Linnan juhlissa kaikki herkut kotimaista, mutta lapsille

koulussa syötetään brasialaista antibiootilla vahvistettua lihaa.
Just.
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta kai. Ei kai nyt Linnan juhlien arvovieraille aleta rahvaan ruokia syöttämään. Ei näiden vieraiden terveyttä saa millään antibiooteilla tai muilla myrkyillä pilata, rahvaalla ei ole niin väliä.

Samalla logiikalla poliitikot kehoittavat nyt kansaa elämään ekologisesti, mutta kappas kappas, Eduskunta osti juuri vasta bensaa nieleviä isoja öky-Audeja virka -ja työsuhdeautoiksi, joiden veroton hinta on peräti 60.000 euroa kappale, pääministerin ja presidentin panssarimersut maksoivat vastaavasti 500.000 euroa ja nielevät toista kymmentä litraa bensaa satasella.

Samalla logiikalla pohjois-Koreassakin kaikki on kansalta kielletty mihin kyseisen maan päättäjillä on täysi oikeus eli länsimaalaisiin lehtiin, satelliittikanaviin yms.

Äänestä

olivat. Loppui ruuat linnassa kesken eivätkä kaikki saanneet suupalaa.

Äänestä
  • Vai että maksapallerot, shampanja ja lohi loppui kesken. Voi kyynel. Ilkka Kanerva vielä moitti Linnan boolia sokerilitkuksi. Mitenköhän tuo eliitti oikein pärjää kun on näin kurjaa.

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    Vai että maksapallerot, shampanja ja lohi loppui kesken. Voi kyynel. Ilkka Kanerva vielä moitti Linnan boolia sokerilitkuksi. Mitenköhän tuo eliitti oikein pärjää kun on näin kurjaa.

    porukkaa valtaosin, jotka tarvis ainoasta tuntuvan potkun perseelle ja niskaperse otteella ovesta mäelle! Tämä Markin ritari oli ainoa jolla muutaman muun veteraanin ohella oli oikeus noissa juhlissa olla. Muut ovat pelkkiä loiseläjiä valtaosin ja tyhjäntoimittajia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VÄÄÄÄÄRIN: kirjoitti:

koulussa syötetään brasialaista antibiootilla vahvistettua lihaa.
Just.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu