Jouduin viime viikolla luopumaan rakkaasta miehestäni; hän kävi lyhyen, muutaman kuukauden mittaisen taistelun vaikeaa sairautta vastaan.
Kulunut viikko on ollut elämäni raskain, jäin kahden pienen pojan kanssa.
Suru ja tuska nyt suuri, ajoittain tajuan asian todeksi, ajoittain tunnen, että kohta mieheni tulee kotiin.
Sydän huutaa kysymystä miksi? - hiljaa nöyrtyen on vain Jumalan tahtoon tyytyminen, vain hän tietää miksi.
Kulunut viikko on ollut elämäni raskain, jäin kahden pienen pojan kanssa.
Suru ja tuska nyt suuri, ajoittain tajuan asian todeksi, ajoittain tunnen, että kohta mieheni tulee kotiin.
Sydän huutaa kysymystä miksi? - hiljaa nöyrtyen on vain Jumalan tahtoon tyytyminen, vain hän tietää miksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Otan osaa suureen suruusi. Elämä ei aina ole oikeudenmukainen.Kysymme miksi,ja emme saa vastausta. Ei Jumala ole hylännyt Sinua eikä lapsiasi. Itseäni on usein auttanut ajatus että, jos Jumala sulkee oven, Hän jättää ikkunan auki. Toivon Sinulle ja lapsillesi voimia tulevaan. On hyvä,että pystyt jakamaan suruasi, ihmisen ei ole hyvä olla yksin surussaan. Toivon sydänmestäni Sinulle ja lapsille voimia. Autan ja lohdutan Sinua, jos vain pystyn tämän keskustelupalstan kautta.
sillä itse olen nyt 36-vuotias ja jäin 1996 leskeksi, kun mieheni kuoli syöpään. Nuorempi kahdesta tytöstämme oli yksivuotias. Kuljin kauan kuin sumussa, tein kaiken kuin kone, rämmin päivästä päivään lasten ja itseni takia. En jaksanut uskoa asiaa todeksi. Miksi? oli minunkin kysymykseni. Nyt alan tajuta, että kuolema voi tulla kenelle tahansa milloin tahansa, ei se odota vanhuutta...itsekin keskustelin papin kanssa, häneltä sain oikeastaan parhaan avun. En osaa toivoa sinulle muuta kuin että jaksaisit itsesi ja lapsesi, miehesi ja läheistesi tähden. Päivä kerrallaan, hetkikin kerrallaan.
Otan osaa suruusi. Toivotan sinulle ja lapsillesi voimia. Taivaan Isä lohduttakoon teitä kaikkia.
Luin ensin kirjoituksesi, vasta sitten kiinnitin huomiota nimimerkkiisi. Pitkin selkääni meni kylmänväreitä. Oletko sama ihminen, joka kirjoitti syöpä-palstalle loppuvuodesta... Vastasin silloin kirjoitukseesi. Lähelläni oli ihminen, jolla oli sama sairaus. Myös hän nukkui pois lyhyen sairastamisen jälkeen. Toivoin niin kovasti, että teille ei tulisi samaa kohtaloa kuin meille.
Luettuani nyt kirjoituksesi päässäni oli monta ajatusta, joista kirjoittaa. Mutta kun yritin aloittaa kirjoittamisen, en saakaan niitä ajatuksia ulos. Tiedän, että mitkään sanat eivät nyt lohduta. Mutta muista, että täällä on toinen perhe, joka on kokenut saman. Ette ole yksin ja vaikka suru on nyt suuri, teidän elämänne jatkuu. Otan vilpittömästi osaa suruunne.
Saanko kysyä, minkä ikäinen miehesi oli? Läheisellämme olisi voinut olla vielä kymmeniä vuosia elinaikaa, siksi välillä joutuu todella tekemään työtä katkeruutta vastaan. Hän nukkui pois aivan vuoden alussa. Ei sitä vieläkään oikein tajua. Ainoa mikä minulle tuo lohtua, on luottamus siihen, että jonain päivänä me vielä tapaamme ja silloin meitä ei enää mikään erota. Mutta meidän ei tarvitse kiiruhtaa, hän jaksaa kyllä odottaa ja siihen asti hän seuraa meidän elämäämme täällä vaikka me emme häntä näekään. Niin sinunkin miehesi odottaa sinua ja suojaa kulkuasi täällä maan päällä. Voimia ja jaksamista päivä kerrallaan.
Lämmin kiitos teille jokaiselle myötäelämisestä; se lämmittää tuskankin keskellä. Päivä ja hetki kerrallaan on pojan (ed. tekstini antoi ymmärtää, että 2....olen nyt niin sekava ajatuksiltani) kanssa nyt eletty. Totuus kuin usvan peitossa, mutta välillä tuntuu kuin veitsellä viillettäisiin rintaan...tekee mieli huutaa...
Kyllä olen se sama Wanny, jonka miehellä joulupyhien jälkeen heti diagnosoitiin maksasyöpä (kolangiokarsinooma). Mieheni oli Taivaan kotiin muuttaessaan juuri täyttänyt 54v, elinvoimainen ja täynnä tarmoa vieä muutama kuukausi sitten. Mutta Jumala oli päättänyt toisin, itkien, nöyrtyen välillä katkerinakin joudumme siihen tyytymään.
Kirjoittelen mielelläni Pihla...juuri nyt olen voimaton ja paperi- ja hautaamiseen liittyvien asioiden kanssa niin paljon jaksettavaa.
Totta Shadow, mieheni odottaa meitä Taivaan kodissa, se tuo lohtua.Hiljaa itkien lähetän hyvänyöntoivotuksen hänelle ja kiitän Jumalaa parhaasta miehestä, jonka kanssa sain elää lähes 18 vuotta - rakkaus elää aina.
...ei auta mitkään sanat. Toivon vain sinulle ja lapsillesi voimia kestää. Ehkä ajan myötä voit taas elää onnellisesti. Taivaan Isän siunausta Teille.
Muille haluaisin sanoa, että nauttikaa rakkaittenne seurasta ja antakaa heille rakkautta niin kauan kun se on vielä mahdollista. Ei ihminen voi koskaan tietää tulevaa.
Olen pahoillani:(
Voimia ja jaksamista Sinulle ja lapsillesi!
Voimaa sinulle ja halauksia!
Mulla sama isän kanssa, tuntuu että kyllä se vielä kadulla vastaan tulee ja rutistaa.
otan osaa wanny ymmärrän sua täysin wanny.itse menetin mieheni äkillesesti yli 2vuotta sitten.ja kun ajatteleekin mitä tuskaa joutuu käymään läpi.sanat eivät riitä kertomaan.mut toivon sydämestäni et jaksat.lastesikin takia.se tuntui silloin et ei ole mitään.oli kuin maailman loppu olis tullut.mut puolen vuoden päästä huomas et minä olen selvinnyt jo näinkin pitkälle.mut kaikista tärkeintä on et on ihmisiä joille puhua omasta surusta.silloin kun itse haluaa ja jaksaa.itse huomasin et puhuminen helpotti,kun oli kuulija mut yksinkin piti käydä läpi sitä omaa surua.voimia sulle wanny ja pienille pojillesi oikein paljon.
Minä jouduin luopumaan kolme viikkoa sitten avomiehestäni. Diabetes-epilepsia, polyneuropatia. Vaikka tilanne oli tiedossa, että näin tulee käymään, olen aivan maassa. Hän sai epileptisia kohtauksia kerran viikossa ja ambulanssi oli tuttu näky pihallamme. Kaatui sairaalan käytäville ja pyöräillessään. Yöllä heräsin ja löysin hänet kuolleena lattialta. Suru on valtava....Kun sairastuin itse aikoinaan syöpään, hän sanoi, että jos kuolen, hän kuolee myös. Teimme molemminpuolisen lupauksen, eli onko mentävä perässä? Lapsia kohtaan se ei olisi oikein, mutta ikävä on valtava.
Älä Minttu mene perässä,lapsenne tarvitsevat sinua nyt enempi kuin koskaan,samoin myös sinä heitä.Suru ja ikävä kestää vuosia sekä vie voimia,mutta toivon teille apua,tukea,rakkautta,jotta jaksatte jatkaa elämäänne yhdessä,sitä Rakas miehesi ja lasten isä toivoo myös.