Olkoon tämä projekti oman elämäni päättämiseksi, elämäni suuri viimeinen seikkailu, joten rohkeasti kohti jyrkännettä sen takana odottaa maailmankaikkeus ja nirvana.
Tämä kaikki valtava piina alkoi siitä kun minut tuomittiin rikoksesta jota en ole tehnyt. En halua kertoa itse rikoksesta tai tapahtumista, koska en halua kuulla syytöksiä siitä että taas siellä kitisee yksi rikollinen kohtaloaan. Yritin sitä katkerana jonkin aikaa ja se ei toiminut silloinkaan. Itse tuomio ei ollut kovinkaan tiukka ehdollista vankeutta ja sakkoa, jotka olen maksanut. Rikosrekisteri johti siihen, että menetin työpaikkani, koska työni edellyttää nuhteettomuutta ja urani meni sen sileän tien, koska esimieheni ei katsonut minua enää sopivaksi hoitamaan tehtäviäni.
Sen jälkeen en pystynyt hoitamaan enää lainojani ja meni asunto, sekä luottotiedot. Häpesin tilannettani niin paljon, että en kehdannut kertoa siitä yhdellekään sukulaiselleni vaan olen pitänyt viimeiseen asti kulissia pystyssä. Nyt on kuitenkin pian koittamassa hetki, että totuus paljastuu sukulaisilleni, jotka ovat kuvitelleen minun olevan taloudellisesti menestyvä. Olenkin enää vain rikollinen, ulosotossa oleva työtön vailla tulevaisuutta, jonka syyttömyyttä ei usko kukaan.
Olen taistellut läpi kaikki oikeusasteet ja on käynyt entistä selvemmäksi, että en ikinä tule saamaan oikeutta ja asioista vastuussa olevat eivät ikinä tule ottamaan minkäänlaista vastuuta, siitä mitä ovat tehneet elämälleni. En usko, että ne jotka nämä asiat minulle tekivät käsittävät tai välittävät millaiseen sotkuun elämälleni aiheuttivat. En usko, että kovinkaan moni pitää mitenkään tärkeänä yhden ammattitaitoisen ja rikolliseksi leimatun työmiehen ennenaikaista kuolemaa ainakaan jotain pientä paikallislehdessä julkaistua uutista lukuun ottamatta jos tapaukseni jostain syystä vielä sattuisi lehtiin eksymään.
Olen tehnyt tämän ratkaisuni omasta halustani, sekä poliittisena näkemyksenä. Katson, että Suomen viranomaiset, sekä muutamat muut henkilöt ovat hävittäneet elämäni edellytykset. En halua anella armoa tai apua en ole mikään Jari Sarasvuo vaan ihan normaali suomalainen mies. Minulla on minun oma kunniani, jota en anna viedä. Kunnia, joka on ainoa asia, jonka tässä petollisten ihmisten ja huijareiden maailmassa kukaan ei voi viedä sinulta. Minä haluan olla rehellinen ihminen loppuun asti, ennemmin kuolen oman käteni kautta kuin sanani syön ja oman kunniani menetän maailman ihmisten keskellä.
Tekotavoista olen miettinyt kaikki mahdolliset läpi. Olen päättänyt, että hirttäydyn. Köyden sidoin valmiiksi hirttosilmukalle parikuukautta sitten ja laitoin sen kaappiin odottamaan sopivaa tilaisuutta. En ole masentunut, epätoivoinen, ahdistunut vaan pikemminkin tyytyväisen onnellinen ihminen, joka elämässään panosti omaan uraansa keskimääräistä enemmän ja on menettänyt kaiken sen.
Tulevaisuudessa odottaa vain kurjuus, sairaudet, vanhuus, sekä muiden antamat armopalat. Tämä on lopulta ainut keino päästä siitä. Päätös on lopulta yksin minun eikä syy lopulta ole kuin minun itseni. Hyvästi kiero kohtalo, voitit lopulta.
Haluan käyttää Kehoani Soihtuna,
Karkoittaakseni pimeyden ja epäoikeudenmukaisuuden,
Herättääkseni totuuden haudastaan,
ja tuodakseni rauhan heille, jotka rauhaa kaipaavat.
Haluan palaa hetken,
sen jälkeen vaipua uneen,
pitemmäksi aikaa kuin tavallista.
Olkoon se aika ikuisuus.
Tämä kaikki valtava piina alkoi siitä kun minut tuomittiin rikoksesta jota en ole tehnyt. En halua kertoa itse rikoksesta tai tapahtumista, koska en halua kuulla syytöksiä siitä että taas siellä kitisee yksi rikollinen kohtaloaan. Yritin sitä katkerana jonkin aikaa ja se ei toiminut silloinkaan. Itse tuomio ei ollut kovinkaan tiukka ehdollista vankeutta ja sakkoa, jotka olen maksanut. Rikosrekisteri johti siihen, että menetin työpaikkani, koska työni edellyttää nuhteettomuutta ja urani meni sen sileän tien, koska esimieheni ei katsonut minua enää sopivaksi hoitamaan tehtäviäni.
Sen jälkeen en pystynyt hoitamaan enää lainojani ja meni asunto, sekä luottotiedot. Häpesin tilannettani niin paljon, että en kehdannut kertoa siitä yhdellekään sukulaiselleni vaan olen pitänyt viimeiseen asti kulissia pystyssä. Nyt on kuitenkin pian koittamassa hetki, että totuus paljastuu sukulaisilleni, jotka ovat kuvitelleen minun olevan taloudellisesti menestyvä. Olenkin enää vain rikollinen, ulosotossa oleva työtön vailla tulevaisuutta, jonka syyttömyyttä ei usko kukaan.
Olen taistellut läpi kaikki oikeusasteet ja on käynyt entistä selvemmäksi, että en ikinä tule saamaan oikeutta ja asioista vastuussa olevat eivät ikinä tule ottamaan minkäänlaista vastuuta, siitä mitä ovat tehneet elämälleni. En usko, että ne jotka nämä asiat minulle tekivät käsittävät tai välittävät millaiseen sotkuun elämälleni aiheuttivat. En usko, että kovinkaan moni pitää mitenkään tärkeänä yhden ammattitaitoisen ja rikolliseksi leimatun työmiehen ennenaikaista kuolemaa ainakaan jotain pientä paikallislehdessä julkaistua uutista lukuun ottamatta jos tapaukseni jostain syystä vielä sattuisi lehtiin eksymään.
Olen tehnyt tämän ratkaisuni omasta halustani, sekä poliittisena näkemyksenä. Katson, että Suomen viranomaiset, sekä muutamat muut henkilöt ovat hävittäneet elämäni edellytykset. En halua anella armoa tai apua en ole mikään Jari Sarasvuo vaan ihan normaali suomalainen mies. Minulla on minun oma kunniani, jota en anna viedä. Kunnia, joka on ainoa asia, jonka tässä petollisten ihmisten ja huijareiden maailmassa kukaan ei voi viedä sinulta. Minä haluan olla rehellinen ihminen loppuun asti, ennemmin kuolen oman käteni kautta kuin sanani syön ja oman kunniani menetän maailman ihmisten keskellä.
Tekotavoista olen miettinyt kaikki mahdolliset läpi. Olen päättänyt, että hirttäydyn. Köyden sidoin valmiiksi hirttosilmukalle parikuukautta sitten ja laitoin sen kaappiin odottamaan sopivaa tilaisuutta. En ole masentunut, epätoivoinen, ahdistunut vaan pikemminkin tyytyväisen onnellinen ihminen, joka elämässään panosti omaan uraansa keskimääräistä enemmän ja on menettänyt kaiken sen.
