En tiedä olenko tyhmä vai hullu, vai molempia, mutta en pelkää kuolemaa. Se on oikeastaan ainoa asia mikä saa jaksamaan seuraavaan päivään....josko huomenna pois....?
En ole itsetuhoinen, vaan hyvinkin elämää täynnä ja paljon suunnitelmia. Kuolema on kuitenkin jollainlailla todella kiinnostava. Ehkä se tekeekin sen että sitä tavallaan odottaa.
Se miksi sitä odottaa niin kovasti on varmaankin sen yllätyksellisyys...koskaan ei tiedä koska lähtö tulee.
Kun meinasin työtapaturmassa kuolla (ainkin oli erittäin hyvä mahdollisuus päästä hegestä), ajattelin siinä kun tapahtumat meni hidastukselle (siis kun jotain karmeaa tapahtuu itselle sen näkee kuin hidastettuna, mutta järki toimii normaalilla nopeudella tai nopeammin) että voi voi kohta sattuu niin perkeleesti tai valot sammuu. Sitten tömps, ja tajusin että se on ohi, ja huomasin että ei sattunut yhtään, ja kaikki paikat on kunnossa.....MULLE EI KÄYNYTKÄÄN KUINKAAN.....
Tavallaan se selviäminenkin oli aivan saakelin hienoa. Ajattelin että eipä kuolo korjannut vieläkään.....hähää...
Onko muita jotka eiät pelkää mitään, siis yhtään mitään niinkuin minä????
En ole itsetuhoinen, vaan hyvinkin elämää täynnä ja paljon suunnitelmia. Kuolema on kuitenkin jollainlailla todella kiinnostava. Ehkä se tekeekin sen että sitä tavallaan odottaa.
Se miksi sitä odottaa niin kovasti on varmaankin sen yllätyksellisyys...koskaan ei tiedä koska lähtö tulee.
Kun meinasin työtapaturmassa kuolla (ainkin oli erittäin hyvä mahdollisuus päästä hegestä), ajattelin siinä kun tapahtumat meni hidastukselle (siis kun jotain karmeaa tapahtuu itselle sen näkee kuin hidastettuna, mutta järki toimii normaalilla nopeudella tai nopeammin) että voi voi kohta sattuu niin perkeleesti tai valot sammuu. Sitten tömps, ja tajusin että se on ohi, ja huomasin että ei sattunut yhtään, ja kaikki paikat on kunnossa.....MULLE EI KÄYNYTKÄÄN KUINKAAN.....
Tavallaan se selviäminenkin oli aivan saakelin hienoa. Ajattelin että eipä kuolo korjannut vieläkään.....hähää...
Onko muita jotka eiät pelkää mitään, siis yhtään mitään niinkuin minä????
Vastaukset 7
Vanhimmat
äitini teki itsemurhan kun olin 15v.
tätini kuoli , kävin kattoon arkussa sitä 11 vuotiaana.
setäni kuoli, myös katselin häntä arkkuun. vitivalkeat vaatteet ja arkku ja muut.
30v.
sitten mummoni , kummitätini j a 6 ihmistä olen hyvästellyt.en minäkään pelkää kuolemaa. se on kaikilla edessä. mutta mitä kuolemaqn jälkeen, mitä sinä uskot että sen jälkeen tapahtuu. en halua kuolla näin nuorena, mutta minäpä en pelkää kuolemaa. miksi pelkäisin ?
kun kuolen olen murheellinen kun muut jäävät minua suremaan, kait niitäkin löytyy.
että sinun mittapuun mukaan minä olen varmaan aika kova nainen. vai ?
En tiedä onko se sitten "kovuudesta" kiinni et pelkääkö kuolmaa vai ei...se siinä kiinnostaakin et mitä sitten ihan oikeasti tapahtuu? Ainakaan sitä ei toivo et se on vaan et valot sammuu ja se oli siinä....ite ainakin toivon ja uskon et kuoleman jälkeen on jotain. Mutta mitä niin sitä ei voi tietää....
Ei sitä tavallaan halua kuolla nuorena...kun sit jää kaverit ja ystävät....ainoa asia mikä kuolemassa oikeasti pelottaa on et miten ystävät jne. pärjäävät...ja koira....miten se pärjää...
Kuolema on jokatapauksessa liian tabu. Siitä ei uskalleta puhua vaikka se on maailmassa ainoa asia joka on vääjäämättä edessä, jokaisella. Kaippa sitä "normaalit" ihmiset pelkäävät....
Täähän on ikivanha keskustelu mutta vastaan silti.
Minua kuolema ei pelota. Se ei ole pelottanut ikinä. Yhtenä yönä näin unen jossa tunsin aavistuksen kuolemasta, minut ammuttiin.
Se oli silleen mahtava tunne, vain etäinen kipu rinnassa, tunsin kehoni koko painon, kaaduin selälleni ja tunsin kun kevyttä kevyempi kuoleman harso laskeutui päälleni. Valot himmenivät, ja olin poissa.
En pelkää omaa kuolemaani, en sitä juuri odota enkä ainakaan toivi, vielä.
Pahempaa oli taysi-ikäisen lapseni menhtyminen syöpään. Se on niin väärin, kyllä se pitäisi olla niin että vanhempi lähtee ensin.
Olenkin sanonut että en enää pelkää mitään, olen nähnyt lapseni ensimmäisen ja viimeisen hengenvedon. Se jälkeen kaikki asiat ovat yhtä tyhjän kanssa, pahin pelkoni toteutui.
Kesällä kun tein sukutukimusta niin kiehtoi ajatus, että kun kuolen niin tapaan esivanhempiani ja sukuni edustajia, jotka ovat eläneet ja kuolleet ennen syntymääni tai en ole ehtinyt heitä maan päällä tavata.
Tiedän että elämä on iankaikkista ja olemme täällä vain pienen hetken. Luojamme on päivämme säätänyt.
Niinpä. Jumalan kädessä olemme tänne tullessamme ja täältä lähteissämme. Parasta pitää vain hyvät välit tuonne "yläkertaan", että saa hyvän vastaanoton, kun lähtö koittaa. Siellä ne oottavat jo edeltämenneet ja jälleennäkeminen on mahtavaa. Tämä vaellus täällä on kuin varjo vain siihen verrattuna, mitä tulee, kun uskova ihminen täältä kotio lähtee. Mitään ei menetä, jos uskoo Jumalaan ja Jeesuksen ristintyöhön, jonka kautta meille syntisille aukesi pääsy sinne ihanaan taivaskotiin. Sittenhän se oikea elämä meillä todella vasta alkaakin.
Olen kuollut usein unissani. Kokemus tuntuu aidolta ja pelottavalta ja siihen useasti herää.
On mukava todeta olevansa hengissä ja tuntuu, kuin saisi "jatkoaikaa".