Onko Foulheart tosissaan

Aika rohkea kaveri tämä Foulheart, mutta onko hän vakavasti asialla
mennessään vapaaseurakuntaan. Haluaako herra tulla uskoon tai ainakin
kyseenalaistaa ateistisen maailmankuvan omalla tutkimusretkellään.
Jokatapauksessa esimerkillisen rohkeaa tutkimustoimintaa, josta varmasti
jää jotakin positiivistakin, vaikka uskoontuloa ei voi yhtäkkiä vain päättää.
20155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Siinä on realistinen testaus menossa. Aina uskovaiset täällä ovat julistaneet, että kyllä jeesus tulee kun ottaa vain vastaan. Seuraamme nyt mielenkiinnolla....miten miehen käy. ;-D

Äänestä

Herra tuntee jokaisen sydämentilan ja vastaa aina nöyrille.

Äänestä
  • Olen itse käynyt seurakuntien tilaisuuksissa jo monta vuotta, ja tuollainen jännittäminen huvittaa...! Sinne saa vapaasti mennä, saa lähteä vapaasti karkuunkin, ja saa jäädä kahville jos sellaiset on siellä järjestetty. Ei ole pakko laulaa, voi istua yleensä oven vieressä takavasemmalla, eikä pappi nappaa sieltä ketään sinne eteen. Ei tarvitse esitellä itseään kenellekkään tai kertoa millä asialla siellä liikkuu, saa olla vain ja istua, jos vaikka ulkona on kylmä ja menee lämmittelemään...!
    Itse menen sinne kuuntelemaan saarnaa, jos jotain uutta oppisi siitä, ja rukoilemaan Jumalalle. Mutta hei, sisään saa mennä ilman maksujakin, eikä kolehtiin tarvitsa laittaa yhtään mitään.

    Äänestä

Saa nähdä miten Foulheartille käy. Kun minä aikoinaan tein sen muuntaja-testin (päätin ruveta uskomaan että muuntajat ja sähkökaapit ovat jumalia jotka suojelevat minua) niin jo viikossa minkä tahansa muuntajan tai sähkökaapin näkeminen sai aikaan mielihyvän tulvahduksen - jo ennen kuin edes tiedostin näkeväni sellaisen. Itsesuggestio on aika vahva voima...

Äänestä

Voisin minäkin mennä katselemaan jotain kaatuilusessiota, mutta on sitä parempaakin tekemistä.

"Jokatapauksessa esimerkillisen rohkeaa tutkimustoimintaa, josta varmasti
jää jotakin positiivistakin, vaikka uskoontuloa ei voi yhtäkkiä vain päättää"

- Niin. Eikö se olekin jumalan lahja:)))))))))

Äänestä
  • En ole vuosiin käyny moshpitissä, tarttis varmaan ens kesänä uskaltaa, jos Slayer tulee Suomeen:-)
    Moshpit on mielenkiintoinen paikka.

    Äänestä

  • Itse varmaankin istuisin ja pitäisin penkistä kiinni, että en kaatuisi session mukana, minulle kun tärkeää on se rukous ja jos on hyvä saarna, mutta ei niiden sessiot minua haittaa, kunhan eivät kaadu päälle ja tee oikein isoa kasaa...! Niin huojukoot rauhassa...!

    Äänestä

  • old_profile_55791 kirjoitti:

    En ole vuosiin käyny moshpitissä, tarttis varmaan ens kesänä uskaltaa, jos Slayer tulee Suomeen:-)
    Moshpit on mielenkiintoinen paikka.

    Hah!

    Minun viimenen moshpit-keikka oli Napalm Deathin keikalla...

    Ei vanha läski enää jaksa siellä nuorten kanssa temuta.

    Tehokkaasti särki joka paikkaa seuraavana aamuna. :D

    Äänestä

Rohkeus on mittapuu, eläväisien pyrkiessä mennä minne vain, kaikki huomioiden

mennessään, vaikka uuteen uskoon.

Tutkiminen maailmassa tunnetussa ei ole koskaan pahasta, jos kaikki mahdolliset

varotoimenpiteet on huomioitu, ystävällisesti.

Äänestä

Pakko kai se on itsekin jotain sanoa kun kerran minua koskeva keskustelu on ihan aloitettu. Ihan tosissaan olen joo. Kunhan sunnuntaina on on kokous niin sinne suunta ja sitten raporttia blogiin.

Äänestä
  • myös sitten sinne eteen rukoiltavaksi jos/kun pyydetään.
    Mene avoimin mielin ja pyydä Jeesusta elämääsi!
    Vaikket uskokaan niin pyydä silti!

    Äänestä

  • Miten käy jos et kaadukkaan?

    No videos found for “kultapytty”

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    Miten käy jos et kaadukkaan?

    No videos found for “kultapytty”

    Älä ihmeessä kaadu, ettei tule pipi, vaan istu mieluummin jollet ole liian levoton luonne?

    Äänestä

Mitenkään erityisesti ko. "tutkimuksen" (LOL) tekijää halventamatta...

Mutta...

Sekö se on nykyään rohkeuden merkki jos oikeen tosissaan haluaa alkaa itseään tyhmentää ja mielikuvitusystävää suggestion voimalla jostain kokouksista hakea?

Sekö on kyseenalaistamista, että kääntyy selin ja kumartaa?

Kyllä sille taitaa olla ihan muita nimityksiä sille toiminnalle.

Äänestä
  • Sitä kutsutaan matkalippujen tarkistamiseksi.

    Äänestä

  • ei se purematta kirjoitti:

    Sitä kutsutaan matkalippujen tarkistamiseksi.

    Tarkoitatko lässynlää plää plää...

    Voi helevetin idiootti sinua.

    En tarkoita, mutta ei se mikään yllätys ollut että et multinickipelle sitä tajua.

    *huoh*

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    Tarkoitatko lässynlää plää plää...

    Voi helevetin idiootti sinua.

    En tarkoita, mutta ei se mikään yllätys ollut että et multinickipelle sitä tajua.

    *huoh*

    Enpäs kyllä itsekään sitä rohkeudeksi sanoisi. Mutta on meidän sivistyneiden ihmisten tehtävä tutustua alkukantaisiis Homo Erectus suvun viimeisten jäsenten keksimiin rituaaleihin. Siellä voin ehkä jopa sivistää jotakuta jos on tarpeen. Mutta tosiaan tässä ei ole tarkoituksena ainakaan miellyttää ketään.

    Äänestä

  • Foulheart kirjoitti:

    Ei, kuule...

    Meidän "sivistynieden ihmisten" tehtävä on ulottaa ymmärrystämme eteenpäin ja etsiä vastauksia sieltä.

    Ihminen ei ole kehittynyt tähän pisteeseen sukeltelemalla edeltäjiensä taikauskoihin.. Ei ikinä.

    Sinä saat toki tehdä niin (sukellella), mutta älä väitä olevasi joku "sivistäjä" tai "opettaja", koska kaikki mitä sinä muka "opit" on viisaampien ihmisten toimesta jo opittu ja eteenpäin muunlaiseksi kasvatettu.

    Sinun uskontoleikkisi on sinun oman egosi kasvattamista... Tärkeää vain ja ainoastaan sinulle.

    Tekstiäsi on todella ikävä lukea. Liekö se sitten sinun egosi kasvattamista. En tiedä miksi olet noin agressiviinen, mutta toivon että se johtuu siitä että on perjantain jälkeinen yö ja olet hieman huppelissa.

    Kiva jos on ikävää...

    Minun egoni ei kasva mihinkään suuntaan internetiin anonyyminä kirjoittamalla. Ja alkoholinkaan piikkiin ei voi "agressiivisuuttani" (???) laittaa koska se on ihan luonnollinen osa minua.

    Vaan edellisessä viestissä mainitsemani pointit korostan edelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PositiiWaari kirjoitti:

Aika rohkea kaveri tämä Foulheart, mutta onko hän vakavasti asialla
mennessään vapaaseurakuntaan. Haluaako herra tulla uskoon tai ainakin
kyseenalaistaa ateistisen maailmankuvan omalla tutkimusretkellään.
Jokatapauksessa esimerkillisen rohkeaa tutkimustoimintaa, josta varmasti
jää jotakin positiivistakin, vaikka uskoontuloa ei voi yhtäkkiä vain päättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu