Suomessa jäi kahdeksi vuosikymmeneksi elämään tuhoisa myytti vuodesta 1918, nimittäin että suomalaiset olivat käyneet vapaussodan, ja nimen omaan venäläisiä vastaan, että pieni Suomi oli sodassa voittanut suuren Venäjän. Todellisuudessa suomalaiset olivat käyneet lyhyen sodan suomalaisia bolsevikkeja vastaan, kapinallisia jotka Venäjän bolsevikit olivat miten kuten aseistaneet ja joiden riveissä taisteli ainoastaan parituhatta venäläistä. Lähes kaikki itsenäisyysjulistuksensa antaneeseen Suomeen jääneet venäläiset sotilaat tahtoivat yksinkertaisesti vain päästä kotiin, pois maasta. Bolsevikeille lojaalit sotilaat Lenin joka tapauksessa tarvitsi Venäjälle vallankaappaustaan pönkittämään, Suomeen heitä ei kannattanut jättää Suomen punakaartien epävarman yrityksen tukijoiksi.
Venäläisten varuskuntien riisuminen aseista oli Mannerheim kokemattomillekin joukoille sangen helppo tehtävä. Suomen punaiset Mannerheim tiesi voivansa kukistaa omin voimin. Senaatti kuitenkin pyysi hänen ohitseen apua Saksasta. Mutta saksalaiset varmasti olisivat tulleet joka tapauksessa. He katsoivat Suomen nyt kuuluvan etupiiriinsä siinä kuin Baltian ja Ukrainankin. Tämä oli osa keisarillisen Saksan hallituksen ja armeijan sodanpäämääriä, Mitteleuropa-suunnitelmaa. Sen toteuttamisen idässä mahdollistaisi Lenin, koska bolsevikit olivat valmiita rauhaan millä ehdoilla hyvänsä. Bolsevikkipuolueen etu meni heillä Venäjän edun edelle, kuten monasti myöhemminkin historiassa.
Mannerheim tarvitsi joka tapauksessa Saksasta palaavia jääkäreitä, vaikka laillisen hallitsijansa Venäjän keisarin armeijassa loppuun saakka uskollisesti palvelleen Mannerheimin näkökulmasta jääkärit olivat oikeastaan vallankumouksellisia ja maanpettureita. Mutta mistä muualtakaan ottaa suojeluskuntalaisten ja asevelvollisten kouluttamiseen ja johtamiseen kykenevä päällystö. Operaatioiden suunnitteluun Mannerheim ei jääkäreitä tahtonut, vaan muodosti esikuntansa vanhoista Venäjän armeijan ja Ruotsin upseereista, yhteisenä kielenä ruotsi. Suomeahan Mannerheim ei vielä juurikaan osannut, mikä aiheutti pahoja kommunikaatiovaikeuksia Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntalaisten kanssa.
Jääkärit, ruotsalaiset vapaaehtoiset ja Mannerheimin klassisia saarrostus- ja tuhoamistaistelun oppeja noudattava sotasuunnitelma toivat hänen sekalaisille joukoilleen voiton Tampereen taistelussa. Hinta oli kova, sillä vaikka punakapinallisilta puuttui kyky operatiiviseen ajatteluun, he kykenivät silti päättäväiseen puolustautumiseen tilanteessa, jossa vetäytymisen mahdollisuutta ei enää ollut. Heti kun punainen Tampere kukistui, saksalaiset nousivat Hangossa maihin, enemmänkin maan miehittäjinä kuin sodan ratkaisijoina. Saksalaisten joukkojen tarkoitus oli taata Suomen joutuminen Saksan vasalliksi. Entente-mielinen Mannerheim ei kehityksen suuntaa hyväksynyt. Sotatoimien päätyttyä hän otti eron.
Jos Saksa ei olisi luhistunut marraskuussa 1918, Suomi olisi joutunut käymään vapaussodan saksalaisia vastaan, ja Mannerheim olisi varmasti ilomielin johtanut sitä. Hän ei halunnut vaihtaa Venäjän imperiumiin kuulunutta Suomea Saksan imperiumiin kuuluvaan Suomeen, toisin kuin saksalaissuuntautunut senaatti v. 1918. Senaatti edusti vain pientä osaa Suomen kansasta, mutta pyrki keinottelemaan edullisella tilanteella, joka ei toistuisi sen jälkeen kun sosiaalidemokraatit, joita senaatti piti vankileireillä, palaisivat vapaiden vaalien jälkeen eduskuntaan. Saksalaismielisen senaatin keinotellessa ja spekuloidessa kuin pörssihuijarit Mannerheim näki tulevaisuuden realiteetit, itsenäisen Suomen edellytykset. Niihin hän katsoi kuuluvan Saksan häviön, mutta myös bolsevikkivallan kukistamisen Pietarissa, mitä pikemmin sen parempi.
Kun Svinhufvudin-Paasikiven politiikka kärsi haaksirikon Saksan sortuessa, Mannerheim kutsuttiin pelastamaan maa, hankkimaan läntisen tunnustuksen - ja viljaa - itsenäiselle Suomelle. Tämän hän hoiti, ja vahvisti sen jälkeen tasavaltalaisen valtiomuodon. Mutta ensimmäiseksi presidentiksi häntä ei valittu eikä hänellä annettu Pietarin valtaamiseen valtuuksia. Tämä suuri suomalainen ja suuri venäläinen oli pelastanut kahdesti Suomen, niin kuin hän tulisi pelastamaan Suomen myöhemminkin, mutta Venäjää hänen ei suotu pelastaa. Mikä vahinko, 70 vuoden onnettomuus!
Venäläisten varuskuntien riisuminen aseista oli Mannerheim kokemattomillekin joukoille sangen helppo tehtävä. Suomen punaiset Mannerheim tiesi voivansa kukistaa omin voimin. Senaatti kuitenkin pyysi hänen ohitseen apua Saksasta. Mutta saksalaiset varmasti olisivat tulleet joka tapauksessa. He katsoivat Suomen nyt kuuluvan etupiiriinsä siinä kuin Baltian ja Ukrainankin. Tämä oli osa keisarillisen Saksan hallituksen ja armeijan sodanpäämääriä, Mitteleuropa-suunnitelmaa. Sen toteuttamisen idässä mahdollistaisi Lenin, koska bolsevikit olivat valmiita rauhaan millä ehdoilla hyvänsä. Bolsevikkipuolueen etu meni heillä Venäjän edun edelle, kuten monasti myöhemminkin historiassa.
Mannerheim tarvitsi joka tapauksessa Saksasta palaavia jääkäreitä, vaikka laillisen hallitsijansa Venäjän keisarin armeijassa loppuun saakka uskollisesti palvelleen Mannerheimin näkökulmasta jääkärit olivat oikeastaan vallankumouksellisia ja maanpettureita. Mutta mistä muualtakaan ottaa suojeluskuntalaisten ja asevelvollisten kouluttamiseen ja johtamiseen kykenevä päällystö. Operaatioiden suunnitteluun Mannerheim ei jääkäreitä tahtonut, vaan muodosti esikuntansa vanhoista Venäjän armeijan ja Ruotsin upseereista, yhteisenä kielenä ruotsi. Suomeahan Mannerheim ei vielä juurikaan osannut, mikä aiheutti pahoja kommunikaatiovaikeuksia Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntalaisten kanssa.
Jääkärit, ruotsalaiset vapaaehtoiset ja Mannerheimin klassisia saarrostus- ja tuhoamistaistelun oppeja noudattava sotasuunnitelma toivat hänen sekalaisille joukoilleen voiton Tampereen taistelussa. Hinta oli kova, sillä vaikka punakapinallisilta puuttui kyky operatiiviseen ajatteluun, he kykenivät silti päättäväiseen puolustautumiseen tilanteessa, jossa vetäytymisen mahdollisuutta ei enää ollut. Heti kun punainen Tampere kukistui, saksalaiset nousivat Hangossa maihin, enemmänkin maan miehittäjinä kuin sodan ratkaisijoina. Saksalaisten joukkojen tarkoitus oli taata Suomen joutuminen Saksan vasalliksi. Entente-mielinen Mannerheim ei kehityksen suuntaa hyväksynyt. Sotatoimien päätyttyä hän otti eron.
Jos Saksa ei olisi luhistunut marraskuussa 1918, Suomi olisi joutunut käymään vapaussodan saksalaisia vastaan, ja Mannerheim olisi varmasti ilomielin johtanut sitä. Hän ei halunnut vaihtaa Venäjän imperiumiin kuulunutta Suomea Saksan imperiumiin kuuluvaan Suomeen, toisin kuin saksalaissuuntautunut senaatti v. 1918. Senaatti edusti vain pientä osaa Suomen kansasta, mutta pyrki keinottelemaan edullisella tilanteella, joka ei toistuisi sen jälkeen kun sosiaalidemokraatit, joita senaatti piti vankileireillä, palaisivat vapaiden vaalien jälkeen eduskuntaan. Saksalaismielisen senaatin keinotellessa ja spekuloidessa kuin pörssihuijarit Mannerheim näki tulevaisuuden realiteetit, itsenäisen Suomen edellytykset. Niihin hän katsoi kuuluvan Saksan häviön, mutta myös bolsevikkivallan kukistamisen Pietarissa, mitä pikemmin sen parempi.
Kun Svinhufvudin-Paasikiven politiikka kärsi haaksirikon Saksan sortuessa, Mannerheim kutsuttiin pelastamaan maa, hankkimaan läntisen tunnustuksen - ja viljaa - itsenäiselle Suomelle. Tämän hän hoiti, ja vahvisti sen jälkeen tasavaltalaisen valtiomuodon. Mutta ensimmäiseksi presidentiksi häntä ei valittu eikä hänellä annettu Pietarin valtaamiseen valtuuksia. Tämä suuri suomalainen ja suuri venäläinen oli pelastanut kahdesti Suomen, niin kuin hän tulisi pelastamaan Suomen myöhemminkin, mutta Venäjää hänen ei suotu pelastaa. Mikä vahinko, 70 vuoden onnettomuus!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.