Karjalan palauttaminen Venäjälle v. 1940 oli se hinta, jonka Suomi maksoi siitä, että oli eronnut valtioyhteydestä Venäjään v. 1917. Venäjä perusti v. 1809 Suomen autonomisen valtion vv. 1808-1809 sodassa Ruotsilta valtaamilleen alueille. Venäjä liitti tähän Suomen suuriruhtinaskuntaan v. 1812 Viipurin kuvernementin eli myöhemmän "Suomen Karjalan". Ei haitannut, että autonomisen Suomen raja kulki niin läheltä keisarikunnan pääkaupunkia, Pietarin metropolia, koska Suomi oli joka tapauksessa Venäjän miehittämä. Asia muuttui, kun Suomi irtautui kokonaan Venäjästä yli sata vuotta myöhemmin.
Emme tiedä, olisiko Suomi kyennyt eroamaan Venäjän yhteydestä ilman Venäjän vallankumousta ja bolsevikkien vallankaappausta v. 1917, mutta tiedämme sen, että mikään muu Venäjän hallitus ei olisi suostunut itsenäisen Suomen kanssa sellaiseen rajasopimukseen kuin bolsevikkihallitus "Tarton rauhassa" v. 1920. Tuolloin bolsevikit eivät vielä olleet kukistaneet kokonaan Venäjän valkoisia ja olivat lisäksi sodassa Puolan kanssa. Tarton sopimus tehtiin toisin sanoen Venäjän uuden vallan ollessa heikkoudentilassa, joka ei jäisi pysyväksi bolsevikkihallinnon vakiintuessa. Suomi käytti kuitenkin hyväkseen Venäjän tilapäistä sekasortoa ja tinki Tartossa itselleen kohtuuttoman edulliset ehdot. Itsenäisen Suomen Venäjän vastaiseksi rajaksi määrättiin Suomen suuriruhtinaskunnan raja, jonka lisäksi Suomi sai myös Petsamon. Suomalaiset pitivät jääräpäisesti ja lyhytnäköisesti kiinni autonomisen Suomen rajoista myöskin Kannaksella, suostumatta mihinkään sellaiseen aluevaihtoon, jossa Suomi olisi saanut Venäjältä mm. Repolan ja Porajärven vastineeksi siitä, että rajaa olisi siirretty Kannaksella kauemmaksi Pietarista turvallisemman etäisyyden päähän.
Tarton neuvottelujen suomalaisen valtuuskunnan johtaja J. K. Paasikivi totesi myöhemmin, että Tarton rauha oli ollut Suomelle liian hyvä rauha. Se ei perustunut Suomen ja Venäjän todellisiin voimasuhteisiin eikä ottanut huomioon niitä Venäjän pysyviä turvallisusintressejä, jotka olivat riippumattomia neuvostokommunismin ideologisista intresseistä. Näihin kysymyksiin palattiin Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939. Venäläiset tarjosivat Suomelle aluetta Vienan Karjalasta vastineeksi rajakorjauksesta Kannaksella ja tukikohdasta Hangossa. Venäläisten näkökulmasta heikko ja huonosti varustautunut Suomi oli ikään kuin sotilaallinen tyhjiö, jonka kautta Neuvostoliitolle vihamielinen suurvalta saattaisi tuoda armeijansa suoraan Leningradin porteille saakka, aivan niin kuin Suomessa oli v. 1918 ollut saksalaisia joukkoja ja v. 1919 englantilaisia laivastoyksiköitä operoimassa Pietaria vastaan. Venäläiset tahtoivat suojata Leningradia ja sulkea Suomenlahden suun. Vaikka v. 1941 nähtiin, ettei Hangon tukikohdasta ollut Neuvostoliitolle mitään hyötyä, venäläiset eivät sitä voineet tietää v. 1939. He ennakoivat tulevaa sotaa edellisen sodan kokemuksien kautta, kuten strategit yleensäkin.
Kun Suomi ja Neuvostoliitto eivät päässeet neuvotteluratkaisuun, puhkesi talvisota, jonka seurauksena Suomi menetti Moskovan rauhassa 13.3.1940 paljon enemmän kuin mitä venäläiset olivat edellisenä vuonna vaatineet. Tähän lopputulokseen tyytymätön Suomi liittoutui Natsi-Saksan kanssa ja aloitti sen rinnalla revanssisodan Neuvostoliittoa vastaan tavoitteenaan menetettyjen alueiden takaisin saaminen ja mahdollisesti myös Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Tulos oli tälläkin kertaa Suomelle tappiollinen. Suomelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään uusien rajojensa sisällä. Ne olivat joka tapauksessa kestävät rajat, toisin kuin Tarton rauhan rajat, joiden sopimattomuus kahden riippumattoman valtion väliseksi rajaksi nimenomaan aiheutti talvisodan onnettomuuden.
Suomen Karjala saattoi kokonaisuudessaan kuulua Suomelle vain niin kauan kuin Suomi itse kokonaisuudessaan kuului Venäjään. Suomi olisi silti varmasti voinut pitää Viipurin ja Sortavalan, jos suomalaiset olisivat joko Tartossa v. 1920 tai Moskovassa v. 1939 toimineet järkevämmin, eli tunnustaneet tosiasiat, mikä J. K. Paasikiven tunnetun moton mukaan on kaiken viisauden alku.
Emme tiedä, olisiko Suomi kyennyt eroamaan Venäjän yhteydestä ilman Venäjän vallankumousta ja bolsevikkien vallankaappausta v. 1917, mutta tiedämme sen, että mikään muu Venäjän hallitus ei olisi suostunut itsenäisen Suomen kanssa sellaiseen rajasopimukseen kuin bolsevikkihallitus "Tarton rauhassa" v. 1920. Tuolloin bolsevikit eivät vielä olleet kukistaneet kokonaan Venäjän valkoisia ja olivat lisäksi sodassa Puolan kanssa. Tarton sopimus tehtiin toisin sanoen Venäjän uuden vallan ollessa heikkoudentilassa, joka ei jäisi pysyväksi bolsevikkihallinnon vakiintuessa. Suomi käytti kuitenkin hyväkseen Venäjän tilapäistä sekasortoa ja tinki Tartossa itselleen kohtuuttoman edulliset ehdot. Itsenäisen Suomen Venäjän vastaiseksi rajaksi määrättiin Suomen suuriruhtinaskunnan raja, jonka lisäksi Suomi sai myös Petsamon. Suomalaiset pitivät jääräpäisesti ja lyhytnäköisesti kiinni autonomisen Suomen rajoista myöskin Kannaksella, suostumatta mihinkään sellaiseen aluevaihtoon, jossa Suomi olisi saanut Venäjältä mm. Repolan ja Porajärven vastineeksi siitä, että rajaa olisi siirretty Kannaksella kauemmaksi Pietarista turvallisemman etäisyyden päähän.
Tarton neuvottelujen suomalaisen valtuuskunnan johtaja J. K. Paasikivi totesi myöhemmin, että Tarton rauha oli ollut Suomelle liian hyvä rauha. Se ei perustunut Suomen ja Venäjän todellisiin voimasuhteisiin eikä ottanut huomioon niitä Venäjän pysyviä turvallisusintressejä, jotka olivat riippumattomia neuvostokommunismin ideologisista intresseistä. Näihin kysymyksiin palattiin Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939. Venäläiset tarjosivat Suomelle aluetta Vienan Karjalasta vastineeksi rajakorjauksesta Kannaksella ja tukikohdasta Hangossa. Venäläisten näkökulmasta heikko ja huonosti varustautunut Suomi oli ikään kuin sotilaallinen tyhjiö, jonka kautta Neuvostoliitolle vihamielinen suurvalta saattaisi tuoda armeijansa suoraan Leningradin porteille saakka, aivan niin kuin Suomessa oli v. 1918 ollut saksalaisia joukkoja ja v. 1919 englantilaisia laivastoyksiköitä operoimassa Pietaria vastaan. Venäläiset tahtoivat suojata Leningradia ja sulkea Suomenlahden suun. Vaikka v. 1941 nähtiin, ettei Hangon tukikohdasta ollut Neuvostoliitolle mitään hyötyä, venäläiset eivät sitä voineet tietää v. 1939. He ennakoivat tulevaa sotaa edellisen sodan kokemuksien kautta, kuten strategit yleensäkin.
Kun Suomi ja Neuvostoliitto eivät päässeet neuvotteluratkaisuun, puhkesi talvisota, jonka seurauksena Suomi menetti Moskovan rauhassa 13.3.1940 paljon enemmän kuin mitä venäläiset olivat edellisenä vuonna vaatineet. Tähän lopputulokseen tyytymätön Suomi liittoutui Natsi-Saksan kanssa ja aloitti sen rinnalla revanssisodan Neuvostoliittoa vastaan tavoitteenaan menetettyjen alueiden takaisin saaminen ja mahdollisesti myös Itä-Karjalan liittäminen Suomeen. Tulos oli tälläkin kertaa Suomelle tappiollinen. Suomelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään uusien rajojensa sisällä. Ne olivat joka tapauksessa kestävät rajat, toisin kuin Tarton rauhan rajat, joiden sopimattomuus kahden riippumattoman valtion väliseksi rajaksi nimenomaan aiheutti talvisodan onnettomuuden.
Suomen Karjala saattoi kokonaisuudessaan kuulua Suomelle vain niin kauan kuin Suomi itse kokonaisuudessaan kuului Venäjään. Suomi olisi silti varmasti voinut pitää Viipurin ja Sortavalan, jos suomalaiset olisivat joko Tartossa v. 1920 tai Moskovassa v. 1939 toimineet järkevämmin, eli tunnustaneet tosiasiat, mikä J. K. Paasikiven tunnetun moton mukaan on kaiken viisauden alku.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kannakselaisten sananpartta mukaillen voi sanoa, että ovelampikin oliis voinut olla - tai siis diplomaattisempi niissä neuvotteluissa ja etenkin ennen niitä.
Ja sitten vielä lännestä päin yllytettiin siihen suomalaisuuteen sun muuhun rähjäämiseen.
iin oikein rupeaa ihmettelemään, mitä tarkoittaa "puhkesi Talvisota"?
Pallon tai autonrenkaan puhkeamisen oikein hyvin ymmärtää, mutta mitä seuraa kun sota "puhkeaa"?
Onko muita sotia puhjennut kuin talvisota? Mistä puhkeaminen johtuu? Vaikuttaa kovin passiiviselta.
Oliko sodan toinen osapuoli ikään kuin puhkaisemassa rajaa? Rintamalinja ja oikeastaan puolustuslinja ehdittiin Suomen puolella tehdä vasta kymmenien kilometrien päähän valtioiden välisestä rajasta. Siksi sotaa käytiin Suomen maaperällä.
Miten venäläinen ajattelee asiasta? Puhkeaakos sota vai aloitetaanko sotiminen ... hyökkäyksellä. Riittääkö hyökkäyksen syyksi rajan takainen varautuminen ja varustautuminen eli puolustuksen valmistelu hyökkäykseen. Onko Neuvosto/Venäjän armeijassa ollut joskus puolustus... -alkuista terminologiaa?
Tämä uusi palstalainen Koroljov voi kai vastata?
Suomi kuuluu nyt EUvostoliittoon? Saattaako Karjala nyt siirtyä EUvostoliiton osavaltioon, niin Suomi olisi siten kokonainen. (ja toimisi nyt järkevämmin)
Moskovan ja Pariisin rauhan rajat ovat pakkosaneltuja, joiden sopimattomuus nimenomaan aiheuttaa jatkuvaa hiertoa ja kitkaa maiden välille ja lopuksi Neuvostoliiton sortumisen onnettomuuden, toisin kuin kahden riippumattoman valtion tasaveroisina kumppaneina sopimat Tarton rauhan erinomaiset ja molemmille osapuolille sopivat rajat, ilman muuan hullun, Gruusiasta, väliintuloa.
Voisiko Venäjä huolehtia vastaisuudessa siitä, että hallitsijansa on ainakin venäläinen. Myös saksalaisille on karvasta kokemusta vierasmaalaisen hallitsijan aikaansaannoksista.
Venäläisten tulkinnat historiasta muuttuvat jatkuvasti kulloisenkin sisäpoliittisen ja kansainvälisen tilanteen mukaan. Mielenkiintoisella tavalla edellisessä sepustuksessa on palattu 60- ja 70-lukujen avoimen imperialistiseen tulkintaan, jota on nyt höystetty isovenäläisyydellä. Venäläiseen tapaan kirjoittaja jättää käsittelmättä stalinin ja hitlerin solmiman liiton elokuussa 1939 eli molotov-ribbentrop sopimuksen, sen lisäpöytäkirjan Itä-Euroopan jaosta, aseveljien yhteisen hyökkäyksen lännestä ja idästä Puolaan, Baltian maiden miehityksen ja liittämisen neuvostovejäjään jne. Samoin jätetään mainitsematta kannaksen teollisuuslaitoksien ja vesivoiman anastus, Suomelta riistetyt alueet, jotka eivät liity lähellekään Pietaria/Leningradia jne.
Mielenkiintoisella tavalla venäläinen tulkinta on samankaltainen kuin itsenäisyyspäivänä tv:ssä nähdyssä Talvisotaa vääristelevässä ja parodioivassa sekä historian tunnettuja tosiasioita välttävässä roskaohjelmassa.
Valitettavasti Venäjältä on toistaiseksi mahdotonta saada asiallista tietoa stalinin hallinnon toimista, sillä arkistot ovat edeleen tiukasti kiinni ja keskustelua sekä "historian" kirjoitusta ohjataan jälleen Kremlin poliitikkojen lähtökohdista.
Näin edellä olevasta tekstistä voi tulkita vain intention ja arvailla poliittisia tuulia. Historian kuvauksena se on arvoton.