Tulevaisuudessa odottaa vain kurjuus, sairaudet, vanhuus, sekä muiden antamat armopalat. Tämä on lopulta ainut keino päästä siitä. Päätös on lopulta yksin minun eikä syy lopulta ole kuin minun itseni. Hyvästi kiero kohtalo, voitit lopulta.
Haluan käyttää Kehoani Soihtuna,
Karkoittaakseni pimeyden ja epäoikeudenmukaisuuden,
Herättääkseni totuuden haudastaan,
ja tuodakseni rauhan heille, jotka rauhaa kaipaavat.
Haluan palaa hetken,
sen jälkeen vaipua uneen,
pitemmäksi aikaa kuin tavallista.
Olkoon se aika ikuisuus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin tuttua, vaikket ehkä usko. Itsekin menetin kaiken, myös arvostuksen muiden silmissä. Ajattelin miten helppoa olisi vain kuolla pois, ei kukaan jäisi kuitenkaan kaipaamaan. Olisin ollut väärässä sen tiedän nyt. Sanot ettet ole masentunut, mutta uskon että olet. Kun masennus on tarpeeksi vakava, tulee vain tyyni ja rauhallinen olo, kun mielessä on se rauhoittava tietoisuus omasta pois lähdöstä.
Se tunne on kuitenkin vain harhaa, sen ymmärtää kun siitä kuukausien, vuosien jälkeen selviää...jotenkin. Tajuaa, ettei elämä ole kiinni muista, muiden mielipiteistä, töistä, riittää että on olemassa. Jokainen täällä elää itselleen, ja vaikka muut hylkäisivät, voit elää aina itsellesi. Ei raha ole kaikki kaikessa, velat, tai työttömyys ei ole syy kuolla. Rahaa saat aina sossusta, ja kun elämä taas hetken hymyilee uusia mahdollisuuksia saapuu ylättäviltä suunnilta.
Ei kaikki ole niin toivotonta kuin tuossa tilassa näyttää, vaikka siltä nyt tuntuu. Vaikka elämä olisi kärsimystä, niin ne sekunnit, jotka olet onnellinen kuittaa tuon kärsimyksen kuitenkin.
Ajattelet että sukulaiset ja kaikki kääntävät selkänsä, todennäköisesti tämäkin vain masennuksen harhaa. Mutta jos näin kävisi, ei sekään ole lopulta maailmanloppu. Jos vain jaksat odottaa, elää sekunnin ja taas toisen, tulet huomaamaan, että elämä taas joskus näyttää valoisammat puolensa.
Hyvää joulua.
On myös tuttua näkemys, jossa itsemurha nähdään kunniakkaana tekona.
Ajatellaan, että ainoa tapa säilyttää kunnia ja arvokkuus on kuolla oman käden kautta. Tämä on vain kaiken menettäneen mielen luoma tapa nähdä toivoa kaiken toivottomuuden keskellä. Nähdään se sen hetkinen ainoa poispääsykeino kaukana hohtavana palkintona, kostona yhteiskunnalle, ja/tai jonain tavoitteena jota kohti kannattaa pyrkiä. Olisikin elämä, tai tässä tapauksena kuolema niin hohdokasta. Totuus on kuitenkin karumpi, kun kuoleman jälkeen ihminen onkin enää vain yksi numero lisää itsemurhatilastoissa.
Kaikki hohdokkuus on kadonnut. Tämä on masentava ajatus, mutta se on totuus. Kunniakasta olisi sen sijaan jatkaa elämää kaikenlaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Näyttää maailmalle olevansa vahvempi, näyttää ihmisille, ettei näiden teot saa murretta vahvimman mieltä. Teollasi voit ainoastaan korottaa kaltoinkohtelijasi ylemmäs, kuin mitä he ansaitsevat tulleensa korotetuksi. Mutta valinta on omasi.
Vaikutat ylpeältä ihmiseltä, käytä siis tätä vahvuuttasi oikein. Ei tarvitse rohkeutta tappaa itsensä, oikeaa rohkeutta vaatii elää elämäänsä hunoista korteista huolimatta. Se on sitä todellista vahvuutta, jota kohti jokaisen pitäisi pyrkiä...
Mietit varmaan mitä minä tästä saan, neuvoessani täällä toista.
Totuus on, etten edes tiedä.
Jos vuosi sitten olisin omat aikeeni toteuttanut, ja hirttänyt itseni, en olisi tällä hetkellä tässä, puhumassa tästä asiasta. En tiedä onko tästä sinulle mitään hyötyä, joku muu saattaa silti lukea tätä ja perua aikeensa. Minusta olisi hienoa, jos näin kävisi. Päätökselläni elää, olisi näin todella kauaskantoiset seuraukset ja vaikuttaisin näin monen elämään. Itserakkaudesta ei silti ole kyse, katselen asiaa ja elämää nöyränä ja pyrin vaikuttamaan niin paljon kuin mahdollista, sen sijaan että makaisin mullan alla.
Mitä seurauksia siitä olisi, jos olisin aikeeni toteuttani, noina muutamina kertoina...En usko että yhtään mitään. Siinä on se viisaus joka elämään sisältyy. Kuolemalla et voi vaikuttaa, kun taas elämällä olet osa tätä maailmaa, ja muiden elämää, halusit tai et. Ajattelet varmaan olevasi ulkopuolella kaikesta pystymättä vaikuttamaan mihinkään. Sen sijaan kirjoituksesi sai minutkin kirjoittamaan tänne ja jos yksikin nämä viestit lukee ja alkaa miettimään omaa elämäänsä, se on vain ja ainoastaan sinun ansioitasi ja näin pienillä teoilla voi olla arvaamattomia seurauksia monen ihmisen elämässä.
miten ihmeessä mahdollista?
Oliko oikeudessa 2 valehtelevaa todistajaa kenties?
Pakkohan sitä on olla jotain jolla todistaa syyttömyytesi?
Maailmassa on niin paljon niin kaunista...
kannattaako tuota hirttäytyä? Jos niska ei mene poikki niin lähtö tulee tukehtumalla, eikä se taida olla kovinkaan miellyttävä tapa ottaa pitkät.
Mietihän vielä asioita uudestaan.
Kun kuoleman ajatus kutsuu on vaikeaa ajatella eteenpäin ja nähdä sitä kaukaista valoa ja toivoa.
Ennen poikani kuolemaa koin aika paljon paskaa ja jo silloin ajattelin samalla tavalla. Eka kömpelö yritys päästä pois , koin jo 12 vuotiaana.
paljon tapahtui elämässäni senkin jälkeen. Kun oma ylpeys katoaa totaallisesti se vaatii paljon itseltään päästä eteenpäin.
Kun menettää hyvän työn tuntuu kun oma ylpeyskin katoaa. Mutta takaan, sen yli pääsee. On vaan luotava oma pääkoppa siihen kuntoon että tietää itse mikä on ihmisenä.
Itse olin puolisoni kanssa yrittäjiä , molemmat omilla aloillamme. Meitä katsottiin ylöspäin vaurautemme takia, ei siksi mitä olimme ihmisenä. Tunsin ihmisten säälin ja myöskin raadollisuuden kun kaikki meni. Autot vaihtui romuihin jotta sai aina korjata.
Jopa oma lapseni sääli minua kun aloin siivoamaan.
Mieheni kysyi rakastanko häntä enää kun työ meni häneltäkin , kiroilun takia . Voimavarat ei enää riittänyt tosistaa että häntä kusetettiin olan takaa. Kukaan ei uskonut meitä. Kierot porskuttaa edelleen rahoisaan ja me maksellaan edelleenkin tämän takia.
Jouduin jopa ottaa lmuja vastaan, oppimaan ottamaan apua vastaan. Kova paikka. Kova paikka sekin kuulla kun yksi lapsi sanoi ettei toivoisin minun olevan hänen äitinsä koska olen köyhä.
Sitten kaiken paskan lisäksi menetin oman lapseni. Koko elämäni. Sen rinnalla olisin anatnut taloni palaa, anatnut kaikki omaisuuteni raadollisille kusipäille, ahneille paskoille joka ei ikinä arvostanut kuin omaa napaansa.
Mutta lapseni on kuollut ja pysyy sellaisena. Minä jäin suremaan ja kusipäilläkin tuli huono omatunto.
Vaikken usko kostoon en voi vä'ittää ettenkö kuitenkin ole monesta asiasta katkera ollut ja ole edelleen.
Mutta he jotka hylkäs ja kusetti joutuu elämään oman itsensä kanssa, en aijo heitä lohduttaa mitenkään, en todellakaan. He jatkaa elämäänsä yltäkylläsyydessään. Ostavat vuoria lahjoja , hyvät työt ja palkat sun muut. Viimeisimpää huutoa olevat autot perseensä alla.
Minä vaan tein pitkää päivää siivouskärryjä lykkien. Mutta matkan aikana oopin olemaan ylpeä rehellisyydestäni, rehellisyys itseäni kohtaan kuitenkin. Kaverini joutuivat tavallaan hiljaiseen testiin. Kuka on rinnallani nyt ja oli silloin tyyliin???
Työtäni arvostetaan , tienaan ihan suht hyvin tai sanotaan tienasin, loppui yksi työ juuri kesällä.
Minä en anna periksi. Iloitsen kun joku on työhöni tyytyväinen. Iloitsen kun sain lisäduunia vaikkakin vain hetkeksi. Iloitsen aidoista ystävistäni, enkä jaksaa välittää mitä suku tai muut paskat ajattelee minusta. Säälikööt minua, potekoot huonoa omatuntoa. Elän omaa elä'määni oman lapseni takia, en kenekään muun. Vaikeuteni ei kasvata vain minua vaan ainoaa lastani samalla. Meillä on muut arvot tärkeitä nyt.
Lapseni kuoleman jälkeen ainoa elävä lapseni joutui suuriin vaikuksiin ja häpesin silmät päästäni, saatikka mitä lapseni koki. Sain kuula siitä enemmän kuin tarpeeksi. Syytökset millainen öiti minä oikein olen. Olin luonnut vaan uraa , hylännyt lapseni pienenä mukamas, kasvattanut liiana vapaasti ja vaikka mitä. Kaikki jotka ei tiennyt totuutta oli kertomassa minulle millaisen elämän olin elänyt ja miksi asiat on niin kuin ne nyt on. Onneksi minulla oli sentään kaksi ystväää kenelle psytyin puhumaan kaikesta jopa niistä asioista josta ei haluaisi koskaan puhua. Taas oli tehtävä työtä pääkoppani kanssa vaikka tuntui että jo kuolen suruun muutenkin. Vielä' tämä, kuinka paljon paskaa ihminen kestää? Elävä lapseni suri omalla tavallaan , ymmärsin sen vaikkei se kivaa ollutkaan. Ja kun lapsi on vaikuksissa häön tarvitsee äitiään eniten.
Itsekkin olin todella pahassa paikassa töissä ja kerran rohkaisin mieleni ja klerroin pomolle asiasta.Helpotti.
Minä tiedän mikä lapseni on, minä tiedän mikä olen itse. Minua ei voi kukaan enää alemmaksi suruun saada kuin missä olen jo rämpinyt. Jos joku saa kiksinäs mustamaalta minua vioelä kaiken jälkeen, suon sen heille ja mielessäni ajattelen , että vielä' tulee päivä kun kaikki asiat ei itsellään mene niin kuin toivoo, ehkä he silloin muistaa minut. Hävetköön. Häpeä on kuitenkin aika raastavaa.
Surullista eikö..mutta minä en hitto vie anna periksi...näytän heille vielä...
Tämä on väärää tietoa ja yleinen harhaluulo hirttäytyessä kuolema ei suonkaan johdu siitä, että köysi kuristaisi henkitorven umpeen, jolloin uhri hitaasti tukehtuu vaan siitä, että köysi puristaa kaulassa olevat aivoihin johtavat isot verisuonet umpeen. Tämä verisuonten kuristuminen johtaa verenpaineen katoamiseen aivoista ja tajuttomuuteen noin 4-5s kuluessa kuristuksen alkamisesta ja parhaimmillaan kuolema seuraa jo 10 sekunnissa jos köysi on tehty siten, että kuristus käyttää maksimaalisesti hyväkseen kaulan sidekudosta.
Toinen yleinen harhaluulo on, että hirttäytyminen vaatisi jalkojen irrottamista maasta jo koko painollaan köyden varaan ripustautuminen olisi ainoa tapa kuolla. Itse asiassa huomattavan suuri osa hirttäytyneistä on tehnyt tekonsa siten, että jalat ovat kokoajan yltäneet maahan ja sitoneet köyden tai vyön esim oveen saranaan, leianvetotankoot tms. ja sen jälkeen koukistaneet jalkojaan, jotka kokoajan koskettavat maata varpaiden kärjistä ja jääneet omalla osittaisella painollaan roikkumaan köyteen kunnes tajuttomuus vie mennessään. Melkein 40-50% hirttoitsemurhista löydettäessä ruumis roikkuu melkein polviasennossa lattialla käyden varassa.
Ne jotka ovat hirttäiytyneet siten, että ovat tuolin varassa menneet korkealle ja sitten potkaisseet tuolin altaan kun oikea hetki tulee ovat melkein vähemmistössä.
Totuus on se, että kun verenpaineen saa katoamaan avoista tajuttomuus seuraa hyvin nopeasti. Jokainen liian alhaisesta verenpaineesta kärsivä voi todentaa tämän hyppäämällä sängystä nopeasti ylös. Pahimmillaan pelkkä sängystä ylös hyppääminen alentaa verenpainetta niin paljon, että alkaa pyörryttää.
sinä selviydyt vaikka kuin siltä nyt tuntuu, ettei ole muuta mahdollisuutta kun päättää päiväsi.
Ajattele tuota ja niitä kohtaloita, joissa on tuomittu syytön ehdottomaan vankeuteen. Tuossa hiljan julkistettiin että eräs oli istunut 35v vankilassa syyttömänä, toinen 20v..jne...
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1600208
Ihmistä koetellaan monin tavoin ja aina joku kokee epäoikeudenmukaisen kohtalon. Minua surettaa se, että eräs nuori elämä edessä oleva mies menehtyi, kun lääkärit eivät ottaneet todesta hänen kipuvalituksiaan.
Sitten kun alkoi yskiä verta alettiin tutkia ja löytyi laajalle levinnyt syöpä ja mies oli vasta 21v. Juuri mitään ei voitu enää tehdä. Ole onnellinen pienistä asioista. Niitä löytyy joka päivä ja jokainen löytää.
En ole vielä pitkä elämäni aikana tavannut ihmisiä, perhettä tms jotka voivat sanoa, että koko elämä on ollut juhlaa ja on ollut kaiken aikaa onnellinen ja ei toivo enää mitään. Ihmisen elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja epäonnistumiset,välillä paistaa aurinko ja kaikista noista muodostuu elämän mielekkyys.
Päätä selviytyä ja nosta pää pystyyn. Sinulla on varmasti jotain annettavaa lähimmäiselle. Voit kääntää uuden lehden elämässäsi ja aloittaa vaikka tyystin uudenlaisella työllä. Vapaaehtoistyö on mm koitunut usean pelastukseksi. Sinä pärjäät ja jatkat elämääsi entistä vahvempana ihmisenä. Hyvää Joulun aikaa !