Huomenta,
Toivottavasti täällä ois joku viisaampi paikanpäällä. Eli siis tilanne se että vuokralaisen koira pissaili pentuna lattialle ja vuokralainen ei heti niitä korjannu ja laitto esim. sanomalehden päälle vaan uuden ja laminaatti kärsi siitä sen verran että alko kupruilemaan saumoista, kupruilua on joka huoneessa. Sillon kun vuokralainen otti koiran, sanoin siitä hänelle että lattiasta täytyy huolehtia ja vielä pari kertaa sen jälkeen kun oli nuita kupruiluja alkanut tulla.
Nyt vuokralainen on muuttamassa ja mietin että olenko kohtuuton jos otan korvauksen lattiasta? olen kuitenkin siitä huomauttanut jne mutta ei ottanut huomautuksia tosissaan. Lattia on käyttöluokaltaan hyvää laminaattia, mutta eihän sekään kosteutta loputtomiin kestä.
Vuokralaisen koira pilannu lattian
27
10288
Vastaukset
- asdff
Onko vuokrasopimuksessa kieltoa eläinten pidosta? Mutta vaikka mainintaa ei olisikaan, niin silloin tulee ksyymykseen, onko lattian kuluminen normaalin asumisen tuloksena tapahtuvaa kulumista.
Ja mielestäni koiran kuseskelu laminaatille ei ole normaalista asumisesta johtuvaa kulumista. Eli vuokralainen on aiheuttanut vahinkoa asunnollesi ja on siitä korvausvelvollinen. Pyri neuvotteluratkaksuun, ja kysy joltain ammattimieheltä lattian korjausten hintoaa.
Älä palauta mahdollista vuokravakuutta, ennekuin lattia on kunnossa.- Alkuperänen..
Asia tulikin jo otsikossa, kiitos!
- 12+13
Juuri näin. Otat kulut takuuvuokrasta. Ja jos ei riitä lattian kunnostukseen, niin pyydät asukkalta lisää rahaa ja tarvittaessa haetasialle tuomion käräjiltä.
Missään nimessä ei ole normaalia koirankuseskelu lattioille, etenkin jos sen päälle vain heitetään jokin lehti. Ilman, että sitä siivotaan.
Kummastlen kun kerta ilmeisesti olet tienyt tästä menettelystä, mutta et ole sihen puuttunut jo aikaisemmin.
Muuten ihme vuokralinen sinulla, itse en alkaisi moista katsomaan.
Muista myös, että voit aivan hyvin vaatia menetetysta vuokratulosta korvausta kun asunto on remontissa samoiten voit laittaa muitakin kuluja asiasta vuokralaiselle. - 2-terää
12+13 kirjoitti:
Juuri näin. Otat kulut takuuvuokrasta. Ja jos ei riitä lattian kunnostukseen, niin pyydät asukkalta lisää rahaa ja tarvittaessa haetasialle tuomion käräjiltä.
Missään nimessä ei ole normaalia koirankuseskelu lattioille, etenkin jos sen päälle vain heitetään jokin lehti. Ilman, että sitä siivotaan.
Kummastlen kun kerta ilmeisesti olet tienyt tästä menettelystä, mutta et ole sihen puuttunut jo aikaisemmin.
Muuten ihme vuokralinen sinulla, itse en alkaisi moista katsomaan.
Muista myös, että voit aivan hyvin vaatia menetetysta vuokratulosta korvausta kun asunto on remontissa samoiten voit laittaa muitakin kuluja asiasta vuokralaiselle.Meidän taloyhtiössä on joitain sijoitusasuntoja. suurinosa noista sijoittajista ei vaivaudu tulemaan yhtiökokoukseen eivätkä he välitä muutoinkaan itse taloyhtiöstä juuri muuten, kuin vastustamalla kaikkea yhtiön kunnostamiseen liittyvää, koska silloin asunnon tuotto romahtaa.
Mutta sitten kun itselle käy jotain, niinkuin tämä laminaatin piloille meno, niin johan alkaa itku. - joopajoo taas
2-terää kirjoitti:
Meidän taloyhtiössä on joitain sijoitusasuntoja. suurinosa noista sijoittajista ei vaivaudu tulemaan yhtiökokoukseen eivätkä he välitä muutoinkaan itse taloyhtiöstä juuri muuten, kuin vastustamalla kaikkea yhtiön kunnostamiseen liittyvää, koska silloin asunnon tuotto romahtaa.
Mutta sitten kun itselle käy jotain, niinkuin tämä laminaatin piloille meno, niin johan alkaa itku.päättelet, että kyseessä on osakehuoneisto? Saattapi olla vaikka omakotitalo vuokrattavana niin kuin meillä, jossa vuokralainen oli nostellut painoja ja pudottanut ne lattialle. Kyllä siinä parempilaatuinenkin laminaatti tulee lommoille. Korvauksia ei takuulla niiltä saa ikinä.
- Laminaatti on paskaa
No ei tuo nyt ihan normaalia kulumista ole, mutta jos kupruilua on vähän joka paikassa, niin mahtaako se sittenkään edes johtua koiran pissoista?
Silläkin on merkitystä, että kuinka pitkään vuokralainen asui, kuinka vanha lattia on ja kuinka huonossa kunnossa lattia on. Jos vuokralainen asuin 15 vuotta ja lattia on vielä käytökunnossa, niin mielestänäi se on normaalia kulumista.
Täyttä hintaa et tietenkään voi vuokralaiselta vaatia, sillä uusi lattia on arvokkaampi kuin se alkuperäinen, joten asunnon arvokin nousee samalla.
Laminaatti nyt on muutenkin luonteeltaan vähän sellainen kertakäyttölattia, muoviin printattua puukuviota pahviin kiinnitettynä. Ei siltä voi ihmeitä odottaa.
Jos lattia on oikeasti niin huonossa kunnossa että se on syytä vaihtaa, niin neuvottele asiasta vuokralaisen kanssa, jos hän maksaisi vaikka puolet.- Hyööllu
Laminaatin normaali kulutuskestävyys koiraperheessä on vähintäänkin kymmenen vuotta. Siis aivan vähintään. Meidänkin koira kun juoksee laminaatillamme, niin ei muuta kuin ropina kuulu. Silti kaikki ihan kunnossa, kulumaa on, mutta mikään laminaatti ei ole kulunut puhki. Ja laminaatti on yli kymmen vuotias, aina ollut koira, eikä todellakaan mitään kalleinta tavaraa.
"Täyttä hintaa et tietenkään voi vuokralaiselta vaatia, sillä uusi lattia on arvokkaampi kuin se alkuperäinen, joten asunnon arvokin nousee samalla." - No tämä on totta, mutta jos on vaikka kaksi vuotta wanha laminaatti, niin ei se hirveästi arvoaan ole voinut menettää. Ja kun lasketaan työt, vanhan purku sekä kaatopaikalle vienti, uusien osto sekä kuljetus, asennus ja siivous. Plus vielä remontoimisajan tyhjilläänolo, niin ei siinä millään kauhean pienestä summasta voida puhua.
"Laminaatti nyt on muutenkin luonteeltaan vähän sellainen kertakäyttölattia, muoviin printattua puukuviota pahviin kiinnitettynä. Ei siltä voi ihmeitä odottaa." - Juu, kertakäyttöinen on, sitten kun se on rikki, niin mitenkään sitä ei voi hioa kuntoon tms. Mutta tosiaan riippuu paljon kuinka kauan asukas on asunut ja kuinka rikki ne lattiat on. Jos kymmenen vuotta asunut, ja kunnossa on huomauttamista, niin tuskin mitään joutuu maksamaan. Mutta jos muutaman vuoden, ja aivan kauheassa kunnossa lattiat, niin aivan varmasti. Kertakäyttöinen lattia, mutta käyttökerta on vähintään kymmenen vuotta.
"Jos lattia on oikeasti niin huonossa kunnossa että se on syytä vaihtaa, niin neuvottele asiasta vuokralaisen kanssa, jos hän maksaisi vaikka puolet." - Neuvottelua kyllä usein suositellaan, sillä keinolla asiat yleensä mukavasti ratkeaa. Mutta itse neuvottelisin ainoastaan maksaako vuokralainen koko summan heti suosiolla (jos vahingot selvästi johtunut vuokralaisen välinpitämättömyydestä), tai jos menee vielä normaaliin kulumisen piikkiin (asunut pitkään) niin en vaatisi yhtään mitään. Ja sitten ellei asiat mene niin kuin itse toivoisin, niin sitten hakisin oikeuden päätöksen asialle. - ougrbo
Hyööllu kirjoitti:
Laminaatin normaali kulutuskestävyys koiraperheessä on vähintäänkin kymmenen vuotta. Siis aivan vähintään. Meidänkin koira kun juoksee laminaatillamme, niin ei muuta kuin ropina kuulu. Silti kaikki ihan kunnossa, kulumaa on, mutta mikään laminaatti ei ole kulunut puhki. Ja laminaatti on yli kymmen vuotias, aina ollut koira, eikä todellakaan mitään kalleinta tavaraa.
"Täyttä hintaa et tietenkään voi vuokralaiselta vaatia, sillä uusi lattia on arvokkaampi kuin se alkuperäinen, joten asunnon arvokin nousee samalla." - No tämä on totta, mutta jos on vaikka kaksi vuotta wanha laminaatti, niin ei se hirveästi arvoaan ole voinut menettää. Ja kun lasketaan työt, vanhan purku sekä kaatopaikalle vienti, uusien osto sekä kuljetus, asennus ja siivous. Plus vielä remontoimisajan tyhjilläänolo, niin ei siinä millään kauhean pienestä summasta voida puhua.
"Laminaatti nyt on muutenkin luonteeltaan vähän sellainen kertakäyttölattia, muoviin printattua puukuviota pahviin kiinnitettynä. Ei siltä voi ihmeitä odottaa." - Juu, kertakäyttöinen on, sitten kun se on rikki, niin mitenkään sitä ei voi hioa kuntoon tms. Mutta tosiaan riippuu paljon kuinka kauan asukas on asunut ja kuinka rikki ne lattiat on. Jos kymmenen vuotta asunut, ja kunnossa on huomauttamista, niin tuskin mitään joutuu maksamaan. Mutta jos muutaman vuoden, ja aivan kauheassa kunnossa lattiat, niin aivan varmasti. Kertakäyttöinen lattia, mutta käyttökerta on vähintään kymmenen vuotta.
"Jos lattia on oikeasti niin huonossa kunnossa että se on syytä vaihtaa, niin neuvottele asiasta vuokralaisen kanssa, jos hän maksaisi vaikka puolet." - Neuvottelua kyllä usein suositellaan, sillä keinolla asiat yleensä mukavasti ratkeaa. Mutta itse neuvottelisin ainoastaan maksaako vuokralainen koko summan heti suosiolla (jos vahingot selvästi johtunut vuokralaisen välinpitämättömyydestä), tai jos menee vielä normaaliin kulumisen piikkiin (asunut pitkään) niin en vaatisi yhtään mitään. Ja sitten ellei asiat mene niin kuin itse toivoisin, niin sitten hakisin oikeuden päätöksen asialle.mies! Siitä sitten vaan oikeuden päätöstä hakemaan, eihän sillä mitään väliä ole että kestää 2-4 vuotta ja lopuksi arvotaan kumpi maksaa ne kulut, pari kertaa alkuperäisen riidan verran. Jos satut voittamaan niin vielä riemukkaasti odottelet näkyykö niitä rahoja silti koskaan
- ei tähtitieteellistä
ougrbo kirjoitti:
mies! Siitä sitten vaan oikeuden päätöstä hakemaan, eihän sillä mitään väliä ole että kestää 2-4 vuotta ja lopuksi arvotaan kumpi maksaa ne kulut, pari kertaa alkuperäisen riidan verran. Jos satut voittamaan niin vielä riemukkaasti odottelet näkyykö niitä rahoja silti koskaan
tuo oikeustoimilla vitkuttelu ja se että silla vuokralainen uhkailee. Maksuhäiriömerkinnät ainakin tulee vaikka rahoja ei näkyisi. Vaikeuttaa varmasti vuokralaisenkin elämää.
Jos jotain pilataan, se myös korvataan. Päivänselvä asia. Vuokranantajalla on siihen oikeus. - ougrbo
ei tähtitieteellistä kirjoitti:
tuo oikeustoimilla vitkuttelu ja se että silla vuokralainen uhkailee. Maksuhäiriömerkinnät ainakin tulee vaikka rahoja ei näkyisi. Vaikeuttaa varmasti vuokralaisenkin elämää.
Jos jotain pilataan, se myös korvataan. Päivänselvä asia. Vuokranantajalla on siihen oikeus.näyttää myös olevan lähimmäisten yllyttäminen oikeuteen riitelemään. Koitin vain tuoda realiteettejä esiin eli sen että oikeuteen meno on AINA riski. Vaikka kuinka olisi omasta mielestään vahvoilla niin voiton vie se joka kantansa paremmin perustelee, tässä tapauksessa siitä mikä on normaalia kulumista ja mitä lattian yleensä pitää sietää.
Työni puolesta olen riita-asioissa useammankin kerran oikeuteen joutunut ja usein siellä on yllätyksiä tullut. Esimerkkinä vaikka se että 500,- euron riidan voittaa kumpi hyvänsä mutta oikeus päättää asiassa olleen tulkinnanvaraa. Niinpä molemmat puolet maksakoon itse kulunsa. Arvaa vaan paljonko ne kulut siinä vaiheessa on? - KoiratonVuokralainen
Ihan vain lyhyt kommentti, että mielestäni lattioille kuseskelu ei ole normaalia asumista. Aiheuttipa se mitä tahansa, se on vuokralaisen syy mielestäni. Tämä on siis amatöörin, asioita tuntemattoman kaupunkilaisjärjellä ajateltu juttu. Ja asun itsekin vuokralla, ilman koiraa.
Mitä koiriin tulee, niin mielestäni ne eivät kuulu kaupunkikerrostaloon. Jatkuvaa räksytystä saa kuunnella päivin ja öin, kele. Ja koirankarvoja tulee kenkien mukana rapusta, ja karvat kulkeutuvat kaikkialle. Tosi kliffaa. - ihib
ougrbo kirjoitti:
näyttää myös olevan lähimmäisten yllyttäminen oikeuteen riitelemään. Koitin vain tuoda realiteettejä esiin eli sen että oikeuteen meno on AINA riski. Vaikka kuinka olisi omasta mielestään vahvoilla niin voiton vie se joka kantansa paremmin perustelee, tässä tapauksessa siitä mikä on normaalia kulumista ja mitä lattian yleensä pitää sietää.
Työni puolesta olen riita-asioissa useammankin kerran oikeuteen joutunut ja usein siellä on yllätyksiä tullut. Esimerkkinä vaikka se että 500,- euron riidan voittaa kumpi hyvänsä mutta oikeus päättää asiassa olleen tulkinnanvaraa. Niinpä molemmat puolet maksakoon itse kulunsa. Arvaa vaan paljonko ne kulut siinä vaiheessa on?joo! Monelleko palstalle olet nyt ehtinyt mielipiteesi kanssa? HANKI ELÄMÄ!
- ei kohtuutonta
niin otat korvauksen, kun lattia pilalla johtuen vuokralaisen laiminlyönnistä asunnon hoitamisessa. Hyvä laminaattikaan ei kestä tuollaista kohtelua. Perusteltua ottaa remonttikustannukset kokonaisuudessaan vuokralaiselta, kerran hänen takiaan lattia menee uusiksi.
Kuten aiempi vastaaja kirjoitti, niin tasonparannus on huomioitava, eli korvaus on käytännössä uuden lattian hinta (saman tasoinen materiaali kun vanhassa), vähennettynä tasonparannuksella.
Jos kyseessä on yli 5 vuotta vanha lattia, niin korvauksia on aika turha hakea, siinä se normaalin lattialaminaatin elinikä muutenkin pyörii..
Eikä vuokravakuudesta kylläkään saa vähentää mitään korjauskuluja, ellei asiasta olla erikseen sovittu.- turha remontti
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Kuten aiempi vastaaja kirjoitti, niin tasonparannus on huomioitava, eli korvaus on käytännössä uuden lattian hinta (saman tasoinen materiaali kun vanhassa), vähennettynä tasonparannuksella.
Jos kyseessä on yli 5 vuotta vanha lattia, niin korvauksia on aika turha hakea, siinä se normaalin lattialaminaatin elinikä muutenkin pyörii..
Eikä vuokravakuudesta kylläkään saa vähentää mitään korjauskuluja, ellei asiasta olla erikseen sovittu.Ei noin mustavalkoista. Tottakai on eroa kun uusi lattia laitetaan. Mutta olennaista on MIKSI laitetaan.
Siitä syystä että asukas on toiminnallaan pilannut lattian. Kyllä lattiat normaalia käyttöä kestävät, mutta kastuminen ja kuivaamatta jättäminen saa ne pilalle. Ei siis ole kyse normaalista kulumisesta.
Eli asukas on korvausvelvollinen, koska on vahingon toiminnallaan aiheuttanut. Varsinkin kun hänelle on asiasta jo huomautettu aikaisemmin. - sori vaan
turha remontti kirjoitti:
Ei noin mustavalkoista. Tottakai on eroa kun uusi lattia laitetaan. Mutta olennaista on MIKSI laitetaan.
Siitä syystä että asukas on toiminnallaan pilannut lattian. Kyllä lattiat normaalia käyttöä kestävät, mutta kastuminen ja kuivaamatta jättäminen saa ne pilalle. Ei siis ole kyse normaalista kulumisesta.
Eli asukas on korvausvelvollinen, koska on vahingon toiminnallaan aiheuttanut. Varsinkin kun hänelle on asiasta jo huomautettu aikaisemmin.Moraalisesti voisi asian kuvitella olevan noin, mutta ei siitä saa mitään extraa että syy on vuokralaisen.
Kätännössä homma menee niin että uuden lattian katsotaan nostavan asunnon arvoa ja koska vuokralaisen pitää korvata vain aiheuttamansa vahinko, ei arvon korotusta, niin uuden hinnasta lähtee aika osa pois.
- Pienvuokranantaja
Ettei nyt menisi puurot ja vellit sekaisin...
> Lattia on käyttöluokaltaan hyvää laminaattia, mutta eihän sekään kosteutta loputtomiin kestä.
Laminaatti kestää parkettia paremmin mekaanista kulutusta, mutta ei kastumista lähes lainkaan. Tämä johtuu ihan materiaalista: parketti on puuta joka palautuu pitkälti muotoonsa kuivauksen jälkeen, mutta pehmeänä puuna jättää painaumat helpommin näkyviin. Laminaatti imee kaiken kosteuden itseensä ja kupruilee, eikä palaudu.
Jos laminaatti on asennettu tiukasti toisiinsa kiinni ja nesteen pyyhkii heti pois, se ei vaurioidu kun ei pääse imemään kosteutta. Edellisessä omassa asunnossa rakennuttajan siivooja oli jättänyt vesisangon laminaatille ja märkä pohja oli aiheuttanut laminaatin kupruamisen. Ei se sen enempää tarvinnut.- jarmo,,,
jos ei maksa,Noissa selvissä asioissa kylläkin aina tuomitaan syyllien maksamaan kaikki oikeuskulut.En tiedä paljon vuokravakuus oli mutta voit ainakin sen pitää toistaiseksi.Jos alkaa urputtaan niin sano jotta haastaa oikeuteen niin sano jotta hyvä.Ei saa ennen päätöstä vuokravakuuksia kuitenkaan vaikka menisi 10 vuotta siinä:=)Toivottavasti otat seuraavaksi kunnon vakuudet,kuten minä 4kk kuukauden vuokratakuu ja aina ollut vuokralaisia,kun hesassa kämppä.
- Vuokranantajana
jarmo,,, kirjoitti:

Jos vuokralainen ei maksa on varaton kaikki laskut tulevat oikeudessa aina haasteen jättäjälle lopputuloksesta huolimatta vaikka syytetty häviääkin jutun.Ei häntä laskuteta vain syytteen jättäjää on hänen asiansa yrittää rahat saada siinä ei yleensä onnistu.Vuokravakuudella ei paljon korjailla pieniin vahinkoihin se yleensä riittää.
- pyyhitty märällä
Tulee mieleen että laminaatin pahvien kupruilu ei taida johtua koirasta vaan siitä että sitä on luututu märällä rätillä.
Mitenkäs on, löytyykö asunnosta käyttöohje jossa kerrotaan miten eri materiaaleja tulee hoitaa ja puhdistaa? Jos ei niin vuokranantaja voi ottaa mokan omaan piikkiinsä. - Ilkeä, vuokraisäntä
pyyhitty märällä kirjoitti:
Tulee mieleen että laminaatin pahvien kupruilu ei taida johtua koirasta vaan siitä että sitä on luututu märällä rätillä.
Mitenkäs on, löytyykö asunnosta käyttöohje jossa kerrotaan miten eri materiaaleja tulee hoitaa ja puhdistaa? Jos ei niin vuokranantaja voi ottaa mokan omaan piikkiinsä.mokan omaan piikkiinsä. ainakin sen, että on vuokrannut asuntonsa uusavuttomille, joilla ei ole hajuakaan, miten pintoja hoidetaan ja siivotaan. Itselläni vuokralainen nosteli painoja makuuhuoneessa. No, lattiaan oli tullut syvät kolot painojen pudotessa niihin. Enpä ollut hoksannut kirjallisesti ilmoittaa, että "jos nostelet painoja, älä pudota niitä laminaattilattialle". Että oma moka sekin. Saman vuokralaisen äiti tuli ihmettelmään, kun ei roskapönttöä ollut tyhjennetty. (omakotitalo) Sanoin, että kerroin kyllä taloa vuokratessa nuorille, että jätteenkuljetuksesta pitää tehdä sopimus paikallisen firman kanssa. En ollut hoksannut tuotakaan paperille laittaa. Seuraavaksi alettiin valittaa kellarin sähköpatterista, etten ollut siitä heille maininnut. ( en kylläkään muistakaan pattereista, enkä valokatkaisijoista) Noistakin olisi kai pitänyt antaa lista käteen, että paina tästä katkaisijasta, jos et halua pitää patteria/valoja päällä.
Että mokannut oon ja pahasti! Nyt yritän tässä laatia listaa lattioista, pattereista, jääkaapin hoidosta. sähköhellan käytöstä. Ja pitää muistaa myös mainita, ettei ikkunoita saa rikkoa. Senkin kun olivat tehneet, kun en ollut muistanut kieltää. Mitähän vielä tähän listaan laittaisin? - varmaankin
pyyhitty märällä kirjoitti:
Tulee mieleen että laminaatin pahvien kupruilu ei taida johtua koirasta vaan siitä että sitä on luututu märällä rätillä.
Mitenkäs on, löytyykö asunnosta käyttöohje jossa kerrotaan miten eri materiaaleja tulee hoitaa ja puhdistaa? Jos ei niin vuokranantaja voi ottaa mokan omaan piikkiinsä."Eli siis tilanne se että vuokralaisen koira pissaili pentuna lattialle ja vuokralainen ei heti niitä korjannu ja laitto esim. sanomalehden päälle vaan uuden ja laminaatti kärsi siitä sen verran että alko kupruilemaan saumoista, kupruilua on joka huoneessa." Tämä on lainaus alkuperäisestä tekstistä.
Tuossahan nimenomaan sanotaan että kupruilu johtuu siitä että vuokralainen ei korjannu koiran kusia heti pois vaan jätti ne lattialle. Meneehän se lattia niin pilalle.
Vuokralaisen velvollisuus on hoitaa asuntoa niin ettei se vaurioidu. Jos jotain epäselvää niin voi ja pitää vuokranantajalta ottaa selvää. Jos ei perusasioita ymmärrä, kannattaa hakeutua tuettuun asuntolaan asumaan.
Rautalangasta ei joka asiaa voi vääntää. Vuokralainen kantaa vastuun asunnon hoidosta ja kunnossa pysymisestä ja vastaa aiheuttamistaan vahingoista. - Paska lattia
varmaankin kirjoitti:
"Eli siis tilanne se että vuokralaisen koira pissaili pentuna lattialle ja vuokralainen ei heti niitä korjannu ja laitto esim. sanomalehden päälle vaan uuden ja laminaatti kärsi siitä sen verran että alko kupruilemaan saumoista, kupruilua on joka huoneessa." Tämä on lainaus alkuperäisestä tekstistä.
Tuossahan nimenomaan sanotaan että kupruilu johtuu siitä että vuokralainen ei korjannu koiran kusia heti pois vaan jätti ne lattialle. Meneehän se lattia niin pilalle.
Vuokralaisen velvollisuus on hoitaa asuntoa niin ettei se vaurioidu. Jos jotain epäselvää niin voi ja pitää vuokranantajalta ottaa selvää. Jos ei perusasioita ymmärrä, kannattaa hakeutua tuettuun asuntolaan asumaan.
Rautalangasta ei joka asiaa voi vääntää. Vuokralainen kantaa vastuun asunnon hoidosta ja kunnossa pysymisestä ja vastaa aiheuttamistaan vahingoista.No se oli kylläkin vain kirjoittajan oma päätelmä, että kupruilu johtuu koiran pissoista. Onkohan vuokraaja ollu asunnossa seuraamassa miten koiranpissoja on korjattu ja missä niitä on ollu. Tuskin.
Jos on omistanu koiran, niin tietää että ne ei kuseksi ympäriinsä niin että kupruja olisi kaikkialla.
Veikkaan vaurioksi liian märällä rätillä lattioiden pesemistä. Arvatenkaan tässäkään vuokra-asunnossa ei ole kansiota, jossa olisi kerrottu asunnon hoidosta. Jos vuokralainen on aikaisemmin asunut muovimatoilla varustetuissa asunnoissa, niin mistä hän voisi tietää miten laminaattia hoidetaan. Okei, tietysti jokainen vastaa tietämättömyydestään ja sen vuoksi tehdyistä virheistä.
Aloittaja ei ole kuitenkaan kertonut miten pitkä vuokrasuhde on kyseessä, kuinka vanha lattia on ja kuinka huonoon kuntoon se on mennyt, niin on mahdoton arvailla kuinka suuren osan korjauksen kuluista voisi vaatia vuokralaiselta. Arvaan että se voisi olla jotain 0-50%.
Mitähän nämä vuokranantajat keksivät seuraavaksi? Lattia pipareista ja pilaantumisesta lasku vuokralaiselle? - eivitsi
Paska lattia kirjoitti:
No se oli kylläkin vain kirjoittajan oma päätelmä, että kupruilu johtuu koiran pissoista. Onkohan vuokraaja ollu asunnossa seuraamassa miten koiranpissoja on korjattu ja missä niitä on ollu. Tuskin.
Jos on omistanu koiran, niin tietää että ne ei kuseksi ympäriinsä niin että kupruja olisi kaikkialla.
Veikkaan vaurioksi liian märällä rätillä lattioiden pesemistä. Arvatenkaan tässäkään vuokra-asunnossa ei ole kansiota, jossa olisi kerrottu asunnon hoidosta. Jos vuokralainen on aikaisemmin asunut muovimatoilla varustetuissa asunnoissa, niin mistä hän voisi tietää miten laminaattia hoidetaan. Okei, tietysti jokainen vastaa tietämättömyydestään ja sen vuoksi tehdyistä virheistä.
Aloittaja ei ole kuitenkaan kertonut miten pitkä vuokrasuhde on kyseessä, kuinka vanha lattia on ja kuinka huonoon kuntoon se on mennyt, niin on mahdoton arvailla kuinka suuren osan korjauksen kuluista voisi vaatia vuokralaiselta. Arvaan että se voisi olla jotain 0-50%.
Mitähän nämä vuokranantajat keksivät seuraavaksi? Lattia pipareista ja pilaantumisesta lasku vuokralaiselle?saa, joissa neuvotaan esim. siivouksesta, pintojen hoidosta, lämmityslaitteista, jätekuljetuksesta yms.? Löytyykö netistä mahd. jonkunlaisia pohjia, joihin voisi sitten rastia, että "Huom! Tämä lattia on laminaattia. Ei kestä vettä, pissiä eikä raskaita kuntoiluvälineitä!"
Kyllästyttää nämä uusavuttomat vuokralaiset. Tuskin ne erottaa muovimattoa laminaatista tai laminaattia parketista. Tuollainen kansio tulisi ihan tarpeeseen. Varmaa olisi kuitenkin lukea ääneen kansion sisältö asukkaalle ennen muuttoa. Kohta kuitenkin vänkäisivät "etteivät tienneet kansiosta, löytäneet tai osanneet lukea sitä." - avuttomat tosiaan
eivitsi kirjoitti:
saa, joissa neuvotaan esim. siivouksesta, pintojen hoidosta, lämmityslaitteista, jätekuljetuksesta yms.? Löytyykö netistä mahd. jonkunlaisia pohjia, joihin voisi sitten rastia, että "Huom! Tämä lattia on laminaattia. Ei kestä vettä, pissiä eikä raskaita kuntoiluvälineitä!"
Kyllästyttää nämä uusavuttomat vuokralaiset. Tuskin ne erottaa muovimattoa laminaatista tai laminaattia parketista. Tuollainen kansio tulisi ihan tarpeeseen. Varmaa olisi kuitenkin lukea ääneen kansion sisältö asukkaalle ennen muuttoa. Kohta kuitenkin vänkäisivät "etteivät tienneet kansiosta, löytäneet tai osanneet lukea sitä."Jos et sitä vertaa saa aikaiseksi, että keräisit vuokralaiselle ohjekansion, niin sitten lienee parasta parkua keskustelupalstoilla.
Hyvinhoidetuissa vuokrayhtiössä tällaisia "huoneiston käyttöohjeita" on tehty ja jaettu asukkaille. - peto aineeksi
avuttomat tosiaan kirjoitti:
Jos et sitä vertaa saa aikaiseksi, että keräisit vuokralaiselle ohjekansion, niin sitten lienee parasta parkua keskustelupalstoilla.
Hyvinhoidetuissa vuokrayhtiössä tällaisia "huoneiston käyttöohjeita" on tehty ja jaettu asukkaille.itse kippasin 5l kiehuvaa keittoa keittiön laminaatin päälle ja annoin sen siinä hautua yön yli. aamulla siivosin sotkun eikä lattiaan jäänyt mitään jälkiä. tyttäreni taas oli lirauttanut olo huoneen laminaatille (samaa kuin keittiössä), ei nyt ole tarkkaa käsitystä kuin kauan se siinä ehti olla mutta kuprulle meni. että aika peto aineeksi tuo urea...
- ja sinä arvailet
Paska lattia kirjoitti:
No se oli kylläkin vain kirjoittajan oma päätelmä, että kupruilu johtuu koiran pissoista. Onkohan vuokraaja ollu asunnossa seuraamassa miten koiranpissoja on korjattu ja missä niitä on ollu. Tuskin.
Jos on omistanu koiran, niin tietää että ne ei kuseksi ympäriinsä niin että kupruja olisi kaikkialla.
Veikkaan vaurioksi liian märällä rätillä lattioiden pesemistä. Arvatenkaan tässäkään vuokra-asunnossa ei ole kansiota, jossa olisi kerrottu asunnon hoidosta. Jos vuokralainen on aikaisemmin asunut muovimatoilla varustetuissa asunnoissa, niin mistä hän voisi tietää miten laminaattia hoidetaan. Okei, tietysti jokainen vastaa tietämättömyydestään ja sen vuoksi tehdyistä virheistä.
Aloittaja ei ole kuitenkaan kertonut miten pitkä vuokrasuhde on kyseessä, kuinka vanha lattia on ja kuinka huonoon kuntoon se on mennyt, niin on mahdoton arvailla kuinka suuren osan korjauksen kuluista voisi vaatia vuokralaiselta. Arvaan että se voisi olla jotain 0-50%.
Mitähän nämä vuokranantajat keksivät seuraavaksi? Lattia pipareista ja pilaantumisesta lasku vuokralaiselle?Pentukoira kuseksii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62968
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla295869- 60780
- 55683
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96603- 57590
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46581- 24579
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,13529