Olen viettänyt varmaan n. viimeiset viisi vuotta elämästäni pohdiskellen jumalan olemassaoloa, uskontojen todenperäisyyttä, taivasta ja helvettiä.. Nyt haluaisin jakaa näkemykseni teidän kanssa, ja saada jonkinlaisia kommentteja ja tarkentavia kysymyksiä, jotta pääsisin pohdinnoissani eteenpäin.
Tällä hetkellä ajattelen niin, että meillä kaikilla ihmisillä on jokin sisäinen vahvuus ja ominaisuus ajatteluun ja itsenäisten päätösten tekoon, eli ns. vapaa tahto toteuttaa itseään ja kyky pohdiskella tekemisiensä vaikutuksia tulevaisuuteen. Pystymme siis tekemään järkeviä valintoja. Tätä sisäistä maailmaa olen tottunut kutsumaan sieluksi, koska niin sitä kristinuskossakin kuvataan. Mutta mielestäni sillä ei ole mitään väliä mikä sen "oikea nimi" on. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Sitä ihmisen sisäistä tilaa, joka määrittää kuka minä olen, ja joka tekee meistä juuri meitä. Omia persooniamme. Ainutlaatuisia. Yhdessä me ainutlaatuiset sielut asutamme tätä maailmaa, ja muovaamme tästä mieleisemme. Meillä kaikilla on mahdollisuus elää parasta mahdollista elämää, ja pyrkiä kohti parempaa.
Taivas ja helvetti ovat mielestäni "vain" olotiloja tässä maailmassa. Niihin on uskonnoissa pureuduttu liiaksi, ja niitä käytetään ns. keppinä ja porkkanana. Jos teet näin pääset taivaaseen ja jos noin niin joudut helvettiin. No, tavallaanhan se on totta. Mutta et sinä minnekkään helvettiin mene ensi elämässä, vaan juuri nimenomaan tässä käsillä olevassa elämässäsi. Jos teet pahaa, ja elät "huonosti", tavoittelet vain materialistista onnea, ja unohdat tärkeimmän eli rakkauden, niin eikö elämä siinä vaiheessa ole helvettiä? Kun millään ei ole mitään sen suurempaa tarkoitusta? Mielestäni vain rakastamalla toista ihmistä voi tuntea taivaallisen olotilan. Kun osaa ottaa rennosti, pysähtyä ja nauttia olostaan. Silloinhan on kuin taivaassa. Tietenkään ihminen ei voi valita kaikkea mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta hän voi valita suhtautumisensa asioihin. Toiset selviävät uskomattomista vastoinkäymisistä, ja jaksavat silti uskoa parempaan huomiseen. Toiset taas sortuvat heti.. Mistä tämä johtuu? Väitän että ihmisestä itsestään. On turhaa syyttää jumalaa kaikesta siitä pahasta mitä täällä tapahtuu, sillä usein myös pahuus johtuu jonkun ihmisen valinnoista.
Mikä sitten on jumala? Siihen en ole löytänyt mitään pitävää selitystä. Kaikenlaisia arveiluja kylläkin. Uskon, että emme koskaan voi todella ymmärtää jumalaa, koska meidän ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Meidän tehtävämme on rakastaa ja kunnioittaa häntä, toisiamme ja kaikkea elämää. Koska jokaisella olevaisella on jonkinlainen sielu, joka tekee siitä ainutlaatuisen muiden olevaisten joukossa. Jokainen elävä olento on oma jumalansa, ja osa suurempaa jumaluutta, jonka me yhdessä muodostamme. Sitä, että onko jumala myös jotain muuta kuin meidän olevaisten muodostama kokonaisuus, en ole osannut ratkaista, sillä en tiedä. En tiedä mistä minun sieluni on minuun tullut, tai mihin se menee kun ruumiini kuolee. Mutta en toisaalta usko että sillä on mitään väliäkään. Ainoa jonka voin tietää, on, että minä olen, juuri nyt, ja elän tätä elämää joka minulle on syystä tai toisesta annettu. Ja ainoa mihin voin vaikuttaa on se, mitä teen sillä.
Minut on opetettu kristinuskoon, ja peilaan käsityksiäni sen oppeihin, koska muista uskonnoista en tiedä niin paljon. Muistan että kysyin pienenä äidiltä: "Mitä tapahtuu niille ihmisille jotka uskovat johonkin toiseen uskontoon? Pääsevätkö he taivaaseen? Vai joutuvatko he helvettiin, vaikka eivät olisi ikinä edes kuulleet kristinuskosta?" Ja äiti ei tietenkään osannut vastata kovin kattavasti, mutta siitä alkoi minun uskontojen pohdiskeluni. Olen tullut siihen tulokseen, että eri uskonnot ovat vain erilaisia teitä sen saman jumalan luo, johon me kaikki uskomme. (jos uskomme) Olen ottanut tavakseni rukoilla joka ilta ja kiittää kaikesta hyvästä mitä olen päivän aikana kokenut. Ja olen saanut sen myötä niin paljon uutta hyvää elämääni, etten voi edes uskoa sitä todeksi. Monesti olen myös yrittänyt pyytää jotakin, mutta huomannut, etten osaa enkä voi pyytää mitään itselleni. Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Olenkin rukoillut läheisteni ja maailman puolesta, jotta muutkin voisivat löytää itselleen hyvän tavan palvella omaa tarkoitustaan, ja elää elämäänsä niin että se tuottaisi mahdollisimman paljon onnea kaikille.
Tästä tuli nyt aika pitkä, toivottavasti jaksoit lukea, ja ymmärsit jotain näistä hajanaisista ajatuksistani. Mukavaa päivää kaikille! Tehkää tästä päivästä juuri sellainen jollaiseksi sen haluatte tehdä! :) Suurin osa kaikista säännöistä ja rajoituksista on täysin turhia ja ihmisten keksimiä. On turha välittää siitä mitä mieltä ympäristö on, jos itse tietää tekevänsä oikein..
Tällä hetkellä ajattelen niin, että meillä kaikilla ihmisillä on jokin sisäinen vahvuus ja ominaisuus ajatteluun ja itsenäisten päätösten tekoon, eli ns. vapaa tahto toteuttaa itseään ja kyky pohdiskella tekemisiensä vaikutuksia tulevaisuuteen. Pystymme siis tekemään järkeviä valintoja. Tätä sisäistä maailmaa olen tottunut kutsumaan sieluksi, koska niin sitä kristinuskossakin kuvataan. Mutta mielestäni sillä ei ole mitään väliä mikä sen "oikea nimi" on. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Sitä ihmisen sisäistä tilaa, joka määrittää kuka minä olen, ja joka tekee meistä juuri meitä. Omia persooniamme. Ainutlaatuisia. Yhdessä me ainutlaatuiset sielut asutamme tätä maailmaa, ja muovaamme tästä mieleisemme. Meillä kaikilla on mahdollisuus elää parasta mahdollista elämää, ja pyrkiä kohti parempaa.
Taivas ja helvetti ovat mielestäni "vain" olotiloja tässä maailmassa. Niihin on uskonnoissa pureuduttu liiaksi, ja niitä käytetään ns. keppinä ja porkkanana. Jos teet näin pääset taivaaseen ja jos noin niin joudut helvettiin. No, tavallaanhan se on totta. Mutta et sinä minnekkään helvettiin mene ensi elämässä, vaan juuri nimenomaan tässä käsillä olevassa elämässäsi. Jos teet pahaa, ja elät "huonosti", tavoittelet vain materialistista onnea, ja unohdat tärkeimmän eli rakkauden, niin eikö elämä siinä vaiheessa ole helvettiä? Kun millään ei ole mitään sen suurempaa tarkoitusta? Mielestäni vain rakastamalla toista ihmistä voi tuntea taivaallisen olotilan. Kun osaa ottaa rennosti, pysähtyä ja nauttia olostaan. Silloinhan on kuin taivaassa. Tietenkään ihminen ei voi valita kaikkea mitä hänen elämässään tapahtuu, mutta hän voi valita suhtautumisensa asioihin. Toiset selviävät uskomattomista vastoinkäymisistä, ja jaksavat silti uskoa parempaan huomiseen. Toiset taas sortuvat heti.. Mistä tämä johtuu? Väitän että ihmisestä itsestään. On turhaa syyttää jumalaa kaikesta siitä pahasta mitä täällä tapahtuu, sillä usein myös pahuus johtuu jonkun ihmisen valinnoista.
Mikä sitten on jumala? Siihen en ole löytänyt mitään pitävää selitystä. Kaikenlaisia arveiluja kylläkin. Uskon, että emme koskaan voi todella ymmärtää jumalaa, koska meidän ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Meidän tehtävämme on rakastaa ja kunnioittaa häntä, toisiamme ja kaikkea elämää. Koska jokaisella olevaisella on jonkinlainen sielu, joka tekee siitä ainutlaatuisen muiden olevaisten joukossa. Jokainen elävä olento on oma jumalansa, ja osa suurempaa jumaluutta, jonka me yhdessä muodostamme. Sitä, että onko jumala myös jotain muuta kuin meidän olevaisten muodostama kokonaisuus, en ole osannut ratkaista, sillä en tiedä. En tiedä mistä minun sieluni on minuun tullut, tai mihin se menee kun ruumiini kuolee. Mutta en toisaalta usko että sillä on mitään väliäkään. Ainoa jonka voin tietää, on, että minä olen, juuri nyt, ja elän tätä elämää joka minulle on syystä tai toisesta annettu. Ja ainoa mihin voin vaikuttaa on se, mitä teen sillä.
Minut on opetettu kristinuskoon, ja peilaan käsityksiäni sen oppeihin, koska muista uskonnoista en tiedä niin paljon. Muistan että kysyin pienenä äidiltä: "Mitä tapahtuu niille ihmisille jotka uskovat johonkin toiseen uskontoon? Pääsevätkö he taivaaseen? Vai joutuvatko he helvettiin, vaikka eivät olisi ikinä edes kuulleet kristinuskosta?" Ja äiti ei tietenkään osannut vastata kovin kattavasti, mutta siitä alkoi minun uskontojen pohdiskeluni. Olen tullut siihen tulokseen, että eri uskonnot ovat vain erilaisia teitä sen saman jumalan luo, johon me kaikki uskomme. (jos uskomme) Olen ottanut tavakseni rukoilla joka ilta ja kiittää kaikesta hyvästä mitä olen päivän aikana kokenut. Ja olen saanut sen myötä niin paljon uutta hyvää elämääni, etten voi edes uskoa sitä todeksi. Monesti olen myös yrittänyt pyytää jotakin, mutta huomannut, etten osaa enkä voi pyytää mitään itselleni. Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Olenkin rukoillut läheisteni ja maailman puolesta, jotta muutkin voisivat löytää itselleen hyvän tavan palvella omaa tarkoitustaan, ja elää elämäänsä niin että se tuottaisi mahdollisimman paljon onnea kaikille.
Tästä tuli nyt aika pitkä, toivottavasti jaksoit lukea, ja ymmärsit jotain näistä hajanaisista ajatuksistani. Mukavaa päivää kaikille! Tehkää tästä päivästä juuri sellainen jollaiseksi sen haluatte tehdä! :) Suurin osa kaikista säännöistä ja rajoituksista on täysin turhia ja ihmisten keksimiä. On turha välittää siitä mitä mieltä ympäristö on, jos itse tietää tekevänsä oikein..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näitä samoja minäkin mietin. Kai se on niin, että ns Abrahamisten uskontojen (juut, krist, islam) käsitys jumalasta on niin äärettömän yksinkertaistettu, että ihmiset pitävät niitä satuina.
Kyse on Jeesuksesta, ja mitä ajattelet hänestä.
Kaikissa pohdinnoissa ja kysymyksissä on kyse Hänestä.
Sanoit uskovasi, että taivas ja helvetti on vain olotiloja tässä maailmassa, mutta silloin hylkäät Jeesuksen sanat konkreettisesta helvetistä, jossa itketään ja kiristetään hampaita, sekä taivaasta, kun Jeesus kehotti opetuslapsia iloitsemaan siitä, että heidän nimensä ovat elämän kirjaan kirjoitettuna Taivaassa.
Paavali sanoi myös, että jos me kristityt" olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä."
On totta, että jo tässä ajassa valintamme ohjaavat elämäämme, joko kuolemaan tai elämään "sielullisissa" olotiloissa. Jos ihminen valitsee oman egonsa ja syntisten halujensa seuraamisen, niin hän päätyy jatkuvasti vain syvemmälle ja syvemmälle pahuuteen ja itsekkyyteen, ja lopulta kuolee tunteettomuuteen, eli ei tunne iloa eikä surua ja on jatkuvasti paha olla. Jos ihminen taas valitsee omantuntonsa kuuntelemisen kulttuurillisen moraalin ja etiikan hyviä arvoja noudattaen (omatunto on M. Lutherin mukaan Jumalan ääni, mutta vain siinä tapauksessa, kun se on sidottuna Jumalan Sanaan eli Raamattuun) hän valitsee hyvän joka kumpuaa ikuisia ja kestäviä arvoja; Jumalalle mieluisia. Mutta silti hyväänkin pyrkivän ihmisen ja Kristuksen kautta Jumalan lapseksi uudestisyntyneen ihmisen välillä on valtava ero, sillä uudestisyntymättömän ihmisen elämässä on aina perustana itsekkyys ja ego. Uudestisyntyneen ihmisen perustuksesta itsekkyys ja ego on raivattu pois Kristuksen kautta Pyhän Hengen toimesta. Toki uudestisyntyneellä on vielä valinnan vapaus ja syntiinlangenneen luonnon takia (ihmiset elävät syntiinlankeamisen seurauksena erossa Jumalasta, ja ovat hengessään kuolleet, ihmisellä on synnin vuoksi taipumus valita paha hyvän sijasta ) houkutus pahaan, mutta Pyhä Henki auttaa ja johtaa kristittyä jokaisessa valinnassa, jos tämä vain tahtoo kuunnella Häntä. Joskus kristitty valitsee väärin, eli vastoin Jumalan Hengen tahtoa, ja silloin hän tuntee (ainakin itse tunnen) Pyhän Hengen surun ja rakastavan murehtimisen hengessään, joka ohjaa parannuksen tielle. Mutta jos kristitty ei kuuntele Hengen ohjausta ja jatkuvasti vastustaa, niin Henki pysähtyy kristityn elämässä. Hän ei jätä kristittyä, mutta antaa kristityn kulkea valitsemaansa suuntaan. Näin moni kristityksi itseään nimittävä tosiasiassa antaa taas egonsa ja itsekkyytensä nostaa päätään "lihansa" mukaan ja tuottaa häpeää Jumalalle elämällään. Mutta onneksi moni Jumalan lapsi myös seuraa Jeesusta Hengessä. Jumala on Henki.
Voisin jatkaa, ja ehkä myöhemmin jatkankin tästä lisää, mutta ruoka alkaa olla aika vahvaa pureskeltavaksi?
(jatkuu..)
(jatkuu..)
Jeesus sanoi:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Eri uskontojen tarkastelussa kristinuskon lisäksi nousee esiin kaikkein tärkein, eli pelastumiskysymys (tai Taivaaseen pääsemiskysymys), joka erottaa kristinuskon muista uskonnoista. Nimittäin kaikissa muissa uskonnoissa Jumalalle kelpaaminen ja Taivasten portit aukeavat ihmisen loputtomalla pyrkimyksellä ansaita oma pelastumisensa erilaisin teoin. Kristinuskossa Jumala on valmistanut pelastuksen kokonaan itse, ja ihmisen osaksi jää joko vastaanottaa se tai hylätä se. Kristinuskossa pelastus on lahja ja "uskosta vanhurskas saa elää".
Juutalaiset pyrkivät pitämään koko Jumalan lain pienintä piirtoa myöden, vaikka Kirjoituksissa (Raamatussa) lukee: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee" (Kirottu = kadotettu, matkalla helvettiin). Mutta mahdotontahan ihmisen on pyrkiä täydellisesti pitämään lakia, sillä matkalla täydellisyyteen hän on jo monta kertaa rikkonut lain, ja on näin lain mukaan jo kirottu. Mahdotonta.
Jotkut (muistaakseni budhat) pyrkivät vaeltamaan pyhiin paikkoihin monien kymmenten kilometrien matkan kulkien koko matkan kävellen oman pituutensa matkan, polvistuen, laskeutuen maahan makaamaan, nousten ylös, kävellen oman pituutensa matkan, polvistuen,...
He ovat vieneet omantuntonsa kuulemisen äärirajoille ja pyrkivät askeettisuuteen. Omatunto on silti aina kyltymätön; jos saavutat jonkin etapin, se vaatii aina lisää aina täydellisyyteen saakka. (Jumala on asettanut lakinsa ihmisen sisimpään, Jumalalle kelpaa vain täydellisyys. Tämä pitää ymmärtää oikein, siis jos pyrkii kelpaamaan Jumalalle omin teoin, niin selvä, Jumala vaatii täydellisyyttä. Mutta perustus täydellisyydelle on jo murskattu ensimmäisen ihmisen synnillä, jolloin koko ihmiskunta on synnin vallassa yhden kautta. Ihminen on itsessään kurja kuoleva, jolla ei ole mahdollisuutta kelvata Jumalalle, muuten kuin sijaisuhrin kautta. )
Mutta hei!
Joh. 3:16:
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Aloittajalla on aivan oikea asenne pohdiskelussaan, sillä vain kriittisen negatiivisen ajattelun kautta voi päätyä poitiiviseen
Positiivinen ajattelu on vain toisten ajatuksiin yhtymistä, mutta negatiivisen ajattelun kautta, voi päätyä
omakohtaisen totuuden löytymiseen, ilman, että se olisi toisten tyrkyttämää totuutta johon pitää vain uskoa
On varmaan ihan tottta , ettei ihminen voi tulla tiedollaan hyväksi, koska tietomme on vajavaista tietoa.Ihmisen merkitsemät ajatukset raamattuun ovat ihmisen vajavaisen älyn vuoksi poikennet todellisuudetsa pahasti monessa kohtaa-vaikkapa maailman selityksessä pannukakuksi ,neljän pilarin päällä lepääväksi jne jen -ne löytyvät raamatusta.
Samoin pelkään käyneen ihmisten muistiinmerkitsemisessä taivaan ja helvetin suhteenkin.
Jumala on käsittämätön täydellinen rakkaus.Ei isä uhkaile lapsiaan kidutuksella ,vaan opettaa ja opastaa kärsivällisesti ja lempeästi, hyväksyy vajavaisuuden ja antaa mahdollisuuden pyytää anteeksi ja korjata virheensä sekä taas yrittää uudelleen, vaikka olisi ollut ilkeä tahallaankin.Elämän virheistä Jumala ei rankaise, koska Rakkaus ei kasvata lapsiaan rankaisemalla vaan loputtomalla kärsivällisyydellä ,hellydellä ja kannustamisella sekä huumorilla.
Hauskasti voisi sanoa , että Taivaassa me ilolla saamme seurata filmiltä kunkin ihmisen menneen elämän ,mutta sama asia voisi toimia helvetissä rangaistuksena , jos ihminen on vihamielinen ,kostonhaluinen ,omanvoiton pyyntinen ,kateellinen ja vahingoniloinen , silloin muitten asioihin paneutuminen olisi hänelle suurta kidutusta.
Ihminen on "luotu" sosiaaliseksi alunperin jo laumassaeläväksi ja ihmisen Taivas on elää sopusoinnussa Laumansa kanssa.Ehkö tarvitsemme siihen suvereenin Lauman johtajan.Herra olkoon minun paimeneni ,niin minulta ei itään puutu ja Jeesus se Laumanjohtaja
Jos taivs on olemassa, niin se on tässä ja nyt,ei missään tuonpuoleisessa, jos niin ajtellaan,että se on tuonpuoleisessa, niin se on itsepetosta.
Ellet ole taivaassa, täällä maanpäällä ollessa, niin kuolemn jälkeen se on liian myöhäistä, sillä tämän maaelämän aikana, ihminen lähti sieltä pois, tietämättään vapaaehtoisesti, joten tämän elämän aikana, on myös palattava
sinne takaisin.
Elämä odottaa mielemme sisällön takana sisimmäsämme, että ihminen ymmärtää oman tilansa ja avaa tuon portin, jotta paratiisi voisi virrata mieleemme, ja toisi mielenrauhan ja rakkauden tullessaan
Yksi elämä on ohikiitävää hetkeä, tämä on sitä jota kaikkialla ei ymmärretä. Tietenkin jumaluus ja mestaritason sielut ovat tavallaan ongelmatilanteessa, sana ja kesskustelu ei mene kertakaikkiaan 'perille'.
Jumala / Jeesus ei, näköjään, mahdu teidän kummankaan elämään ja ajatuksiin. Tuskin kumpikaan teistä viitsii edes Raamattua tutkia, tullakseen tuntemaan Hänet, AINOAN Jumalan, joka on ISÄ, POIKA ja PYHÄ HENKI = YKSI.
Suoralta kädeltä voi teille todeta, ettei teistä, sen paremmin kuin kenestäkään muustakaan ihmisestä, koskaan tule jumalia muuta kuin omissa haaveissa. Lopettakaa jo nuo höpinänne, ja tyytykää siihen, että JEESUS, KRISTUS on täyttänyt työn TEIDÄNKIN edestänne. HÄN on sovittanut TEIDÄNKIN syntinne, ja teillä on iankaikkinen ELÄMÄ Jeesuksessa Kristuksessa, JOS sen vastaanotatte ja siihen uskotte.
..Missä kohtaa Raamatussasi selitetään maailma 'pannukakuksi ,neljän pilarin päällä lepääväksi jne' ?
Etenkin tuo jossa kerrot aivan oikein Taivaan ja helvetin olevan vain mielentiloja.
Itse kuvailen tätä maailmaa usein uneksi johon Jumalan pyhä poika (sinä, minä ja kaikki elollinen) ovat vain nukahtaneet.
Kaikki ovat kutsutut, mutta harvat ovat kutsuun vastanneet - niinkuin Jeesuskin kirjassaan kertoo. Tiedän, että jokainen tulee viimein vastaamaan kutsuun, niinkuin sinä olet nyt tehnyt alkaessasi todella etsimään totuutta. On totta, että alkaessamme henkisen paluumatkan takaisin Taivaan kotiin, isämme luokse, tarvitsemme aimo annoksen kriittisyyttä sen suhteen minkälaisen tiedon otamme vastaan. Yksi parhaimmista kysymyksistä jonka uuden oppimisen äärellä voi tehdä on: 'optettaako tämä Rakkautta vai pelkoa', sillä mikään Jumalasta lähtöisin ei kykene opettamaan pelkoa tai edes sen kautta.
Meidän todellinen identiteetti on Rakkaus, sillä Jumala loi meidät laajentamalla itsensä ja Jumala on täydellinen rakkaus. Nukahtaessamme unohdimme todellisen identiteettimme ja teimme oman tahdon jota egoksikin voisi kutsua. Sinä hetkenä Jumalan pyhän pojan mielenn luikerteli ajatus jolle hän unohti nauraa ja niin hän vaipui uneen. Tällöin Jumala kaikessa rakkaudessaan asetti mieleemme Pyhän Hengen joka on Jumalan puolesta puhuva ääni. Nyt tarkoituksemme on opetella kääntymään tuon todellisuudesta puhuvan äänen puoleen, jotta löytäisimme tiemme takaisin kotiin, eikä meidän tarvitsisi enää jatkaa sielunvaellusta tässä tekemässämme maailmassa. Jokainen, aivan jokainen tulee jossain vaiheessa löytämään tiensä kotiin eikä ketään kadoteta. Kysymys on vain ajan säästämisestä. Silloin tulemme muistamaan oman täydellisyytemme.
Voi kuinka suuremmoinen se näkymä tuleekaan olemaan kun olemme viimein antaneet anteeksi ja muistaneet oman pyhyytemme!
Juutalaisissa kirjoituksissa suomennettuna kerrotaan: 'rakasta naapuriasi niinkuin itseäsi'. Keskustelin tästä erään sikäläisen kanssa ja hän kertoi, että kirjoituksen alkuperäinen muoto hepreäksi kertoo: 'niinkuin opit rakastamaan itseäsi, rakasta sillä rakkaudella naapuriasi'. Tämä jälkimmäinen on mielestäni paljon selkeämpi.
Jos meissä ei ole rakkautta niin ämpärimme on tyhjä eikä siellä kertakaikkiaan ole mistä antaa. Tähän on yksi ratkaisu ja se on opetella antamaan rakkautta itsellemme jota kykenisimme antamaan sitä muille. Tätä Jumala ja viisas veljemme Jeesus meiltä toivoo.
Anteeksianto ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiansa.
Syntiä ei ole olemassa, olemme vain pahasti erehtyneet, mutta juuri sen voimme viimein antaa itsellemme, toisillemme ja Jeesukselle anteeksi.
Lopuksi;
erös viisas munkki kerran sanoi: 'On surullista, että tänä päivänä ihmisen keskuudessa ei ole niin paljoa henkisyyttä, sillä jos elämässä ei ole henkisyyttä, elämällä ei ole mitään merkitystä.'
Siunausta :)