Kiinnostaako Hesan ja valtuutettuja (mahd. viljelijä-tuottajia MTK:ta ym)- miten maan ruokatuotantoa tuetaan ja kehitetään 'lähiruualle', jota nyt mm. Vihreät (vastaavana johtajana Pekka Sauri, Palmian osaltakin)- eilinen TV1:n A-studion raportti tuli täysin yllättävänä shokkina, mm. Saurille, ja Palmian ruokataloudesta vastaavalle Maija Lanteelle (joka on tunnettu muissa ruokataloissa kylmänä saneerajana- 'kylmin menetelmin'-jota jatkaa nyt tällä tasolla Palmiassa!).
Siis lisää kansalle myös HOMOONEILLA kasvatettua ja antibiooteilla lääkittyjä kanoja, eli kanalihaa Hesan ym. kouluihin, ja virastoihin,sairaaloihin jopa johtajille?!
Hesa auttaa omaa Palmiaa ja sen ruokatuotannosta vastaavaa Maija LANNETTA - saamaan helsinkiläisten 'hormooni- ja bioottitason' kansainväliselle tasolle, tuottamalla ulkomailta mm. kananlihaa elintarvikkeiden ollessa omassa maassa 'liian kalliita' mm. koulujen tarpeisiin!
Perunakin on liian kallista hyvästä sadosta (2009) huolimatta samoin vihannekkset! Siksi 'Puolan perunat' ovat muiden elintarvikkeiden myötä edullisinta ja Brasilian -ja Thaimaan kananliha nyt mainiten! Ja siksi Helsingin kaupungin ruokahuolto aina vanhusten koti-aterioita myöten on tätä *taattua PALMIAN laatua* ja rva Lanteen tuotantoa ja tarkistamaa!
Tämä edullisuus on siksikin - että lisääntyvä tuki ja ylläpito 'mamuille' ym. 'täysihoidossa eläville vieraillemme' kaupungissa saadaan katettua!
Samoin Sosiaaliviraston Paavo Voutilaisen työhuoneen italialais-sisustus ja suunnittelu vie oman osansa, näin kaupunki pääsee tasa-painoon raha-taloudessaan!
Myös Heslingin suunnitellut kulttuuri-ja kirjastopalvelujen karsinnat ovat tässä tavoitteessa mukana - kun tasapainoillaan virkamiesten ja 'vieraittemme' etujen hyväksi! Tätä varten helsinkiläinen joutuu nyt ankaralle kuurille! Kun muunlainen järkeistäminen ja yhteistytö kaupungin sisällä on mahdotonta!
Kaikkea tätä on lisää odotettavissa, ei huolta siis! Hyvää ruokahalua silti kailille Palmian ja kaupungin eväitä syöville!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Täysin asiatonta keskustelua!!
Lanteen ja muiden Palmia Catering yksikön johtajien otettava vastuu asiasta! Ei mitään järkeä syöttää brassi kanaa täällä ja väittää ettei tiedä hormoni ja antibiootti syötöstä!
Edellä olevan kirjoituksen tunnistaa palmialaisen kirjoittamaksi...oletko unohtanut että sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Vai pitääkö selittää mitä lause tarkoittaa. Vain ääliö haukkuu työantajaansa täällä. Häpeä!