Hei kaikille. Palsta SURUA JA RAKKAUTTA on tullut täyteen joten aloitan palstan uudella nimellä ETEENPÄIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA jatkaen siitä mihin aiemmin jäimme.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 500
Vanhimmat
Hyvää huomenta kaikille. Palstamme surua ja rakkautta tuli sittebn täyteen. 500 kirjoitusta ja lukukertoja 5549 pääosin meidän samojen kirjoittamia. Kiitos kaikille kirjoittajille ja myös lukijoille. En keksinyt nyt aamulla mitään parempaa nimeä ketjumme jatkamiseksi joten jos jollakulla on joku hyvä nimi niin jatketaan sitten kirjoittelua siinä.
Ihmettelijä kirjoitti tuttavansa lapsen mentyksestä ja uskoi, että se on ollut heille kova isku. Usko siinä asiassa on aivan oikea vaikka perhe näyttääkin voivan päällepäin ihan hyvin. Ei minunkaan otsassani lue: lapsensa menettänyt. Elämä jatkuu arkineen ja pyhineen. On vain mentävä eteenpäin ihan kaikessa niillä voimilla mitä on. Ei tarvitse mitenkään koettaa näytellä parempaa mitä on. On vain oltava sitä mitä on. En pukeudu säkkiin ja ripottele tuhkaa päälleni mutta sisältä olen aivan hajalla ja rampautunut. Tätä olotilaa ei voi nähdä tai tuntea ennenkuin sen saa ihan ikiomaksi ja henkilökohtaiseksi. Siihen perustuu myös se vaertaistuki ja samaistuminen. Ei voi ymmärtää, tuntea, nähdä ja kokea ellei ole omaa hekilökohtaista ikiomaa surua sisällä.
On niin monta kaunista kotia upeine pihoineen. Hyvin hoidettu koti ja varallisuus näkyy kaikille ulospäin ja siitä on helppo tehdä omat johtopäätökset mutta kuka voikaan tietää mitä talon sisällä tapahtuu. Olen työni puolesta käynyt ihmisten kodeissa erivuorokauden ja erivuoden aikoina. Ne käynnit ovat olleet minulle yhtä ihmeellisiä ja kokemattomia kuin jotkut ulkomaan matkat missä en ole milloinkaan käynyt. Tätä ei voi kuitenkaan yleistää ja onhan niinkin, että vähempikuntoisessa talossa voi asua hyvinkin onnellinen perhe.
Eilen illalla maalasin aika myöhään alakerran seiniä. Tänään maalaan katon ja puhdistan lattian. Sitten saan jalkalistat ja pääsen kalustamaan. Voi kunpa olisi näkemässä ja kokemassa tämän. Naapurin poika on käynyt luonani useasti ja toikin eilen moottoripyöränsä minun lämpimään kattilahuoneeseen ja laitteli siellä pyörää. On jotenkin mukava, että tuo täysin eristäytynyt ja epäsosiaalinen kaveri käy luonani.
Hyvää sunnuntai päivää kaikille ja levätkää arkea varten. Isän kätteen päivänne ja kirjoitelkaa nyt uudelle palstalle.
Siis täh? Kuka mitä missä ja millon?!? Siis mis tota hommaa jatketaan ku tuli täyteen? En pys enään kärryillä!!!!
Päätin minäkin liittyä tähän keskusteluun, sillä aihe on erittäin ajankohtainen. Mun äitini kuoli vatsasyöpään viitisen kk sitten.. Sairastettuaan pari kuukautta. Sitä asiaa ei ole kunnolla vielä pystynyt käsittelemään eikä sitä ajoittain oikein jaksa edes ymmärtääkään..
http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us
http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us
Huomenta Turvamies ja kaikki te muut!
Hyvä, että sait taas uuden aloitusketjun aikaiseksi. Olen lähdössä tuonne 100 km:n päähän hoitamaan lapsenlaspsia. Vanhemmat musiikkityössään, sattui yhtäaikainen meno molemmille juuri sunnuntaiksi.
Vähän kiire jo, mutta halusin vain toivottaa hyvät sunnuntait kaikille, palaan tänne taas.
Voihan kaksi aikuista varista asua hyvin kaksistaan lapset lentänyt maailmalle no kyllä se sitä kun oppii katselemaan ja kuuntelemaan
Kiitos Turvamies,kun huolehdit meille taas uuden ketjun. Hyvä tietää,että täältä te löydytte.
Tänään ei oikein ole saanu mitään aikaiseksi. Väsyttäny ja huomanu,että kiukku puskee päälle,jotensakaan ei osaa keskittyä mihinkään...pahottaa mielen pienestäki asiasta...
Kävin iltasella hautausmaalla,sattu sellanen ilta,että kirkossa oli "kauneimmat joululaulut" tilaisuus,väkeä oli tosi paljon liikkeellä,enempi varmaan kun vainajien muistopäivänä. Vaihdoin kynttilät ja puhistin haudan höttyrä lumesta.
Nyt on semmonen tunne,että on tosi yksin tämän surun kans....itkettää...ja kuitenkin koittaa vetää reipasta roolia toisten aikana,"kokoaa ittesä" heti,jos joku tulee lähettyville...kylläpä te siellä tiedätte...
Kauniita unia ja kiitos kaikille sinne jonnekin,missä olettakin,kirjotelkaa.
Hyvää huomenta sydän syrjällään ja kaikki toisetkin
Meidänkin kirkossa oli eilen kauneimmat joululaulut mutta en mennyt sinne. Nuorempi tytär ja puolisoni olivat siellä. Minulla oli ihan kaunishetki jutella kahden vanhemman tyttäreni kanssa meillä kotona sillä hänkin väistelee nyt tuota kirkkoa missä poika siunattiin. Tytär sanoi, että ehkä ensivuonna hän menee kuuntelemaan kauneimpia joululauluja ja samoin totesin minäkin. Elikkä otimme ns. aikalisän. Sitä tarvitsee niin monissa asioissa mutta harvoin antaa lupaa itselleen sitä käyttää. Joskus on hyvä ottaa ja luvata itsele tuo aikalisä.
Pakkanen on meilläkin lauhtunut -12 asteeseen eilisen liki parinkympin lukemista ja höppöistä pakkaslunta on satanut liki 10cm. Inhoan lumitöitä sillä niissä ei voi ottaa sitä aikalisää.
Lähdetäänpä taas tähän arkipäivään reippain mielein niillä voimilla mitä on ja otetaan rohkeasti se aikalisä jonkun asian kohdalla jos siltä tuntuu. Ehkä ensivuonna sitten onkin asiat taas toisin ja aikalisää ei tarvitakkaan? Isän kätteen päiväsi ja kaikkien toistenkin päivä!
Tuo on niin kovin lohduttava ajatus, että jos huomenna /ensi viikolla/ensi vuonna asiat ovatkin toisin. Tuo ajatus on usein antanut minulle voimaa jaksaa puskea eteenpäin vaikeina päivinä. Ei sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu. Voimia ystävät ja rauhallista joulua! Kerätään voimia kohti uutta vuotta.
Hei kaikille !
Olin vasta puolenyön jälkeen kotona. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa lumipyryssä. Tulin illan myöhäisimmällä linja-autolla. Lunta tuli niin, ettei tietä juuri näkynyt.
Kävelin lastenlasten kanssa Vaasassa rantaan, siinä lähellä rantaa on pulkkamäki ja kohta 5 v lapsenlapsi lasketteli siellä vähän aikaa. Itse vahdin vauvaa, joka nukkui vaunussaan. Tai siis vahdin molempia tietysti. Siinä rannalla oli laitureita ja yhdellä laiturilla oli kuusenhavuja ja paloi muistokynttilöitä. Siinä hukkui toista viikkoa sitten alle 30 v mies. Joitakin nuoria, todennäköisesti ystäviä kävi siinä ja minulle tuli niin paha olo, ajattelin tasan 2v takaisia tapahtumia, sitä hirveää shokkia, teistä jokainen tietää, mitä tarkoitan. Sanoin lapsenlapselle palelevani, mikä olikin totta ja lähdimme pois.
Joulu tulee meille kaikille, se on jo lähellä, joulu tulee,mutta kuten olen ymmärtänyt ketjustakin, kukaan meistä ei sitä pysty viettämään, joulu vain on. Matkavalmisteluissa olen edennyt niin pitkälle, että vaatteet on kasattu meidän nykyisen vierasmakuuhuoneemme sängylle ja käyn ne vielä kerran läpi ja yritän poistaa turhat tavarat ja sitten ne matkalaukkuihin. Miten tuo pakkaaminen onkin niin takkuista puuhaa, varsinkin näin talviaikaan, kun pitää ottaa esille "väärän sesongin" vaatteita. Toivottavasti edes saisi vähän aurinkoa siellä. Tällä viikolla Puerto Ricossa on näyttänyt olevan hiukan epävakaista säätä.
Hyvää maanantaita teille kaikille
Eilen sain ystävältäni kirjan. Enkeleitä hiuksissani. En tiedä onko se hyvä tai huono koska aloitin vasta lukemisen.
Mutta se ilahdutti kun ystäväni kiireistään huolimatta ehti käymään kuitenkin ja se etrtä kirja osoitti että hän jos joku ymmärtää että suren edelleenkin. En kysynyt, mutten usko hänen hakeneen kirjaa tarkoituksella lahjaksi minulle, vaan se tuli hänen eteensä..
Tavallaan se on suruni kunnioittamista ja muistutus siitä että oikeasti kaipaan poikaani ja hän ymmärtää sen..ihan meinas tippa tulla linssiin ja halasinkin häntä jo tuulikaapissa.
otin kolme vapaapäivää, tai puolikkaita jotta ehdin jotain tehdä joulua varten. Keittiötä pidemmälle en ole päässyt ja sekin vielä vajaasti siivottu.
Pojan valokuvat pyyhitty pölyistä. Pojan pöytä siivottu uusi kynttilöitä vailla. Mietin mitä teen viime joulun karkin kanssa..typerää mutta annoin sellaisen hänelle lahjaksi, vaikka se siinä pöydällä vaan on pölyttynyt..
ostin lahjan jonka vien haudalle..kukat ostan vielä..pakko kai ostaa ne tänä'än jotta ehdin tehdä niistä jotain haudalle vietäväksi..hautakynttilöitä , sellaisia lasisia en löytänyt eilen kaupasta..koristelen ne sitrten vielä itse..nyt vaan tuntuu etten jaksaisi..jolloin iskee syyllisyys tavallaan..
Jotenkin on nioin väsynyt tähän suruun..kuollut mikä kuollut niikus..ei siinä auta sydämet kukat tai muutkaan asiat..
Silti on parempi mieli kun saa jotain tehtyä..niin se mulla vaan menee..
Tätä omaa joulua en jaksa enää miettiä , uskon että tulee paniikki , mutta kyllä kai me kinkut uuniin saadaan, parempi kunnei ota niin paljon paineita..yksi päivä...ja sitten se on ohi..
Uusi palsta aukeaa nyt taas työkoneessankin eikä siis tarvitse odotella että pääsee kotiin katsomaan josko joku olisi kirjoitellut.
Joulu lähenee, en ole siivonnut sen enenpää kuin muutoinkaan (kaapit ovat sekaisia mutten aio joulua kaapissa viettää ) muutoin meillä on yleensäkin siistiä, en jätä koskaan tiskejä pöydille tai vaatteita ympäriinsä roikkumaan ja pöly/eläin allergian takia siivoilen ja moppailen päivittäin.
Yksi korsite on ripustettu keittiön ikkunaan sellainen tähti jossa on valo, muuten emme joulua laita tänä vuonna.
Sain ne tilaamani enkelitaulutkin viime perjantaina. Ensin ajattelin yhtä, mutta kun jotenkin tuntuu että haluan toisen niistä tyttöni muistoksi ja toisen jj:n äidin muistoksi niin nyt niitä sitten tuli ostettua kaksi. Taulut ovat guassitöitä.
En yhtään jaksa tavarataloissa tai kaupoissa kierrellä, tungos ahdistaa. Ja kun en mitään lahjoja aio ostaan niin mitäpä siellä tekisin. Kynttilöitä ja ruokaa haen lähikaupasta. Nyt kyllä poikkean töiden jälkeen Tuomaan markkinoille tuohon kävelykadulle ja torille .
Töissä kun asiakkaat toivottelevat hyvää joulua ja joulunodotusta se ei enää tunnu yhtä pahalle kuin aiemmin, onhan hyvä kun muilla on joulumieltä, toivottavasti minullakin vielä joskus tulevaisuudessa.
Hyvää matkaa sinulle Viola, aamuteevessä joku professori tänään kertoi että viikon aurinkolomalla saa itselleen monen kuukauden D vitaniinin tarpeen hankittua. Minäkin olen syönut D-vitamiinia ,enkä ole saanut flunssaa .
Rauhaisaa loppupäivää teille ystävät
Aamupäivää Kastepisara ja kaikki toisetkin
Hienoa, ettävoit lukea palstaa myös töistä käsin. Entinen palsta ei enää huolinut kirjoituksia ja ilmoitti, että on aloitettava uusi mutta täällähän me kaikki taas tunnumme olevan. Kävin lumitöissä parituntia ja lisää näyttää kokoajan hipsuttelevan. Vaikka meille ei tule jouluksi vieraita ja mennään se hyvin matalasti niin kyllä jotain joulunpaineita tuntuu olevan. Siivota pitää ja jotain ruokiakin hommata. Kovasti odotan myös alakerran kuntosalin valmistunmista. Eilen pesin sieltä vanhan muovimaton ja vahasin sen pariin kertaan. Tänään pääsen laittamaan jalkalistoja ja ehkäpä illalla kasailemaan kuntosalilaitteitteita.
Olkapää meinaa nyt oirehtia. Kävin magneettikuvissa ja siellä on sellainen vanha vamma mikä pitäsi leikata. Leikkaus on pieni toimenpide päiväkirurgiassa mutta käpälän toipumiseen menee vähintää kaksi kuukautta. En halunnut nyt heti leikkausjonoon vaan koetan mennä vielä näin eteenpäin.
Tänä aamuna kävi taas se sama ilmiö mistä kirjoitin joku aika sitten. Kamala kouristuksen tuntuinen ikävä poikaa kohtaan iski kuin salama. Yhtä-äkkiä olin kuin herännyt unesta, että hän on kuollut ja ei tule milloinkaan takaisin. Se tunne menee nopeasti ohi mutta se on jotenkin niin mukaansa tempaava ja ikään kuin olisin siinä ajassa hetken poissa.
Voimia kaikkien Joulun viettoon ja valmisteluihin. Voimia Violalle pakkailuun ja laittele viestejä kun olet päässyt perille. Kamalaa liikennesäätä on luvassa koko suomeen ja monen joulun suuret suunnitelmat eivät toteudu. Muistetaan toisiamme näinä aikoina ja kerätään siitä yhteishengestä jotain yhteistä voimaa.
Isän kätteen päivänne
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Vaikka joulu ei välttämättä ole mukavin juhla nyt, koettakaamme jaksaa tuon jouluhössötyksen yli. Ikävä on aina ja pysyy, konkreettisesti rakas ei ole luonamme, mutta sydämmessämme muisto elää ikuisesti. Kun ajattelen näin. Tuntuu,että en ole yksin. Tuntuu, että hän pitää minulle seuraa. Rakas elää muistoissa.
Pakkanen on lauhtunut -5 ja lunta tupruttaa tulen kera.
Uskomatonta,että huomena on aatto. Meitä on ensimmäisen kerran koolla 16 vuoteen vain 4,vanhin poika meni tyttökaverin vanhempien luokse,sitäki mie pelkäsin, ko ajomatka on pitkä, mutta pääsivät onnellisesti perille.
Joulukuusi on tuotu sisälle,täyty nuorempien takia kuitenkin siitä pitää kiinni,että jotakin joulun merkkiä on. Tarkotus olis joulupäivänä tai tapaninpäivänä käydä molemmissa mummoloissa,muuten ihan hissukseen oleillaan kotosalla ja aattona käydään haudalla.
Kyllä se tuo ikävä kourii rintaa meillä kaikilla. Eilen kun tulin saunasta,laitoin pojan flanelipyjaman päälle,isohan se mulle on,mutta käärin hihat ja lahkeet...tuntu aivan kuin olis poikaki ollu lähempänä.
Violalle puolisoineen oikein hyvää matkaa.
Voikaa ystävät niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Joulurauhaa ja rakkautta kaikkien sydämmiin.
Kiitos teille kaikille matkatoivotuksista. Tuntuu mukavalta ajatella, että jossakin on ystäviä, jotka lähettävät ajatuksen. Siinä on voimaa.
Matkatavarat laukuissa, matkakuume ei vielä pahemmin iskenyt. Lähdemma aamusella ajamaan pojan luokse, otamme miniän äidin samalla mukaamme sinne. Syömme siellä heidän kanssaan joululounaan ja sitten matka alkaa. Aika mukavia ilmoja siellä Puerto Ricossa näyttää olevan luvassa ainakin.
Kävin vanhimman pojan haudalla eilen sytyttelemässä kynttilät. Siellä on nyt kaksi pientä sydämenmuotoista kukkalaitetta, siskoni oli vienyt omansa myös. Mietin ja surin sitä 2-v kuolinpäivää, uni ei ollut lainkaan tulla edellisenä iltana. Sitten ajattelin, että samahan se on, onko siitä kulunut tasan kaksi vuotta, vähän vaille tai enemmän. Ei se tee surua suuremmaksi tai pienemmäksi, vaikka se olisi tasan jotakin. Jossain mielessä kyllä ajan kanssa suru tulee suuremmaksikin, aika on vain yhä enemmän saanut ymmärtämään, että poika ei todellakaan tule takaisin. Kaksi vuotta on aika pitkä aika, mutta ei kovin pitkä aika surra lastaan.
Kävin eilen illalla myös uimassa. Tein ensin kävelylenkin lumisateessa. Nuorin poikakin tuli mukaamme sinne. Nyt saunakin oli kunnossa siellä ja tosi ihanat löylyt sieltä tuli uimisen välissä. Se saa olla meidän joulusaunamme.
Täälläkin on lauhtunut ja pyryyttää lunta. Toivottavasti tien päällä joululiikenteessä vältytään isommilta onnettomuuksilta.
Joulurauhaa teille kaikille, koettakaa kuitenkin levätä ja olla ulkonakin. Koetan sieltä etelästä kirjoitella, kaipa siellä hotellilla on vieraita varten kone käytettävissä.
Hyvää Joulua kaikille minulta ja mieheltäni
Hyvää Joulua kaikille
Tyttäret olivat perheineen meillä eilisestä lähtien ja arvaatte varmaan tuliko ns. omista hommista mitään. Elikkä siivoukset ym. siirtyvät huomiseksi. Ei oteta niistä edelleenkään paineita vaan tehdään ne kun joudetaan ja loput jätetään tekemättä. Kuntosaliin sain eilen vävyn kanssa kasattua ns. monitoimilaitteen jonka toivon huomenna saavani pultattua lattiaan. Luntakin on tullut ihan kiitettävästi ja toivoisinkin ilmaston lämpenevän kahta astetta enemmän, 24- astetta olisi ihan hyvä. Pikku poikaa sain hoidella ja poika osasikin hyvin seurustella. Nappailee minun silmälaseja ja pikkusormia onkin välillä aika hankala avata sankojen ympäriltä. Poika kuuluu selvästi "riskiryhmään" kun on niin vahva. Omaa poikaa on suunnaton ikävä ja huomenna menen haudalle tekemään lumitöitä ja viemään kynttilöitä. Edelleen sytytän yhden kynttilän valaisemaan teille ja teidän rakkaille. Olkoon se pieni liekki taas merkki yhtenäisyydestämme ja tästä palstasta.
Violalle ja hänen miehelleen hyvää matkaa. Nauttikaa auringosta ja lämmöstä. Etsikää ilon aiheita ja tietäkää, että me täällä olemme yhtä vaikka nyt välimatka on pidempi kuin täällä suomessa. Samoin teille kaikille muillekin. Etsikää iloa. Minulle ja monelle teistä ketkä omaatte jonkinlaista uskoa ja sitä jälleennäkemistä on Vapahtajan syntymäjuhla siihen liittyen merkittävä. On ihanaa, että tuo pieni poika syntyi sinne talliin. Uskon Hänen pitävän hyvää huolta rakkaistamme. Joulu on pian ohitse ja arki koittaa.
Isän kätteen Joulunne ja kirjoitelkaa
Toivottaa Kastepisara ja jj
http://www.youtube.com/watch?v=FbYHew9apzQ
Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille. Poisnukkuneet rakkaimpamme ovat lähellä meitä jokaisena päivänä, siellä missä mekin olemme.
Turvamies ja kaikki muutkin. en jaksa nyt luetella teidän nimimerkkejä mutta ne kyllä ovat tulleet tutuiksi. vuokrasin mökin täältä läheltä vääksyä siis keskeltä ei mitään. olen tosi sulkeutunut koska en kestänyt enään mitään ylimääräistä varsinkin näin jouluna. mutta kun menen ulos niin kuulen vaan sen huminan mitä metsä saa aikaa. tämä on nyt elämääni. ja en ole yksin täällä koska onhan mulla kaksi enkeliä joihin saan paremman yhteyden täällä. ja kukaan ei häiritse. mutta nyt on hieno, kaunis valkea joulu, siitä pitää nyt vaan nauttia.
jos me tästä Joulusta selviydytään niin selviydytään mistä vaan.Joulua sinne korven hiljaisuuteen ja tähtien tuikkeeseen.
Hyvää Joulua Suicider
Olen kiitollinen, että kirjoitat. Vaikka meillä on sama kohtalo olemme yksin hyvinkin monesti vaikka ympärillämme olisi paljonkin ihmisiä. Luota siihen, että elämäsi tulee senkin suhteen vielä muuttumaan. Nyt vain eletään tätä aikaa. Tiedän, että olet taistelija joka on kovissa ryöpytyksissä mutta eteenpäin sinä menet koko ajan. Mökin vuokraaminenkin on jo yksi asia. Sinua vielä tarvitaan toisten eteenpäin viemisessä. Nauti valkeasta Joulusta ja tiedä, että Viola Kanarialla, ystävät pohjanmaalla, Helsingissä, pohjoisessaja minä täällä ollaan aina (yöllä ja päivällä) toinen toisemme kanssa. Ehkäpä joku päivä näemmikin toisiamme. Tämä yhteys ja kommunikointi on nyt meillä toisiimme, joten pidetään siitä kiinni. Voi hyvin ja luota. Isän kätteen Joulusi ja teidän muidenkin Joulu.
t. Turvamies
Hyvä Jj
Joulu menee nyt ohitse ja aika tekee tehtävänsä mille emme mahda mitään. Sitä kautta ollaan taas vahvempia vaikka mielialat vaihtelevat. Aika menee eteenpäin silti.
mutta kun sä elät täällä elämää mikä piti olla ihan normaalia, perhe, mikä se on. Jumala vastaa tänne korpeen missä olen tai sitten ei?
missä on isän käsi.
Hyvää yötä Suicider
Itse kysyn ja etsin sitä Isän kättä samoin kuin sinäkin. Luotan ja uskon sen kuitenkin olevan olemassa. Se voi olla lähellämme vaikka tässä tilanteessa sitä on niin vaikea uskoa. Pärjäile!
menkää paikka missä uskotte sen toteuvan. tämä paikka on minulle se oikea. kiitos Turvamies.
no hyvää joulua vaan...
Minut kutsuttiin 3:een paikkaan ja jokaisen niistä hylkäsin.
Osittain raha/bensatilanne rajoittaa liikkumistani, mutta ei vaan huvita.
Ei huvita mitkään iloiset ihmiset, iloiset joululaulut, mä arvasin että tämä iskee...
Mietin mikähän mua vaivaa kun ei huvita oikein ihmisiä nähdä ja tykkään eristäytyä.
Kullan haudalla kävin viemässä kynttilän. Oon aivan paskana ollut eilisestä asti.
Sellainen aivan ulkopuolinen olo ei kuulu mihinkään. Sitten varmaan kysellään mikset sä tullut, olkoon puhelin äänettömällä.
olen kadonnut tänne korpeen, yhteydet täältä kyllä saa mut muuten täydellinen hiljaisuus ja pysähtyneisyys. pysy hengis niin kuin minä yritän.
Hyvää huomenta Suicider ja Minä se vaan
Heräsin aamulla aikaisin ja ikävöin poikaani. Joulu tai mikään ei ole enää entisensä. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta ketkä voivat nauttia ja iloita joulusta. Minun on hyvä näin eristäytyä. Se on itsensä suojelemista ja tänäkin aikana kasvan eteenpäin, kuljen sinne minne minun elämäni on menevä. Olen ja menen pakosta mutta en toisten pakottamana. Suunnat katoavat välillä mutta eteenpäin vaikka eksyksissä on mentävä. Jotain tuällä taipaleella tulee vielä vastaan. On niin paljon sanottu ja kirjoitettu kun täysin lyöty mies kirjoittaa: - pysy hengis! Sekin on paljon kun joutuu välillä toteamaan itsestään, että : -olen aivan paskana!Näihin asioihin ei auta kauniit lupaukset tai se yleinen: - kyllä se siitä! On vain mentävä eteenpäin silläkin uhalla, että ei ole mitään varmuutta helpotuksesta. Eteenpäin!
Kanarialla on ollut kovat myrskyt ja joitakin lentoja on jouduttu perumaan. Toivottavasti Viola on päässyt miehensä kanssa turvallisesti perille ja myrskyn jälkeen aurinko alkaisi paistaa. Joulu on onneksi vain kerran vuodessa ja nyt mennään se näin. Ensi joulusta ei vielä tiedetä, eikä sitä kannata edes miettiä.
Ihan paskanakin te olette kumpikin kovia jätkiä. Mennään yhdessä eteenpäin.
Kovin on tuttuja tuntemuksia teillä kaikilla,ei tosiaan huvita iloset joululaulut ja ihmisten riemu. Tuo mökki korvessa kuulostaa mukavan rauhalliselta paikalta,poissa kaupungin hulinasta,tähtitaivaskin varmaan on upeampi siellä.
Täällä paukkuu pakkanen -26.
Voimia jatkoon kaikille,onneksi te löydytte täältä.
Hyvää joulupäivää Sydän syrjällään
Kirjoitin aamulla nuille miehille, että ovat kovia jätkiä mutta sinä ja palstan naiset olette kovia naisia, enkä halua väheksyä tai mittailla sen kummemmin kenenkään tuntoja. Jokainen kantaa omaa taakkaansa. En tarkoita kovettunutta naista tai miestä mutta sitä kestokykyä mennä elämässä eteenpäin. Monen elämäntaival on niin paljon kepeämpää. Mutta mekin vahvistumme. Meilläkin on pakkasta -24 vieläkin. Nauttikaa nyt levosta ja käykää palstalla kertomassa kuulumisia. Voi hyvin.
Olen joskus lueskellut tätä palstaa ja ajatellut niitä näitä.
Minulle sitä Isän kättä ei ole. Missä se oli 5 vuotta sitten kun niin moni sai surmansa tsunamissa, missä se oli kun Estonia upposi, missä se oli kun bussi törmäsi rekkaan Konginkankaalla. Ja niin monta muuta onnettomuutta. Vain vähän ennen joulua Tuusulassa sattui auto-onnettomuus jossa kuljettaja-isä jäi henkiin mutta vaimo ja lapsi menehtyivät.
Se on vain pelkkää sattumaa mitä voi tapahtua ja kuka sattuu olemaan juuri siinä paikassa missä onnettomuss sattuu. Minä en voi tietää huomisesta, sinä et voi tietää huomisesta, silti joka aamu heräämme huomiseen.
Eilen illalla satuin vilkaisemaan televisiosta ohjelmaa Mansikkapaikka. Ohjelmassa oli vieraana entinen uutistoimittaja Arvi Lind. Arvikin on menettänyt yhden lapsensa, auto-onnettomuudessa jossa Arvi itse ajoi. Silti Arvi jatkoi työtään ja hänestä tuli alansa grand-old-man, The Arvi. Ja silti Arvistä löytyy se hulvattomampi puoli, ikiteinirokkari, jääkiekkopappa. Elämä jatkuu. (sain muuten joululahjaksi tuoreen kirjan "Arvin kieliopas".)
Iltapäivälehdessä oli myös haastattelu tytöstä joka menetti vanhempansa ja veljensä tsunamissa, siis koko oman ydinperheensä. Oman turvaverkkonsa ansiosta tyttö on kuitenkin selviytynyt hyvin.
Mitäkö tällä kirjoituksella yritin sanoa? Sitä että kaikkien ei tarvitse uskoa Isän käteen mutta elämä silti jatkuu, välillä mutkitellen, välillä ikäänkuin pätkän (päivän, viikon, kuukauden, vuoden) kerrallaan mutta jatkuu. Ja sekin on sattumaa mitä elämässä vielä voikaan tulla vastaan. Jopa jotain ihan hyvää.
Ihminen suuressa viisaudessaan ko. tappovälineet suunnitellu.Rakennetaan aivan vääriin paikkoihin,autoja,lentokoneita,sotavehkeitä,ym jollei niillä henki lähde niin on se kumma mitä muuta voi odottaa tai toivoa että ei omalle kohdalle mitään käy.Kaikessa viisaudessaan täytyis elää luonnon ehdoilla mutta sehän ei meille sovi kun kiire on kova jokapaikkaan.
Lindin pojan kuolemasta olen kuullut ja muistan jostain hänen itsensä kertomaa. Mutta sitä en muista, että Arvi olisi itse ajanut autoa ts ollut samassa onnettomuudessa. Kertoiko A Lind mansikkapaikassa, että ajoi autoa ja oli onnettomuudessa jossa poikansa menehtyi? Mielestäni poika kuoli toisen ohjaaman auton tönäisemänä.
Mikään ei estä Isän käden paikalla oloa
Jos kuolemaa ei jotakin kautta tapahtuisi niin kaikkihan täällä eläisi. Jos myrskyjä ei olisi, olisi aina tyyntä. Mitään pahaa tai huonoa ei tapahtuisi niin kaikkihan olisi täydellistä. Jos ei olisi linja-autoja ja paperirekkoja niin varmastikko Konginkankaan silloin menetyneet eläisivät? Kaikki ei todellakaan ole lähtöisin Jumalasta mutta se ei pois sulje sitä, etteikö Jumala olisi paikalla. Poikani elämä päättyi niin kuin päättyi ja toivon, että Isän käsi olisi ollut paikalla kun hän siirtyi rajan tuolle puolen.
Jos Arvi itse oli paikalla poikansa kuoleman yhteydessä ei voi todeta kun, että niin oli siltäosin isänkin käsi.
ajoi itse. Eli muistat nyt väärin.
Minusta ja meistä kaikista ei tule milloinkaan Arvi Lindiä työtään jatkavaa grand-old mania, jääkiekko pappaa tai ikiteinirokkaria. Enkä koskaan haluakkaan olla Arvin kaltainen. Meillä jokaisella on oma selvitymistarina elämässämme uskoen tai ei uskoen. jotkut selvityvät ja jotkut taas eivät. Toisille voidaan haistattaa pitkät ja tosille voidaan toivottaa Isän kätteen, mitä kenellekin ja kuka milläkin tavoin. Olen lainannut yhden hyvän ystäväni sanontaa: Isän kätteen. Hän tarkoittaa sillä minulle jotain hyvää ja turvallista, eikä siinä ole mitään ratkaisua Jumalan olemassa ololle. Kun eletään niin elämä jatkuu ilman mitään muttia. Surun murtamina välillä voimat häviää ja niistä töistäkään ei meinaa tulla mitään. Joskus voimia on enemmän olla vaikka se ikirokkari.
Palstamme on ollut minulle se turvaverkko jossa olen voinut käsitellä tuntojani. En ole koskaan pystynyt selvittämään tai ratkaisemaan minulle tuntemattomia asioita. Minulla on mahdollisuus uskoa ja luottaa siihen Isän kätteen ratkomatta sen kummemmin sen olemassa oloa tai sen tarkoituksia. Tässä surussa ja menetyksessä on minulle ihan tarpeeksi ratkaistavaa ja selvitettävää. Isän kätteen iltanne.
Jokainen meistä ajattelee siten miten vain itsestä tuntuu oikealle ja ja mistä saa toivonkipinää jatkaa elämää. Mie uskon että Jumala on kaikessa mukana, niin nykyhetkessä kuin myös silloin kun elämä päättyy. Uskon siihenkin että myös poismenneet läheiset ovat vastaanottamassa, oli se paikka sitten mikä tahansa. Mitään tuonpuoleisesta emme tiedä täällä maanpäällä, uskon ettei kukaan tiedä. Olemme monet kokeneet asioita joita ei voi selitää mitenkään, näemme näkyjäkin mutta näemmekö sen minkä haluamme nähdä? On etiäisiä, todellisen tuntuisia unia ja monenlaisia ennusmerkkejä jotka antavat meille tietoa jota kovasti kaipaamme. Niitä miekin olen kokenut ja tuntenut. Ehkä se on sitä jonka tarkoituskin on antaa meille toivoa jotta jaksaisimme eteenpäin siihen asti kunnes kaikki sitten kirkastuu ja viimeinkin tiedämme miksi ja mikä oli meidän tarkoituksemme maanpäällä.Itse en ole mitenkään harras uskovainen mutta usko Jumalaan mulla on ollut aina. Rukoillut olen paljon, monesti voivotellut kun en ole saanut vastausta, usko on horjunut kunnes tajusin että vastattu on mutta ei niillä sanoilla ja teoilla kuin itse sitä odotti. Monesti pitkänkin ajan kuluttua olen vasta ymmärtänyt että on minua sitten kuultu.
Tänään täällä Lapissa on kuulas ja kirpeä pakkaspäivä.Sisältä en ole liikahtanutkaan ulkoilmaan, mitä nyt kynttilöitä olen jäälyhtyihin käynyt sytyttelemässä.Huomenna pakkasesta huolimatta lähden verkoille, pakkokin jo käydä kokemassa ja aina se kokeminen on jännempää kuin verkonlasku. Vuosien kokemuksella tiedän miten pukeutua mutta vaatteista huolimatta alkaa ainakin käsiä palelemaan kun joutuu päästelemään mahdollisia kaloja verkosta. Parhain konsti on sitten upottaa kädet avantoon, onhan vesi siellä lämpimämpää kuin ilma. Isäni tämän mulle neuvoi silloin kun ihan pikkutyttönä kuljin mukana. Syksyn olen kalastanut siikaa ja varsin hyviä saaliita sainkin, laitoin sitten kalat eri muodoissa säilöön, purkkikalaa, suutarinlohta, suolaan ja toki nämä normaalit paistamiset joten suomut taitaa jo selässä olla.Joulua minun piti viettää mökillä mutta kun tytöllä muuttui suunnitelmat eikä mökille alunperinkään halunnut niin jäin sitten kotiin. Unelma silti elää yhä ja kun oikein ikävä iskee niin mielikuvissa olen hetkessä siinä että olen yksin mökillä, ympärillä vain hiljaisuus, tähdet taivaalla ja olen varma siitäkin että jouluyön sinisenä hetkenä näen jäällä tanssimassa tonttuja ja haltiattaria.Ehkä ensi Jouluna sitten unelma toteutuu, on tämäkin jotain joka antaa toivoa ja on jotain mitä odottaa.Monet ovat sanoneet että minussa asuu pieni erakkoluonne. On varmasti totta, yksin on niin helppo kulkea kairoilla ja kalavesillä, omaan tahtiin ja oman onnen tai paremminkin oman vaiston varassa.Monet myöskin kauhistelivat, sanoivat että kuinka sie uskallat yksin sinne lähteä, kauaksi kaikesta. Mitä pelkäisin, paremmassa turvassa siellä olen kuin täällä ihmisten keskellä ja mitä pelkäisin, en enää mitään.Pahin on tapahtunut jo, ei siis pelättävää.Loppujen lopuksi olen huomannut että tuo minun metsäläisluonne on auttanut minua tässä elämän jatkamisessa uskomattoman paljon, tavarasta en ole koskaan tullut onnelliseksi, onnellisin olen kun voin halata puita, kuuntelevat mutta eivät kysy mitään, kun kompastun juurakkoon niin voin manata että miksi sinun piti juuri siinä olla kunnes huomaan että juurakkohan on ollut siinä kauan ennen minua.Elän luonnossa kuin olisin jossain satumaassa ja kun olen vilkkaalla mielikuvituksella varustettu niin keksin mielessäni vastaukset mitä juurakkokin mulle sanoisi kun olen pitkin pituutta tömähtänyt tantereelle.
On vahinko etten ole saanut tyttäreeni tartutettua tätä luontopuolta mutta nyt ajattelen sen niin etteihän hänen tarvitsekkaan tehdä kuten minä haluaisin.Alitajunnassa kaiketi olen ajatellut että jos häntäkin elämä kohtelee rajummalla kädellä niin tietää mistä henkistä voimaa voi ammentaa. Sitähän tämä elämä on, emme todellakaan tiedä milloin yksi pieni hetkikin voi laittaa kaiken uusiksi. Nyt me tiedämme sen mutta monet eivät varmasti ole pysähtyneet sellaista ajatusta miettimäänkään. Eilen hautausmaalla en edelleenkään voinut käsittää että sytytän kynttilöitä oman lapseni haudalle, en millään voi sitä käsittää. Sama kipeä kouraisu tuntui sisällä joka on ennestään tuttu jokaiselta päivältä.Me mennään kuitenkin etiäpäin, milloin kontaten mutta eteenpäin se on sekin. Suicider, nyt kun istun kotisohvalla niin olen ajatuksissani istumassa sinun vierellä, siinä juuri vierelläsi ja meillä on yhteiset ja samat ajatukset mutta myös lupa odottaa aamun ensimmäisiä säteitä. Istutaan vain ihan hiljaa ja kuunnellaan, meidätkin nähdään.
Rauhaisia pyhiä kaikille.
Hei ja kiitos kirjoituksista. Mie olen vain mie ja sie olet sie,ja hyvä niin....ja jokainen saa uskoa tai ei uskoa Jumalaan......meillähän se uskoa on koetuksella........kuitenkin luulen,että suurin osa uskoo ja haluaa uskoa Jumalaan,kuka mitenkin. Minusta Turvamiehen toivotus on ihana, "Isän käteen".....jotenkin niin lohtua ja turvallisen olon tuntoa tuova.
En nyt yritä mitään käännytystä,mutta jotenkin tuntuu,että jos mie en uskois,niin mie en tosiaankaan jaksais...minusta se on niin kylmä ajatus,jos elämä päättys kuolemaan. Mie uskon,että sittehän se vasta alkaakin...
Mukava lukea Kyyneleenkin kuulumisia...kalaonnea...te oletta Violan kans sellasia naisia,jotka ei jäistä vettä kavaha...
Huomena mummolan reissu.
Kauniita unia kaikille sinne jonnekin.
Kiitos kaikille päivän ja yön kirjoituksista
Isän kätteen yönne
Hyvää alkavaa aamua kaikille
Pakkanen on laskenut ja tuuli voimistuu. Voi olla, että etelän myrsky alkaa vaikuttaa täälläkin. Suru ja rakkaus littyvät toisiinsa siinämäärin minkälainen on ollut suhteemme menetetyn rakkaamme kanssa. Siksipä selvityminen jos sellaisesta voidaan puhua liittyy myös siihen. Suru ja rakkaus tuntu jossakinmäärin vastakohdilta mutta kyllä niissä on yhteistäkin.
Joulu alkaa kääntymään taaksepäin ja arki alkaa häämöttämään. Surussa ja rakkaudessa meidän on helpompi elää arjessa kuin suurissa juhalpyhissä. Ennen se oli ehkä päinvastoin. Jokaisesta yhdestä päivästä on selvittävä Arvi Lindin tapaan mutta vain päivä- tai tuntikerrallaan. Elikkä kyllä meissä jokaisessa asuu varmaan pieni Arvi Lind. Arvikaan ei uutisia lukiessaan kertonut mitään sisällä olevistaan henkilökohtaisista uutisista. Oliko työtä tehdessä sisikunnassa myrskyä vaiko tyyntä. Eikä uutisopöudän papereissa lukenut: - ikävöin niin kovasti lastani. Olen kiitollinen, että tänne palstalle voin tänäänkin kirjoittaa tunteistani ja vaikkapa senkin, että IKÄÖVÖIN NIIN SUURESTI POIKAANI!
Voimarikasta päivää niillekin ketkä eivät usko voimaan ja tietenkin siihen Isän kätteen.
