Ongelmana perhoset

...muuten inhoan myös perhosia.Toiset ihmettelevät inhoani,ottavat niitä siivistä kiinnin ja tuovat naamani eteen. Mielestäni ne ovat kuin pieniä hirviöitä karvaisine ruumiineen,pitkine kärsineen ja isoine mustine silmineen.YÖK. Ja lisäksi ne ovat arvaamattomia ja kuvittelevat oikeudekseen istuutua kehen tahansa.

Nyt on joulukuu. Eli relaa, et kaikkein todennäkösimmin törmää perhosiin tähän aikaan vuodessa. Löytyy muuta pelättävää: joulupukkeja, pimeää, liukkautta...

Viime kesänä vietin yhteensä useamman viikon teltassa nukkuen, enkä muista kiinnittäneeni huomiota yhteenkään perhoseen. Haittaa ei ollut edes hyönteisistä. Ehkäpä perhoset tulevat pelkääjän luo samoin kuin kissat kyyhnäävät allergista.

En ole perehtynyt fobioihin, olen vain ihan tavallinen sekopää. Juttuasi lukiessa tuli kuitenkin mieleen sellainen asia, että voiko perhospelko liittyä johonkin varhaiseen hyvin pelottavaan asiaan? Eli samanaikaisesti olisi tapahtunut jotain todella kaameaa ja tilanteeseen olisi liittynyt jollakin tapaa perhonen. Koska tapahtuma oli pelottava, oli sinun helpompi keskittää pelkosi perhosiin kuin muistaa vaikeaa tapahtumaa? Onko perhospelkosi vanha, ja oletko kysynyt vanhemmiltasi, onko sinulle lapsena tapahtunut jotain lapselle hyvin pelottavaa?

Oletko käynyt jonkun asiantuntijan juttusilla? Kannattaisi, aivan varmasti sinua voidaan auttaa!

Itse olen pelännyt niin kauan kun jaksa muistaa perhosia. Varsinki mitä suurempi ja koristeellisempi sen pelottavanpi. Nykyisin tuntuu kaikenlaisten kiitäjien lisääntyneen ja niiden isot karvaiset vartalot erityisen pelottavia. Tahtoisin päästä tästä fobiasta eroon. Olen ajatellut mennä jutteleen asiasta jonkun kanssa. Minulla tunne tilanteesta jolloin koin kauhun hetkiä ja niihin liitty perhoset aivan kuten Osma74 ehdotti. Mutta silti pelko ei tunnu katoavan vaikka kuinka koitan järkiperäistään syyn. Kiva kuitenkin todeta ettei ole ainut "friikki" Suomessa :)

...Niin ja oma aloitteista kohtaamista perhosten kanssa olen yrittäny.

Perhoset on tosi ahdistavia..en niitä varsinaisesti pelkää niin paljon että karkuun lähtisin. Musta ne on jossain luonnossa kukkasten keskellä ihania ja kauniita, mutta jos sisälle eksyy kesällä joku iso lepattaja niin hyi hitto. Ne on niin epätodellisen nopeita ja tuntuu että ne tulee päälle. Kaipa tuo perhosfobia on ihan normaali siinä missä joku pelkää hämähäkkejä tai muita hyönteisiä..
Itelle kaameeta paskaa on myös koppakuoriaiset ja erilaiset lentävät veriot niistä.
Muistan tuon yhden tuskaisen yön kun lentävä koppis ilmesty jostain makkariin. Riisipaperilampussa oli valo ja tää siivekäs musta hirviö lensi siihen ja piti ahdistavaa rapinaa. En uskaltanut koko yönä nukkua enkä varsinkaan sammuttaa kyseisestä lampusta valoa koska pelkäsin että se alkaa uudelleen lentää valon perässä ja tulee sänkyyn tai iholle..

Tuntuu kuin olisin helvetissä... makkarissamme oli perhonen ja nyt en pysty nukkumaan siellä. Oon aivan poikki mut en pysty menemään nukkumaan. En pysty ummistamaan silmiä hetkeksikään, koko ajan pitää tarkkailla selustaa.

Voi kun olis jo talvi, en tiiä miten selviän vielä pari kuukautta...

on mukavia, kuinka niitä voi pelätä lol?
no fobia on fobia ymmärrän hyvin sen.

mulla on lentomuurahaisfobia, pelkään sairaana lentomuurahaisia.

Olipas kiva, että löysin tämän saitin. Yllättävää huomata, että meitä perhosia pelkääviä on näinkin paljon. Itse en keksi yhtään tuttua,joka kärsisi samasta "vaivasta" kuin minä.
Oma pelkoni alkoi lapsena naapurissa. Istuin siskoni kanssa naapuritalon rappusilla kesäpäivänä, ja ympärillä lenteli nokkosperhosia. Yksi lensi kädelleni,ja säikähdin suunnattomasti. Hakkasin sen ihan "tohjoksi" käsivarrelleni, ja sen repaleiset siivet jäivät liikkumaan tuulessa. Olin n. kolmivuotias tuolloin. Säikähdin enemmänkin sen tilanteen yllättävyyttä,kuin itse perhosta, ja se taas aiheutti stressireaktion itkuineen ja pikku paniikkikohtauksen. Ihan kuin olisi yllättäen pudonnut tuolilta. Arvelen,että tuo stressireaktio ikäänkuin ehdollisti pelkoni perhosiin. Olen 21-vuotias, enkä voi edes katsella perhosen kuvaa; alkaa hillitön hyperventilointi, käsiin virtaa verta mikä lämmittää ne taistelua varten ja itku tulee väistämättä. Olen oppinut ajan myötä tunnistamaan,että pelkään enemmän sitä että menetän malttini julkisella paikalla juurikin kesällä, tai sisällä jonkun luona kylässä. Onhan se aika noloa, että aikuinen ihminen lukittautuu vessaan ja pyytää emäntää tappamaan sisällä säntäilevän perhosen,eikä suostu tulemaan ulos ennen...
Olen myös miettinyt, miksi pelkään niitä. Onko niiden epämääräinen lentosuunta ja ruma ulkomuoto (mahtaako tarkoittaa,että pelkään etten voi ennustaa elämäni tapahtumien kulkua,pelkään hallitsemattomuutta?) syynä,vai mikä? Läheiseni ymmärtävät onneksi, vaikka avomiehellä meni kaksi vuotta ennenkuin tajusi, etten vitsaile tai leiki itkukohtauksia. Tämä kesä on ollut vaikea, olen saanut näet kaksi kohtausta lyhyen ajan sisään ja alan olla kyllästynyt siihen. Ensimmäisellä kerralla perhonen lensi ovesta sisälle kanssani ja säntäili sinne tänne, ja piileskelin vessassa tunnin kunnes mies tuli kotiin. Toisella kerralla olimme syömässä illalla terassillamme,vieraiden kanssa tietenkin, ja lampun valo houkutti yöperhosia. Minä eristäydyin sisälle enkä kyennyt liittyä seuraan enää loppuiltana, vaan itkin ja hyperventiloin itseni tajuttomuuteen. Mieskin alkaa olla huolissaan.
En silti usko,että menen terapiaan. Hyödyllisintähän olisi behavioristinen altistumisterapia,joka mainittiin eräässä viestissä. En ole tarpeeksi vahva siihen. En pysty. Ehkä joku kaunis päivä...
Tsemppiä kaikille asian kanssa kamppaileville! Talvea odotellessa :D ...

Meillä oli suihkussa perhonen.. Kamala olla suihkussa, kun saa koko ajan pelätä, koska se otus lentää päin! Yleensä se kökötti jossain nurkassa paikoillaan ja silloin vielä pystyin jotenkin käymään suihkussa.. Nyt äsken se lensi oveen ja en uskaltanut mennä ulos sen takia. :s Koitin sitten suihkulla roiskia sitä perhosta ovesta pois ja se lähti lentämään mua kohti. Juoksin sitten suoraan ulos suihkusta, jäi vesikin vielä valumaan. Kaikista ärsyttävintä on, ettei kukaan olisi edes millään vaivautunut tappamaan sitä perhosta. "En mä millään raaski, kun se on niin kaunis. En mä sitä pysty tappamaan." On se kumma, kun ihmiset ei millään voi ymmärtää, että ihan oikeasti niitä pelkään. Koitin siinä sitten selittää, että se on sama asia kuin jollekin toiselle olisi käärme tai hiiri tai vaikka iso hämähäkki suihkussa. Onneksi se perhonen on nyt hävitetty, itse en olisi sitä pystynyt tappamaan, kun en pysty menemään perhosia lähelle. Nyt voi taas käydä suihkussa ilman, että tarvitsee pelätä:D

Minäkin pelkään perhosia. Tosin pelkoni ei ole niin vahvaa kuin sinulla, mutta minulla pelko käsittää lähes kaikki ötökät, lentävät tai ryömivät tai mitkä vaan. Kaikista kamalinta lentävissä ötököissä on se ääni. Perhosten siipien kahina, kärpästen kammottava surina. Hyi helvetti.

Suihku on painajaismainen paikka olla. Hämähäkkejä ynnä muuta paskaa. Kun se ötökkä astuu näköpiiriin, koko loppusuihkuttelu menee sitten niin, etten voi irrottaakaan katsettani siitä. Muuten se saattaa olla arvaamattomasti vaihtanut paikkaa, ja se ahdistaa etten tiedä missä se ötökkä on. Tää on siis sama kaikissa tilanteissa, etenkin sisätiloissa, kun näen ötökän. Onneksi ritarilliset sisarukset on pelastamassa.

Välillä mä vaan kyllästyn tähän. Mietin, että oonko vaan kehitellyt itselleni ongelman vai onko tää jotain suurempaa? Joskus jähmetyn ja kylmenet ötökän ollessa läsnä ja silloin en välitä ja se on outo tunne se. Altistumista siis kannattaa kokeilla, ainakin minun neuvoni mukaan jos pystyy vähän psyykkaamaan itseään. :) Onhan se niin että elämä on sata kertaa helpompaa, kun pääsee eroon jostakin inhottavasta esteestä.

Ja ah, ne muiden ihmisten ilmeet kun kuulevat mitä kaikkea olenkaan sählännyt, kun kerron tapauksesta ötökästä samassa huoneessa kanssani... Mutta eivät kaikki vaan voi ymmärtää. Kuulee sellasta paskaa ku "stereotyyppinen reaktio tytölle" jos säikähtää helvetisti jotain ötökkää ihan 1cm päässä omasta naamasta tyylii. :I Epäreilu maailma. Pärjäilkää. :)

Apua! Nyt muaki alko pelottamaan.

IHANAA, MÄ EN OLE YKSIN!!!!
Olen yli 30-nen nainen ja pelkään niitä siivekkäitä perkeleitä kuollakseni!!!! Olen pelännyt ihan vauvasta asti. Todennäköisesti mun vaunuihin on lentäny joku sellanen ja sit oon pelästyny, tiedä häntä.
Nykyään en enää pelkää ihan pienimpiä koiperhosia enkä isompia jos oon tuhdissa jurrissa. Mutta muuten on kesäaika aivan karmeeta, varsinkaan kun kännissä ei voi tehdä töitä=)
Mä meen aivan hirveeseen paniikkiin jos perhonen lentää kohti, ja nehän lentää aina mua kohti, jos seurueessa on useampia ihmisiä. Juoksen kuin Usain Bolt niitä karkuun ja pari kertaa on meinannu käydä huonosti, kun en oo paniikin iskiessä kattonu kunnolla eteeni.
Tunnistan liki kaikki lajit, sillä on tärkeetä tuntea vihollisensa. Mitä isompi ja tummempi, sitä pelottavampi!

Ja oikeesti, mä luin niin omia fiiliksiäni teidän kaikkien jutuista. Mahtavaa huomata etten ole ainoa, joka tästä kärsii. Omalla kohdallani tilanne hiukan helpotti, kun muutin pohjoisemmaksi asumaan, täällä ei ole vielä isoja kiitäjiä eikä kehrääjiä -vielä-.....

Itse pelkään kanssa niitä ihan saatanasti.

Oikeastaan kaikki "tuntemuksesi" täsmäävät omiini. Pelkästä kuvasta tulee paniikki (ja/tai - kohtaus).

Haittaa on ollu erittäin paljon. Aina kun menen kylään, joudun pyytämään kyseistä ihmistä "siistimään" kämppänsä moisilta paskiaisilta. Ja frendini eivät voi käyttää minkäänlaisia vaatekaappaleita yms. mun ollessa lähellä, koska meinaan käydä itkee jo pelkästään vilkaisusta.

Kaikki se mainonta - mihin tungetaan noita paskiasia on ehkä pahinta. Jos pystyn lähtemään tosta tilanteesta nopeesti, selviin vaan hengenhaukkomisella, mutta jos joudun katsomaan sitä vähääkin kauemmin tai näin, paniikki tulee heti.

Itse tiedän itseni lisäksi vain yhden perhosfobisen.

Ja se on kamalaa.

Näyttelijä Nicole Kidman pelkää myös perhosia. Itse en pelkää.

Tällainen saitti enkä ole tiennyt! Minä olen reilu 5kymppinen nainen ja niin kauan kuin muistan olen pelännyt perhosia. Ne vaan on niin arvaamattomia, lepattavat kohti ja päälle ja ihan sama, miten nätin väriset siivet niillä on kun niillä kuitenkinkin on suuri, karvainen keskiruumis siipien välillä ja paljon jalkoja ja tuntosarvet ja joku kärsä.

Ne on KAMMOTTAVIA. Kestän nykyisellään jonkun pikkuperhosen jo, mutta yöperhoset saa oikeasti karvat pystyyn ja väreet kulkemaan pitkin kehoa, hiki kihoaa pintaan. Ja kun asun yksin, niin niistä on pakko jotenkin selvitä itse. Eli koska noin ison eläimen liiskaaminenkin olisi minusta äärimmäisen ÄLLÖTTÄVÄÄ, kuin teurastamista, niin koetan saada elukan johonkin mukiin ja sen avulla siirretyksi pihalle. Yritän keskittää ajatukset pelkkään toimintaan, en tunteisiin. Kyllä onnistun siirtämään kun ei muita vaihtoehtoja ole. Mutta joka ihokarva, hiusjuurta myöten, värisee koko ajan pelosta että jos se pääseekin karkuun ja tulee kohti ja kaulalleni ja kasvoilleni, ihan äärimmäsitä!!!

Inhoan muitakin ötököitä, kestän joitakin jo paremmin, mutta jotkut koppikset ja sarvijaakot ym. saa minut ihan kauhun partaalle. Lapsena kerran lensi iso sarvijaakko niskaani, luulin että leikkikaverini heitti jotakin, koppasin niskalla käteeni ja siinä se oli, kämmenelläni tämä järkyttävä elukka (pelkästä muistosta menee nytkin inhoväreitä joka puoella). Huusin kauhusta, aloin itkeä ja juoksin heti kotiin.

Mutta siis nämä perhoset. Mitä isompi (ja joidenkin mielestä kauniimpi) sitä INHOTTAVAMPI. Tämä pelko on tosi irrationaalinen. Eikä sillä ole mitään tekemistä ötökän mahdollisen vaarallisuuden tai -ttomuuden kanssa, vaan ihan sen, että sen on. Perhosissa ei ole mitään ihanaa.

Hirvikärpäset on minulle irrationaalisen kauhun aihe myös. En voi mennä metsään jos siellä niitä on. Lähden että ämpärit lentää jos yhdenkään näen. Tämä on ikävä juttu koska rajoittaa rakastamaani marjastusta. Mutta ne ovat sellaisia kammoelukoita, että en pysty kunnolla niitä edes ajattelemaan. Lopetankin niiden miettimisen tähän.

Onneksi alkaa talvi ja nämä tieteishirviöt ovat painuneet jo horrokseen. Elleivät pesi sitten jossain lämpöisissä tiloissa, valmiina lepattamaan heti kun joku niitä pelkäävä tulee lähelle. (se siipien räpistelyn ääni...se on jotakin...sanoinkuvaamatonta) (*hartioiden puistatusta*)

Äh tein pitkän tekstin ja se hävisi jonnekin...No, uusiksi.

Eli pelkään myös perhosia. Olen jo reilu 5kymppinen, mutta pelännyt perhosia koko ikäni. Menen ihan Tilaan jos niitä lepatttaa lähellä tai kohti. Pakko niitä on ollut oppia jossakin määrin sietämään silti, eli yksin asuvana on ollut pakko koettaa siirtää jonkun kupin alla ikkunasta hirviö ulos. Peläten koko ajan että se sieltä jotenkin pian karkaa ja hyökkää päälle. Liiskaaminen ei tule kysymykseen, koska perhonen on niin iso, että se tuntuisi lähinnä teurastukselta.

Perhosen lepatus on KAMMOTTAVAA. Ja arvaamatonta. Perhosessa ei ole mitään ihanaa. Olkoon se minkä värinen tahansa. Sillä on karvainen, suuri keskiruumis ja paljon jalkoja, pitkät tuntosarvet ja joku kärsä. Ihan sama vaikkei se ole myrkyllinen tai muuten vaarallinen. Riittää, että se ON:

Kestän tässä vaiheessa elämääni pienempiä perhosia hieman. Yöperhoset on kuitenkin ihan kaikkein inhottavimpia. Ne on jotenkin paksuja, vielä karvaisempia ja tuntuu, että niillä on sitkeyttä pysytellä hengissä (painautua nurkkiin ym) ja sieltä hyökätä yllättäen ihmisen kimppuun.

Pelkään myös koppiksia ja esim. sarvijaakkoja. Lapsena sellainen tuli niskaani kerran, luulin että leikkikaveri heitti jotain kohti minua, ja kun koppaisin niskaani oli kädelläni sarvijaakko. Huusin ja aloin itkeä.

Samoin hirvikärpäset menevät reaaliteettitajuni ulkopuolelle. En voi mennä marjaankaan jos on mahdollisuus että metsässä on hirvikärpäsiä. Pelko on täysin irrationaalinen ja saa minut juoksemaan päätäpahkaa pois paikalta, olkoot astiat miten puolillaan tai täysiä marjoista, minä juoksen johonkin suuntaan ihan oikeasti kauhuissani. Hirvikärpäset ovat kammotuksen huipentuma ötököistä. Perhoset taas perhosista.

En tienyt että tämmöinen saitti on, luulin olevani ainoa perhospelkoinen. Lohduttavaa, etten ole ainoa.

Minäkin pelkään perhosia. Pystyn kyllä katsomaan kuvaa ja videota, mutta ne ahdistaa. Sellaset valkoset perhoset ja yöperhoset on kaikista pahimpia. Ja ne kauniit perhoset, jos on jossain kukan päällä, pystyn siitä varovasti katsomaan kun on niin nätit siivet. Mut oon aina valmiina juoksemaan, kun se lähtee lentoon.

Mutta ne rumat yöperhoset! Mun piti laittaa roskiin kuollut harmaa perhonen ikkunalaudalta, vaikka mulla oli rätti kädessä, mua ahdisti kamalasti. Ne siivet ja niiden muoto hhhhhhrrrrrrrrhhhhh!!

Mut sain sen kuitenkin sinne roskikseen.

Pikkulapsena juoksin perhosia karkuun ja pelkäsin niitä, aikuisena noita oireita ei ole enää esiintynyt.

Itse en pelkää perhosia luonnossa mutta jos perhonen on samassa huoneessa (sisällä) kuin minä niin huhuh. Siitä saadaan myös kuulla 😅 siis ne on niin pelottavia, varsinkin yöperhoset koska ne tuntuu just aina tulevan minun lähelle ja si aina potkin niitä vahingossa ja kiljun. Tulin itseasiassa juuri tänne siksi että äsken vrm tapoin perhosen joka on/oli mun huoneessa ja äiti ja puol iskä heräs 😂 Kamottaa ajatus yöperhosista ja nyt olen niin "vainoharhainen" et etsin tietoa voiko perhonen purra tai tappaa.. ne on vaan kauheita vaikka olisi jotenkin "kauniita" 😅

Kyllä! Minulle vaan nauretaan että ”ei ne mitään pahaa tee, älä ole lapsellinen” pelkään perhosia etenkin yöperhosia ylikaiken! En tiedä mistä tämä on saanut alkunsa. Varsinkin kesä illat ovat kamalia jos ovi tai ikkuna on ollut auki