Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

On myönnettävä että Puheenjohtaja Mao on oikeassa teoriassaan siitä, että vallankumoukset tapahtuvat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen-Amerikan maissa on aivan totta tänäpäivänä. Tutkittuamme toveri Stalinin näkemystä tästä asiasta, löysimme todella paljon yhtymäkohtia toveri Stalinin ja toveri Maon välillä Toveri Stalinin koottujen teosten kuudennessa osassa toveri Stalin on lainannut opettajaansa toveri Leniniä "Samaan aikaan koko joukko maita: Itä,Intia,Kiina jne. suistui juuri viimeisen imperialistisen sodan johdosta lopullisesti pois raiteiltaan. Niiden kehitys suutautui lopullisesti raiteiltaan. Niiden kehitys suuntautui lopullisesti yleiseurooppalaisen kapitalistisen mittakaavan mukaan. Niissä alkoi yleiseurooppalainen kuohunta. Ja koko maailmalle on nyt selvää, että ne ovat joutuneet mukaan sellaiseen kehitykseen, joka ei voi olla johtamatta koko maailman kapitalismin pulaan. V.I.Lenin 27:s osa, s. 415, J.V.Stalin 6:s osa,s.433
Tämän lainauksen jälkeen toveri Stalin jatkaa...
"Kaikkein todennäköisintä on,että maailman vallankumous tulee kehittymään siten, että joukko uusia maita lohkeaa vallankumoustietä pois imperialististen valtioiden järjestelmästä, imperialististen valtioiden proletariaatin antaessa tukeaan näiden maiden proletariaatille" J.V.Stalin 6:s osa,s.434
"Nähtävästi ei ole maita,jotka olisivat enemmän "aidatut" Venäjän bolshevikeilta kuin Kiina, Intia ja Indo-Kiina. Ja miten käy? Bolshevismi kasvaa ja tulee kasvamaan siellä missä siellä kaikenmaailman suojalinjoista huolimatta" J.V.Stalin 12:sta osa,s.277
"Sellaisilla seikoilla kuin vallankumousliikkeen voimistumisella Kiinassa,Indonesiassa,Intiassa yms. ei voi olla olematta ratkaisevaa merkitystä maailman imperialismin kohtalolle" J.V.Stalin 10:s osa,s.304
Ja jo samalla sivulla toveri Stalin:
"On selvää,että siirtomaiden ja riippuvaisten maiden vallankumouksellinen herääminen ennustaa maailman imerialismin loppua" J.V.Stalin 10:s osa,s.304
"ME ELÄMME UUDEN VALLANKUMOUKSELLISEN NOUSUN AATTOA NIIN SIIRTOMAISSA KUIN EMÄMAISSAKIN!" J.V.Stalin 10:s osa,s.306


Vallankumoukset ovat myös mahdollisia siis imperialistisissa maissa itsessänkin. Ei tule jäädä odottelemaan että "vallankumous tuotaisiin" meille jostain muista maista.
4217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei helevetti et näille repee!

Äänestä
  • sinäkin toveri mölyt mahassa jos et muuta keksi kirjoittaa vai etkö vaan osaa???????

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    sinäkin toveri mölyt mahassa jos et muuta keksi kirjoittaa vai etkö vaan osaa???????

    oli tärkeää tuoda enemmistön mielipide esille.

    Äänestä

  • Toveri Kapitalisti kirjoitti:

    oli tärkeää tuoda enemmistön mielipide esille.

    Ei helevetti et näille repee!siis sulle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toveri DP kirjoitti:

On myönnettävä että Puheenjohtaja Mao on oikeassa teoriassaan siitä, että vallankumoukset tapahtuvat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen-Amerikan maissa on aivan totta tänäpäivänä. Tutkittuamme toveri Stalinin näkemystä tästä asiasta, löysimme todella paljon yhtymäkohtia toveri Stalinin ja toveri Maon välillä Toveri Stalinin koottujen teosten kuudennessa osassa toveri Stalin on lainannut opettajaansa toveri Leniniä "Samaan aikaan koko joukko maita: Itä,Intia,Kiina jne. suistui juuri viimeisen imperialistisen sodan johdosta lopullisesti pois raiteiltaan. Niiden kehitys suutautui lopullisesti raiteiltaan. Niiden kehitys suuntautui lopullisesti yleiseurooppalaisen kapitalistisen mittakaavan mukaan. Niissä alkoi yleiseurooppalainen kuohunta. Ja koko maailmalle on nyt selvää, että ne ovat joutuneet mukaan sellaiseen kehitykseen, joka ei voi olla johtamatta koko maailman kapitalismin pulaan. V.I.Lenin 27:s osa, s. 415, J.V.Stalin 6:s osa,s.433
Tämän lainauksen jälkeen toveri Stalin jatkaa...
"Kaikkein todennäköisintä on,että maailman vallankumous tulee kehittymään siten, että joukko uusia maita lohkeaa vallankumoustietä pois imperialististen valtioiden järjestelmästä, imperialististen valtioiden proletariaatin antaessa tukeaan näiden maiden proletariaatille" J.V.Stalin 6:s osa,s.434
"Nähtävästi ei ole maita,jotka olisivat enemmän "aidatut" Venäjän bolshevikeilta kuin Kiina, Intia ja Indo-Kiina. Ja miten käy? Bolshevismi kasvaa ja tulee kasvamaan siellä missä siellä kaikenmaailman suojalinjoista huolimatta" J.V.Stalin 12:sta osa,s.277
"Sellaisilla seikoilla kuin vallankumousliikkeen voimistumisella Kiinassa,Indonesiassa,Intiassa yms. ei voi olla olematta ratkaisevaa merkitystä maailman imperialismin kohtalolle" J.V.Stalin 10:s osa,s.304
Ja jo samalla sivulla toveri Stalin:
"On selvää,että siirtomaiden ja riippuvaisten maiden vallankumouksellinen herääminen ennustaa maailman imerialismin loppua" J.V.Stalin 10:s osa,s.304
"ME ELÄMME UUDEN VALLANKUMOUKSELLISEN NOUSUN AATTOA NIIN SIIRTOMAISSA KUIN EMÄMAISSAKIN!" J.V.Stalin 10:s osa,s.306


Vallankumoukset ovat myös mahdollisia siis imperialistisissa maissa itsessänkin. Ei tule jäädä odottelemaan että "vallankumous tuotaisiin" meille jostain muista maista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu