Talvikauden nopeusrajoitukset uudelleen harkintaan

hesari kertoo että talvikauden nopeusrajoitukset otetaan uudelleen hankintaan. mainitsematta jätettiin että mihin suuntaan niitä harkitaan. tasaisin väliajoin on ollut keskustelua talvirajoitusten poistamisesta (etelä-suomen) moottoriteiltä kun talvet etelässä ovat niin leutoja että tiet ovat sulia suurimman osan talvesta. sehän olisi juurikin oikea suunta, mutta mitäs jos ne meinaavat nyt laskea talvirajoituksia entisestään? mihin tällainen tavallinen mottoritientallaaja voi ottaa yhteyttä ja miten vaikuttaa ettei herrat taas tekisi tyhjäpäisiä päätöksiä?

talvirajoitukset pois!
10588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eivätpä nuo nykyisetkään nopeusrajoitukset näytä enemmistöä autoilijoista pahemmin rassaavan. Ne kun voi jättää huomiotta samalla tavalla kuin vilkut, ryhmittymiset ja sulkuviivatkin.

Äänestä
  • Loistoajatus tuo nopeusrajoitusten tiukentaminen. Vaikka 60 kmh rekoille moottoriteitä lukuunottamatta. Silloin jäisi pelivaraa tumpeloillekin oikoa rekkaansa jos se nyt 60kmh:sta lähtee heittelehtimään. On aina muistettava, ettei keli tai tiestö aiheuta onnettomuuksia, vaan kuljettajan virheet tavalla tai toisella. Ei auto saa viedä miestä/naista vaan päinvastoin. Lukekaapa toisaalta miten lentäjät tekevät työtään. Suomessa on 24000 rekkaa ja yli 2 miljoonaa muuta autoa. Rekkojen onnettomuustiheydellä autoja pitäisi suistua tieltä yli 8000 joka päivä viime viikkojen tilastojen valossa, joten joittenkin ammattitaidossa saattaa olla kohentamista!

    Äänestä

  • tumpeloille kirjoitti:

    Loistoajatus tuo nopeusrajoitusten tiukentaminen. Vaikka 60 kmh rekoille moottoriteitä lukuunottamatta. Silloin jäisi pelivaraa tumpeloillekin oikoa rekkaansa jos se nyt 60kmh:sta lähtee heittelehtimään. On aina muistettava, ettei keli tai tiestö aiheuta onnettomuuksia, vaan kuljettajan virheet tavalla tai toisella. Ei auto saa viedä miestä/naista vaan päinvastoin. Lukekaapa toisaalta miten lentäjät tekevät työtään. Suomessa on 24000 rekkaa ja yli 2 miljoonaa muuta autoa. Rekkojen onnettomuustiheydellä autoja pitäisi suistua tieltä yli 8000 joka päivä viime viikkojen tilastojen valossa, joten joittenkin ammattitaidossa saattaa olla kohentamista!

    mahtasko ne henkilöautolla itsensämurhaajat vielä onnistua jos rekka ajaa 60km/h? taitaa vielä olla massaa senverta vastassa että onnistuu.

    Äänestä

  • tumpeloille kirjoitti:

    Loistoajatus tuo nopeusrajoitusten tiukentaminen. Vaikka 60 kmh rekoille moottoriteitä lukuunottamatta. Silloin jäisi pelivaraa tumpeloillekin oikoa rekkaansa jos se nyt 60kmh:sta lähtee heittelehtimään. On aina muistettava, ettei keli tai tiestö aiheuta onnettomuuksia, vaan kuljettajan virheet tavalla tai toisella. Ei auto saa viedä miestä/naista vaan päinvastoin. Lukekaapa toisaalta miten lentäjät tekevät työtään. Suomessa on 24000 rekkaa ja yli 2 miljoonaa muuta autoa. Rekkojen onnettomuustiheydellä autoja pitäisi suistua tieltä yli 8000 joka päivä viime viikkojen tilastojen valossa, joten joittenkin ammattitaidossa saattaa olla kohentamista!

    Uskoisin vahvasti, että sulla ei ole mitään opetettavaa yhdellekään rekkamiehelle.

    Kun rekka ajaa vaikka tien reunan painaumaan, niin se voi heilauttaa vaunua niin paljon että se lähtee luisuun.

    Mielstäni talvirajoitusten pitäisi olla muuttuvia, eli alennettu nopeus vain silloin kun siihen on oikeasti aihetta. Tosin nastarenkailla ei pitäisi koskaan saada ajaa yli 80, koska nastat irtoilee ja rikkoo toisten tuulilasit.

    Toinen juttu joka pitää toteuttaa on se että rajoitin salii 80 ylityksen vain rajoitetun ajan.

    Äänestä

  • tumpeloille kirjoitti:

    Loistoajatus tuo nopeusrajoitusten tiukentaminen. Vaikka 60 kmh rekoille moottoriteitä lukuunottamatta. Silloin jäisi pelivaraa tumpeloillekin oikoa rekkaansa jos se nyt 60kmh:sta lähtee heittelehtimään. On aina muistettava, ettei keli tai tiestö aiheuta onnettomuuksia, vaan kuljettajan virheet tavalla tai toisella. Ei auto saa viedä miestä/naista vaan päinvastoin. Lukekaapa toisaalta miten lentäjät tekevät työtään. Suomessa on 24000 rekkaa ja yli 2 miljoonaa muuta autoa. Rekkojen onnettomuustiheydellä autoja pitäisi suistua tieltä yli 8000 joka päivä viime viikkojen tilastojen valossa, joten joittenkin ammattitaidossa saattaa olla kohentamista!

    Uutista on näemmä hesarin nettiversiossa viilattu hieman luettavampaan muotoon, vielä aamulla siellä ei puhuttu rekoista vaan talvirajoituksista yleensä.

    Rekka-asiaan en osaa ottaa kantaa sen suuremmin, paitsi että lähtee se auto luisuun sekä 60 että 100 nopeudessa jos on lähteäkseen. Ja jos vastaantuleva auto on 20 vuotta vanha ruosteläjä joka tulee satasta ei sillä liene paljoa merkitystä; lyttyyn mennään kuitenkin.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    Liikkuvan kappaleen energia kasvaa nopeuden toiseen potenssiin. Se on ihan varma että nopeuden lasku laskee onnettuumuusriskiä, mutta vielä enemmän se laskee onnettomuuden vahinkoja.

    Äänestä

  • Rekkarane kirjoitti:

    Uskoisin vahvasti, että sulla ei ole mitään opetettavaa yhdellekään rekkamiehelle.

    Ehkä ammattiopettajalla olisi jotain ranellekin kerrottavana, joka lausui Puskuri-ohjelmassa, ettei rajoitin aiheuta rekkojen hallintaongelmia jos kuljettaja osaa. Vauhti mäen päällä sellaiseksi, ettei mopo karkaa käsistä mäen alla. Lakisääteiset nopeus- ja muut rajoituksethan on pakko tehdä, koska muutamat eivät tajua ajaa muuten edes kohtuullisesti turvallisesti vaan toimivat riskirajoilla. Hyvä kuljettaja ei joudu koskaan tilanteeseen, josta taitava saattaa selvitä. Siis ennakointia ja kas kumma lasti kulkee perille. Sitäpaitsi yhden kuorman joutuminen ojaan kuluttaa aikaa enemmän kuin huomattava nopeuden pudotus kuukausien aikana!!!

    Äänestä

  • suusta kirjoitti:

    Tuommoisia lausuntoja on helppo antaa. Voipi keskarin näyttö rekoille yleistyä jos kaikki suomen rekkakuskit himmaa vauhdin neljäänkymppiin joka nyppylän laella, sillä mäen alla "saattaa" olla liukasta. Tällä tavalla nykyisiin työvuoroihin ei yhden miehen työaika riitä. Täytyy siis laittaa toinen ajamaan henkilöautolla perässä ja vaihtaa puolessa välissä kun tulee tunnit täyteen. Jos kakkoskuski matkustais hytissä, ei lepoaika täyttyis.

    K.o liikenneopettajaa ei taida olla ajojärjestelijät ja asiakkaat ikinä hoputtaneet. Kenellä on pokkaa olla aina myöhässä ja puolustella syyllä: "saattoi olla liukasta".

    Fakta on, että liikenteessä on aina riskinsä. Siellä saattaa oikeasti sattua. Jokainen joka lähtee autolla liikenteeseen ottaa tietoisen riskin. Tämä yhteiskunta ei kestä sitä, että maanteillä körötellään kolmeakymppiä hätävilkut päällä, "ettei vaan sattuis mitään".

    Äänestä

Taas kun sattui ikävä onnettomuus, niin heti ollaan tarkistamassa (laskemassa) nopeusrajoituksia... ei mitään järkeä!

Jos nyt lasketaan talvinopeusrajoituksia entisestään, niin nopeusrajoitusten uskottavuus karisee ihan pohjalukemiin.
100km/h kesällä on nyt talvella 80km/h ja jos se pudotetaan 70km/h tai 60kmh/h, niin jossain isoratas heittää ja pahasti.
Nyt kun kevät aurinko alkaa paistamaan, niin voihan jokainen koittaa kuinka kivaa on ajella sellaisella tiellä 60km/h missä normaalisti kesällä on 100km/h.
Tosin onhan noita jotka niin tekeekin ja nyt en niitä sen enempää kritisoi, kun onhan niillä oikeus tehdä niin.......

Talvinopeusrajoitukset voitaisiin poistaa ja antaa autoilijoille enemmän vastuuta omista tekemisistään. Kuolonkolarin aiheuttamisesta kortti iäksi pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eeva kirjoitti:

hesari kertoo että talvikauden nopeusrajoitukset otetaan uudelleen hankintaan. mainitsematta jätettiin että mihin suuntaan niitä harkitaan. tasaisin väliajoin on ollut keskustelua talvirajoitusten poistamisesta (etelä-suomen) moottoriteiltä kun talvet etelässä ovat niin leutoja että tiet ovat sulia suurimman osan talvesta. sehän olisi juurikin oikea suunta, mutta mitäs jos ne meinaavat nyt laskea talvirajoituksia entisestään? mihin tällainen tavallinen mottoritientallaaja voi ottaa yhteyttä ja miten vaikuttaa ettei herrat taas tekisi tyhjäpäisiä päätöksiä?

talvirajoitukset pois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu