Maha sekaisin

Mulla olis sellainen pulma että on maha melkeen koko ajan sekaisin.
Puoli vuotta on jo tuota oireilua ollut ja häiritsee elämää jo melko mukavasti.
Tämä ei kuitenkaan ole päivittäistä vaan yleensä 3-5 kertaa viikossa,
on vatsa löysällä. Syön laktoosittomia tuotteita kun huomasin että se ainakin sekoittaa vatsaa,
mutta siltikin oireet vaan jatkuvat. Mihinkään allergiaan en ainakaan itse osaa tuota yhdistää,
en ole huomannut mitään tiettyä ruokatyyppiä joka sen tekisi. Keliakia testi on tehty ja se oli negatiivinen.
Maitohappobakteereja olen syönyt jo pitkään eikä näistäkään ole hyötyä.
Tällä hetkellä syön Librax nimistä lääkettä, joka ei myöskään ole auttanut.
Lääkäri viimeksi epäili ärtynyttä paksusuolta, mutta en oikein tiedä.
Ei minulla kuitenkaan ole muita oireita kuin tuo että vatsa on tosi sekaisin välillä.
mahakipua ei kummemmin ole, pelkästään se sattuu kun rupeaa mahassa kiertämään.
Yleensä maha on niin sekaisin että tulee pelkkää vettä ja anus sitten kärsii siitä ja rupeaa kirvelemään.
2403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

varsinkin. Esim. D-vitamiinipurutabletit, joissa on ksylitolia, aiheuttavat laksatiivisia vaikutuksia. Tuon huomasin, kun veti ihan ruikulille. Myös elintarvikkeiden lisäaineet, kuten juustojen kalsiumkloridi ja einesten ja pikaruokien natriumkloridi saavat suolen kirvelemään happamalla limaisella jätöksellään. Ilman kyllä tulee toimeen, kun opettelee. Esim. liharuuan voi itse maustaa ihan hyvin ilman aromisuolaa, joka tuota myrkkyä pääasiassa sisältää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JustLittleMe kirjoitti:

Mulla olis sellainen pulma että on maha melkeen koko ajan sekaisin.
Puoli vuotta on jo tuota oireilua ollut ja häiritsee elämää jo melko mukavasti.
Tämä ei kuitenkaan ole päivittäistä vaan yleensä 3-5 kertaa viikossa,
on vatsa löysällä. Syön laktoosittomia tuotteita kun huomasin että se ainakin sekoittaa vatsaa,
mutta siltikin oireet vaan jatkuvat. Mihinkään allergiaan en ainakaan itse osaa tuota yhdistää,
en ole huomannut mitään tiettyä ruokatyyppiä joka sen tekisi. Keliakia testi on tehty ja se oli negatiivinen.
Maitohappobakteereja olen syönyt jo pitkään eikä näistäkään ole hyötyä.
Tällä hetkellä syön Librax nimistä lääkettä, joka ei myöskään ole auttanut.
Lääkäri viimeksi epäili ärtynyttä paksusuolta, mutta en oikein tiedä.
Ei minulla kuitenkaan ole muita oireita kuin tuo että vatsa on tosi sekaisin välillä.
mahakipua ei kummemmin ole, pelkästään se sattuu kun rupeaa mahassa kiertämään.
Yleensä maha on niin sekaisin että tulee pelkkää vettä ja anus sitten kärsii siitä ja rupeaa kirvelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu