Oooon syönyt taas kaikkea mitä markkarakaupassa myyvään.

Ja nilkassa oleva nivelpussi on taas kivulias, että hyväkun pystyy kävelemään.
Aikonaan kun se vaivasi jatkuvasti ja meinasivat kirurgisesti poistaa, niin huomasin yhteyden sianlihaan.
Käytimme oikein työkaverin veljen kasvattamaa viljapossua ja sikaa muutenkin.
Eli oireet ilmaantuivat tuon lihan äärellä aina.

Ts. jos sinulla oireilee nilkan kohdalla vasemman jalan jalkapöydän ja melkein nilkan päällä vasemalla pieni hyvin arka kohta, tai vastaavasti oikeassa jalassa oikealla, niin oire on sama.

Olin erittäin pitkään syömättä sianlihaa, kunnes eilen sitä tyrkättiin nokaneteen ja söin.
Nyt onnutaan ja on niin tulehtunut nivelpussi, tänään.

Ei se niin siunattu tila ole, eikä ulostamalla tilanne parane ollenkaan, että kysäseisin, että olisiko tuossa jotain, mikä ei ole ihmiselle tarkoitettu ollenkaan?

Nyt viisaat "syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään", antaa viisaat neuvot tähän.

Oireet ovat aina tuossa sianlihassa. Jos syön jotain muuta, ei oireile ja kipu on tällähetkellä "ei mitenkään mukava", koska hyvä kun kävelee tällä nilkalla..
21255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Valitettavasti, et kuulu kristittyihin.

Äänestä

>>> Aikonaan kun se vaivasi jatkuvasti ja meinasivat kirurgisesti poistaa, niin huomasin yhteyden sianlihaan. >>

Sinulla on siis vaiva, joka on yhteydessä sianlihaan ja viisaana päätit pysyä sianlihasta kaukana.

>>> Olin erittäin pitkään syömättä sianlihaa, kunnes eilen sitä tyrkättiin nokaneteen ja söin. >>>

Sitten yllättäen aivosi menivät pois päältä ja päätit taas syödä jotain, joka ei sinulle sovellu.

>>> Nyt viisaat "syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään", antaa viisaat neuvot tähän. >>

Ainoastaan typerykset toimivat näin. Tietenkään fiksu ihminen ei syö sellaista, joka hänelle ei sovellu, sanoi Raamattu mitä tahansa. Tämän takia Raamattu on hyvin vaarallinen kirja väärissä käsissä.

Mutta olemme huomanneet, että uskonnollisissa amerikkalaisissa höpöjärjestöissä aivojen käyttö ei ole suotavaa, vaan se ilmenee ihmeellisinä tilanteina joihin tällainen henkilö voi joutua, koska ei kykene järkevään toimintaan.

Äänestä
  • todistavat, että syökää kaikkea mitä eteenne pannaan ja vielä kiittäen ja siunaten.
    No sen tein, koska en halunnut loukata lähimmäistä, koska uskossa yritin syödä jopa "myrkyllistä" ettei se vahingoittaisi. No ei se nyt toiminut, uskon heikkoutta ja lihan sairautta.
    Lähyssaarnaja Rokka söi jopa matojen reijittämää possua Kiinassa, mutta siunaten hänen uskonsa riitti ja tauti ei iskenyt. Kertoi sen itse. Miten Bushmanni sinun Kristus-uskosi on? Onko hän lunastajasi?

    Äänestä

  • #Tämän takia Raamattu on hyvin vaarallinen kirja väärissä käsissä".

    Olet siis samaa mieltä kuin kotolinen kirkko joka sen aikanaan kielsikin tavallisilta ihmisiltä. Jeesus ei tosin ollut samaa mieltä vaan käski levittämään hyvää sanomaa koko maailmaan.

    Äänestä

Room. 14:2
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.

Parempi että paastoat sianlihasta ja katkaravuista koko elinaikasi.
Me vahvemmatkin näemme hyväksi paastota lihasta silloin tällöin.

Äänestä

Minusta tämä sianlihakielto Jumalan taholta on siinä mielessä mielenkiintoinen, että maailmassa on paljon todella myrkyllisiä kasveja, hedelmiä ja sieniä, jotka aiheuttavat ihmiselle nopean kuoleman, joskus jopa tuskallisen, mutta näitä Jumala ei ihmisille erikseen ilmoittanut ja kieltänyt.

Sianlihan kielsi, vaikka se ei ole ihmisille hengenvaarallista millään muotoa. Samoin korppikotkan syömisen yms joutavaa kielsi, joka ei ole ihmiselle missään mielessä vaarallista eikä käy terveyden päälle.

Kuinkahan moni Jumalan luoma ihminen on kuollut, kun on kantapään kautta pitänyt oppia syötäväksi kelpaavat kasvit ja hedelmät yms?

http://www.allergia.com/index.phtml?s=753

Osalle ihmisistä esimerkiksi terveellinen kala voi aiheuttaa hengenvaarallisen reaktion. Tai pähkinät tai selleri, muutamia mainitakseni.

Jumala ei katsonut aiheelliseksi kertoa tätä ihmiskunnalle, mutta sianlihan päätti kieltää?

Onko kellään mitään mielipiteitä siitä, että miksi näin on?

http://www.joensuu.fi/Botania/osastot/myrkkykasvit.html

Esim Suomessa kasvaa 20 erittäin myrkyllistä kasvia, sienistä nyt puhumattakaan, kuten syksyllä saimme uutisista havaita.

Miksi ihmeessä Jumala ei ilmoittanut meille mitään näistä?

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea) on luonnonvarainen Länsi- ja Keski-Euroopassa, Suomessa koristekasvi. Koko kasvi, varsinkin lehdet sisältävät hyvin myrkyllistä glykosideja, mm. digitoksiinia. Kuolettava annos aikuiselle on 12 - 28 g kuivattuja lehtiä. Vakava myrkytys päättyy kuolemaan yleensä kammiovärinän seurauksena. Sormustinkukka on myös tärkeä lääkekasvi: sitä käytetään lääkkeenä sydämen vajaatoimintaan.

Äänestä
  • viisaampi kuin Jumala kun tietää paremmin myrkky kasvitkin, mutta eihän Jumala käskenyt niitä syömäänkään, etköhän ala mennä jo älykyydessäsi vähän liian pitkälle kun alat mennä Jumalaakin edelle tuossa viisaudessasi, vai onko tarkoituksesi alkaa opettamaan Jumalaa, luulen että viellä jäät toiseksi, niinhän se saatanakin alkoi vääntelemään Jumalan sanoja, onko Jumala todella niin sanonut, sinulla näyttää olevan samanlainen epäilys Jumalan sanalle.

    Äänestä

  • huomioinut... kirjoitti:

    viisaampi kuin Jumala kun tietää paremmin myrkky kasvitkin, mutta eihän Jumala käskenyt niitä syömäänkään, etköhän ala mennä jo älykyydessäsi vähän liian pitkälle kun alat mennä Jumalaakin edelle tuossa viisaudessasi, vai onko tarkoituksesi alkaa opettamaan Jumalaa, luulen että viellä jäät toiseksi, niinhän se saatanakin alkoi vääntelemään Jumalan sanoja, onko Jumala todella niin sanonut, sinulla näyttää olevan samanlainen epäilys Jumalan sanalle.

    >>> Busman näyttääkin olevan pian viisaampi kuin Jumala kun tietää paremmin myrkky kasvitkin >>>

    Kyllä ihan ala-asteikäisetkin tuntuvat tietävän myrkkykasvit Jumalaa paremmin.

    >>> mutta eihän Jumala käskenyt niitä syömäänkään >>>

    Hassua on se, että adventistit puhuvat Jumalan määränneen meille kasvisruokavalion. Luulisi silloin loogisesti, että Jumala olisi hiukan kertonut, että on olemassa myös myrkyllisiä kasveja, osa on hengenvaarallisia, mutta eipä Jumala kertonut, joten ihmisiä on kuollut runsain määrin näitä kasveja testaillessa, että mitkä ovat syötäviä ja mitkä myrkyllisiä.

    Jumala sen sijaan kertoi, että sikaa ei saa syödä, vaikka sian syöminen ei ole vaarallista.

    Kyseessä on tietenkin ihmisten, varhaisten juutalaisten keksimä laki, jolla he halusivat erottautua naapurikansoista, jotka söivät sikaa. Lahkojen pitää aina keksiä sellaisia sääntöjä, joilla he erottautuvat toisista lahkoista. Juutalaiset tekivät ihan samaa, kuin amerikan humpuukilahkot tänä päivänä.

    Sianlihan kieltämisellä juutalaiset halusivat erottautua muista, ei se mikään Jumalalta saatu laki ole.

    >>> etköhän ala mennä jo älykyydessäsi vähän liian pitkälle kun alat mennä Jumalaakin edelle tuossa viisaudessasi >>

    Väitätkö, että meille ei ole myrkyllisiä kasveja, vaiko sitä, että niistä ei saisi puhua, koska Jumalakaan ei puhunut, vai mitä tarkoitat?

    Äänestä

Samoin moni astmaatikko saa sianlihan syönnistä, jopa hengenvaarallisen
kohtauksen.
Se miksi näin on, johtunee mm. sianlihan valkuaisen rakenteesta, kyse muistaakseni
on samasta asiasta jos söisimme toisiamme.

Sikoja hoidin aikoinaan keinosiemennysasemalla, ja nehän ovat raadon syöjiä, jotka napsivat
kaukalolta syömään tulleita rottia.
Sika syö mielellään ihmisraadonkin, jos metsäsikoja syötte,..ja syö se muitakin raatoja.

Sianliha saa ihmisen solunvälitilassa, mesenkyymissä, aikaan happamen reaktion ko. soluvälitilan
nesteessä,..hapan solun välineste on myrkyyä nivelille, ligamenteille jne.

Kirjatietohan sanoo: " Happamessa solunvälinesteessä, rustosolut alkavat hajota"

Tämän happaman soluvälinestetilan saa aikaan toki muukin ravinto, esim. valkoisista jauhoista tehdyt tuotteet, kaakut, pikkuleivät, pullat, valk.riisi, makaronit, leipä, jne.jne.

Mutta sianlihassa on muitakin haittatekijöitä...elektromikroskoopilla katsellessa liha on täynnä
joitain eläviä "matoja",..niiden ulostamat myrkkyjäämät eivät ole ihmiselimistölle lääkettä.

Rasva on tosin pehmeämpää kuin naudan rasva...mutta Raamattuhan kieltää jyrkästi eläin-rasvojen syönnin.

Siat voi huoletta ajaa rotkonreunalta suoraan järveen, kuten Jeesus esimerkin antoi...ne eivät ole ihmiselle mitään ruokaa, ..kuten niiden lihotusolosuhteetkin taas kerran nähtiin TV:ssä.

Lihaa yleensäkin voisi alkaa karttaa, sillä eläinsairaudet ovat lisääntyneet kovin.

Vasikkaa, nuorta lammasta, kalkkunaa ja jotain luomuhärkää voisi syödä 1-3 krt kuukaudessa

On paljon järkevämpää hankkia valkuainen, pavuista, herneistä, linsseistä, hassel, para, manteli, tms.
pähkinöistä....kuin lihasta.
Soijahan oli ennen ehdoton ykkönen,...mutta nyt??

Äänestä
  • kun naapurissa asuttiin ja siellä pidettiin yksi sika joka sitten teurastettiin syksyllä myöhään, mutta sille syötettiin alku vuodesta sellainen ruoka, laitettiin kuumaan veteen hevosen lantaa ja hyvin vähän jauhoja ja tätä ruokaa se sai niin pitkälle kunnes sitä alettiin lihottamaan teurastusta varten sitten sille annettiin puhdasta jauho ruokaa että se liho nopeasti ja sitten vaan tapettiin syötäväksi perheelle, kuinkahan tervettä lihaa tämä oli en tiedä, mutta kurja kohtalo sika paralla. Tämä on tosi tarina ei mikään aprilli pila näin omin silmin tämän.

    Äänestä

  • nähnyt... kirjoitti:

    kun naapurissa asuttiin ja siellä pidettiin yksi sika joka sitten teurastettiin syksyllä myöhään, mutta sille syötettiin alku vuodesta sellainen ruoka, laitettiin kuumaan veteen hevosen lantaa ja hyvin vähän jauhoja ja tätä ruokaa se sai niin pitkälle kunnes sitä alettiin lihottamaan teurastusta varten sitten sille annettiin puhdasta jauho ruokaa että se liho nopeasti ja sitten vaan tapettiin syötäväksi perheelle, kuinkahan tervettä lihaa tämä oli en tiedä, mutta kurja kohtalo sika paralla. Tämä on tosi tarina ei mikään aprilli pila näin omin silmin tämän.

    Hevoselle kun annettiin heinää ja viljaa, etupäässä kauroja,..niin
    hevonen on hyvin huono sulattamaan ruokaansa, kuten esim. märehtijät.
    joilla on monta mahaa ( pötsi, verkkomaha, satakerta, juoksutusmaha...ja jäikö joku maha pois,
    noin muistista!?

    Niinpä hevosen lannassa on paljon käyttämätöntä energiaa, ja ravintoa,..joten sinällään, mikä
    hevosen suolesta tuli ulos, heinä ja kaura seos, soveltuu kyllä sikojen jatkorehuksi...mutta
    en minä silti sikaa syö muista syistä, kun tiedän monta tutkimusta sen lihasta!

    Ja toisaalta, sanottehan te itse! Jumala on viisauden lähde" kts. Jes 66: 3, ja 17

    Teistä monet käyttäytyvät hassusti, kerrotte mitä Jumala on sanonut, jostain muusta kuin ruoka-asiasta..mutta kun tulee kyse ruuasta, niin Jumala olkoon hiljaa, ja te saatte puhua, jopa sian äänellä

    Äänestä

  • nethän net on sitä atventistiin herkkuva, jota beneti ei pane suusa vierreenkää. voe h.....tti, jotta en vielä pahemmi sano. mäne ruåtsiin ja maestele soijanakkie, nii tiiät miltä ne maestuut.

    Äänestä

oot huohmannu, ettei sulle sianlihan syönti ole hyväksi, vaan pahaksi, niin viisastu nyt siitä havainnostas niin, ettet enää käytä sianlihhaa ravinnoksesi missään muodossa..

Ja jos jollakin toisella on samankaltaiset oireet, niin se on Jumalan mielen mukaista viisautta, että karttaa sitä, minkä omassa elämässään pahennukseksi havaitsee ruumiinsa hyvinvoinnin ja terveyden kannalla..

Vaan salli sitten niille lähimmäisillesi myös se vapaus, josta itsekin nautit kaikenlaisen lihan syömisessä, että jos joku ei sairastu sianlihan syömisestä, niin senkun syöpi vaan - joulukinkkuakin..

Äänestä

mikä se sellainen kauppa on?

Äänestä
  • No se on sen makarakaapan vierässä tuo makkarakaupauppa.
    Aivan lähellä kaoppahallii ja K- kaapan Väeskin tiskiä.

    Äänestä

Koska sinulle tulee tunnonvaivoja ynnä vatsavaivoja meidän lihakaupoistamme, rupea uuditestamentilliseksi
niinkuin oli Johannes Kastaja, Jeesuksen forerunners!

Matt. 3:4
Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö;
ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
5 Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

3. Moos. 11:21
Siivekkäistä nelijalkaisista pikkueläimistä saatte kuitenkin syödä sellaisia maassa hyppiviä lajeja,
joiden reidet nousevat muuta ruumista korkeammalle.

22 Näistä saatte syödä kaikkia heinäsirkka-, hepokatti-, kenttäsirkka- ja kulkusirkkalajeja.
23 Kaikki muut siivekkäät nelijalkaiset pikkueläimet olkoot teille iljetys.

Matt. 11:18
Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'.
19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."

Noista viime jakeista on tunnistettavissa adventismin sekaoppi - kaikessa ei-adventistisessa on mukamas
riivaaja.

Äänestä

Ja kananmunia raakan sipulisalaatin kanssa. Ja suolasienisipulisalaattia, niin veret vahvistuu.. ;)

Äänestä
  • tuo suolasieni sipuli salaatti, kun Stefanus mainitsi tuosta, että sehän vasta hyvää olikin ainakin syksyisin keitetyn perunan ja kurkun kanssa, äiti usein teki sitä ja se oli aivan herkullinen ateria.
    Eikä ollut liikoja rasvoja siinä ruuassa, nykyisin ihmiset syö aivan liian paljon rasvaisia ruokia ja sitten tulee kaikenlaisia vaivoja liiasta rasvan syönnistä.

    Äänestä

Minä kun en kaikesta pidä ja on tuota painoakin kertynyt jo ihan liian kanssa.

Jaa, että Raamattuko se panee sinut syömään kaikkea mitä lihakaupassa myydään. Että olet niin viisas, toivotaan nyt kuitenkin ettei siellä myydä koiran ruokaa..

Hyvää jatkoa vaan
(vaikka vähän puistattaa kun miettiin noita sinun ruokavalioitasi)

Äänestä
  • esim. koiranmakkara on ravintoarvoltaan parempaa kuin esim. lauantaimakkara, koska koiranmakkarassa on enemmän kivennäisaineita.

    Kissan ruuista en tiiä. Mulla yx kissa, jolleka tarjosin jotain sheebaa yms. purkkiruokaa, peitteli ikäänkuin paskaläjän ois peitelly, vaikka lattialla ei hiekkaa ollutkaan. Kissa pyöri siinä lautasen ympärillä ja kaapi tassullaan olevinaan jotain lautasen peitteeksi..

    Sitten kun annoin kissalle keitettyjä silakkafileitä, se hyrisi ne syötyään tyytyväisenä sängyssä.. ;)

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    esim. koiranmakkara on ravintoarvoltaan parempaa kuin esim. lauantaimakkara, koska koiranmakkarassa on enemmän kivennäisaineita.

    Kissan ruuista en tiiä. Mulla yx kissa, jolleka tarjosin jotain sheebaa yms. purkkiruokaa, peitteli ikäänkuin paskaläjän ois peitelly, vaikka lattialla ei hiekkaa ollutkaan. Kissa pyöri siinä lautasen ympärillä ja kaapi tassullaan olevinaan jotain lautasen peitteeksi..

    Sitten kun annoin kissalle keitettyjä silakkafileitä, se hyrisi ne syötyään tyytyväisenä sängyssä.. ;)

    No mikäs, etteikö kissalle sika kelpaisi, syöhän ne hiiriä ja rottiakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisaita neuvoja.. kirjoitti:

Ja nilkassa oleva nivelpussi on taas kivulias, että hyväkun pystyy kävelemään.
Aikonaan kun se vaivasi jatkuvasti ja meinasivat kirurgisesti poistaa, niin huomasin yhteyden sianlihaan.
Käytimme oikein työkaverin veljen kasvattamaa viljapossua ja sikaa muutenkin.
Eli oireet ilmaantuivat tuon lihan äärellä aina.

Ts. jos sinulla oireilee nilkan kohdalla vasemman jalan jalkapöydän ja melkein nilkan päällä vasemalla pieni hyvin arka kohta, tai vastaavasti oikeassa jalassa oikealla, niin oire on sama.

Olin erittäin pitkään syömättä sianlihaa, kunnes eilen sitä tyrkättiin nokaneteen ja söin.
Nyt onnutaan ja on niin tulehtunut nivelpussi, tänään.

Ei se niin siunattu tila ole, eikä ulostamalla tilanne parane ollenkaan, että kysäseisin, että olisiko tuossa jotain, mikä ei ole ihmiselle tarkoitettu ollenkaan?

Nyt viisaat "syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään", antaa viisaat neuvot tähän.

Oireet ovat aina tuossa sianlihassa. Jos syön jotain muuta, ei oireile ja kipu on tällähetkellä "ei mitenkään mukava", koska hyvä kun kävelee tällä nilkalla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu