Noniin. Nyt kun juupas-eipäs väittelyt on jo käyty pois alta häiritsemästä, voidaan mennä asiaan, siis puhumaan siitä, onko ateismi uskonto.
Huomatkaa nyt, että tämä on aivan eri kysymys kuin "Voiko jonkin olemattoman olemassolon kieltää?", tai jotkut muut täysin älyvapaat väittelyt mitä edellisessä aihetta käsittelevän otsikon alla käytiin. Toivottavasti nyt saitte jo tarpeeksenne riitelystä ja tappelusta, ja voitte sen sijaan keskittyä kunnolliseen keskusteluun.
Tämä on aivan yksinkertainen kysymys, johon voimme suhtautua objektiivisesti milloin vain haluamme, ilman tunnemyrskyjä ja henkilökohtaisuuksia. Siis, onko ateismi uskonto? Suhtautukaa tähän samalla tavalla, kuin joku kysyisi teiltä, ovatko mustekalat nilviäisiä vai pääjalkaisia. "Jaa, enpäs olekaan varma, otetaan selvää...". Näin.
Vilkaisu sanankirjaan paljastaa, että ateismi ja uskonto ovat kaksi eri sanaa, joilla on eri merkitykset. Ne eivät siis voi olla ainakaan täsmälleen sama asia. Niinpä koetamme selvittää, missä määrin niillä on keskenään yhteistä. Tietosanakirja on tällaisia tehtäviä varten mainio kapistus.
Merriam Webster's Online Dictionary sanoo käsitteestä uskonnollisuus: "Liittyen tai ilmentäen uskollista antaumusta tunnustetulle perimmäiselle todellisuudelle tai jumaluudelle."
Saman tietosanakirjan mukaan ateismi puolestaan tarkoittaa: "a) epäusko jumaluuden olemassaoloon ja b) oppi, jonka mukaan jumalaa ei ole olemassa."
Tästä käy ilman epäilyksen häivääkään selväksi, ettei ateismi ole uskonto, eikä ateistisuus ole uskonnollisuutta. Mikäli sanoja käytetään kieliopin ja yleisen käytännön mukaisesti, on yhtä väärin sanoa ateismia uskonnoksi kuin väittää mustaa valkoiseksi. Musta on tietysti väri siinä missä valkoinenkin, mutta se ei kuitenkaan ole valkoinen. Ateismi on yksinkertaisesti kaikkea uskonnollisuutta vastaan käyvä oppi. Niinpä se ei voi olla uskonto, eikä ateisti ole uskonnollinen ihminen.
Mielestäni tämä on oikeudenmukainen loppupäätelmä niin ateismin kuin uskontojenkin näkökulmasta. Ateisteja loukkaa ajatus siitä, että he olisivat uskonnollisia, ja uskonnollisia loukkaa ajatus siitä, että ateistisuus kävisi mukamasten uskonnoksi. Uskonnollinen ihminen joka pitää ateisteja vaikkapa tiedeuskovaisina, osoittaa mielestäni vain oman ymmärtämättömyytensä siitä, mitä uskonnollisuus oikein on.
Jotkut ateistit voivat olla tiedeintoilijoita tai jopa tiedefanaatikkoja, mutta uskonnollisia he eivät silti ole.
Uskonnollisuushan ei ole mitä tahansa kivaan juttuun uskomista, vaan siihen kuuluu tietyt jutut, jotka eivät kuulu esimerkiksi hampurilaisten valmistamiseen, polkupyörällä ajamiseen ynnämuuhun, olkoonkin että polkeminen voi muistuttaa rukousmyllyn pyörittämistä tai hampurilaisen syöminen ehtoollisen nauttimista. Jotta voisimme ymmärtää asioita pintaa syvemmältä, on ohitettava pinnalliset mielleyhtymät.
Vaikka ateismi ja uskonnollisuus ovat eri asioita, suorastaan vastakohtaisuuksia, tämä ei kuitenkaan yksioikoisesti tarkoita sitä, että ateisti olisi täysin vapaa kaikesta uskonnollisuudesta, samoin kuin uskonnollinenkin ihminen on vakaumuksestaan huolimatta tekemisissä monien ei-uskonnollisten asioiden kanssa.
Vaikka ateismi ja uskonnollisuus ovat eri asioita, ei kuitenkaan elämässä uskonnollisia ja ei-uskonnollisia asioita ole yhtä helppo erottaa toisistaan kuin kahta sanaa. Yksi ideologia on yksi ja toinen on toinen, mutta kuka minä olen, keitä te olette ja mitä eri asiat todellisuudessa ovat? Tässä mennään jo alueelle, jossa termit kuten ateismi ja uskonnollisuus eivät välttämättä enää ole päteviä.
Onko ihminen joka kokee jumalan läsnäolon uskonnollinen? Kirjaimellisesti sanottuna, kyllä. Silti, voimme varmuudella myös sanoa, että hän kokee olevansa jonkin itseään suuremman olennon suojeluksessa. Tämä on tietysti tärkeämpi asia kuin jokin määritelmä tai nimilappu. Uskonnollinen kokemus on asia jota voidaan tarkastella, kun taas käsite on vain abstraktio.
Uskonnosta puhuttaessa usein Jumala nousee tärkeimmäksi tarkastelun kohteeksi, erityisesti Jumalan olemassaolosta väittäminen puoleen ja toiseen. Tälle paheelle ei tulisi antautua suin päin. Veikko Anttonen käsittelee kirjassa Uskonnot Maailmassa (Wsoy 1993) uskonnon määrittelemistä. Hän kirjoittaa: "Uskontotieteen näkökulmasta jumalan käsite ei ole riittävä tunnusmerkki uskonnolle. Uskonnon kriteeri ei ole Jumalan käsitteessä tai jumalan kokemisessa, vaan *pyhyyden* kokemisessa. Missä Jumalan käsite tavataan, siihen on kuuluttava myös sekä voiman elementti että pyhän ja profaanin välinen erottelu, jotta kyse olisi uskonnosta. Uskontotieteen näkökulmasta pyhän käsite on yleisempi ja käyttökelpoisempi tulkintaväline kuin jumalan käsite. Lisäksi se on empiirisesti helpommin lähestyttävissä."
Tässä valossa väite, että ateismin olisi uskonto, koska ateisti ottaa kantaa jumalan olemassaoloon, osuu hieman ohi maalitaulusta. Ennemmin tulisi kysyä ateistin suhdetta pyhyyteen, sitä onko hänellä kokemuksia pyhyydestä, ja pyrkiikö hän saavuttamaan pyhiä kokemuksia, pyhyyden tunnetta tai yhteyttä pyhään.
Käsittääkseni ateismi ei juuri kannusta tällaiseen pyhyyden tunteen kasvattamiseen, ei edes jumalattoman maailmankuvan puitteissa.
Toinen mielenkiintoinen asia on, että uskonnollisuuden määritelmään kuuluu pyhän ja profaanin erottaminen toisistaan. Ateismissa tietääkseni ei ole mitään tähän viittaavaakaan. Sikälikään ateismi ei ole uskonnollinen ideologia.
Ja lopuksi vielä mainittakoon, ettei ideologisuus tai innostus jotakin asiaa kohtaan ole sama asia kuin uskonnollinen käyttäytyminen. Jokaisella ihmisellä on maailmankuva ja kaikki ihmiset uskovat vähintäänkin johonkin ilman varmoja perusteita. Uskonnon määritelmä kuitenkaan ei ole "sitä kun uskotaan johonkin ilman perusteita", vaan uskonnon määritelmä on pyhän yhteyden kokeminen, pyhän/sakraalin havaitseminen erillään profaanista todellisuudesta.
Ja nyt, nähtyäni vaivan kirjoittaa tällainen asiallinen posti, toivon teiltä hyvät listalaiset asiallisia kannnaottoja, eikä mitään tuulesta temmattua juosten kustua juupaseipäsjauhantaa.
:a:
Huomatkaa nyt, että tämä on aivan eri kysymys kuin "Voiko jonkin olemattoman olemassolon kieltää?", tai jotkut muut täysin älyvapaat väittelyt mitä edellisessä aihetta käsittelevän otsikon alla käytiin. Toivottavasti nyt saitte jo tarpeeksenne riitelystä ja tappelusta, ja voitte sen sijaan keskittyä kunnolliseen keskusteluun.
Tämä on aivan yksinkertainen kysymys, johon voimme suhtautua objektiivisesti milloin vain haluamme, ilman tunnemyrskyjä ja henkilökohtaisuuksia. Siis, onko ateismi uskonto? Suhtautukaa tähän samalla tavalla, kuin joku kysyisi teiltä, ovatko mustekalat nilviäisiä vai pääjalkaisia. "Jaa, enpäs olekaan varma, otetaan selvää...". Näin.
Vilkaisu sanankirjaan paljastaa, että ateismi ja uskonto ovat kaksi eri sanaa, joilla on eri merkitykset. Ne eivät siis voi olla ainakaan täsmälleen sama asia. Niinpä koetamme selvittää, missä määrin niillä on keskenään yhteistä. Tietosanakirja on tällaisia tehtäviä varten mainio kapistus.
Merriam Webster's Online Dictionary sanoo käsitteestä uskonnollisuus: "Liittyen tai ilmentäen uskollista antaumusta tunnustetulle perimmäiselle todellisuudelle tai jumaluudelle."
Saman tietosanakirjan mukaan ateismi puolestaan tarkoittaa: "a) epäusko jumaluuden olemassaoloon ja b) oppi, jonka mukaan jumalaa ei ole olemassa."
Tästä käy ilman epäilyksen häivääkään selväksi, ettei ateismi ole uskonto, eikä ateistisuus ole uskonnollisuutta. Mikäli sanoja käytetään kieliopin ja yleisen käytännön mukaisesti, on yhtä väärin sanoa ateismia uskonnoksi kuin väittää mustaa valkoiseksi. Musta on tietysti väri siinä missä valkoinenkin, mutta se ei kuitenkaan ole valkoinen. Ateismi on yksinkertaisesti kaikkea uskonnollisuutta vastaan käyvä oppi. Niinpä se ei voi olla uskonto, eikä ateisti ole uskonnollinen ihminen.
Mielestäni tämä on oikeudenmukainen loppupäätelmä niin ateismin kuin uskontojenkin näkökulmasta. Ateisteja loukkaa ajatus siitä, että he olisivat uskonnollisia, ja uskonnollisia loukkaa ajatus siitä, että ateistisuus kävisi mukamasten uskonnoksi. Uskonnollinen ihminen joka pitää ateisteja vaikkapa tiedeuskovaisina, osoittaa mielestäni vain oman ymmärtämättömyytensä siitä, mitä uskonnollisuus oikein on.
Jotkut ateistit voivat olla tiedeintoilijoita tai jopa tiedefanaatikkoja, mutta uskonnollisia he eivät silti ole.
Uskonnollisuushan ei ole mitä tahansa kivaan juttuun uskomista, vaan siihen kuuluu tietyt jutut, jotka eivät kuulu esimerkiksi hampurilaisten valmistamiseen, polkupyörällä ajamiseen ynnämuuhun, olkoonkin että polkeminen voi muistuttaa rukousmyllyn pyörittämistä tai hampurilaisen syöminen ehtoollisen nauttimista. Jotta voisimme ymmärtää asioita pintaa syvemmältä, on ohitettava pinnalliset mielleyhtymät.
Vaikka ateismi ja uskonnollisuus ovat eri asioita, suorastaan vastakohtaisuuksia, tämä ei kuitenkaan yksioikoisesti tarkoita sitä, että ateisti olisi täysin vapaa kaikesta uskonnollisuudesta, samoin kuin uskonnollinenkin ihminen on vakaumuksestaan huolimatta tekemisissä monien ei-uskonnollisten asioiden kanssa.
Vaikka ateismi ja uskonnollisuus ovat eri asioita, ei kuitenkaan elämässä uskonnollisia ja ei-uskonnollisia asioita ole yhtä helppo erottaa toisistaan kuin kahta sanaa. Yksi ideologia on yksi ja toinen on toinen, mutta kuka minä olen, keitä te olette ja mitä eri asiat todellisuudessa ovat? Tässä mennään jo alueelle, jossa termit kuten ateismi ja uskonnollisuus eivät välttämättä enää ole päteviä.
Onko ihminen joka kokee jumalan läsnäolon uskonnollinen? Kirjaimellisesti sanottuna, kyllä. Silti, voimme varmuudella myös sanoa, että hän kokee olevansa jonkin itseään suuremman olennon suojeluksessa. Tämä on tietysti tärkeämpi asia kuin jokin määritelmä tai nimilappu. Uskonnollinen kokemus on asia jota voidaan tarkastella, kun taas käsite on vain abstraktio.
Uskonnosta puhuttaessa usein Jumala nousee tärkeimmäksi tarkastelun kohteeksi, erityisesti Jumalan olemassaolosta väittäminen puoleen ja toiseen. Tälle paheelle ei tulisi antautua suin päin. Veikko Anttonen käsittelee kirjassa Uskonnot Maailmassa (Wsoy 1993) uskonnon määrittelemistä. Hän kirjoittaa: "Uskontotieteen näkökulmasta jumalan käsite ei ole riittävä tunnusmerkki uskonnolle. Uskonnon kriteeri ei ole Jumalan käsitteessä tai jumalan kokemisessa, vaan *pyhyyden* kokemisessa. Missä Jumalan käsite tavataan, siihen on kuuluttava myös sekä voiman elementti että pyhän ja profaanin välinen erottelu, jotta kyse olisi uskonnosta. Uskontotieteen näkökulmasta pyhän käsite on yleisempi ja käyttökelpoisempi tulkintaväline kuin jumalan käsite. Lisäksi se on empiirisesti helpommin lähestyttävissä."
Tässä valossa väite, että ateismin olisi uskonto, koska ateisti ottaa kantaa jumalan olemassaoloon, osuu hieman ohi maalitaulusta. Ennemmin tulisi kysyä ateistin suhdetta pyhyyteen, sitä onko hänellä kokemuksia pyhyydestä, ja pyrkiikö hän saavuttamaan pyhiä kokemuksia, pyhyyden tunnetta tai yhteyttä pyhään.
Käsittääkseni ateismi ei juuri kannusta tällaiseen pyhyyden tunteen kasvattamiseen, ei edes jumalattoman maailmankuvan puitteissa.
Toinen mielenkiintoinen asia on, että uskonnollisuuden määritelmään kuuluu pyhän ja profaanin erottaminen toisistaan. Ateismissa tietääkseni ei ole mitään tähän viittaavaakaan. Sikälikään ateismi ei ole uskonnollinen ideologia.
Ja lopuksi vielä mainittakoon, ettei ideologisuus tai innostus jotakin asiaa kohtaan ole sama asia kuin uskonnollinen käyttäytyminen. Jokaisella ihmisellä on maailmankuva ja kaikki ihmiset uskovat vähintäänkin johonkin ilman varmoja perusteita. Uskonnon määritelmä kuitenkaan ei ole "sitä kun uskotaan johonkin ilman perusteita", vaan uskonnon määritelmä on pyhän yhteyden kokeminen, pyhän/sakraalin havaitseminen erillään profaanista todellisuudesta.
Ja nyt, nähtyäni vaivan kirjoittaa tällainen asiallinen posti, toivon teiltä hyvät listalaiset asiallisia kannnaottoja, eikä mitään tuulesta temmattua juosten kustua juupaseipäsjauhantaa.
:a:
Vastaukset 52
Vanhimmat
Ei ole hyvä kun vertaat jo keskustelun"avauksessa" uskonnon puuttumista joidenkin ihmisten harrastamiin palvontamenoihin kuten esim. hindulaisuus tai saatananpalvonta. Voit provosoida ihan mielesi mukaan koska sulla on jo valmis mielipide asiasta. Joutavanpäiväisen sekä käsitteellisesti mahdottoman kysymyksen sijasta sun pitäisi kysyä että miksi sulla on niin paljon kusta päässäsi.
Kaikkien aikojen idioottimaisimpien kysymysten joukossa sun kysymyksesi "onko ateismi uskonto?" on ehdottomasti kärkisijoilla. vaikka pahoin pelkään ttet koskaan tajua pointtia.
>>> Ei ole hyvä kun vertaat jo keskustelun "avauksessa" uskonnon puuttumista joidenkin ihmisten harrastamiin palvontamenoihin kuten esim. hindulaisuus tai saatananpalvonta. >>>
Voisitko ystävällisesti selittää, mitä oikein tarkoitat ja artikuloida hieman selvemmin? Missä kohtaa avaustani vertaan mitä ja mihin, ja miksei se sinusta ole hyvä?
>>> Voit provosoida ihan mielesi mukaan koska sulla on jo valmis mielipide asiasta. >>>
Mihin provokaatioon mahdollisesti viittaat? En ole ainakaan tietoisesti pyrkinyt minkäänlaiseen provosointiin viestissäni, vaan aiheen asialliseen käsittelyyn.
Jos kerran minulla mielestäsi on valmis käsitys asiasta, voisitko kertoa minullekin mikä se sitten on?
>>> Joutavanpäiväisen sekä käsitteellisesti mahdottoman kysymyksen sijasta sun pitäisi kysyä että miksi sulla on niin paljon kusta päässäsi. >>>
Kusta päässä taitaa nyt olla vain sinulla. Olet oikeassa siinä, että kysymys on alunperinkin täysin älytön. Toisaalta, koska täällä palstalla siitä väitellään jatkuvasti aivan kuin se olisi tärkeä asia, on olennaista saada se ratkaistua, eikö?
Minähän nimenomaan pyrin osoittamaan viestissäni peruskysymyksen älyttömyyden, sen lisäksi että koetin ymmärtää sen mahdollisimman hedelmällisellä tavalla, niin että siihen voi löytää vastauksen.
Millä tavoin olen mielestäsi väärillä jäljillä?
Ja mitähän pointtia minä siis en koskaan tule tajuamaan?
:a:
Sairaan hyvä kirjoitus. Lisää tälläistä eikä mitään trubaduurien runonlaulantaa!
**Kopio aiemmasta keskustelusta**
Pelkässä ateismissa ei ole mitään analysoimista, joka muuta väittää yrittää joko provoilla tai järjestellä liian täysiä tai muuten vain sekaisin olevia hyllyjä omassa päänupissaan.
Olen ateisti koska luotan itseeni enkä turvaudu mihinkään ylempään tahoon. Uskontoja tarvitsevat ihmiset jotka eivät luota itseensä.
Varsin perusteellinen esitys. Tarkastelisin kuitenkin vielä hieman käsitteitä usko ja uskonto. Niiden sekoittuminen kun aiheuttaa paljon turhaa porua.
Uskontohan on, niinkuin ateismikin, jotain, minkä ihminen voi ja haluaakin itse valita. Ihminen voi tarkastella niihin liittyviä asioita ja päättää, mitkä sopivat hänen maailmankuvaansa ja tehdä sitten sen mukaan valintansa. Kysymys on siis vaihtoehtoisesta asiasta. Tältä kannalta tarkasteltuna ne menevät siis samaan kategoriaan.
Uskonnon valinnan jälkeen ihminen alkaa noudattaa asiaankuluvia menoja ja tapoja tullakseen hyväksytyksi ryhmään ja tullakseen paremmaksi ja Jumalalle kelpaavaksi. Se on loputon työmaa täynnä taistelua ja omien tekojen perustelua ja puolustelua.
Kristillinen usko ei sensijaan ole vaihtoehto vaan vastakohta. Se ei perustu ihmisen valintaan. Usko Jumalaan syntyy täysin Jumalan aloitteesta. Ihminen ei perisynnin ja Jumalasta luopuneen tilan vuoksi voi, tai edes edes halua kääntyä elävän Jumalan puoleen. Päinvastoin, hän pakenee, selittelee ja syytää vihaisia sanoja niitä kohtaan, jotka uskovat elävään Jumalaan.
Hyvä esimerkki siitä, kuinka usko alkaa Jumalasta,lienee Saul (Paavali). Hän oli kiivas oman uskontonsa, juutalaisuuden puolustaja. Hän tunsi kirjoitukset, oli ollut parhaimpien opettajien opissa ja vainosi ja vihasi kristittyjä. Hän oli matkalla Damaskoon tuhoamaan kristittyjä kun Jumala kohtasi hänet. Jumala teki hänet vähäksi aikaa sokeaksikin, minkä jälkeen miehen elämässä tapahtui täyskäännös. Raamattu ilmaisee asian, että hän uudestisyntyi. Se kuvaa hyvin mielenmuutoksen perusteellisuutta. Ettäkö se olisi ollut Saulin tietoinen valinta? Ei todellakaan. Sehän oli nöyryyttävää ja noloa. Joutua nyt niihin joukkoihin, joita oli vainonnut!
Ymmärrän asian niin, että Jumala haluaa näin paitsi tuoda ihmiset takaisin yhteyteensä, myös samalla näyttää sen kuka on Jumala ja mikä on ihminen. Ihan vain ihmisen omaksi parhaaksi.
Aito kristillinen usko on Jumalan Hengen vaikutuksesta tapahtuva uudestisyntymä ja siihen ihminen voi vaikuttaa yhtä vähän kuin fyysiseen syntymäänsä. Ihminen ei siis voi omassa varassaan, asioita harkittuaan ja sitten omalla päätöksellään ja ponnistelullaan ikäänkuin päätyä kristinuskoon. Se on täysin mahdotonta.
Täten Jumalan synnyttämä usko Kristukseen ei yksiselitteisesti olekaan sitä, mikä uskontona - vaikkakin kristinuskoksi - nimettynä tunnetaan.En toki sano, etteikö kristittyjen itsensäkin keskuudessa olisi asiasta epäselvyyttä.On olemassa nimikristillisyyttä, sitä tapojen ja menojen noudattamista, joka lukeutuu nimenomaan uskonnolliseen uskonto-kategoriaan.
Täten tarkasteltuna koko aihe saakin, toivoni mukaan, uuden näkökulman.
Eiköhän tuossa Paavalin kääntymyksessä ole kysymys vakavasta auringonpistoksesta, joka on vapauttanut Paavalin psyykessä piilevät kristilliset tunnelataukset.
Psykologiselta kannalta on mielenkiintoista pohtia sitä, mikä sai Paavalin alunperin niin kiihkeästi vihaamaan kristittyjä. Ovatko kristityt edustaneet hänelle jotain sellaista, minkä hän on halunnut jyrkästi kieltää itsessään? Jostainhan tällainen viha kumpuaa... Ja kääntyy sitten voimakkaan kriisin kautta peilikuvakseen, fanaattiseksi vihatun asian rakastamiseksi.
Ateismi tarkoittaa sitä, että juuri tämä kristillinen usko puuttuu . Ei muuta.
Eli jumaluskon puuttuminen on ainoa asia, mikä yhdistää ateisteja. Sen pohjalle ei kannata rakentaa kirkkoja eikä yhteisiä rituaaleja ole.
Näin ateismi määritelmäsi nojalla ei ole myöskään uskonto.
Kiitos hyvästä kannanotosta, kerrankin asiallisella tyylillä kristinuskon näkökulmasta.
Usko ja uskonto ovat tosiaan kaksi eri asiaa, joiden sekoittuminen toisiinsa aiheuttaa hämmennystä. Voisi sanoa, että yhteys Pyhyyteen on vielä kolmas eri asia, se oikea juttu...
>>> Kristillinen usko ei sensijaan ole vaihtoehto vaan vastakohta. Se ei perustu ihmisen valintaan. >>>
Tästä kohden olen eri mieltä. Mitä tiedän kaikista maailman uskonnoista, en tiedä ainuttakaan jossa valinta käsitettäisiin olevan ihmisen oma. Kristinusko ei ole tästä minkäänlainen poikkeus. Jumalan tai jumalien mahti on kaikkialla käsitetty äärettömän paljon ihmisen mahtia suuremmaksi, sellaiseksi jossa ihmisen ei ole mahdollista asettaa omia ehtojaan sopimuksille jumalten kanssa.
Uskontojen omasta näkökulmasta yhtäkään uskontoa ei voi valita itse, vaan se on aina Henki joka valitsee ihmisen, mikäli uskonnon perusteeseihin kuuluu jonkin jumalan tai jumaluuksien olemassaolo. Buddhalaisuus on tästä ehkä se suurin poikkeus.
Mikäli ihminen valitseekin jonkin uskonnon itselleen ja alkaa suorittamaan palvelusta jollekin jumaluudelle, hän ei todellisuudessa kuulu siihen uskontoon ennenkuin kyseessä oleva jumaluus hyväksyy tämän uuden ihmisen valittujensa joukkoon. Silloin vasta voidaan sanoa, että ihminen on osallisena jossain uskonnossa. Tämä on sama kaikissa uskonnoissa. Kristinusko ei edelleenkään ole poikkeus.
Jatkokommenttejasi odottaen,
:A:
Hirvittää lähteä tähän, koska tiedän, että kysymyksiä nousee loputtomasti. Ja aina niitä jää avoimiksi.Toisaalta en kuitenkaan halua jäädä pyörimään vain jonkin määritelmän ympärille.
Etsin edelleen uskontoa ja ateismia yhdistäviä asioita. Samoin niitä, jotka erottavat aidon kristinuskon edellisistä.Nämä ovat siis vain vähäisiä näkemyksiäni.Käsittääkseni näillä palstoilla ei mihinkään lopulliseen totuuteen voida päästäkään.Hmm... itse asiassa tässä koko jutussa taitaakin olla kyse siitä, mikä on totuus ja kuka sen hyväksyy?
No, siis. Eräs ateismia ja uskontoja yhdistävä tekijä löytyy kun tarkastellaan kuka on Jumala ja mitä ovat epäjumalat. Monissa uskonnoissa jumalat ovat nimettyjä luonnonilmiöiden tai ihmisen ominaisuuksien mukaan. Koska niissä palvotaan jotain muuta kuin sitä Jumalaa, joka sanoo: "Älä pidä muita jumalia" ne ovat siis epäjumalanpalvelusta. Niihin liittyy usein pelko, että jos ihminen ei ihan kaikessa täytä mittaa, suorita kaikkia tarvittavia menoja, jumalat kostavat. Mistäs sitten löytyy ateistin tai uskosta osattoman epäjumala? Se mokoma piileskelee ihmisen oman puseron alla. Eihän sitä ihan äkkiä sellaiseksi tahdo uskoa, mutta nostetaanpa lievettä.Ihminenhän suhteuttaa elämäänsä jonkin mukaan,elää suhteessa johonkin. Ihminen asettaa jonkin mittariksi, jonka avulla sitten tarkastelee eteen tulevia asioita. Jos uskovan ihmisen mittarin asettaja on Jumala,niin silloinhan ihminen, joka ei tunnusta yläpuolelleen mitään luotua korkeampaa auktoriteettia, on itse oma mittarinsa. Hän määrittelee itsestään ja omasta viisaudestaan lähtien mikä on mitä. Silloin myös hänen palvontansa kohde on hänen oma ymmärryksensä, suuri minä ite. Tähän ikivanhaan ansaan ihminen on kautta aikojen langennut, omaan ylpeyteensä ja haluun olla Jumalan vertainen, oikeastaan itse Jumala. Ihan sananmukaisesti ylpeys käy lankeemuksen edellä. Oman ylpeytensä, mutta toisaalta myös sisimmässä piilevän pelkonsa vuoksi ihminen pyrkii kieltämään Luojansa. On siis luotava määritelmien ja "totuuksien" korttitalo ja tehtävä kaikkensa, että se pysyy pystyssä. Oman pienuutensa paljastumisen pelko on niinikään työnnettävä yhä syvemmälle piiloon.
Kuka sitten on Jumala? Hän on Pyhä, Kaikkivaltias, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luoja, joka tahtoo vapauttaa ihmisen tämän peloista ja niistä monista vaatimuksista, joita tämä maailma meille asettaa. Kun puhutaan Jumalasta, astutaan uskon alueelle, jota paremmin ymmärtää vain se, jonka Jumala on herättänyt. Ihminen, joka on tullut uskoon, on tullut tajuamaan myös jotakin Jumalasta ja hänen suuruudestaan.Tässä seisotaan oikeastaan selittämättömän edessä. Jumalasta sanoo eräs lauluntekijä näin: "...et mahdu sanoihin, et muottiin ihmisten, ei järki sinua voi ymmärtää, et määritelmiin käy, et silmiin näy, ja silti heikoinkin voi sinut löytää..."
Jumalan voi löytä Raamatusta, mutta myös luomakunnasta.Jobin kirjasssa Jumala asettaa kapinoivalle Jobille tiukkoja kysymyksiä: "Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! Kuka määräsi maan mitat, tiedätkö sen?...Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?... Sinäkö tuot valon maan ylle, sinäkö opastat sen takaisin majaansa?...Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot? Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten,sodan päiviä, taistelun päivää varten...Mistä nousee polttava itätuuli? Kuka on uurtanut väylän rankkasateelle,kuka on avannut tien ukkosen jylinälle? Jne.jne.
Jobin ymmärrys aukeaa ja hän joutuu toteamaan: "...sinä kysyt, kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä, asioista, joista en mitään käsitä - ne ovat liian ihmeellisiä.Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa." Jääkööt nämä Jobin sanat itse kunkin sydämelle.
Tämä jäi vain raapaisuksi, en koe kaiken selittämistä ja määrittelyä kovin tärkeäksi.
Lopetin näköjään tuohon tunteeseen sanojen selittämisen turhuudesta. Nyt tunne on vain vahvistunut. Meidän viisastelumme on tyhjien tynnyreiden kolinaa. Tämän aamun lehdessä oli taas yksi uutinen väkivallanteosta, jossa isä oli surmannut lapsensa. Tämän ihmistä riivaavan pahuuden lyödessä jatkuvasti silmille, ei voi muuta kuin ahdistuneena huokaista: Herra armahda!
Jossakin virressä sanotaan:"Kun pahan valta kasvaa maailmassa, vahvista ääni toisen maailman." Jumala toimii usein vastakohdissa, voima heikkoudessa, hyvä pahassa. Jumala voi käyttää ihmisen pahoja tekojakin tarkoituksiinsa tuodakseen ihmiset yhteyteensä. On vain jäätävä siihen luottamukseen, että kaikesta kamaluudesta, mitä maailmassa tapahtuu, Jumala saa vielä aikaan hyvääkin. Se ainakin on varmaa, että tulee vielä päivä, jolloin pahan vallalle pannaan piste. Uskon lopullinen päämäärä on kauempana kuin tässä maallisessa ajassa.
on Heinleinin Tuomiopäivän komedia. Sieltä se totuus löytyy ja se on paljon viihdyttävämmin kirjoitettu.
Kysymyksesi on johdatteleva. Siihen voi vastata vain juupas-eipäs –akselilla. Jos vastaisin kysymykseesi sen rajoittamassa erittäin rajoitetussa merkityksessä, niin: ”juu, ateismi on uskonto.” Mutta jotakin jää pahasti häiritsemään. Täytyy miettiä tarkemmin. Mitä kysyjä tarkoittaa uskonnolla? Sen käytännöllistä ja institutionaalista ilmentymää eli kirkkolaitosta vai onko kysyjän mielessä kenties religio –termin ympärillä käyty debatti uskontotermin sisällöstä ja siihen liittyvistä ylimääräisistä konnotaatioista? Luen eteenpäin. Löydän tekstistä siteerauksen Turun yliopiston uskontotieteen professorin Veikko Anttosen tekstistä, jossa hän käsittelee jumala –käsitteen suppeutta uskonnon määrittelyssä ja pyhän/profaani erottelua. Kuulostaa hyvältä. Kirjoittaja onnistuu vakuuttamaan Anttosen avulla, että ateismi ei ole uskonto, koska ”Toinen mielenkiintoinen asia on, että uskonnollisuuden määritelmään kuuluu pyhän ja profaanin erottaminen toisistaan. Ateismissa tietääkseni ei ole mitään tähän viittaavaakaan. Sikälikään ateismi ei ole uskonnollinen ideologia.” Mieli rauhoittuneena ajattelen, että sittenkään ”ateistille ei ole mikään pyhää” ja siksi ateismi ei ole uskonto. Tuota ajatusta ei olisi pitänyt päästää päähäni, ei ainakaan tuossa muodossa. Jos ”ateistille ei ole mikään pyhää”, silloin ateistilla ei ole myöskään moraalia. Tuota väitettä taas ei kukaan ateisti hyväksy...
Ongelma piileekin siinä, että kirjoittajan mielessä on selvästi kuva uskonnosta, jonka hän pyrkii torjumaan ja todistamaan, että ateismi on tuon vastakohta, ei siis uskonto. Tämä todistelu tekee ainakin tuosta ateistista implisiittisesti uskonnon kannattajan. Pyhä –termillä professori Veikko Anttosen käyttämässä merkityksessä ei ole välttämättä uskontoon tai jumalaan an-sich viittaavaa merkitystä vaan termi on mitä suuremmassa määrin sidoksissa sen sosiologiseen sisältöön merkityksensä ja oppihistoriansa puolesta. Näin nähtynä ateismi on ilmiö, jota voidaan käsitellä myös uskonnollisena, aivan samoin kuin mitä tahansa muutakin uskonnollista tai uskontoon sen sanan tiedeyhteisön sisällä käyttämässä konventionaalisessa merkityksessä. Ateismia voidaan vastaavasti käsitellä myös redusoiden aivan samoin kuin mitä tahansa uskonnollista ilmiötä tai mitä tahansa muuta yleisinhimillistä ilmiötä. Kun ateismia käsitellään uskonnollisena, silloin siitä avautuu uusia piirteitä inhimillisestä tarpeista ja ajattelusta sekä myös sosiologisesta perspektiivistä. Moni oleellinen piirre jää huomioimatta, jos ateismia ei käsittele uskontona.
esittelemättä, eli uskonnon määritelmä. Mikä on uskonnon määritelmä, ja mikä on ateistin määritelmä ja miten ne on sovitettavissa yhteen ?
>> Moni oleellinen piirre jää huomioimatta, jos ateismia ei käsittele uskontona. >>
Miksi ateismiä pitäisi jotenkin 'käsitellä', ei siinä pitäisi olla mitään käsittelemistä ?
Jokaisen jumalan kannattajajoukko käsitelköön oppikiistansa keskuudessaan, ja harrastakoon mainontaa ja markkinointia uusien jäsenien värväämiseksi, oman uskontonsa erinomaisuutta selittämällä.
Tietty määrä ihmisiä tulee jäämään ukkonnollisten liittoutumien ulkopuolelle. Ne ovat ateisteja tai mahdollisesti pakanoita, eroa en tiedä.
>> Jos ”ateistille ei ole mikään pyhää”, silloin ateistilla ei ole myöskään moraalia >>
Jos sinun uskontosi opettaa noin niin se on epämiellyttävä oppi josta en halua tuon enempää tietääkkään.
QUOTE: "Miksi ateismiä pitäisi jotenkin 'käsitellä', ei siinä pitäisi olla mitään käsittelemistä ? QUOTE
Joo, otetaan ateismi itsestään selvänä lähtökohtana, jota ei saa käsitellä, ymmärtää tai tulkita sen kulttuurellisista lähtökohdista taikka analysoida sen käyttämää terminologiaa.
QUOTE: "Jokaisen jumalan kannattajajoukko käsitelköön oppikiistansa keskuudessaan, ja harrastakoon mainontaa ja markkinointia uusien jäsenien värväämiseksi, oman uskontonsa erinomaisuutta selittämällä." QUOTE
Se on länsimaisen ihmiskäsityksen ja demokratian perusoikeus. Jokainen saa propagoida omaansa miten lystää, kunhan ei vahingoita toista tai riko lakia.
QUOTE: "Tietty määrä ihmisiä tulee jäämään ukkonnollisten liittoutumien ulkopuolelle. Ne ovat ateisteja tai mahdollisesti pakanoita, eroa en tiedä." QUOTE
Ne ihmiset, jotka jäävät uskonnollisten liittoutuman ulkopuolelle, ovat vesipäitä, imbesiilejä jne., eli ne jotka eivät enää minkään fysiologisen vammansa tai defektinsä vuoksi pysty ajattelemaan. Huom! en tarkoita uskonnollisella liitoutumalla mitään organisaatiota, vaan kulttuuria.
QUOTE: ">> Jos ”ateistille ei ole mikään pyhää”, silloin ateistilla ei ole myöskään moraalia >>
Jos sinun uskontosi opettaa noin niin se on epämiellyttävä oppi josta en halua tuon enempää tietääkkään. QUOTE
Minusta vähän vaikuttaa siltä, että joku on ottanut lauseen pois asiayhteyksistään...
Niin jäi. Mitään yksiselitteistä uskonnon määritelmää ei ole. Tämä mahdollistaa tietyn anarkismin tiettyyn rajaan asti. On vain ilmiöitä, joita voidaan konventioiden perusteella luokitella uskonnollisiksi. Siksi ateismia voidaan tarkastella uskontona, koska se täyttää monet uskonnollisen ilmiön kriteerit.
Miten sitten ateismin voi määritellä? Ateismi eli yritys tulla toimeen ilman jumalia tai uskontoa, on mahdoton. Uskonnolla en tässä tarkoita institutionaalista tai transsendentaalista suuretaa vaan sen kultturivaikutusta. Jokainen ateistiksi itsensä mieltävä on riippuvainen siitä kulttuurista, jossa elää. Näin ollen ateisti kieltäessään jumalan olemassaolon tai yrittäessään elää ilman jumalaa tai ylipäänsä uskonnottomana elää sitä omien jumala-/uskonto-konseptiensa kautta, tiedostamattaan tai tiedostaen.
löytyvät viestin 'määäritelmiä' alta.
Edelleen niitä kriteereitä kaipailen, missä ateismi täyttää uskonnollisen ilmiön kriteerit.
>> Joo, otetaan ateismi itsestään selvänä lähtökohtana, jota ei saa käsitellä, ymmärtää tai tulkita sen kulttuurellisista lähtökohdista taikka analysoida sen käyttämää terminologiaa. >>
Mikä lähtökohta ? Miten niin tulkita ?
Jos uskoo jumaliin, on uskova.
Jos ei usko, on ateisti.
Mitä ihmeen analyysiä tuo kaipaa ?
>> Ne ihmiset, jotka jäävät uskonnollisten liittoutuman ulkopuolelle, ovat vesipäitä, imbesiilejä jne., eli ne jotka eivät enää minkään fysiologisen vammansa tai defektinsä vuoksi pysty ajattelemaan. Huom! en tarkoita uskonnollisella liitoutumalla mitään organisaatiota, vaan kulttuuria. >>
Kuten sanottu, jos tuo on uskontosi virallinen kanta, edustat tyhmää ja vastenmielistä uskontoa.
En tosin tiedä mitä tarkoitat 'kulttuurilla', en ole kuullut kenestäkään joka olisi elänyt koko elämänsä olematta enemmän tai vähemmän hyödyllinen/haitallinen osa yhteiskuntaa.
JK. Jos nimimerkkisi tulee Huoviselta, niin sen miehen kirjoista löytyy paljon muutakin oppimisen arvoista.
Antoisia lukuhetkiä toivottaen !
>>> Mieli rauhoittuneena ajattelen, että sittenkään ”ateistille ei ole mikään pyhää” ja siksi ateismi ei ole uskonto. Tuota ajatusta ei olisi pitänyt päästää päähäni, ei ainakaan tuossa muodossa. Jos ”ateistille ei ole mikään pyhää”, silloin ateistilla ei ole myöskään moraalia. Tuota väitettä taas ei kukaan ateisti hyväksy... >>>
Kyllä, aivan. Ymmärrän huolesi, mutta en tarkoittanut väittää, ettei ateistilla ole mitään arvoja, tai minkäänlaista käsitystä hyvästä ja pahasta. Tarkoitin vain sitä, ettei ateismiin kuulu ajatus profaanin ja sakraalin välisestä rajasta, niiden erilaisuudesta.
Ateistin mielestä voi vaikkapa toisen auttaminen olla hyvyyttä ja vahingoittaminen taas pahuutta, mutta hän ei katso hyvyyttä pyhäksi, pyhyydeksi.
En suinkaan väitä että hänen pitäisi näin tehdä. Tämä on vain tällainen arkinen havainto. Tämä kriittinen huomio jonka teit on aika ymmärrettävä, ottaen huomioon että esille tuomasi kaltaista perustetta moni uskovainen käyttää väärin perustellakseen oman asiansa.
Minun mielestäni uskonnollisuudella tai edes pyhyydellä ei ole minkäänlaista tekemistä hyvyyden, pahuuden tai moraalin kanssa, vaan se on täysin näiden käsitteiden ulko- ja yläpuolella.
Auttoiko tämä käsittämään paremmin kirjoitukseni?
En juuri arvosta sitä että motiivejani kirjoittaa tai mahdollisia ennakkokäsityksiä lähdetään arvailemaan. Voin kertoa sinulle suoraan, että tässä asiassa ainoa asia jota niinsanotusti "ajan" on ateismin ja uskonnon käsittäminen toisistaan erilaisina elämäntapoina, jotka molemmat seisovat omilla jaloillaan (ja usein kaatuilevatkin).
:A:
Logiikkasi ontuu. Moraali ja pyhä eivät ole sama asia. Joitakin yhtäläisyyksiä ko. käsitteillä on.
mutta ei toimi molemminpäin.
esim jos rauta on kovaa niin se ei tarkoita, että kova olisi automaattisesti rautaa.
Mielestäni olen ateisti ja minulle mikään ei ole pyhää. Minulla on silti ehkä tavallistakin korkeampi moraali.
Ja ei. Ateismi ei ole uskonto. se ei edellytä uskoa. vaan ennemminkin sitä, ettei usko.
>>> Logiikkasi ontuu. Moraali ja pyhä eivät ole sama asia. Joitakin yhtäläisyyksiä ko. käsitteillä on. >>>
No juuri niinhän minä juuri äsken sanoin, hiivatin urpo!
>>> Ja ei. Ateismi ei ole uskonto. se ei edellytä uskoa. vaan ennemminkin sitä, ettei usko. >>>
Niin, minä olen itsekin sitä mieltä, ettei ateismi ole uskonto. Luitko lainkaan viestiäni ennenkuin kirjoitit minulle?
t: Agwé,
joka on kyllästynyt toistamaan itseään
Merriam Webster's Online Dictionary sanoo käsitteestä uskonnollisuus: "Liittyen tai ilmentäen uskollista antaumusta tunnustetulle perimmäiselle todellisuudelle tai jumaluudelle."
Saman tietosanakirjan mukaan ateismi puolestaan tarkoittaa: "a) epäusko jumaluuden olemassaoloon ja b) oppi, jonka mukaan jumalaa ei ole olemassa."
-------------------
Eli kun sanon olevani uskollisesti antautunut todellisuudelle, jossa ei ole Jumalaa, En ole uskovainen.
tai "epäusko jumaluuden olemassaoloon´" kääntäen usko jumaluuden olemassaolottumuutteen.
Mutta olet oikeassa: ateismilla ei ole yhteistä pyhää asiaa tai pyhän tuntemusta. Paitsi jos ajatellaan kuin Spinoza. Eli kaikki on pyhää yhtä kokonaisuutta ja yksi kokonaisuus on maailmankaikkeus, ja sitä voidaan kutsua Jumalaksi. Olemme osa Jumalaa/maailmankaikkeutta. Ei ole vapaata tahtoa. Kaikki tapahtuu deterministisesti. Tai oikeastaan mitään ei tapahdu, vaan kaikki ajat/hetket ovat koko ajan olemassa. Aika sisältyy kokonaisuuteen/jumalaan. Ei ole alkua eikä loppua, vain yksi "olio".
Tämä ajattelu tapa on vaikea määritellä ateismiksiksi: Jumala on olemassa, mutta ei ole mitään muuta kuin Jumala.
Panteismi on itseasiassa hieman kuin yhdistelmä siitä mitä kuvailet ja teismistä. Yksi perimmäinen jumaluus edustaa kaikkeutta, mutta hänellä ei ole juuri minkäänlaista määriteltävää luonnetta, persoonaa tai tahtoa. Joukko hierarkisesti asettuneita alempia jumaluuksia taas täyttävät erilaiset tehtävät kosmoksessa, ja edelleen näiden hypostaasit toimittavat kaikkein pienimmät asiat. Ihminen sitten kommunikoi tarpeen mukaan kaikkien jumalien kanssa keitä tarvitsee, suuret ja pienet mukaanlukien.
Toisinsanoen, käsitys siitä, että kaikkeus on jumala, ei ole ristiriidassa useimpien uskontojen kanssa. Ainakin hindulaisuus on juuri tällainen kuvaamani kaltainen järjestelmä, samoin monet shamanistiset maailmankäsitykset.
Kristinusko on oikeastaan jonkinlainen poikkeus siinä, että sen mukaan *kaikki* muut jumalat ovat paholaisia, lukuunottamatta kaikkein suurinta jumalaa.
:a:
lyhyt huomautus: Jos kukaan ei olisi koskaan keksinyt uskontoja, tai paremminkin jos ihminen ei olisi taipuvainen uskomaan johonkin itseään korkeampaan, olisimme kaikki ateisteja. Meillä vaan ei olisi tuota käsitettä, ateismi, koska sitä ei tarvittaisi.
Mutta onko ateismi vakaumuksellista? Ajatellaan nyt vaikka näin että jos vaikka kävisikin niin hassusti, että jumala tai joku jumalankaltainen olento ilmestyisi keskuuteemme ja tekisi ihmetekoja. Pysyisikö ateisti silloin vakaumuksessaan ja kieltäisi tuon Jumalan olemassaolon? Jos Jumala on olemassa, siitä ei koskaan saada täyttä varmuutta, koska Jumalaa/jumaluutta ei pysty todistamaan.
onko ateismi uskonto? Vaikea sanoa. Se on ainakin totta, ettei ateismia ole ilman uskontoa. Kuvitellaan uskonto vaikka kanaksi ja ateismi munaksi. Tai sitten toisinpäin, aivan sama. Toinen on kuitenkin synnyttänyt toisensa.
Ja mitä kovempaan ääneen ateistit huutavat omaa vakaumustaan, sitä kovempaan ääneen uskovaiset huutavat todistuksia omalle uskolleen. Näin muodostuu selkeämmät rajat ideologioille. Ja näin myös kristinusko näyttäytyy selkeämpänä koska sillä on vastavoima. Tätä kaikkea ihmettelee yksi agnostikko siellä jossain välimaastossa, ei kenenkään maalla...
" Jos Jumala on olemassa, siitä ei koskaan saada täyttä varmuutta, koska Jumalaa/jumaluutta ei pysty todistamaan."
Voi sen todistaa. Riippuu vain miten Jumalan määrittelee... Esimerkiksi
Premissit:
1.Jumala on maailmankaikkeuden synnyttajä/syy.
2.Maailmankaikkeus on olemassa.
Johtopäätös Jumala oli/on olemassa.
Täysin rationaalinen päätelmä.
Entä jos maailmankaikkeus on aina ollut? Ihminen ei pysty käsittämään määreitä kuten ikuisuus, tyhjyys, ääretön, olematon, aika, etc. Se on vähän sama juttu kuin esimerkiksi hämähäkki, joka ei tiedosta kolmannen ulottuvuuden olemassaoloa. Jumala edustaa ihmiselle niitä määreitä, jota se ei itse pysty käsittämään. Ateistille Jumala on olematon ja tyhjä, uskovaiselle Jumala on ääretön ja ikuinen...
Tuskin on toista sellaista -ismiä, jossa on niin vähän sisältöä kuin ateismissa. Eihän ateisteja oikeastaan yhdistä mikään muu kuin se, että usko jumalolentoihin on enemmän tai vähemmän vähäinen.
Ehkä nihilismi on vielä tyhjempi aate. Jos on sellainen nihilisti, jonka mielestä kaikki on roskaa. Tosin tämä voidaan myös määritellä depressioksi.
Vihdoinkin joku jolla on terve käsitys ateismista.
Käsittämätönta että näin yksinkertainen tosiasia ei mitenkään tunnu kansalle kelpaavan.
Jos ei usko jumaliin, on ateisti.
Jos ei usko järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, on nihilisti.
Jos pitää uskontoja tai niiden vastustusta tärkeämpänä kuin sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta, on hölmö.
"Jos pitää uskontoja tai niiden vastustusta tärkeämpänä kuin sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta, on hölmö."
Ei oikein sisältö auennut, mitä meinaa.
"Jos pitää uskontoja tai niiden vastustusta tärkeämpänä kuin sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta, on hölmö."
Kuinka tärkeänä sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta sitten pitää uskontoja tai niiden vastustusta? Jos tätä ei tiedä, ei voi tietää ovatko ne itselle tärkeämpiä vai eivät.
Miten yhteiskunnan pitäisi järjestäytyä?
kysyy ateisti nihilisti ja vastaa itse:
Rakasta lähimmäistäsi, kuten itseäsi.
Nimimerkki Uugo vetäisi nihilismin ja ateismin samaan lauseeseen, provoilumielessä luultavasti.
"Jos pitää uskontoja tai niiden vastustusta tärkeämpänä kuin sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta, on hölmö."
Tuo oli yritys kertoa että uskonnolliset fanaatikot ovat mielestäni yhtä hyödyllisiä yhteiskunnassa kuin nihilistitkin.
Että he ovat molemmat arvokkaita vai molemmat yhtä arvottomia...
Eikö yhteiskunnan arvojen järjestyminen synny yksilöiden arvojen kompromissista(Demokraattisessa yhteiskunnassa).
Äänestetään niitä arvoja, joihin itse uskotaan.
Minulle sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytynyt yhteiskunta on välttämätön henkilökohtaisista syistä.
Olen jo niin vanha, että joudun varsin pian yhteiskunnan elätettäväksi, nälkäkuolema on ainoa vaihtoehto. Veroni olen maksanut mutta omassa hallussani eläkerahat eivät ole, jos ovat tallessa ollenkaan ??
Uskonnolliset keskustelut ovat ateistille pelkkää aivovoimistelua dementian torjumiseksi, moraali ja etiikka eivät ole uskonasioita.
Oletin jo asiayhteydestä ilmenevän että pidän uskonnollista fanatismia ja nihilismiä negatiivisinä ilmiöinä, joita maltilisten ihmisten on viisainta vastustaa, demokratian keinoin.
Toivottavasti yhteiskunnastamme löytyy enemmistö tälle tavalle ajatella ??
>> Miten yhteiskunnan pitäisi järjestäytyä?
kysyy ateisti nihilisti ja vastaa itse:
Rakasta lähimmäistäsi, kuten itseäsi. >>
En ole koskaan tavannut yhtään nihilistiä !
Jos vastauksesi on tyypillinen nihilisteille, pyydän anteeksi ennakkoluulojani.
Koska nihilisti ei noudata/kunnioita mitään moraalisia sääntöjä. Minulla on yksi. En edes usko että nihilisteja olisi olemassa.
Mutta aika lähellä olen.
Määritelmä: Nihilismi: käsitystapa, joka kieltää kaiken/jonkin olemassa olon (metafyysinen Nihilismi) ,joka kieltää totuuden tiedostamisen mahdollisuuden (teoreettinen nihilismi), joka kieltää moraalisten arvojen ja normien pätevyyden (eettinen nihilisti), ja joka kieltää järjestäytyneen yhteiskuntaelämän (poliittinen nihilisti).
Uskon, että olen olemassa (en ole nihilisti metafysiikassa)
Olen teoreettinen nihilisti kyllä. (vrt.Skeptikko)
Minulla on yksi moraalinen normi, josta johdan arvoja. (en ole eettinen nihilisti)
Poliittinen nihilisti ehkä.
1) Ateismi on jumaluskon puuttumista.
2) Uskonnon kolme määritelmäehdotusta teologisen
sivustoilta.
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/01b_uskmaarit.shtml
Joops ei sovi ateismi yhteenkään määritelmään.
Ateismi ei ole uskonto.
Eihän ateismi ole uskonto: sehän on uskonnollisten ihmisten antama nimitys, jota kaikki uskonnollisetkaan ihmiset eivät hyväksy vaan pitävät leimaamisena joksikin huonommaksi! On se niin, että varas näkee toisessa ihmisessä varkaan, huora toisessa huoran ja uskovainen etsii uskonnollisessa henkilössä uskonnollisia piirteitä ja myös uskonnoton ihminen näkee piirteitään uskovaisissa.
Mihin tarvitaan sellaista "oppia" jonka mukaan jotakin ei ole olemassa. Sitä vaan yksinkertaisesti ei ole olemassa ja sillä siisti.
Kuinka tällaisen yksinkertaisen asian käsittäminen on niin jumalattoman monimutkaista ja vaikeaa.
Ateismi on siis uskonto ja uskonnollinen oppi jonka mukaan Jumalaa ei ole olemassa.
Älä nyt hyvä ihminen aloita ainakaan kolmatta listaa näin yksinkertaisesta asiasta.
ensimmäistä kappaletta pidemmälle.
lauseen. Olen kovapoika lukemaan. Olen aina ollut. Siis luin osan ensimmäisetä kappaleesta ja viimeisen lauseen. Oliko siinä välissäkin jotan tärkeää? Minä ainakin kykenin tekemään omat johtopäätökseni jo tuostakin. Aivan vaivattomasti.
Asiallinen kannanottoni tähän on: olet lukenut tietosanakirjaa tarkasti, hyvin ja oikein. Jos siellä lukee ettei se ole uskonto niin olemmeko tyytyväisiä ja voidaanko siirtyä muihin asioihin?
Olemme. *kops!*
Asia on loppuun käsitelty. *kops!*
Sihteeri kirjaa loppupäätelmän. *kops!*
Pöytäkirjasta kopio osanottajille. *kops!*
Tismalleen niin!!!
Mielestäni voidaan hyvin keskustella siitä, minkälaiset ihmiset kutsuvat itseään ateisteiksi ja minkälaiset uskonnollisiksi, ja että mitä se sellainen uskonnollisuus tai sen puuttuminen oikein on, mutta suomen kieliopin ja tietosanakirjan kanssa täytyy tähän leikkiin lähteä, muuten siitä ei tule muuta kuin sotkua, itkua ja hammastenkiristystä. Se on vissi niin. Uskonnollisuus on jo aivan tarpeeksi vaikea keskustelun aihe ilman tahallista sanojen sekoittamista.
:a:
...tuo alempana oleva `harhautuksesi´...heh!?!
Lietköhän RUK:laisia ?!?
Mutta asiaan, laitan tähän tuon aiemman sanaelmani:
*
Ateismi ei...
...olle uskonto siinä perinteisessä mielleyhtymässä,sillä usko vaatinee tiedon vajaavuutta jota me `oikeat´ atskut ihmettelemme vallan kovasti tietoyhteiskunnassamme,kö ?!?
Olihan tunnetusti Galileokin "väärässä"...kun sattui tietämään asioiden oikean laidan,kö ?!?
Vai olisikohan tuo `usko´ suhteessa älyn-,ei niinkään tiedon puutteeseen...?!?
*
Ja muuten tuo värivertauksesi oli hieman epätarkka koska siitä ei ilmennyt viittasitko paperilla olevaan vai valoon ja nehän lienevät toistensa vastakohtia,kö ?!?
Eli suhteellistahan sekin lienee...?!?
;-)
Niin, uskominen ilman perusteita vaatii tietysti tiedon vajaavuutta, mutta *uskonto* itseasiassa ei vaadi, koska uskonto ei tarkoita johonkin uskomista, vaan ainoastaan religiöösiä toimintaa.
Uskonnossa ei lainkaan ole edes kysymys tiedosta tai sen puutteesta. Gnostilaisuus lienee ainoa poikkeus, ja siinäkin tavoitteena on nimenomaan tiedon hankkiminen, ei sen puuttuminen. Ja siinäkin pointtina on kokemusperäinen ymmärrys eikä jokin kuiva kirjatieto.
Ateismin täydellinen vastakohta on uskovaisuus. Uskonto tai uskonnollisuus on vielä kolmas, aivan eri asia, jolla ei ole mitään tekemistä näiden kahden edellisen kanssa.
Jos vaikka joku uskoo että kuu on juustoa, harjoittaako hän uskontoa? Ei minusta. Uskominen ei ole uskonnollisuutta.
Siis: Uskontojen juju ei ole uskomisessa. Vittu näitä suomenkielen sanoja, kun ei näillä voi edes puhua kunnolla! Latina takaisin perkele!!!
Kristittyjen hinnalla-millä-hyvänsä-lisää-lihaa-myllyyn käännytyspolitiikka on vääristänyt käsityksen uskonnollisuudesta länsimaissa. Laadukas uskonnon harjoittaminen ei vaadi paljonkaan mitään pureksimatta nielemistä.
:a:
No, nythän olet saanut kysymykseesi vastauksen. Ja löytänyt uutta pohdittavaa.
Pikkuisen oikaisisin käsitystäsi uskomisesta ilman perusteita. Kyllä usko perustuu myös tosiasioihin, niitä on löytynyt ja löytyy jatkuvasti eri tieteenalojen mm. arkeologian ja historian kautta. Ei uskova ihminen välty epäilyksiltä, oikeastaan ne kuuluvat uskoon. Ne hyökkäävät päälle hyvin pian uskoon tulon jälkeen, kun huomaa, että eihän sitä ulkoisesti sen kummemmaksi muuttunutkaan, vaikka sisimmässä muutos tapahtuikin.Ja kysymyksiä riittää varmaan elämän loppuun asti.
Pureskelua vaativat monet asiat, ja joskus on sylkäistävä mälli suustaan kun sitä ei kykene nielaisemaan. Mutta matkaa tehdään ja suunta on selvillä.
Itse painotan henkilökohtaista kokemusta pyhyydestä uskonnollisuuden perustana. Arkeologialla kuten tieteellä ylipäänsä voidaan parhaiten todeta ne asiat, joihin ei missään tapauksessa ainakaan kannata uskoa (kuten vaikka että maa on litteä).
Minä en oikeastaan ole puhunut uskomisesta ilman perusteita minään uskonnollisuuden perustana, vaan tätä ovat palstan ateistit tuoneet esille, ja minä olen vain vastustanut tätä alusta alkaen.
Uskonnollisuuden perustana ei ole uskominen, vaan kokemus pyhyydestä. Toki ilmiö on aika hämmentävä ja johtaa usein typeräänkin käyttäytymiseen tai perusteettomiin uskomuksiin. Tiedän tämän omastakin kokemuksesta.
Ainoa mihin mielestäni uskonnollisen ihmisen on uskottava ilman epäilystä alusta saakka, vaikka sitten ilman mitään omaa kokemusta, on mahdollisuus "tehdä elämästä jotain uutta" jonkinlaisen todella käsittämättömän ontologisen kolmoisvoltin kautta, miten ikinä se sitten tapahtuukaan. Siis uskoa ainakin ihmeiden mahdollisuuteen, vaikkei itse määrittelisikään niitä ohjaavia voimia mitenkään.
Jos on sisimmässään vapaa kahleista, voi kokeilla yhtä sun toista ilman pelkoa joutumisesta hakoteille. Mutta jos ei ole, kaikki uskonnot mihin meneekään mukaan muuttuvat vain uusiksi kahleiksi ja valheita aikaansaaviksi järjestelyiksi, jotka vievät kauemmaksi vapaudesta ja valaistumisesta.
Oma kokemukseni kristillisyydestä uskonnollisena järjestelynä on kuitenkin varsin negatiivinen, enkä katso hyvällä sitä, että seurakunnissa nuoista ja innokkaista hengen sotureista tehdään jo mahdollisimman varhain Jeesuksen tohveleita nuolevia tossukoita.
Itseasiassa olen sodassa kristittyjä vastaan ja teen aktiivisesti omaa käänteislähetystyötäni estääkseni heitä viemästä sieluja Kristukselle.
:a:
Juu, niinhän sinä olet sodassa. Vastustaja taitaa vain olla toinen kuin luulet.
Noista suomenkielisistä sanoista tosin olisit voinut käyttää tuon v:llä alkavan sanan sijalla sanaa häpy.
Huomaan medän lähentyvän käsityksissämme.
No mitään universaalia vastustajaahan ei ole, vaan se kuka on ystäväsi ja kuka vihollisesi, riippuu täysin siitä, kuka itse olet, mitä haluat ja kenen puolella taistelet.
Toisen vihollinen on toisen ystävä, ja toisinpäin. Mitäs siihen sanot?
Sielun matka vapauteen on ikuinen taistelukenttä, jossa lukemattomat taistelussa surmansa saaneiden ruumiit koristavat pientareita. Tässä taistelussa kristinusko sellaisena kuin se on tunnettu viimeisten viiden sadan vuoden ajan, on pelkkä vilttiketju, tai joku c-miesten soppahetki.
:a: