Ien märkii

Mistä on kysymys kun taaimmaisen poskihampaan ja sen kohdalla ikenen kohdalta, näiden välistä, tulee aamuisin vaaleaa kamaa kun sitä painaa. On kosketusarka ja hieman turvonnut. Verta ei tule hampaita harjatessa. Tietenkin hammaslääkäri olisi oikea henkilö kenen puoleen kääntyä, mutta syystä tai toisesta välthän heitä viimeiseen asti (tiedän tämän olevan typerää). Joku ennakko oletus mitä tulee tapahtumaan olisi siis kiva.
63984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

viisaudenhammas? Ainakin nyt kannattaa pestä jatkuvasti ja huolellisesti sitä hammasta ja ientä joka puolelta ja ehkä jotain desinfioivaa suuvettä käyttää. Näin siis itse varmaan tekisin ja odottelisin vain, että turvotus laskee, koska välttelen myös hammaslääkäriä. Totta kai suosittelen silti sinulle, että edes soitat sinne. Ei siellä hampaassa varmaan reikää näy, ja jos se ei ole viisaudenhammas, niin ei ne ehdota sen poistamista, joten antaako ne sitten antibioottia? Suuhygienia on tietysti tärkeä koko ihmisen terveyden kannalta, että pitäähän se tulehdus saada kontrolliin. Katsopa varalta, ettei ole jäänyt hampaan väliin mitään, esim. lihanpalaa. Silloin tuollaista ilmene, mutta turvotus laskee pian.

Äänestä
  • viisaudenhampaat tallella, lyhkäisiähän ne ovat eli puoliksi? esillä, mutta ei niistä ole ollut pitkään aikaan mitään ongelmia, kun eivät taida enempää puskeakaan pintaan. En välitä turhaan poistattaa.

    Äänestä

Jos et mene hammaslääkäriin, kohta turpoaa poski ja mätä alkaa leviämään verenkierron kautta myös muualle elimistöön!

Äänestä
  • Nimimerkki "Että silleen..." on oikeassa. Tilanne ei korjaannu itsestään ja pahimmillaan voi johtaa sepsikseen eli verenmyrkytykseen. Alaleuasta yleensä kaulaa kohti ja pilli tukkoon, yläleuasta onteloihin ja aivoihin. Toivottavasti olet perusterve. Sydän- ja verisuonitautia sairastava olisi jo nyt hengenvaarassa.

    Ihmisillä tuntuu olevan sitkeässä se käsitys, että hampaat olisi jokin muusta kropasta erillään oleva alue.

    Hammaslääkäri (mielellään päivystävä sellainen) on nyt paikallaan.

    Äänestä

Ihan selvä fisteli sulla siellä ikenellä. Eli poskihampaasi on tulehtunut ja nyt mätä sieltä hampaan juuresta purkautuu ikenelle tupsahtaneen fistelin kautta ulos. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että hammas joudutaan juurihoitamaan tai poistamaan.
Mutta menepäs ja varaapas itsellesi aika sinne hampilaan.

Äänestä
  • Joo pitänee varata aika hammaslääkärille. Elättelen kuitenkin vielä toiveita siitä että siellä olisi vaan tosiaan jotain ruokaa. Ja viisaudenhammas kyseessä juurikin. Ei ole kyllä puskenut ylöspäin enään hetkeen. Kokemuksia ilokaasusta? :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hammaspeikkoo kirjoitti:

Mistä on kysymys kun taaimmaisen poskihampaan ja sen kohdalla ikenen kohdalta, näiden välistä, tulee aamuisin vaaleaa kamaa kun sitä painaa. On kosketusarka ja hieman turvonnut. Verta ei tule hampaita harjatessa. Tietenkin hammaslääkäri olisi oikea henkilö kenen puoleen kääntyä, mutta syystä tai toisesta välthän heitä viimeiseen asti (tiedän tämän olevan typerää). Joku ennakko oletus mitä tulee tapahtumaan olisi siis kiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu