Tuomiojakin veti tukensa Tarjalta!

Onpa aikoihin eletty, kun SDP:n kärkinimiin kuuluva Erkki Tuomiojakin totesi tänään yksioikoisesti, että EU:n huippukokousten Suomen edustaja on vain ja ainoastaan hallituksen pääministeri!

Ovatko nyt omatkin koirat puremassa arvojohtajattaren nilkkoja, vai mistä kertoo tämä vasemmiston yhteinen ristiretki omaa presidenttiään vastaan?

Jopa tämänkin palstan kiihkeimpiin Tarja-faneihin kuulunut iiro (ironmike-ss) käänsi äkkinäisesti kelkkansa ja vyörytti sanallisen roskaämpärillisen aikaisemmin uskollisesti puolustamansa "ylipäällikön" niskaan.

Jouduttavatko nyt nämä idolinsa hyljänneet henkilöt Tarjan päätöstä luopua vallasta Sauli Niinistön hyväksi?

Ei ole varmaankaan mukavaa olla sellainen "koko kansan presidentti", jolta koko kansa on vetänyt tukensa pois.

Tunnenkin nyt yllättäen pienimuotoista säälintunnetta yksin jätettyä naispresidenttiämme kohtaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja...
46334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Kun nyt on käynyt selväksi, että hitman on kirjoittanut tänne 10151 julkaistua kirjoitusta ja siihen laskee yhteen ne jotka ylläpito (tai itse poistanut saatuaan pataansa) on poistanut ja ne kirjoitukset jotka hitman on kirjoittanut sivunikeillään saadaan tulokseksi n.30000 kirjoitusta.

Käytetyn laskumetodin mukaan siis 15x30000 = 312,5 vrk

Kun nyt voidaan olettaa vielä, että ei kai hitmankaan ainostaan maailman menoa-palstalla surffaile ollessaan netissä vaan käyttää n. saman verran aikaa muualla surffaamiseen voidaan siis laskea, että hitman on tästä ajasta ollut siis parisen vuotta kaikkiaan koneella.

Melkoinen saavutus siis. Mutta herää kysymys että onko hitmanilla muuta elämää. Mielestäni ei tuolla ajankäytöllä voi olla.

Vielä jos haluaa lisätodisteita siitä kuinka pakkomielteenomaista hitmanille on maailman menoa palstalle oleminen voi jokainen käydä vilkaisemassa x-sheriffi sagittariuksen avointa vieraskirjaa kolmen vuoden takaa kun hitman joutui viikoksi banniin kirjoiteltuaan epäasiallisuuksia Tarja Halosesta. Enpä ole kenenkään niin säälittävästi nähnyt ruikuttavan ja anelevan sheriffiä päästämään hänet takaisin palstalle kuin hitman tuolloin teki.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kai olet sentään vähän hilpeälä tuulella, kun havaitsit minun kirjoittaneen tuon uuden avaustekstini arvostelematta Venäjää yhdelläkään sanalla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kai olet sentään vähän hilpeälä tuulella, kun havaitsit minun kirjoittaneen tuon uuden avaustekstini arvostelematta Venäjää yhdelläkään sanalla?

    Taas lipsahti virhe vastaukseeni.

    Sanasta "hilpeällä" puuttui toinen l-kirjain!

    Toivottavasti venäjänkielestä kiinnostuneet eivät nyt sekaantuneet virheeni takia...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kai olet sentään vähän hilpeälä tuulella, kun havaitsit minun kirjoittaneen tuon uuden avaustekstini arvostelematta Venäjää yhdelläkään sanalla?

    Aivan selkeän pakkotoiminnon merkit ovat esillä. Muita selkeitä mielenterveyden vastaisia eleitä tuntuu olevan itsetehostamisen tarve joka on hyvin tyypillinen oire narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, (jatkuva kerskailu ns.upseeriudesta ja herrasmiesmäisyydestä), suoranainen valehtelu (salaiset tehtävämatkat ym.), vainoharhaisuus (venäjäfobia yms.) sekä auktoriteettien (halosviha) pelko.

    Äänestä

Luuletkos että Niinistö katsoo hyvällä kun puoluetoverit ovat tekemässä hänestä vallattoman päämiehen Tasavaltaan. Tulee omille nilkoille, kun demaripressalta viedään valta, kärsii siitä eniten juuri Niinistö, Halosen kausi vetelee viimeisiään eikä vallan kaventaminen enää onnistu koska päätökset on tehtävä kahden vaalikauden aikana!
Tältä pohjalta ei ole ihme , että Tuomiojakin on sitä mieltä että valta pois Niinistöltä, onko tullut mieleen tämä tulevaisuuden visio?
Ymmärrän kyllä huolesi, onhan mahdollista ja jopa todennäköistä että seuraavakin presidentti on demari ,mutta eipä taida löytyä halukasta , demareitten nykyjohtajilta ei löydy intoa seurapiiripalstojen tähdeksi, Niinistö semmoseen sopii parhaiten, voi puhua eikä tarvitse kantaa vastuuta mistään!

Äänestä

presidentin miehiä sanoessaan blogissaan näin:
"Tuomiojan mukaan koko lautaskeskustelu on ollut täysin tarpeeton, sillä "se mikä on muuttunut on EU:n perussopimus, ei Suomen perustuslaki". Hänen mielestään uusi käytäntö ei vaikuta millään tavoin presidentin nykyisiin tehtäviin ja toimivaltaan, vaan on selvää, että "vastedeskin Suomen kanta niissä asioissa, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan, muodostetaan hallituksen, eduskunnan ja presidentin yhteistoiminnassa".

Taitaakos sen paremmin sanoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Toisissa uutislähteissä mainitaan Tuomiojan nimenomaan painottaneen sitä Tarjalle epämieluisaa totuutta, että EU:n huippukokouksissa Suomen pääedustaja on pääministeri...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Toisissa uutislähteissä mainitaan Tuomiojan nimenomaan painottaneen sitä Tarjalle epämieluisaa totuutta, että EU:n huippukokouksissa Suomen pääedustaja on pääministeri...

    kuin Erkin ikioma blogi johon uuden suomen verkkouutisissa ollut uutinen juttunsa perustaa:
    http://www.tuomioja.org/

    Lue jos huvittaa, sieltä sen "painotuksen" löydät.

    Erkki painottaa blogissaan selkeästi tuota jonka jo postasin:
    *Se mikä on muuttunut on EU:n perussopimus, ei Suomen perustuslaki. Uusi käytäntö ei tietenkään vaikuta millään tavoin presidentin nykyisiin tehtäviin ja toimivaltaan. Siten on selvää, että vastedeskin Suomen kanta niissä asioissa, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan, muodostetaan hallituksen, eduskunnan ja presidentin yhteistoiminnassa*

    Erkki on tässäkin asiassa Erkkimäiseen tapaan, samalla tavalla kuin M.Koivisto, hyvin parlamentaarisella linjalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    wildman49 kirjoitti:

    Muistaakseni E.T. on Hella Wuolijoen tyttärenpoika, joten minulla ei ole mitään erityissyytä avata hänen blogisivujaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Muistaakseni E.T. on Hella Wuolijoen tyttärenpoika, joten minulla ei ole mitään erityissyytä avata hänen blogisivujaan.

    sitä uskalla avata niin sinun täytyy luottaa minun sanaani, olenhan tunnetusti rehellinen, puolueeton ja isänmaallinen mies.

    Sitäpaitsi mielestäni tuonkaltainen "en avaa linkkejä" on lapsellista tyhmyyttä koska silloin jäät paitsi tietoa.

    E.Tuomioja painottaa siis näin:

    "Tuomiojan mukaan koko lautaskeskustelu on ollut täysin tarpeeton, sillä "se mikä on muuttunut on EU:n perussopimus, ei Suomen perustuslaki". Hänen mielestään uusi käytäntö ei vaikuta millään tavoin presidentin nykyisiin tehtäviin ja toimivaltaan, vaan on selvää, että "vastedeskin Suomen kanta niissä asioissa, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan, muodostetaan hallituksen, eduskunnan ja presidentin yhteistoiminnassa".

    Vieläkin tiivistetymmin voisi kiteyttää Erkin sanoman:
    *vastedeskin Suomen kanta niissä asioissa, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan, muodostetaan hallituksen, eduskunnan ja presidentin yhteistoiminnassa".

    Äänestä

Hyvä ,,

ettei kaikki ole suuria nuolioita, voi kieleen tulla pukamat.

Äänestä

Poliitikoillahan on harvinaisen vähän omia mielipiteitä. Ne haistelevat vaan yleistä ilmapiiriä.

Äänestä

Taas meitä Tarjan ihailijoita parjataan!

Tule pian puolustamaan Tarjaa tai jos olet hänet hylännyt, lähetä edes joku sivunikkisi tänne haukkumaan tuota Hitmanni-ketkua!

Äänestä

Erkki saattoi mutoilla asia vähän eri tavalla,mutta kyllä Erkkikin kannattaa Presidentin osallistumista
Pääministerin rinnalla kaikkiin kokouksiin mihin on mahdollista osallistua,ja Tarjakin on ilman muuta
sitä mieltä että Pääministeri on se ykköstykki joka osallistuu.

Äänestä

Ensin kirjoittaa pitkän aloituksen ja sitten vastaa itselleen, että ei ehdi lukea noin pitkiä juttuja.

Äänestä
  • Hetkinen! Pettääkö nyt sinun logiikkasi, kun kysyt aivan outoja?

    Jos joku kirjoittaa pitkän avauksen, miksi kirjoittajan pitäisi ilmoittaa varaavansa aikaa oman viestinsä lukemiseen?

    Ette kai te iirot ihan noin yksinkertaisia ole?

    Äänestä

  • Utelias neitonen kirjoitti:

    Hetkinen! Pettääkö nyt sinun logiikkasi, kun kysyt aivan outoja?

    Jos joku kirjoittaa pitkän avauksen, miksi kirjoittajan pitäisi ilmoittaa varaavansa aikaa oman viestinsä lukemiseen?

    Ette kai te iirot ihan noin yksinkertaisia ole?

    Ota huomioon, että suurin osa meistä Halosen kannattajista on sitä vähemmän armoitettua tuulipukukansaa, joka yhdessä Tarjan kanssa ihailee ruoskintaesityksiä ja Lordin musiikkia!

    Äänestä

  • Utelias neitonen kirjoitti:

    Hetkinen! Pettääkö nyt sinun logiikkasi, kun kysyt aivan outoja?

    Jos joku kirjoittaa pitkän avauksen, miksi kirjoittajan pitäisi ilmoittaa varaavansa aikaa oman viestinsä lukemiseen?

    Ette kai te iirot ihan noin yksinkertaisia ole?

    hitman aloittaa keskustelun ja vähän ajan päästä vastaa omalle nikilleen, että ei ehdi lukea niin pitkiä juttuja.

    Sanoisin, että melko skitsofreenistä.

    Äänestä

  • Utelias neitonen kirjoitti:

    Hetkinen! Pettääkö nyt sinun logiikkasi, kun kysyt aivan outoja?

    Jos joku kirjoittaa pitkän avauksen, miksi kirjoittajan pitäisi ilmoittaa varaavansa aikaa oman viestinsä lukemiseen?

    Ette kai te iirot ihan noin yksinkertaisia ole?

    Olet ennenkin vastannut vahingossa sivunikilläsi itsellesi, mutta siinä kävikin nolo KÄRY! Heh! Malttaisit edes kirjautua ulos ja vastata sen jälkeen itsellesi. Mutta kun söhläät täällä' useilla nikeillä ja olet suoltanut tänne yli 10 000 viestiä, niin eihän tuo mikään ihme olekaan.

    Äänestä

  • ironmikess kirjoitti:

    No moi, ironmikesss!

    Kysyisin vain, että mihin katosi se Talvisota-viestisi, jossa kehuit Stalinia, jota myös Venäjän nykyinen johto ihailee?

    Onkohan arvojohtajattaremmekin suuri Stalinin ihailija?

    Äänestä

olisi halunnut itsenäisyyspäivän kunniaksi nussia vanhaa tyttöystäväänsä, mutta tämä antoi pakit, ja siitä katkera purkaus..

Äänestä

Suomen presidentiksi 50 kymmeneksivuodeksi

Äänestä

Minä yritän aina jollakin tapaa ymmärtää Ekin liikkeitä, ja uskon että nyt kyseessä on sisäpoliittinen veto. Viesti ensi vuoden Joensuun kokoukselle että täältä vielä kerran tullaan, ja toivottavasti tullaankin. Eki on ainoa oikea puheenjohtaja jos puolue millään ilveellä haluaa päästä irti siitä suosta mihin nyt on joutunut.

Deamreiden linjan on kirjaimellisesti muututtava sukkahousuesittelyistä vakavasti otettavaksi, taas ihan oikeaksi vasemmistolaiseksi demokraattiseksi vaihtoehdoksi.

Äänestä
  • Jos Tuomiojan kaltainen vanha pieru tulisi SDP:n puheenjohtajaksi, lähtisivät kaikki alle 50-vuotiaat ulos puolueesta joko Soinin tai vihreitten puolueeseen ja SDP putoaisi jonnekin keskikastiin!

    Äänestä

Kylla, vain, "Eletaan, mielenkiintoisia, aikoja" Ja, jokainen, ystavallinen, elekkin, saattaa, olla, viimeinen, "Sinulle, Timo, T.A. Olaan, myos, asettamassa, rajoituksia, viestintaan" Mutta, tunnethan, "Kristillisen, Etiikan, Lain" Joop. Silloin, "Valtio,vallan, edustaja, on aina, alta,vastaajana" Ja, Kuningas, Hallitsee, "Omiensa, kautta" niin, netissakin. "Salut"

Äänestä
  • om kauhee ämmä, kyllä sen kaikki tietää. virkamiehet, sotilaat jne. kerran tarja löi erkkiä käsilaukulla päähän ! tapahtui lentokentällä.

    Äänestä

  • tavja pompottaa kirjoitti:

    om kauhee ämmä, kyllä sen kaikki tietää. virkamiehet, sotilaat jne. kerran tarja löi erkkiä käsilaukulla päähän ! tapahtui lentokentällä.

    Kylla, Halosen, tytar, on nahnyt, "Rankempiakin, tempauksia" kun, aiti, on ollut, "Todella, juhlinan, keski,pisteessa" ilman, vaatteita, haara,asennossaan, ruoskimassa, lesbo, ystaviansa. "Salut" Se, on viela, osoittava, valokuvalla. Kuvitelkaa, Halonen, alastomana, ruoskimassa, miehekkaasti, Irma, Korpelan, alastonta, vartaloa. Joop, totta, joka, sana. HALOO! SEHAN, PAKOILEE, JO, MAAILMALLA. "EIKA, HALUA, ANTAA, EDES, KOMMENTTEJA" MITA, NYT, VAHAN, PITAA, "LAUTASEN, REUNASTA, KIINNI" Salut.

    Äänestä

  • Raakkuna. kirjoitti:

    Pököpäälle kuuluu seinäjoelle

    Äänestä

olisi jo aika jäädä eläkkkeelle? eikö se ole aika vanha tau aiakin riittäbän vanha?

Äänestä

Jälleen kerran ironmikessin ihailijat epäilevät Hitmanin sanoja, tällä kertaa Erkki Tuomiojasta, mutta ainakin minä luin päivän Hesarista pienen uutisen, joka todistaa Hitmanin olleen taas oikeassa.

Kas tässä se Hesarin uutinen:

"TUOMIOJA KIITTELEE HALLITUKSEN LAUTASLINJAA

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja(sd) kiittelee hallituksen linjausta EU:n huippukokouksiin osallistumisesta.
Tuomioja kirjoittaa nettipäiväkirjassaan, että hallitus on päätynyt selvään ja ainoaan oikeaan ratkaisuun, että Suomea edustaa kokouksissa eduskunnalle vastuullinen pääministeri.
Sdp on asettunut kiistassa tiukasti presidentin taakse. Tuomioja on eri linjalla. Hän puoltaa siirtymistä perustuslakiuudistuksessa selkeään parlamentarismiin."
STT

Kuka vielä väittää, ettei Hitman tulkitse Tuomiojaa oikein, kun ex-ulkoministerin omat nettipäiväkirjan sanat vahvistavat Hitmanin kannanotot täysin yhteneväisiksi Tuomiojan ajatusten kanssa?

Äänestä
  • Tuon uutisen olet vetänyt omasta päästäsi!

    Ei Tuomioja tuolla tavoin aatetoveriaan hylkäisi!

    Äänestä

  • eikä Vanhasta kuten tuossa samaisessa uutisessaan toteaa vaan tarkastelee asiaa tiukasti parlamentarismin näkökulmasta. Siinä mielessä hitman on totaalisen väärässä kun pyrkii henkilöimään ns."lautaskohun" henkilöistä johtuvaksi kiistaksi.

    "Hän puoltaa siirtymistä perustuslakiuudistuksessa selkeään parlamentarismiin, jossa päätöksenteko ei teoriassakaan voi halvaantua epäselvän tai jaetun toimivallan vuoksi.

    "Näitä ratkaisuja tehdessä ei pidä ajatella minkään instituution nykyistä miehitystä eikä spekuloida sillä, miten se voi tulevaisuudessa muuttua. Historiattomuus ja populismi ovat huonoja eväitä perustuslain kirjoittamiselle", hän opastaa.

    Äänestä

  • wildman-49 (er) kirjoitti:

    eikä Vanhasta kuten tuossa samaisessa uutisessaan toteaa vaan tarkastelee asiaa tiukasti parlamentarismin näkökulmasta. Siinä mielessä hitman on totaalisen väärässä kun pyrkii henkilöimään ns."lautaskohun" henkilöistä johtuvaksi kiistaksi.

    "Hän puoltaa siirtymistä perustuslakiuudistuksessa selkeään parlamentarismiin, jossa päätöksenteko ei teoriassakaan voi halvaantua epäselvän tai jaetun toimivallan vuoksi.

    "Näitä ratkaisuja tehdessä ei pidä ajatella minkään instituution nykyistä miehitystä eikä spekuloida sillä, miten se voi tulevaisuudessa muuttua. Historiattomuus ja populismi ovat huonoja eväitä perustuslain kirjoittamiselle", hän opastaa.

    Jos Tuomiojallekin on selvää, että "hallitus on päätynyt selvään ja ainoaan oikeaan ratkaisuun, että Suomea edustaa EU:n huippukokouksissa eduskunnalle vastuullinen pääministeri", niin miksi ihmeessä arvojohtajattaremme Tarja H. pitää kynsin hampain kiinni siitä olemattomasta lautasestaan?

    Äänestä

Tuomioja on tunnetusti älykäs mies aivan kuten minäkin, eikä typerys kuten sinä. Halonen tekee virheitä, mutta harvoin, harvemmin kuin esim. sinun palvomasi Bush. Sinä olet niin tyhmä', ettet ole lakannut Bushia palvomasta, vaikka hän on tehnyt suuria virheitä. Tuomioja ja minä huomasimme aivan saman, eli Halonen teki virheen. Jos olisimme tyhmiä kuten sinä, emme olisi puuttuneet asiaan lainkaan. Viisas ja älykäs pystyy muuttamaan kantaansa, jos tilanne muuttuu oleellisesti. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei Halonen olisi edelleen muissa asioissa etevä ja hyvä. Menikö jakeluun taliaivo?

Äänestä
Aloittaja

On ikävää, että EU:n muut maat ovat saaneet sellaisen käsityksen, että Suomessa presidentti ja pääministeri ovat kuin kissa ja koira yhden herkkulautasen kimpussa, ärhennellen samalla toisilleeen.

Kun nyt Tarjalta ilmeisesti petti harkintakyky, hän voisi nöyrin mielin pyytää anteeksi ajattelemattomuuttaan ja riidanhaluisuuttaan koko kansalta, jonka jälkeen hän voisi tyynesti esiintyen valloittaa kansan ihailun takaisin lempeällä hymyllään ja maakuntamatkoillaaan.

Äänestä
  • kun olet aiemmin valehdellut kun kerskailit olevasi upseeri ja herrasmies.

    Tuolta paljastuu nimittäin totuus:

    >>>>Ei ole mielikuvitustarinaa vaan faktaa
    Löytäjä-1 8.12.2009 00:47
    Vastauksia: 47 Lukukertoja: 152 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Kas kun hitman herjasi täällä palstalla Tarja Halosta ja sai siitä hyvästä bannin. Aivan ansaitusti, muistan hyvin nuo herjat. Luuli varmaan, että hänelle ei kukaan voi mitään. Sai sitten sen bannin ja siitä annan tunnustuksen, että hitman otti opikseen. Sen jälkeen ei ole yhtään niin "rivologisia" herjannut kenestäkään.

    Bannin aikana kuitenkin armoitettu "upseeri ja herrasmies" jolla ei ole muuta elämää kuin netti sai siitä hepulin ja ryhtyi pommittamaan x-sheriffi sagittariuksen vieraskirjaa. Siellä nämä Hitmanin itkuiset kerjäämiset palstalle takaisin pääsemisestä ovat edelleenkin kaikkien luettavissa. Olen varma, että poistaisi ne jos pystyisi kuten on poistanut täältä itse useita avauksiaan joissa on saanut verbaalisesti ns. turpiinsa.

    Tämä alla oleva hitmanin kirjoittama itkuinen ja ahdistunut ketju on kuitenkin Sagittariuksen oman kotisivuston vieraskirjassa ja edelleenkin kaikkien luettavissa. Tämän postaan aina silloin tällöin ja varsinkin jos hitman kerskailee olevansa "upseeri ja herrasmies".

    ***Jos esim.nimimerkki "ironmikes" saa pysyä ao. palstalla, vaikka hänen kirjoituksistaan suurin osa sisältää asiattomia ja perusteettomia henkilökohtaisia herjauksia, ihmetykseni on sitäkin suurempi.

    Tiedätkö sheriffinä, mihin sulkutilanteeni perustuu?
    Toivottavasti olet ratkaisuissasi oikeudenmukainen ja tasapuolinen...

    Otin asiasta jo yhteyttä puhelimitse suomi24:n asiakspalveluun.
    Sieltä ei selvinnyt muuta kuin että sulku on "väliaikainen", mitä se sitten tarkoittaneekaan.***

    ****Odotan edelleen selitystä, miksi en pääse keskusteleman Maailman menoa-palstalle.

    Siellä kirjoittelee täysin vapaasti esim. palstan pahin häirikkö omalla rekisteröidyllä nikillään.

    Tunnen sananvapausoikeuteni olevan loukattu****

    ****Odotan edelleen selvitystä siihen, miksi en voi osallistua keskusteluihin ja vaadin asioiden nopeaa korjaantumista.

    Tunnen, että oikeuksiani vapaan maan kansalaisena on nyt loukattu! ****

    ***Mitään ei ole tapahtunut minun sulkemisessa keskustelupalstalta!

    Onko kyseessä kiusanteko monivuotista asiakasta kohtaan?***

    ***Miten on mahdollista, että "ironmikes" kirjoittaa Maailman menoa-palstalla omalla nikillään, mutta minä en pääse sinne?

    Kumpikohan meistä kahdesta kirjoittajasta käyttää enemmän haukkumista ja törkeää kieltä?

    Nyt sinulla Sagittarius on selityksen paikka! ***

    ***Katsopas, kuka osallistuu keskusteluun Maailman menoa-pastalla Wildman49:n otsikkoaiheeseen "Nyt siis voidaan..."!

    Oliko se niin, että sinun piti bannata ironmikes, mutta kävikin niin, että minut on edelleen suljettu palstalta, mutta hän saa jatkaa?
    Missä on oikeudenmukaisuutesi?***

    ***Katsopas arvoisa sheriffi, kirjoittaako ironmikes jälleen Maailman menoa-palstalla!

    On tietenkin liikaa toivottu, että minä voisin jo osallistua mihinkään keskusteluun? ***

    ***NIMIMERKKISI: Hitman-1

    VIESTI: Haluatko todella, että katoan palstalta?

    Jos sen teen, tulen kyllä huolehtimaan siitä, että muilla keskustelupalstoilla tullaan tietämään, miten epäoikeudenmukainen areena suomi24 vakiintuneille käyttäjilleen on.

    En voi uskoa, että Halosen uudelleenvalinnasta kirjoittamieni muutamien kirjoitusten takia minut suljetaan viikoksi osallistumasta muihin keskustelunaiheisiin!

    Oletko Sagittarius raukka vai yksipuolinen luuseri?

    Sagittariuksen vastaus : Kuten jo aiemmin vastasin niin ylläpito yksin määrää bannauksen keston keskustelupalstoilla. Chatissa seriffeillä on bannausmahdollisuus ja myös mahdollisuus perua se. ***

    Äänestä

  • statistiikkamies-1 kirjoitti:

    kun olet aiemmin valehdellut kun kerskailit olevasi upseeri ja herrasmies.

    kun joku on asiakseen ottanut julkaista ent.shefun vieraskirjamerkintöjä.

    On siitä kai jo aikaa. Taisi olla edellisten presidentinvaalien aikaan kun tuo asia oli tapetilla.

    Silloin sanan säilä sinkoili kiivaana, välillä liiankin ja siitä sai sitten kaiketi hitman bannia.

    Jos nyt oikein muistan niin joissain Haloseen liittyvissä keskusteluketjuissa hän käytti niin asiatonta kieltä Tarjasta, että muistan pyytäneeni ylläpitoa poistamaan ne viestit ja ojentamaan niiden kirjoittajaa määräaikasella sulkemisella palstalta. Mutta tästä on nyt ilmeisesti jo vajaa neljä vuotta aikaa.

    No, minkä taakseen jättää sen edestään löytää voisi kai tästä asiasta sanoa.

    Neuvoisin vain kaikkia keskustelijoita kirjoittamaan asiallisesti ja myös sen, että jostain joku näitä vanhoja kirjoituksia aina kaivaa jos siellä jotain kaivettavaa on.

    Äänestä

  • wildman49 kirjoitti:

    Te venäjämieliset ette ikinä kykene pysymään anntussa aiheessa, vaan koluatte vuosia vanhoja roskiksia saadaksenne jotan sanottavaa.

    Fiksut keksivät aina uutta puhuttavaa, mutta vanhat pie... jauhavat sitä samaa skeidaansa!

    Äänestä

  • Tympääntynyt nuori kirjoitti:

    Te venäjämieliset ette ikinä kykene pysymään anntussa aiheessa, vaan koluatte vuosia vanhoja roskiksia saadaksenne jotan sanottavaa.

    Fiksut keksivät aina uutta puhuttavaa, mutta vanhat pie... jauhavat sitä samaa skeidaansa!

    tämän ketjun ulkopuolinen olisi näin harmissaan asiasta?

    Eikös se nyt ole ihan hyväksyttävää, että hitman on saanut bannin epäasiallisten kirjoitustensa vuoksi ja se, sekä tämä hänen ahdistuskohtauksensa siitä asiasta tuodaan julki?

    Miksi tämä "tympääntynyt nuori lue.hitman-1) nyt kovasti sitä asiaa vastustaa? Varsinkin kun wildman toi lisävalaistusta asiaan.

    Tämän asian tiimoilta on monilta suomut karisseet silmiltä ja osaavat suhteuttaa asioita kun hitman seuraavan kerran kerskailee olevansa upseeri ja herrasmies.

    Äänestä

  • vai miksi joku kirjoitti:

    Teissä venäjämielisissä Tarjan ihailjoissa on se vanha vika, että jatkuvasti kinastelette nimimerkeistä, kun pitäisi keskustella asioista.

    Onko punikkien jälkeläisille todella noin vaikeaa tajuta, millaista on älykäs nettikeskustelu?

    Äänestä

Jos komiteamietintö rajoittaa presidentin valtaa entisestään, onko mahdollista että Tarja Halonen vetäytyy ennenaikaisesti pois virastaan, ja tilalle nousee kansansuosikki Sauli Niinistö, joka voisikin taas palauttaa presidentille sen vallan, joka sivistyneen miehen ja upseerin käsiin hyvin sopii?

Itse olisin ainakin kovin innostunut moisesta tapahtumasta!

Äänestä
  • jos Tarja Halonen luopuu vallasta ennen aikojaan.

    Äänestä

  • pienten miesten tulemisesta?? hyi hitman hyi!

    Äänestä

  • Pakka Peras kirjoitti:

    jos Tarja Halonen luopuu vallasta ennen aikojaan.

    Ensi kerralla Suomen JOHTOON !

    Äänestä

  • Perustuslain muuttaamiseen ei riitä yksi vaalikausi. Seuraavan eduskunnan on hyväksyttävä se 2/3 enemmistöllä. Lain muutos koskisi seuraavaa presidenttiä.

    Taxellin komitea on saanut lisäaikaa, ei ole löytynyt yksimielisyyttä.

    Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla. Presidentin vallan rajoittajien pelkona on että seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee pääteemaksi presidentin valtaoikeudet. Silloin rajoitusta vaatijat menettävät paikkoja. Kansa haluaa vahvan presidentin ja äänestää sen mukaisesti

    Äänestä

Nyt Hitmanni jo parjaa paitsi Venäjää ja venäjämielisiä niin myös Tarjaa ja hänen ex-ulkomnisteriään Eki Tuomiojaa, jotka molemmat ovat idolimme ironmikesssin idoleja!

Tulkaa pian areenalle kaikki iiromieliset puolustautumaan noiden usanistien hyökkäyksiltä!

Nyyyhhhh!!!! Nyt ihan itkettää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Onpa aikoihin eletty, kun SDP:n kärkinimiin kuuluva Erkki Tuomiojakin totesi tänään yksioikoisesti, että EU:n huippukokousten Suomen edustaja on vain ja ainoastaan hallituksen pääministeri!

Ovatko nyt omatkin koirat puremassa arvojohtajattaren nilkkoja, vai mistä kertoo tämä vasemmiston yhteinen ristiretki omaa presidenttiään vastaan?

Jopa tämänkin palstan kiihkeimpiin Tarja-faneihin kuulunut iiro (ironmike-ss) käänsi äkkinäisesti kelkkansa ja vyörytti sanallisen roskaämpärillisen aikaisemmin uskollisesti puolustamansa "ylipäällikön" niskaan.

Jouduttavatko nyt nämä idolinsa hyljänneet henkilöt Tarjan päätöstä luopua vallasta Sauli Niinistön hyväksi?

Ei ole varmaankaan mukavaa olla sellainen "koko kansan presidentti", jolta koko kansa on vetänyt tukensa pois.

Tunnenkin nyt yllättäen pienimuotoista säälintunnetta yksin jätettyä naispresidenttiämme kohtaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu