Olen kasvatettu uskomaan Jeesukseen ja Raamattuun. Olen uudestisyntynyt jo pienenä.
Kun olin pieni, vanhempani erosivat ja syyksi kerrottiin, koska toinen vanhemmistani halusi palvella Jumalaa ja toinen ei. Ok, tiesin, että toinen vanhempani päätyi tähän ratkaisuun paljon rukoilun ja Raamatun luvun kautta ja valitsi luopua siitä mitä hänellä oli saadakseen sitä mitä Jeesus antaa. Hyväksyin sen ja se oli heidän asiansa.
Itse kun kasvoin ja tuli aika päättää mitä tehdä peruskoulun jälkeen, rukoilin paljon ja monen uskovaisen kanssa ja lopulta valitsin, että haluan palvella Jumalaa. Aiemmin olin kapinoinut Jumalaa vastaaan ja nyt halusin tehdä parannuksen ja elää sitä elämää, jonka Jumala antaa. Joten sen ymmärryksen mukaan minkä sain rukouksen kautta (seuraava ratkaisu ei siis ollut edes mielessäni kun aloin asiassa Jumalan tahtoa etsimään), en mennyt kouluun vaan aloin palvella Jumalaa ja lopulta päädyin toimimaan erään evankelistan tiimissä, kiertäen eri maissa ja kiersin itsekin seurakunnissa puhumassa ja pitämässä kokouksia. Sain kokea paljon hienoja asioita.
Jossain vaiheessa tuota kaikkea tuli se aika, että tapasin tytön kenen kanssa halusin elää, rukoilin paljon asiassa ja annoin asian Jumalan tahdon alaiseksi. Profetiat yms. viittasivat, että hän on mieleinen myös Jumalalle, joten menimme, kuten Raamatusta tulkitsimme Jumalan tahdon mukaisen etenemisen, naimisiin. En todellakaan tehnyt tätä kevyesti vaan samanlaisella antaumuksella kuin edellinenkin valinta.
Mutta. Vanhempien ero jätti minuun paljon haavoja, jotka eivät ole ratkenneet mihinkään vaikka monta vuotta kuinka etsin vilpittömästi Jumalaa nöyrästi ja Raamattua lukien, sielunhoidossa ollen, rukoillen, ylistäen ja kiittäen, uskovaisten yhteydessä ollen, Pyhän Hengen apua etsien, kärsivällisyydellä ja kaikkia niitä reittejä, joita vain Raamatusta näin. Kauttani tapahtui parantumisia yms. ja näin Jumalan isänäni, mutta oma sieluni ei eheytynyt.
Oma avioliittoni ei pysynytkään kasassa, vaikka etsimme yhdessä Jumalaa. Jumala ei pitänytkään minusta/meistä huolta, että olisin/olisimme voineet hyvin ja pärjänneet.
Joten tulin järkiini, opiskelin itselleni ammatin ja annoin eron tapahtua ja se auttoi paljon.
Olen uhrannut paljon Jumalan vuoksi. Avasimme kotimme, annoimme vähät varamme ja ennen kaikkea annoimme sydämemme. En halua olla kiittämätön, mutta en myöskään typerä. Olin jo pitkään ns. "maailman silmissä hullu".
Joten en enää laske Jumalan tai muiden varaan, vaan nautin niistä asioista, joiden kautta saan onnellisuutta ja apua; kirjoittamisesta, maalaamisesta, soittamisesta ja rakkaiden ihmisten kanssa olemisesta. Jumalan takia elämääni on tullut kaksi syvintä kipua - vanhempieni ero ja oma avioliittoni. Jumala ei noita kipuja parantanut. Nykyään olenkin sitten erittäin tarkka, siitä mille ja kenelle sydämeni avaan. Minulla on kusetettu olo ja jos tämä kuulostaa katkeralta, niin siihen on syynsä.
Joitain vuosia aiemmin en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tätä tekstiä, vaan olisin todennäköisesti tämmöisen tekstin nähdessäni kirjoittanut vastauksen, jossa olisin lainannut Raamatunkohtia joissa kehotetaan olemaan uskollisia loppuun asti, ja että vaikeudet ovat uskomme koetuksia, ja että Jumala on luvannut pitää huolen, varoituksia katkeruuden juuresta jne.
Kaikesta tästä huolimatta en pysty kieltämään Jumalaa. Enkä haluakaan. Mutta en pahemmin kysele Jumalalta neuvoja tai apuja. Se on kokeiltu jo niin kokonaisvaltaisesti kuin vaan minulta mahdollista.
Kommentteja/samankaltaisia kokemuksia? Ei mielellään "tyhjentäviä" Raamatunkohtia...
Kun olin pieni, vanhempani erosivat ja syyksi kerrottiin, koska toinen vanhemmistani halusi palvella Jumalaa ja toinen ei. Ok, tiesin, että toinen vanhempani päätyi tähän ratkaisuun paljon rukoilun ja Raamatun luvun kautta ja valitsi luopua siitä mitä hänellä oli saadakseen sitä mitä Jeesus antaa. Hyväksyin sen ja se oli heidän asiansa.
Itse kun kasvoin ja tuli aika päättää mitä tehdä peruskoulun jälkeen, rukoilin paljon ja monen uskovaisen kanssa ja lopulta valitsin, että haluan palvella Jumalaa. Aiemmin olin kapinoinut Jumalaa vastaaan ja nyt halusin tehdä parannuksen ja elää sitä elämää, jonka Jumala antaa. Joten sen ymmärryksen mukaan minkä sain rukouksen kautta (seuraava ratkaisu ei siis ollut edes mielessäni kun aloin asiassa Jumalan tahtoa etsimään), en mennyt kouluun vaan aloin palvella Jumalaa ja lopulta päädyin toimimaan erään evankelistan tiimissä, kiertäen eri maissa ja kiersin itsekin seurakunnissa puhumassa ja pitämässä kokouksia. Sain kokea paljon hienoja asioita.
Jossain vaiheessa tuota kaikkea tuli se aika, että tapasin tytön kenen kanssa halusin elää, rukoilin paljon asiassa ja annoin asian Jumalan tahdon alaiseksi. Profetiat yms. viittasivat, että hän on mieleinen myös Jumalalle, joten menimme, kuten Raamatusta tulkitsimme Jumalan tahdon mukaisen etenemisen, naimisiin. En todellakaan tehnyt tätä kevyesti vaan samanlaisella antaumuksella kuin edellinenkin valinta.
Mutta. Vanhempien ero jätti minuun paljon haavoja, jotka eivät ole ratkenneet mihinkään vaikka monta vuotta kuinka etsin vilpittömästi Jumalaa nöyrästi ja Raamattua lukien, sielunhoidossa ollen, rukoillen, ylistäen ja kiittäen, uskovaisten yhteydessä ollen, Pyhän Hengen apua etsien, kärsivällisyydellä ja kaikkia niitä reittejä, joita vain Raamatusta näin. Kauttani tapahtui parantumisia yms. ja näin Jumalan isänäni, mutta oma sieluni ei eheytynyt.
Oma avioliittoni ei pysynytkään kasassa, vaikka etsimme yhdessä Jumalaa. Jumala ei pitänytkään minusta/meistä huolta, että olisin/olisimme voineet hyvin ja pärjänneet.
Joten tulin järkiini, opiskelin itselleni ammatin ja annoin eron tapahtua ja se auttoi paljon.
Olen uhrannut paljon Jumalan vuoksi. Avasimme kotimme, annoimme vähät varamme ja ennen kaikkea annoimme sydämemme. En halua olla kiittämätön, mutta en myöskään typerä. Olin jo pitkään ns. "maailman silmissä hullu".
Joten en enää laske Jumalan tai muiden varaan, vaan nautin niistä asioista, joiden kautta saan onnellisuutta ja apua; kirjoittamisesta, maalaamisesta, soittamisesta ja rakkaiden ihmisten kanssa olemisesta. Jumalan takia elämääni on tullut kaksi syvintä kipua - vanhempieni ero ja oma avioliittoni. Jumala ei noita kipuja parantanut. Nykyään olenkin sitten erittäin tarkka, siitä mille ja kenelle sydämeni avaan. Minulla on kusetettu olo ja jos tämä kuulostaa katkeralta, niin siihen on syynsä.
Joitain vuosia aiemmin en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tätä tekstiä, vaan olisin todennäköisesti tämmöisen tekstin nähdessäni kirjoittanut vastauksen, jossa olisin lainannut Raamatunkohtia joissa kehotetaan olemaan uskollisia loppuun asti, ja että vaikeudet ovat uskomme koetuksia, ja että Jumala on luvannut pitää huolen, varoituksia katkeruuden juuresta jne.
Kaikesta tästä huolimatta en pysty kieltämään Jumalaa. Enkä haluakaan. Mutta en pahemmin kysele Jumalalta neuvoja tai apuja. Se on kokeiltu jo niin kokonaisvaltaisesti kuin vaan minulta mahdollista.
Kommentteja/samankaltaisia kokemuksia? Ei mielellään "tyhjentäviä" Raamatunkohtia...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Missä vikaan meni, jos kerran tunnet Raamatun ja olet luvannut Jumalalle antautua Hänelle kokonansa.
Jo tuo lause paljastaa"että olisimme hyvin voineet ja pärjänneet". Jeesus aikanaan ajoi pois kauppamiehet ja rahojen vaihtelijat temppelistä.
Millä perusteella arvelet voivasi käydä Jumalan kanssa kauppaa Hänen temppelissään, varsinkaan kun olet sanojesi mukaan itse valinnut palvella Häntä.
Missä Raamatun paikassa luvataan onnellisuutta tänne maan päälle kenellekkään.
Päinvastoin puhutaan kyllä ihmisistä jotka ovat kaikkein surkuteltavimpia.
Muuassa paikassa, jonka kyllä tiedät omien puheittesi mukaan, mainitaan kyllä, mimmoinen tie Jeesuksen seuraajilla on.Eräs senaikaisista veljistämme, jopa kehoittaa ottamaan mallia heistä ja tarkkaamaan, kuinka vaellus päättyy heillä.
Uskompa kuitenkin, että Herramme ei sinua hylkää, vaan eräänä päivänä seisot puettuna uteen voimaan, Hänhän on sanonut, ettei kadota yhtäkään heistä jotka isä on Hälle antanut.
Nimittäin on kokemuksia itselläni samankaltaisia, olin myös, sekä kotimaassa, että hyvinkin kaukaisissa maissa evankeliumin asialla. Ja niiden jälkeen n. 6-7 vuotta samanmoisessa mielentilassa/asemassa kuin nyt kerrot itselläsi olevan. Myöskin eron kera.
Mutta Herrapa ei hyljännyt, kuten Hän sanookin, että vaikka me olemme uskottomat, pysyy Hän kuitenkin uskollisena.
Ja olen saanut Armostaan olla jälleen Hänen yhteydessään ja niin, että joskus ihmettelen, olenko aiemmin koskaan todella tuntenut Häntä.
Katseleppa vaikka aikasi kuluksi joidenkin Herran palvelijoiden elämänkertoja, niin huomaat lähes kaikilla olleen samankaltaisia kokemuksia.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. "Olisimme voineet hyvin ja pärjänneet" - kohdalla viittasin taloudellisen tilan lisäksi omaan henkiseen hyvinvointiimme ja avun saamiseen niihin meidän kipeisiin kohtiimme. En kuitenkaan koe, että motiivimme olisivat kallistuneet vääriksi rahan suhteen tai että yritin tehdä jonkinlaista vaihtokauppaa. Ehkä tarkoitit, että pidin kaikesta huolimatta omaa hyvinvointia ja pärjäämistä tärkeämpänä? Paljon mahdollista, että siitä on jossain vaiheessa tullut aiempaa tärkeämpi asia, kun oli niin pitkään asettanut sen toisarvoiseksi. Olin ymmärtänyt, että Jumala lupaa pitää huolta meistä kuten isä lapsistaan ja sitä myös odotin. Varsinkin kun se on minulta jäänyt kokematta. Ja on edelleen kokematta.
Joka tapauksessa, kiitos vastauksesta. Voi olla, että minusta ei yksinkertaisesti ole Jumalan palvelijaksi. Ehkä tein itselleni liian vaikean valinnan. En kuitenkaan voi olla välittämättä siitä, mitä minulle on luvattu ja mitä todellisuus on. Katsotaan miten käy.
Ja jatkona: Se, että usko Jumalaan on aiheuttanut elämäni suurimmat kivut enkä saanut niihin apua Häneltä vaan aivan muista asioista on aiheuttanut minussa epäluottamusta Häntä ja Hänen apuaan kohtaan. Tiedän, että moni Jumalan palvelija on kokenut vastaavaa ja paljon pahempaa ja silti ovat uskollisia Jumalaa kohtaan ja jatkavat. Se on minusta ihailtavaa. Mutta en voi vain ummistaa silmiäni asialle.
Jumalan tunteminen ja Pyhässä Hengessä vaeltaminen on eri asia kuin Raamatun tunteminen ja omavalintainen Jumalan palveleminen. Vaikka nämä molemmat liittyvät myös Jumalan tahdon mukaiseen Jumalan palvelemiseen niin ne voivat myös liittyä pelkästään ihmisen oman tahdon mukaiseen Jumalan palvelemiseen, toki sitäkin tarvitaan myös Jumalan tahdon mukaiseen palvelemiseen, mutta se saattaakin olla sekä ajallisesti ja tavallisesti erilaista kuin ihmiset itse ajattelevat kaiken tämän uskonnollisen ja ihmismielenmukaisen itse valitun Jumalan palvelusmenot täällä. Uskon, että Jumala rakastaa enemmän laupiaan samarialaisen kaltaista tekemistä kuin ihmiskeskeisiä seurakuntamenoja. Oleellista kaikessa on syntyykö todellista Jumalan tahdon mukaista parannusta eli hänen tahtonsa mukaista elämää Pyhässä Hengessä. Valitettavasti lihallinen ihminen on vaikea kohde Jumalalle tehdä työtä, koska ihminen rakastaa niin kovin helposti mammonaa enemmän kuin Jumalaa tai etsii itselleen kunniaa enemmän toisilta ihmisiltä kuin Jumalalta tulevaa tunnustusta. Jos elävän Jumalan palveleminen hänen tahtonsa mukaan olisi ihmisille luonnollista tai jokapäiväisen ristin ottaminen helppoa, niin kovin erillaista olisi maailman meno niinsanotuissa kristillisissä maissa tai koko seurakuntarakenne puhumattakaan huomioiden kaikki uskonnot maailmassa. En osaa sanoa sinun tapauksestasi, toin esille tällaisia mielestäni yleisiä näkökantoja Jumalan palvelemisesta. Kannattaa pyrkiä rehellisyyteen ja yksinkertaisuuteen näissä asioissa, joita emme ihmisinä voi tuntea ja tietää hyvin, jonkinverran kuitenkin, jos vain anomme kestäväisesti ja läpi elämämme kestäväisesti, koska olemme perin vajavaisia ja heikkoja ja kaikin puolin sidottuina omiin käsityksiimme. Antakaamme Jumalan tehdä työtä, kun hänen Valtakuntaansa ja vanhurskauttamme etsimme. Jumalan Hengen hedelmä on yksiselitteisen hyvä, vaikka lihalliset ihmiset sitä voivat vihatakkin koska henki ja liha sotivat toisiaan vastaan, että ihmiset tekevät, mikä ei ole hyvää.
Olet selvästi Jumalan koulussa - ja syystä! Kuten eräs vastaaja osuvasti kommentoi:
"Jumalan tunteminen ja Pyhässä Hengessä vaeltaminen on eri asia kuin Raamatun tunteminen ja omavalintainen Jumalan palveleminen".
"...nautin niistä asioista, joiden kautta saan onnellisuutta ja apua; kirjoittamisesta, maalaamisesta, soittamisesta ja rakkaiden ihmisten kanssa olemisesta"
Entäpä jos sinulta viedään nuo asiat? Onnellisuutesi luhistuu?
Olen itse uudestisyntynyt yli 20 v sitten, mutta vasta olen alkanut ymmärtää (ja kokea!) millaista on elää Jumalassa. Syvää rauhaa ja Iloa olosuhteista riippumatta. Tahdosta riippumatonta luottamusta kaikissa tilanteissa.
Uskotko, että olen onnellinen vaikka en tekisi (pystyisi tekemään) mitään, enkä tapaisi ketään ihmisiä pitkiin aikoihin? Jumala antaa sisäisen Onnen, jota ei tarvitse pönkittää millään tekemisellä, puuhastelulla, ei edes ihmisseuralla.
Arvaa, onko elämäni ollut raskas koettelemusten suma? Paitsi ettei enää tunnu siltä. Kaikki mennyt on poispyyhitty, se ei palaa tunnetasolla mieleen.
Jumalan koulu on ankara mutta välttämätön kasvatuslaitos totiselle Jeesuksen seuraajalle. Näyttää siltä, että nyt Jumala opettaa sinua pois 'omasta hengellisyydestä' nollaamalla entisen "uskonelämäsi": on hyvä ettet enää suorita uskon tekoja ja uhraa itseäsi/elämääsi Jumalalle.
Kun aika on, Jumala antaa uuden alun.
Ei meille ole luvattu helppoa tietä, päinvastoin " orjantappuroita ja ohdakkeita" on monta kertaa uskovan elämä (1. Moos. 3:18). Se on itsekieltäymysten tie, itsensä unohtamisen tie, vaikka "emme edes vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan" Hepr. 12:4. Mutta tarkoitus on verille asti taistella, vaikka kävisi niinkuin Jobin, kaikki vietäisiin.
Sittenkin, sittenkin! Kyynellaakson kautta, polvitietä taivaaseen. Tapahtukoon Hänen tahtonsa myös maan päällä niinkuin taivaassa!