pureskelu

Lapsena minä kai narskuttelin hampaita öisin masennuksen takia ja ainakin pureskelin kynsiä lähes tauotta. Siitä johtuen etuhampaani kuluivat mikä minkäkin mittaiseksi. Asia on vaivannut monia vuosia. Onnistuin kuitenkin pääsemään hampaitteni "syömisestä" eroon, kun tajusin mitä siitä seuraa. Moniin moniin vuosiin (mikä nuoren ihmisen elämässä tarkoittaa noin 5-vuotta) hampaissani ei tapahtunut mitään mutoksia. Ja niin paljon kuin minä niitä olen peilistä lähietäisyydeltä katsellut ja kielellä tunnustellut niin kyllä minä uskoisin muutokset huomaavani.

Viimeaikoina olen käynyt 2-kertaa hammaslääkätillä ja ottanut puheeksi, että voisiko niille hampaille tai edes yhdelle niistä tehdä jotain. Niinpä hammaslääkäri vastasi lähes halveksien kuin olisin kysynyt jotain todella typerää, ettei niille voi tehdä mitään. Minä kuulemma pureskelen niitä öisin enkä edes itse tajua sitä. Näiden hammaslääkärikäyntien jälkeen olen ruvennut miettimään ja miettimään, että narskuttelenko minä hampaitani öisin. Ja niin siinä vaan kävi, että muutamana yönä melkein heti nukahtamisen jälkeen olen herännyt siihen, kun olen purrut etuhampaitani yhteen niin lujaa kuin jaksan. En tiedä oliko hammasalääkärini oikeassa vai aiheuttiko hän puremisen.

Onko kenelläkään mitää hyvää tapaa päästä eroon tällaisestä pureskelusta? Olen yrittänyt rentouttaa, venytellä varovasti ja hieroa leukalihaksiani ennen nukkumaan menoa ja mielestäni se on toiminut kohtuullisen hyvin. Tällaista ongelmaa, niin kuin tältä keskustelu sivultatkin käy ilmi, hoidetaan purentakiskoilla. Miksi ei ole olemassa "purentakiskoja" jotka reagoisivat pureskeluun? Itse olisin valmis ottamaan vaikka sähköiskuja esim. ikeniin tai kaulalle aina kun puren hampaita. Ei kai semmoisen toteutus olisi kovin vaikeaa. Ainakin minä olisin valmis maksamaan enemmän ongelmien poistosta kuin seurausten hoidosta. Niinhän kuulemma joitain lapsiakin opetetaan olemaan laskematta yöllä housuihin, että heille asennetaan jonkinlainen hälytin mikä herättää aina kun sattuu vahinko. Siitä lapsi oppii olemaan laskematta alleen.

Itse tulee tuijotettua kai liiaksi omiin "pikkuvikoihin". Joten antakaa rehellinen vastaus. Onko se teistä miten rumaa, jos jollain on melko selkeästi, tosin aika symmetrisesti erimittaiset hampaat, jos ne muuten on hyvin hoidetut, terveet ja valkoiset? Loppujen lopuksi pitäisi vain saada itsensä tajuamaan, miten pieni ongelma minulla on. Olenhan minä saanut olla todella terve ja hyväkuntoinen.

Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti palautteen antajille.
3447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lähes jokainen meistä pureskelee öisin ja se vaihtelee eri kausina. Esim kun on stressiä, silloin on pureskelutoimintaa enemmän öisin. Purentakisko auttaa rentouttamaan puremalihakset ja estää hampaita kulumasta lisää. Olen itse hammashuollon ammattilainen ja mulla itselläni on myös kokemusta purentakiskosta.

Äänestä

näin lyhyesti, aina voidaan tollaselle asialle jotain tehä! mua ärsyttää tollaset hammaslääkärit! perkule sen pitäs ehdottaa ja perustella vaihtoehtoja, se on sen tehtävä!! ei mitään neutraalia vajaavaista selitystä vaan et pääsee äkkiä asiakkaasta eroon.

1) ennaltaehkäisyä ajatellen purentakisko
2) esteettisyyden kannalta laminaatit (saa muokattua hammasta sellaseks ku haluaa), joissakin tapauksissa muovipaikkaainetta kärkiin (harvemmin pieni määrä pysyy kuit.)
3) stressin ja jännityksen minimointi elämässä (eli lääkäri sais kyllä selostaa asiat uuselleen!)

siis tossa jotain, mut oikeesti asiakas saa aina vaatia. Se me suomalaiset unohdetaan turhan usein, ollaan niin rehellisiä ja kilttejä.

Äänestä

todella ongelma sinulle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


man82 kirjoitti:

Lapsena minä kai narskuttelin hampaita öisin masennuksen takia ja ainakin pureskelin kynsiä lähes tauotta. Siitä johtuen etuhampaani kuluivat mikä minkäkin mittaiseksi. Asia on vaivannut monia vuosia. Onnistuin kuitenkin pääsemään hampaitteni "syömisestä" eroon, kun tajusin mitä siitä seuraa. Moniin moniin vuosiin (mikä nuoren ihmisen elämässä tarkoittaa noin 5-vuotta) hampaissani ei tapahtunut mitään mutoksia. Ja niin paljon kuin minä niitä olen peilistä lähietäisyydeltä katsellut ja kielellä tunnustellut niin kyllä minä uskoisin muutokset huomaavani.

Viimeaikoina olen käynyt 2-kertaa hammaslääkätillä ja ottanut puheeksi, että voisiko niille hampaille tai edes yhdelle niistä tehdä jotain. Niinpä hammaslääkäri vastasi lähes halveksien kuin olisin kysynyt jotain todella typerää, ettei niille voi tehdä mitään. Minä kuulemma pureskelen niitä öisin enkä edes itse tajua sitä. Näiden hammaslääkärikäyntien jälkeen olen ruvennut miettimään ja miettimään, että narskuttelenko minä hampaitani öisin. Ja niin siinä vaan kävi, että muutamana yönä melkein heti nukahtamisen jälkeen olen herännyt siihen, kun olen purrut etuhampaitani yhteen niin lujaa kuin jaksan. En tiedä oliko hammasalääkärini oikeassa vai aiheuttiko hän puremisen.

Onko kenelläkään mitää hyvää tapaa päästä eroon tällaisestä pureskelusta? Olen yrittänyt rentouttaa, venytellä varovasti ja hieroa leukalihaksiani ennen nukkumaan menoa ja mielestäni se on toiminut kohtuullisen hyvin. Tällaista ongelmaa, niin kuin tältä keskustelu sivultatkin käy ilmi, hoidetaan purentakiskoilla. Miksi ei ole olemassa "purentakiskoja" jotka reagoisivat pureskeluun? Itse olisin valmis ottamaan vaikka sähköiskuja esim. ikeniin tai kaulalle aina kun puren hampaita. Ei kai semmoisen toteutus olisi kovin vaikeaa. Ainakin minä olisin valmis maksamaan enemmän ongelmien poistosta kuin seurausten hoidosta. Niinhän kuulemma joitain lapsiakin opetetaan olemaan laskematta yöllä housuihin, että heille asennetaan jonkinlainen hälytin mikä herättää aina kun sattuu vahinko. Siitä lapsi oppii olemaan laskematta alleen.

Itse tulee tuijotettua kai liiaksi omiin "pikkuvikoihin". Joten antakaa rehellinen vastaus. Onko se teistä miten rumaa, jos jollain on melko selkeästi, tosin aika symmetrisesti erimittaiset hampaat, jos ne muuten on hyvin hoidetut, terveet ja valkoiset? Loppujen lopuksi pitäisi vain saada itsensä tajuamaan, miten pieni ongelma minulla on. Olenhan minä saanut olla todella terve ja hyväkuntoinen.

Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti palautteen antajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu