Hyvät rukoilijat.

Ateisteja on nykyisin 2,2 prosenttia.

http://www.ortodoksi.net/index.php/Maailman_uskonnot_vuonna_2009

"Ole sinä tuota mieltä ja anna niiden, jotka eivät ajattele noin, olla eri mieltä."

Kyse ei ole mielipiteestä, vaan faktasta.

Mutta mistäpä uskis ne erottaisi.

>> uskonnollisuutta geeneissään

Hallin Vanki kirjoitti:

>> uskonnollisuutta geeneissään

Kyseinen geenivirhe on hyvin yleinen, mutta silti sitä voidaan pitää virheenä, koska se tuottaa harhaisen kuvan todellisuudesta. Se saa kantajansa "näkemään" olemattomia henkiolentoja ja "tietämään", millaisia suunnitelmia ja toiveita näillä hengillä on ihmisten suhteen.

Tuo jumalharhageeni on lisääntynyt populaatiossa erittäin tehokkaasti, koska siihen on sisältynyt "lisääntykää ja täyttäkää maa" -ideologia, sekä ohjeita naisten alistamiseen ja eliminointikäskyjä geenivirheettömiä kohtaan, kaikki tämä muka ylimmän henkiolennon käskynä harhageenisille.

Harhageenisyyteen kuuluu myös alistumista poppamiesten valtaan ja pikkulapsen tasoinen herkkäuskoisuus heidän juttujensa suhteen.

Hallin Vanki kirjoitti:

>> uskonnollisuutta geeneissään

tässä yhteydessä geenivirheestä, kun tietää, että maailman ihmisistä suurin osa on uskovia ja ateisteja on vain 2,2 prosenttia. Olisi hölmöä väittää ( eivätkä noin muut väitäkään ), että muilla on geenivirhe ja vain ateisteilla ( Ateisteja on maailmassa 2,2 prosenttia) ei ole. Ateistelta vain puuttuu uskonnollisuus geeneistään. Siksi he eivät pysty ymmärtämään uskosta ja uskonnoista yhtään mitään, kuten sinunkin viesteistäsi näkyy erittäin hyvin. Eihän heidän tarvitsekaan ymmärtää, ei sinunkaan, vaan olkoot aivan rauhassa ymmärtämättä, kun malttavat vain jättää puuttumatat asioihin, joita eivät ymmärrä

Suomessa ihmisistä kuuluu pelkästään luterilaiseen kirkkoon yli 80 prosenttia. Vapaa-ajattelijoiden liittoon kuuluu ainoastaan 0,03 prosenttia. Siksi kai käyt täällä melskaamassa, kun yrität saada ihmisiä lisää Vapaa-ajattelijoiden kovin vähälukuiseen joukkoon.

Etköhän jo vähitellen sinäkin löydä palstan ja aiheen, josta tiedät jotakin, ettei tarvitse kirjoittaa tänne päivästä päivään jatkuvasti tällaista potaskaa:" kyseiset henkilöt ovat muita herkkäuskoisempia ja heitä pitää auttaa. Heille ei saisi tuputtaa jumala/jeesus satuja totena sillä he eivät osaa ajatella asioita kriittisesti ja uskovat näihin satuhin ja höpötyksiin."

Kirjoittelija2 kirjoitti:

tässä yhteydessä geenivirheestä, kun tietää, että maailman ihmisistä suurin osa on uskovia ja ateisteja on vain 2,2 prosenttia. Olisi hölmöä väittää ( eivätkä noin muut väitäkään ), että muilla on geenivirhe ja vain ateisteilla ( Ateisteja on maailmassa 2,2 prosenttia) ei ole. Ateistelta vain puuttuu uskonnollisuus geeneistään. Siksi he eivät pysty ymmärtämään uskosta ja uskonnoista yhtään mitään, kuten sinunkin viesteistäsi näkyy erittäin hyvin. Eihän heidän tarvitsekaan ymmärtää, ei sinunkaan, vaan olkoot aivan rauhassa ymmärtämättä, kun malttavat vain jättää puuttumatat asioihin, joita eivät ymmärrä

Suomessa ihmisistä kuuluu pelkästään luterilaiseen kirkkoon yli 80 prosenttia. Vapaa-ajattelijoiden liittoon kuuluu ainoastaan 0,03 prosenttia. Siksi kai käyt täällä melskaamassa, kun yrität saada ihmisiä lisää Vapaa-ajattelijoiden kovin vähälukuiseen joukkoon.

Etköhän jo vähitellen sinäkin löydä palstan ja aiheen, josta tiedät jotakin, ettei tarvitse kirjoittaa tänne päivästä päivään jatkuvasti tällaista potaskaa:" kyseiset henkilöt ovat muita herkkäuskoisempia ja heitä pitää auttaa. Heille ei saisi tuputtaa jumala/jeesus satuja totena sillä he eivät osaa ajatella asioita kriittisesti ja uskovat näihin satuhin ja höpötyksiin."

että te uskovaiset olette muita herkkäuskoisempia, ja siksi uskotte piispojen yms. kertomuksiin, miten Jeesus on muka herännyt kuolleista, ja tulee joskus takaisin herättelemään teidänkin kalmojanne viedäkseen ne mukanaan taivaaseen.

Jos vain yksi suomalainen uskoisi jotain noin pöpiä, niin häntä pidettäisiin mielisairaana, mutta kun miljoonien uskovaisten indoktrinoidut laumat jakavat samanlaisia harhakuvitelmia, niin eihän miljoona kärpästä voi mielestänne olla väärässä.

Kirjoittelija2 kirjoitti:

Ateisteja on nykyisin 2,2 prosenttia.

http://www.ortodoksi.net/index.php/Maailman_uskonnot_vuonna_2009

Maailman kaikista koulutetuista tutkijoista alle 3% uskoo jumalaan.

Hallin Vanki kirjoitti:

Maailman kaikista koulutetuista tutkijoista alle 3% uskoo jumalaan.

Suomessa luku on lähempänä 0% kuin 1%.

toimii, tosin eihän se litania se juttu ole, vaan elävä usko ja tietysti Jumalan tahto. Itse en olisi elossa ellei minun puolestani olisi järjestetty esirukousta, kun olin 6-vuotiaana suuressa sydänleikkauksessa. Leikkauksessa huomattiin, että minulla oli vain yksi kammio, mikä tuli yllätyksenä, koska ultraäänilaitteita ei tuolloin vielä ollut. Laitettiin iso paikka ja kursittiin kiinni. Leikkauksen jälkeen tuli vakavia komplikaatioita: lääkärit uskoivat että kuolen. Isovanhempani kuuluivat Helluntaiseurakuntaan ja järjestivät koko maan laajuisen esirukouksen. Äidilleni tuli puhelu sairaalaan, ja joku tuntematon mies oli sanonut: "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni takaisin teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat palanneet normaaleksi: seuraavana päivänä letkut irroitettiin ja pyysin meetvurstivoileipää. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi hengissä tuollaisesta leikkauksesta. Vuositarkastuksessa vuotta myöhemmin leikannut kirurgi oli tippa linssissä ja sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Voin todistaa missä tahansa, kenelle tahansa, tässä asiassa. Rukousta on myös tutkittu tieteellisesti: toimii. Minulle tosin tiede ei ole se ykkösauktoriteetti, vaikka niin monelle nykyään on. Olen FM, joten myöskään akateeminen ajattelutapa ei ole vierasta :)


http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2008/01/02/prayer-may-speed-heart-patients-recovery.aspx

http://www.mercola.com/article/prayer/dossey.htm

MM kirjoitti:

toimii, tosin eihän se litania se juttu ole, vaan elävä usko ja tietysti Jumalan tahto. Itse en olisi elossa ellei minun puolestani olisi järjestetty esirukousta, kun olin 6-vuotiaana suuressa sydänleikkauksessa. Leikkauksessa huomattiin, että minulla oli vain yksi kammio, mikä tuli yllätyksenä, koska ultraäänilaitteita ei tuolloin vielä ollut. Laitettiin iso paikka ja kursittiin kiinni. Leikkauksen jälkeen tuli vakavia komplikaatioita: lääkärit uskoivat että kuolen. Isovanhempani kuuluivat Helluntaiseurakuntaan ja järjestivät koko maan laajuisen esirukouksen. Äidilleni tuli puhelu sairaalaan, ja joku tuntematon mies oli sanonut: "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni takaisin teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat palanneet normaaleksi: seuraavana päivänä letkut irroitettiin ja pyysin meetvurstivoileipää. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi hengissä tuollaisesta leikkauksesta. Vuositarkastuksessa vuotta myöhemmin leikannut kirurgi oli tippa linssissä ja sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Voin todistaa missä tahansa, kenelle tahansa, tässä asiassa. Rukousta on myös tutkittu tieteellisesti: toimii. Minulle tosin tiede ei ole se ykkösauktoriteetti, vaikka niin monelle nykyään on. Olen FM, joten myöskään akateeminen ajattelutapa ei ole vierasta :)


http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2008/01/02/prayer-may-speed-heart-patients-recovery.aspx

http://www.mercola.com/article/prayer/dossey.htm

"Rukousta on myös tutkittu tieteellisesti: toimii."

Eiköhän tilanne ole aika tarkkaan päinvastainen. Kunnolla tehtyjen tutkimusten valtaosa näyttää pyöreää nollaa ja ne harvat, joissa jotakin voisi tulkita olevan, näyttävät sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia.

ei oimi kirjoitti:

"Rukousta on myös tutkittu tieteellisesti: toimii."

Eiköhän tilanne ole aika tarkkaan päinvastainen. Kunnolla tehtyjen tutkimusten valtaosa näyttää pyöreää nollaa ja ne harvat, joissa jotakin voisi tulkita olevan, näyttävät sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia.

on tästä esittää vain oma mielipiteesi. Minulla omakohtaista kokemusta että rukous toimii: tarvittaessa löytyy epikriisit ja todistajat jos niikseen tulee. Sinulle ei mitään vastaavaa tarjota tähän asiaan, pelkkä epäuskosi, jota jostain syystä pidät tietysti uskottavampana kuin todistustani. Lisäksi aiemmassa viestissä lisäsin linkkejä tutkimuksiin, joita löytyy kyllä enemmänkin.

Tässä koko tarinani. En todellakaan usko olevani vain poikkeuksellisen sitkeä yksilö. Jostain syystä minulla on ollut varjelusta ja rukoukseni, ja rukoukset puolestani, on aina kuultu.
Synnyin synnynnäisen sydänvian kanssa: sydämessäni oli vain yksi kammio ja sydämen ympärillä verenkierto. Jälkimmäinen vaiva korjattiin kun olin 1v. Sydän ja keuhkot tulehtuivat: selvisin siitä. 6-vuotiaan olin hyvin sairas, äitini piti kantaa minua kaikkialle. Suoritettiin vaativa leikkaus, jonka aikana selvisi, että sydämessäni oli vain yksi kammio: siihen kyhättiin paikka ja minut kursittiin kiinni ajatellen etten hengissä selviä. Tuohon aikaan ei ollut ultraäänilaitteita, joten kammioiden väliseinän puuttuminen tuli kirurgeille täytenä yllätyksenä. Leikkauksen jälkeen tuli komplikaatioita. Omaiset odottivat että kuolen, kirurgin mukaan ei kestäisi kauaa. Isäni kaahasi satojen kilometrien päästä sairaalaan nähdäkseni minut vielä elossa. Sitten äitiäni pyydettiin puhelimeen: puhelimessa oli mies, joka sanoi "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat muuttuneet hyviksi, seuraavana päivänä pääsin letkuista irti ja pyysin meetvurstileipää. Seuraavana vuonna vuositarkastuksessa kirurgi tippa silmässä sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi sellaisesta leikkauksesta hengissä. Isovanhempani olivat helluntaiseurakuntalaisia, ja järjestivät puolestani maan laajuisen esirukouksen.
15-vuotiaana minulla oli jatkuvat menkat. En ymmärtänyt että se on mitään vakavaa, ja muutuin pikkuhiljaa haamuksi. Muistan, että en meinannut jaksaa kävellä kouluun, kun lumipaakut tarttuivat kenkieni pohjiin. Lopulta joku tajusi laittaa minut verikokeeseen ja koska hemoglobiini oli 48 (siis ei mikään lievä anemia), hälyttivät koulusta takaisin sairaalaan ja sain pari pussia verta. Ihmettelivät miten leikattu sydän kesti. Oli siis ihme että selvisin hengissä. 21 -vuotiaana ylittäessäni suojateitä silmissäni välähti. Menetin jalkojeni hallinnan. Minulla oli aivoveritulppa. Odottelin sekavana muutaman tunnin kämppistäni oksentaen lavuaarin ja vessanpytyn täyteen, näin shampoopullon kolmena, pää oli raskas. Sairaalassa hoitaja epäili humalaa ja suurinpiirtein huumeita, sain odotella kännikalojen kanssa hoitoa hyvän tovin. No, lopulta selvisi että refleksit eivät toimineet joten piipaa autolla etiäppäin. Halvaannuin vasemmalta puolelta ja puheeni meni puuroksi. Kuntouduin muutamassa kuukaudessa pääasiassa soitellen kitaraa ja jatkaen puhumista vaikka harva sai selvää. Korvien väli ei kuulemma kärsinyt. Pieni ihme tämäkin. Pari vuotta myöhemmin istuin vanhempien luona sohvalla ja sydän alkoi hakata. Tajut menivät ja heräsin sairaalassa, elvyttivät manuaali kädessä. Minulla oli kammiovärinä. Selvisin hengissä noin 20 minuutin matkan isompaan sairaalaan, värinä päällä ja mieletön kipu rinnassa. Morfiini ei tuntunut missään. Ambulanssiin mentäessä rukoilin että en vielä kuolisi, en olisi malttanut vielä. En kuollut. Lääkärit tosin sanoivat vanhemmilleni, etten välttämättä olisi hengissä enää perillä. Sydän pysäytettiin ja käynnistettiin. Minulle tungettiin rytmihäiriötahdistin, joka muutama vuosi sitten vaihtoleikkauksessa (kenties krapulaisen) kirurgin toimesta kämmättiin niin, ettei välttämättä pelitä. Elän siis Pyhällä Hengellä. Tämä ei silti enää huolestuta, koska niinhän eläisin muutenkin. Jumalan armosta.

MM kirjoitti:

on tästä esittää vain oma mielipiteesi. Minulla omakohtaista kokemusta että rukous toimii: tarvittaessa löytyy epikriisit ja todistajat jos niikseen tulee. Sinulle ei mitään vastaavaa tarjota tähän asiaan, pelkkä epäuskosi, jota jostain syystä pidät tietysti uskottavampana kuin todistustani. Lisäksi aiemmassa viestissä lisäsin linkkejä tutkimuksiin, joita löytyy kyllä enemmänkin.

Tässä koko tarinani. En todellakaan usko olevani vain poikkeuksellisen sitkeä yksilö. Jostain syystä minulla on ollut varjelusta ja rukoukseni, ja rukoukset puolestani, on aina kuultu.
Synnyin synnynnäisen sydänvian kanssa: sydämessäni oli vain yksi kammio ja sydämen ympärillä verenkierto. Jälkimmäinen vaiva korjattiin kun olin 1v. Sydän ja keuhkot tulehtuivat: selvisin siitä. 6-vuotiaan olin hyvin sairas, äitini piti kantaa minua kaikkialle. Suoritettiin vaativa leikkaus, jonka aikana selvisi, että sydämessäni oli vain yksi kammio: siihen kyhättiin paikka ja minut kursittiin kiinni ajatellen etten hengissä selviä. Tuohon aikaan ei ollut ultraäänilaitteita, joten kammioiden väliseinän puuttuminen tuli kirurgeille täytenä yllätyksenä. Leikkauksen jälkeen tuli komplikaatioita. Omaiset odottivat että kuolen, kirurgin mukaan ei kestäisi kauaa. Isäni kaahasi satojen kilometrien päästä sairaalaan nähdäkseni minut vielä elossa. Sitten äitiäni pyydettiin puhelimeen: puhelimessa oli mies, joka sanoi "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat muuttuneet hyviksi, seuraavana päivänä pääsin letkuista irti ja pyysin meetvurstileipää. Seuraavana vuonna vuositarkastuksessa kirurgi tippa silmässä sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi sellaisesta leikkauksesta hengissä. Isovanhempani olivat helluntaiseurakuntalaisia, ja järjestivät puolestani maan laajuisen esirukouksen.
15-vuotiaana minulla oli jatkuvat menkat. En ymmärtänyt että se on mitään vakavaa, ja muutuin pikkuhiljaa haamuksi. Muistan, että en meinannut jaksaa kävellä kouluun, kun lumipaakut tarttuivat kenkieni pohjiin. Lopulta joku tajusi laittaa minut verikokeeseen ja koska hemoglobiini oli 48 (siis ei mikään lievä anemia), hälyttivät koulusta takaisin sairaalaan ja sain pari pussia verta. Ihmettelivät miten leikattu sydän kesti. Oli siis ihme että selvisin hengissä. 21 -vuotiaana ylittäessäni suojateitä silmissäni välähti. Menetin jalkojeni hallinnan. Minulla oli aivoveritulppa. Odottelin sekavana muutaman tunnin kämppistäni oksentaen lavuaarin ja vessanpytyn täyteen, näin shampoopullon kolmena, pää oli raskas. Sairaalassa hoitaja epäili humalaa ja suurinpiirtein huumeita, sain odotella kännikalojen kanssa hoitoa hyvän tovin. No, lopulta selvisi että refleksit eivät toimineet joten piipaa autolla etiäppäin. Halvaannuin vasemmalta puolelta ja puheeni meni puuroksi. Kuntouduin muutamassa kuukaudessa pääasiassa soitellen kitaraa ja jatkaen puhumista vaikka harva sai selvää. Korvien väli ei kuulemma kärsinyt. Pieni ihme tämäkin. Pari vuotta myöhemmin istuin vanhempien luona sohvalla ja sydän alkoi hakata. Tajut menivät ja heräsin sairaalassa, elvyttivät manuaali kädessä. Minulla oli kammiovärinä. Selvisin hengissä noin 20 minuutin matkan isompaan sairaalaan, värinä päällä ja mieletön kipu rinnassa. Morfiini ei tuntunut missään. Ambulanssiin mentäessä rukoilin että en vielä kuolisi, en olisi malttanut vielä. En kuollut. Lääkärit tosin sanoivat vanhemmilleni, etten välttämättä olisi hengissä enää perillä. Sydän pysäytettiin ja käynnistettiin. Minulle tungettiin rytmihäiriötahdistin, joka muutama vuosi sitten vaihtoleikkauksessa (kenties krapulaisen) kirurgin toimesta kämmättiin niin, ettei välttämättä pelitä. Elän siis Pyhällä Hengellä. Tämä ei silti enää huolestuta, koska niinhän eläisin muutenkin. Jumalan armosta.

Jumalalle poikkeuksellisen tärkeä yksilö, koska hän on vaivautunut pelastamaan juuri sinut monista vaaratilanteista, joihin hän toisten antaa kuolla. Edes miljoonien afrikkalaislasten hengen pelastaminen ei ole hänestä tarpeellista, kunhan sinä vain pysyisit pitkään elossa Jumalan iloksi.

MM kirjoitti:

on tästä esittää vain oma mielipiteesi. Minulla omakohtaista kokemusta että rukous toimii: tarvittaessa löytyy epikriisit ja todistajat jos niikseen tulee. Sinulle ei mitään vastaavaa tarjota tähän asiaan, pelkkä epäuskosi, jota jostain syystä pidät tietysti uskottavampana kuin todistustani. Lisäksi aiemmassa viestissä lisäsin linkkejä tutkimuksiin, joita löytyy kyllä enemmänkin.

Tässä koko tarinani. En todellakaan usko olevani vain poikkeuksellisen sitkeä yksilö. Jostain syystä minulla on ollut varjelusta ja rukoukseni, ja rukoukset puolestani, on aina kuultu.
Synnyin synnynnäisen sydänvian kanssa: sydämessäni oli vain yksi kammio ja sydämen ympärillä verenkierto. Jälkimmäinen vaiva korjattiin kun olin 1v. Sydän ja keuhkot tulehtuivat: selvisin siitä. 6-vuotiaan olin hyvin sairas, äitini piti kantaa minua kaikkialle. Suoritettiin vaativa leikkaus, jonka aikana selvisi, että sydämessäni oli vain yksi kammio: siihen kyhättiin paikka ja minut kursittiin kiinni ajatellen etten hengissä selviä. Tuohon aikaan ei ollut ultraäänilaitteita, joten kammioiden väliseinän puuttuminen tuli kirurgeille täytenä yllätyksenä. Leikkauksen jälkeen tuli komplikaatioita. Omaiset odottivat että kuolen, kirurgin mukaan ei kestäisi kauaa. Isäni kaahasi satojen kilometrien päästä sairaalaan nähdäkseni minut vielä elossa. Sitten äitiäni pyydettiin puhelimeen: puhelimessa oli mies, joka sanoi "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat muuttuneet hyviksi, seuraavana päivänä pääsin letkuista irti ja pyysin meetvurstileipää. Seuraavana vuonna vuositarkastuksessa kirurgi tippa silmässä sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi sellaisesta leikkauksesta hengissä. Isovanhempani olivat helluntaiseurakuntalaisia, ja järjestivät puolestani maan laajuisen esirukouksen.
15-vuotiaana minulla oli jatkuvat menkat. En ymmärtänyt että se on mitään vakavaa, ja muutuin pikkuhiljaa haamuksi. Muistan, että en meinannut jaksaa kävellä kouluun, kun lumipaakut tarttuivat kenkieni pohjiin. Lopulta joku tajusi laittaa minut verikokeeseen ja koska hemoglobiini oli 48 (siis ei mikään lievä anemia), hälyttivät koulusta takaisin sairaalaan ja sain pari pussia verta. Ihmettelivät miten leikattu sydän kesti. Oli siis ihme että selvisin hengissä. 21 -vuotiaana ylittäessäni suojateitä silmissäni välähti. Menetin jalkojeni hallinnan. Minulla oli aivoveritulppa. Odottelin sekavana muutaman tunnin kämppistäni oksentaen lavuaarin ja vessanpytyn täyteen, näin shampoopullon kolmena, pää oli raskas. Sairaalassa hoitaja epäili humalaa ja suurinpiirtein huumeita, sain odotella kännikalojen kanssa hoitoa hyvän tovin. No, lopulta selvisi että refleksit eivät toimineet joten piipaa autolla etiäppäin. Halvaannuin vasemmalta puolelta ja puheeni meni puuroksi. Kuntouduin muutamassa kuukaudessa pääasiassa soitellen kitaraa ja jatkaen puhumista vaikka harva sai selvää. Korvien väli ei kuulemma kärsinyt. Pieni ihme tämäkin. Pari vuotta myöhemmin istuin vanhempien luona sohvalla ja sydän alkoi hakata. Tajut menivät ja heräsin sairaalassa, elvyttivät manuaali kädessä. Minulla oli kammiovärinä. Selvisin hengissä noin 20 minuutin matkan isompaan sairaalaan, värinä päällä ja mieletön kipu rinnassa. Morfiini ei tuntunut missään. Ambulanssiin mentäessä rukoilin että en vielä kuolisi, en olisi malttanut vielä. En kuollut. Lääkärit tosin sanoivat vanhemmilleni, etten välttämättä olisi hengissä enää perillä. Sydän pysäytettiin ja käynnistettiin. Minulle tungettiin rytmihäiriötahdistin, joka muutama vuosi sitten vaihtoleikkauksessa (kenties krapulaisen) kirurgin toimesta kämmättiin niin, ettei välttämättä pelitä. Elän siis Pyhällä Hengellä. Tämä ei silti enää huolestuta, koska niinhän eläisin muutenkin. Jumalan armosta.

"on tästä esittää vain oma mielipiteesi."

Ei se ole mielipide vaan tutkimusten tulos. Se on mikä on vaikka olisin mitä mieltä.


"Jostain syystä minulla on ollut varjelusta ja rukoukseni, ja rukoukset puolestani, on aina kuultu."

Hienoa että olet noinkin pahoista paikoista selvinnyt. Pari kysymystä kuitenkin:

- Selviävätkö kaikki yhtä vakavasti sairastavat kunhan vain muistavat rukoilla?

- Jos eivät, eikö sinun pitäisi ottaa ne negatiivisetkin tapaukset huomioon?

- Onko vastaavista tilanteista selvitty ilman rukoilua?

- Jos on, mistä tiedät että juuri sinun tapauksessa syynä oli rukoilu?

MM kirjoitti:

on tästä esittää vain oma mielipiteesi. Minulla omakohtaista kokemusta että rukous toimii: tarvittaessa löytyy epikriisit ja todistajat jos niikseen tulee. Sinulle ei mitään vastaavaa tarjota tähän asiaan, pelkkä epäuskosi, jota jostain syystä pidät tietysti uskottavampana kuin todistustani. Lisäksi aiemmassa viestissä lisäsin linkkejä tutkimuksiin, joita löytyy kyllä enemmänkin.

Tässä koko tarinani. En todellakaan usko olevani vain poikkeuksellisen sitkeä yksilö. Jostain syystä minulla on ollut varjelusta ja rukoukseni, ja rukoukset puolestani, on aina kuultu.
Synnyin synnynnäisen sydänvian kanssa: sydämessäni oli vain yksi kammio ja sydämen ympärillä verenkierto. Jälkimmäinen vaiva korjattiin kun olin 1v. Sydän ja keuhkot tulehtuivat: selvisin siitä. 6-vuotiaan olin hyvin sairas, äitini piti kantaa minua kaikkialle. Suoritettiin vaativa leikkaus, jonka aikana selvisi, että sydämessäni oli vain yksi kammio: siihen kyhättiin paikka ja minut kursittiin kiinni ajatellen etten hengissä selviä. Tuohon aikaan ei ollut ultraäänilaitteita, joten kammioiden väliseinän puuttuminen tuli kirurgeille täytenä yllätyksenä. Leikkauksen jälkeen tuli komplikaatioita. Omaiset odottivat että kuolen, kirurgin mukaan ei kestäisi kauaa. Isäni kaahasi satojen kilometrien päästä sairaalaan nähdäkseni minut vielä elossa. Sitten äitiäni pyydettiin puhelimeen: puhelimessa oli mies, joka sanoi "tyttärenne on nyt terve, kiittäkää Herraa". Äitini meni teholle minua katsomaan, ja kaikki arvot olivat muuttuneet hyviksi, seuraavana päivänä pääsin letkuista irti ja pyysin meetvurstileipää. Seuraavana vuonna vuositarkastuksessa kirurgi tippa silmässä sanoi, että sitähän nimenikin tarkoittaa, ihmettä. Olin ensimmäinen Suomessa joka selvisi sellaisesta leikkauksesta hengissä. Isovanhempani olivat helluntaiseurakuntalaisia, ja järjestivät puolestani maan laajuisen esirukouksen.
15-vuotiaana minulla oli jatkuvat menkat. En ymmärtänyt että se on mitään vakavaa, ja muutuin pikkuhiljaa haamuksi. Muistan, että en meinannut jaksaa kävellä kouluun, kun lumipaakut tarttuivat kenkieni pohjiin. Lopulta joku tajusi laittaa minut verikokeeseen ja koska hemoglobiini oli 48 (siis ei mikään lievä anemia), hälyttivät koulusta takaisin sairaalaan ja sain pari pussia verta. Ihmettelivät miten leikattu sydän kesti. Oli siis ihme että selvisin hengissä. 21 -vuotiaana ylittäessäni suojateitä silmissäni välähti. Menetin jalkojeni hallinnan. Minulla oli aivoveritulppa. Odottelin sekavana muutaman tunnin kämppistäni oksentaen lavuaarin ja vessanpytyn täyteen, näin shampoopullon kolmena, pää oli raskas. Sairaalassa hoitaja epäili humalaa ja suurinpiirtein huumeita, sain odotella kännikalojen kanssa hoitoa hyvän tovin. No, lopulta selvisi että refleksit eivät toimineet joten piipaa autolla etiäppäin. Halvaannuin vasemmalta puolelta ja puheeni meni puuroksi. Kuntouduin muutamassa kuukaudessa pääasiassa soitellen kitaraa ja jatkaen puhumista vaikka harva sai selvää. Korvien väli ei kuulemma kärsinyt. Pieni ihme tämäkin. Pari vuotta myöhemmin istuin vanhempien luona sohvalla ja sydän alkoi hakata. Tajut menivät ja heräsin sairaalassa, elvyttivät manuaali kädessä. Minulla oli kammiovärinä. Selvisin hengissä noin 20 minuutin matkan isompaan sairaalaan, värinä päällä ja mieletön kipu rinnassa. Morfiini ei tuntunut missään. Ambulanssiin mentäessä rukoilin että en vielä kuolisi, en olisi malttanut vielä. En kuollut. Lääkärit tosin sanoivat vanhemmilleni, etten välttämättä olisi hengissä enää perillä. Sydän pysäytettiin ja käynnistettiin. Minulle tungettiin rytmihäiriötahdistin, joka muutama vuosi sitten vaihtoleikkauksessa (kenties krapulaisen) kirurgin toimesta kämmättiin niin, ettei välttämättä pelitä. Elän siis Pyhällä Hengellä. Tämä ei silti enää huolestuta, koska niinhän eläisin muutenkin. Jumalan armosta.

En usko jumalaan ja olen saanut elää terveen elämän. Olen jopa pilkannut pyhää henkeä/jumalaa ja terveenä vain pysyn. Tämä vain vahvistaa käsitystäni ettei jumalaa ole. Mitkään rehelliset tutkimukset eivät anna aihetta edes epäillä jumalaa todeksi. Ei ole olemassa mitään syytä miksi uskoisin jumalaan. Sadut ja höpötykset eivät saa minua uskoon.

Hallin Vanki kirjoitti:

En usko jumalaan ja olen saanut elää terveen elämän. Olen jopa pilkannut pyhää henkeä/jumalaa ja terveenä vain pysyn. Tämä vain vahvistaa käsitystäni ettei jumalaa ole. Mitkään rehelliset tutkimukset eivät anna aihetta edes epäillä jumalaa todeksi. Ei ole olemassa mitään syytä miksi uskoisin jumalaan. Sadut ja höpötykset eivät saa minua uskoon.

että sinulta puuttuu uskonnollisuus geeneistäsi. Siksi et ymmärrä uskonnollisuuteen liittyvistä aiheista yhtään mitään. Mutta eihän sinun kaikkia asioita tarvitsekaan ymmärtää. Ne, joilta puuttuu musikaalisuus geeneistään, eivät ymmärrä musiikkisa. Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään. Kullekin on omat palstansa, niin myös niille, joilta puuttuu uskonnollisuus geeneistään, esim. erinomainen Ateismipalsta.

Kirjoittelij2 kirjoitti:

että sinulta puuttuu uskonnollisuus geeneistäsi. Siksi et ymmärrä uskonnollisuuteen liittyvistä aiheista yhtään mitään. Mutta eihän sinun kaikkia asioita tarvitsekaan ymmärtää. Ne, joilta puuttuu musikaalisuus geeneistään, eivät ymmärrä musiikkisa. Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään. Kullekin on omat palstansa, niin myös niille, joilta puuttuu uskonnollisuus geeneistään, esim. erinomainen Ateismipalsta.

uskonasioita, niin pystyt varmaankin selittämään, miten tapahtui Jeesuksen tunnetun fysiikan vastainen siirtyminen uskonnolliseen taivaaseen, joka taivas on erossa universumistamme.
Vai onko niin, että uskovainen vain uskoo, mitä hänelle uskonnonopettajat, rippikoulupapit, piispat jne ovat kertoneet, eikä kuitenkaan ymmärrä hönkäsenpöläystä koko asiasta?

Ehkä uskovaisilla tapahtuu kaikki oppiminen jo koulussa niin, että he eivät ymmärrä opetettavia asioita, uskovat vain, mitä opettaja sanoo?

Hallin Vanki kirjoitti:

En usko jumalaan ja olen saanut elää terveen elämän. Olen jopa pilkannut pyhää henkeä/jumalaa ja terveenä vain pysyn. Tämä vain vahvistaa käsitystäni ettei jumalaa ole. Mitkään rehelliset tutkimukset eivät anna aihetta edes epäillä jumalaa todeksi. Ei ole olemassa mitään syytä miksi uskoisin jumalaan. Sadut ja höpötykset eivät saa minua uskoon.

miten tuota henkeä pilkataan? Uhoilet vain.

Kirjoittelij2 kirjoitti:

että sinulta puuttuu uskonnollisuus geeneistäsi. Siksi et ymmärrä uskonnollisuuteen liittyvistä aiheista yhtään mitään. Mutta eihän sinun kaikkia asioita tarvitsekaan ymmärtää. Ne, joilta puuttuu musikaalisuus geeneistään, eivät ymmärrä musiikkisa. Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään. Kullekin on omat palstansa, niin myös niille, joilta puuttuu uskonnollisuus geeneistään, esim. erinomainen Ateismipalsta.

""että sinulta puuttuu uskonnollisuus geeneistäsi""
Aivan oikein. En haluaisikaan että minulla olisi geenit niin sekaisin että uskoisin satuihin ja höpötyksiin.
Näitten sairaitten uskomusgeenien takia on tapettu miljoonia viattomia ihmisiä.

Kirjoittelij2 taas omaa tälläiset geenit, mitkä saa ihmiset uskomaan höpötyksiin.

Kirjoittelij2 kirjoitti:

että sinulta puuttuu uskonnollisuus geeneistäsi. Siksi et ymmärrä uskonnollisuuteen liittyvistä aiheista yhtään mitään. Mutta eihän sinun kaikkia asioita tarvitsekaan ymmärtää. Ne, joilta puuttuu musikaalisuus geeneistään, eivät ymmärrä musiikkisa. Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään. Kullekin on omat palstansa, niin myös niille, joilta puuttuu uskonnollisuus geeneistään, esim. erinomainen Ateismipalsta.

"Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään."

Musiikki ja kuvataide eivät ole ihmisille haitallisia. Siitä vallitsee varsin laaja yksimielisyys, myös niiden joukossa, jotka eivät satu kyseisiä taiteita ymmärtämään. Ei siis ole mitään syytä puuttua ihmisten taideharrastuksiin.

ole syytä kirjoitti:

"Mutta epämusikaaliset eivät mene musiikkiaiheisille palstoille häiritsemään. Eivät värisokeatkaan mene taidepalstoille häiritsemään."

Musiikki ja kuvataide eivät ole ihmisille haitallisia. Siitä vallitsee varsin laaja yksimielisyys, myös niiden joukossa, jotka eivät satu kyseisiä taiteita ymmärtämään. Ei siis ole mitään syytä puuttua ihmisten taideharrastuksiin.

myöskään pitäisi mennä muillekaan palstoille häiritsemään. Voihan uskomaton asiallisesti ja rakentavasti kirjoittaa mille palstalle hyvänsä, mutta ei pitäisi kirjoittaa tahallaan uskontoaheisia keskusteluja häiritsevästi ja uskovia loukkaavasti. Asiallisuus ja loukkaamattomuus kunniaan.