ien kipeänä

yläkolmosessa eli kulmahampaassa oli isohko reikä ja kesällä hampaaseen laitettiin väliaikainen paikka. syksyn mittaan jouduin laitattamaan uusiksi kun vanha väliaikainen ei pysynyt paikoillaan ja ien alkoi ärsyyntymään kun ei hammaslangalla ei enää väliin päässyt.. väliaikainen siksi että reikä on syvä ja juuret vaarassa. kulmahampaan viereinen eli vitonen paikattiin syyskuun loppupuolella. nelospuoleisen "seinämä", eli siis niinkuin nelosen paikka ja sitten on ien välissä ja sen jälkeen vitosen paikka.periaatteessa ien ei kosketa oikeata hammasta ollenkaan.

ien ei vaan oikein ole parantunut niin mitenkään ja kävin suuhygienistilla marraskuun alussa. marraskuun lopulla kävin hammaslääkärissä valittamassa asiasta kun välillä tuli aika reippaasti verta hampaiden puhdistuksen aikana ja ien on kipeä ja ärsyyntynyt. jotain se purentaa katso, koputteli ja laski vähän paikkaa ja fluoria päälle.
nyt olen viikon verran corsodylilla purskutellut ja ikenen vuoto on loppunut mutta ärsytys ja kipu on jäänyt ja vähän tota vitosta niinkuin "jomottelee" ei särkyä mutta sellasta jännää kumminkin. ei reagoi kylmään eikä kuumaan sen ihmeemmin.

äsken soitin taas hammaslääkäriin tosta kun toi corsodylikaan ei ole auttanut, tai no on se silleen että verta ei tule mutta ien ei ole kunnossa ja toi hammas on tollanen.corsodyliakaan ei saisi kovin pitkiä aikoja käyttää. päivystäjä täti sanoi vaan että puhdistele sitä ientä. joskus ien ärtyy kun on paikka sitä vastassa soittele kun tulee oikea hammaskipu on meillä päivystysaikoja soittele sitten .

justiinsa niin.. täytynee kai odotella että sitä kunnon sykkivää kipua sitten taikka soitella ensi viikolla jos vaikka olis se toinen hoitaja vastaamassa..mieluitemmin korjaisin hampaani ennen kuin on liian myöhäistä.
0554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

corsodylin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu