Jos autovero Suomesta poistuisi ja verotusta siirrettäisiin enemmän käyttöön, niin siitä hyötyisivät kaikkein eniten juuri rikkaat ihmiset, jotka jo aiemmenikin ovat ajelleet isoilla ja komeilla autoilla. Heille auton hinnan reilu lasku olisi suuresti mieleen, eivätkä korkeammat käyttömaksut tuntuisi juuri missään.
Köyhien ihmisten tilanne sen sijaan suuresti huononisi, sillä uusiin autoihin heillä ei olisi varaa, vaikka autovero kokonaan poistuisikin. Moninkertaiseksi kohoava käyttömaksu kuitenkin tekisi sillä vanhalla roposella ajelemisenkin oleellisesti kalliimmaksi kuin nykyisin, joten mahdollinen autoverouudistus suuresti lisäisi köyhien ahdinkoa.
Nykyisten joukkoirtisanomisten aikana köyhiä jalkamiehiä tulisi varmasti paljon lisää, jos autovero poistuisi. Positiivisena seikkana tässä kuitenkin olisi, että kansanterveys saattaisi kohentua, koska ylimääräiset liikakilot putoaisivat vähitellen pois köyhien vyötäröiltä ja kirjoitteleehan tälläkin palstalla oikein nimimerkin kera tälläinen muille parenpiosaisille kovasti kateellinen ja kamerankin kanssa kuvia räpsivä munamankelikuski joka jo joutuu olosuhteiden pakosta näin liikkumaan.
Köyhille ihmisille auton käyttökustannukset ovat se ratkaisevin kustannuserä. He hankkivat aina itselleen niin halpoja autoja, että niiden hintaan ei ollenkaan vaikuta se, onko autossa uutena ollut autoveroa vai ei. Tarpeeksi vanhana köyhille ja myöskin näinöllen KPy:lle sopivat autot maksavat luokkaa 200 € - 1000 € ( halvemmallakin saa joskus hyviä), joten vakuutukset, käyttömaksut ja polttoainekustannukset kiinnostavat köyhiä paljon enemmän kuin auton hankintahinta. Autovero on siten vain rikkaamman kansanosan murheita.
Köyhien ihmisten tilanne sen sijaan suuresti huononisi, sillä uusiin autoihin heillä ei olisi varaa, vaikka autovero kokonaan poistuisikin. Moninkertaiseksi kohoava käyttömaksu kuitenkin tekisi sillä vanhalla roposella ajelemisenkin oleellisesti kalliimmaksi kuin nykyisin, joten mahdollinen autoverouudistus suuresti lisäisi köyhien ahdinkoa.
Nykyisten joukkoirtisanomisten aikana köyhiä jalkamiehiä tulisi varmasti paljon lisää, jos autovero poistuisi. Positiivisena seikkana tässä kuitenkin olisi, että kansanterveys saattaisi kohentua, koska ylimääräiset liikakilot putoaisivat vähitellen pois köyhien vyötäröiltä ja kirjoitteleehan tälläkin palstalla oikein nimimerkin kera tälläinen muille parenpiosaisille kovasti kateellinen ja kamerankin kanssa kuvia räpsivä munamankelikuski joka jo joutuu olosuhteiden pakosta näin liikkumaan.
Köyhille ihmisille auton käyttökustannukset ovat se ratkaisevin kustannuserä. He hankkivat aina itselleen niin halpoja autoja, että niiden hintaan ei ollenkaan vaikuta se, onko autossa uutena ollut autoveroa vai ei. Tarpeeksi vanhana köyhille ja myöskin näinöllen KPy:lle sopivat autot maksavat luokkaa 200 € - 1000 € ( halvemmallakin saa joskus hyviä), joten vakuutukset, käyttömaksut ja polttoainekustannukset kiinnostavat köyhiä paljon enemmän kuin auton hankintahinta. Autovero on siten vain rikkaamman kansanosan murheita.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mutta tämän kaltainen järjen köyhyys mene yli hilseen!
En ole monesta kyselystä huolimatta saanut asiallista vastausta miksi ENNAKKOON KERTAMAKSUNA olisi edullisempi/parempi MAKSAJALLE kuin hyvin monessa erässä, vuosien saatossa ja/tai käytön mukaan. No, vastaapa sinä, odotan kovasti kiinnostuneena!
Totuuden nimssä autoveron poisto olisi suuri tulonsiirto hyvin ansaitseville yli viisikymppisille, sillä he ostavat uudet autot. Hyöty nuorille ihmisille ja keskituloisille olisi lähinnä marginaalinen.
Mutta tuskinpa haluaa Vanhanen tälle tielle lähteä --- väläyttelihän hän vähän aikaa sitten veronkiristystä parasosaisille.
Tästä autoveroasiasta palstalle kirjoittaville sanoisin, että punnitkaa sitä asiaa mahdollisimman monelta puolelta mielipidettänne muodostaessanne. Asiat ovat harvoin kovin yksiviivaisia.
Aloittelijalle kommentoisin sen verran ettei tästä mahdollisesta autoveron poistumisesta hyödy hirveesti kukaan,se nimittäin on väliraha joka auton vaihdossa ratkaisee joten tältä osin alennus jää hyvin marginaaliseksi.Toisaalta jos sitten käyttöä aletaan verottamaan vielä tätäkin enemmän ollaan kyllä niillä rajoilla että autoilu ja sen myötä polttoaineen kulutus laskee ja siksi valtio on tilanteessa jossa sitä ruvvia ei paljon ole varaa kiristää.Auto ja autoilu on kansan siunauksen saanut lypsylehmä jolla paikataan valtion alijäämää ja tuotetaan yhteiskuntaan monia palveluita.(ei kai kukaan usko että kaikki rahat käytetään teiden
ym.autoilun parantamiseen).Ilmastonmuutoksen(minkä muutoksen)nimissä kyllä pyritään ,muka vähentämään autoilua,toisaalta ollaan tosi huolissaan ettei vain polttoaineen kulutus maassa laske.Edelliselle kirjoittajalle kommentoisin Vanhasen Robin Hood asennetta,että uskotko todella "aikuisten oikeesti" tälläsiin lausuntoihin.
Ainoa asia mikä pitäisi verotuksella ohjailla on se että katalysattorittomat autot ainakin saataisiin liikenteestä pois ja vero-ohjailulla tulisi turvata ettei Suomesta tule mikään turvattomien pikkuautojen luvattu maa.
Näinhän se on, että VM:ssä aina uusia veroja mietittäessä aloitetaan aakkoslistaa alusta ja ensin a, eli auto ja pitkän mietinnän jälkeen muistetaan toinen kirjain b, eli bensiini, tähän valtion hallinnon mukaanlukien eduskunta kielitaito loppuu.
Välirahaveijo siellä taas vasten parempaa tietoa kälättää.
- Suomessa, vuoden 2006 Corollan arvo on n. 14000 euroa ja uusi Corolla maksaa 22000 euroa, on väliraha 8000 euroa.
- Saksassa 2006 Corollan arvo on 10000 euroa ja uusi Corolla maksaa 16000 euroa, on väliraha 6000 euroa.
Voitko, arvoisa nimimerkki "ratkaisee" kertoa, missä kohdin autoverottomilla hinnoilla, väliraha on suurempi kuin Suomessa autoverollisilla hinnoilla?
(Huom! Molemmat käytetyn arvot ovat ns. pyyntihintojen keskiarvoja netistä, joten molemmissa todellinen väliraha on suurempi, mutta erotus pysyy suht. samana.)
Samaten tuo Suomen uuden Corollan hinta on ns. Extra-mallin, joka on siis suomalaisten, ylivertaisen rehellisten autokauppiaiden tekemä, autoveroa kiertävä, erikoisvarusteltu malli, jälkiasennusvarusteilla.
väliraha on 2000 euroa pienempi, mutta kaikenkaikkiaan auton vaihto on vapaaehtoinen valinta, eli jos "haluat" ja sinulla on rahaa laittaa autoon voit sen tehdä ja maksaa maksut kertakorvauksena, mutta jos olet vähävarainen haluatko tämän vaapaaehtoisen kertaluntoisen veron maksaa vuosittain esim. 1000 e autosta vuosimaksua 500-800 e joka vuosi. Varakkaammalle tälläinen vuosimaksu on yks paskanhailee, mutta heillä onkin aina oleet uudet autot.
Tämä aina toistuva teesisi "turvattomat pikkuautot" alkaa jo muistutta nimimerkin Surupusero hokemaa " autovero tappoi taas".
Voisiko levyä vaihtaa?
Minkä takia köyhien pitäisi saada saastuttaa halvemmalla kuin rikkaiden? Eikö se köyhän päästämä CO2 saastuta samalla tavalla kuin rikkaan päästämä?
Onko solidaarisuuden hintana hallitsematon ilmastonmuutos, koska köyhän ihmisen on saatava ajaa vanhalla, paljon saastuttavalla romulla vain sen takia, koska hän on köyhä?
Eikö olisi parempi, että ainakin suurin osa ns. köyhistä voisi, nykytilannetta pienemmillä kustannuksilla, ostaa mahdollisimman vähäpäästöisen auton ja maksaa vuosittain pienempää käyttömaksua, kuin mitä siitä vanhasta romusta joutuisi maksamaan?
Suomessa ei edes ole oikeaa köyhyyttä, muualla kuin ihmisten korvien välissä.
>maksaa vuosittain esim. 1000 e autosta vuosimaksua 500-800 e joka vuosi
En usko, että tuohon mennään.. täytyyhän poliitikoilla riittää äänestyssuosiota jatkossakin. Ei halua olla ylemmittaisessa epäsuosiossa ja olla entisiä, joten autovero säilyy.
Poliitikkojen kielellä "siirrytään hankinnan verotuksesta käytön verotukseen" tarkoittaa selvällä suomennoksella: "jätetään hankinnanverotus rauhaan eli ennalleen ja siirrytään kuppaamaan lisää omistamisen verotusta".
"Tämä aina toistuva teesisi "turvattomat pikkuautot"..."
Miksi kieltää tosiasioita? Pikkuautot ovat hengenvaarallisia maantienopeuksilla. Ne on suunniteltu kaupunkeihin. On edesvastuutonta suosia verotuksellisesti autoja, jotka eivät sovi Suomen liikenteeseen.
Ratkaisia arvon nimimerkki voisi kertoa mikä helv.... ilmaston muutos täällä on menossa ja kuinka
merkityksellinen siihen on Suomen autot.(se on sama kun hyttysen pas..).
Osittain kyllä olen kanssasi samaa mieltä eli jos rahastetaan tällä nimikkeellä rahastetaan sitten
kaikilta samalla tavalla.
Fiksuna voisit kertoa meille ilmastonmuutoksesta joka on menossa mielestäsi,alä kuitenkaan tuo kuluneita teesejä ja linkkejä joihinkin sivustoihin koska niihin toki on tutustuttu ja tätä pas.. tulee tuutin täydeltä medioissa,minua mietityttää eniten se että tällä PALLOLLA kun on ollut historiassa
todistettavasti paljon lämpimpiä kausia,ei nämä faktat juuri mediassa pääse esiin.
Ilmastonmuutoksen varjolla ollaankin käsittääkseni tekemässä todella reiluja "rahastuksia" lähitulevaisuudessa sen mm.Kööpenhaminan kokous osoitti. Eiköhän todellisuudessa
tulla siirtämään siis ainakin Eu.sisällä rahaa pieniltä mailta isoille,koska on hyvin tunnettua ettei isot kuitenkaan täytä velvotteitaan lopulta.Mallioppilaat kuten mm.Suomi kyllä isojen edessä nöyristelee.Autoverotusta ei perusteettomasti pidä kiristää co2 on jo perusteeton.Mielestäni vanhat autot tuolta kyllä pitäisi poistaa(sininen savu)koska ethän sinä saa sisätiloissakaan toista tupakalla enää savuttaa ja parveketupakointiin ollaan myös kieltoja tekemässä.Sensijaan tämä vanhan auton sininen savuttaminen saa vain jatkua,sisäkierrolle kääntäminen autossa usein on myöhäistä siksi olisi perusteita tehdä tälle asialle jotakin.
Mielipiteissäsi tuntuu olevan vallalla ns. kovat arvot, jossa vähäosaisemmalle ei paljon armoa anneta.
Tässä joitain faktoja:
arvostetuista tiedemiehistä 96 % on sitä mieltä, että ihmisen aikaansaama ilmastonmuutos on tosiasia. Se loppu 4 % edustaa vastakkaista mielipidettä.
Tieteessä tällaista yksimielisyyttä pidetään aika voimakkaana argumenttina, joskaan täyttä varmuutta "kyllä vai ei" ei pitkään aikaan voida saada.
Aikanaan muuten tupakan vaarallisuudesta käytiin suurinpiirtein samanlaista väittelyä. Silloinkin muutama prosentti tiedemiehistä aina esitteli tilastoja, joiden mukaan tupakan vaarallisuutta ei voida todistaa. Näin tupakkateollisuus välttyi korvausvaatimuksilta.
Mutta sinähän toki voit asiaan paneuduttuasi olla kumman tiedemiesryhmän kannan takana hyvänsä. Olethan toki tutustunut YK:n ilmastoraportteihin?
Sininen auton savu poistuu karalysaattorittomien autojen myötä itsestään Suomen teiltä muutaman vuoden kuluessa, kun luonnollinen poistuma hävittää viimeiset sitkeät japanilaisautot teiltämme. Tästä ei kannata huolta kantaa. Siihen asti voit käyttää autosi sisäilmankiertoa.
Hiilidioksidin osaltahan tilanne on se, etteivät uudet autot tuota vähempää CO2:ta kuin vanhemmatkaan. Hiilidioksidin tuotto riippuu kokonaan polttoaineen kulutuksesta, eivätkä uudet autot tässä suhteessa ole olennaisesti 10 vuotta vanhoja parempia. Painonnousu on kumonnut teknisten parannusten tuottaman hyödyn. Viivan alle jää ainoastaan se 100 000 km ajomäärää vastaava hiilidioksidipäästö, jonka jokaisen uuden auton valmistaminen tuottaa tuotantoprosessissaan.
suurien ihannointi!
Katsele niitä isoja vaikka pornosivuilta jos isoja kaipaat.
Kun maassa saadaan ajaa yleensä laillisesti vain 80 km/h ja vain ehkä parilla sadalla km:llä KESÄLLÄ 120 km/h, niin mihin tarvitaan Golf/Focus-tason autoja isompia/turvallisempia? Sama isompi-parempi syndrooma vaivaa niitä jotka tarvitsevat enemmän kuin 100-150 hv tehoisen auto, minkä vuoksi?
Sinulle se sitten on mennyt oppi perille,kuten arvelinkin ilmastonmuutos rummutuksessa.
Kovista arvoista vielä senverran että,juuri sinähän tuolla aiemmin vinkuit että miksi köyhien pitäisi saada saastuttaa halvemmalla.(kelaappa ylöspäin jos muistisi sattuu pätkiin)
Minulle sopisi aivan hyvin etteivät mitään co2 pohjaista käyttömaksua maksaisi ollenkaan mutta asioihin jotka ovat faktoja kuten vanhat katalysaattorittomat autot olisi oikeutettua saada pois liikenteestä samoilla perustella kuin tupakointi julkisissa tiloissa on kielletty,perusteena toiselle mahdollisesta tervyshaitan aiheuttamisesta.
Pienimmille pahoin pelkään ei armoa juuri heru näissä fiktiivisissä ilmastotalkoissa ja sehän tarkoittaa sitä että Suomi sinä ja jopa minä (joka en koko asiaan usko)maksamme tulevaisuudessa
muodossa jos toisessakin kovaa laskua.Perustuen pelkkiin oletamuksiin.
Juu, on uponnu monella! Kyseessä kai oli alunperin puhetta autoveron eli hankinnan verotuksen siirtämisestä "käyttömaksuun" ja siitä sitten johtopäätös "mistäs köyhä maksaa vuosittain esim. 1000 e autosta vuosimaksua 500-800 e joka vuosi", jotta valtio saisi suht saman verotuoton kuin ennenkin, niin heti suu vaahdossa saarnattiin siihen perään ko. maksusta ilmastonmuutoksen nimissä, kun se köyhäkin co2-saastuttaa maksaakseen ko. verot .. Asia ei edes liittynyt ilmastointivouhotukseen.
"Facktaa autoverosta" on aivan puhdasta roskaa. Tyypillistä pelottelua ilman mitään todellisuuspohjaa. Likenteen verotus tulee kokonaisuudessaan laskemaan Suomessa sen yhtenäistyessä EU:ssa.
Autoveron poistuminen on jo selvä asia. Vain aikataulu on yhä pimitetty kansalaisilta. Nyt lähiaikoina tulee yksi pykälä alaspäin. Onko se lopullinen poisto vaiko puolitus, emme tiedä. Itse oletan sen olevan puolitus.
Omistamisen verotus, eli nämä käyttömaksut, tulevat hieman laskemaan. Tosin niin, että uusimmat autot tulevat olemaan halvimpia. Kannattaa verrata Saksan ja Ruotsin tilanteeseen.
Polttoaineverotus laskee ainakin vähän tuleveisuudessa. Nyt meillä on aivan huippu kallis polttoaine sisämarkkinoilla. Samoin sen muotoon tulee varmasti muutoksia mm. käyttövoimavero poistunee.
Minusta tuntuu, että "Facktaa autoverosta" on tahallinen provo! Niin päätön juttu se on. :D :D :D
Öljyn maailmanmarkkinahinta saa mennä mihin suuntaan tahansa, mutta näyttää siltä että tänäkin talvena suomalaisen autoilijan pessimismille on katetta.
Finanssikriisi ei pitänytkään bensan ja dieselin hintoja kurissa, vaan ne todennäköisesti kallistuvat vielä lisää ennen lumien sulamista.
95-oktaaninen bensiini on jo nyt kalliimpaa kuin viime joulukuussa, jolloin keskihinta kävi 1,10 eurossa litralta. Nyt siitä saa maksaa reilusti yli 1,30 litralta.
– Maailmantalouden hyvät ja huonot uutiset heiluttelevat nyt raakaöljyn tynnyrihintaa poikkeuksellisen nopeasti. Päivittäiset, noin kymmenen dollarin muutokset eivät ole mitenkään outoja, sanoo hankintayhtiö North European Oil Traden toimitusjohtaja Henrikki Talvitie.
Jopa öljyalan analyytikot tuntuvat nostaneen kätensä pystyyn: alan hintakehityksen arvioiminen yli kuukauden päähän on nyt aika mahdotonta.
Perinteisillä öljy-yhtiöillä ei nimittäin ole finanssikriisin jälkeen ollut yksinoikeutta markkinahintojen määräilyyn. Alaa dominoivat ailahtelevat sijoittajat, jotka ovat jemmanneet viime talven pohjahinnoilla myytyä öljyä varastoihinsa odottamaan kysynnän elpymistä.
Vuoden sisällä on nähty 30–140 dollarin tynnyrihintoja, joten vaihteluväli on suurempi kuin koskaan.
– En ihmettelisi, jos nykyisestä noin 70 taalasta mentäisiin taas hetkeksi jompaankumpaan ääripäähän, mutta alan kaikkien arvioiden mukaan pitkällä aikavälillä suunta on vain ylöspäin, Talvitie sanoo.
Pelkän kysynnän perusteella öljytynnyrin normaalihinta voisi olla 50 taalan alapuolella, mutta arvo määrittyykin nyt yhä enemmän osakkeiden tavoin odotusten, pelkojen, toiveiden ja spekulaatioiden ehdoilla.
Katettakin pitäisi
parantaa
Laskun tästä keinottelun nopeutumisesta maksaa polttoaineen käyttäjä. Lyhytaikaiset öljyn hinnanlaskut eivät kertakaikkiaan ehdi välittyä kuluttajahintoihin, koska alan toimijat eivät usko niiden jäävän pysyviksi.
Polttoaineketjut odottelevat rauhassa, josko ensi viikolla seuraava uutinen vaikkapa Kiinan öljynkulutuksen kasvusta pompauttaisi hinnan pilviin. Ja kun tarpeeksi kauan odottaa, näin käykin.
Halvalla ostettu raaka-aine muuttuu varsin kalliiksi bensaksi tai dieseliksi myös ahneussyistä.
Kaikkialla Euroopassa polttoaineiden jalostajat ja vähittäismyyjät haluaisivat tällä hetkellä lopputuotoksesta parempaa katetta, koska monet yhtiöt ovat itse säästökuurien kourissa ja talousvaikeuksissa.
Suomessa myyntikatteen parantaminen polttoaineilla on hankalaa, sillä kuluttajahinnasta niin suuri osa on veroja. Lisäsentti tai pari litraa kohti kuitenkin auttaa myyjiä hiukan.
Suomen huoltamoketjut ovat jo muuttuneet niin paljolti kahvilanpitäjiksi, että niille helpompaa kateparannusta tulee oheistuotteista. Kahvikupillisen, lounaan, munkin tai tuulilasinpesuaineen hinta kallistuneekin jo vuodenvaihteen jälkeen.
Bensahintaan kymmenen
senttiä lisää?
Bensiinin keskimääräinen litrahinta nousi viime juhannuksena Suomessa noin 1,40 euron kieppeille, eikä se ole siitä kovin paljon laskenut.
Lama on pitänyt yhä raskaan kaluston liikenteen vähäisenä, ja dieselpolttoaineen litrahinta onkin pysynyt kesän jälkeen varsin tasaisesti runsaan euron tuntumassa.
Nyt alan toimijoiden mielestä laman selkä on Euroopassa vähitellen taittumassa, ja jopa dieselin luontaisen kysynnän pitäisi vilkastua keväällä. Suomessa kovat talvipakkaset nopeuttaisivat kaasuöljyn kallistumista jo ennen sitä.
Tällä perusteella hiihtolomien jälkeen bensalitrasta saa maksaa noin 1,80 euroa ja dieselistä vajaat 1,40 euroa litralta.
Alueelliset hintaerot syvenevät myös nopeasti. Ensi kesänä autoilukauden alkaessa eri asiantuntijat ovat arvelleet bensalitran hinnan kipuavan helposti yli 2,00 euroon, ainakin niillä paikkakunnilla missä kylmäasemayrittäjät eivät käy bensasotia
Kauanko tullaan ajamaan maaöljypohjaisilla polttonesteillä? Tekniikan ainakin dieseliä vastaavien polttoaineiden käyttöönottoon ovat jo olemassa maaliikenteessä. Hinnatkin alkavat olla kilpailukykyisiä.
Lentoliikenne on sitten oma lukunsa. Kehitystyötä tehdään kovaa silläkin saralla. USAF pyrkii pääsemään eroon poliittisesti hankalilta alueilta tulevista polttonesteistä.
Siinä mielessä kirjoituksesi on oikeassa, että korkeaan polttonesteiden hintaan Suomessa on olemassa kaksi syytä. Yleisesti tunnettu järjetön verotus on yksi. Toinen on jalostamokapasiteetin niukkuus maailmalla. Öljy-yhtiöt, eivät keinottelijat, ovat halunneet kunnon katteet ja jarruttaneet jalostamoinvestointeja. Tämä on luonut keinottelijoille mahdollisuuden tehdä rahaa.
Lyhyelläkin aikavälillä polttonesteiden kuluttajahintaa voidaan helposti laskea laskemalla polttoaineiden verotusta. Se on talouden kannalta järkevää, mutta kaikenlaisten viherpiipertääjjien on sitä vaikea hyväksyä.
käyttämään oikeammin "entteriä", ettei tulisi noin paljon turhia rivivälejä.
Öljyntuottajat ovat vielä ihmeissään sähköautojen kanssa, saat nähdä.
Sikäli olen samaa mieltä kanssasi että pörssikeinottelu sotkee polttoaineiden-, niin kuin melkein kaiken muunkin kaupattavan hinnoittelun. Raha ratkaisee ja pörssit jotka ovat nykyisin selviä kasinoita nauttivat verotuksellista suojelua ja hölmö "suuri yleisö" sen kun vain maksa. Onneksi pörssipelureita sentään naurattaa ja viimeaikaisten valtiollisten "pelastusoperaatioiden" jälkeen entistä makeammin.
suhteen mallia tietenkin siitä kenelle vastasin.
"...Öljyntuottajat ovat vielä ihmeissään sähköautojen kanssa, saat nähdä..."
Autokäyttöön soveltuvaa sähkön jakeluverkostoa ei ole olemassa, mutta biopolttoaineita voidaan jaella nykyisellä infralla. Uskoisin sähköautojen yleityvän vain kaupunkien jakeluliikenteessä, mutta jäävän muuten harvinaisuuksiksi.
Kaikkien kannattaa opetella käyttämään kappalevälejä. Se helpottaa lukemista.
mutta nyt viikolla kun kävin autoliikkeessä, automyyjä sanoi että enää tänä vuonna ei kannata ostaa uutta, että hintoihin on tulossa muutoksia alemman hinnan suhteen ensi vuoden puolella, eli heillä on jo jotain tietoa asiasta, tietääkö kukaan muu tarkemmin asiasta ?
oli Toyotan liikkeestä.