Viestin tarkoitus: Vähän opastaa palstan vanhuksia nykyiseen kantaa ottavaan nuorisokulttuuriin ja osoittaa uskoville että heidän ajatuksensa tasa-arvosta ja ihmisten välisestä välittämisestä ei ole niin uniikkia. Nämä ovat teemoja nuorisokulttuurissa kautta linjan, nuorisokulttuurissa jota uskovat useasti dissaavat. Punk ja hip hop... vain Jeesus puuttuu!
Vastakulttuuria on monenlaista, nyt keskityn näihin joilla on kristinuskon kanssa yhteistä, mutta joita kristityt useasti inhoavat. Blackmetalkin on vastakulttuuria, mutta profiloituu täysin saatanan palvontaan, kristinuskon inhoamiseen ja kristiniuskon vastakkaisiin arvoihin. On siis selvää etteivät kristityt pidä blackmetallisteista... paitsi että blackmetal saatananpalvojat ovat potentiaalisia käännyttettäviä. Mutta nyt keskitymme (suomalaiseen) punkkiin, vasemmistolaislauluihin ja underground hip hoppiin.
Tarinamme alkaa Hiski Salomaasta. Siirtolaisena Amerikkaan muuttanut Hiski on ensimmäisenä elänyt tietämäni esi-isä vastakulttuurin musiikille. Vapauden kaiho voisi olla Punkkia tai räppiä. http://www.youtube.com/watch?v=6Ix1Vc-rRAU Sanat käsittelevät ihmisten tasa-arvoa, rauhaa ihmisten kesken, toivoa paremmasta köyhien keskuudessa ja vapaudesta. Hienoja ajatuksia hienolta mieheltä. Näistä arvoista kristityt ovat omineet rauhan ja tasa-arvon. Paitsi että uskon levittämiseksi ja vääräuskoisia rangaistakseen kristityt ovat aina sotineet... ja tasa-arvo ei koske homoja, iljetyksiä joita Jumala vihaa, eikä naisia jotka ovat miehiä varten luotu. Muutenkin kristillinen kirkko oli osa kokonaisuutta jota vastaan Hiski hyökkää: kirkko ja papit ovat olleet rikkaan asialla köyhien sijaan, vuosisadan alussa kirkko oli tärkeä osa työläistä sortavaa järjestelmää, vasemmiston ja oikeiston kinoissa kirkko oli oikeiston puolella. Isäni kertoi kirkon suhtautumisesta köyhälistöön hänen lapsuudessaan: Naapurilla ei ollut varaa maksaa kirkollisveroa, joten vasikan veivät. Mutta uudelleen syntynyt kristitty, rakkaudessa kastettu, halveksii kirkkoa instituutiona ja sanoo että sydämmen usko ajaa hyviin tekoihin.... rappeutunut kirkko on asia erikseen. Uskovan tulisikin kuunnella Hiskiä ja sanoa että "samoja ajatuksia kuin Jeesuksella".
SItten joskus 60-luvulla tulivat hipit. En paljoa sano sillä en hippikulttuuriin ja musiikkiin ole tutustunut. Tiedän vain kliseet: rauha ja rakkaus. Taas arvoja jotka uudelleen syntynyt kiristitty itseensä liittää. SIlti hipeistä ei digattu: varmaan huumeiden ja vapaan seksin takia... ja koska kirkot olivat yhä osa järjestelmää jota hippiaate horjutti.
Punkkareita ei liitetä rauhaan ja rakkauteen vaan rähinään ja riehumiseen. Silti useissa punkbändeissä on taustalla yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Esim. aivolävistysyhtye laulaa eläinten oikeuksista, homofobian typeryydestä ja kannattaa tasa-arvoa, sitä ettei ketään sorreta. Ei edes homoja tai eläimiä. No uskovaisethan ajavat homojen sortamista ja eläinoikeudet eivät näitä juuri tunnu kiinnostavan kun "eläimillä ei ole sielua", mutta muuten arvo ettei ketään sorreta on molemmille sama. Kristityt eivät taaskaan diggaa punkkareista, osaksi varmaan koska asenne ja sanoma usein korvaa musiikillisen lahjakkuuden, ja musiikki kuulostaa saatanaan liitettävältä kaaokselta. Anarkia ja punk sopivat yhteen ja eiväthän kontrollia rakastavat uskikset halua anarkiaa. Ja jälleen kerran, punkbaareista löytyvät pamfletit ja bändien sanoma horjuttaa nyky-yhteiskuntaa, haluttaisiin inhimmillisyyttä ja tasa-arvoa, helluntaisille tuntuu olevan tärkeämpää saada uusi auto 3 vuoden välein. Mutta esim. uskovainen äitini diggaa punkin sanomaa, musiikki vain on liian kaaoksen omaista hänen korviinsa. Tilasin tänään Delta force 2:n ja Kakkahätä-77:n levyt, ensi viikolla pääsen nauttimaan. Annan jouluna äidillenikin kuunneltavaksi. Punkissa viehättää että se on tavallisten ihmisten musiikkia. Voidaan ottaa kantaa paskaa järjestelmää kohtaan tai laulaa pissasta tai paskasta. Kulttuuria kansan syvistä riveistä. Esimerkkinä biisi tavallisesta suomalaisesta perheestä, tällaista eivät 5000 kuussa tienaavat hellarit tajua, kunhan dissaavat köyhiä joukossaan: Ne luumäet - Onnellinen perhe http://www.youtube.com/watch?v=pS2CXxo41qg
Vastakulttuuria on monenlaista, nyt keskityn näihin joilla on kristinuskon kanssa yhteistä, mutta joita kristityt useasti inhoavat. Blackmetalkin on vastakulttuuria, mutta profiloituu täysin saatanan palvontaan, kristinuskon inhoamiseen ja kristiniuskon vastakkaisiin arvoihin. On siis selvää etteivät kristityt pidä blackmetallisteista... paitsi että blackmetal saatananpalvojat ovat potentiaalisia käännyttettäviä. Mutta nyt keskitymme (suomalaiseen) punkkiin, vasemmistolaislauluihin ja underground hip hoppiin.
Tarinamme alkaa Hiski Salomaasta. Siirtolaisena Amerikkaan muuttanut Hiski on ensimmäisenä elänyt tietämäni esi-isä vastakulttuurin musiikille. Vapauden kaiho voisi olla Punkkia tai räppiä. http://www.youtube.com/watch?v=6Ix1Vc-rRAU Sanat käsittelevät ihmisten tasa-arvoa, rauhaa ihmisten kesken, toivoa paremmasta köyhien keskuudessa ja vapaudesta. Hienoja ajatuksia hienolta mieheltä. Näistä arvoista kristityt ovat omineet rauhan ja tasa-arvon. Paitsi että uskon levittämiseksi ja vääräuskoisia rangaistakseen kristityt ovat aina sotineet... ja tasa-arvo ei koske homoja, iljetyksiä joita Jumala vihaa, eikä naisia jotka ovat miehiä varten luotu. Muutenkin kristillinen kirkko oli osa kokonaisuutta jota vastaan Hiski hyökkää: kirkko ja papit ovat olleet rikkaan asialla köyhien sijaan, vuosisadan alussa kirkko oli tärkeä osa työläistä sortavaa järjestelmää, vasemmiston ja oikeiston kinoissa kirkko oli oikeiston puolella. Isäni kertoi kirkon suhtautumisesta köyhälistöön hänen lapsuudessaan: Naapurilla ei ollut varaa maksaa kirkollisveroa, joten vasikan veivät. Mutta uudelleen syntynyt kristitty, rakkaudessa kastettu, halveksii kirkkoa instituutiona ja sanoo että sydämmen usko ajaa hyviin tekoihin.... rappeutunut kirkko on asia erikseen. Uskovan tulisikin kuunnella Hiskiä ja sanoa että "samoja ajatuksia kuin Jeesuksella".
SItten joskus 60-luvulla tulivat hipit. En paljoa sano sillä en hippikulttuuriin ja musiikkiin ole tutustunut. Tiedän vain kliseet: rauha ja rakkaus. Taas arvoja jotka uudelleen syntynyt kiristitty itseensä liittää. SIlti hipeistä ei digattu: varmaan huumeiden ja vapaan seksin takia... ja koska kirkot olivat yhä osa järjestelmää jota hippiaate horjutti.
Punkkareita ei liitetä rauhaan ja rakkauteen vaan rähinään ja riehumiseen. Silti useissa punkbändeissä on taustalla yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Esim. aivolävistysyhtye laulaa eläinten oikeuksista, homofobian typeryydestä ja kannattaa tasa-arvoa, sitä ettei ketään sorreta. Ei edes homoja tai eläimiä. No uskovaisethan ajavat homojen sortamista ja eläinoikeudet eivät näitä juuri tunnu kiinnostavan kun "eläimillä ei ole sielua", mutta muuten arvo ettei ketään sorreta on molemmille sama. Kristityt eivät taaskaan diggaa punkkareista, osaksi varmaan koska asenne ja sanoma usein korvaa musiikillisen lahjakkuuden, ja musiikki kuulostaa saatanaan liitettävältä kaaokselta. Anarkia ja punk sopivat yhteen ja eiväthän kontrollia rakastavat uskikset halua anarkiaa. Ja jälleen kerran, punkbaareista löytyvät pamfletit ja bändien sanoma horjuttaa nyky-yhteiskuntaa, haluttaisiin inhimmillisyyttä ja tasa-arvoa, helluntaisille tuntuu olevan tärkeämpää saada uusi auto 3 vuoden välein. Mutta esim. uskovainen äitini diggaa punkin sanomaa, musiikki vain on liian kaaoksen omaista hänen korviinsa. Tilasin tänään Delta force 2:n ja Kakkahätä-77:n levyt, ensi viikolla pääsen nauttimaan. Annan jouluna äidillenikin kuunneltavaksi. Punkissa viehättää että se on tavallisten ihmisten musiikkia. Voidaan ottaa kantaa paskaa järjestelmää kohtaan tai laulaa pissasta tai paskasta. Kulttuuria kansan syvistä riveistä. Esimerkkinä biisi tavallisesta suomalaisesta perheestä, tällaista eivät 5000 kuussa tienaavat hellarit tajua, kunhan dissaavat köyhiä joukossaan: Ne luumäet - Onnellinen perhe http://www.youtube.com/watch?v=pS2CXxo41qg
Vastaukset 11
Vanhimmat
Punkin kulta-aika alkoi 70-luvun lopulla, aikaisemmin 70-luvulla vasemmistolainen laululiike voi hyvin. Kommunismia markkinoitiin ja Neuvostoliittoa ihannointiin. Neuvostoliiton ihannointia en ymmärrä, Eläinten vallankumous on paras kertomaan miksi: sosialismin ihanteet kariutuivat muutamien yksilöiden ahneuden ja itsekkyyden vuoksi. Tasa-arvo muuttui henkilöpalvonnaksi ja yksilön vapaus vankeudeksi. Mutta itse voisin kutsua itseäni sosialistiksi: sosialismi on kuin kristinuskon kauneimmat ihanteet ilman jumaluskoa: yhteiskunta jossa ihmiset ovat tasa-arvoisia, jokainen tekee-kykynsä mukaan jäämättä muiden jalkoihin ja muutenkin järjestelmä jossa työ tehdään ihmisten ehdoilla, ei rahan. Suomi on melko sosialistinen maa, vaikka hyvinvointipalveluita halutaankin ajaa alas. Köyhän perheen lapsellakin on mahdollisuus olla jotain, toisin kuin täyden kapitalismin maissa. Itsekin mielenterveysongelmaisena hyödyn: saan hoitoa ja on toivoa että joskus pääsisin opiskeluihin mukaan. USAssa olisin tappanut itseni. Paavo Arhinmäki on ainoa poliitikko josta ei tule mieleen haisevaa kasaa paskaa. Tekopyhyys paistaa Matti Vanhasen kasvoilta. Sosialismi on kuin kristinusko ilman kristusta. Silti sosialistit ja uskovaiset jatkavat kaunaansa, joka juontuu menneisyydestä, siitä miten sosialistit halusivat yksilölle inhimillisempää järjestelmää (vähän kuin SUomessa nykyään), uskovat halusivat pysyä vanhassa. Pitäisi lähettää Paavo ARhimäelle sähköpostia että olisi aika kristittyjen ja sosialistien lähestyä toisiaan. Niin ja sosialistesta laululiikkeestä: se tuo ilmi kristittyjen ja sosialistien yhteisiä ihanteita, tasa-arvoa, heikoimmista huolen pitämistä, inhimillisyyttä.
Blackmetallin ja punkin lisäksi kuuntelen paljon räppiä. Haluan tehdä eron tisseistä ja bileistä kertovien mainstreamräppäreiden ja kantaaottavien ug-räppärien välillä. Joku STeen1, nykyinen Liekehtivä sikiö, ei tietysti ole kauhean UG nykyään, mutta verrattuna Cheekkiin tai Fintelligensiin. Tietysti UG-räpistäkin löytyy viinan juomista ja kannabiksen puolesta puhumista, mutta pääpaino on sosiaalisten epäkohtien esiintuomisella. Tavalliset huonoissa oloissa eläneet ihmiset kertovat mikä on pielessä ja millaista elämä on sosiaalisesti syrjäytyneenä. Tasa-arvo ja sodanvastaisuus ovat myös toistuvia teemoja. Heikot, köyhät ja syrjäytyneet otetaan huomioon, näiden puolesta puhutaan ja tuodaan esille. Juuri sitäö mitä kristitytkin haluaisivat tehdä lähimmäisen rakkautta osoittaakseen. Esimerkkinä lasten hoitokodin arjesta kertova biisi, vähän inhorealistinen mutta todenmukainen (isobroidini oli hoitokodissa kun perheeni oli vähän epäkelpo, plus Steen1 on ollut sosiaalijamppa ammatiltaan ja kertoo asioista joita on nähnyt): http://www.youtube.com/watch?v=jw4cnhjG-hU
Punkissa saattoi joskus ollakin jotain oivaltavaa...
Nykyään se vihervasemmistolaisten antifa-rastapäiden ja talon-/kadunvaltaaja kiljupäiden temmelyskenttä. Eli: Hyi helvetti.
Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että miten sovitat yhteen black-metallin ja punkin/rapin?
Sanotaan näin: Punkissa ja räpissä sanoma ja asenne kantaa musiikin edelle. Black metal taas on minulle kuin proge toisille: musiikillisesti ylevertaista. Asiaan perehtymätön pitää blackmetallia kaaoksena, mutta itse pidän genreä klassiseen verratavana, melodiat kauniita ja aiheet kuin klassisen musiikin romantiikan kaudelta muinaisuskoineen. Voisi myös sanoa että joku Jumalan kunniaksi sävellettyn Bachin vastavoimana toimii saatanan kunniaksi sävelletty blackmetal: yhtä kaunista kuin bach, käänteisellä rumalla ja rujolla tavalla.
Asia selvä...
Yleensä vaan BM:ia enemmän kuuntelevat ajattelevat, että black-metallissa sanoma on tärkein. Musiikki tukee sitä mutta ilman ideologista puolta se olisi vain jonkin sortin extreme-metallia. (Tämä on siis myös minun mielipiteeni.)
Ja kun black-metallin maailmankuva on mikä on, niin siksipä pistää välillä ihmetyttämään rinnastukset punkiin tai että se menisi muka käsi kädessä jonain ihmeen "vastakulttuurina" neekerimolotuksen kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=Qd-h5gv2h-Q
niinkuin me vanhat punkkarit:-)
En siis rinnastanut punkkiin. Tarkoituksenani oli mainita Black metal vastakulttuurina joka ei ole kristinuskon kanssa yhteneväinen ideologialtaan. Kyllä uskovaisperheen lapsena myös ideologia kiehtoo BKM:ssä, saatanallisuus ja muinaisten pakanaperinteiden ylläpito. Täysi irtiotto siihen mitä isi ja äiti opettivat.
Pakko myöntää, että punk on aito ja rehellinen muisto nuoruudesta, jota arvostan. Näin jälkeenpäin ajatellen Suomi oli 70-80 luvulla niin paljon paskaa täynnä, ettei tosikaan. Mulla oli aikoinaan vikana etten sietänyt vasemmiston valheita ja oikeiston ahneutta, joten Sielun Veljet ja Amerikan musiikki nappas mukanaan...
Olisihan se erittäin repäisevää ottaa punkkarihiukset ja mennä sitten ihan tavallisesti vain ja hymyillen istumaan seurakunnan penkkiin, ja vilkutella kaikille tuttaville. En tiedä mikä mättää?
Tai reggaeta, kuten nämä uskovat anarkisti hip hopparit koveroivat. :)
http://www.youtube.com/watch?v=7zISaRmIQSg&feature=related
Mitäpä siihen muuta voi sanoa. Olkoon uskovia tai ei.
sai levyttää jenkeissä, koska lauloi suomeksi, eivätkä jenkit tienneet mitä hän lauloi. Lännen lokari on suosikkejani. Ja tietysti Vapauden kaiho.