Lauantai 5.12.2009 klo 10.27 Kolme miestä on otettu kiinni Norrköpingissä tapahtuneesta seksirikoksesta epäiltynä.
Rikos tapahtui perjantai.iltana Norrköpingin keskustassa sijaitsevassa McDonalds -ravintolassa.
Noin 35-vuotias nainen raiskattiin ravintolan yleisöwc:ssä. Poliisin Aftonbladet-lehdelle kertomien tietojen mukaan yhtä miestä epäillään itse raiskauksesta ja kahta muuta avunannosta. He muun muassa pitivät vahtia wc-tilojen ovella raiskauksen tapahtuessa.
Raiskauksen uhriksi joutunut nainen hälytti teon jälkeen itse apua. Hän kertoi tapahtuneesta ravintolan henkilökunnalle ja soitti poliisille. Tekijät pakenivat paikalta raitiovaunulla. Kolme epäiltyä miestä saatiin kuitenkin kiinni myöhemmin perjantai-iltana.
Poliisin mukaan he eivät ole vielä selvittäneet, ketä kiinniotetuista epäillään itse raiskauksen tekijäksi. Useat paikalla olleet ovat kuitenkin nähneet tai kuulleet jotain tapahtumista. Heidän puhuttamistaan jatketaan lauantaina. Poliisi ei myöskään osannut vielä aamupäivällä sanoa, tunsiko uhri 32-, 22- ja 17-vuotiaat epäillyt entuudestaan.
IL

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.