todella alkanut ahdistamaan minua. olen kohta 35 ja 6 läheistä olen jo menettänyt. pala oikein nousee kurkkuun kun ajattelen että isäni on niin vanha.....ehkä ei mene kuin kuukausi tai 10 vuotta kun hänkin on poissa.miksi elämä menee näin ? miksi täällä on luovuttava kaikesta ?kamalaa. voiko tai kannattaako valmistautua vanhan ihmisen, oman isäni kuolemaan vai onko se liian julmaa ? kuin tavallaan hautaisi hänet elävältä ?minäkin olen joskus poissa. vasta mieheni kuoli ja lisää on tulossa, tietysti meillä kaikilla. hautajaiset ovat hirveitä, ne on niin tuskaa täynnä. kaikki menee mullan alle. oma surutyöni ei ole vielä päättynyt.
kuolema on
kjhuä
1177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
äitini kuoli syöpään viime kesänä, kuukausi sen jälkeen saatiin tietää isän solumuutoksista ja jännättiin miten käy. tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että isällä ei ole hätää. isä tosin on jo yli seitsemänkymmpinen, eli ei sitä aikaa välttämättä ole kovinkaan paljon jäljellä. ahdistaa vitusti jos tätä ajattelee, enkä tiedä, mitä tehdä. yritän matkustaa mahdollisimman usein isän luo. haluaisin muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleni nauttimaan jäljellä olevista vuosista, mutta tuntuu, ettei tämä ole perheen ja työn takia mahdollista. tai olisi kai se, jos jostain uskaltaisi luopua ja heittäytyä tyhjän päälle. en uskalla. heti kuoleman jälkeen tuntui, että olen sellaisessa huumassa, että voin tehdä mitä vaan ratkaisuja, mutta alkusokin lievennyttyä, kylmä realisimin aalto pyyhki yli.
ei siihen kuolemaan ikinä voi valmistautua kuitenkaan. pelkään sitä kyllä. omaanikin, mieheni. en myöskään ymmärrä, mitä tämä elämä oikein on. pitää pyrkiä kai unohtamaan koko asia, niinkuin noin päivittäinen asian ajattelu. ei muuten jaksa elää. tai ei löydä elämään mieltä vaan ahdistusta.