Mie uskon voimaan, vaikean yön jälkeen on taas uusi päivä. Jostakin sitä taas tuli, voimaa nousta lämpimästä sängystä itkuisen yön jälkeen ja väsymyksestä huolimatta laittamaan kahvi tippumaan. Katsoin peiliin, sanoin itselleni Hyvää huomenta, olet selvinnyt taas yhdestä päivästä, olet surkean näköinen mutta mitä siitä, kohta lähdet pakkasen kanssa kilpasille ja taidat selvitä siitäkin.
Pakkasta on parikymmentä astetta, termospullo on täytetty ja eväsleivät tehty.Ulkona vielä pimeää, valostuu matkan aikana ja perillä onkin kolmisen tuntia aikaa verkoilla tuhertaa ennenkuin pimeä taas tulee. Mikä nautinto sitten juoda kuumaa teetä ja syödä leipiä kun kaikki hommat on tehty.
Nyt on tyyni olo ja olen kiitollinen siitä, eilinen on mennyt ja kohti tätä päivää. Voimaa ja rakkautta lähetän täältä pohjan perukoilta kaikille.
Hyvää huomenta pohjoisen Arvi Lind
Vietä hyvä päivä ja tiedä, että kun yksin siellä vaellat olen istun ajatuksin mukanasi vaikkapa repunläpän päällä. Kuvittelen täällä mielessäni kuinka vaellat, nostat kaloja ja juot sitä lämmintä teetä. Kävin koiran kanssa jäällä lenkillä. Tuuli nostattaa lunta lentoon mutta pakkanen lauhtuu (-11,3). Soitin tyttärille ja oli kiva jutella molempien kanssa. Nuorempi lähtee perheineen sisareni luo Iisalmeen ja vanhempi tulee huomenna meille. Kävin alakerrassa maalaamassa kattoon laitettavan metalli koukun mihin asentelen nyrkkeilysäkin roikkumaan. Koukku on vanha ja rakennetuttiin se pojan kanssa montavuotta sitten samaan tarkoitukseen.
Naapurin nuorimies lupasi eilen tulla kaveriksi porailemaan reikiä kattoon ja lattiaan sekä laittelemaan kuntosalia. Poika juo joka ilta whiskyä mutta ei ole päihtynyt. Sanoinkin, että viinajuonti lopetetaan kun aloitetaan kuntoilu ja kesällä voidaan näyttää hauista tietä kyseleville. Nyt on niin heikko olo, että kättä nostaessa kello valuu kainaloon. Minäkään en ole jaksanut kuntoilla yhtäjaksoisesti ja käsikin on vaivannut mutta pikkuhiljaa koetetaan alkaa kuntoutumaan. On mukava kun on naapurissa myös toipuva kaveri.
Hyvää päivää kaikille Arveille olettepa sitten missä hyvänsä. Ja ... siihen Isän kätteen!
Kun julkkiksista puhutaan niin tulee mieleen syksyllä kuollut turkulainen mainos- ja ruokatoimittaja Visa Nurmi. Hänellä ja hänen vaimollaan sattui olemaan geenivirhe joka aiheutti sen että lapset sairastuivat ja kuolivat nuorena. Geeni oli erittäin harvinainen mutta juuri he, kaksi harvinaisen geenin kantajaa sattuivat yhteen ja saivat ensin kolme tervettä tytärtä. Jonkin ajan kuluttua selvisi että kaikki tyttäret sairastavat harvinaista sairautta joka aiheuttaa sen että lasten kehitys pysähtyy ja he kuolevat 20 - 30 ikävuoden välillä. MUTTA, jotta tragedia olisi täydellinen niin ensin kuoli Visa Nurmen vaimo syöpään. Miten joku voi silti jaksaa tehdä työtä, luovaa työtä ja olla positiivinen? Ja niin kuolivat sitten tyttäretkin. Mutta jotta palstan otsikko sanoo niin rakkautta on. Nimittäin Visa Nurmi avioitui uudelleen ja sai pienen pojan. Tämän pojan äiti ei kantanut mitään virheellistä geeniä. Surullista vain että Visa kuoli syksyllä vain vähän päälle 50-vuotiaana.
Surun määrää ei voi mitata mutta hänen elämänsä oli lähellä sitä mitä sanoisin äärimmäisen traagiseksi. Ja silti hänellä oli uusi elämä joka vain päättyi melko aikaisin.
Hei kaikille teille rakkaat ystavat.
Joulu 2009 oli ensimmäinen joulu ilman rakasta, tärkeintä mummoa. Mummo oli aina täällä meillä jouluisin. Tänä jouluna ei ollut kuusta eikä lahjoja, mutta sillä ei ole mitään väliä, en edes huomannut niiden puuttuvan, olisin antanut kaiken muunkin pois jos olisin saanut mummon takaisin luokseni.
tänään tuli kuluneeksi sitten kolme vuotta 5kk kun poikani kuoli..suru on edelleen voimakas..
Rakas koulukaverini jolle olen kaikkina vuosina kirjoittanut kilometrittäin kirjeitä ja soitellut, joskus jopa tavattu.
Lähetin kuoleman jälkeen jotain kuvia pojastani mutta kirjoitin etten pysty kirjoittamaan mitään. Kaikissa kirjeissämme oli aina lapsistamme kyse..kyseltiin kuulumisia ja kerroin pojistani aina missä mennään.
Tänään soitin ja puhuimme yli kolme tuntia putkeen , aika loppui kesken mutta hänellä on perhettä jotka odottaa iltapuuhia ym normaalia..
joulu on onneksi ohi ja toivon niinkuin viimeisetkin hajut lähtevän joulusta..meni joulu ilman verhoja sitten ihan hyvin..yksi joulukoriste mutta kukkia sitäkin enemmän.
Ymmärrän että vapaa aika saa minut syventymään enemmän poikaani...
Olen väsynyt olen kai taas vaipumassa masennukseen..en jaksaisi mennä töihin, mutta pakosta on mentävä..kaikki kotona on sekaisin joulun takia..esillä olevat paperit on korjattu pois jonnekkin..
haluan voittaa lotossa paljon rahaa..koska enjaksa enää tätä oravanpyörässä pyörimistä.
Haluan aikaa..en muuta
Parempaa aamupäivää kaikille
Viime yö oli huono. Heräsin kolmekertaa valtavaan puristukseen ja paineeseen ehkä taas itkien kun ikävä poikaa iski. Välillä näin unessa saavani häneltä kirjeen ja välillä näin hänet pienenä n. parinvuoden ikäisenä yöpukupäällä. Halasin häntä ja pidin sylissä. Unissa ei voi tunteita hallita ja ne toimivat täysillä. Oli ihana nähdä poikaa ja saada "postia" mutta kamalat olivat ne ikävän puristukset. Tuntuu vieläkin ihan voimissa, oli se niin tunnepitoista unta.
Pakkanen on lauhtunut kovasti ja nyt mittarissa on -3,3 astetta. Sukulaisia on kylässä. Pikku poika tulee kohta meille pariksi tunniksi hoitoon. Saan pitää tuota ihanaa palleroa sylissä ja nauratella hänen kanssaan.
Voimia päiväänne ja jos jollakulla toisellakin on ollut huono yö niin Isän kätteen toivotan hänellekin päivän jatkoja. Miten päivänne on mennyt?
syntymäpäivä olis täyttänyt 20v.
Muistorikasta tyttären syntymäpäivää Jj:lle ja Kastepisaralle,ja tyttären velipojalle. Muistot on onneksi niitä,mistä ei tarvi luopua. Paljon voimaa päiväänne.
Mukava,että kirjottelette kuulumisia,on ollutkin hiljasta meän ketjussa.
Turvamies kerto unista,hyvä että sait unissa halaus otteen rakkaaseen poikaan,vaikka herääminen onkin ankeaa,se lohduttaa kuitenkin,kun on unissa saanu halaukseen. Mie en ole nähny pojasta unia pitkään aikaan. Jotenkin kuitenkin joulunaikana aistinu hyvinkin vahvasti pojan läsnäolon.
Violalle puolisoineen mukavaa loman jatkoa,kiva että muistit meitäkin.
Joulu onneksi alkaa helpottamaan...ajattelin jo, että josko purkais kuusen pois...olkoon nyt uuteenvuoteen asti.
Kysyin edellisessä ketjussa teiltä hiusten lähdöstä...mulla helpotti sen jälkeen,mutta nyt joulun aikana on taas ihan mahottomasti lähteny...kai se tämä ikävä ja stressi sen tekee. Nukkuminenkin on ollut vähän sitä sun tätä...jospa se tästä kuitenkin korjaantuu.
Hyvää päivän jatkoa teille kaikille sinne,missä ikinä olettekin. Kirjotelkaa
Huonosti minäkin nukuin, illalla tuli päänsärky ja allerginen nuha vaivasi, eikä meinannut millään lääkkeillä hellittää. Puoli kahden aikoihin vielä vilkuilin kelloa, sitten kai nukahdin. Mitään unia en nähnyt.
Niin tänään tyttömme täyttäisi 20, minulla on melko lailla surkea olo, ikävä häntä . Muttä kai tämäkin päivä jotenkin selvitään kun tuosta joulustakin selvittiin. Pahin hetki jouluna oli kun poika kyseli minulta hautakynttilöitä lähtiessään käymään siskonsa haudalle, silloin minä olin surullinen hänen puolestaan, menetti ainoan sisaruksensa. Hän ei paljon siskostaan puhu, ei ainakaan vielä, ei osaa tai ei pysty.
Olen töissä siivoillut joulutavaraa varastoon ja aloittanut inventaarion tekemisen. Pari hyllyä olen vasta siivonnut, mutta se saa riittää tältä päivältä, huomenna lisää. Aherruksen jälkeen siirryin nyt tähän "huvittelu" puolelle, luen tosi mielelläni kuulumisianne , niistä aina saa voimaa jaksaa etteenpäin.
Hei Kastepisara ja kaikki toisetkin
Oikein hyvää tyttären syntymäpäivää Kastepisara ja Jj ja poika
Meilläkin oltiin ihan uuden tilanteen edessä kun pojan syntymäpäivä tuli eteen ensimmäisen kerran hänen kuolemansa jälkeen. Kuolinpäiviäkin muistetaan mutta syntymäpäivät jäävät monelta kuoleman jälkeen juhlimatta. Minulle pojan syntymä oli tyttärien lisäksi ihan ihana päivä. Joimme kahvit porukalla syksyllä pojan kuoleman jälkeen ja nyt toinen etappi onkin sitten ensi lokakuussa 7. päivänä. Koetan edelleenkin pitää siitä kiinni, että jollakin tapaa pojan syntymäpäiviä juhlistetaan edelleenkin. Kuolinpäivää en tahdo huomioida oikein mitenkään. Minulla on mahdollisuus muistaa häntä ihan joka ikisenä päivänä ja yönä. Viimeyön unet painavat vieläkin mieltä sillä niissä todellakin tunteet liikkuvat hallitsemattomasti. Olen vähän väsynytkin sillä nukkuminen oli todella huonoa ja nousinkin sitten viideltä jalkeille. Sydän syrjällään mietti hiustensa lähtöä. Voihan sen aiheuttaa jokin sairauskin mutta kyllä mielikin vaikuttaa niin moneen asiaan elimistössä. Ehkäpä minäkin sairastuin pojan kuoleman jälkeen siihen epänormaalin keuhkokuumeeseen johon meinasin kuolla. Tauti oli ihan tuntematon ja iski maksaan ja pernaan. Olin jo niin huonoilla ennusteilla lääkäreitten mukaan, että sanoin jo tytöille, että haluan samanlaiset hautajaiset kun pojalla oli. Antibiootit eivät auttaneet mutta kortisoni sitten kuitenkin paransi ja taudin aiheuttaja on edelleen tuntematon. Surun murtama tunne-elämä vaikutta niin moneen asiaan. Hiukset lähtevät, unet vaikeutuvat, vatsaan koskee, rintaan koskee, päätä särkee, seksuaalisuus katoaa ja oma minäkin on ihan kadoksissa ilman mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Ihan mitä tahansa. Samoja oireita löytää sairaudesta nimeltä masennus.
Omine vajavaisuuksineen ja puutteineen meidän on vain mentävä eteenpäin. Osa meistä selviytyy ja osa ei. Se on tosi asia. Kun vaan jaksamme etsiä voimia niin kyllä niitä edestäpäin löydetään sillä takanapäin elämää niitä ei voi edes olla. Muistot ovatkin taas ihan eri asia. Muistot löytyvät eletystä elämästä. Viime yö oli jotenkin niin raskas, että jotenkin ihan pienellä pelolla suhtaudun tulevaankin yöhön. Olen kiitollinen teille kaikille, että olen saanut taivaltaa tätä surutyötäni tätä kautta juuri kaikkien teidän kanssa. Palsta on toiminut erinomaisesti minulle lohduntuojana kirjoitaen ja lukien teidän kirjoituksia. Pikku poika oli meillä muutaman tunnin ja hän on kyllä ihana. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan lörpötellen hänelle salaisuuksia.
Voimia teidän jokaisen iltaan ja yöhön. Ja siihen ... Isän kätteen.
Edelleen käyn lukemassa Teidän kirjoittajien päivittäisistä arjen tapahtumista. Kuvittelen mielessäni, miten vietätte aikaanne. Saan voimia ja tunnen yhtäläisyyttä kanssanne.
Teen edelleen töitä ja puran suruani työntekoon. Saan voimaa hevosten ja asiakkaiden kanssa touhuamisesta. Tänään lumisessa maastossa ratsastaessani asiakkaiden kanssa hevoseni lähti hieman käsistä. Suorilta jaloilta lähti laukkaamaan, ei kun mukauduin liikkeisiin ja asiakkaat tulivat perässä hevosilla laukkaa, lumi pöllysi ja tierat lensivät hevosten kavioista... hauskaa oli. Toisen kerran hevoseni lähti epäpuhdasta askellajia ja niin korkein matkaavoittavin askelein, että hypin hevosen selässä kuin vieteriukko ja nauroin katketakseni. Asiakkaani tulivat perässä laukkaa ja huvittuneena sanoivat kuulleensa, kun nauroin ääneen. Olen sanonut lähimmäisilleni ja ystävilleni, että ratsastaessani saan levähtää...surustani.
Nyt kuuntelen Stingin "Fragilea" ja olen murheissani. Poikani kuolemasta tulee vajaan kolmen kuukauden päästä kolme vuotta. En ole vielä tehnyt kantelua potilasvahingosta, määräaika on se kolme vuotta. En tiedä teenkö vai en... Kantelu ei tuo poikaani takaisin enkä enää tunne vihaavani lääkäriä, mutta...mitä. Olen ajatellut soittaa poikaani hoitaneelle lääkärille, toisiko se mitään lohdutusta...vai repisikö se haavat auki. Ikävä on suunnaton poikaani.
Tuokoon uusi vuosi hyviä hetkiä elämäänne ja voimia kantaa suruanne. Hyvää Uutta Vuotta 2010 toivottaa poikansa menettänyt äiti.
Vieläkin Jouluiset terveiset vanhoille ja uusille palstalaisille - surun keskellä on elämä joka ei irroita otettaan. Eteenpäin mennään ja arki vie mukanaan-ja suojelusenkelit auttavat pahimpien aallonpohjien yli.
Ensin tuntuu etten uskalla lukea kirjoituksia-olen ollut itkemättä jo muutaman viikon ja tiedän että sitten padot aukeaa... Voimia ja enkeleitä kaikille rakkaitaan kaipaaville. Taastava ikävä muuttuu kivuksi jonka sietää kun on pakko-ja jonka jossain hetkessä saattaa jopa unohtaa jos antaa itselleen luvan päästää edes hetkeksi irti.
Huomasin että tännehän mulla on ollut ikävä kaiken kohkauksen keskellä. Täytyy kaivaa salasana esiin meilin kautta kun sekin on unohtunut...
Minä olin Kainuun korvessa muutaman päivän lasten kanssa, ja koirakin otettiin mukaan kun ei kenneliä löytynyt-tai en jaksanut etsiä vaikka siellä on pari hirvikoiraa isälläni paikan päällä. Matkakelit oli ihan karmeat molempiin suuntiin mutta takaisin tullessa pahemmat kun kierrettiin Tampereen kautta-tuotiin yhdelle hirviseuran miehistä lihat peräkontissa mukana, siinä oli meidän koiralla ainakin makoisat tuoksut tulomatkalla kun raaka liha tuoksui lentokopan vieressä.
Kotiin oli hyvä tulla mutta hitonmoinen siivoilu alkoi ensimmäisenä kun lähtö oli niin nopea-ajattelin että nyt sitten lähdettiin tai reissusta ei tule mitään, johdot irti seinistä muutama jouluvaloikkunaan palamaan ettei ole ihan tyhjän näköinen talo ja sitten menoksi. Sitä satoa korjattiin sitten tänään tullessa, onneksi pojat osallistuivat hyvin-heidän huoneensa oli se joka olisi vaatinut jotkut siivouspirkot paikalle....
Lueskelin läpi kaikki ja niinpähän vain itku tulee-ei hysteerinen vaan kyyneleet vain valuu ja valuu.
Onkohan teillä kenelläkään ollut samaa kuin minulla oli tuossa joulukuussa ennen joulua etten vain kertakaikkiaan voinut mennä sinne haudalle, että haluan säilyttää tämän harhakuvan tästä ettei mitään olisikaan tai jotain...olen aina ollut hyvä defensseissä ja huomasin että hain siihen itselleni lupaa myös lapsilta-haluatteko että käydään nyt haudalla? Ja jos vastaus oli ei niin ajettiin ohi ja vilkutettiin.
Yksin olen käynyt syystalven mittaan kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla hajoillut, nuoremman kanssa kerran viikossa viemässä kynttilät ja pitihän kesäkukat vaihtaa kanerviin. Mutta kun ei siihen saa hajota.
Jouluaattona käytiin viemässä kynttilät-joku mieheni vanhemmista lapsista oli jo käynyt aikaisemmin ja tampannut ihanasti kiven ja kanervien edestä ja tehnyt polun sivuun. Pojat sytyttivät kynttilät lyhtyihin ja minä nuoremman kanssa puhdistelin lumet kiven päältä-pitäähän niiden lintujen näkyä nehän muuten hukkuu sinne lumen alle sanoi 6v.
Itku tuli vasta viereisen kirkon tuvassa kun sinne käytiin kynttilä sytyttämässä. Kovasti olisin vanhemman pojan kanssa halunnut yökirkkoon mutta nuorempi sanoi ettei hän halua sinne kun siellä lauletaan vaan niitä tyhmiä virsiä ja sä itket. Mitä siihen olisi voinut sanoa-että niin se menee jos mennään, eikä menty.
Joululaulut soi Tapaniin asti kunnes lähdettiin tyyliin puolentunnin pakkausajalla Itäsuomeen-tuiskussa ja juoksuttavassa tuulessa. Aikaisemmin olis menty jos olisi ollut tieto että meidän koira otetaan niin hyvin vastaan tai oikeastaan kuinka vieraskorea meidän pikkucorgi osasi olla-ei edes haukkunut hirvikoirille, tyttökoiraa vähän yritti vikitellä mutta ei aidan läpi onneksi mitään päässyt tapahtumaan...
Joulu oli rauhallinen-ensimmäinen rauhallinen pitkään aikaan. Meinasin tuntea syyllisyyttä syvästä rauhan tunteesta mutta sitten tuli tuntu että on oikeus tuntea näin nyt kun vihdoin tuntee niin.
Läheisyyden ikävä on kova, mutta en voi ketään pyytää tai vaatia laastariksi-ei niin isoa laastaria olekaan.
Voi Turvamies-toi sun "isän kätteen" on niin mun murretta kans että senvuoksi olen jotenkin ottanut sut "isähahmoksi" näissä ketjuissa-niinkuin oletkin, avaudut ja tuet ja kannustat niin monia meitä, kiitos sinulle siitä!
Tästäpä tuli taas rönsyilevä kirjoitus mutta vihdoin löysin tänne takaisin.
Voi kun nukkuisitte kaikki hyvin, minulla on nyt valvomista edessä, täytyy antaa taas tunteiden tulla ja se ei kysy aikaa kun on tarpeeksi kauan juntannut niitä tonne lapaluiden väliin.
Hyvää yötä kaikille!
Hyvää yötä kaikille ja nukkukaa hyvin
Olipa mukava kun Poikansa menettänyt äitikin ja Ikävä on kaipuu kirjoititte pitkästä aikaa. Toivon, että jaksaisitte kirjoittaa lisää jatkossakin sillä teitäkin tarvitaan. Kaikki kuitenkin toimii tunteidensa ja voimiensä mukaan mikä onkin oikein. Minäkin lähden vähän jännittynein mielin nukkumaan sillä näenköhän taas unia pojastani. poikaa on aivan ihana nähdä unisa mutta ei sellaisella suurella synkällä surumielellä kuin viimeyönä. Elin unessa niitä oikeita hetkiä uudelleen. Päivät vaihtelevat mutta niin vaihtelevat yötkin. Elämä menee eteenpäin sillä aika kuluu kokoajan. Nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita levollisia unia.
Kauniita unia enkelin kuvia, ja aamulla hyvällä mielellä hereille. Näin toivon, sinulle ja kaikille täällä palstalla kirjoittaville tai vieraileville.
olen minäkin ollut terapiaa kun kyselin tytön sairaalajakson jälkeen ei ottanut psykiatri mitään kantaa sanoi kyllä ne sitten terapiaan kaupungin puolesta antaa p....n marjat,milloin tyttö oli laittanut liikaa hajuvettä että uusi aika pari kertaa jaksoi käydä sanoi että huonompi olo tulee ja se "terapeutti" oli sairaanhoitaja vaikka ehdottomasti psykologia tai lääkäriä olis tarvinnu.Ajattelin lähettää psygiatri lääkärille ruumiinavaus pöytäkirjan kun ei mitään itsetuhoisuutta havainnut.Katkeroittaa mielen kun ei mitään suunnitelmallista hoito-ohjelmaa sairaalan jälkeen aloitettu pussi pillereitä ja onnea sitä onnea kesti tasan viikon vaikka vielä olisi sairaalaan kuulunut.
Ylä ja alamäkeä ollut nämä pyhät vielä tytön synttäritkin,mustaa mustempi vuosi on eletty ensin tytär ja sitten parikuukautta äiti kulta joka ei kestänyt lapsen lapsen poismenoa vaan antoi periksi usko oli kova että siellä nähdään.
Olen muuttunut surulliseksi ihmiseksi kaikki ilo on teeskentelyä,vanhasta muistista jotain koettaa ammentaa huonolla menestyksellä kun ei ole iloa niin ei ole sillä siisti.
Kuinka jaksaa eteenpäin,en minä vaan tiedä kohtalo tovereitakin on täällä suomessa niin paljon joka vuosi yli 1000 itsemurhaa tehdään joka vaikuttaa yli 10.000 suomalaiseen .Pahaa oloa ministereitä myöten olen purkanut lisää rahaa mielenterveys työlle on löydyttävä.
Päivät jatkaa kulkuaan kukaan ei tiedä mitä seuraava tuo tullessaan ehkä sen paremman huomisen toivo paremasta minut pitää kiinni elämässä huonommin kun ei voi mennä.Haluaisin niin lähteä puhtaalta pöydältä ensivuotta viettämään mutta tiedän se olevan mahdotonta Te olette opettaneet se minulle täytyy olla realisti, suru on veturina jos joskus vaunu irtoaisi ja menisi vaikka Turkuun :-)
Hei kaikille
On mukavaa, että te jotkut ns. entiset kirjoittajat olette palanneet kirjoittamaan. Teidänkin ajatukset ovat meille kaikille tärkeää luettavaa. Viime yö meni paremmin ja en nähnyt oikein mitään unia mikä olsi vaikuttanut mieleeni yhtään mitenkään. Vieraatkin lähtivät ja pääsimme kaksistaan lepäilemään. Uutena innostuksena on nyt moottoripyörän kunnostus. Kävin ajamassa naapurin pojan crossipyörällä ja kyllä oli kivaa piikkirenkailla revitellä. Minulla itsellä on ollut vastaava 250cc matsakone rikkinäisenä jo montavuotta mutta tänään tilasin siishen uuden osan ja meinaan laittaa siihen piirenkaat alle. Silläkin saa lumen pöllyämään ja pääsee vähän samantyyppisiin fiiliksiin kuin Poikansa menettänyt äiti hevosillaan. No ei ihan, mutta selästä käsin sitäkin käsketään ja hirnuu mukavasti kun kahvaa kääntää.
Monet ovat miettineet surunsa ohessa kantelua tai lisätutkintaa kuolemantapauksen yhteydessä. Poikani kohdalla tätä ei tarvinnut mitenkään miettiä. Vanhan ja dementoituneen äitini kohdalla kuitenkin jouduin pohtimaan kantelun jättämistä. Äitini oli vanhainkodin asukas ja sairastui siellä kuolettavaan keuhkokuumeeseen. Sairaalan lääkäri soitti minulle ja kertoi, että mikäli antibiootti hoito olisi aloitettu aiemmin olisi se saattanut pelastaa äitini hengen tältäosin. Mietin sitä, että miksi tekisin kantelun. Toisiko se jotain hyvitystä katkeroituneelle mielelleni? Osattaisiinko vastaavassa tapauksessa jonkun toisen kohdalla toimia paremmin? Auttaisiko se lisä satsausta yleisesti vanhusten hoitoon? Tuottaisiko se lisäkatkeruutta jos kantelu ei menisikään toivomallani tavalla? Olisiko siitä jotain hyvää vai menisikö se lopulta siihen kuuluisaan ö-mappiin muiden kantelujen joukkoon? On vaikeaa tietää ennakkoon lopputulosta, että onko se hyvä vaiko huono. Kun kuolema on jo tapahtunut jokainen meistä löytää paljon asioita millä se olisi voitu estää tai tehdä täysin tapahtumattomaksi. Itse uskon siihen, että se kuolema tulee aikanaan. Uskon siihen itsemurhienkin yhteydessä. Kuolema on niin suuri voima, ettei sille ihminen voi mitään. Se tulee jollekin tänään, toiselle huomenna ja kenelle milloinkin. Se on sitä elämän kulkua ja emme tule elämämme aikana ymmärtämään, että miksi se sattui minun rakkaan kohdalle juuri nyt? Kantelu saattaa tuoda ihmisen vastauksen mutta kuolema itse ei siihen vastaa, se vain toimii tavallaan ja aikanaan.
Löytäkää uusia mukavia asioita elämään ja käyttäkää aikaa juuri niissä. Se kaikki aika on terapiaa teille. Minä väsyn välillä mutta aina sitä uutta kipinää tule jostakin jota voi koettaa saada roihuamaan. Nyt tuo pyörä-kipinä iski ja koetan saada sitä loimottamaan. Poikakin sanoi vielä eläessään, että laitetaan tuo sinun vanha pyörä kuntoon niin päästää laittamaan soraa torvelle. Poikani toive elää siinä nyt tällä tavalla vaikkei häntä itseään olekaan ja kaipaan häntä suuresti. Minun on nyt vaan elettävä tätä omaa elämää ETEENPÄIN niin SURUSSA kuin RAKKAUDESSAKIN. Sitä teille kaikille toivottelen Isän kätteen.
Hyvää vuoden loppua ystävät
Heräsinkin aikaisin hyvin nukutun yön jälkeen. Lunta on satanut muutama sentti ja -13 asteen pakkanen tuntuu pikku tuntuu ihan kipakalle. Ajatella, että tämä vuosi on mennyt nopeasti vaikka nyt ei enää elämässä tunnu mitenkään erityiselle vuoden vaihtuminen. Niitäkin tulee ja niitä menee. Elämä etenee vaikka välillä se tuntuu seisovan ikäänkuin paikallaan. Ja paikallaanhan se joltakin osin onkin omassa minässäni. Minun ei tarvitse huolehtia ajan kulusta vaan siitä, että jaksain mennä tässäkin ajassa eteenpäin. Etsien niitä kakkia voimia mitkä kannattelevat juuri minua. Niitä voimia löytyy asioista joista pidän. Joskus niitä löydänkin mutta niiden pienten kipinöiden sytyttäminen roihuksi onkin sitten joskus vaikeaa. Monet tekevät uudenvuoden lupauksia. Miksi juuri uusivuosi on lupausten aikaa? Onko kaikki muu vuodenaika sitä aikaa jolloin ei tarvitse edes yrittää vaan antaa mennä? Yksi kansanedustajakin oli huimista ylinopeuksistaan sitä mieltä lehtikirjoituksessa, että uutenavuonna pitää muuttaa kaasujalkaa. Elikkä tänään voi vielä kaahata kokopäivän jos on kortti olemassa. Eikä siihen aina korttia tarvita.
Surua samoin kuin rakkauttakaan ei voi jätää täyttymään uudeksivuodeksi. Niiden hoitaminen on meille jokaiselle ihan jokapäiväistä lupausta. Lupausta itselle selvitä ETEENPÄIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA. Ystävät hyvät. Yritetään mennä eteenpäin tänään, huomenna, keväällä, kesällä ja jne. Vain se vie meidät maaliin. Sinne maaliin minkä maaliviivan he ovat jo ylittäneet. Toivotaan, että se Isän käsi auttaa meitä siinä tehtävässä. Hyvää vuodenvaihtumista kaikille ja kiitos, että olette olleet palstalla.
Huh! Olen väsynyt mutta olen myös jaksanut tämän vuoden loppuun. Keväällä kyllä pelkäsin että jaksanko. Sitten alkoi kirjoitukset tänne koska oli pakko alkaa kirjoittaa. Ja se autto vaikka loppupeleissä yksin olenkin. Ja olen poistanut profiilini ja sen typerän nimimerkin. Elikä jos vielä kirjoittelen tänne niin nimimerkin paikalla on aivan jotain muuta kuin suicider.
Kiitos kuluneesta vuodesta
Morjens --?-- (Suicider)
Kirjoittamiset ovat auttaneet meitä kaikkia ja kerta se jotenkin auttaa niin ei muuta kuin kirjaimia peräjälkeen jatkossakin kaikilta.
On mukava lukea sinusta ja sekin on upeaa, että vaihdat nimimerkkiä. Ei nimi miestä pahenna käytätpä sitten mitä hyvänsä. Kerro meille kuitenkin uudesta nimimerkistä jos meinaat tuon --?-- vaihtaa joksikin toiseksi. Varmasti on jokaikinen päiväsi ja yösi ollut vaikeaa. Se on niin vaikeaa, ettei sitä voi kukaan muu edes käsittää. Olen iloinen, että olet jaksanut todellakin vuoden loppuun saakka. Sanoinan sinua joskus taistelijaksi (voisi olla nimimerkkikin) ja sitä sinä todella olet. Nyt mennään tästäkin eteenpäin vain ETEENPÄIN niillä voimilla mitä milloinkin on. Tiedät mitä tarkoitan kun sanon ja kiitän sinua, että olet olemassa tällä palstalla. Voi hyvin!
Hei ystävät.
Me selvisimmä joulusta kaikki,kuka milläkin konstilla,mutta yhtä pidetään edelleenkin täällä meän ketjussa. On niin hyvä tietää,että löydytte jatkossakin sieltä.
Toivon sydämmeni pohjasta kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen,kiitän teitä kaikkia tuesta jota olette antaneet omilla kirjoituksillanne.
Niin kuin edellisessä ketjussa sanoinkin,sain ystävältä pienen kirjan jossa on joka päivälle pari riviä raamatusta ja sitte kirjailijan Bärbel Wilden ajatus,tämän päivän teksti on:
Kiitos Jumalan siunauksesta
kuluneena vuonna-saan olla
hyvinä ja pahoina päivinä,
elämäni keväässä ja syksyssä,
terveenä ja sairaana,
kaikessa Jumalan kädessä.
-B.W.-
Olkaa vahvoja ja rohkeita--sillä Herra
teidän Jumalanne,kulkee teidän kanssanne.
Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.
5.Moos. 31:6
Kirjotelkaa kun ehditte.
Vuosi 2009 tulee jäämään mieleeni suuren surun vuotena.
Menetin tyttären ja pari kukautta myöhemmin anopin.
Tässä sitä silti ollaan, repaleisena , mutta jo eteenpäin ja ensi vuoteen katsellen -- ainakaan huonommin ei tuleva uusi vuosi voi mennä kuin tämä vuosi.
Kiitos tuesta ja voimia antavista kirjoituksistanne teille kaikille
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Kotona taas.
Matka meni hyvin ja ilmat Puerto Ricossa koko viikon aivan erinomaisen ihanat.Lämmintä ja aurinkoa. Vaelsimme yhden päiväreitin omin nokkinemme nk. Norjalaisten reitin Puerto Ricosta. ja sitten osallistuimme yhteen ruotsalaisyhtiön järjestämään kokopäiväretkeen. Kanaria on todella muutakin kuin rantaelämää. Vaelsimme upeissa maisemissa vuoristossa. Jos menette Kanarialle tai Teneriffalle, niin kokeilkaa ihmessä vaellusta.
Eilen löhöilimme Amadoreksen vaaleahiekkaisella rannalla . Loma oli kaiken kaikkiaan onnistunut, mutta sitten se --- tiedätte sen, mikään ei voi enää olla kuitenkaan ihan todella täydellistä.
Luin siellä kirjoituksianne, olin luonanne ajatukissani. Yritin kirjoittaakkin teille, mutta kirjoitus häipyi ilmeisesti jonnekkin, kun tuohon yhteen viestiinkin sain vain ensimmäisen lauseeni näkyviin.
Ilahduin Suicider kirjoutuksistasi Olin jo vähän huolissani, kun sinusta ei ollut kuulunut hetkeen mitään.
Panaeudun huomenna vielä kirjoituksiinne, olette oikein ahkerasti kirjoittaneetkin. Nyt olen niin väsynyt, että saa nähdä, jos nukahdan jo ennen vuoden vaihtumista.
Hyvää Uuutta vuotta teille kaikille täällä meidän ketjussamme, olette antaneet minulle niin paljon lohtua kirjoituksillanne.
Vaikka, tuntuu pahalta kun ajattelee tuonne Espoon suuntaan.
Tuli mieleeni että kumpi voi tuntua pahemmaklta, menettää läheinen onnettomuuden kautta vai väkivallan kautta? En tiedä voiko niitä verrata mutta jotenkin, väkivallan teossa joku on sen selkeästi aiheuttanut ja ikäänkuin on joku johon kohdistaa syytös ja jota vihata. Vai mitä sanotte?
kaipaus ei milloinkaan.Anteeksianto ei ihan ensimäisenä tule mieleen.Oikeus kuitenkin tapahtui.
Sinulle entinen Suicider toivotan voimia ja jaksamista tälle uudelle vuodelle. Aika kuluu, tuska haalistuu, muistot rakkaista eivät häviä koskaan. Mutta elämä jatkuu etkä voi tietää mitä se voi vielä eteensä tuoda. Tänä vuonna, ensi vuonna tai viiden vuoren kuluttua. Aika näyttää.
kiitos sinulle ja kaikille niille jotka ovat kirjoittaneet tuon kauhean, pahan, ilkeän ja julman nimimerkin. koska osa kirjoituksistani on kumartanut juuri noille sanoille. en voi aloittaa uutta elämää koska meille on vain annettu tämä yksi vain. elämäni tulee jatkumaan näin vaikka vuodet vaihtuu. he eivät enään vanhene mutta minä vanhenen. ja sitä minä pelkään ja sen takia "suicider" oli silloin se oikea ratkaisu. siis onhan se ratkaisu koko ajan. Mä yritän edelleen löytää sellaisen yksinäisen onnellisen elämän. mutta auttaako se et sä lähdet karkuun, siis mistä. siitä tunteesta et" jos olet tässä sä vielä kuolet"
Morjesta ja tervetuloa pastalle Marco-vox
Hyvää alkavaa vuotta kaikille palstamme kirjoittajille ja lukijoille
On hyvä alkaa uutetena uudella nimimerkillä. Itse en tehnyt mitään ns. uudenvuodenlipauksia. En itselle, enkä toisille sillä joka päivä minun pitää koettaa etsiä elämään uusia suuntia ja sitäkin tarkistaa minen on jo lähtenyt. Vuosi vaihtui Jyväskylässä mutta väsyneenä. Tulimme eilen kotiin ja kyllä kotona on ihana olla. Kuuli lähti ulos ja palataan normaaliin arkeen.
Aurinko paistaa ja ihanalle näyttää vaikka pakkasta on -19 astetta. Kirjoitelkaa ja siihen Isän kätteen. Ei Arvi Lindin kätteen vaikka onkin hieno mies.
olet ihan ykkönen. siis hyviä, mahtavia kirjoituksia sinulta. ja vastauksia. en ikinä uskonut et mun kirjoituksiini olisi voitu vastata niin kuin sinä teit. olin pimeydessä, konttasin siellä ja yritin tappaa itseni. aloin pelkää ihmisiä, ajattelin vain, minä itse. ja sit silmäni aukesivat uudestaan ja pimeys väistyi. mutta kaikki nämä ovat jättäneet jäljen minuun. siksi en halua enään aloittaa mitään uutta. yksi elämä ja yksi syy elää se. on se että olet elossa.
Jep
Näin miesten kesken sanottuna ihailen sinua, että miten kova jätkä olet! Kun olet lukenut näitä kuoleman ja surun muita kirjoituksia niin siellä ollaan henkeä ottamassa sen takia, että on niin kurjaa, mälsää, huudetaan, ei ole rahaa, on lihava, on laiha, tuttö-ystävä jätti jne. Jokaisen mittapuu omissa vaikeuksissa on omaaluokkaa. Sinun kohdalla ei sitä suuruutta sanoiksi voi pukea missä liemessä sinäkin lillut ja silti vaan rypistelet eteenpäin. Eteenpäin Marco-vox, ETEENPÄIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA!
tie jota ajoin eteenpäin, se oli musta ja sumuinen. tarkoitan sitä kun ajoin lammilta sysmään päin. se tie on jäänyt mun muistoon. siis kuljettaja, jolla ei enään ollut voimia jatkaa. pysähdyin ja huusin et, tämäkö tää elämä on ja mä itkin. ehkä se oli se hetki minkä Jumala antoi mulle.
ajattele et makasin siinä bemarin vieres ja halusin kuolla. katsoin vaan tähtiä ja uskoin et tämä ei voi olla totta. mut mene hautausmaalle, ja tunnet sen tyhjyyden, mikä mun päässäni on. Jumalan pitää vaan antaa mun mennä.
Yritä vaan jaksaa eteenpäin vaikka päivä kerrallaan. Vaikkei meillä olekaan kuin yksi elämä niin siihen voi mahtua paljon. Surua mutta myös iloa. Vaikka nyt on suuri tyhjyys niin joskus voi olla vielä paljon iloa. Aika arpeuttaa haavat. En halua sanoa että parantaa mutta arpeuttaa. Ja arpien kanssa voi elää.
tulee hakeeen ´´´´
Huomenta
Hyvää matkaa ja hyvää alkavaa pakkas -28.4) aaamua kaikille. Pakkanen näyttää nyt alkavan laskemaan. Hassua, että puhutaan yleisesti laskemisesta vaikka lämopötiolahan nousee. Kyllä vuoden loppu ja nyt tämä vuoden alku ovat olleet raskasta aikaa vaikka olenkin koettanut sitä kaikin puolin kiertää. Nasapurin pappailassa oli kodin siunaaminen ja sen piti paikkakunnann toinen rovasti jjoka aiemmin asui monta vuotta pappilassa. Hän soitti minulel ja pyysi lukeman ko. tilaisuudessa yhden raamatun kohdan (Luuk. 19. 1-5 ) lähimpänä naapurina. Luin ko. pätkän ihan mielelläni, osallistuin rukouksiin ja kuuntelin tilaisuutta mutta sitten kanttori alkoi soittaa joululauluja. Joululauluja joita olin onnitunut väistelemään koko joulun. ne oli jotain kärsimystä korville mutta itse tilaisuus oli lämmin ja miellyttävä. Ehkäpä kodinsiunaamis tilaisuus oli myös sietokykyharjoitusta samalla. täytyy ainakin koettaa ottaa kaikki oppi ja hyvä mitä milloinkin on tarjolla.
Kun on itselleen taksin tilannut niin silloin on mentävä. Näin minä ajattelin ko. tilaisuutta samoin. Kun olen luvannut tulla naapurina lukemaan niin silloin on luettava ja oltava. Hyvää matkaa teille kaikille tähän päivään. Ja niillekin ketkä olette kotona niin hyvää elämän matkaa tälle päivälle. En tiedä onko Isän käsi tänään minulle ja teille kylmä vaiko lämmin mutta vahva se ainakin on joten Isän kätteen.
piti olla tampereen top cap. he eivät ikinä tulleet. ja mun olis pitänyt jäädä sinne mökille. koska kun lähdin sieltä pois niin paineet on vaan taas lisääntyneet. mut mä kirjoitan taas koska mulla ei nyt vaan mene hyvin. ei se bemari, ei se johtajuus. mut on hakattu täysin lyttyyn. vitsit mikä elämä tää on!
no tätähän tämä elämä on...joulun aikoihin minun piti viettää joulu muualla, mutta autoni laturi hajosi sopivasti ja vietin sen sitten kotona. Oikeastaan, en ole koskaan joulusta hössötyksineen välittänyt, pääasia että kinkkua on ja sitä oli. Yhden vapaapäivän korjailin sitten autoa pakkasessa. Nyt olisi enemmän laskuja kuin tuloja. Tämä se vasta elämää, mutta ei oikein jaksa pikkumurheet huolettaa.
Tuossa uutenavuotena mietinkin, että tästä vuodesta on pakko tulla parempi kuin viimevuodesta. Ei ole ketään niin läheisiä enää jäljellä.
Toiset ne vaan jatkaa taivallustaan vaikkei olekkaan enää sama ihminen.
Hei Kaikille ! Ulkona sataa lunta. Pakkanen hellittänyt täällä rannikolla, mutta kylmä viima puhaltaa.
Jotenkin tavallista lässähtäneempi olo tänään. Pitäisi tehdä kaikenlaista, mutta mitään ei oikein saa tehtyä. Nuorin poika on taas Turussa, veimme hänet sinne ja ajoimme eilen lumipyryssä kotiin. Vaikea ajaa, kun aika ajoin ei tahtonut nähdä ollenkaan eteensä. Iso rekka ajoi pitkän matkaa edessämme vain mustana möykkynä, perävaunut takavalot olivat piiloutuneet varmaan jonnekkin jään ja lumen alle.
Joulumatkamme meni mukavasti, ei mitään haavereita, sovussa oltiin ja muutenkin ihan kelpo reissu.
Yhtenä yönä vain heräsin yhtäkkiä ja olin ihan varma, että huoneessa oli joku. Siis näin tumman hahmon huoneessa. Poika nukkui toisessa huoneessa ja luulin, että hänellä oli jokin hätä ja kutsuin häntä nimellä. Mieskin heräsi ja sytytti valot. No eihän siellä huoneessa ketään ollut ja poika nukkui ihan rauhassa siellä missä pitikin. Lähdimme aamulla vaellukselle vuoristoon ja vähän pelottikin, että oliko viimeöinen "näky" jokin varoitus vai mikä. Mielikuvitukseni tuotetta varmaan koko juttu, tai olin uneksinut jotakin ja varjot tekivät tepposensa. Meillä oli ihana huone suoraan merelle ja niitä aaltojen ääniä oli niin ihana kuunnella ennen nukahtamista, kun nukuimme ikkuna raollaan (ne säleluukut ikkunan takana kyllä suljettuna varmuuden vuoksi ).
En ole saanut käytyä nyt paluumme jälkeen edes haudalla. Mies ja veli kävivät kyllä ja kertoivat, että siellä paloi paljon kynttilöitä. Siskokin sanoi, että joulunaikaan oli koko ajan ollut paljon kynttilöitä. Eihän poika tavallaan siellä enää ole, mutta sitli olisi ollut kurjaa jos hänen luonaan ei olisi yhtään valoa palanut jouluna.
Aikaa kuluu pojan kuolemasta, mutta jossakin mielessä oma elämä on pysähtynyt vain siihen yhteen hetkeen, hetkeen, joka muutti koko oman elämän kulun. Välillä olen niin,niin katkera. Miksi Jumala annoit hänet minulle, kun kuitenkin otit sitten pois liian aikaisin, miksi et minua ensin ? Meilläkin pojan kuoleman ympärillä on kysymysmerkkejä. Jos asioita olisi tehty toisin, niin hän olisi vielä elossa. Joku voisi saada syytökseni, voisin penkoa sitä, tehdä valituksen. Mitä se auttaisi ? Eihän poika tule kuitenkaan takaisin. Syvällä sisimmässäni tiedän, näin piti käydä, hänen päivänsä täällä maan päällä loppuivat. Kukaan ei sitä olisi lopultakaan voinut estää. Kohtaloa ? Sattumia ? Elämä on täynnä sattumia. Suuria ja pieniä. Mieskin sanoi tässä yhtenä päivänä, että hänen nykyinen työpaikkansakkin on pelkkä sattumien summa.
On ollut hyvä lukea kirjoituksianne, hyvä tietää, että olette siellä jossakin, meillä on yhteistä ainakin haavoitettu elämämme, varmaan meillä kaikilla olisi muutakin yhteistä, kuvittelen ainakin, että jos voimme surra ja itkeä yhdessä, niin huumoriakin löytyisi.
Jaksakaahan taas !
kirjoitukseni ovat olleet taas aika sekavia. ehkä mä kuitenkin haen sitä huomioo tähän suruuni. ja se on totta et kun putoon siihen itsesääliin. kirjoitukseni alkavat seota. mutta suurin osa kuitenkin on totta ja se kun ajoin siellä pimeydessä, mä olisin silloin voinut ratkaista tämän ongelman. mut en sitä tehnyt, mikä mut sit pitää tässä elämässä. elämä joka on nykyään täydellinen mystic mixes. siis elämä mikä on nyt uudestaan miksattu. ja se hautausmaa missä teidän rakkaat ihmiset ovat. ja kun sinne haudoille mennään . kukaan heistä ei ole kuollut teidän sydämes. en voi nyt yleisesti kysyä et miltä teistä tuntuu todellakin olla siellä haudal. mul on siellä 2- vuotias tyttö. ja vaimo. he eivät enään vanhene koska, ne silmät jotka kerkisivät loistaan nuo 2-vuotta. ne ovat sammuneet ikuisuuteen. siis pitäiskö nyt vaan elää ihan normaalisti. vai alanko olemaan vaaraksi muille. ja se et pysähdyin silloin se on lammilta vääksyy kohti, levähdys paikka ja siinä oli järvi vieressä. ajattelin et hukuttaudun siihen järveen. siinä olisi sit ollut tämän miehen elämä. mut kun se 7-sarjan v-8 jyrisi siinä et nyt vaan mennään eteenpäin. ja mä olen sentäs 43- vuotias. turvamies kannattaako enään jatkaa elämästä mistä jo yli puolet olet menettäny?
Morjekset Marco-vox ja kaikki toisetkin
Ei nuo sinun kirjoitukset ole vieläkään sieltä ihan kahjoimmasta päästä joten normaalin rajoilla mennää ja hyvä kun kirjoitat. Aina on tietenkin hyvä tutkia itseään ja jopa kirjoituksiaan missä mennää ja sinä näytät siinä toimivan ihan oikein. Kaikki me, ainakin ne jotka ovat palstalla sinut pitkään tunteneet tiedämme ajatuksesi missä ne menevät kirjoitapa sitten mitä hyvänsä ja miten hyvänsä.
Kysyt minulta, mieheltä joka on lähes ikäisesi ja vailla itsekin suuntaa, että kannattaako enää jatkaa elämistä mistä puolet olet menettänyt. Vastaan sinulle siltä kuin minusta tuntuu ja ymmärrykseni riittää. Elikkä. Ei voi sanoa, että minkä mittainen kenenkin elämä on. Joillakin se jää vain lapsuuteen ja nuoruuteen. he eivät milloinkaan saa omia lapsia ja koe sitä elämää. Mutta että kannattaako jatkaa?
Kun synnyit ja olit pieni sinappilinko niin jo silloin oli sinun elämä merkitys ja tarkoitus. Et silloinkaan asettanut elämäsi arvoja puolisolle ja omalle lapselle. Vähän isompana viskelit pikkilintuja kivillä ja silloinkin elämäsi arvot olivat vain koko jajn tulevaisuudessa vaikka et ehkä silloin haavelllut mistään suuremmasta (isoista linnuista ja isoista kivistä). Vaikka saitkin puolison ja maailman ihanimman tyttären niin rohkenen väittää, että juuri sinun elämäsi on edelleenkin vain sinun. ei kenenkään toisen. Ei edes oman lapsen vaikka jos pystyisimme sen lapsen puolesta luovuttamaan jotta hän saisi elää. Saat varmasti elämääsi jotain uutta kun kuntoudut ja voimat kasvaa. Et enää mitään entistä, etkä sitä mikä voisi korvata menetettyä mutta kun elämä jatkuu niin väkisinkin saavutamme jotain uutta. tänäänkin suru ja murhe ovat sydämissämme lähtemättöminä mutta jotain uutta´kin on tässä päivässä. Seiskasarjan V8 Bemari on yksi suuri ilon ja nautinnon aihe. Hienoa, että sinulla on sellainen. Usko nyt vaan siihen, että sinun elämälläsi on tarkoitus ja merkitys. Ei sitä kannata vessasta vetää. Elikkä KYLLÄ KANNATTAA JATKAA ELÄMÄÄ. Kannattaa myös etsiä voimia jotta jaksaa mennä eteenpäin.
En olisi vielä muutama vuosi sitten voinut mitenkään uskoa, että vastaan sinulle tähän kysymykseesi ja samalla pohtisin myös oman elämäni jatkamista. Olet siinäkin asiassa ainut kertainen ja arvokas. Voi hyvin ja kirjoittele.
Jossain vaiheessa sitä on hyvä kirjoittaa jollei huvita kenenkään kanssa jutella asioistaan. Mä en voi aivan kaikkea kertoa ystävilleni, ne takertuu yksittäisiin asioihin eikä siitä sitten tule enää mitään motivaatio lopahtaa. Kirjoittelken tänne silloin tällöin välillä käyn vaan lukemassa.
Olen itsekkin toisinaan melko sekavaa/raivoa kirjoitellut aiempiin ketjuihin, kun on ollut paha olla.
Täällä ainakin annetaan kertoa asiansa. Sehän se tärkeintä.
Kyllä isemurha pyörii toisinaan mielessä, se on se minun pimeä puoli.
Mutta antaa ajatusten virrata vaan...ne on vaan ajatuksia ainakin minun kohdallani.
Ymmärrän toki katkeruuden ja itsesäälin. Mutta olet vain 43-vuotias. Elämää on vasta puolet takana ja se toinen puoli on vielä edessä. Monenlaisia asioita tulee vielä vastaan ja kyllä siellä jotain hyvääkin on. Sitä vaan ei tiedä milloin se tulee.
Käytkö muuten missään kenellekään puhumassa tunnoistasi vai mietitkö vain itseksesi synkkiä asioita? Ymmärrän että monet eivät halua puhua surustaan muille ihmisille mutta jollekin vaikka terapeutille olisi hyvä puhua. Vaikkei se joku entistä elämää voikaan tuoda takaisin.
näitä asioita ymmärtämään paitsi jos oma lapsi on kuollut silloin voi puhua samalla aaltopituudella.Miehille tää kirjoitteleminen ja lukeminen on paljon helpompaa tuntee toisen kärsimyksen ja ymmärryksen.Tähän tautiin ei auta kun aika,muutakaan kun ei ole siis aikaa.Vähän sekavaa nukuin huonosti kun en tiennyt tilasinko varmasti oikean kännykän vieraalta maalta saas nährä No Joo terveisiä vaan kaikille.
Tervehdys täältä Pohjanmaalta !
Tulin juuri talviuinnista. Pariin viikkoon en nyt olekkaan käynyt ja oli aivan pakko jo päästä. Siellä olikin oikein vilskettä tänä iltana, vaikka voisi luulla, että hullujahan me kaikki olemme, kun parinkymmenen asteen pakkasessa uimaan menemme. Saunakin oli kuuma ja oli ihana istua siellä lauteilla, kun oikein ihoa kihelmöi kylmä pulahdus.
Tänään sain käytyä haudallakin. Loppuun palaneet kynttilät sain siivottua pois ja muutenkin harjattua lunta pois kiven ympäriltä. Yhtä käsittämätöntä vieläkin nähdä oman lapsen nimi siinä kivessä. Ei kai siihen koskaan totukkaan.
Iltaa kaikille
Lumitöitä ja lumitöitä. Ihan normaaliin elämään kuuluu myös arkiset vaikeudet. Joskus ne ilmenevät vastoinkäymisinä töissä ja niitäkin tänään on ollut. Jotenkin vastapainona on kuitenkin sellainen "välinpitämätöntunne", että menköön miten menköön. Aurinkoakin olen saanut. Pikku poika tuli äitinsä kanssa päivällä ja jäävät vielä yöksi meille. Kävin itse ensin saunassa ja voi miten hyvää teki nostaa jalat saunan kattoon niille tikkaille mistä joskus aiemmin kirjoitin ja paukutella vastalla. Eilen käytimme ensimmäistä kertaa omaa alakerran kuntosalia. Huone ei vielä ole ihan valmis mutta laitteet on nyt paikoillaan. Nyrkkeilysäkkiä on aika mukava paukutella. Tekee hartioille hyvää ja jotenkin siinä purkaa samalla itseään. Hitsasin yhdelle pikku viululle seinätelineen. Sekin oli aika mielenkiintoista sillä en ole mikään hitsaaja tai saanut siihen mitään koulutusta. Ostin pienen hitsauslaitteen ja ihan tyytyväinen olen senkin suhteen itseeni. Voin kun oma poika olisi myös nauttimassa näistä "leluista".
Kiva, että tyttäreni on täällä poikansa kanssa. Olemme aina nauttineet toistemme seurasta olekin paljon matkustellut nuoremman tyttäreni kanssa yhdessä. Hän on pienesä asti ollut mukana työmatkoillani ja remontti hommissa. Kaupassa käyntikin oli hänen kanssaan mukavaa kahden puolisoni hoidellessa pientä poikaa. olisi mukava kuulla teidän toistenkin kuulumisia. Oletteko saaneet tehdä lumitöitä?
isän kätteen kaikki asianne, suuret surut ja ikävät, työmurheet, työttömyyden murheet, ihmissuhteet, yksinäisyydet, sairaudet, epäonnistumiset, ilot, riemut ja ne lumityöt.
Tervehdys kaikille !
Miten ihmeellistä tämä kaikki onkaan, kun oikein jää ajattelemaan. Vuosi 2010, miten nyt kirjoitetaan jo vuosi 2010. Juurihan oli vuosi 2007, koko perhe oli vielä koossa silloin lähes vuoden loppuun saakka. Vuosi 2008 yksi perheenjäsen ei tullut takaisin, ei vuonna 2009, ei 2010 ei enää ikinä. Mitä uudelta vuodelta voi odottaa ? Samantekevää... oikeastaan, ainakin juuri nyt.
Kylmää, ulkona, olisin halunnut mennä hiihtämään, mutta liian kylmää siihen tänään. Pienen lenkin teimme miehen kanssa, muuten olemme vain olleet. Tai no, suklaansyöminen on taas saatava loppumaan (saimme jouluksi paljon suklaata) ja oli pakko keksiä jotakin muuta toimintaa kuin TV:n ääressä istuminen ja suklaansyöminen. Eilisestä riisipuurontähteestä sain idean. Leivonpa piirakoita. Äitini oli taitava piirakanleipoja, mutta minua se ei silloin hänen eläessään kiinnostanut yhtään. Nyt kun niitä väänsin, niin ajattelin, että kyllä äitiä varmaan jossakin pilvenreunalla naurattaa. Ihan kelvollisen näköisiä ja makuisia niistä tuli kuitenkin. Pitääkin alkaa oikein tosissaan harrastamaan. Mieli kuitenkin tekemisestä koheni ja talossakin viipyy ihana tuoksu.
Lumitöitä täälläkin on saanut tehdä ja mies tuo tavan takaa takkapuita sisälle.
Hyvää pyhäpäivän jatkoa ystävät
Hyvää iltaa kaikille
Kirjoitin ensin, että hyvää loppuiltaa kaikille mutta jotenkin tuo loppu- ei tuntunut toivotuksena hyvälle. Vaikka joltakinosin pitäisi tänään elää niin kuin tämä päivä olisi se loppuelämän viimeinen päivä. En tarkoita, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää ilamn mitään järjestystä tai järkeä. Pitäisi tänäänkin osata nauttia elämässä olevista hyvistä asioista. Nuorempi tytär oli poikansa kanssa vielä tähän iltaan ja vanhempi tytärkin oli meillä kokopäivän. Ihanaa, että viihtyvät meillä ja meillä on keskenään ihan hauskaa. Pikku poika osaa jo ammeessa polskia jaloillaan. pitää kovasti vedestä. Söi tänään muutaman päivän totuttelun jälkeen jo hieman enemmän kiinteää ruokaa. Tosin imaisi sitten vielä äidin maidot jälkkäriksi. Niin se vaan aika kuluu. Tuli mieleen kun omat lapset olivat pieniä ja istuivat kylpyhuoneen lattialla sellaisessa pyöreässä lasten uima-altaassa. Poika varsinkin oli ihan mahdoton polskimaan ja räiskimään vettä. Nyt samassa tilassa polskii tuo pieni poika. Ei sitä silloin aikoinaan tullut edes ajatelleeksi, miten elämä menee eteenpäin.
Naapurin nuorimies oli kuntosalillamme ja hänen kanssaan on ihan mukavat jutut. Huomenna ajelen taas Helsinkiin mutta yksi kaveri lähtee automatkalle istumaan ihan vaan seuraksi. Hänen kanssaan on aina mukava jutella elämän asioista. On vähän niin kuin sellaista "kummitoimintaa".
Hyvää yötä samalla toivotan kaikilel ja nukkukaa hyvin. Luen huomen illalla taas kirjoituksianne. Pakkanen paukkuu nyt -25 ja loppuviikoksi on luvassa jopa -30 pakkasia (pitäkää vilahousut jalassa). isän kätteen.
Pakkanen paukkuu tääläkin -29.
Arkeen pikku hiljaa palaillaan,tytöllä alko koulu ja nuorin poika menee maanantaina armejaan. Saisi nuo pakkas lukemat jo hellittää,hirvittää jo valmiiksi kun pojan palvelu paikka on Sodankylässä,sielähän sitä pakkasta riittää.
Kyllä sitä tuon surun kans on välilä niin pohjassa,kun vieläki tulee ajoittain päiviä,että sitä "tajuaa...tämä on tosihaan totta..."
Hyvä kuulla teidän kaikkien ajatuksia,niistä kun löytää ne omat mietteet.
Juhlapyhät monella viikolla, on niin sekottanut ajatuksissa viikonpäivät,nytkin tuntuu että on maanantai,vaikka onkin torstai.
Voikaa ystävät hyvin tämän surun ja pakkasen kourissa,koittakaa tareta sisäsesti ja ulkosesti.
Hei Sydän syrjällään ja kaikki toiset !
Pakkasta täälläkin samat -29 astetta aamusella. Eipä tällaista ole ollut moneen vuoteen.
Arkeen toisaan palattu taas. Yksi joulunaika ohitettu, vaikka näitä erityisiä päiviä, jolloin muistot tekevät erityisen kipeää onkin edessä, vaikka niitä miten yrittäisi ohittaa, syntymäpäivät, kuolinpäivät ym.
Sunnuntaina lapsenlapsi täyttää 5 v ja hän soitti ja lupasi kakkua tarjota (kun vaari ei varmaan muuten tulisi, kun tykkää niin kakusta). Ostimme hänelle jääkiekkopelin joululahjaksi. Isä ei kuulemma suostu vain hänen kanssaan pelaamaan "vaikka olen luvannut, että en suutu, se ei kuitenkaan vaan usko". Tämä kaveri on sellainen, että häviäminen ei oikein onnistu yleensä, paitsi yhdessä pelissä Afrikan tähdessä. Samanlainen kuin isänsä aikoinaan.
Päivät ovat kyllä minullakin aivan sekaisin, ensi viikolla sitten vasta päästään ihan oikeisiin rytmeihin. Onneksi tähän pakkaseenkin luvattiin jo helpotusta ja eikö pohjoiseen luvattu melkein jo vesikelejä perjantain jälkeen. Toivotaan, että alokkaat tarkenevat siellä Sodankylässä ja pysyvät terveinä.
Hyvää päivänjatkoa ja kuulumisiin
Heipat kaikille
Käväsin Helsingissä ja nyt olen kotona. Lähdin aamulla jo puoli seitsämältä liikenteeseen. Kyllä oli matkanteko ihan toisenlaista kun oli kaveri mukana. Tuntui, että aika mennä hurahti nopeasti. Ainakin paljon nopeammin kuin yksin ajellessa. ajokeli oli aika huono sillä lumi pöllysi aika kovasti ja Helsingissähän satoi kokopäivän lunta. Meilleppä asti ei nyt lumisade yltänytkään ja ainakin nyt vältyin suuremmilta lumitöiltä. Ainahan täällä meidän tasolla on ollut lunta ja pakkastam mutta nyt sitä on ikään kuin Kekkosen aikaan. Ihanaa päästä saunaan ja lukemaan lehtiä.
Talven jälkeen aina on tullut kevät ja kesä joten luontokin kulkee eteenpäin niin surussa kuin rakkaudessakin. Välillä myrskyää ja kylmä mutta välillä on tyyntä ja lämmintä. Siihen Isän käpälään toivottelen teidän iltaanne.
Pakkaspäivää kaikille
Kävin aamulla pojan haudalla. Tein polun lumeen ja puhdistin kiven lumesta. Vein myös kaikki palaneet kynttilät roskiin. Kukat olivat jäätyneet kauniiksi. Haudassa on myös äiti ja jos hän eläisi olisi hän täyttänyt eilen 88-vuotta. Sytytin kynttiän pojalle ja äidilleni kivenlyhtyyn ja toisen kynttiän ulkopuolella olevaan lyhtyyn teille ja teidän kaikille rakkaille. Voi miten onkaan poika ollut tänään mielessä. Ikävöin häntä niin kovasti ja mikään ei tuo häntä takaisin. Minun on vaan jatkettava elämääni sinne minne se meneekin. Etsittävä voimia arjen pienistä iloista ja haettava rohkeutta kirjoituksistanne. Voimia päiväänne ja älkää palaeltuko.
Kiitos kynttilän sytyttämisestä ja ajatuksista Turvamies! Olin myös ajatellut meneväni tänään haudalle, mutta en lähtenyt sitten tuonne pakkaseen kävelemään, meiltä kun on aika pitkä matka hautausmaalle.
Kyllä tämän ikävän kanssa saa joka päivä kipuilla. Välillä se nousee vuoren korkuiseksi ja sekin on vain koetettava ylittää, kun muutakaan mahdollisuutta ei ole, todella vaikeaa joinakin hetkinä.
Eilen illalla oli tosi paha olo. Nuorin poika soitti ja kertoi, että koululla oli sattunut traaginen tapaus. Eräs oppilas, tyttö, joka ei ollut vielä täyttänyt 18 v oli riistänyt loppiaisen aikaan itseltään hengen. Niin poika kertoi ja heillä oli ollut siellä suruliputus ja keskustelua siitä. Pitkä puhelinkeskustelu meille tuli, kun hän pohti tytön kohtaloa, hänen omaisiaan, puhui veljestään, mitä ihmiseille oikein käy kuoleman jälkeen ym. Pelotti vähän, että aukesivatko haavat, jotka ovat olleet paranemassa. Hän on kyllä saanut paljon tukea veljen kuoleman jälkeen, käy vieläkin silloin tälläin juttelemassa papin ja psykologin kanssa. Itse jäin illalla miettimään tätä nuorta, yleensä nuoria Suomessa, pahoinvointia tuntuu olevan niin paljon, liikaa tässä kilpailumaailmassa. Rukoilin hänen puolestaan ja hänen omaistensa puolesta, joilla on nyt suuri suru.
Nyt olen lähdössä uimaan! Hyvää iltaa teille kaikille ystävät, kirjoitellaan
Hei!
Pakkasta täällä Etelässäkin -16 ja pohjoistuuli,joten kylmää on!
No,kuitenkin tällä hetkellä on sukset ristissä joka paikkaan.En saanut töitä toiselta paikkakunnalta,en
päässyt opiskelemaan,ystävän kanssa asiat solmussa ei vastaa viesteihini ja tuntuu tosi pahalta!
Ja kaiken lisäksi olen joutunut syömään unilääkettä.Päivät olen töissä ja kuljen siellä kuin "sombi",
nyt ei hymyilytä yhtään,mietin juuri tänään että miksi minun pitää nyt kärsiä täällä elämän mutkissa kun
voimat on vähissä.
Puolisoa ikävä,hän on jossain odottamassa minua.Jouluna olin hänen vanhenpien luona ja kun menimme
haudalle murruin totaalisesti,tiedätte kaikki sen tunteen,kun ihminen revitään auki...
-Anseliga68-
Hei Viola
Tällaisiin tapauksiin ei ole sanoja. Minäkin rukoilen tänään tuon minulle tuntemattoman tytön ja poikasi puolesta. Uskon, että Jumala tuntee niin heidät kuin meidätkin. Isän kätteen laitetaan nämäkin nuoret.
Kiitos sinulle !!
Hei Anseliga68
Täältäpä vastataan viestiisi. Mukava, että kirjoitit. itse uskon siihen, että kun jotkut ovet sulkeutuvat ja pääsy jonnekin tuntuu mahdottomalle on sillä jokin tarkoitus. Olemme silloin tehneet oman osuutemme parhaalla mahdollisella tavlla kun olemme hakeutuneet. Sitä mikä on tämän kielteisen tarkoitus ei ymmärrä nyt mutta varmasti vielä tulet sen joskus tajuamaan. Useasti sinne minne halutaan nähdään asiat niin hyviksi ja kauniiksi. Ehkäpä juuri siellä olisikin saattanut olla suuret onnettomuudet ja vaikeudet. Joskus kun ei pääse johonkin voi se olla myös suojelusta. Mutta tuskin mikään estää sinnikkäästi yrittämästä edelleen. Tuleen ei pidä jäädä makamaan vaan on mentävä eteenpäin. Eteenpäin rakkaudessa ja surussa. Voimia sinulle ja lepää zombius pois.
Mukava ko te kirjottelette.
Sain miniältä uuden vuoden viestin ja minusta se oli niin mukava,että ajattelin sen kirjottaa teillekin.
Edessä on sata ovea,tuhat tietä.
Valitse sydämmelläsi,punnitse tunteella,
käytä hiven järkeä.
Ovet on tehty avattaviksi,
tiet tallattaviksi,elämä elettäväksi.
Jos erehdyt,uskalla itkeä,uskalla nauraa,
uskalla muuttaa suuntaa.
Ei mikään kasva ilman vettä,
ei ihminen kypsy kyyneleittä.
Mutta silti odota parasta,
äläkä pelkää pahinta,
niin saat mitä sydämmesi halajaa.
Hyvää viikonloppua teille kaikille,oletta tärkeitä kaikki.
Tuossa autoillessani tänne töihin mietin juuri erilaisia ovia, minä olen aina pitänyt ovista. Matkoillkin aina katselen ovia ja mieluusti ostan jonkun niihin liitttyvän muistonkin .Paraatipaikalla työhuoneen hyllyssä on Kyproksen reissulta löytynyt harmaa miniovi. Hauska sattuma kun Sydän syrjällään kirjoitti juuri tänään runon jossa on myös ovi.
Oven voi avata ja sulkea
Ovi voi olla kiinni tai auki.
Oviasta mennään ja tullaan
niistä paukutellaan ja suljetaan hiljaa.
joku ovi avataan ensimmäistä kertaa, joku viimeistä, jotain ovea ei huvittaisi avata ,ei ikinä.
On etuovia ja on takaovia......
Elämä kulkee eteenpäin, joka päivä on tyttöä ikävä. Silti tässä vaan taivalletaan, jo yli 8 kuukautta siitä kamalasta päivästä.
Voimia teille kaikilletähän päivään
Hyvää päivää kaikille
Tässä ajassa on niin vaikeaa ymmärtää, että miksi haluamme ovi ei aukea tai toinen ovi minne emme mitenkään halauaisi aukeaakin yllättäen. Siinä onkin se tarkoitus mitä aina kysellään. Jos ei olisi sitä tarkoitusta niin saisimme avattua kaikki ovet ja toiset pidettyävisusti kiinni. Nyt riittää, että on voimia ja rohkeutta yrittää avata ovia mitkä ovat kiinni ja jos eivät aukene olemme oman osuutemme tehneet. Ajan kuluessa ovien auki ja kiinni asennot muuttuvat. Kiitos Sydän syrjällään kaunnista kirjoituksistasi ja tuosta runosta minkä jaoit myös meille.
Minulla kävi kerran elämässä niin, että pääsin kahteen työpaikkaan yhtäaikaa. vaikka kuinka punnitsin työpaikkojen erilaisuutta, paikkaa, palkkaa, tehtävää ym. en osannut tehdä päätöstä siitä, että kumpi olisi parempi. Yksi ystäväni sanoi, että kun järjellä pohdit asioita niin sitten kuuntele sydämesi ääntä niin se ratkeaa sillä. Kysyin, että miten sitä sydämen ääntä kuunnellaan? Hän ei tietenkään tarkoittanut stetoskooppia millä sydämen ääniä terveydentilan tarkastuksissa kuunnellaan vaan sitä mitä se minulle itselleni kertoo. Koetin kuunnella ja tunnustella ajatuksiani ja ehkäpä sitä sydämen ääntä. En tiedä kuulinko mutta joka tapauksessa valitsin oikein ja olen edelleenkin valintaan tyytyväinen. Oletteko te kuulleet sydämenne äänen ja missä?
Isän kätteen tätä lauantai päivää. Pakkanen lauhtuu (-22.6)
Iltaa teille kaikille ! Tulimme juuri Vaasasta kotiin lapsenlapsen synttäreiltä. Poika tänään 5 v toivoi hartaasti radio-ohjattavaa autoa lahjaksi ja niitä tuli sitten 3 kpl. Isä ja äiti käyvät vaihtamassa oman osoksensa johonkin muuhun.
Hieman lämpimämpää säätä jo. Olisi oikeastaan ollut mukava mennä hiihtämään tänään. Mies on huoltanut jo suksenikin valmiiksi, mutta en ole vielä kertaakaan päässyt ladulle.
Alakuloa liikkeellä, mutta eikähän se tästä. Valoisampaan päin olemme menossa kuitenkin.
Rauhallista yötä
Odotimme Joulua ja anopin tulosta sitä meille viettämään.
Aaton vastaisena yönä heräsin ja mieheni ei enää hengittänyt.
Oli kuin nukkuisi siinä vieressäni rauhallisesti.
Ei sitä ensin uskonut,mutta ambulanssin tullessa ei ollut enää mitään tehtävissä.
Hänet vietiin pois ja sitten iski tajuntaani,että nyt häntä ei enää ole.
Eipä tullut Joulun vietosta mitään.Anopille ilmoittaminen pelotti,siskolle pystyin itkun sekaisesti kertomaan ja hän kertoi äidilleen varovasti.
Siitä asti olen ollut kuin usvan sisässä,en pysty nukkumaan saati sitten syömään.
Kaikki mitä olen jaksanut tehdä on rutiininomaista,enkä muista edes kaupassakäyntiä,tai yleensä muutakaan.
Pää on sekaisin joko tyhjä tai sitten todella täysi,ota siitä sitten selvää.
En tiedä miten kauan kestän,ennen kuin tulee totaalinen romahdus.
Itkua itkun perään,unettomuuta,syömättömyyttä kuljen talossa haahuillen.
Ulkona käy vain pakolliset kuviot,en muuten.Ei enää pitkiä kävelyitä koiran kanssa.
Kavereita ei ole,kun olen vasta muuttanut toiselle paikkakunnalle,yksi ystävä on ja hän perui oman Joulunsa minua auttaakseen.
Jälkeenpäin siitähän tuli minulle paha mieli,kun jäi häneltä ilon ja valon juhla vettämättä ja tuli tänne "itkupillin" luokse.
Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.Näin ne oikeat ystävät sitten löytyi.
Eipä muut ns.ystävät ottaneet yhteyttä ja kun soitan ovat kiireisiä,eivätkä kerkeä jutella
Hautajaiset on viikon päästä ja pelkään niitä jo etukäteen.
En usko,että kestän ko. tilaisuuden.
Epäilen sitä totaalista romahdusta.
Asioiden hoitaminenkin on ollut erittäi vaikeaa,kun itku tulee liian helposti.
Kaikki pitävät minua vahvana,van enpä näemmä olekaan.
En tiedä mistä enää kysyisin apua,sillä olen jo monella taholla yrittänyt:terveyskeskukseen ei pääse kuin ajanvarauksella ja seurava aika olisi ollut 4.n viikon päässä.Eli ei apua.
Mielenterveystoimiston päivystävälle oli tuntien jonot,ekä voinut jäädä istumaan itkien.Eli ei apua.
Sairaalan ensiapu ei ottanut vastaan vaan ohjasi terveyskeskuseen.Eli ei apua.
Kai sitten kun voin huonommin nukkumattomuuden ja syömättömyyden ja suuren surun takia menetän järkrni tai jotain,niin sitten saan jonkinlaista apua.
Tässä sitten näkee miten hyvinvointivaltiossa henkilökohtaiseen kriisiin suhtaudutaan.
En tiedä mitä tästä eteenpäin.
Kaikesta huolimatta hyvvää tämän vuoden jatkoja
Hyvää huomenta sinulle Armar1
Kiitos, että kirjoitit palstalle ja ole samalla sydämellisesti tervetullut joukkoomme. Olet joutunut kokemaan elämän kauheuksia ja omakohtaisesti tiedän sen tyhjän tunteen ja kovan tuskan mitä läheisen rakkaan poismeno tuottaa meissä vielä tänne jäljelle jääneissä.
Kun luen tämän hetkisestä tilastasi niin minusta sinä et ole ns. normaalin lääkäriaikojen tarpeessa vaan ihan päivystys potilas. En tunne paikkakuntasi terveydenhuoltoa mutta sinuna menisin ihan päivystykseen. Se mitä yksittäinen lääkäri voi tässä tilanteessa tehdä on antaa sairauslomaa töistä ja miettiä jonkinlaista lääkitystä jos on tarpeen. Lääkitys voi olla rauhoittavaa, nukahtamislääkettä tai sitten ihan hormonitoimintaa virkistävää joka tekee oloa hiukka paremmaksi. Nämä olisivat nyt ensiapuun jotta pystyisit syömään ja lepäämään. Ei kun uudestaan sairaalan ensiapuun ja vaadi päästä lääkärin vastaanotolle!
Näistä tuskin on jatkossa suurta hyötyä vaan surua pitää alkaa jollakin tapaa hahamottamaan ja työstämään. Jokainen tekee sitä monella ja eritapaa. Jotkut puhuvat, - kirjoittavat, - tekevät jotain mikä antaa voimia mennä päiväkerrallaan eteenpäin. Ajan myötä voimat kasvavat jos itse jaksaa mennä eteenpäin. Aina ei jaksa mutta aina kannattaa yrittää jaksaa. Huomaan, että kirjoittaminen on jo sinulle yksi hyvä keino purkaa itseä ja olla yhteydessä toisiin. Tosiin jotka tietävät ja tuntevat tunteesi ihan omakohtaisesti. Vertaistuessa voidaan vaihtaa ajatuksia ja oppia toinen toisiltamme. Parvessa on kevyempi lentää repaleisenakin.
Hautajaiset pelottaa aivan varmasti mutta ne menevät ohitse ihan sumussa ja tuskin niistä muistat myöhemmin paljoakaan. Olen kokenut samaa epätoivoa ja pelon hetkiä mutta voin kertoa sinulle, että ETEENPÄIN MENNÄÄN SURUSSA JA RAKKAUDESSA.
Isän kätteen päiväsi Armar1. Muistan sinua ja uskon, että palstan muutkin muistavat.
Hyvää huomenta Viola
Kiitos, että jaksat kirjoittaa. Minäkin olin eilen hyvin alakuloinen enkä oiekin jaksanut kirjoittaa edes siitä huonosta mielestä. Kävin kuitenkin koneella katsomassa, että olisiko joku kirjoittanut jotain mutta ilmeisesti sama olotila oli muillakin. Kolmen aikaan yöllä laskin koiran ulos ja katsoin kännykälläni palstaa ja Armar1 olikin kirjoittanut sinun lisäksesi. On todella ikävää, että olemme tällä palstalla kirjoittamassa surustamme mutta oli jotenkin piristävää, että oli kirjoituksia. Ehkä se samaistumisen tunne on jotain turvallisuuden tunnetta ja jotain toivoa tulevasta. En osaa sitä tarkemmin analysoida. Jotain kuitenkin sellaista mieltä rauhoittavaa.
Pikku poika kävi taas eilen tuomassa aurinkoa naurullaan ja kirkumisellaan. aloitin eilen purkamaan alakerran vanhaa veskiä jonka paikalle asennan sen jo hankkimani poreammeen. Itselle sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä ajatuksissa mutta näen jo mielessäni pikku pojan siinä reunilta hyppivän. Vaikeki aina löydä asioita itselle tulevaisuuteen niin kuitenkin niissä jotenkin on mukana vaikka toisten kautta.
Tänään normaaleja töitä ja illalla niitä lumitöitä. Isolta harjakatolta tuli lumet alas. Miten tämän ilamaston saisi lämpenemään 24 astetta sen kahden asteen lisäksi? Isän kätteen päiväsi ja nauti hiihtämisestä. Meillä ei ole ainakaan vielä edes latuja. Lunta on jäälläkin liki puolimetriä ja lumen alla n. 10 vettä paksun jääkerroksen päällä. Tänään sää suosii lumenkolaajaa - 4 asteen pakkasella. Isän kätteen päiväsi ja samoin kaikkien muidenkin päivä. Vaikka kirjoitankin ns. vastauksen Violalle niin on kirjoitus siinä samalla kaikille palstallaolijoille muillekin.
Voimia Armar1:lle.
Mielialat tosiaan vaihtelee,ajatus lentää asiasta toiseen. On ollut huolta tytön hyvin voinnista,ja nyt saimme aamulla labran tulokset,että kaikki arvot ok,huh.
Ja illalla sain sitte kuulla,että veljen tyttö sairaalassa,vahva epäily lymfoomasta. Kyllä sitä ei koskaan tiä,mitä se elämä tullessaan tuo.
Niin ja poika lähti aamulla sinne armejaan...pesä tyhjenee pikku hiljaa....sekin niin oudostaa.
Hyvä kuitenkin,että te löydytte sieltä,mie ainakin ensimmäiseksi kun istahan koneelle,katton olisko joku teistä kirjotellu.
Voikaa hyvin ja kirjotelkaa.
Hei vielä Armar1
Kehoitin aamulla hakeutumaan sinua päivystävälle lääkärille mutta terveydenhuoltomme on mennyt ajanmyötä vain huonompaan suuntaan. Tosisairaat jäävät kakkoseksi kun esim. alkoholinmyötä itseaiheutetut pahanolot ja paikkaukset menevät edelle. Kuinkahan paljon niitä ns. valelääkäreitä onkaan viroissaan? Jos vain mahdollista niin hakeudu vaikka yksityiselle vastaanotolle. Sieltä saa jotain terveydenhoitoa vaikka maksaakin ja korvaahan Kela ainakin pienenosan. Nyt se varmasti kannattaa.
Anna nyt tässä hetkessä kaikki muu unhoittua, että saadaan sinut ensin jonkinlaiseen kuntoon. Vain sitä kautta pystyt pitämänn toisista huolta ja hoitamaan asioita.
T. Turvamies
Hei sydän syrjällään
On asioita joita haluaisi ohittaa tai jättää ne tarpeettomaksi. Tuo armeijasta kotiuttaminen vaikutti minunkin elämääni siten, että vävyni (nuoremman tyttären mies) kotiutui perjantaina. Poikanihan ei ehtinyt armeijaan mutta jos olisi ollut siellä ja palvellut 8kk niin hänkin olisi nyt sen suorittanut. Tosin olisin toivonut hänen olevan siellä pidempään ja hänellä itsellään olikin suunnitelmia ottaa armeijasta hyötyä siviilitehtäviä aj koulutusta varten. Mutta ei ne asiat niin vaan menneet. Luoja kutsui hänet toisiin tehtäviin. Toivottavasti ovat tärkeitä.
Sitä sitten osaa arvostaa terveyttä kun saa tietää kokeiden olevan ok. Synkkäänkin mieleen tulee väkisinkin kiitollisuus. Tiedän mitä lapset merkitsevät ja olen iloinen täällä hänenkin hyvinvoinnistaan. Muistetaan edelleen porukalla näitä nuoriamme jotka vielä ovat keskuudessamme. Siitä ei ole haittaa milloinkaan ja ateistikin voi muistaa vahingoittamatta mitenkään itseään.
voimia päivääsi ja kiitos, että jaksat pysyä palstalla. On mukava lukea kirjoituksiasi.
Näin siinä kävi,että flunssa vei nyt voiton kaiken murheiden keskellä!
Ilmoitin töihin että olen keskiviikkoon saakka levossa.
Mustaherukka mehua olen juonut ahkerasti,jos olo rupeaisi hellittämään.
Ulkona on kauniit maisemat ja lenkille en uskalla flunssassa lähteä.
Kiitos ovi runoista,oli kauniita!
Jään henk.koht odottamaan ovien aukaisua niin henkisesti kuin fyys.
Talviterveisin,Anseliga68
Hei Anseliga68
Kiva, että kirjoitit. Odottaminen on nyt varmaan parasta mitä voit tehdä. Joskus se tuntuu hyvinkin pitkälle ja minun kaltaislle hätähousulle joskus minuttikin tuntuu tunnille. Odottamisessakin saattaa piillä jokin salaisuus mitä emme tiedä. Tuskin sekään on merkityksetöntä. Sairaana oleminen tekee asiat ja mietteet moninkertaisesti vaikeammaksi mutta huomaan, että osaat levätä ja luovuttaa. Anna ajan kulua ja sitten "uutta kipinääpesään". Ajan myötä se sytyy väkisinkin roihuksi. Lepäile ja kirjoittele.
Olen jo henkiesti väsynyt,etten pysty ajattelemaan selkeästi.
Olen kuitenkin kunnon puhelinrumban tänäään käynyt läpi ja huomenna pitaisi iltapäivällä jonkun kriisi terapeutin tulla käymään.
Katsotaan mitä saa aikaan,josko saisin purkaa suruani ja tuskaani.
Tulin juuri koiran kanssa sisään,nauttisin säästä,jos vain voisin.
Yritin kyllä.
Onneksi on tuo koiruus,niin se saa minut avaamaan ulko-oven ja menemään ihmisten ilmoille.
Ilman sitä varmaan mätänisin mökkiin enkä jaksaisi mitään.
Onneksi löysin vahingossa ämän palstan ja uskalsin kirjoittaa.
Vielä kerran kiitoksia.
Hei kaikille
Kyllä on nyt jonkinlainen henkinen ja fyysinen väsymys meneillään. Eikä meinaa oikein mitenkään hellittää. Katkeruus valtaa milen melkein joka asiassa. Muiden lisäksi alkaa tämä mieli jo hahmottumaan kovasti itsellekin ja jotain pitäisi alkaa tekemään. Tuleen ei saa jäädä tässäkään makaamaan.
Voimia teidän päivään ja Isän kätteen
Hei!
Täällä edeleen nuhanenänä.Tässä olen vuosien varrella todennut,että kun voi huonosti niin myös
helpommin sairastuu vai ikäkö se rupeaa jo vaivaamaan.Ryppyjäkin on tullut kasvoihin,hui!
Sain eräältä pieneltä tytöltä (6v) joulunalla paketin joka sisälsi kynttilän ja itse tehdyn kortin jossa oli
enkelinkuva kortissa luki"tahtoisin olla kanssasi ja jakaa ilot ja surut" voi, kun osaisi ottaa elämän
lapsenlailla!
Meihin kaikkiin käy kipeästi menetykset mutta,on yksi joka ei koskaan katoa -RAKKAUS-
Lämpöisiä hetkiä kaikille!
Hyvää päivää kaikille! Nimeä mainitsematta uusille ja vanhoille yhtälaisesti.
Minullakin alakuloinen olo, vaikka aurinko on tänään paistanut ja on ollut oikein ihana ilma. Heräsin aikaisin ja päätin siivota yhden kaapin, jossa säilytetään vähän sekalaisia papereita. Sinne olin työntänyt pojan papereitakin, en oikein enää muistanutkaan niitä, mutta niin vain ne ensimmäisenä tulivat käteeni. Kuminauhalenkillä yhdistetty nippu, jossa hänen ajokorttinsa, passinsa, sotilaspassi, hammalääkärikortti, työpuvussa pidettävä nimikyltti ym. ym. Kansio, jossa todistuksia ym. Heittääkkö ne pois, vai säästänkö ? Ihan kuin olisi penkonut hänen yksityisyyttään, niinkuin tavallaan tekeekin. Onko parempi heittää kaikki pois, ei kenenkään niihin enää tarvitse koskea ? Kuitenkaan ei oikein voi. Ihan kuin hän viipyisi vielä luonani, kun näen hänen kirjoittamansa tekstit, henkilökortit ja muut.
Posti toi vielä varmaan ihan viimeisen verokirjeen kuolinpesän asioista. Perintöverosta olimme tehneet oikaisupyynnön ja se oli nyt vasta valmistunut. Työnsin paperit nopeasti taas sinne alimpaan kaappiin. Mieli sukelsi nollalukemaan.
Veljen vaimon kanssa juttelimme (menettäneet hekin poikansa onnettomuudessa 2,6 v sitten) Molemmilla sama tunne, mitä tämä elämä oikeastaan on, kun mikään ei oikein enää tunnut yhtään miltään, tai välillä tietenkin, mutta yleensä ei. Sitä vain menee eteenpäin päivä kerrallaan kuin kelluisi jossakin.
Taakseppäin katsominen tekee kipeää, eteenpäin ei halua tai uskallakkaan katsoa, tai ei siitä odota enää mitään.
Toisaalta olen ajatellut, että johtuuko tämä tunnetila ainoastaan tästä surusta, nyt niin monet muutkin ihmiset tuntevat epävarmuutta ja masennusta, tämä aika on sellainen.Tapahtuu hirvittäviä asioita tai ainakin tiedämme niistä enemmän. On kuin kotimaakaan ei olisi enää turvallinen.
Sinulle Armar1 voimia tuoreessa surussasi.
Toivon Sydän Syrjällään veljen tytölle paranemista ja että ei olisikaan mitään vakavaa sairautta.
Voimia, voimia kaikille
kirjoittelen minäkin. Aivan niin. Todella minulla ainakin on menneet kaikki voimavarani suremiseen. Nyt vasta olen tuon asian oikein kunnolla huomannut, koska mitään en jaksa. Näin se vain on tämän surun kanssa.
Soitin itselleni ajan erikoislääkärille, jotta saan apua tähän tilanteeseeni. Aika minulla on psykoterapeutille kahden viikon kuluttua. Katsoin parhaakseni ottaa puhelinnumeron ja soittaa, koska nukkuminen päivästä toiseen ei tilannetta auta, vaan pahentaa asiaa. En nyt joka päivä nuku, mutta esimerkiksi jälleen tänään olin sairaslomalla masennuksen ja väsymykseni takia ja suurimman osan päivästä nukuin. Ja siitä sitten on seurauksena, että nyt valvon ja unirytmini on kaiken aikaa surussani sekaisin.
Kello on todellakin puoli kaksi yöllä ja kirjoittelen. Näin ei olisi, jos tilanne kohdallani olisi hyvä ja voisin surra levollisesti ja jonkun toisen ihmisen tukemana. Nyt olen surrut terapeuttini menetystä aivan yksin ja en ole kertonut asiaa kellekään. Tähän pisteeseen on kohdallani tultu, että ulkopuolisen apu on nyt tarpeen. Toisaalta kylläkin hassua kirjoittaa, että terapeuttini kuoleman jälkeen minun on mentävä terapeutille.
Tehkää samoin, jos teillä muillakin on tuskaisa olo ettekä tahdo päästä surunne yli. Oikeastaan kun muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa, jotta jaksaa tämän surunsa kanssa mennä ainakin niin sanotusti suhteellisen normaalilla tavalla elämässään eteenpäin. Työntekokin on hyvä asia, mutta kun sinne töihin on jaksettava mennä, vaikka suru olisi kuinka suuri.
Kaikille jaksamista ja hyvää yötä. Yritän käydä levolle.
Minulla kävi kriisiterapeutti ja pappi eilen.
Sain purkautua ja keskustelimme pitkän.
Menihän siinä pari pannua kahviakin.
Illalla tuli sitten tosi väsy kävin koiran kanssa kävelylenkillä ja menin petiin.
Uni tul iennen kuin kerkesin sano kissa.
Nukuin sikeästi ilman unia peräti n.6 tuntia.
Olisin varmaan nukkunut vielä enemmän,mutta kello sitten herätti.
Näköjään puhuminen ja kunnon purkaus auttaa.
Kyllä äsken taas kun puuroa keittelin iski suru metriellä halola.
Jäi puurot syömättä(koiralle kyllä maistui)
Nyt valmistaudun sairaalassa käyntiä varten.
Väsyttäähän vieläkin,enpä muistnut miten ihana tunne on nukkumisen jälkeinen väsymys.
Varmaankin kotiin palatessa käperyn petiin ja nukun.
Kiitos sinulle Turvamies ja muutkin kun saitte minut tarttumaan itseäni niskasta ja vaatimaan kovasti apua.
Nyt saan näköjään apua taholta jos toiseltakin.
Kyllähän yritin terveyskeskusestaja sairaalasta apua pyytää,mutta nyt kun kriisiterapeutti ja pappi kävi,niin sain pikaisen ajan siraalassa käyntiä varten.
Toivotaan vaan,että tämä nyt siten auttaa,vaikka se lauantai pelottaa jo etukäteen.
Siis miten kestän hautajaiset..
Kiitos kaikille ja hyvää päivän jatkoja.
Hyvää päivää kaikille
Tämä aamu lähti jo paljon paremmin liikkeelle kun sai nukuttua. Se nukkuminen ja lepo on meidän ajatusmaailamme niin tärkeää. Samoin kuin syöminen vatsalle. Väsyneenä ja elämään "kyllästyneenä" sain jo sukset ristiin siskonikin kanssa. Ladulle niitä takaisin olen kottanut taas laittaa anteeksi pyydellen. Joskus vaan pääsee käymään kenellehyvänsä se "hammastahnatuubi-ilmiö". Elikkä kun ei osaa sitä tahnaa pikkuhiljaa tuubista ottaa vaan puristaa sen kokonaan tyhjäksi on vaikeaa saada sitä ylimäärästä enää sinne takaisin.
ainakin minun mieli menee väsyneenä hyvin herkäksi. Se tuntee niitä hyviä ja huonoja tunteita ihan täysillä. usein miten niitä huonoja vielä enempi. Taas tapahtuu elämässä paljon asioita missä poika olisi mielellän mukana. Niitä hetkissä kun yksin olen niin suuri kaipuu valtaa mielen. Välillä ajattelen ja kuvittelen hänen saapuvan paikalle ja ihmettelevän, että mitä olenkaan saanut aikaiseksi. Mielikuvat pohjautuvat siihen entiseen elämään uusine tapahtumineen.
Olen koettanut etsiä jostain vanhaa, hyväkuntoista avolava-autoa. Siitä olisi apua kuljetella erinäisiä remontti tavaraoita ja olisihan siitä apua myös tyttären miehelle vaikkapa työautoksi. Mieli pysyy jotenkin parempana kun on jotain mitä koettaa etsiä ja touhuta. Vaikkapa tätä autoa.
koettakaa tekin voida hyvin. Muistakaa levätä ja syödä. Väsy ja nälkä ovat vihollisiamme. Isän kätteen päivänne.
Hei kaikki !
Hyvä uni on tosiaan perusasioita tähän jaksamiseen. Nukun yleensä hyvin, onnneksi ! uskon, että säännöllinen avantouinti auttaa siihen, vaikka välillä sen jälkeen virkistynkin touhuamaan vähän liikaakin. Sitä uimista ei pitäisi jättääkkään kohdallani kovin myöhäiseksi. Jotkut siellä käyvät kyllä kertovat usein menevänsä myöhään uimaan ja sitten vain yöpuku ja kylpytakki päälle ja autoon ja kotiin nukkumaan. Mietin vain, että mitähän poliisi ajattelisi, jos sattuisi joku haaveri kotimatkalla. En ole kokeillut moista asuratkaisua.
Olen tänään koko päivän kotona. 5v lapsenlapsi tulee meille hoitoon ja olen luvannut mennä hänen kanssaan luistelemaan tuohon läheiselle kentälle ja sitten, kun mies tulee töistä, niin menemme vielä uimahalliin yhdessä. Ostin sieltä Kanarialta pojalle Spiderman uikkarit ja niitä nyt kokeillaan. Hän on lisäksi oppinut juuri ennen joulua uimaankin.
Selailin tuolta netistä Iltalehden otsikoita ja keskustelupalstoja ja tulee jotenkin niin hirveä olo. Kaikenlaista tapahtuu, hirveitä asioita. Työttömiä taas pilvin pimein, vanhustenhuolto retuperällä, vanhuksia kuolee kylmään. Mihinkähän täällä oikein ollaan menossa? Jää monesti miettimään, kun ajattelee, että itselläänkään ei ole enää montaa vuotta eläkeikään. Mitä tässä oikein enää odottaisikaan, vanhuutta, yksinäisyyttä ? Tuntuu välillä, että elämä loppui kuin leikaten pojan kuolemaan. Elossa olen, vai olenko enää sittenkään. Elämää tämä kuitenkin. Lapsenlapsi soitti juuri, että on täällä puolen tunnin päästä, joten ryhdistäydyttävä laittamaan ruokaa hänelle ja itselleni.
Mittari näyttää -10 astetta, aurinko ei ihan paista vielä, mutta kaunista ulkona. Pitäkin ottaa nyt kamera matkaan, kun lähdemme ulos ja ikuistaa noita ihania huurteisia maisemia.
Hyvää päivää kaikille
Hei ja kiitos tsemppaavista viesteistä.
Pakkasta on tääläki -17,pikkusen kirassu taas.
Nukkuminen on tosiaan tärkeää,sitä vain niin harvoin voi sanoa nukkuneensa kunnolla,niinä päivinä kun on saanut kunnon yhtämittaset unet nukuttua,onkin aivan eri olo.
Violalla ja Turvamiehellä on ihanaa auringon paistetta lapsen lapsissa ja mielellään luenkin niitä,miettien samalla saako itse koskaan kokea samaa,toivottavasti ainakin.
Hyvä,että Amar1 olet saanut apua ja asiat hoituu.
Särkynyt,miten teidän perheessä jaksellaan...ja onhan teitä monia muitakin joista haluaa kuulla.
Ikävä kourii ja välilä pittää itkasta ja sitte taas kerätä ittesä kokoon, koittaa pysyä tässä elämän syrjässä kiinni.
Toivottelen teille kaikille voimia ja rakkautta sydämmiin.
Suomen talvi tätä vuonna. Todella ulkona on postikorttimaisemat, joita katsellessani sielu lepää. Huomenna menen maalle ja aion miettiä asioitani, aion antaa itselleni niin sanotun hiljaisen hetken.
Suru muuttaa muotoaan. Aivan kuten Turvamies kirjoittikin, niin syöminen ja nukkuminen ovat niitä tärkeitä asioita. Suru on niin kova, että ruoka ei maistu ja juominenkin unohtuu. Huomasin vielä viime viikolla unohtaneeni syödä, mutta myöskin tuo mehun ja veden juominenkin unohtui ja niin sain päänsärkyä ja tulin entistä väsyneemmäksi ja voimattomammaksi. Olen pakottanut itseni juomaan tuoremehua ja vettä tuon litran päivässä. Myöskin ruokahaluni oli kaksi viikkoa takaperin todellakin huono. En saanut syötyä kuin muutaman hedelmän päivässä ja aamulla kun olin juonut kupillisen kahvia, niin ei näläntunnetta ollut koko päivänä.
Tämä suru on laihduttanut minua kuusi kiloa. Miten teillä muilla on ollut tuon painon kanssa suruaikana? Onko teillä mennyt paljonkin paino alaspäin? Toiset sitten taasen syövät suruunsa. Mutta kukin suree omalla tavallaan.
Mutta toivon kaikille hyvää tätä päivää ja jaksamista suuressa surussanne. Voimia kaikille. Kestäkää. Aika tekee tehtäväänsä.
Kiitos teille tukemisestani.
Kävin tänään(tai oikestaan eilen)sairaalassa saamassa kuukausittaisen solusalpaajani.
Hoitajat ja lääkärit jotka onlen tuntenut vuosien ajan toiset yli 10v,huomasivat heti kun astuin osastolle sisään,että kaikki ei ole kohdallaan.
Lääkäri kutsui psykiatrin paikalle ja sain puhua ja itkeä,siis purkaa sisäistä ahdistustani.
Kirjoitti hautajaisia varten rauhoittavia,antoi iltapäiväksi tabletin mukaani.Sekä maanantaille ajan.
Olisi kuulemma pitänyt mennä jo aikaisemmin.
Kerroin,että yritin,mutta ei otettu vastaan,vaan tyrkättiin terveyskeskukseen ja sienne ei saa aikoja kuin viikkojen päästä.
Siihen käytäntöön on kuulemma tulossa muutos pikaisesti.
Kotiin tulo matkasta en muistaa mitään,eli tulinko kävellen vai linja-autolla.
Kävin koiran kanssa kävelemässä ja sitten nielasin sen tabletin.
Kyllä sitten nukutti ja monta tuntia.
Koirakin antoi nukkua ja kun heräsin,pelästyin miten paljon kello on ja äkkiä ulos.
Vieläkin väsyttää,ei kun vaan vällyjen alle kissa kainaloon ja unta pollaan.
Hyvää yötä!
Tämä voi tuntua vähän oudolta tällä palstalla mutta kysyisisn teiltä seuraavaa:
Miten ja milloin selvisitte töihin läheisenne kuoleman jälkeen? Jo ennen hautajaisia vai hautajaisten jälkeen? Onko joku teistä ollut pitkällä sairaslomalla? Ja miten teihin on suhtauduttu työyhteisössä?
Omalla työpaikallani on yksi läheisensä äkillisesti menettänyt. Hänellä oli sairasloma hautajaisiin asti. Sitten hän tuli töihin ja yritti kyllä mutta työn laatu ei ollut hyvää ja siitä tuli huomauttamista sekä esimieheltä että kollegoilta. Työ on tavoitteellista ja tarkkuutta vaativaa asiakaspalvelua. Lisäksi tiimissä tuli jännitteitä kun joillakin oli sellainen olo että sai varoa puhumisiaan ja nauramista. Lopulta hän jäi sairaslomalle ja on edelleen sairaslomalla. Läheisen kuolemasta on nyt noin puoli vuotta.
Ja sitten vielä puhutaan että työelämän pitäisi joustaa ihmisen elämäntilanteiden mukaan.
Minä olin 3kk sairauslomalla,kun puolisoni kuoli.
Toiset selviää nopeasti arjenaskareihin ja toisilla kestää kauemmin.
Suru voi myös muuttua masennukseksi silloinhan sairausloma on tarpeen.
Jos hän palaa vielä työpaikallenne ,niin kunnioittakaa häntä ihan samanlaisena kuin ennenkin,sillä et/ettekä voi koskaan tietää milloin teitä muita kohtaa suurisuru!
Ottakaa järkikäteenne!
Mun työpaikalla erään naisen kehitysvammainen tytär kuoli yllättäen. Tyttö oli sillon noin 20 vuotias. Tämä äiti oli sairaslomalla 3 viikkoa ja palasi töihin ja teki vaativaa työtä. Tälle naiselle jäi aikuinen terve tytär. Joskus mietittiinkin että oliko se noin helppoa.
Tällä hetkellä mun vanhemmat on jo vanhoja ja sairastelee. Onhan se selvää ettei kukaan elä ikuisesti mutta en osaa ajatella että miten mä reagoisin. Sittehän sen näkee. Mun työssä joskus näkee testamentteja ja varsinkin vanhojen ihmisten tekemät ja jonkun naapurin todistamat testamentit on vaan olleet naureskelun aiheena kun on joku ryijykin määrätty kummilapselle tai vanhin lapsi saa sen piirongin ja tietää että se vanhin lapsi heitti heti sen piirongin roskiin.
Tämä viesti poistetaan,ei tarvitse tulla tänne heittää herjaa!
Nyt lähti tieto eteenpäin!
Ei siihen, kuolemaan, koskaan opi tottumaan vaikka näkeekin ilmassa merkkejä ja että on nyt esim. mun tapauksessa elänyt läheisen/läheisten alkoholismin kanssa ja kuinka heikoksi se ihmisen tekee..ei totu, vaikka tämä olisi jo neljäs samankaltainen menetys.. tosin äidin poismenoon oli syynä tuo syöpä mutta niin monta kertaa olin valmistautunut siihen kaikista pahimpaan vaihtoehtoon eli viinaan. Mikä se ei sitten loppujen lopuksi ollut mutta tahto taistella vaikka olisi selvinnyt, minusta oli poissa...nämä on hirveän vaikeita asioita ja tunteita ajatella/käsitellä kyllä...Ikävä ilman muuta on mutta niin paljon myös kaikkea muutakin.
Hei.
Menetin kauniin, ainoan, rakkaan poikani viikko sitten. Hän oli 8 viikkoa vanha, Jaajo nimeltään. Sydämeni särkyi, se mitä niin kauan odotin, vietiin minulta.
Heräsin 7 aamulla perjantaina 8.1. Poikamme nukkui yöt vieressäni, koska niin oli helpompi imettää. Avasin silmäni, näin heti että Jaajo on eloton. Nousin sängystä ja huusin miehelleni että soita ambulanssi, Jaajo ei hengitä! Ja samassa aloitin poikamme elvytyksen. Lattialla oli huono elvyttää, siirryin nopeasti keittiön pöydälle elvyttämään, se tuntui ikuisuudelta. Ambulanssi tuli nopeasti, mutta mitään ei ollut tehtävissä..
Menimme shokkiin, mieheni meni aivan kalpeaksi, häntä alkoi oksettamaan ja pyörryttämään. Itse olin niin järkyttynyt etten pystynyt edes itkemään. Poliisit tulivat, he olivat todella ystävällisiä. Äitini, sisarukseni ja äitini mies kerkesi tulla vielä poikaamme katsomaan ennen kuin hänet vietiin pois.
Yhdessä yössä maailmamme kääntyi ympäri. Mikään ei tuntunut enää miltään, millään ei ollut väliä. Oloni oli niin tyhjä, minulla ei ollut enää mitään, se elämäni tarkoitus vietiin minulta. Sydämeni itkee verta, oloni on sanoinkuvailematon, minuun sattuu. En toivoisi tälläistä edes pahimmalle vihamiehelleni. Rakastan Jaajoa, rakastan Jaajoa aina, hän on aina esikoispoikani, tulevien lapsieni isoveli, äitini ensimäinen lapsenlapsi.
Viikko on kulunut. Yöni olen nukkunut Diapamin ja Imovanen voimin.. Pariin päivään en ole päivisin enää diapamia käyttänyt, vaikka ahdistaakin. Toissapäivänä tunsin ensi kertaa nälkää, edistysaskel sekin. Aamut ovat hirveitä, olin jo niin tottunut siihen että aamuni alkaa Jaajon syöttämisellä ja muilla aamutoimilla, nyt tuntuu kun herään että ei ole mitään, ei mitään, mutta jokin, se unelma perheestä, punaisesta tuvasta ja perunamaasta saa minut nousemaan sängystä. Olemme sopineet, että itketään kun itkettää ja nauretaan kun naurattaa, näin olemme myös tehneet. Ikävä ei katoa koskaan, mutta mielessä pyörii kokoajan että miksi minä, miksi meille kävi näin. Uskon että kaikella on tarkoituksensa, mutta en ymmärrä, en voi käsittää miten tälläistä voi tapahtua kenellekkään, kenenkään ei tulisi haudata omaa lastaan.
En käytä ehkäsyä, olemme mieheni kanssa päättäneet että lapsia saa tulla. Vannoin kyllä raskauteni jälkeen että en enää koskaa halua olla raskaana, mutta nyt perun sanani. En ikinä, en ikinä aijo Jaajoa korvata, mutta se äidin rakkaus, se kaikki rakkaus minkä pojalleni annoin, kaikki mitä koimme/kokisimme, kaikki jäi kesken. Haluamme uuden mahdollisuuden! Sylimme huutaa pientä.
Olen saanut apua. Terveyskeskuksesta ja Käpy Ry:stä. Käyn myös psykologilla.. Kerrankin tuntuu että terveyspalvelut toimivat, kerrankin!
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme, mieheni tuo minulle turvaa ja lohduttaa. Asumme äitini luona nyt vähän aikaa, täällä on muitakin perheenjäseniä, meidän ei tarvitse olla yksin, en kestäisi olla yksin.
Sattuu niin kamalasti, niin paljon. Rakastan poikaani niin paljon, mutta hän on nyt poissa. Kävin eilen mummoni haudalla pyytämässä että pitää pojastamme hyvää huolta, ja uskon siihen että hän pitää.
Tämä viikko on ollut elämäni vaikeinta aikaa, mutta olemme löytäneet mieheni kanssa myös joitakin valoisia asioita, uskomme että elämä voittaa, mutta ikävä ei katoa koskaan!
Kun menet lääkäriin ja saat todistuksen jollain Z-koodilla niin se sairasloma onkin palkatonta. Yritä siinä sitten jaksaa. Katkeralta tuntuu vieläkin.
Hei Jonna81
Tervetuloa palstalle. Tiedän mitä elämä on elää viinan kanssa ja tiedän myös mitä läheisen menttäminen on. Siispä en voi muuta kuin elää kanssasi samalla tunteella vaikken tiedä ja tunne sinua ja tapauksiasi. Alkoholisti luo aina ympärilleen vääränlaista läheisriippuvaisuutta mutkistaa asioita väärällä tavalla. Uskon, että se näkyy monta kertaa myös kuolemassa. On niin monta kuolemaa mihin jotenkin liittyy alkoholi. Useasti se jää huomioimatta kokonaan vaikka on melkein aina se yhdistävätekijä. Olet nuori ja sinun elämässä pitäisi vielä tapahtua paljon, joten kirjoitteleppa miten elät surusi kanssa ja miten elämäsi etenee. isän kätteen sinullekin vaikka en aina tiedä missä se Isän käsi on. On silti hyväö koettaa ottaa siitä kiinni.
Hyvää huomenta Enkelilapsen äiti
Täällä enkelipojan isä. Kuolema on siitä tasapuolinen, ettei se valikoi vai tietyn ikäisiä, niitä joita rakasteetaan, niitä jotka ovat tärkeitä. Kuolema ei valikoi vaan ottaa ajallaan sen minkä haluaa. Kuolemassa on se suuri voima mille emme mahda mitään. Jossittelemme itsellemme tekojamme ja sitä missä olimme silloin kun rakkaamme kuoli. Kuolemalle emme voi tehdä valitusta tai kantelua uudelleen käsittelyä varten. Meille kuitenkin jää jotain jäljelle. Kuolema ei vienyt ihan kaikkea mennessään vaan jätti jotain. Ohitti meidät tälläkertaa, jätti meidät tänne elämään toisten kanssa. Se on se tarkoitus ja vuoromme tulee aikanaan. Itse uskon siihen, että saan vielä kohdata poikani. Ja voi sitä suurta riemua kun tapaan hänet. Nyt itkin niin etten nähnyt vähään aikaan kirjoittaa mutta silti koetan jatkaa. Voi Enkelilapsen äitui kuinka voinkaan tuntea sen saman kaipuun ja lohduttomuuden mikä sinullakin on. Ole tervetullut kirjoittelemaan ja elämään sitä uutta elämää mikä nyt on. Elämä ei ole enää entisensä. Isän kätteen sinä ja miehesi!
Hei Ilmapiiri
Kerrotkin jo kirjoituksessasi itse, että kysymyksesi on jollakintapaa outo. Itse en ole ajatellut aiemmin oiekin mitenkään viikon sairauslomaa tai sitä miten minuun suhtauduttiin työpaikalla. On ollut niin monta tärkeämpää asiaa mietittävänä ettei ole ollut mahdollisuutta tällaiseen. Täallaisten asioiden pohtiminen on varmaan ihan luonnollista jos tekee jotain tutkimusta mutta tuskin sitä kukaan sureva muutoin pohtii. On niin tärkeää selvitä eteenpäin sairauslomaa, lääkkeitä, auttajia, ystäviä ja ihan mitä vaan käyttäen. Ei siinä mieti sitäkään minkä suuruinen on ollut käytetty lääkeannos tai kuinka kauan on keskustellut ystävän kanssa. Ei sitä jaksa kaikkea mittailla. Uskon myös, että sairauslomat ja työnantajat ovat hyvin yksilöllisiä.
Kiva kuitenkin, että kirjoitit. Ihmisen pitää kysyä jos jokin on mielellä ja toisten siihen rehellisesti vastata.
isän kätteen sinäkin
Hyvää yötä Ystävät ja nukkukaa hyvin. Isän kätteen yönne.
T. Turvamies
Kyllä niillä rauhoittavien ja nukahtamislääkken avulla saa nukuttua,mutta sitten mukaan tulee painajaisia.
Ei eilen itku ollut päälimmäisenä.
Pään sisällä oli samanlainen usva kuin ulkona.
Nyt kun heräsin olen jotenkin tokkurassa.
Näillä tableteilla varmaan kestän tuon pelottavan lauantain.
Kauhistuttaa ajatella,että puolisoni saatetan siunattuun maahan ja minä olen usvassa,mutta en varmaan olisi kyennyt olla siellä mukana.
Pelkään kuitenkin sitä suurta romahdusta.
Ei minulla pitäisi kuitenkaan sillä saralla olla mitään hävettävää tai pelättävää.
Onhan tukeneni siellä anoppi ja muut sukulaiset ja ystävät.
Siitä huolimatta karmeaa ajatellakin,että mieheni lasketaan jäiseen,kylmään maahan.
Tänään vielä viimehetken asiat hoidettava,sitten vain pelolla odottelemaan mitä tuleman pitää.
Varsinkin,kun ei vieläkään nuku muutamaa tuntia enempää ja nekin on painajaisia.Sitä on vain enemmän väsynyt.
Taas kuulin,että olen vahva ja kestän.Ei kuulemma minulla ole mitään vaikeuksia selviytymisen suhteen.
Tietäisivätpä,mitä tuolla pääkopassa liikkuu ja miten tuska viiltää.
En tiedä miten tuon usvan saisi pois,muutakuin jättämällä rauhoittavat pois.Sitten tulee se iso mutta,siis kestänkö hautajaisia.
Kaikki on sekavaa,huomaatte varmaan kirjoituksestanikin.
Kaikkihan on otettava vastaan,mitä ylhäältä annetaan,eikä anneta enempää,mitä kestää.Tuntuu kuitenkin
epäreilulta,miksi juuri minä...
Olenhan menettänyt mieheni lisäksi äitini ja ystäväni 1.5 vuoden sisällä.
Väkisinkin tulee mietittyä kuka sitten seuraavaksi ja onko minun seura jotenkin osa syyllinen,kun näin lyhyessä ajassa on mennyt näinkin monta.
Olenko jokin pahanilmanlintu tai jokin lähetti,jonka seura tappaa.
En kohta uskalla olla missään tekemisissä muden ihmisten kanssa,jotta säilyisivät hengissä
Siinä minun sekavia ajatuksia,jotka ruokkivat pelkoani vielä enemmän.
Siitä huolimatta hyvää alkanutta päivää kaikille.
Huomenta Armar1
Lääkkeet ja lääkärit auttavat alkutilanteeseen mutta on selvää, että yksin sitä siitä sitten on vaan jatkettava. Ainakin minun kohdalla kävi niin. Viikon verran söin lääkkeitä ja sitten jätin ne pois. Vaikeaa oli selvitä yöstä ja päivästä mutta eteenpäin olen mennyt ihan kokoajan. Pojan hautajaisista en kovin paljoa muista. Suljin silmäni kun kannoin hänen arkkuaan pitkin kirkon käytävää. Ainoastaan jalkani liikkuivat mutta ei mitään muuta. En ole katsellut vielä yhtäainutta hautajaiskuvaa, eikä tee mieli vieläkään katsoa. Ehkä joskus mutta tarvitsen siihen aikaa. Kuolema eroittaa meidät elämästä ja meidänkin pitää osata suhteuttaa ajatuksemme sen mukaan. Jos maa on kylmä me elävät vain sen tunnemme. Ainakin minusta tuntuu siltä, että poika on jossakin muualla kuin siellä mihin me hänen ulkoisen kuoren laitoimme. Jotkut sanovat, että henkimaailma on ihan lähellä. meitä eroittaa vain ohut "verho". Hautajaiset ovat aina erittäin raskas tapahtuma mutta myös jonkinlainen askel surutyössä vaikkei sitä tuntisi erityisesti tekevänsäkkään.
Jotenkin se kamala ennakko jännitys ja pelko häviävät siinä tilaisuudessa. Suru jatkuu ja sen kantamiseksi pitää koettaa etsiä voimia. Pysy mukana niitä etsimässä. Voimia sinulle ja tiedä, että me muistamme sinua.
Taas ollaan herätty uuteen aamuun. Lääkkeiden voimin nukun hyvin sikeästi yöni, aamuisin oloni kuitenkin tokkurainen. En tiedä johtuvatko noista lääkkeistä tuo päänsärky, kokoajan särkee. Se hermostuttaa oloani enemmän ja enemmän.
Päivämme sujuvat suht. hyvin. Keksimme yhdessä tekemistä, että muka saamme muuta ajateltavaa, mutta päälimmäinen ajatus kuitenkin on pojassamme. Ei voi muuta sanoa kun ei tästä pääse kuin ylöspäin, välillä jos tulee takapakkia mutta mitä sitten? Niistä selvitään. Mutta uskon, että pahin on vielä edessä, hautajaiset. Se on tavallaan helpotus, saadaan rakas poikamme haudan lepoon, mutta tekisin mitä vain, jos saisimme poikamme takaisin, mikä ei tietenkään ole mahdollista. Hautajaisten jälkeen on kuitenkin paikka missä käydä, missä itkeä ja surea sekä muistella kultapoikaamme, nyt kun ei ole mitään.
Mutta tästä se tää päivä taas aukeaa, jaksamisia teille.
Hei Armar1! Ja kaikki muut tietysti myös !
Menetein akuisen poikani reilu 2 v sitten, eli joulun alla 2007.
Luin kirjoitustasi Armar1 ja muistin kaiken tuon alun sekavan tilanteen, mitä kuvaat. Olin kuin lasikuvussa, muut jatkoivat elämäänsä, maailma pyöri eteenpäin, vaikka olisi halunnut huutaa kaikille, että kuinka te voitte jatkaa elämää, vaikka minun poikani on kuollut. Kaikki nu samat, että oliko tämä jokin rangaistus minulle jostakin, itsesyytökset, tuska siitä, että en ollut paikalla, kun poika kuoli. Maailma oli romahtanut, pohja pettänyt alta. Olin tosi syvällä kuilun pohjalla.
Hautajaiset selvisin kyllä, jälkeenpäin ajatellen oli kuin olisin ollut sivustakatsoja jotenkin niissä. En kai oikein mieleni syvyydessä jaksanut tunnustaa, että poikani laskettiin siihen hautaan. Hautajaiset olivat kyllä kauniit. Vielä tänäkin päivänä katson sitä hautaa ja hautakiveä epäuskoisena ja ihmeissäni siitä, että miten siinä oikein voi lukea poikani nimi.
Ihminen on kummallinen, kun on pakko, niin sitä yleensä jaksaa uskomattomia tilanteita hajoamatta. Joku psykologi sanoi, että jokaisessa ihmisessä on autistisuutta, meillä on kyky mennä vaikeissa tilanteissa tavallaan omaan maailmaamme, lievittää ulkomaailman tuskaa ja paineita. Keskitysleireillä monet ihmiset ovat selvinneet tämän ominaisuuden ansiosta.
Pahimpana muistan kylmän tammikuun alun aamun, jolloin ajoimme huurteisessa pakkasaamussa hautausmaalle katsomaan paikkaa, johon poikamme haudattaisiin. Seurakunnan tyäntekijä oli rauhallinen ja asiallinen , mutta minusta tuntui kuin kaikki hautakivet olisivat alkaneet liikkua, epätodellinen tunne, jonka muistan vieläkin.
Suru kulkee kulkuaan, nyt sen kanssa yleensä jo pystyy elämään, suru vain kulkee rinnalla, siihen on tottunut ja tietää, että näin tulee olemaan koko loppuelämäni. Pahimpia ovat vieläkin välillä pintaan kimpoavat kaikki Miksi-kysymykset. Painat pääsi tyynyyn illalla ja pelkäät, että siellä ne taas ovat. Jos et heti nukahda, niin ne hyökkäävät voimalla ja yrittävät saada sinusta "masennus-otteen".Illat ovat pahimpia.
usein silloin mietin teitä kaikkia täällä ketjussa ja tiedän, että monen teidän mieli kulkee niissä samoissa ajatusradoissa kanssani. Yritän olla päästämättä niitä negatiivisia ajatusratoja päähäni, niin, että ne eivät jää sinne pysyvästi.
Minuakin sanotaan vahvaksi, ehkä olenkin jossakin mielessäni, mutta totta, pääni sisään ei kukaan näe ja vahvakin voi murtua, kun niskaan heitetään liikaa. Pienetkin vastoinkäymiset ovat nykyään melkein liikaa minulle ja tuskastun helposti.
Päivä lapsenlapsen kanssa oli yksi viikon kohokohta. Viime talvesta hänen luistelutaitonsa oli tullut tosi paljon paremmaksi ja minäkin panin vanhat kaunoluistimeni jalkaan ja luistelimme ja pelasimme yhdessä. Lapsen kanssa touhutessa voi elää hetkessä, ei haikaile mennyttä ei huolehdi tulevasta.
Pakkanen on hellittänyt ja kävimme eilen ensimmäisen hiihtolenkin.
Voimia tille kaikille ystävät !
Jaksamista teille molemmille! Hetki kerrallaan vain on mentävä eteenpäin. Suru omasta lapsesta, minkä ikäisestä tahansa, kulkee mukana varmaan lopun elämää (ainakin itse olen ajatellut niin), mutta tietysti suru ajan kanssa muuttuu siedettävämmäksi,tai sitten itse tulee vahvemmaksi, tai tottuu siihen rinnallakulkijaan. Se tulee ikäänkuin osaksi itseä. Eihän ole mahdollista unohtaa koskaan omaa lastaan, mutta tuska helpottaa ajan kanssa. Minuakin lohduttaa ajatus jälleennäkemisestä. Jonakin päivänä, en ehkä pitkän aikaan, mutta kun oma aikani koittaa, niin kohtaan poikani. Olemme kirjoittaneet aikaisemmalla palstalla rakkaudesta, rakkaus ei koskaan katoa, rakkaus on kuolemaa väkevämpi.
Ajattelin vaan varoittaa että kohta saat Kelasta kirjeen koskien äitiys- ja vanhempainpäivärahaa. Sanamuodot kirjeessä on aika karut mutta se on Kelan tietokonekieltä, ihan kun oikea ihminen ei sitä kirjettä lähettäiskään.
ja ilta saapuu meille ja niin tulisi jälleen saada unenpäästä kiinni. Minulla on ollut melkoisiakin vaikeuksia yöllä , sillä uni ei jostain syystä tule. Olen uupunut ja istun uuvuksissasi, mutta vuoteeseen mentyä ei tietoakaan että nukkuisin. Joten nousen yleensä yöllä istuskelemaan ja lueskelemaan lehtiä ja sitten on tämä netti, jossa voi kirjoitella ajatuksia ihmisten kanssa.
Minä olen katsonut almanakasta tuota ajankulua ihan konkreettisesti, milloin terapeuttini kuoli ja sitten ihan selaillut viikot ja kuukaudet siitä tapahtumasta eteenpäin. Jokainen viikko on melkoisen pitkä aika almanakassa eteenpäin mennyttä aikaa, jolloin siis surunkin pitäisi tavallaan olla lieventynyt. Mutta onko niin todellisuudessa? Hälveneekö tuo kova suru, josta me kaikki tämän palstan kirjoittajat kärsimme?
http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us
Tulin justiisa saunasta ja istahin koneelle. Mukava ko Jj oli laittanu musiikkilinkin. Yksi minun lempi kappaleista,jota en ole pitkään aikaan kuullu. Kiitos.
Jotensaki ollu semmonen väsyny jakso,ikävän lisäksi, tätä maallista huolen kantoa. Veljen tyttö pääsi kotia oottamaan loppuja tuloksia kokeista...tyttö on lähellä sydäntä,olemme hänen 5 vuotiaan pojan kummia.
Enkelipojan äidille ja isälle lujsti voimia...ei ole oikeita sanoja olemassa, millä teitä lohduttaisin,myötäeläen jaksamista ja uskoa toivon teille jaksaa jatkaa eteen päin.
Turvamiestä lainaten "Isän käteen viikonloppunne"
Minäkin vielä tulin tähän katsomaan olisiko joku kirjoittanut. On jotenkin niin haiku olo. Kiitos JJ tuosta musiikkikappaleesta, tuossa on niin lohduttavat sanat ja ne kokee niin todeksi. Niin lyhyt hetki on myäs tämä elämämme. Miehen setä nukkui tänään pois. Hänen isänsä kaksoisveli. Setä eli maallisen mitan mukaan pitkän elämän 94 v. Miehen isä kuoli jo v. 1998. Veljekset elivät elämänsä rinnan, sodat yhdessä,molemmat radisteja. Myöhemmin he perustivat yhteisen yrityksen,josta luopuivat vasta yli 70 v. Miehelle setä oli kuin toinen isä.
Rauhaisaa unta teille kaikille, unta, joka antaa voimia ja päästää meidät hetkeksi irti kaikesta murheesta ja arjen vastoinkäymisistä.
Toivotan teille jokaiselle kauniita unia. Huomenna on taas uusi päivä, toivotaan että jokainen uusi päivä on parempi kuin edellinen. Hyvää yötä.
Tulihan taas nukahdettua olkkarin tuoliin kun väsytti... Koko lailla vallitseva olotila ollut jo muutaman kuukauden...Mielialakin yleisesti enemmän laskusuuntainen vaikka senkin kanssa jo kerran alkoi mennä paremmin, tuon mielialalääkkeen avulla.
Parina viime päivänä oon kyllä jo ihan ollut innostunutkin, sain sähkömopon käyttöön niin se on tuonut piristystä. Silti välillä olo on jotensakin sekavanlainen ja tuntuu että olinkohan se minä jolle nämä on tapahtuneet.
Hyvää huomenta kaikille
Ostimme pari päivää sitten 1987 vuosimallia olevan avolava-auton. Ruostetta ja ruttuja joka puolella mutta on katsastettu ja leimaa on koko vuodeksi mikäli muutoin toimii. Kone vaikuttaa ihan hyvälle isolle dieselille. Meillä ei ole kummassakaan autossa vetokoukkua ja nyt tässä vaiheessa sen hankkiminen sekä asennuttaminen olisi tullut maksamaan arviolta vähintäänkin 1500e joten 700e autossa on jo vetokoukkukin valmiina. Pystyn nyt autolla ajamaan rakennusjätettä sekä tuomaan uusia tarvikkeita. Myyn auton kokonaisena tai osina kun en enää sitä tarvitse. Eilen siivosin kokopäivän ohjaamoa ja raaputtelin puukolla jäätyneitä lumia lattiasta. Nyt on sisätilat siistit ja kuivat. Tänään siivoan lavan ja alankin täyttää sitä lastulevyn paloilla, pytyllä, pesualtailla ym. poisvietävällä.
Auton laittaminen tuo aina pojan ajatuksiin niin lähelle. Tuntuu ihan kuin hän olisi mukana nytkin sillä yhdessä laittelimme hänenkin autoaan. Tästäkin autosta korjasin revenneen istuimen laittamalla superlonia ja ompelemalla revennen kohdan kiinni. Poika oli niin iloinen omasta autostaan kun sain penkin korjattua siten, ettei sitä oikein huomannut laisinkaan. Elän välillä niin vahvasti siinä menneessä tekemisessä, siinä ajassa missä kaikki oli vielä niin hyvin. Silloin sain elää siinä hetkessä. Nauttia yhdessä tekemisestä. Kuolema siirti minut menneeseen josta minut tavoittaa miltei joka päivä. Illalla ennen nukahtamista sain tuntea kovan kouristuksen sisikunnassani. Se johtui suuresta ikävästä. Te tiedätte miltä se tuntuu.
Violan miehelle ja Violalle myötäelämistä tämänkin läheisen menetyksen johdosta. Jokainen läheinen on aina menetys tässä ajassa. Palstalla on taas vilskettä ja hyvä, että sinne on taas löydetty. Palsta on välttynyt pitkään turhilta väännöiltä ja toivon sen edelleenkin jatkavan sitä omaa rataansa. Aika erikoista sekin, että josksu tulee jotain ihan outoja kysymyksiä. Kysymyksiä mitä ei ole ajatellut surun aikana laisinkaan. Hyvä, että nekin asiat selviävät ja saahan sitä itsekin vähän avarampaa näkökantaa.
Voimia kaikkien päivään jasiihen ... Isän kätteen. Isän kätteen sanonta on vapaasti lainattavissa kaikkien käyttöön sillä minäkin olen sen lainannut yhdeltä hyvältä ystävältäni.
Huomenta!
Täällä istun aamukahvilla ja ihailen talvimaisemaa,on älyttömän kaunista.
Me nautimme kauniista talvesta ja Haitissa kärsitään suurista menetyksistä no, kaikki tapahtumat
on suuren savenvalajan kädessä!
Olin tämän viikon sairauslomalla,nuha iski poskionteloihin ja sain lääkekuurin.
Tänään ajattelin lähteä Itäkeskukseen shoppailee kun, ollut "mökissä" koko viikon sisällä,
toivottavasti huomenna pääsen jo lenkille.
Onnea turvamies uudelle autollesi,meilläkin olisi vanha avo-lava auto,jos puolisoni eläisi vielä!
Kaikille tsemppiä tähän päivään!
Taas on uusi päivä edessä. Aamu oli uusi, en itkenyt, vaikka ikävä ja suru onkin kova. Mutta mielestäni suruni on muuttunut, ajattelen myös jo kauniita muistoja, enkä vain sitä elämäni kauheinta päivää jolloin poikani kuoli. Aikaa on kulunut vähän, mutta tuntuu että aika menee niin nopeesti, en tiedä onko se jokin oma suojautumiskeinoni että en huomaa kuinka aika kuluu niin kamalan äkkiä, on aamu, yhtäkkiä kello onkin 16 ja sitten onkin jo 22. Ja sit tulee sellainen olo etten ole mitään saanut taas aikaiseksi. Jos sitä tänää koittais tehdä jotain...
Jaajolle kamalasti äitiltä ja isiltä suukkoja ja haleja.
Suurin surun aiheuttaja ainakin minulla on elää pois lähteneen kautta omaa elämää miettiä mitä kaikkea olisi voinut tehdä/jäänyt tekemättä,kaikki omat ajatukset hänen parhaaksi ei varmasti olis toteutunut kuitenkaan jokaisella on oma tie oma kohtalo.Suunnittelee sitä itsekkin omaa tulevaisuutta pieni osa niistä vain toteutuu kodista työhön ja toisinpäin joskus lomalla ja takaisin pieniin ympyröihin.
Muisto dvd tässä leikkailen ja muistelen filmiä katsellessa yhteisiä onnen aikoja ihan hyvältä tuntuu,tuntuu kuin kaikki olisi ennallaan,olen antanut anteeksi maailmalle nyt elän pikkuhiljaa muistojen kautta omaa elämää jokainen uusi päivä on voimavara eteenpäin.
Suru kuuluu elämään kuin nenä päähän kukaan ei voi sitä sivuuttaa eikä siihen ei voi jäädä asumaan jokainen kuolema satuttaa jokainen kuolema on ainutkertainen jokaisella oma kertomus se kertomus jää meistäkin kunnes aikanaan taas unohtuu nyt on meidän aika elää.Surullakin on oma elämä se syntyy elää ja kuolee pois kun on aika.Kiitollinen jokaisesta päivästä jonka sain elää tyttöni,vanhempien kanssa, uskon että siellä missä sielu asustaa kaikki on hyvin.Kaikissa kirjoissa ei ole onnellinen loppu ja niitä kirjoja on paljon.
Voimia kaikille tulevaisuuteen rakkaus säilyy ikuisesti.
Hei Kaikille teille ystävät !
Kiitos Turvamies osanotosta.
Tämä meidän omaisemme oli kuten kerroin miehen isän kaksoisveli ja se on ihme, miten vahva side kaksosilla voi olla. Ihan viime päivinään, kun sedän voimat olivat jo vähissä ja hän oli halunnut ylös ja omaan kotiin vuodeosastolta, niin hoitajat olivat yrittäneet jotenkin auttaa häntä ylös vuoteesta. Setä oli vain huiskinut hoitajia pois ja sanonut, että hakekaa veli, hän on vahva ja jaksaa. Hän kaipasi kaikki viimeiset vuodet veljeään ja puhui tästä paljon. Viime päivien puheetkin koskivat veljeä. Kävimme tänään miehen kotipaikan hautausmaalla sytyttämässä kynttilät haudalle ja siinä sanoinkin miehelleni, että nyt ovat veljekset varmaan taas tavanneet ja ovat yhdessä. Toivotaan niin. Hän asui viimeiset vuotensa vuodeosastolla yhdessä alzheimerin tautia sairastavan vaimonsa kanssa. Hän on miestään paljon nuorempi vasta 73v. On tuskallista katsoa leskeä nyt. Hän unohtaa välillä totaalisesti, että mies on kuollut ja huolestuu, kun tätä ei näy. Sitten hän taas muistaa ja joka kerta tuska on yhtä suuri. Vaikea selittää, mutta vaikka lähiomaisen kuolema on terveellekkin shokki ja tuntuu välillä epätodelliselta , niin totuus ei kokonaan häivy johonkin pimeyteen ja taas yllätä joka kerta yhtälaisena shokkina. Kammottavaa jotenkin katsellakkin toista siinä tilassa.
Totta tuo on juuri mitä JJ kirjoitat. Usein jään miettimään kaikkea sitä, mikä jäi tavallaan kesken poikani kanssa ja mitkä asiat häneltä jäivät tänne kesken ja sillä tosiaan aiheuttaa itselleen paljon ylimääräistä tuskaa ja turhaahan se on.
Minä en ole vieläkään pystynyt paljon katselemaan pojan kuvia, hautajaiskuvia en ole nähnytkään. Tiedän, että siellä kuvattiin, kun minulta joku kysyikin, että saako kuvata. Kukaan ei ole minulle kuvia tuonut katsottavaksi, enkä varmaan ehkä pystyisi katsomaankaan niitä. Tuli vain mieleeni tänään, kun sedän poika, siis mieheni serkku kysyi, että minkälainen arkku miehen isällä oli. Aloin miettiä, että minkälainen oli poikani arkku . Piti kauan miettiä ennenkuin sain siitä jonkinlaisen muistikuvan.
Onnea autolle Turvamies. Jotain mielenkiintoa tähän eloon pitää aina yrittää keksiä ja miehillä on usein nuo autot. Meilläkin on nyt vähän autokuumetta isännällä ollut ilmassa. Pakkokin vaihtaa, kun vanha alkaa olla jo hurjasti ajettu
Hyvä tillanjatkot ja voimia kaikille
Osanottoni minultakin Violalle puolisoineen. Sanotaan,että kaksosten välillä on erityisen voimakas side,se varmaan pitää paikkansa. Minunkin äiti on identtinen kaksonen,ja täytyy sanoa,että äitin kasonen on lähempänä,kuin toiset siskot minulle,häntä kun halaa,silloin harvoin kun näemme,on melkein,kuin äitiä halais.
Niinhän se on,kuin Jj kirjoitti,surultahan ei voi koskaan välttyä,kaikki sen kokee ennemmin tai myöhemmin.
Onpa jännä sattuma Turvamiehen kans,meilläkin haetaan halpasta vanhaa avolava-autoa,ei vain vielä ole sattunu sopivaa kohale.
On niin hyvä kun kirjottelette kaikki,meidän joukko kasvaa päivä päivältä,tätä kohtaloa ei kellekään toivo,mutta kun elämä kulkee siihen suuntaan,että rakkaasta on luovuttava,on hyvä,että kirjottelette ajatuksia.
Laitanpa yhen musiikkilinkin,hyvän yön toivottelujen myötä,voikaa hyvin ja nähkää kauniita,lohtua ja voimaa tuovia unia.
http://www.youtube.com/watch?v=NfggwVgheBY&feature=related
Kiitos Sydän Syrjällään ja kiitos myös hyvän yön musiikista. Hyviä öitä sinulle '
Hyvää yötä kaikki ystävät
Hyvää aamupäivää kaikille
Minua on pienestä asti kiinnostanut kaikki mikä pärisee ja pamahtaa, eikä tässäkään tapauksessa pantteri pääse pilkuistaan vaan sama meno jatkuu edelleenkin. Tuo vanha auton romu sai taas aikaan jotain missä irroittauu arjesta ja surusta. Eilen ihan ulkosalla vaihdoin siihen jäähyttäjän nesteet ja öljyt suodattimineen. 6h ulkona kierin pihamaalla sen alla ja ympärillä. Kun ei ole mitään pakkoa saada sen suhteen mitään aikaiseksi vaan sitä voi kunnostella ja puhdistella ihan rauhassa on se minusta mukavaa. Sydän syrjälläälle tiedoksi, että Nettiautossa on joitakin avolavoja mutta kunnosta ei aina tiedä ja vanhaan ei kannatta paljoa sijoittaa. Minun autossa kori on moninpaikoin ruostunut ja osin reikäinenkin mutta yli 360 000tkm ajettu kone on loistokunnossa. Autossa on hyvät renkaat, lohkolämmitin ja mihinkään sellaiseen ei tarvitse sijoittaa yhtään enempää. Ajoaikaakin katsastuksen mukaan vielä melkein vuosi jäljellä. Ajatukset olivat todellakin surusta lomalla mutta poika kävi usein mielessä sillä tällaiset projektit olisivat kiinnostaneet häntä kovasti. Nyt nuoremman tyttären mies tulee olemaan mukana kun laitellaan autoa. Olen antanut hänelle täydet käyttöoikeudet ja samoin monille muillekin tuttaville ketkä tarvitsevät jotain kuljettaa. Olen antanut autolle nimen Hirmu.
Puolisoni lähti eilen kaksois sisarensa kanssa Tampereelle syntymäpäiville. Minä kieltäydyin mukaan lähtemästä ja arvaatte miksi. No, se auton romu tuossa pihassa meni nyt etusijalle minulle tuntemattoman syntymäpäivistä. Olin ajatellut, että vietän aikaa itseni kanssa. Lueskelen illalla ja välillä jos siltä tuntuu niin torkahdan ja jatkan taas siitä mihin jäin. Niin mihinkäs jäinkään kun lukemaani tekstiä katselen? Minulle sellainen olotila on täydellistä rentoutumista. No suunnitelmani eivät sitten menneetkään niin kuin ajattelin vaan nuorempi tytär tuli perheineen meille ja jäivät sitten yöksi. Sain taas rallatella ja hoitaa pikkupoikaa. Kylvetimme hänet taas porukalla ja näkisittepä ne pienet lihavat jalat miten ne osaa jo polskia ammeessa. Ja se lapsen hymy naamalla, se on aurinko sisätiloissakin. Aamulla sitten taas otin pojan luokseni ja annoin nuorenparin levätä. Olivat nukkuneet erittäin huonosti sillä poika oli vähän nuhainen ja ei nukkunut kunnolla.
Usein ajelehdin asioiden ja arjen mukana ilaman suuria omia suunnitelmia. Nyt oli suunnitelmia itseni suhteen mutta ne muuttuivat iloisella ja myönteisellä tavalla. Omat eivät kuitenkaan toteutuneet ja huomaan miten se jollakin tapaa vaikuttaa minuun. Ihanaa kuitenkin, että saan näinkin paljon olla pienen pojan kanssa ja toki omien tyttärienkin kanssa. Joskus kuitenkin se oma yksinäisyys on ainakin minulle niin tarpeellista. Moni yksinäinen taas kaipaa seuraa on ja lopen uupunut yksinäisyyteensä.
Kirjoin taas paljon tekemisistäni ja se on sitä minä, minä juttua. Minä jutut ovat kuitenkin niitä mitä en välttämättä muille kerro. Niissä on niin paljon myöskin ajatusta ja sitä, että miltä tuntuu. Tämäkin on sitä eteenpäin menemistä surussa ja rakkaudessa. Voikaa hyvin ja lainatkaa vapaasti sitä Isän kätteen sanontaa ystävienne keskuudessa. Tuskin Isä on kieltänyt tekijänoikeutensa sitä käyttää. Uskon, että on tarjonnut sen vapaaseen levitykseen.
Isän kätteen päivänne!
Iltapäivää!
Hautajaiset on sitten takanapäin.
Oli kamala kokemus,vaikka olen saattanut haudan lepoon lyhyen ajajn sisällä kolme läheistä.
Tämä oli kaikkein raskain.
Lääkkeillä ja läheisten tuella selvisin siitä.
En muista kaikkea,mutta kyllä varmaan kun pääkoppa on valmiina,niin tulevat kadonneet hetket.
Ilmeisesti papin siunaus ja viimeinen matka saivat minut tajuamaan,että tämä on lopullista.
Kyllä läheiset ovat tärkeitä,turhaan minä täällä kotona käperryin omaan suruuni,onhan niitä suruja muillakin.
Itkimme yhdessä ja erikseen.
Puhuttiin,laulettiin,muisteltiin niin hyviä kuin huonoja hetkiä.
Kävimme isolla porukalla vielä viemässä kynttilät haudalle vielä illalla,olipa kaunista.
Kotiin tultuani pää oli tyhjä,sekaisin ja oloni surkea.
Taas tuli syvä itku,kissa käpertyi syliin ja rupesi nuolemaan kyyneleitä,eiköhän siitä itku lisääntynyt,vaikka pieni yritti lohduttaa.
Viime yönä nukuin levollisesti,vaikkakin lääkkeitten avulla 12 tuntia,tai vähän yli.
Aamupäivällä minulle tuli ensimmäistä kertaa miehen poismenon jälkeen nälkä(onhan painoni pudonnut 7kg)
Pakkohan oli ruveta ruuanlaittoon.
Enpähän muistanut miten mukavaa se on.
Laitoin kuten ennenkin kahdelle,mutta söin ja laitoin loput jääkaappiin.
Ei tullut tunnetta,että en voi syödä,kun toinen on poissa.
Ehkä rupean ymmärtämään asioita toiselta kantilta,tiedä sitten,vai onko tämä se seesteinen välivaihe.
Olen jopa saanut tehtyä töitä,jotka olen siirtänyt ja siirtänyt.
Kuskasin kottikärryillä ainakin viikon lämmityspuut,tein lumitöitä lisää puutarhassa.
Kaiken huipuksi jakoin kävellä koiran kanssa tunnin verran ja jutella vieraille ihmisille.
Onkohan tämäkin lääkkeitten vaikutusta.
Toivottavasti en tarvi kauan syödä niitä,on jotenkin epätodellinen olo.
Hyvää päivän jatkoa teille kaikille ja jaksamista omassa surussanne.
Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niinkuin päivää ei tulisikaan
Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää
Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee
elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
elämän nälkä
eteenpäin rohkaisee
Verhot sivuun liukuu ja katson
kuinka valo pois työntää varjon
joka sieluni yöhön kietoi
vaikka irti siitä päästä tahdoin
kun olin maahan lyöty eikä kukaan
voinut yli syvän virran mua kantaa
elämä välissä taivaan ja maan
elämä syksyyni valonsa tuo
Ja silloin kun henkäys aamutuulen
se täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää
Tämä on minusta Pave Maijasen upein biisi. Ja muistakaa, kyllä se elämän nälkä kuitenkin tulee.
Tämä päivä on ollut itkupäivä. Ensi yönä tulee 7 kuukautta siitä kun minusta tuli leski, ja Ismoa ei enää ole.
Ihan kestämättömän tuntuista tuska itkua pukkaa ja lujaa-onneksi lapset on pulkkamäessä joten käytän tämän ajan hyväkseni ja annan tulla täysillä. Näin sunnuntaina ei viitsi ääneen huutaa-sen teen sitten kun mennään mun vanhempien luo kainuuseen hiihtolomalla, siellä ei vastaa kuin korkeintaan korpi kun kiljuu pois tätä tuskaa. Kerkesin jo huijata itseäni että tämähän tästä jo lutviutuu mutta enpä onnistunut kuin keräämään kyyneliä ja tuskaa tallomalla ne takavasemmalle. Mutta uskon ja luotan että kyllä tämä taas tästä kun nyt antaa tulla ulos tunteita kunnolla.
Voi kun olisi tässä vieressä joku josta pitää kiinni ettei tuntuisi siltä että hukkuu.
Toivottavasti teillä on ollut parempi sunnuntai kaikilla-niin vanhoilla kuin uusillakin palstalaisilla.
Enkeleitä ja hyvän voimaa huomenna on jo varmaan paremmin.
Hyvää huomenta kaikille
Tänään olenkin Tampereella kokopäivän ja illaksi koetan päästä kotiin. Armar1, nyt on yksi askel otettu niissä "pakollisissa" asioissa. Hyvä, että olet kasassa. Nyt pitää koettaa jaksaa vieläkin pakottaa itsensä menemään eteenpäin niin surussa kuin rakkaudessakin. Syö ja lepää niin saat voimia hoitaa itseäsi ja asioitasi. Se, että voit hyvin ei poista rakkautta ja kaipuuta tai muistamista. Mieli vaihtelee ikään kuin aaltona. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä silti ei saa jämähtää paikoilleen. On vain mentävä eteenpäin.
Poikani kuolemasta on kulunut nyt liki puolitoista vuotta mutta yöunilta herätessä on se ensimmäisenä mielessä. Joskus lähden päivää katkerana mutta on päiviä vaikka muistankin poikaa, lähden iloisena. Kaikki eivät selviä surusta vaan nääntyvät sen mukana mutta kaikilla on jonkinlainen mahdollisuus selvitä. Samoin kuin se ihmeellinen lause: "kaikki ovat kutsutut mutta harvat vain valitut". Se soveltuu hyvin moneen asiaan.
Ehkäpä mekin olemme jotenkin valikoituneet tälle palstalle. Vahvaa voimaa kakkien päivään ja siihen Isän kätteen. Muistetaan toisiamme.
Täytyy nyt taas kiittää teitä kaikkia, jotka olette vastanneet kirjoituksiini. Myös niihin sekaviin. Olen yrittänyt ammentaa niistä kaiken sen voiman minkä olette tarkoittaneet minulle. Elämä kuitenkin jatkuu. Ja Turvamies, sä olet todella mahtava tyyppi.
Olen lueskellut juttujanne mutta en ole oikein jaksanut keskittyä kirjoittamaan.Kohta seitsemän kuukautta on kulunut poikani kuolemasta. Olen turta ja aikalailla katkerakin. Itku on vielä tosi herkässä mutta itku helpottaa eikä ole niin ahdistavaa.
En tiedä miten selviän ensi torstaista. Silloin on poikani syntymäpäivä. Rakkaani täyttäisi kuusitoista vuotta jos olisi saanut elää.
Eihän tätä käsitä vieläkään.
Meillä kaikilla on niin kova ikävä.
Täällä alkaa oma sururyhmä meille lapsensa menettäneille. Pelottaa ajatus osallistua siihen koska se on varmasti tosi raskasta mutta taidan mennä koska ne jotka ovat sen käyneet suosittelevat sitä todella.
Vaikka ei tämä elämältä tunnu niin eteenpåivn on vain mentävä.
Ihmisen pelastaa se, että hän ottaa askeleen.
Ja sitten toisen askeleen.
-Antoine De Saint-Exupe Ry
Ne, jotka eivät koskaan ole tunteneet onnettomuutta,
eivät ole onnensa arvoisia.
- Ugo Foscolo
Se joka on lähtenyt kauas
on kaikkien lähimpänä.
Se jonka ääni on hiljaisuutta
puhuu meidän äänemme läpi.
- Niilo Rauhala
Kiitos tuesta ja neuvoista!
Kävin tänään keskussairaalan psykiatrilla ja ja tkamme hoitoa ainakin jonkin aikaa.
Helpottaa kun ei tarvi olla vahva ja saa itkeä,kun itkettää.
Rauhoittavia pitää syödä näillänäkymin vielä jonkin aikaa,mutta olen sitä mieltä että pitää jättää pois mahdollisimman nopeasti.
Muuten kaikki tulee yhtenä ryöppynä päälle.
En ole syönyt niitä niin paljon kun lääkäri määräsi,vain illalla yhden nukkumaan mennessä.
Viime yön nukuin todella sikeästi ja pitkään,edes koira ei aamulla herättänyt ulkoilemaan,vaan tuli viereeni nukkumaan.
Kävin tänään haudallakin ja oli tiukka paikka.
Oli kyllä kaunis,kun kukat olivat jäätyneet sellaisiksi,mitä oli kun laskettiin.
Mielen myllerrys on päälimmäisenä,mutta kuulemma aika auttaa.
Juuri puhuin anopin kanssa puhelimessa,oli vähän katkera siitä miksi hyvät menee ensin ja roistot ja juopot saavat olla täällä pitkään(suora lainaus häneltä).
Huomenna sitten teemme terapia kierroksen,eli käymme kaupassa ja kahvilla.
Uskoisin,että päivä kerrallaan,niin elämä voittaa ja suru ja tuska pikkasen hellittävät.
Hyvä kun on tällainen palsta mihin voi kirjoittaa omasta tuskasta,eihän sitä voi ystäviä koko aika rasittaa.
Täällä kun on samoja kokeneita ja yhtä hakusessa olevia.
Jaksamisia kaikille,kyllä jokaisella mustallakin pilvellä on kultareunus.
Morjens Marco-vox
Tänä aamunna kun kirjoittelin tänne palstalle olit mielessäni ja mietin, että miten sinulla menee. Mukava, että kirjoitit. Meillä kaikilla kirjoitukset vaihtelevat mielen mukaan ja sehän on vain tässä elämäntilanteessa ihan normaalia. Ei tämä palsta ole syntynyt kaunokirjoituskilpailulla tuoksuvia kukkaisrunoja varten. Olaan löydetty toisemme ja murheemme. Sellaisina kun olemme jatketaan yhdessä tätä elämän matkaa. Me ymmärrämme toisiamme. Pysy vahvana vaikka vaikeaa se on. Pysy!
Hei sinulle Mie särkynyt
Mukava, että kirjoitit. Minäkin enempi haluan muistaa poikani syntymäpäivää kuin kuolinpää. Iloitaan hänen syntymästä. Sururyhmä voi ihan hyväkin ja ainahan sen ilmapiiri muodostuu niistä ihmisitä ketä paikalla on milläkin mielellä. Aina sieltä voi lähteä jos ei hyvälle tunnu, eikä se lähtö ole mitenkään ylimielistä vaan ihan miltä se sinusta tuntuu. Kannattaa kokeilla ja kerro meille muillekin kokemuksistasi sitten. Joskus voi ajatella niinkin, että vaika menen jonnekin apua saadakseni onkin tilanne siellä se, että joudun auttajaksi. Autatessa saa joskus voimia mutta itseäkin pitää hoitaa. Ei kukaan jaksa ammentaa enempi kuin pystyy milloinkin antamaan. Voimia ja rohkeutta sinulle mennä tuonne sururyhmään.
En voi olla vastaamatta, kun niin tutulta tuntuu tuo anoppisi lausahdus. Miksi hyvät viedään ensin? Muistan, kun joku päivä poikani kuoleman jälkeen satuin näkemään erään miehen, joka on samaa ikäluokkaa poikani kanssa ja kävi samaa kouluakin hänen kanssaan. Tämä henkilö alkoi jo nuorena läträämään viinan kanssa ja ei koskaan saanut otetta elämästään. Ajatukseni oli täsmälleen sama kuin anopillasi, viha.... miksi tuokin tuossa vielä on elossa, vaikka ikinä ei ole tehnyt töitä, on risti vanhemmilleen ym. Siis näin ajattelin silloin. Viha on lauhtunut. Hänelläkin on kohtalonsa, hänen vanhemmillaan oma surunsa varmasti. Ei ole hänen vikansa, että poikani kuoli.
Sanotaanhan sitä, että hyvät lähtevät ensin, mutta kyllä täältä lähtee kaikenlaisia, kaikenikäisinä, joten ei se taida pitää paikkaansa.
Ensi lauantaina sedän hautajaisiin. Juuri kävimme miehen kanssa tilaamassa kukkavihkon ja päivällä jo valitsin sopivia ehdotuksia muistovärssyksi,joista sitten yhden kelpuutimme. Jännittää minua vähän nuo hautajaiset. Ne eivät ole kyllä samassa paikassa kuin pojan hautajaiset, onneksi.
Mies tuolta huutelee kaffille
Hyvää illanjatkoa kaikille
Tänään on ollut hiljasta meän ketjussa,mutta kiitos ajatuksistanne ennemmin,hyvä kuulla teidän mietteitä.
Kiitos Enkelilapsen äidille hyvistä ja lohtua tuovista runoista.
Särkyneelle hyvää Pojan syntymäpäivää,voimia päivään.
Hyvä että kirjoittelit Marco-vox,sinua ajattelinkin,kun oli jo tovi menny,kun viimeksi kirjottelit,paljon voimia sinullekin.
Ja paljon voimia teille kaikille toisillekin.
Tuola netin maailmassa seikkaillessa,sitä törmää moneen juttuun. Ajattelin mieki laittaa teille runon,ei se välttämättä lohtua tuo,mutta kuvaa nyky maailmaa aika hyvin.
Ennen jaettiin elämä
perheen, suvun ja kylän kanssa.
Oli neuvot ja osanotot
omasta takaa:
lapsitaloon pullakranssi,
hautajaisiin maitohinkki.
Välittämistä ilman korulauseita,
vuoroin auttajana,
vuoroin saajana.
Tänään lomakkeita, kaavakkeita,
selittelyjä ja todisteita.
Ammatillisia auttajia,
virallisia virkailijoita.
-Eeva Kontiokari-
Rauhaisaa yötä ja parempaa huomista.
Kiitos kirjoituksesta ja runosta. Hyvää yötä kaikille ja nukkukaa hyvin.
Hei kaikille!
Hiljaista täällä tänään. En olekkaan käynyt tätä ennen koneella tänään. Olen saanut jonkinlaisen innostuksen järjestellä tätä meidän huushollia uuteen uskoon. Onkohan se vähän eteenpäin tässä elämässä, kun sisustaminenkin alkaa kiinnostaa. Olohuoneen mööpelit ovat tänään siirtyneet eri paikkoihin. Oikeastaan toiveena oli uusi sohva. No niin pitkälle en ole päässyt, se onkin meillä sellainen ikuisuusprojekti. Nykyään on niin vaikea päättää, että minkälaisen haluaa ja sitä soutaa ja huopaa, kunnes asia ei sitten taas kiinnosta ja se jää vain hautumaan. Tämä innostus oli hyvä juttu, ainakin sai siivottua kunnolla pölyt koko olohuoneesta ja hävitettyä vanhoja papereita ja pistettyä pois ylimääräistä kertynyttä tavaraa.
Täällä on kylmää -17 astetta lisäksi kylmä viima. Päivällä kyllä aurinko paistoi ja oli tosi kaunista. Viikonlopuksi on luvassa yhtä kylmää, joten kyllä siellä haudalla lauantaina palellaan, vaikka ajattelin laittaa lammasturkkini päälleni. Hain sen juuri tänään pesulasta ja näytti ihan hyvältä.
Eilen kävin taas haudoilla ja sytytin kynttilän pojalle siihen kiven lyhtyyn ja teidän kaikkien läheisiä ajatellen toiseen lyhtyyn. Oikeastaan siellä palaa nyt kolme kynttilää, kun sisko oli tehnyt jäälyhdyn ja vienyt sinne myös. Hän oli tehnyt myös sellaisen jääkoristeen, joita minä harrastin viime talvena. Jäädyttänyt maitopurkissa ruusun.
Eilen illalla kävimme taas avannossa ja siellä oli aivan hirveästi väkeä. Koko ajan yli kaksikymmentä henkeä lauteilla. Välipoika on aina sanonut, että avantoon ei kyllä mene ikinä, mutta niinpä vain oli käynyt viime viikolla, kun oli työmatkalla Kotkassa. Ei kai kehdannut muuta, kun kollegat menivät. Tykkäsi kovasti, joten eiköhän hänestäkin avantouimari tule. Minä uskon ihan tosissani, että avantouinti on auttanut tässä surutyössä, varsinkin silloin alussa. Se rentoutti ja sain nukuttua ilman nukahtamislääkkeitä. Minulle ei sovi nukahtamislääkkeet, sen verran niitä kokeilin kuitenkin. Imovanea, jos otin puolikkaan illalla, niin nukahdin kyllä, mutta seuraava päivä oli ihan kauhea. Lääkäri sanoi, että ota neljännes, mutta seuraava päivä oli yhtä tahmainen. Kaikki me tiedämme miten tärkeää on saada nukuttua, saada vähän lepoa ajatuksiltaan ja suruakin kestää paremmin levänneenä.
Talviuinnissa pitää muistaa juoda tarpeeksi vettä jos ui ja saunoo , muuten on päänsärky seurauksena. Kokeilkaa talviuintia, jos teillä on lähellä mahdollisuus käydä. Siitä saa hyvän mielen ja se on lisäksi sosiaalista toimintaa, kun siellä tapaa muita ihmisiä ja siellä lauteilla kaikki ovat kavereita.
Paljon voimia kaikille. Välillä on onneksi parempia päiviä, alussa ehkä vain hetkiä. Koskaan elämä ei tule enää entiseksi, mutta elämä vie eteenpäin ja surun kanssa oppii elämään.
Hyvää yötä ja Turvamiehen sanoin isän käteen (löysin muuten siivotessani valkoisen höyhenen lattialta, )
aavistan, mistä se on peräisin, mutta sittenkin...)
Mä kun olen vähän huono tuon unensaannin kanssa niin tulinpas tänne vielä kirjoittamaan ajatuksiani...Tuli otettua nyt itseään niskasta kiinni ja hiukan järjesteltyä äidin tavaroita ja valokuvia. Oli haikea fiilis katsella niitä kuvia mutta samalla iloinenkin kun niihin liittyy paljon ilon tunteita ja onnenkin hetkiä.. Sitä ei jotenkin vain ole helppo antaa itselleen lupaa alkaa syventymään suruun liittyviin tuntemuksiin ja kaikkiin muistoihin koska se tekee niin kovin kipeää..
mutta nyt yritän syventyä tuohon nukkumiseen,josko mieli olis siihen riittävän rauhallinen..
Aika usein suru tuntuu niin isona ahdistuksena että se lamauttaa kaikki ja ajatuksetkin mutta yksi päivä kerrallaan.. Valoa ja rauhaa kaikille kuitenkin =)
oman poikani 7kuukautta sitten. Isompi suru on jotensakin laantunut. Mutta se ikävä. Aamusti kun herään se iskee kuin hyökyaalto. Se päivä on itkua ja ikävää täynnä. Välillä on kuin ei olisi mitään tapahtunut. Kun taas tulee mielleen ettei koskaan enään tule kotiin käymään. Elämä jatkuu, mutta miten selvitä ikävästä. Hänen syntymäpäivänsä on myöskin tässä keväällä.
Hei sinulle
Tule mukaamme elämään päivittäin surussa ja ikävässä. Etsitään yhdessä voimia mennä eteenpäin toisten kokemuksilla ja tuntemuksilla. Vaikka lennetään repaleisina niin parvessa kuitenkin.
Hyvää huomenta kaikille
Heräsin tänä aamuna aikaisemmin kurkkukipuun ja siihen, että nenä oli aivan tukossa. Ei ole kuumetta mutta muutoin vähän heikko-olo. Tänään olisi pitänyt lähteä Helsinkiin mutta jätän sen nyt väliin ja seurailen tämän flunssan ohimenoa. Olin useita kuukausia aivan poikki väsymyksen suhteen sillä koira herätteli yöllä minua ulos pyytääkseen. Nyt muutin vähän ruokavaliota ja aikoja joten oltaisiinkohan menty nyt jo viikon verran, ettei herätä minua enää kolmenaikaan yöllä vaan nukkuu aamu kuuteen milloin heräämme muutoinkin. Nyt kun on saanut nukuttua kokonaisen yön niin huomaa kuinka sitä onkaan joltakinosin kuin eri ihminen.
Meillä oli ja on kova pakkanen. Eilenkin liki -20 kokopäivän. Nytkin pakkasta - 24 astetta. Kävelin illalla hautausmaan ohitse koiran iltalenkillä ja mielessä kävi, että olisipa ollut kynttilä mukana niin olisin sen vienyt haudalle. Viola sinun ajatuksesi olivat taas kanssani ja sytytit sen siellä. Kiitos sinulle. Olen harrastanut avantouintia n. 4 vuotta sitten ja minuun se vaikutti siten, että illalla olin todella väsynyt ja uni tuli niin nopeasti, että en edes ehtinyt "lampaita laskemaan". En ehtinyt nähdä edes sitä aitaa minkä ylitse alkavat ennen unentuloa hyppimään. Muistan vieläkin ne fiilikset ja tuntemukset miltä tuntui ottaa löylyä avannosta tultua. Avantoon meneminen ei olisi nyttenkään vaikeaa sillä rannassamme naapurilla on avanto muutaman kymmenen metrin päässä. Naapuritkaan eivät sitä itse käytä mutta lähiössä on pari naista ketkä käyvät siinä päivällä ilman lämmitettyä saunaa tai pukutilaa.
Näin pojastani viimeyönä unta. En muista sitä mistä puhuimme mutta nyt on jotenkin mielessä hyväolo. Vaikka se oli vain unta niin sain nähdä hänet ja siitä jää jotenkin joku merkki mieleen. En tiedä, että miten olen surutyössäni edennyt vai olenko edennyt laisinkaan. Ehkäpä vain elämä on mennyt eteenpäin ja minä sen mukana. Olen koettanut olla jäämättä tuleen makaamaan ja välillä itsekin tehnyt jotain etten jäisi paikalleni. Paikalleen jääminen on minulle sitä pahinta.
Toivottelen täältä voimia teidän päivään sekä uusia, rohkeita ajatuksia toteuttaa jotain tekemistä. Ne vievät aina eteenpäin surussa ja rakkaudessa. Lainatkaa vapaasti lausetta Isän kätteen sillä se ei kulu vaikka sitä käyttäisi kuinka paljon. Isän kätteen ystävät!
Päivää kaikille
Kävin pojan haudalla. Sytytin taas yhden kynttilän pojan hautakiven lyhtyyn hänelle ja äidilleni. Toisen kynttilän laitoin jalassa olevaan lyhtyyn teidän kaikille rakkaille. Isän kätteen päivänne.
Kävin minäkin mieheni haudalla,mutta unohdin kynttilän.
Laitan sen kuistille lyhtyyn palamaan.
Sain tänään hautajaiskuvia,mutta katsominen on vaikeaa,joten tallensin ne koneeseen.
Katson sitten myöhemmin,kun aika on sopiva.
Laitan tähän pienen värssyn,joka sai kyyneleet taas vuotamaan.
Usva peittää nyt
tien jota en valinnut,
kivun jonka koin,
muistot jotka unohdin,
lauseen,joka jäi kesken.
Jaksamista kaikille!
Pieni valo ja lämpö yön sydämessä,palaa se päivälläkin.
Vanhoja harrastuksia täytyy kaivaa esiin,valokuvaus on ollut kiinnostavaa jo nuoruusvuosista saakka kurssit ja kaikki käyty,puolivuotta sitten ei tullut mieleenkään jotain uutta aloittaa niin raskasta oli taivallus .
Yritin sitä kuoro hommakin eipä laulattanut ei pystynyt keskittymään ,tolpilleen on jotenkin päässyt mutta se IKÄVÄ.
Tuota turhaa aikaa on tapettu netissä kun oli kameran tarvetta vanha filmi järjestelmäkamera on tuttu mutta nää uudet dikijärkkärit aivan uutta.Kyllä sitä vanhakin vielä innostuu kaiken keskellä vaikka luulin jo leikin olevan loppu. Onneksi ostin sellaisen puoliautomaatin kaikki säädöt kyllä saa tehtyä kun perehtyy taas valokuvan saloihin.
Autoja en enää jaksa rassata kun joskus työkseen sitä tehnyt tai mistäs sitä tietää kun valokuva kärpänen on lentänyt tiehensä,sitä ennen otan siitä makro kuvan.Uudet asiat tai vanhojen lämmittely vie murheet vähän kauemmaksi ja voi vähän helpommin hengittää.Terveisiä vaan teille kaikille yhdessä olemme vahvempia.
Moi Jj
Valokuvaaminen on hieno harrastus. Se on myös taidetta. Naapurin pojalla on jokin "halpa" digikamera ja hän ottaa sillä todella upeita kuvia. Kamerassa on myös paljon jotain säätöjä millä taiteellisuutta voi toteuttaa. Uskon, että tämäkin harrastus on jotain mikä tuottaa hyvää mieltä ja pitää ajatuksia kasassa. Uusia- ja vanhoja harrastuksia kannattaa ottaa esille. Mielekäs tekeminen ei jätä ajatukai sinne "tuleen makaamaan" vaan vie eteenpäin. Siihen Isän kätteen toivotan ikäväsi ja harrastuksesi.
"Kuuleeko taivaaseen kaikuja meren aalloista,
saattaako nähdä rakkaimmat tähtivaloissa.
Syntyykö kyyneleistä enkeleitä täällä,
voisiko kävellä pumpulisten pilvien päällä."
"Ajelehtii Suru tummilla aalloilla,
korkeat vaahtopäät keinuttaa laivaa.
Välillä tuntuu että se kaatuu,
kunnes jälleen tunteitten myrsky laantuu.
Laivani kyllä seuraavankin rajuilman kestää
enkä vettä pelkää,
enää."
Kiitos Jonna 81, surusta syntyneitä ajatuksia, jotka olet osannut pukea kauniiseen muotoon.
Kiitos Turvamies kynttilästä, ajatuksista, kyllä he siellä jossakin tietävät olevansa kaivattuja.
Tiedättekö, että tänään on ollut päivä, jolloin vihdoin uskaltauduin kaivamaan poikani kuvia esiin ja laittelin niitä näkösälle useampia. Viimeistä kuvaa, joka on otettu kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa hänen työpaikallaan, en tosin uskaltanut vielä laittaa hyllylle. Muistan, kun puolitoista vuotta sitten sanoin eräälle äidille,(menettänyt myäs poikansa), että en voi katsoa pojan kuvia edes. Hän vastasi minulle vain rauhallisesti, että katsot sitten, kun sinusta siltä tuntuu.
Mukava harrastus JJ tuo valokuvaaminen. Ostin itselleni viime kesänä digikameran ja silläkin tulee mukavia kuvia. Minä nyt en osaa muuta kuin kuvata sillä jotenkin ja saada ne koneelle katsottaviksi ja sitten tallennan haluamani kuvat levylle.
Harrastuksia yritän minäkin pitää yllä, ettei ihan jämähtäisi vain ikävöimään. Viime vuonna harrastuksiin keskittyminen oli vielä vähän sitä ja tätä. Kun olin esim jumpassa niin ajatukset pyörivät usein vain pojan ympärillä ja välillä en oikein tiennyt mitä piti tehdä, mutta tänä aamuna, kun olin jumpassa niin oikein sen viimeisen rentoutuksen aikana ajattelin, että miten ihmeessä olen ollut täällä tunnin ja koko aikana olin keskittynyt vain tekemiseeni.
Oikein paljon voimia kaikille ja hyvää yötä
Hyvää aamupäivää kaikille
Pakkanen paukkuu. Vieläkin -25,3. Pikkupoika tuli perheineen taas eilen illalla ja jäivät yöksi. Pojan isä on nyt päässyt armeijasta ja lähti aamulla meiltäkäsin töihinsä. Minä ja pikkupoika ollaan erittäin nuhaisia. Poika ei pidä yhtään, että pientä nenää niistetään tai laitetaan sinne keittosuolaa ja imetään limaa. En kyllä pitäisi minäkään. Poika on edelleen se aurinko joka hymyllään paistaa sisätiloissakin.
Kävin tänä aamuna viiden aikaan postilaatikolta lehdet ja katselin siinä taivaan tähtiä. Yksi tähdistä näytti keltaisemmalle mutta ihan kookkaalle. Varmaan pilvet kulkivat sen ohitse kun se ikään kuin iski silmää minulle. Siinä oli jotain smanlaista kuin pojassani joka oli aika vekkuli monessa asiassa. Hänekin silmistään näki useasti pelleilyn vaikka naamansa osasi pitää siltäosin kurissa. Oli niin mukava lukea aamulla Jonna 81:n runo missä oli tähdistä. Se sopi niin hyvin aamuiseen kokemukseeni. Kiitos Jonna81. Valkoiset höyhenet eivät ole näyttäytyneet minulel pitkään aikaan mutta ehkäpä olen jo niistä osani saanut. Uskon kuitenkin, että meidän jokaisen kohdalla niitä vielä ilmaantuu. Mistä ne tulee ja minne ne menee, ei ole väliä. On vain ilo kohdata niitä.
Aamulla sain taas hoidella pikkupoikaa jioka nyt syönnin jälkeen meni äitinsä kanssa pienille unille. Ulkona ei voi nyt nukuttaa vaunuissa ja jonkinlainen hyssyttely on melkein ehdoton unen saamiseksi. Niinpä laitoin pojan kyljelleen viereeni ja takapuolesta hiljaa tuudittelin hänet uneen.
Voimia päiväänne. Viikonloppu edessä ja mahdollistaa monta kertaa aikaa itselle enempi kuin arkena. Siispä jotain tekemään kykyjen mukaan. Ainakin kirjoittelemaan palstalle jos ei mitään muuta. Isän kätteen uskotaan jokainen läheisemme mutta myös itsemme.
http://taustakuvat.org/taustakuvat/4288_1680x1050.jpg
Morjens jj
Kiitoskia höyhenestä. Upea kuva. Valokuvaajan silmin tällaisia otoksia voi löytää. Onko kuva sinun ottama? On aika jännä, että kyllä sen valkoisen höyhenen näkeminen kuvastakin voi tuottaa hyvää mieltä. Se hyvämieli onkin siinä ajatuksessa ja höyhen vain tuo sen esille. Nauttikaa nyt kaikki valkoisesta höyhenestä ja jos joku ei tiedä mitä se palstalla siitä on puhuttu niin lukekoon entisiä tekstejä vaikkapa palstalta Mikä on auttanut surussa. Hyvää viikonloppua kaikille. Pakkasta -25 raatia.
tuohon pyrin.
http://taustakuvat.org/
Moi
Iltaa kaikille ja kiitos runoista, kynttilöistä ja kirjoituksista. Suomi24:llä oli päivitys menossa,kun ennemmin päivälä yritin lukea.
En ala erikseen eritellä teitä,koska kaikki te olette tärkeitä ominen kirjoituksineen,jokainen teistä viestittää, sitä meän selviytymistä eteen päin. Mutta olen todella kiitollinen,että löydän teidät täältä. On niin mukava lukea teidän arkipäivän kulkua...
Meilä tuli alokas eka lomille(....voi ko se ailahti mukavasti sydän alassa äiskällä)..se vain tuntu niin voimakkaasti minun ajatuksissa...en mie ossaa sitä selittää sen tarkemmin,mutta mie luulen,että te tiedättä siellä,mitä meinaan.
Veljen tyttö ei ole vieläkään saanut lopullisia tuloksia(oottavan aika on raastavaa)kuume heittelee 37-39. Kovasti mie toivon ja rukoilen,ettei olis syöpää.
Te oletta monet ihailtavan energisia....missäköhän se minun energia on....
Hyvää viikonloppua ja siihen isän käteen,sitä turvallisempaahan ei olekaan.
Kauniita unia ja rauhaisaa yötä.
Lauantai-yötä kai jo kaikille. Minäkään en erikseen nimeä ketään teistä, kun kaikki te olette lähellä sydäntäni ja ajatuksissani monta kertaa päivässä ja varsinkin iltaisin mietin, että minkähänlainen ilta teillä on tänään ja millä mielellä käytte nukkumaan.
Mukava, kun sait sotailaspojan kotiin Sydän Syrjällään, ymmärrän ihan tasan tarkkaan, miten hyvältä se tuntuu. Meilläkin on nyt välipojan perhe täällä yötä, kun meillä on ne hautajaiset huomenna ja tulevat myös hautajaisiin, tai vauva ei tule, kun toinen mummo toimii hänelle hoitajana huomenna. Tämä pieni alkaa olla jo iso vauva, kun on alkanut kävelläkkin. Helmikuun 5:nä Runebergin päivänä täyttää 1v .On ihan naurettu itsemme kipeiksi, kun hän näyttää ylpeänä taitojaan ja kävelee sylistä syliin ja on niin vekkulin näköinen, ymmärtää hyvin olevansa keskipisteenä.
Hieno kuva JJ tuo valoinen höyhen, jotenkin tosiaan hyvä mieli niistä tulee, vaikka kuvassakin näkee höyhenen.
Tuosta energisyydestä en minäkään niin paljon omalla kohdallani puhuisi. On asioita, joista olen pitänyt tosi paljon ja jotka ovat olleet minulle tärkeitä, harrastan joitakin niistä vieläkin, mutta ne tuntuvat vain enää sillä tavalla kohtuullisen mukavilta, niitä voi tehdä, mutta yhtä hyvin voisi olla tekemättäkin, jos muuten saisi päivänsä täytettyä. Kun poika kuoli, niin halusin mennä minäkin perässä. Nyt en enää halua, en millään. Haluan elää ja haluan koko muunkin perheen elävän vielä pitkään, ei enää lisää surua.
Tein sen yhden testin, jossa annetaan ennuste tulevasta kuolinpäivästäsi ja eliniästäsi. No joo, sen mukaan eläisin yli 90v. Ei sinänsä mikään utopia ennuste, jos ajattelen, että suvussani on suurin osa elänyt hyvin iäkkäiksi. Toisaalta molemmat vanhempani sairastuivat syöpään ja kuolivat siihen. Yksi veljsitänikin kuoli syöpään 51 v.
Nyt on kai lähdettävä panemaan päätä tyynyyn, että jaksaa huomisen päivän.
Hyvää yötä ja viikonloppua teille kaikille
Hyvää pakkas aamua kaikille -27,3
Flunssa meinaa painaa päälle ja nuha on mitä mahtavin. Kuumetta ei edelleenkään mutta tupa-ukkona aion silti koettaa olla kokopäivän. Alakerrassa olisi kyllä töitä ja ajanvietettä mutta kyllä tämä flunssa verottaa yleiskuntoa niin paljon että taidan ottaa löysemmin. Uusin vaikka yläkerran veskinoven lukon vaikka sieltä ei yleensä ole milloinkaan mitään viety luvatta.
Pidän saunomisesta ja voin vain kuvitella miten ihana onkaan pihasauna. Yhdellä ystävälläni on sellainen ja hän kutsuu aika-ajoin minut sinne saunomaan. Nautiskelemme silloin saunomisesta oikein pitkään välillä jäähytellen ja välillä löylyjä ottaen.
Kun elämässä alkaa tapahtumaan uusia asioita tulee useasti mieleen, että voi kun poika näkisi ja kokisi tämän ja tämän. On vaikea sanoa, että miten siellä ollaan missä hän nyt on. Voiko hän mitenkään aistia sitä mitä meillä täällä on, kerta en minäkään voi nyt aistia sinne mitenkään? Arvoitus ratkeaa joskus.
Voimia Violalle hautajaisiin. Tilaisuus varmasti repii monella tapaa tunteita mutta älä elä uudelleen poikasi hautajaisia. Ne ovat olleet yhdenkerran, ei enää samaa uudelleen.
Hyvää pakkaspäivää kaikille ja voikaa hyvin
Pakkaspäivää sinullekkin Turavamies ja toivotaan, että flunssasi paranee nopeasti.
Täällä nyt vain -15 astetta. Olemme lähdössä pikkuhiljaa ajelemaan miehen kotipaikalle hautajaisiin. Hautajaiset nostattavat varmaan tunteita pintaan, mutta toivottavasti en nyt elä pojan hautajaisia. Ne menivät omalta osaltani kuin sumussa silloin.
Hyvää päivää sinulle ja kaikille muille palstalaisille, täällä tavataan taas!!
Meillä on täällä 15 astettta pakkasta, eikä nyt tule tarpeeksi ulkoiltua. Pimeää on kun aamulla töihin lähtee ja pimeää on kun kotiin pääsee. Tekisi hyvää ajatuksille kun voisi pyöräillä oiken vinhaa vauhtia vastatuuleen, nyt on kuitenkin pyörä nostettu varikolle.Tosin viime viikonloppuna potkukelkkailin pari kertaa, nyt ei pikkuteitä olla hiekoitettu niin luistaakin hyvin.
Muutoin olo on apea, ei ole tässä surun tiellä oikopolkuja. On mentävä, puskettava eteenpäin päivä/ hetki kerrallaan. On koetettava jostakin löytää edes vähän elämänoloa, jaksamista. Välilä se on kyllä mahdottoman raskasta. Joka päivä tyttö on mielessä, ei enää kokoaikaa , välisllä menee pitkäkin aika että muut asiat täyttävät mielen. Tiedätte varmaan...
Olen tässä kyllä aloittanut jotakin käsitöitä , siinä mieli lepää kun puikot viuhuaa. Olen tehnyt tummppuja tai vanttuiksi niitä meilläpäin sanotaan. Yksiä teen kotona, halusin kokeilla sellaista valmiiksi raidalliseksi värjättyä lankaa, niistä tekeleistä tulee itselleni ihan liian isot. Teen ne kuitenkin loppuun josko poika tai jj huolivat. Meillä poika on aina hukannut kaikki kintaansa ja käsineensä, ihan kaikki, johonkin hän ne unohtaa -ainakin toisen. Töissä teen sellaisia kirjoneuletumppuja (jos eiole asiakkaita tai muita hommia voin lukea töissä kirjoja tai puuhailla jotain - tämä on yksityisyrittäjän ainoa etu, ei ole pomoa)
niistä tulee itselle sopivan kokoiset. Ilmoittauduin myös sellaisella kahden illan käsityökursille ensi kuun puolivälissä Taito keskukseen, siellä tehdään hapsuvarjostin. Oikeastaan mitään en tarvitse ,muuta jotakin on kiva tehdä. Jaksamista teille kaikille.
Laitan tähän Riitta Hämälaisen runon
Kaipauksella on tummat siivet.
Sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.
Kaipauksella on kauniit siivet.
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa matkassaan.
Viime yönä tai aamuyöstä näin vihdoinkin unta pojastani.Kuolemasta on jo kolme ja puoli vuotta, enkä sen jälkeen ole nähnyt kuin 4 unta..mitkä muistan.
Olin jossain talossa ja tarkistin että miehelläni ja nuorimmaisellani oli kaikki hyvin, he nukkuivat. Jostain syystä menin vielä yhteen makuuhuoneeseen ja ihmettelin ketä siellä nukkuu. Mielessäni ajattelin että se on joku poikani kaveri. Kummarruin ikkunaa kohden katsoakseni ikkunasta ulos ja kun taas käännyin lähteäkseni huoneesta poikani istui siinä täysissä pukeissa tuolissa ja hymyili, ulkonäkö vastasi jotain 12 vuotiasta. Niin ihanan suloinen poikani oli siinä. Istahdin polvilleni hänen eteensä ja halasin häntä. Voi rakas sanoin.
Miten sinä voit? Hyvin vastasi poika. Viihdytkä sinä siellä tai onko ikävää tänne ? Ihan mukavaahan siellä . Katseesta ja siitä että hän empi vastata sai minut ymmärtämään että hän mieluummin olisi täällä maan päällä.
Kysyin jotain muuta ja päättäväisesti hän antoi ymmärtää ettei saa kertoa kaikkea mitä tietää.
Heräsin mutta nukahdin uudestaan.
Uni jatkui. Nyt poikani oli jo vanhempi eli luultavasti 19 vuotias, niin kuin oli kuollessaankin.
Halasin häntä taas, ja hän antoi ymmärtää että oli tullut luokseni lopullisesti. Oli tehty poikkeus taivaassa .
Ajattelin ettei tämä voi olla totta. Jumala oli vihdoinkin ymmärtänyt ettei minun kivuillani voinnut elää.
Kysyin pojaltani oliko hän tavannut Masan joka myös oli kuollut, mutta ei ollut.
Jannen hän oli tavannut ja nimenomaan Janne oli sitä mieltä että poikani oli päästävä takaisin luoksemme.
Kerroin ilouutisen myös Jannen vaimolle joka oli todella iloinen . Isäkin tapasi pojan ja halasi poikaa. Toisaalta ihmettelin kuinka luonnollisesti hän suhtautui pojan paluuseen. Itse en voinnut ymmärtää ettei hän takertunut poikaan vaan piti sitä niin itsestäänselvänä.
Viimeinen kysymys jonka esitin oli. Ehditkö ymmärtää mitään kun heräsit kolarissa? Itse ehdin ymmärtää ettei siitä asiasta voi puhua ja uni loppui.
Heräsin ja kaikki olikin vaan unta. Verrattuna muihin uniin tämä oli kuitenkin vaan uni.
Silti vaikka sen nyt selväjärkinenkin ymmärtää ettei kuolleet voi palata fyysisessä muodossa takaisin , kaikki oli kuitenkin valtava pettymys. Miksei maailma olisi voinnut olla yhtä lisä-ihmettä täynnä??
Ikävä on suuri, suurempi taas , ja tavallaan luulen etten ole nähnyt unia juuri sen takia , koska se tuo surun niin pointaan. Koen että poikani suojelee minua taivaasta käsin . haluan nähdä unia ja olen kiitollinen tästä unesta vaikka se sattuu ja vaikka itken ikävästä taas. Olen valmis kärsimään siitä jos vain saisin useammin nähdä unia. Muistan vielä hänen äänensä unessa.
Elämä on niin vaikeaa muutenkin. Harmittaa kunnei sitä asia voi selittää toiselle niin että sen ymmärtää.
Ei se mitään auta ja edelleen koko kuolema tuntuu niin epätodelliselta .
Kuolema on minulle elävää elämää jonka kanssa joutuu painimaan tavalla tai toisella joka päivä lopun elämän.
Iltaa kaikille
Flunssa meinaa nyt ottaa ottensa ja olenkin koko päivän makoillut ja nukkunut. Kuumetta ei ole mutat vointi on muutoin heikon puoleinen. Pitää olla nyt vähän varuillaan sillä keuhkokuumettakin esiintyy kuumeettomana ja minähän en nyt saisi keuhkokuumeita sairastaa kun se edellinen oli niin raju. Äny Milla-äiti oli nähnyt pojastaan unta. Kiitos kun kerroit siitä ja sain samaistua uneensi. Olen ihmetellyt unia pojastani kuinka hän esiintyy eri ikäisenä. Välillä ihan pienenä pallerona ja sitten taas nuorena miehenä. Unet ja omat muistikuvat ovat mitä ovat mutta kuitenkin se on jonkinlainen merkki ajattomuudesta. Unissa missä tapaan poikani on jotain muutakin hyvin vahvaa ja voimakasta. Se tunne, että tapaa hänet tuntuu vielä seuraavana päinäkin valveilla. Ja miten hyvälle tuntuukaan unissa pitää häntä sylissä kun hän on pieni. Tuntea posken pehmeyden ja nähdä ne ihanat tähtisilmät. Kuolema ja unet ovat meille salaisuus mutta uskon niiden kirkastuvan meillekin aikanaan.
Pakkanen on nyt lauhtunut -16 asteeseen ja sekin tuntuu paremmalle kuin jatkuva päälle -20 astetta. Huomenna jos flunssa ei tunnu yhtään paremmalle on minun otettava yhteyttä lääkäriin ihan keuhkojen takia, ettei mitään pahempaa pääsisi kehittymään. Näin minua neuvottiin sen sairaalareissun jälkeen toissa syksynä.
Voikaa hyvin ja nähkää ihania unia rakkaistanne. Älkääkä pettykö jos ette niitä nyt näe. Uskon niidenkin tulevan aikanaan ja monestihan he saatavat esiintyä vaikkapa melkein joka yö unissamme mutta emme vain muista niistä mitään. Kirjoitelkaahan kuulumisianne.
Huomenta kaikille!
Viikonloppu takanapäin, vastakohtaisuuksien viikonloppu voisi sanoa. Lauantaina saatoimme yhden läheisen viimeiselle matkalleen. Hän sai elää pitkän elämän, hänestä jäi paljon hyviä muistoja. Nykysanoilla kutsuttuna appeni ja tämä hänen nyt lähtenyt kaksoisveljensä olivat empaattisia ihmisiä. Heillä oli huumoria tempperamenttia ja aimo annos omaa tahtoa. En ollut appenikaan kanssa aina samaa mieltä asioista, mutta siltikin aina tulimme toimeen, pitkävihaisia nämä kaksoset eivät olleet kumpikaan.
Kun ihminen kuolee, niin muistamme hänestä hyviä, kauniita asioita, moni ajattelee kenties, että se on kaunistelemista, halutaa muistaa vain hyvää. Niin se tuskin onkaan. Me kaikki olemme ihmkisiä, meillä on hyvät ja huonot puolemme. Kun elämme yhdessä,lähellä toisiamme arkielämässä, toisen huonot puolet ärsyttävät, niistä tulee sanomista, hyvistä ei niinkään mainintaa. Näin käy kotona, työpaikalla. Ihmisen huonoja puolia kai sitten arjessa enemmän korostetaan. Kun ihminen kuolee, niin kaikki se hyvä, mikä tässä ihmisessä eläessään oli,mitä hän teki, kuoriutuu sieltä kirkkaampana läheisille ja ystäville.
Meillä oli täällä toisaalta hyvin vilkas viikonloppu. Pojan perhe oli meille koko viikonlopun perjantai-illasta-sunnuntai-iltapäivään,joten voitte kuvitella, että toimintaa riitti kahden pienen kanssa. Olimme melko poikki miehen kanssa, kun lähtivät ajelemaan eilen kotiinsa. Kävimme sitten vielä avantouinnilla rentoutumassa.
Pakkaset ovat tältä erää lauhtuneet, hyvä niin. Alkaa jo kyllästyttää tämä kerrospukeutuminen. On kyllä täällä sellainen raaka ilma nytkin. Täällä rannikolla tämä kosteus tekee ilman sellaiseksi raaksi.
Olen kotona tänään, iltapäivällä menen englannin kurssilleni, meillä on siellä mukava porukka ja aina jotakin oppiikin.
Turvamies, toivottavasti sait yhteyden lääkäriin ja saat hoto-ohjeet ja itsesi taas kuntoon. Paranemista!!
Hyvää päivää kaikille ja voimia päiväänne, uusi päivä, uudet voimat
Hei Viola ja kaikki toisetkin
Viikonloppu meni flunssaa potiessa ja nyt aamulla kävin lääkärissä. Lääkäri löysi minusta poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdukset. Antibioottia ja lepoa. Ilamaston lämpeneminen on hyvä asia sillä nythän olisi muutoin yli -20 mutta on vain -19. Aurinko paistaa ja luonto näyttää kauniille. Poika on tänään ollut paljon mielessä ja monia asioita olen muistellut. Jotenkin sitä varovaisesti muisteleekin sillä sekin saa aikaan niin kovan ikävän.
Ai niin. Pitää vielä samaistua Violaan ja hänen mieheensä siinä, etä miten mukavaa on kun lapset perheineen käyvät mutta mukvaa on sekin kun lähtevät ja päästään rauhottumaan omaan elämän kanssa. Mikä tahansa sopivassa suhteessa on hyvää mutta liika tai liian vähän on epäsopivaa kenelle tahansa. Me jotka elämme muutoinkin elämme repaleisina on meille tärkeää saada ihan kakkea sopivasti. Voimai päiväänne missä sitten olettekin.
Hyvää huomenta kaikille
Pakkasta -27 astetta. Flunssa on tiukassa ja viimeyö meni jo paremmin, ettei nenä ollut enää ihan tukossa. Ainoastaan kurkkukipua. Antibiootit saavat mahan murisemaan ja "hulivilin" aikaiseksi. Lääkkeet kuitenkin alkavat ihan selkeästi vaikuttamaan. Vanhemman tyttären autosta on mennyt vetoakseli tai vetoakselinnivel. Pitää koettaa saada se tänään korjaamolle. Näissä autoasioissa olisi poika ollut juuri se joka olisi tietänyt ja osannut. Kaipuu hänestä ei tule pelkästään autojen kautta mutta korostuu koska hän paljon laitteli sisariensa autojakin. Pakkanen ja sairaus todellakin rajoittavat monia asioita mutta niidenkin kanssa vaan on elettävä. Elämä ei todellakaan mene eteenpäin ilman vaikeuksia. Pitää koettaa etsiä voimia jotta pystyy vaikeudet selvittämään ja ohittamaan. Välillä tuntuu, ettei voimat oikein riitä mutta kai sitä ei anneta enempää kuin jaksaa loppujenlopuksi kantaa. Vai annetaanko? Joskus elämä tuntuu sille "hulivilille".
Isän kätteen päivänne, vaikeudet, sairaudet mutta myös ilon ja kiitoksen aiheet. Siihen samaan käteen kaikki tänäänkin.
Kirjoittelin jo hetki sitten, mutta se viesti meni kai jonnekkin bittitaivaalle.
Hyvä Turvamies, ettät antibiootti kuitenkin tehoaa, vaikka ikäviä nuo sivuoireet siitä. Maitohappobakteereja tai gefilus-tuotteita tapaan aina syödä antibiottikuurin seurana. Paranemista !
Tänään on uusi mahdollisuuksien päivä tehdä mitä haluan, tietysti oman rajallisen maailmani puitteissa.
Yritän olla ajattelematta, valittamatta, säälimättä itseäni. Yritän olla unelmoimatta menneeseen, yritän olla ikävöimättä siihen menneeseen elämään, jonka muistot ovat kullanneet kenties paremmaksi, kuin se todellisuudessa olikaan, sitä maailmaa en enää koskaan saa takaisin. Yritän ajatella, että elän nyt, tänä päivänä, juuri tässä.
Täällä on kylmää, pakkasta -15 astetta, mutta raaka tuuli. Tuli mieleeni näistä ilmoista,ihmiset puhuvat aina ilmoista. Olin eilen vesijumpassa ja sielläkin puhuttiin tietysti säästä, nauroimmekin, että ilma ovat turvallinen puheenaihe silloin, kun ei oikeastaan ole mitään puhumista, ei oikein tiedä, mitä muutakaan toiselle sanoisi. Lisäksi ilmat vaihtelevat ja jokaisella on niistä mielipiteitä.
Kävin illalla haudalla. Kaikki kynttilät, paristokynttilää lukuunottamatta olivat palaneet loppuun. Pimeää, synkkää, kylmää, ei sieltä mitään lohtua tullut. Kuitenkin minulle on tärkeää, että siellä palaa valo.
Hyvää, uutta päivää kaikille
Hei Viola
Kirjoitit upeasti. Meillä pitäisi olla ihan jokaikinen päivä se mahdollisuuksien päivä. Kun sen kieltää itseltään ei ehkä mahdollisuuksiakaan näe tai koe. Kyllä täällä juodaan Gefiluspiimää, Actimelia ja maitohappobakteereja. Palstamme ystäviä asuu pohjoisessa ja siellä ei nyt kyllä itikat kykene lentoon nousemaan. Säästä puheenollen olisi mukava kuulla, että miten se myräkkä vaikuttaa.
Hei kaikile ja kiitos kirjoituksista.
Tuuli myllertää täällä,mutta pakkasta on vain -8,kyllä ilmassa on lumiakin,mutta katolta ja puista kieputtaa tuulen mukana,vielä ei kuitenkaan ole kertyny kolattavaksi asti,ehkä illemmalla sitte. Tuuli on kovaa,mutta ei kuitenkaan niin myrskyävää,että "tuntuu että katto lähtis".
Paranemista Turvamiehelle ja tietenkin sinun auringolle,pikkusista on huoli aina sydämmessä. Selättäkää flunssa yhessä.
Mie käväsin kaupala ja törmäsin yhteen ihanaan ihmiseen,hän joka auttoi meitä pari viimistä viikkoa,ennen pojan lähtöä,kotisairaanhoitaja. Siinä sanaparit vaihettiin,molemmat oli muistaneet puolin ja toisin,aiko kävästä,kun ehtii,meillä juttua olisi riittänyt paljonkin,mutta hän oli töihin menossa. Terveisiä läheteltiin puolin ja toisin (oli yksi toinenkin hoitaja,jolla sydän paikallaan,eli aidosti meän tilanteessa).
Nyt näyttäs,että pukkaa ruuhkaa koneelle,ei voi keskittyä rauhassa kirjotteluun,joten toivotan teille kaikille hyviä vointeja,missä olettekin siellä jossain.
Kirjotelkaa kun ehditte ja jaksatte.
Hei kaikille. Täällä tosiaan on kova myräkkä. Eipä tarvi mihinkään lähtöä suunnitella. Varmaan on tiet paikoin tukossa. Oikeastaan mukava kun saa vaan olla eikä edes ulos haluta.
Huomaan että olen säilöny suruni jonnekki tuonne tosi syvälle ja nyt en uskalla sitä mitenkään miettiä.
Tulee kyllä tilanteita jatkuvasti jossa itku tulee niinku eilenki ko löysin kuvan jossa poikani niin iloisesti nauroi.
Silloin pisti oikein vihaksi ja uni oli hakusessa taas niinku on ollu jo pitkän aikaa taas.
Lumiaura kuului menevän tuolla tiellä. Ehkäpä sitä sittenkin pääsee illalla bailatinoon kun sellainen tuolla kylillä alkaa. Mukava kun joskus jotaki täällä maallakin on tapahtumia ettei aina tarvi kaupunkiin asti lähteä.
Eihän tämä elämä ole kuin puolielämää mutta elettävä on ja yritettävä parhaansa perheen eteen.
Voimia kaikille.. mukava kun oletta täällä turvana ja tukena.
Hyvää aamupäivää kaikille
Flunssa on tiukassa ja viimeyönäkin piti nousta ylös kun oli niin tukkoinen olotila ja yskitti kovasti. Luulisi lääkekuurinkin kohta alkavan helpottamaan. Tämä arkinen elämä jatkaa kulkuaan töiden ja muiden tehtävien myötä aika tasaisesti, sitten yhtä-äkkiä iskeekin ihan ihmeelline olotila, että ei tämä voi olla totta, että poikani on kuollut. Sitä ikäänkuin herää jostakin olotilasta havahtumaan hetkeksi. Se tunne menee aika nopeasti ohitse ja elämä jatkuu taas entistä rataansa. Mutta kummia ovat ne tunne-piikit miten sitä havahtuukaan ihan johonkin toisenlaiseen olotilaan.
Pakkanen jatkaa paukkumistaan. On nyt laskenut -25:stä -23:een mutta pieni tuuli tekee siitä aika vihlovaa varsinkin kasvoille. Sen minkä lämpöisenä syksynä säästi lämmityskuluissa on ne nyt menneet näillä pakkasilla. Lämmitän monimuotoisesti: öljyllä patterikiertoa, vähän puulla paria uunia ja ilmalämpöpumpuilla.
Meillä on yleensä vähän liiankin lämmintä mutta ollaan totuttu siihen ettei tarvitse palella. Pikku poikakin on joskus lattialla ja sielläkin pitää olla silloin lämmintä.
Lapsi vieraita on tulossa viikonlopuksi. Veljen tyttäreni tulee käymään perheensä kanssa. Olen yhden lapsen kummi. Tämä tytär menetti lastensa isän ja miehensä 38-vuotiaana muutama vuosi sitten. Mies oli opettaja ja kuoli keuhkosyöpään. Hän oli silloin Kiovassa opiskelemassa kun se ydinvoimala pamahti. On nyt vaikeaa sanoa, että sekö sen aiheutti vaiko mikä mutta ei ainakaan tupakka. Tytär on mennyt nyt uudelleen naimisiin ja elämä etenee. Tytär on pitänyt minuun hyvin paljon yhteyttä poikani kuoleman jälkeen. Aika useasti saan puhelimeeni häneltä viestin: missä setä menee tai mikä on päivän motto? On ollut jotenkin mukavaa, ettei tarvitse aina kertoa mitä minulle kuuluu vaan voi lyhyesti vastata jotain ja näin jatkuva yhteys säilyy.
Joskus on niin väkinäistä kertoa jolelkulle, että mitä kuuluu. On paljon helpompaa kertoa se esim. teille ihan vapaaehtoisesti. Siispä ystävät hyvät, pidetään yhteyttä.
Tervehdys Turvamies ja kaikki toiset myös!
Kurja juttu tuo flunssa, luulisi kyllä, että antibiotti kuitenkin kohta antaa helpotuksen.
Tiedän tasan tarkkaan,mitä tarkoitat noilla yhtäkkisillä tunnetiloilla. Meillä on molemmilla jo sen verran aikaa kulunut poikiemme poismenosta, että jotenkin elämä on melkein asettunut raiteilleen, elikä se vain menee eteenpäin arkisella painollaan. Sitten taas joinakin hetkinä yhtäkkiä iskee juuri tuo kuvaamasi kumma olotila, epätodellinen tunnetila, jolloin ei saata uskoa asiaa jotenkin kuitenkaan todeksi.Niin kauhea epätoivo ja kivun tunne, että on pakko melkein ulvoa ääneen. (ja olen tehnytkin niin). Se menee ohi aika nopeasti, kuten kirjoitatkin.
Meillä oli eilen illalla 5 v lapsenlapsi täällä meillä ja kävivät vaarin kanssa uimahallissa. Olivat täällä käymässä, kun äidillä oli joku tilaisuus täällä meidän paikkakunnallamme. Lähtivät tänään kotiinsa, pojalla on huomenna kerhopäivä. Hän käy kahtena päivänä viikossa seurakunnan päiväkerhossa. On nyt saanut olla muuten kotona, kun äiti on vielä ollut vauvalomalla.
Kyllä nyt on kylmää. Meillä on mennyt niin paljon puuta tänä talvena, että takkapuut ovat lopussa. Tässä lähistöllä on paikka, mistä voi ostaa niitä pussitettuja takkapuita, mutta isäntä vain pyhähti, kun sanoin aamulla, että hakee nyt sieltä edes ensiavuksi, kun olisi niin mukavaa laittaa takkaan tuli illalla.
Toipas kuitenkin pari pussia ja nyt olemme nauttineet takan lämmöstä. Ihanaa.!
Hyvää illanjatkoa teille kaikille ystävät taas ja mukava,kun kirjoittelette! Koittakaa tareta siellä pohjoisessakin, vaikka on kai se myräkkä jo ohi
Myräkkä on ohi,nyt on vain pakkanen kirassu -23.
Tässä vain apea mieliala veljen tyttären puolesta,kun se oli sitte syöpä. Tuntuu niin raskaalta,kun se syöpärumpa on niin vereksessä muistissa. Tekstiviestillä koitin valaa uskoa ja voimia tuleviin hoitoihin ja periksihän ei anneta.
Tuttuja on mullekin nuo olotilat,käsittämätöntä aika ajoin käsittää vieläkään, että se on totta.
Hyvää yötä ja kauniita unia kaikile.
Hei Sydän syrjällään ja kaikki toisetkin
Minustakin tuntuu pahalle vaikken tunne veljen tytärtäsi. Sana syöpä tuntuu niin pahalle ja lohduttomalle mutta pitää muistaa sekin, että hyvin paljon syöpää voidaan myös hoitaa ja parantua. Sairaus ei kuitenkaan ole kokonaan meidän käsisämme ja tapahtui mitä tahansa on siihen vain hyväksyminen. Esitänkin, että me palstan porukat muistaisimme oikein yhdessä tuota nuorat naista, perheitä, läheisiä ja siinä samalla toinen toisiamme. Se ei ole isohomma ja jokainen pystyy siihen amalla tavallaan. Siinä ei tarvitse punnita uskonsa suuruutta tai pienuutta. Riittää kun vain osallistuu.
Pakkanen on nyt lauhtunut -18 ja lunta tulee pienen tuulen saattelemana. Tämä talvi on todella talvi niin kuin Kekkosen aikaan. Kun ihminen aiheuttaa ilmaston lämpenemistä niin kuka tämän kylmyyden ja lumentulon on aiheuttanut? Kyllä pitäisi alkaa syyllisiä etsimään jotta muutoksia entiseen saataisiin aikaiseksi.
Voimia päiväänne ja tietenkin siihen Isän kätteen kaikki asiat (ilmasto ja sääkin).
Hei Sydän Syrjällään ja kaikki te toiset !
Valvoin eilen illalla TV:n ääressä vastoin tapojani ja kurkkasin tälle palstalle, kun suljin koneeni ja luin viestisi. En vastannut enää,kun tiesin, että et kuitenkaan enää yöllä ole lukemassa. Joka tapauksessa iltarukoukseeni liitin sydämestäni sukulaistyttösi, hänen perheensä ja teidät sukulaiset, jotka rinnalla kuljette. Kaipa se sitten niin on, että elämään kuuluu surua ja iloa vuorotellen, missä suhteessa ja mitä kenellekkin, onko se sitten meidän kunkin kohtalo vai mikä, kunpa sen tietäisi. Taisteluhenkeä ja paljon sisukkuutta tytölle toivon, kun ne hoidotkaan eivät kovin mukavia ole. Häntä hoidetaan parhaimmalla mahdollisella tavalla ja loppu on Luojamme käsissä. Rukoilen hänen puolestaan ja kerro kuulumisia.
Koetetaan tänäänkin kukin tahollamme jaksaa
lämpimistä ajatuksista ja rukouksista,siitä tulee niin hyvä mieli ja voimat lisääntyy sen myötä.
Veljen tyttö täytti 27 v samana päivänä,kuin meidän esikois poika täytti 26,jos tarkkoja ollaan,niin serkuksilla on eroa 7 minuttia vaile vuosi,niin samaan aikaan ovat syntyneet.
Tääläkin on pakkanen lauhtunut,-18,ei oikeastaan hassumpi ilma,kun ei ole sitä kovaa tuulta.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille,voikaa hyvin ja kirjotelkaa.
kirjoitan taas kun siltä tuntuu. ajelin tuolla vääksyn suunnalla. ajoin ohi hautausmaan. ja se tunne iski taas, se tunne mikä alkoi vuosi sitten maaliskuussa, 19 päivä. olen paljon ajellut ja olen myös ollut siel mökillä. ja se tunne, yöllä, tähtitaivaan alla. olen laskenut vain tähtiä ja tähdenlentoja. mutta elämä on jatkunut kaikesta huolimatta.
Saman tähtitaivaan alla eletään.
Hei kaikille
Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittämään mutta nuhainen olen vieläkin. Perjantaina olikin meillä paljon porukkaa. veljen tyttäreni perheineen ja omat tyttäreni sekä puolison kaksois sisar. Joskus on ihan kiva kun on paljon porukkaa mutta ihan on kiva olla siten omassa rauhassakin. Pakkanen on laskenut -7 asteeseen mutta lunta on tullut aivan mahdottomasti. Joten päiväohjelmaan on kuulunut myös olla lumityöpartion jäsenenä. Vieraitten lähdettyä asetuin olohuoneen sohvalle lepäilemään ja jonkinlainen rauha, hiljaisuus ja lepo valtasi mielen ja kehon. Kun taas pääsi ns. omiin ajatuksiin iski valtava ikävä poikaa. Vaikka ympärilläni olisi minkälaista vilskettä hyvänsä ei poikani ole mielestäni poissa. Miksi hänen piti lähteä?
Mukava, että Marco-vox laittelit myös kuulumisiasi. Kuulostat jotenkin vahvemmalle vaikka elämässäsi on monta, monta kohtaa mikä sinutkin vie surun syöveriin. Tärkeää kuitenkin olla juuri se vahvempi jotta jaksaa näitä asioita käsitellä ja ohittaa. Se mökki ja autolla ajeleminen on saattanut olla sinulle juuri sitä voimien keräämistä ja "avanto uintia". Pidä niistä tiukasti kiinni.
Laitoin joskus aiemmin viestiini sähköposti osoitteeni mutta jostakin syystä se ie ole toiminnassa mutta tuskinpa teillä kenellekään on ollut ns. yksityistä asiaa. Reksiteröitynä voi ns. yksityisiä viestejä laitella myös gallerian kautta. Voikkapa hyvin ja kirjoitelkaa kuulumisianne.
Turvamies ja JJ . Olette miehiä jotka tajuatte sen kun bemarin valot tulevat sammumaan. ikuisesti. jos mä en kuitenkaan jaksa enään. tää on kuitenkin niin helvetin vaikeaa.
Huomenta Marco-vox
Valot meinaa välillä hiipua himmeiksi mutta kyllä ne vielä kirkastuvatkin. Olet jaksanut tänne asti ja tähän päivään ja muusta ei olekaan väliä. Päivä kerralaan pidä valot Bemarissa. Kyllä ne vieläkin vaan ohjaa Bemaria eteenpäin.
Pimeässä ei kuvia saa mutta jo pieni valo tuo elämää esille salama tuo jo melkein päivän .Valossa on paras kuvata,tähtitaivaassa on taas taikaa vaatii kärsivällisyyttä saada paras mahdollinen kuva vain tähtien valossa valoa siellä on keskellä pimeyttä.
Hyvää huomenta kaikille
Palsta hiljenee hiljenemistään ja itsellenikin on tullut sitä myöten ajatus lopettaa tänne kirjoittaminen. Surussa ja rakkaudessa mennään eteenpäin. Isän kätteen kaikille.
Kiitos Turvamies, ja hyvää tiistaiaamua sinullekin.
Eihän palsta hiljene - joskus vain on päiviä jolloin ei jaksa kirjoittaa, tai karkaa tapahtuneista että mikään ei muistuttaisi menetyksestä. Olet jaksanut kantaa monen monen meistä eteenpäin omilla kirjoituksillasi, minuakin useampaan kertaan. Tulen kyllä täällä käymään tasaisin väliajoin, toivottavasti sinäkin ja kaikki muut jotka ovat tulleet vastaan viime juhannuksen jälkeen.
Ja toden totta Turvamies-isän kätteen.
Toivottavasti sielläpäin ei ole ollut yhtä kauhea lumisade viimeyönä (taitaa tuolla ulkosalla ripotella lunta vieläkin...) kuin täällä hämeessä...toivottavasti aura-auto ei ehdi ennen minua tienpäälle täällä kulmalla tai joutuu tarttumaan lumikolaan ennenkuin pääsee ajoradalle =D ja se ei kovin innosta huonosti nukutun yön jälkeen...
Lumisateen keskelläkin jaksan odottaa kevättä, ja kesää. Elämä kantaa kun ei ole vaihtoehtoja kuin elää se päivä kerrallaan etiäpäin.
Kiitos kirjoituksista,ne ovat tärkeitä kaikki.
Meiläkin tuulen kera tullee lunta,pakkanen kuiten lauhtunut -9.
Tulipa mieleen,että jos Jj voisit laittaa meidänkin ihailtavaksi niitä sinun otoksia,vaikka siitä tähtitaivaasta.
Kyllä olette päivittäin mielessä kaikki te virtuaalimaailman ystävät,teille kun ei tarvi esittää väkipakolla mitään,vaan voi olla se oma heikko ittesä (ei tarvi olla pirteää,että mitäpä tässä..heh heh jne.) suru on niin yhdistävä tekijä...ja se rakkauden ja voimien vaaliminen ja etsiminen.
Hyvää päivän jatkoa kaikille ja siihen isän käteen.
Vasta eilen sain kameran olen aika tarkka kuvien suhteen mitä näytille laitan yli 20v en ole kuvannut saatika sitten digijärjestelmällä ja yö taivasta mutta aikanaan kunhan nuo pakkaset lauhtuu.
Hyvää päivää kaikille !
Turussa nuorimman pojan luona viikonlopun. Tulimme eilen illalla vasta kotiin ja piha olikin lumen vallassa . Kesti kauan ennenkuin saimme sen raivattua ja tänä aamuna sama oli taas edessä. Lisää lunta tulee koko ajan, joten illaksi riittää vielä lumen luontia.
Miten monenlaista tunnetilaa jokaiseen päivään liittykään. Olen taas miettinyt paljon kaikkea mikä liittyi pojan kuolemaan. Olisi pakko hyväksyä elämä tällaisena, mutta kun ei voi. En voi hyväksyä elämää ilman poikaani, se on mäahdotonta, aivan yhtä mahdotonta kuin saada hänet takaisin. Välillä menee päiviä joltisenkin seesteisesti, mutta sitten huomaa taas pohtivansa, kuvittelevansa toisenlaista todellisuutta. Luulee unohtaneensa jo jotakin, kuvittelee ikävän helpottaneen. Vieläkin viha iskee toisinaan ja saa ponnistella pois niistä negatiivisista ajatuksista, jotka syövät vain voimia. On vain jatkettava päivä kerrallaan, on monta läheistä,jotka tarvitsevat minua.
Kiitos, että olette täällä
Jatkettava päivän töitä. Voimia päiväänne ystävät
hei kaikille ja hyvää kuluvaa viikkoa.
Heräsin viimeyönä 4.15 .Näin tytöstäni unta, uni oli niin voimakas, etten enää loppuyönä unta saanut.Tyttö käveli jostakin metsästä sisälle, harteillaan purppuranvärinen silkkihuivi, hiukset nutturalla, hän oli niin itsensä näkoinen ja kuva jäi mieleeni pyörimään.Olin onnellinen kun hänet unissa näin, mutta samalla surullinen kun tämä tosi elämä pitää elää ilman häntä. Unesta tuli kaunis muisto.
Muutoin tässä elellään jo ihan tavallista arkea, tosin tyttöa muistan monta kertaa pävän aikana.
En häntä ikinä unohda, kulkee aina mukana.
Tilasin itselleni sellaisen fakiiri/piikkimaton. Joogassa sitä on kokeiltu ja kyllä se rentouttaa ja auttaa univaikeuksiin, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lisää energiaa. Pitää ruveta iltaisin sen päällä loikoilemaan.Aluksi 10 minuuttia
myöhemmin 30-45 min., eikä sen päälle nukahtaminenkaan mitään haittaa.
Sururyhmä jossa kävin loppui, mutta sovimme vielä yhden tapaamisen toukokuulle,silloin menemme seurakunnan leirikeskukseen viettämään iltaa. Ryhmässä sai puhua surusta ja kuolemasta , asioista joista ei muutoin voi "tavisten " kanssa jutella. Minulle se oli ihan hyvä juttu. Menisin uudelleenkin sellaiseen ryhmään.
Kirjoittelu tänne on sellainen "henkireikä" , tietää että on saman kokeneita ihmisiä siellä jossakin.
Joskus tulee päiviä ette saa (= ei jaksa) kirjoitettua , silloinkin saa voimaa teidän muiden kirjoituksista. On hyvä kun olette olemassa
Iltaa Kastepisara ja kaikki te muut palstalaiset !
Ihana uni sinulla. Itse en ole nähnyt pojastani unia pitkään aikaan, vaikka miten joka ilta sitä toivon, tai en ainakaan niin, että unistani jotakin muistaisin aamulla. Nyt olen taas nukkunut hyviä yöunia muuten kyllä.
Minäkin ostin sen piikkimaton tässä ennen joulua, mutta itse olen sitä vielä aika vähän käyttänyt. Mies enemmänkin. Hyvältä se kyllä on tuntunut ne kerrat kun olen kokeillut sitä.Täytyykin ruveta oikein säännöllisesti käyttämään.
Lumen tulo on taas hellittänyt. Tänään kävin vain kerran lumitöissä, aamulla, kun aura-auto oli ajanut vallin tuohon meidän sisääntuloon.
Päivät kuluvat, poika on tämän tästä mielessä minullakin. Monenlaisia mielialanvaihteluita, mietteitä päivän mittaan. Ei kai se muutukkaan, koskaan.
Kävin uimahallissa ja pitkästä aikaa uin oikein kuntouintia. Siihenkin, siis uintiin ja uimahalliin liittyy niin paljon muistoja pojasta, niin monet kerrat odottelin häntä siellä harjoituksista, niin monet kilpailut siellä seurasimme ja toimin itsekkin tuomarina niissä.
Eipä tässä varmaan enää tänään muuta kuin pää tyynyyn ja yritetään saada unen päätä kiinni.
Hyvää yötä ystävät, olette tärkeitä kaikki
Kerroin kuinka bemarin konepelti höyrysi ja katselin todella mahtavaa tähtitaivasta. Näin linnunradan ja se oli todella mahtavaa, toivoin silloin niin tähden lentoo mutta sitä en nähnyt. Jos olisin sen nähnyt, silloin olisin toivonut sieltä kaksi tähteä. Siellä on tähti pojallesi ja minun tytärelleni ja vaimolleni ja kaikille muillekin jopa meillekin. Ehkä se meillekin on varattu. Mutta kun silloin katselin sinne ylös, niin jotenkin tunsin katselevani jotenkin niiden tähtien taakse, en vaan tiedä miksi. Ja jotenkin jos sielu on valmis niin silloin katselet sitä tähtitaivasta erilailla. En tiedä sitten. Mutta se tunne, vaikka oli 20 pakkasta, en palellut , se hiljaisuus ja tunne et nyt vaan mennään eteenpäin. Mutta mun pitää saada elämääni tuollaisia paikkoja missä olen yksin maailmankaikkeutta vastaan. Ja tuntea kuinka henkiset akkuni latautuu.
Näitä kirjoittelin kun uni ei tule.
älä ota liian suurta huolta palstan jatkuvuudesta kirjoitellan kun jaksetaan.Olet jo nyt tehnyt enemmän kuin on ollut tarkoitus meidän hyväksi,kaikkia yhdistää pohjaton ikävä toisen luo se pitää varmasti tämän palstan pystyssä ihan itsestään.Toivottavasti ammennat voimaa jostain muualtakin pidemmän päälle palstan pito vie sinulta voimavaroja jotka on nyt käytettävä itsensä jaksamiseen ja surussa eteenpäin.
Siunausta sinun työhösi olet arvokas ihminen ja tuonut paljon lohtua meille.
Jj kirjottikin jo sen tärkeän asian,kiitos Turvamies kun olet pitänyt meitä elämän syrjässä kiinni. Toivottavasti olet jo parantunut flunssasta.
Pakkasta on -10 ja pari senttiä on yön aikana tullut lunta.
Alokas tulee toisen kerran lomille ja viikon päästä onkin sitten valaloma,sattu sama päivä kun mies täyttää 50,ei me sitä juhlita sen kummemmin,varmaan sisarukset käyvät,ei kyllä ole voimiakaan juhlamieleen niin paljoa,pojan lähdöstä kun tulee sitte sen jälkeen parin päivän päästä, ystävänpäivänä vuosi täyteen.
Tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä tämä ajan kulku,no kylläpä te tiedättä siellä tämän ikävän ja surun ja elämän jatkumisen etenemisen...ei voi ymmärtää...
Veljen tytölle on aloiteltu hoitoja ja ensi viikolla alkaa ankarampi sytostaatti kuuri,elän niin voimakkaasti tilanteessa mukana ja koitan olla jonaki vanhempien tukemisessa,ainakin voi kuunnella,ollaan lähes päivittäin puhelimitse yhteydessä.
Siivoamaan tässä pitäs alkaa,mutta missähän se inspiraatio luuhaa,häätyy pakottaa ittesä liikkeelle ja hommiin.
Voikaa hyvin ja kirjotelkaa kun jaksatta.
Voimia päiviinne.
Kirjoitit JJ aivan oikein. Turvamiehelle paljon voimia. Kun itselläni on ollut synkkää ja pimeää kirjoittaessani tänne niin Turvamies on aina vastannut niihin. Vaikka monta kertaa olen pudonnut sinne pimeyteen niin siitä huolimatta Turvamies on vastannut niihin. Olet todella mahtava tyyppi. Voimia sulle.
Hyvää iltaa teille kaikille.
Se ois viikonloppu edessä, ja melkeen kuukaus on mennyt poikani kuolemasta.
Olemme saaneet jo hautajaisia järjesteltyä, jotka ovat parin viikon päästä. Poikani kuolinsyyn saimme myös tietoon, kätkyt kuolema.. Jotenkin se helpotti oloani, emme siis mieheni kanssa ole tehneet mitään väärin ja poikamme on kuollut niinsanottuna ""luonnollisesti".. Kaipuu on suuri, eikä se mihinkään katoa, ei koskaan, mutta surumme on selvästi muuttunut, osaamme jo elää sen surun kanssa. Poikamme on aina sydämmessämme, kauniina muistona niistä elämämme rakkaimmista 8 viikosta. Elämä jatkuu, elämä jatkuu poika sydämmessä, tulevien lapsieni isoveljenä, rakkaana ensimmäisenä lapsenani.
Kova flunssa iskenyt yhtäkkiä.. Ei oo kyl tää pelkkä flunssakaan nyt kiva juttu kun muutenkin tuntuu olevan suht rankkaa, noo tästäkin selvitään ja elämä jatkuu..
Hyvää illanjatkoa teille kaikille!
Työmäärästäni johtuen en useinkaan jaksa "roikkua"netissä, mutta käyn kuitenkin vilasemassa tärkeimmät sivut .Aina ei ehdi vastaamaan tai kommentoida omaa jaksamistaan. Suru on siitä kummallinen että välillä kyllästyy koko kuolemaan tavallaan. Poikani kuolemasta on jo elokuussa 4 vuotta. Tekee oikein pahaa kirjoittaa niin. Moni luulee tai kokee että siitä on ikuisuus ja että siinä ajassa asian on jo ehtinyt sisäistää ja päästä ns. yli.Asia ei ole niin. Jokaikinen päivä poika on mielessäni. uuden elämäni aikana , eli äitinä ilman esikoistani tulee olemaan aaltoja pohjassa josta sitten noustaan. Koko elämäni kuolema on osaa elämääni, jopa synkimmät ajatukseni nousee edelleen ajoittain pintaan. Välillä iskee totaallinen väsymys jotta ei voi ymmärtää ellei sitä ole kokenut. Se väsymys tuntuu luissa jokaikisessä lihaksessa, väsymys on syvempää. Monen monta kertaa tekee mieli luovuttaa. Luopua unelmista, luopua katsomasta eteenpäin ja vaan vajota alas jonnekkin. Lopettaa työt, lopettaa kaiken sosiaallisen elämän ym.
Jokaisella meillä kai on kuitenkin oma enkelimme mukana joka meitä kummallisesti saa nostettua pintaan kun tuntuu että hukumme.
Omat kokemukseni on se että tämän kolmen ja puolen vuoden aikana, sisältää aikoja jolloin ei kertakaikkiaan jaksa edes lukea kuolemasta, ei jaksa lohduttaa ketään, ei jaksa mitään mikä liittyy kuolemaan. Ei sanat riitä kertomaan ja epätoivo iskee kun tuntuu ettei kukaan todellakaan voi ymmärtää. Tuntuu kun toistaa samaa paskaa oloaan vaan. Välillä ei halua olla se valittava äiti, ehkä pelosta siitäkin että he jotka ei tiedä mistä on kyse, on sitä mieltä' ettei se ole normaalia. Pitäisi jo päästä yli, pitää ottaa elämä käsiinsä jne..siksi olen minäkin vaiennut monen monta kertaa.
Jos olette seuranneet blogeja muista perheistä jotka ovat menetyksiä kokeneet, huomaattee että useinmiten surussa tulee taukoja. Kaikki on tavallaan sanottu jo. On paljon muita asioita jotka on henkisesti vaikeaa käsitellä mielestäni. He jolla on muutakin elämää josta on jo saannut syyn jatkaa eteenpäin, kokee kai usein että uusi elämä vie huomion siitä miksi blogi alunperin aloitettiin. Tauon jälkeen joka voi kestää pitkään , nämä samat ihmiset usein kuitenkin jatkaa. Koska suru ei väisty ikinä, kaipaus ei lopu, eikä kukaan unohda omaa lastaan joka kerran oli luonamme.
Itse huomaan että olen oppinut eniten omasta itsestäni. Olen oppinut miltä minun suruni näyttää. Jopa sekin auttaa minua . Alussa kun vaivuin pohjalle en voinnut tietää että siitäkin voi nousta. Silloin olit niin syvällä eikä kokemusta ollut. Mutta yli kolmen vuoden kokemuksella olen vajonnut monen monta kertaa, ja yhtä ihmeellisellä tavalla jotenkin rämpinyt pintaan. Ei se vajoaminen kestä mitään tuntia tai päivää..ei vaan päiviä , välillä viikkoja.
Myönnän että kun tämä nykyinen elämäni sisältää muitakin ongelmia ja tilanteita vaikeuksineen, sekin tuntuu joskus kohtuuttomalta miksi vielä surun lisäksi joutuu kokemaan vielä ns. normaaleja paskoja asioita. Toisaalta olen huomannut senkin, ettei mikään asia voi olla kamalampaa kun poikani kuolema , tulee myös sellainen hälläväliä olotila. En jaksa enää murehtia liikaa niitä, on pakko vaan ottaa asenne ettei otan asiat käsittelyyn kun on pakko, ja sopeutua asioihin vasta kun ne on kriittisiä.
Suurin taistelutahtoni on kadonnut.
Jos joku pääsee eteenpäin elämässään se voi sisältää erillaisia asioita ja koska kaikki me suremme eri tavalla, ja myöskin löydämme omat lohtumme, omat tapoamme selvitä, sekin pitää hyväksyä.
Ymmärrän hyvin nuoria perheitä jotka mahdollisesti saa uusia lapsia että heidän elämä on erillaista kuin minun. Ei se poista heidän surua mitkä he koki, mutta elämään tulee niin paljon joka pitää pinnalla. Itse uskon vahvasti että kun minusta tulee isoäiti se avaa taas uusia ovia ns. hiukan parempaan elämään. Niin kuin me kaikki tiedämme, kuolema ei aina tule kello kaulassa. Mutta on muitakin asioita jotka sattuu tietämättämme siitä etukäteen. Joku voi rakastua uudelleen, joku perustaa uuden perheen, joku löytää hyvän ystävän jonka kanssa jakaa suruan ja uusia asioita joka tuo sisältöä elämään. Joten minä vaan odotan ja katson tapahtuuko mitään, toivomatta mitään.
En jaksa miettiä mitä tapahtuu jos mieheni joka on puoliksi työkyvytön saa potkut töistä, en jaksa miettiä lakkoja , irtisanomisia . En jaksa miettiä mistä saan rahaa jotta saamme pitää kotimme.
En jaksa miettiä jatkuuko työni vielä vuodella.
Tässä kohtaa uskon tai ainakin haluan uskoa että kai joku nostaa minut ylös.
Vaikka suurin ongelmani on syyllisyys josta tuskin pääsen koskaan eroon. Jumalan kosto minulle, että vei lapseni jotta taatusti kärsin lopun elämäni, uskon silti jumalaankin.
jatkuu
En jaksa miettiä mitä tapahtuu jos mieheni joka on puoliksi työkyvytön saa potkut töistä, en jaksa miettiä lakkoja , irtisanomisia . En jaksa miettiä mistä saan rahaa jotta saamme pitää kotimme.
En jaksa miettiä jatkuuko työni vielä vuodella.
Tässä kohtaa uskon tai ainakin haluan uskoa että kai joku nostaa minut ylös.
Vaikka suurin ongelmani on syyllisyys josta tuskin pääsen koskaan eroon. Jumalan kosto minulle, että vei lapseni jotta taatusti kärsin lopun elämäni, uskon silti jumalaankin.
On paljon asioita johon haluan uskoa, luultavasti sekin on vaan tapa selvitä.
Haluan uskoa että vielä tulee päivä kun minä olen poikani luona ja silloin ehkä ymmärrän että on ollut kunnia saada luopua lapestani maan päällä . En ymmärrä sitä nyt ja jos voisin kaikki olis toisin. Asia ei ole niin, poikani on kuollut ja siksi maalaan kuviani päässäni joka lohduttaa minua. Minun lapseni oli niin tärkeä että hänet tarvittiin taivaassaa jotain erikoisen hienoa asiaa varten. Hän oli liian täydellinen.
Täydellisellä en tarkoita mitään ulkoista. Hänet annettiin minulle jotta minä ja isä saimme antaa hienosäätöä. Minut valittiin juuri siksi hänen äidikseen , koska minulla oli ne ominaisuudet jotta tarvittiin tämän lapsen ja tulevan enkelin" hienosäätöön", ennen hänen taivastyötä varten.
Täallaista minä ajattelen, ja uskon että kaikki me jotka kirjoitamme tarvitsemme toisiamme tavalla tai toisella. Vaikken ole vastannut kenellekään henkilökohtaisesti vaan kirjoitan useinmiten yleisellä tasolla "meistä" ja paljon itsestäni. Joku voi saada uusia ajatuksia minun tavastani ajatella, joku voi saada lohtua, joku voi vaan huomata ettei ole yksin oman surunsa kanssa. Itselleni oli ainakin yllätys että niin paljon lapsia kuolee, meillä kunnei ole tarraa otsassa missä lukee- olen menettänyt lapseni.
rakkautta ja voimia kaikille
Mahtoiko kaikki tulla mukaan mitä raapustin, kun piti puloittaa kaikki :)
Kiitos hyvistä kirjoituksista,tuttuja ajatuksia teillä.
Kävin eilen äitin ja siskon tykönä ja kotiuduin ilta myöhäsellä.
Ruuan laitossa tässä ja odottelen toisen siskon tuloa,ei pitemmästi ehi kirjotteleen.
Mielessä kuitenkin olette kaikki,ja kaipailen Violaa ja Turvaiestä,he kun yhdessä ovat tätä meän ketjua kannatelleet. Toivottavasti teillä asiat ok.
Kiitos,että löydytte täältä.
Voikaa hyvin ja kirjotelkaa kun jaksatte.
Ja siihen Isän käteen päivänne.
syntiesi tähden on rakkaimpasi otettu pois en millään jaksa uskoa tätä.Luterilainen uskonto on aika raadollista synnit saa anteeksi vain käymällä ehtoolisella eli jos et käy ehtoolisella voi käydä miten vaan ja syy on aina sinun.Uskotko jos olisit parempi ihminen lapsesi eläisi,aika julma Jumala meitä kyllä koetellaan maanpäällä aika lailla en usko että taivaspaikka on menetetty omien syntien tähden Jumalalla on omat syyt ketkä lähtevät ensin.
Syntien tähden Jumalan poika Jeesus kärsi ristillä meidän puolesta ei täältä ketää viedä meidän syntien tähden rukous ja katumus riittää vaikka viimeisenä päivänä.Esirukous vainajan puolesta osoitaa myötätuntoa ja katumusta jos kirkossa käynti on jäänyt vähemälle.
Elämä olisi liian julmaa kun kaikki kuolemat olisi elävien syy ja tulisi paljon oman käden kautta lähtöjä.
Ihminen on ihminen kaikkine virheineen Jumala antaa anteeksi ja rakastaa jokaista ihmistä Hänen armonsa kautta eletään ja kuollaan.
Heips..
Olemme paljon psykologini kanssa puhuneet siitä kuinka ihmiset ottavat läheisen kuoleman, ja kuinka ihminen selviää siitä. Se riippuu paljon ihmisen persoonasta. Itse olen aina ollut hyvinkin positiivinen, ehkä liiankin positiivinen joka asian suhteen, ja olen aina ollut se joka tsemppaa muita, olen myös aina ollut vahva, sanon asiat suoraan ja en välitä muiden ihmisten kommenteista. Luen myös ihmisiä hyvin. Mutta sellainen asia on heikkouteni, että mietin kaikki maailman asiat ja polut läpi monen monta kertaa mielessäni. Ja myös teen sitä, että mietin asioita kauhean pitkälle, todella pitkälle tulevaisuutta.
Kun poikani kuoli, silloin elämäni romahti, ja se oli sellanen isku sydämmeen, että tunsin etten enää ole vahva. Se oli piste i:n päälle, mikään ei ollut enää hyvin ja millään ei ollut väliä. Ensimmäiset kolme viikkoa tunsin kauheaa syyllisyyttä, olenko tehnyt jotain väärin? Kävin mielessäni vaikka miten hurjia ajatuksia. Mutta kun poikani kuolinsyy tuli, jotenkin rauhotuin, en enää miettinyt niin paljon, en syyllistänyt enää itseäni, minulla ei ole mitään anteeksi pyydettävää, en ollut tehnyt mitään väärään, kätkyt-kuolemaan ei ole syytä, mutta tiedän ainakin ettei syy ole minun, poikani kuoli luonnollisesti, lähti taivaaseen mummoni hoidettavaksi. Uskon, että rakas mummoni pitää pojastani huolta, ja pojallani on hyvä olla. Mutta minä haluaisin olla se, joka pitää pojastani huolta.
Rakastan poikaani niin paljon! Mietin joka päivä sitä kuinka iloinen olen siitä, että poikani oli niin rakastettu, että joka päivä sanoin pojalleni rakastavani häntä, kuinka mieheni rakasti häntä, isovanhemmat, tädit, sedät, enot kaikki.. Poikani todellakin sai rakkautta niin paljon! Se tuntuu hyvältä..
Poikani syntyi 13pv perjantaina, en pidä sitä huonona, se oli elämäni onnellisin päivä. Mutta mietin sitäkin, että ehkä se tarkoitti jotain? Jotain pahaa?
Tunnen, että olen taas vähän vahvistunut, ajattelen suht. järkevästi jo ja olen myöntänyt sen itselleni ja muille, että poikani on kuollut, mutta ei sitä voi sanoin kuvailla kuinka hirveältä se tuntuu, sellaista menetystä ei voi sanoin kuvailla, sitä sisällä olevaa tunnetta ei pysty kertoa, vain ne, jotka sen ovat sen kokeneet tietävät sen tunteen..
Toivotan teille kaikille hyvää alkavaa viikkoa. Jos seuraava viikko olisi taas vähän parempi kuin edellinen.
Tuntuu hyvältä käydä täällä vähän purkamassa asioita, kiitos.
Hei kaikille!
Kiitos kaikkien teidän kirjoituksista. Olen täällä potenut flunssaa. Iski päälle viime torstaina. Tänään jo olen pystynyt kuitenkin tekemään normaalit arkiasiat, vaikka vähän voimaton olo oli vielä aamulla.
Turvamiehestä ei ole kuulunut päiviin mitään. Hän oli myös flunssassa. Olisiko muuttunut pahaksikin ?
Tai sitten ei vain nyt juuri ole mitään kirjoittamista. Välillä on sellaista. Itselläni myös juuri nyt sellainen tunne, että kaikki sanat on käytetty, kaikki tunteet ruodittu moneen kertaan.
Mietin JJ:n kirjoitusta. Aluksi koin myöskin poikani kuolman rangaistuksena itelleni, kunnes tajusin, että niin ei varmasti ole. Pojallani oli oma elämänsä, hän ei ollut mikään Jumalan välikappale, jolla minua kuritetaan. Tunteisiini sekoittui siinä alkutilanteessa tietysti tuskaa ja huonoa omaatuntoa omasta riittämättömyydestäni, jossittelua ja niitä miksi, miksi en tehnyt niin ja näin, että poikani olisi vielä voinut elää. Hänen elämänsä oli kuitenkin hänen omansa, hänellä oli oma elämäntarinansa ja se päättyi näin lyhyeen. Sen poikani kuolemasta johtuvan suuren surun ja koko tämän menetyksen hyväksyminen on kenties jossakin katsottu minulle kuuluvaksi ja minulle hyväksi, niin vaikeaa kuin se nyt onkin mieltää ja ihmisen järjellä ymmärtää. Joskus kaikkeen saamme selostuksen, niin vakaasti uskon.
Jaksakaa ystävät, kukin teistä tahoillanne
Hyvää huomenta Viola
Toivottavasti toivut flunsasta. Lumitöitä taitaa sinulle tänäänkin riittää. Voi hyvin.
Hei kaikille
Flunssa oli aika tiukassa mutta olen siitä nyt parantunut. Ehkäpä tämä nyt ollut keuhoputkentulehdus oli vähän tiukemmassa kun polttelin taas tupakkia ja sikareita. Nyt olen ollut kaksi viikkoa polttamatta. Olen lukenut palstaa mutta en ole saanut kirjoitetuksi. Jotenkin tuli sellainen olotila, että itseänikin alkaa kirjoitukseni kyllästyttämään. Se on sitä tyhjää oloa. Ei ole mitään annettavaa, olisi vain otettavaa mutta siihenkin tarttuminen on joskus niin kamalan vaikeaa. Päivällä tuli mieleen yksi pojan lähettämä tekstiviesti. Asuimme silloin vielä yhdessä mutta hän ilmoitti etsivänsä asuntoa. Vastasin hänelle, että voi harmi, olisit ollut nyt vielä luonani ainakin armeijan ajan. Hän vastasi siihen: älä huoli, meidän yhteinen aika ei ole vielä ohi. Meidän yhteinen aika ei silloin vielä ollut ohi mutta ei siihen sitten kauaa mennytkään kun se jo oli ohi. Ehkäpä meidän palstalla olijoidenkaan yhteinen aika ei vielä ole ohi vaan sinnikkästi koetamme toinen toistamme tukien täällä olla lukien ja kirjoittaen.
Tänään minuun otti yhteyttä naapurikaupungin ystävä komisario joka tuli tapaamaan minua heti pojan kuoleman jälkeen vaikkei onnettomuus ns. heidän puolellaan ollutkaan. Hän kysyi minua mukaan jonkinlaiseen kampanjaan millä koetetaan estää ja ehkäistä nuorten liikenne onnettomuuksia. Sanoin miettiväni asiaa ja vastasinkin hänelle tänään, että tulen ainakin mukaan kuulemaan mikä olisi osuuteni. Oma innostus ei antaisi halua olla mukana tällaisessa mutta jonkinlainen velvollisuuden tunne iski ja ehkäpä se "turvamiehen rooli", että jos minusta vain olisi jotain apua ja jonkun nuoren elämä ei vielä katkeaisikaan liian aikaisin. Ettei se jonkun yhteinen aika vielä olisikaan ohitse läheistensä kanssa.
Ikävä on minua kalvanut kovasti. Johtuneeko siitä, että olen vaan ollut tämän suruni kanssa? En ole sitä sanoiksi pukenut. Olen vain pidätellyt sitä ikään kuin suurta oksennusta niellen. Tämä kirjoittaminen on kuitenkin ollut minulle sitä surun purkamista ja vain osallistumalla voin olla mukana. Tässä seesteisessä olossani olen taas tuntenut senkin kuinka haluan kieltää itseltäni kaiken hyvän. En osaa tai hyväksy, että nauttisin jostakin. En edes niistä ihmiselle kuuluvista perustarpeista. Elänkin sen mukaan etten halua osallistua mihinkään toisten kanssa ja oman kuoren alla on turvallisempaa olla.
Ystävät hyvät. Suru pysyy meissä loppuun saakka. Arjessa tulee vastaan vaikeuksia mutta myös iloja mihin pitää koettaa jaksaa tarttua. Rakkaan ja ihanan poikani sanoin: älkää huoliko, meidän yhteinen aika ei ole vielä ohi. Isän kätteen yönne. t. Turvamies
Mä olen nyt viime aikoina ajatellut paljon äitiä ja hänen elämäänsä..Poismenoa on vieläkin vaikeaa hyväksyä ja sitä, ettei mulla ollut mahdollisuutta enää nähdä häntä sen vain parin kuukauden aikana, mitä hänen sairaus kesti..Vihaa taas tunnen siitä että alkoholisti asettaa asiat ihan omaan tärkeysjärjestykseensä ja olettaa sitten että muut sopeutuu elämään täysin sen mukaan..
Olen menossa vielä tässä kuussa alkavaan seurakunnan sururyhmään, toivottavasti se saisi vähän näitä johonkin jumittuneita tunteita heräämään. Eihän suremiseen tietysti mitään täysin oikeaa tapaa ole mutta se että saisi sen surutyön varsinaisesti jotenkin alkamaan..Niin paljon tässä mielessä pyörinyt näitä tunteita ettei sitä aina itsekään tiedä missä on oikein menossa..
Tässä vielä mun eilen kirjoittama runo:
Tunteiden kiertoradalla
Niinkuin planeetat, Kuu ja Maa radallaan
kulkee ajatukset hämärässä omalla tavallaan
Joskus tuntuu että väsyy kaikkea tuntemaan
mutta silti ei saa tunteita vihasta rakkauteen
koskaan loppumaan
Tunne aina niin lähellä on
että voi sitä melkein koskettaa
Eikä ikävää nämä monet sanat lopettaa
se aina jäljelle jää
silloinkin kun sanat iäisyyteen häviää
Kiitos Jonna81 runosta,hyvin osaat pukea tunteita runoksi,osaisipa itsekin kirjoittaa näitä tunteita.
Hyvä,että oletta Viola ja Turvaies toipuneet flunssasta. Sitä onkin paljon liikkeellä,meilläkin tyttö jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä flunssassa ja vähän yks ja toinen kuuluu olevan.
Ajatukset myllertää kovasti,ystävänpäivän myötä tulee vuosi täyteen,pojan lähdöstä,vieläkin on vaikea sanoa tai kirjottaa kuolemasta. Aivan kuin se ei olisi niin saavuttamattomissa kun sanoo "pois lähtenyt",kuin kuollut.
Pakkanen kieppuu 10 nurkila ja hienoa viti lunta karvoo. Onneksi ei ole mitään kovaa tuulta.
Laitanpa mieki tähän yhden runon,joka löytyy myös lauluna (en ole itse kuullut lauluna),Petri Laaksosen "Katso sinä elät"-levyltä. Sanat M-A Kaskinen,Mikko Ojalan Sinulle-runoa mukaillen.
Vielä kerran tulee päivä
kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä milloin
se on koittava.
Niin kuin joku koputtaisi
hiljaa kotiovella,
silloin tiedän,
nyt on aika lähteä.
Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä kädestäni kiinni,lohduta,
että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla:
tulet mukana.
Sitten anna minun mennä,
kun on aika lähteä,
kerro kuinka unelmoimme
joka kevät yhdessä.
Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Toivon,ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä,että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta,
kuiskaa korvaan hiljaa vain:
irti päästä,olet vapaa lähtemään.
Tämä runo jos mikä,kuvaa syövän saattohoidon loppu hetkiä...irti päästämistä. Ikävä on suunnaton ja elämä jatkuu meillä omaisilla...opetellen tätä uutta elämää,ilman yhtä rakasta.
Kirjotelkaa kun jaksatte....hyvää päivän jatkoa kaikille
Hyvää huomenta kaikille
Kiitos runoista. Ne ovat kauniita ja niiden sisältöön on helppo uppoutua. Näin taas pojasta unta viimeyönä. Unessa hän oli muutaman vuoden ikäinen. Ehkäpä se on juuri sitä ajattomuutta kun näen hänet unessa eri ikäisenä. En ihmettele, että yöni oli levoton ja unet näyttäytyivät. Kävin eilen pitkän keskustelun pojan onnettomuudesta ja siitä miten elämäni on muuttunut täysin liittyen siihen projektiin millä ehkä yritettäisiin estää nätä kuolemia. Tällainen keskustelu todellakin repii arvet auki mutta koetan silti olla mukana velvollisuudestani ja auttamisen halusta. Muutoin en haluaisi näitä haavoja enää avata uudeleen ja uudelleen. Josko ne sitten vielä ovat edes arpeutuneetkaan. Itselleni herää epäillys, että pystyykö kukaan millään projekstilla vaikuttamaan myönteisesti onnettomuuksissa sillä elämä vaan jatkaa samaa rataa näidenkin kuolemien suhteen. Kun ne päivät tulevat täyteen niin ne tulevat täyteen, tulee kuolema sitten miten hyvänsä ja millä tapaa hyvänsä. Ehkäpä erinäisillä projekteilla pitäisi enempi satsata myös tähän elämiseen ja siihen yhteiseen aikaan, kouluttaa ja kehoittaa nauttimaan elämästä ja elämään sitä sovussa kaikkien kanssa. Siinäkin voisi olla jotain hyvin kasvattavaa.
Mutta nyt tähän päivään. Lähden kohta liikenteeseen ja käväsen suomen itärajalla toivottavasti palaten illaksi kotiin. Siihen ihmeelliseen ja näkymättömään Isän kätteen jäädään tänäkin päiväni kaikki palstalla olijat. Voikaa hyvin.
Hyvää huomenta kaikille mutta aiankin itselleni
Kuten jo tiedänkin niin pääsin eilen turvallisesti kotiin. Tänään lähden uudelleen liikenteeseen tuonne Kaakon kulmalle ja toivomus olisi taas illaksi kotiin. Käsittämätön tämä flunssa. Toivuin siitä jo vanhvan antibioottikuurin kautta mutta nyt on taas kurkku kipeä ja nenä tukossa. Alkaako tämä flunssa uudelleen?
Tämä talvi on ankara lumen ja -26 pakkasen suhteen. Poltto-öljyä paloi ennätyksellisesti ja nyt se on loppu. Tilasin sitä jo paripäivää sitten mutta toimitusta ei vielä ole tullut. Onneksi on nuo ilmalämpöpumput ja pari puulämmitteistä uunia käytössä. Kävin myös pojan haudalle kaivamassa käytävän. Melkein metrin syvällä kulkee polku lumipenkassa enne kuin pääsee kiven luo. Laitoin sinne edelleenkin kynttilän kiveen ja toisen lyhtyyn kaikille teidän rakkaille.
Kun olin sairaana en mennyt alakertaan remonttihommiin. Oli kylläkin lumitöitä mutta uusi vahva lumilinko auttoi siinä tehtävässä. Jonkinlainen tekemättömyys harrasteista tai mielekkäistä tehtävistä mahdollistaa jonkinlaisen masentumisen ja ajatusten synkkenemisen. Se tekeminen on lepoa ajatuksilleni ja jaksan sitäkautta paremmin edetä paremmin päivittäin. Olen huomannut samaa teidänkin kirjoituksissa kuinka kirjoitatte myönteisesti joistakin tekemisistänne.
Tienpäälle on taas lähdettävä. Voikaa hyvin ja tietenkin päivänne siihen Isän kätteen
Pitkä lamautuneisuus on vaivannut. Huolia ja murheita on riittänyt koko talven ajan. Olen kurkkuani myöten täynnä omakotitalon talkkarin hommia, lumen luomista ym. Kyllä lumi ja talvi kiva on, mutta tarvitseeko lunta ja pakkasta tulla yhden talven aikana kymmenen talven edestä.
Työpäivät ovat venyneet kolmisen tuntia matkojen vuoksi, ja sen jälkeen pitäisi vielä jaksaa tehdä jotain kotonakin.
Huhhuh tulipa vuodatus.
Sydän syrjällään, kaunis tuo kirjoittamasi runo ja kuinka totta. Tuon luopumisen läpikäyneenä tiedän millaisen taistelun omainen joutuu käymään itsensä kanssa, että pystyy antamaan järjelle voiton tunteistaan, eikä pitkitä toisen kärsimystä omien tunteidensa takia, vaan antaa rakkaan ihmisen lähteä.
Jonna81, jatka kirjoittamista, tuo on surutyön yksi muoto, kirjoittaa ajatukset, varsinkin kun ne myllertävät sekamelskana päässä. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia. Kauniisti osaat kirjoittaa.
Turvamiehelle turvallisia ajokilometrejä!
Hei teille kaikille !
Kiitos kaunniista runostasi Jonna81 ja Sydän Syrjällään. Niissä on niin paljon näitä tunteita, joita kukin meistä olemme joutuneet käsittelemään.
Täälläkin lunta ja lumenluontia. Aamulla kun kello soi, niin ei millään olisi jaksanut nousta. Ulkona oli kummallisen hämärää, kun tuossa kahdeksan jälkeen lähdin liikkeelle (pyörällä kaiken lisäksi). Lunta pyrytti ja ei oikein nähnyt ollenkaan eteensä. Minulla oli vain sellainen parin tunnin juttu tänään ja kun palasin kotiin, niin tein tuossa juuri tunnin verran lumitöitä. Kuulin juuri, että aura-auto kävi, joten pitäisi vielä mennä tuo sisääntulo puhdistamaan.
Kiitos Turvamies kynttilän sytyttämisestä. Haudalla kävimme miehen kanssa viimeksi viime lauantaina ja silloin lapioin lumet siellä.
Kurja, jos flunssasi tulee uudelleen päälle. Itse olen nyt taas toistaiseksi ihan Ok. Kävin eilen jopa talviuinnissa taas.
Mietit tuota juttua, mihin osallistut, siis sitä niiden poliisien kanssa, miten ehkäistä nuorten liikenneonnettomuuksia. Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat sillä, että et jaksaisi vetää enää pintaan asioita, jotka vain repivät haavoja auki,haavoja,joiden päällä on vain ohut kuori. Jos ajattelee,kuten mainitsit, että siitä ei oikeastaan oliskaan hyötyä kenellekkään, ajatellen, että ihmisellä olisi ennalta määrätty kuolinhetkensä.
Uskon, että meille on annettu kuolinhetkemme, tai elämällemme on alusta asti suunnitelma, tietyt asiat annettu täällä tehtäväksi, tietyt koettelemukset koettaviksi. Voiko ihminen kuitenkin itse muuttaa tätä suunnitelmaa ? Voiko hän kääntyä, jos hän ei kuljekkaan sitä tietä ja niitä päämääriä kohti, mitkä hänelle oli alun alken tarkoitettu ?Annetaanko ihmiselle lisä-aikaa jostakin syystä ? Voiko se lyhentyä ? Uskon oikeastaan tähän. Joku,joka elää hyvin epäterveellisesti voikin saada tapojaan muuttamalla vielä uuden mahdollisuuden elää, muuten hän olisi kenties kulkenut ennenaikaiseen kuolemaan. Uskon kuitenkin, että se lopullinen ratkaisu on sittenkin Luojamme käsissä. Hän päättää, mikä on sitten lopulta hyväksi meille itsekullekkin. En nyt tiedä, miten te kokoonnutte tai mitä tuo suunnittelemisenne nuoren liikennekäyttäytymisen ympärillä sisältää, mutta minulle tuli vain tunne, että ei kai sinun tarvitse mennä kertomaan jonnekkin kouluille tai jotakin sellaista, sellaiseen tuskin itse ainakaan jaksaisin lähteä mukaan. Tämä on vähän sellaista tasapainottelua, kun ei itsekkään tiedä vielä, että miten tämä elämä oikein loppujen lopuksi kannattelee,niin on arka antamaan itsestään liikoja.
Turvallista matkaa muuten sinulle !
Lunta tulee taas taivaan täydeltä ja lähden pihatöihin vain. Jakselkaa ystävät
Hei Pirstaleita
Lamaantuneisuus kuuluu välillä tähän elämään ja suruun. Aina vaan ei jaksa mitenkään olla aktiivinen. Ymmärrän hyvin myös lumitöiden runsauden. En ole oikein milloinkaan niistä pitänyt ja siksi olenkin vakaumuksellinen ilamstonlämpenemisen kannattaja. Minulla on nyt uusi lumilinko. Sellainen vähän tehokkaampi kuin vanha ja lumi lentää. Silloin kun lunta tuli yhtenä vuorokautena aivan kamalasti ajelin lingollakin aamulla 3h ja iltapäivällä 1,5h. Meillä on ns. yläpiha ja alapiha sekä autokatokset joidenka päältä on myös lumet otettava.
Tiedän myös muistakin vanhaan omakotitaloon liittyvästä värkkäämisestä joten myötätuntoni on edelleen puolellasi. On omakotitalossa paljon hyvääkin ja en en tahtoisi muunlaista asumismuotoa. Suosittelen talkkarin hankkimista joka hoitaa tehtävät tai jakaa kanssasi ko. tehtävät.
Kiva kuitenkin kun kirjoitit ja kerroit kuulumisistasi. Olet jäänyt mieleeni eniten siitä yhdestä kirjoituksesta missä rohkaisit siihen olejnkorteen tarttumaan. Silloin se osui niin hyvin sen hetkisiin ajatuksiini. Kiitos sinulle siitä. Voimia niihin lumitöihin!
Voimia Viola lumitöihin! Lohdutukseksi kaikille lumityöntekijöille - kevättä kohti ollaan menossa. Tänään tuntui jollakin tapaa keväämmälle pakkasesta huolimatta sillä nyt on valoisaa aikaa ajaa paljon pidempään. Pikkulinnutkin visertelevät vilkkaammin. Viikonlopulla laitan lumilingon avolavan lavalle ja käymme Jyväskylässä avustamassa puolison sisarta lumitöissä. Voimia sinulle!
Terveiset täältä!
Olen lukenut palstaa edeleen ja ajatellut teitä kaikkia,monesti on pitänyt kirjoittaa mutta se
on vain jäänyt.
Olen päättänyt nyt ottaa suuren harppauksen, uusintuulin lähden kevättä kohti
pirteämpänä,iloisin mielin katsoen mitä minulla on vielä edessä,olen päättänyt päästää
surusta ja kaipauksesta irti.On aika antaa puolisolleni rauha,rauha antaa hänen nukkua
onnellista ikiunta uskoen siihen että vielä joskus kohtaan hänet.
Elämä kulkee eteenpäin ja ikuisesti en voi surussa rämpiä.Minulla on kauniit muiston hänestä
sydämessäni.
Toivotan teille kaikille ketjulaisille,aurinkoista kevättä ja linnunlauluja sydämiinne!
Anseliga68
Olipa mukava kuulla sinustakin. olen aina pitänyt sinua yhtenä meistä ja vaikket aina kirjoita niin tiedän sinun olevan mukana lukemassa. Elämän suunnitelmasi kuulostavat erittäin hyvälle ja kannustaa varmaan meitä muitakin kipuamaan eteenpäin. Pysy mukana ja kerro välillä kuulumisiasi. VOI HYVIN!
Hei kaikille
Kiitos hyvänmatkan toivotuksista. Olen taas turvallisesti kotona ja edestakaista matkaa tälle päivälle ajoin koiran kanssa n. 550km. Oli erittäin hyvä ajokeli ja aurinko paistoi paikkapaikoin. Pakkanen kuitenkin pysyi n. -13 - -15 asteessa kokopäivän. Pikkupoika tuli perheineen meille yökylään. Käytettiin poikaa juuri vannassa ja voi sitä veden läiskintää. Pikku kädet paukuttaa ja jalat sätkii. Leveä hymy naamalla kertoo kuinka ihanaa onkaan olla kylvyssä. Voi kun saisin sen alakerran ammeen laittettua paikalleen niin pääsisimme yhdessä räiskyttämään vettä oikein kunnolla. Oma poikanikin oli kova uimaan. Ihan pienenä ei osannut uida mutta sukeltaa osasi. Joskus uimme yhdessä vähän syvemmälle ja päästin sitten hänet irti. Poika oainui pinnan alle ja sukelsi rantaan missä jalat ylettivät pintaan. Kun sitten oppi uimaan niin rypi kaikki kesät tuossa lampemme rannassa. Kylpylöissä laskimme liukumäkiä ja kun hän hyppäsi kylpylän ns. villivirtaan huusi hän minulle: - minä menen edeltä, tule sinä perässä ja ole minun turvamies. Ja minä olin turvamies. Tulin perässä ja olin valmis ottamaan hänet kiinni tai suojelemaan ettei törmäisi liian kovalla vauhdilla jvesikourun seinämiin. Puolitoista vuotta sitten kun poika meni edeltä, en pystynyt turvaamaan häntä. Turvamies ei ollut paikalla.
Mukavaa, että kirjoittelette. Olisi mukava kuulla niidenkin kuulumisia ketkä eivät ole pitkään aikaan kirjoittaneet. Voimia teille kaikille ja muistakaa myös levätä. Se seesteisyys kuuluu myös elämäämme. Isän kätteen yönne.
Kiitos ajatuksistanne,hyvä että löydytte täältä.
Mies lähti aamula ajeleen Sodankylään, katsomaan pojan valatilaisuutta ja mie jäin kotia kakun tekoon ja lämmittelen saunan valmiiksi kun illan suussa palaavat kotia.
En nyt pitemmästi kirjottele,mutta laitan musiikkilinkin,kuunnelkaapa niitä sanoja...minusta sopii meille sureville ja ikävöijille...sitä lohtua kun etsimme kaikki. "Petri Laaksonen: Toivon sinulle, ystäväni" http://www.youtube.com/watch?v=wNPL4MkbOqw&feature=related
Voikaa hyvin kanssa kulkijat ja kirjotelkaa kun jaksatte.
Hyvää huomenta kaikille
Kumma juttu tämä flunssa. Paranin tästä jo yhden kerran sen lääkekuurin avulla ja sainkin olla muutaman päivän ns. terveenä. Nyt tämä sama tauti alkaa uudelleen samoilla oireilla, kurkku kipeä ja kamala nuha. Ilmeiseti kuuluu sarjaan jatkuvasti paljon lunta ja -kovaa pakkasta. Voimia lumitöihin, muihin töihin ja vapalla olemiseen.
Kiitos Sydän Syrjällään musiikkilinkistä. Sinä löydät niin hyviä musiikkikappaleita. Tässä oli juuri sellaiset lohduttavat sanat tosiaan juuri "meille" , sellaiset sanat jotka saavat kyyneleet vuotamaan, mutta sillä tavalla vapauttavasti. Saa pois sitä ikävää tunnetta, joka lamaannuttaa ja tekee vain katkeraksi.
Kurjaa tuo flunssan pitkittyminen tai uusiminen Turvamies.
Nyt on tauteja liikkeellä, luulisi, että kaikki pöpöt jo kuolleet pakkaseen, mutta eikö mitä. Välipoika on ollut viikon Kotkassa työreissulla taas ja miniä yksin lasten kanssa. Miniä sairastui jo sunnuntai-iltana vatsatautiin ja vanhempi lapsi sai sen tiistaina. Onneksi toinen mummo pääsi sinne hätiin. 5 v soitti tässä illansuussa ja kertoi nyt olevansa jo aika terve ja että pääsee kyllä huomenna iskää lentokentälle vastaan. 5 v:stä on kiva katsella lentokoneita ja hän onkin usein käynyt isänsä kanssa kentällä katselemassa lähteviä ja tulevia koneita.
Toivotaan nyt, että saat itsesi kuntoon Turvamies.
Hyvää yötä kaikille ystävät nimiä mainitsematta. Kaikki olette mielessäni.
Kävin tänään pojan haudalla ja sytytin sinne kolme kynttilää. Yhden kiven lyhtyyn. Yhden sisareni tekemään jäälyhtyyn ja sitten sellaiseen hautalyhtyyn teidän kaikkien rakkaittenne muistoksi ja sen sanoin ääneen pojalle, että tämä on nyt niiden ketjussa olevien ystävieni rakkaille, että tiedät.
Voikaa hyvin
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille palstalaisille! Olette olleet tukijoita ja TOSI YSTÄVIÄ.
Täällä aamu valkeni ja pakkasta -17 astetta, kaunista aurinkoista. Suunnitelmissa on hiihtää mökille katsastamaan siellä rakennsuten kattojen lumitilanne, mutta tuntuu tuo ilma aika kylmältä. Tuolla meren jäällä viima lisää pakkasen purevuutta. Johonkin ulkoilemaan on joka tapauksessa suunnattava. Eilen ei tullut juuri liikuttua. Kävimme autolla kaupungilla vähän kaupoissa ja sitten iltapäivällä avannossa. Hyvää se avanto teki, mutta eihän siitä kuntoiluksi ole, vaikka hyvät yöunet antoikin.
Aurinkoista talvipäivää täältä pohjanmaan rannikolta
Hyvää ystävänpäivää minultakin teille kaikille
Olimme eilen Jyväskylässä puolison sisaren luona. Tein lumilingolla kevättä ajamalla lumet etäänmäksi jotta lopputalven lumet mahtuisivat omakotitalon pihamaalle. Flunssa vaan meinaa painaa päälle mutta kotona on hyvä olla. Teetätin vanhasta vhs-kasetista dvd:n. Olen itse kuvannut sen vuosina 1990 - 1995 kun lapset olivat pieniä. Voikaa hyvin ja viettäkää hyvä viikonloppu.
Hyvää ystävänpäivää täältä Torniostakin teille kaikille sinne jonnekin. Tääläkin paistaa aurinko ja pakkasta on -15.
Haudalla lähdemme käymään päivemmällä sytytteleen kynttilöitä,nyt on tasan vuosi.
Voikaa ystävät hyvin,te tärkeät tukijat ja lohdun tuojat.
Ystävän laulu http://www.youtube.com/watch?v=sREk3WmG7Ao
Videoita ole koostanut minäkin lähetellyt sukulaisille ja tytön lapsuuden kavereille kun muistivat hautajaisissa voimia hekin tarvitsevat en tiedä jaksavatko katsella,siskollekkin tarjosin vastaus kuului ehkä myöhemmin kun kuuli että äiti ja isäkin on mukana dvd.llä.Koville ottaa mutta jotenkin rauhallinen tunne kun noitten videoitten/valokuvien kanssa touhuaa ja aika rientää ettei huomaakkaa kun pari koleme tuntia meni.
Turvamies minusta et ole valmis kelaamaan poikasi kuolemaan liittyviä asioita vielä jotenkin haluat pitää kiinni niistä hyvistä muisoista mitä teillä oli.Harkitse nyt tarkkaan mihinkä olet lähtemässä mukaan kun vanhoja arpia taas auki revitään uudestaan olethan tehnyt jo niin paljon työtä itsellesi että jäisi mahdollisimman pienet arvet.
Laskiaisena mentiin aina kaikki pulkkamäkeen tyttöni oli kova laskemaan mäkeä.
Ystävänpäivää myös täältä mennään yhdessä eteenpäin kevättä kohti.
Hei ja hyvää ystävänpäivää!
Kiitos runosta sydän syrjällään. Palasin tänne nyt myöhemmin kirjoittamaan, ekalla kerralla alkoivat vain kyynelet valua, kun tuon luin. Nousi mieleen kaikki muistot terhokodista. Nyt en halua tekstiä lukea uudelleen, ettei taas nouse tunteet pintaan, kun kohta lähden ihmisten ilmoille urheilemaan.
Tahdon vain sanoa, että itselle se että käyn täällä palstalla ikäänkuin saa minut pitämään liiaksi kiinni surussa. On hienoa että on tälläinen paikka, mut toisaalta pitäisi jotenkin mennä eteenpäin, sitä läheisenikin olisi toivonut ja sanoikin toivovansa kun vielä eli. Että pitää vain jatkaa elämää. Siksi olen ottanut palstaan etäisyyttä. Vaikka niin kauhean vaikeaa on välillä.
Tietääkö muuten joku kun minun koneeni on yhtäkkiä muuttanut kaikki suomi24 kirjoitukset tekstimuotoon? Keskustelun aiheet näkyy vielä normaalisti, mutta itse keskusteluista puuttavat entiset siniset värit ja "laatikot", kaikki näkyy vain yhteen pötköön tekstinä. Mitenköhän ihmeessä saisin taas tämän näyttämään samalta kuin ennen, tätä on raskas lukea?
Palstan alussa otsikossa ETEENPÄIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA siinä alapuolella on "viestien esitystapa" kolme vaihtoehtoa josta vallita jos tota tarkoitit.
Hei
Minun kone on joskus mennyt myös ihan outoon näkymään palstalla. On sellainen mustavalkoinen tekstipötky jota on hankala lukea. Auttaa kun kirjautuu ulos ja käynnistää palvelun uudelleen.
Iltaa jj
Katsoin tänään sen kuvaamani dvd:n kodista ja lapsista. Sitä on kuvattu v. 1990 ja 1995. Koti on erilainen kun on rempattu milloin mistäkin. En ollut nähnyt tuota kuvausta moneen vuoteen ja nyt poikaakin katsoin ja kuuntelin ihan erinäkökulmasta. Erikoista sekin, että lasten äiti luki illalla sängyssä pientä kirjaa lapsille missä Jeesus herättää pienen tytön kuolleesta.
Olen kyllä miettinyt sitä mihin minua on pyydetty. Siinä käsitellään tapahtumaan omaisen ja isän näkökulmasta. on selvää, että se repii auki sitäkin mitä on monelsta osin paennut. Ehkä minun pitää sekin käydä lävitse jotta vahvistuisin ja aika siihen saattaa olla sopiva. En tiedä sitäkään, että onko aika sopiva mutta nyt mahdollisuutta kuitenkin tarjotaan. Olen edelleen sitä miletä, että kuolema tulee kunkin kohdalle silloin kun se on tullakseen. Uskon siihenkin, että on myös olemassa tilanteita missä voidan ikään kuin ottaa jatkoaikaa tai sitä lähtöä siirtää. Nyt mietinkin sitä, että VOISIKO minusta olla siihen, että kertomalla omasta menetyksestäni voisinkin siirtää jonkun poislähtöä? No, minunhan ei tarvitse tässäkään asiassa ryhtyä päättäjän asemaan vaan kun teen sen oman osuuteni on päätökset ja tapahtumat sen jälkeen muiden käsissä.
Ainahan minulla on myös jonkinlainen takaportti kieltäytyä tai perääntyä. Asioita pitää koettaa miettiä järjellä mutta myös tunteella.
Tänään oli kiva päivä. Vanhempi tytär kävi puolisonsa kanssa. Tytär on ollut nyt reilun puolivuotta käyttämättä alkoholia ja se myös näkyy hänestä. On jotenkin valoisampi ja energisempi. Hänelle on nyt suuri asia sisarensa pieni poika mitä menee useasti töidensä jälkeen hoitamaan tai katsomaan. Pikku poika on nyt meidän kaikkien elämässä se jonkinlainen kiinnekohta ja tulevaisuus vaikka oma elämä olisikin seesteistä.
Hyvää viikonlopun iltaa teille kaikille ja sinne Jj:n perheeseen. Kun tekee omanosuuden niin loput ja kaikki on Isän kädessä. Siihen käteen toivotan hyvät yöt teille kaikille.
Hyvää alkuviikkoa kaikille
Meillä paistaa aurinko, -13 pakkasta ja linnut laulaa puittenoksilla. Aivan ihana talvikeli. Kävin koiran kanssa pojan haudalla. Tein lumityöt, poistin palaneet kynttilät ja sytytin uudet. Toisen taas kivenlyhtyyn pojalle ja toisen taas erilliseen lyhtyyn teidän kaikkien palstallaolijoiden rakkaille. Jotenkin siitä on tullut tapa ja minusta se toimii näin hyvin. Pieni liekki siellä tai täällä on merkki yhteenkuuluvaisuudestamme.
Tänään on pikkupojan puolivuotis syntymäpäivä. Pojan täti ja vanhin tyttäreni on höyrynnyt kovasti näitä synttäreitä. On hankkinut lahjoja ja siispä mekin ollaan mukana ja mennään niitä juhlimaan illalla. Puolisoni osti pojalle pehmokännykän jota puristaessa kuuluu erinlaisia ääni. Hän sanoi, että jokamiehellä pitää olla oma kännykkä ja nyt pojallakin on sellainen. Kyllähän kännykkä on jossakin mielessä todella tarpeellinen. Minulla on nyt sellainen missä on reilun kokoinen näyttö ja käyttöjärjestelmä pyörittää erinomaisen hyvin ja nopeasti nettiä ja sähköposteja. Korvaa työkaluna kannettavaa tietokonetta. Liittymässä on vielä rajaton datankäyttö niin voi ihan hyvin Googletella tai seurata tätä palstaa sinne kirjoittaen. Nettiradio antaa mahdollisuuden kuunnella satoja kanavia musiikkia eripuolilta maailmaa. Joskus tuntuu, että sillä soittaminen alkaakin olla ihan sivuseikka. Tärkeintä kuitenkin, että yhteys säilyy. Yhteyttä voi olla niin monenlaista, sitä voi olla unissa, ajatuksissa, netissä, puhelimella, puhumalla... ihan miten vaan. Yhteys on se missä voi vaihtaa kokemuksia ja tuntemuksia. Niitä voi myös saada ja luovuttaa. Siksi on tärkeää, että YHTEYS TOIMII.
Voikaa hyvin ja pidetään yhteyttä. Myös sinne Isän kätteen voi olla yhteydessä.
Ytäaikaa koneella Turvamies. Istahdin tähän koneen ääreen juuri ja tietysti piti tarkistaa ensimmäisenä teidän viestinne.
Täälläkin ihana talvisää, aurinkoa, pakkasta aamulla -15, mutta nyt taitaa olla jo lämpimämpää.
Hiihtelimme eilen mökille. Pakkanen lauhtui aamusta ja n. klo 11 maissa, kun starttasimme,niin oli vain -6 astetta ja ihan mahdottoman hieno hiihtokeli. Paikka paikoin jään päälle oli tullut vettä ja lumi oli sohjoista. Yritimme seurata vain moottorikelkan raitaa, jossa lumi oli kovettunut.
Mökillä oli kaunista, koskematonta lunta kaikkialla. No hirveästi lunta rakennsuten katoilla myös,joten mies sai huhkia pitkät tovit saadakseen suurimman osan lumesta maahan. Joimme sitten pullosta kahvit varasto-luhdin rappusilla istuen ja katselimme lumista maisemaa sinne meren jäälle päin. Rauhallista ja kaunista kaikkialla.
Käytin siellä kameraa ahkerasti ja tuli kauniita talvikuvia,joitka sitten purin tähän koneelle ja niitä saan nyt täällä ihastella.
Eilen, kun hiihtelin miehen perässä takaisin kotiin päin,niin mietin, että miten onnellinen olisinkaan juuri nyt, jos ei se ainainen kalvava ikävän tunne olisikaan tuolla rinnan sopukoissa.Kiitollisuuden tunne kylläkin, siitä, että saamme vielä olla kahdestaan tässä ylellisyydessä luonnon keskellä juuri nyt. Huomisesta ei tiedä, on vain tämä hetki, johon tarttua, mutta sittenkin se pieni surumielisyys sisällä, sille ei vain voi mitään. Kuitenkin sellainen toiseksi paras tunne eilen.
Tänään vapaana, tai iltapäivällä suunnistan englannin kurssilleni. Englannin kielen taitoni ei ole mienkään kehuttavaa. Siihen aikaan kun minä kävin koulua, niin täälläpäin luettiin saksaa koulussa pitkänä kielenä ja englannista vain lyhyet kurssit. Jossain vaiheessa osasin puhua aika hyvin saksaa,muta sekin on unohtunut aikojen saatossa, kun en sitä pahemmin ole tarvinnut. Jossakin aivojen sopukoissa se varmaan kuitenkin on ja olenkin ajatellut, että ensi vuonna voisin alkaa lukea sitä uudelleen ja verestää taitoni sieltä kesäterästä. Tuota englantia vain tarvitsee niin paljon enemmän nykyään.
Kaunista talvipäivää teille kaikille ystävät
Hei Viola
Saaristo on minulle sisämaalaiselle kovin tuntematon ja mielenkiintoinen. Meillä täällä sisämaassa on paljon vettä ja saaristoja mutta meri ja sen saaristo on aina erilainen. Minulla on tässä muutaman viikon sisällä työmatka Vaasaan. Meinaan samalla käydä katsomassa merenrantoja. Yhtenä kiinnostuksen kohteen olisi Norra Vallgrundin kalastaja satama ne kalamajat. Siellä länsi-rannikolla olisi paljon katseltavaa.
Opiskelu on sitä itsensä kehittämistä ja se ei mene milloinkaan ns. hukkaan. Mukavaa päivää sinulle.
HYvää huomenta kaikille
Meillä on keväinen aamu täällä keski-suomessa. Pakkasta -9 astetta. Kävin koiran kanssa lenkillä. Menimme lammenjään poiki metsäpoluille missä on moottorikelkkojen uria. Linnut lauloivat eriäänisesti kevättä. Elämä on edelleenkin sitä, että aamut alkavat jollakin tapaa poikaa muistellen.
Eilen olimme pikku pojan puolivuotis synttäreillä. Poika näyttää olevan nyt se suurin kiintopiste miedän kaikkien elämässä. Eikä mikään ihmekkään sillä pienessä lapsessa on se omaperäinen suloisuus ja kehitystä on helppo seurata. Muutamassa päivässä tapahtuu aina jotain uutta oppimista. Meillä aikuisilla elämä monesti "köllöttelee" paikallaan. Siksi on hyvä koettaa kehitellä itseään niin kuin jaksaa. Sitä kehittymistä ne Violakin kielikurssit ovat.
Minulla on tämä flunssa aika tiukassa. Tänä aamuna oli parempi olo kuin eilen ja nyt ei nenä enää vuoda niin vuolaasti kuin aiemmin. Flunssakin syö voimia ja huomaan olevani paljon väsyneempi kuin normaalisti. Mitään ylimääräistä omien töitteli lisäksi en ole jaksanut tehdä. En edes alakerran remonttia. Katsotaan nyt jaksaisiko sinne mennä viikonlopulla.
Hyvää laskiaistiistaita teille kaikille ja Isän kätteen päivänne
Hyvää laskiaistiistaita sinullekkin Turvamies!
Ikävää, että tuo flunssa vieläkin vaivaa. Talvi on ollut niin kylmä, että sekin on varmaan verottanut voimia enemmän kuin normaalisti.Normi töiden lisäksi on muutenkin raskasta varsinkin pimeään aikaan mitään ylimääräistä saada aikaan. Illat ovat vieläkin pimeitä ja lyhyitä. Eilen olimme kävelyllä tuossa kuuden jälkeen ja oli kuin yöllä, kylmää,pimeää ja vain tähtikirkas taivas. Tähtikuviot näkyivät selvinä taivaalla, kun niitä yritin sieltä miehelle osoitella.
Meillä on täällä nyt -17 pakkasta ja aurinkoa ei ainakaan toistaiseksi näy.
Meilläkin on nuorempi lapsenlapsista täyttänyt vuoden. Viime viikonloppuna oli tarkoitus juhlia synttäreitä,mutta sittenhän kävi niin, että äiti ja isoveli olivatkin viikolla niin huonossa kunnossa, että juhlien järjestämisestä ei tullut mitään. 5 v oli vielä sunnuntainakin vatsataudissa, kun se jotenkin hänellä pitkittyikin. Luulimme jo perjantaina, että on terve, mutta alkoi uudelleen. Eilen illalla oli kuulemma jo aika hyvässä kunnossa. Ensi viikonloppuna uusi yritys juhlien suhteen. Sopii hyvin, kun nuorin poikakin tulee ensi viikonlopuksi kotiin ja jääkin viikoksi,kun siellä etelässä on hiihtolomaviikko. Meillä täällä on hiihtoloma vasta viikolla 9. Nuorin poika on tämän 1v:n kummi.
Hyvää päivää sinulle Turvamies ja teille kaikille toisille myös. Kirjoitelkaa kuulumisia, jos jaksatte ja siltä tuntuu
Kiitos hyvänpäivän toivotuksista
Toivotukset ystävältä tuntuvat aina hyvälle ja ennenkaikkea aidolle. Aina ei kakkien toivotukset tunnu jotenkin aidolle.
Tuosta flunssasta vielä. Jotkut ketkä ovat ottaneet ns. sikapiikin sanovat, että heillä on ollut poikkeuksellisesti nyt pitkä ja useaan otteeseen tullut nuha-flunssa. Ei minullakaan yleensä tällaista ole ollut. Onko joku teistä ottanut sikarokotteen ja potee pitkääkiusallista kuumeetonta flunssaa.
Hyvää päivää teille kaikille ja luottakaa siihen, että elämä etenee surusta ja ikävästä huolimatta.
Hyvää pakkas-aamua kaikille
Tämä talvi on erityisesti rankempi sään suhteen mitä muut talvet ovat pitkään aikaan olleet. Pakkasta -27 astetta ja se tuntui poskipäissä kun olin koiran kanssa jäällä. Talven kovuus ja rankkuus tuntuu myös taloudellisesti. Lämmitysöljyä palaa ja uusi lumilinkokin piti hankkia. Pohjoisen ihmiset pitävät tätä säätä ihan normaalina ja niin varmaan heillä se onkin mutta täällä ollaan eletty jo pidemmänaikaa leudommin. Pakkaset ja lumenmäärät ovat nyt kuin Kekkosen aikaan ja siitäkin alkaa olla jo aikaa. Ehkä teemme muutoinkin paluuta Kekkosen aikaan?
Seuraan myös itseäni ja monesti mietinkin, että minkälainen kovuus ja rankkuus tuntuu minussa? Niin kuin monesti olemme todenneet on elämämme muuttunut niin monelta osin täysin. Jos ei omaa rakastavansa itseään, ei sitä voi oikein toisillekaan ammentaa. Se kaivattu onnellisuus pysyy poissa samoin kuin lämpimämmät ilmat. Vaikka aika kuluu ja päivät vaihtuvat tunnen edelleen olevani hengellisessä kuolemassa. Hengellinen elämäni ei ole sitä mitä se enne oli. En tarkoita mitään seurakunta aktiivisuutta vaan sitä mitä tunnen sisälläni. Uskon silti Häneen ja teillekin sydämestäni toivotan siihen Isän kätteen. Jotenkin tuntuu, että siinä sitä sitten ollaankin mutta ei erityisemmin mitään muuta. Tarvitseekokaan muuta?
Voimia päiväänne, rohkeutta tarttua johonkin uuteen ja itsensä tutkimista.
Isän kätteen
Meilläkin täällä rannikolla sataa lisää lunta, pakkasta tosin on vaan -7 astetta. Nyt tuntuu että saisi tämä talvi jo lopua. Meillekin tuli syksyllä 3 kuutiota koivuklapeja ja nyt ne ovat pian loppu, jj on takkaa lämmittänyt ahkerasti.
Elämä on jymähtänyt , mitään mukavaa ei ole tiedossa, väsyttää ja suru pyrkii viemään loputkin voimat. Kuljen vaan päivä kerrallaan eteenpäin. Joogassa olen nyt käynyt 2 kertaa viikossa, kerran tavallisella tunnilla ja lauantaisin fakiirimattojoogassa. Joogatuntien jälkeen olen nukkunut paremmin.
Töissä meiltä hajosi tulostin, ja on pähkäilty eri vaihtoehtojen välillä. Lopulta päädyttiin mustavalko lasertulostimeen, sillä mitä minä väritulostomella teen kun elämäni on nyt niin mustavalokista muutenkin.
Nukuin huonosti, heräsin viideltä , siksi tämä päivä ei ole kummoinenkaan. No huominen ei voi olla tätä pahempi. Huomasin juuri, etten ole keittänyt kahvia koko päivänä , joten pitääkin nyt heti lähteä kahvinkeittoon jotta jaksaa jatkaa hommia.
Kevättä odottelen ja vihreyttä ja värejä kaipaillen terveisin Kastepisara
Hyvää huomenta Kastepisara ja kaikki toisetkin
Yhteensatuma, että meilläkin oli syksyllä n. 3 kuutiota polttopuita ja nyt alkavat olla lopussa. Onhan meillä ollut aina helmikuussa koviakin pakkasia mutta keli on vaihdellut lämpöisemmästä kylmään. Nyt yhtäjaksoinen pakkanen tekee talvesta rankemman ja lämmitys kuluissa paljon kalliimman.
Minulla on kaikenlainen liikunta ihan stopissa. Ainakaan vielä ei latukoneet pystyneet tekemään kunnon latuverkostoa. Vahvan jään päällä on paljon lunta ja lumi painaa niin paljon, että se nostaa 10 - 15cm vettä jään ja lumen väliin. Jäätyneitä kelkkauria pitkin pääsee hyvin kävelemään. Alakerrassa on oma kuntosalikin käyttökunnossa mutta jotenkin on paras vire kokonaan poissa johtuen tästä jatkuvasta flunssasta. Säätiedotuksen mukaan viikonlopulla saa taas punnertaa myös lumitöissäkin. Meillä on talossa erittäin jyrkkä katto ja sieltäkin on lunta tulossa jokunen kuutio. Pikku poikakin on ollut nyt kuumeessa kolmepäivää. Neuvolassa epäilivät vauvarokkoa mutta minkäänlaisia näppyjä ei ole iholle ilmaantunut. Hänellä on lääkäriaika huomiseksi.
Tulostimesta. Minulla on ollut useita vuosia vain mustaa tekevä lasertulostin. Samassa on myös fax ja scanneri. Tekee hyvää jälkeä ja mustejauhe kestää pitkään tulostaa. Tarvitsen yleensä hyvin vähän ns. väritulosteita. Jos elämä on jo mustavalkoista niin silloin on jo erityinen tarve myös väreille. Värejä tarvitaan aina elämään mutta ei välttämättä tulostamiseen.
Surun kantaminen on kummallista. Siihen ikään kuin olen alkanut jotenkin jo tottua ja se tuntuu omalle. Päivät ovat alkaneet mennä paremmin kuin alkuaikoina. Poika todellakin elää ajatuksissani vahvemmin kuin koskaan. Tulee niin paljon asioita vastaan mihin yhdistän hänet. Surun kanssa eläminen on jotenkin tasapaksua mutta sitten tulee niitä hetkiä jotka kestävät ehkä vain sekunteja. Silloin ikävä ja suru oikein kouraisee rinnasta puristaen. Ajatuksissa leimahtaa ajatus, ettei tämä voi olla mitenkään totta. Epätoivo kahmaisee koko kropan käyttöönä. Itkun ja ahdistuksen tunnemöykky tulee kurkkuun. Mutta sitten se taas menee kohta ohi ja elämä jatkuu tasapaksuna.
Kun pidän tätä elämääni tasapaksuna on jotenkin mukava lukea kirjoituksianne arjentapahtumista. Jotenkin tuon tulostimen mietiskely ja kahvinkeitto ovat asioita joista puuttuu se jonkinlainen väri. Minulla on elämässä paljon asioita mitkä näyttävät musta-valkoiselle ja en edes osaa kaivata niihin väriä. Värit merkkaavat minulle sitä hyvää mieltä.
Kevättä minäkin odottelen mutta kun laskeskelee tätä lumen määrää niin jokin aika tulee menemään myös sulamiseen ja se taas saattaa lisätä kunnollisen kevään viivästynmistä. Sitä ei nyt kannata alkaa murehtimaan sillä kukaan ei ole minulle luvannut, että tulen asen näkemään varmasti. Minun on hyvä ja turvallista koettaa elää vain tämä yksi päivä kerrallaan. Etsiä tähän musta-valkeaan päivään värejä ja tarttua niihin jos niitä varsinkin jostakin tarjotaan.
Moniväristä päivää teille kaikille ja Isän kätteen luottaen vaikkei tuntisikkan olevansa sillä kämmenellä.
Hei teille kaikille !
Kylmää tänäänkin, aamulla -24 astetta. Laittelin kotiin tultuani tulen takkaan, kun tuntui niin viileältä sisälläkin. Ulkona on kyllä kauniin aurinkoista, mutta riitti kuntoiluksi, kun kävelin parin kilometrin matkan kotiin. Yleensä käytän pyörää talvellakin, mutta menin aamulla miehen kanssa, kun hän on tämän päivän täällä oman kaupungin tehtaalla.
Eilen illalla ajattelimme mennä avatouinnille, mutta emme saaneet sitten aikaiseksi . Kävelimme ainoasaan pienen iltalenkin, kun jotakin nyt piti tehdä. Tänään olin jo aikaisin aamujumpassa tuolla urheilutalollamme. Olisi niin nukuttanut, mutta, kun se jumppa ja venyttelyt tekevät niin hyvää ja tietää, että jos alkaa jäädä pois noista tavallisista aktiviiteteistaan, niin siihen se sitten lopahtaakin. Mitä vanhemmaksi tulee,niin sitä enemmän pitäisi pitää huolta itsestään.
Olen seurannut nyt aika läheltä tätä Suomen vanhustenhuoltoa ja alkaa kyllä tosi paljon pelottaa, että pitäisi joutua jossakin vaiheessa jonkun toisten hoidettavaksi ja armoille. Sekin tuntuu aivankuin rangaistukselta jos joutuisi elämään liian pitkään. Eilenhän tuli TV -ohjelma täältä n. 50 kim:n päästä eräästä vanhainkodista, jossa erästäkin vanhusta lääkitään 5:llä eri psyykelääkkeellä,lisäksi unilääkettä. Muutamassa päivässä hoitokotiin muttanut vanhus oli muuttunut liikuntakyvyttömäksi. Erilaista hoitoa eri paikoissa tietysti. Naapurikaupungissamme taas dementiapotilailta on otettu lähes kaikki lääkkeet pois ja 20:stä asiakkaasta vain yhdellä on unilääke ja ovat saaneet hyviä kokemuksia, pirteämpiä vanhuksia, jotka eivät ole yhtään sen levottomampia kuin lääkkeillä hoidettavat. Asenteita on niin monenlaisia, lääkäreilläkin.
Kuulun lisäksi 50 luvun alkupuolella syntyneisiin ja kaiketi niihin parjattuihin suuriin ikäluokkiin, joita nyt syyllistetään kaikkialla, että olemme olleet niin itsekkäitä ja meidän hoitomme ja eläkkeemme tulevat maksamaan niin paljon tulevaisuudessa. Oikein lohduttavaa ja riemullista mietittävää, kun on tehnyt töitä lähes 40 v. Ristiriita työmaillakin on suuri. Joidenkin mielestä vanhat ovat itsekkäitä, kun eivät lopeta töitä ja anna nuorille työpaikkoja, toisaalta olemme itsekkäitä, jos emme jaksa jatkaa töissä yhä pidempään, mieluummin varmaan 70 v ja sitten kaatua hautaan. Ei pitäisi miettiä, mutta kun jouttu välillä mukaan näihin juttuihin, niin joskus sitä miettii, että kyllä monesta säästyykin, jos ei tarvitse vanhaksi elää.
Turvamies kuvaa tätä surun kantamista juuri kuten minustakin tuntuu. Se vain on koko ajan tuossa rinnalla, siihen on jotenkin tottunut, mutta sitten aivan yhtäkkiä jostakin syystä iskee juuri tuo epätodellinen tunne, joka tuntuu rinnassa "eihän tämä voi olla totta". Joskus se panee oikein voihkimaan ääneen. Se on kuin välähdys aivoissa, kun jokin tilanne tai muisto nousee mieleen.
Toivottavasti Turvamies vauva on parempana. Meilläkin tuo 5 v:n vatsatauti ei tahdo mennä millään ohi. Poika on väsyneen oloinen ja syö tosi huonosti. Muutenkin ollut sellainen huono syömään ja hoikka poika, niin ei voisi antaa mitään pois.
Tämä talvi alkaa kyllä jo riittää, eihän tämmöisiä ole ollut sitten oman lapsuuden. Silloin kyllä talvet olivat pitkiä ja kylmiä. Kesätkin aurinkoisia aina, ainakin muistoissa. Ehkäpä saadaan lämmin ja aurinkoinen kesä sitten tämän talven päälle. Kaunista nyt kyllä on . Aurinkoisia päiviä on ollut paljon jo. Sunnuntaina päästään ennusteiden mukaan lumitöihin taas.
Pitääpä mennä lisäämään puita takkaan, mieluiten istuisi tuossa takan ääressä hyvän kirjan kanssa, mutta on vähän muita hommia vielä.
Hyvää päivänjatkoa teille kaikille ystävät
Hei Viola
Aurinko paistaa ihanasti - 17 asteen pakkasessa. Ihastelisn aurinkoa mielelläni jossakin etelän lämmössä. Olisi niin kivaa ajaa maastopyörällä pitkin merenrantoja, käydä välillä uimassa, poltella sikarit ja syödä hyvin. Mutta täällä pitää kahlata hangessa poskipäät jäässä.
Kävin tänään katsomassa pikku poikaa. Kuumetta ei enää ollut ja poika oli aika virkeä. Hyppi sylissäni ja nyökytteli päätään naureskellen. Poika on nyt aktiivinen seuraamaan kaikkea ja tavoittelee käsillänsä kaikkea. Tämä poika ei ole laiha, eikä heikko syömään. Pistelee purkkiruoat naamaansa ja juo vielä äidinmaidot päälle. Pikku poika on minulle se auriko niin pakkasessa kuin lämpimässäkin. Ukin kulta!
On jotenkin rohkaisevaa kuulla, että sinunkin surusi kulkee samoin kuin minunkin. En osaa sanoa, että mitä se on, onko se rohkaisevaa vaiko mitä mutta ainakin sitä, että kai sen meneminen näin on ihan normaalia. Sitä normaalia mitä se ihmisen ajatuksissa voi olla kun menetystä ei meinaa välillä uskoa mitenkään todeksi.
Hyvää iltaa sinulle ja kaikille toisillekin. Kirjoitelkaa!
Hei Anseliga68 ja muut
Miten on uudet harppaukset edenneet?
Hei Turvamies ja kiitos kysymästä,lämmitti paljon mieltäni!
Oikein mukavasti on mennyt,olen paljon lenkkeillyt ja tavannut ystäviäni jotka
10 vuotta sitten,kun puolisoni sairasti ja kuoli jäivät "taka alalle",nyt olen heille yrittänyt
antaa aikaa ja kuunnella heitä!
Jos en oikeesti nyt olisi päästänyt surusta irti,oisin totaalisesti uupunut ja löytänyt
itseni myös" haudanportilta".Tottakai kaipuu iskee vieläkin rajusti ja kouraisee
sydämen pohjasta,mutta menee nopeasti ohi!
Olet kyllä mieheksi aivan huippu tyyppi Turvamies,arvostan sinun herkkyyttä,harva mies
latelee tunteitaan!
Mukavaa kevään jatkoa!
-Anseliga68-
Hei Anseliga68
Kiitos kauniista sanositasi minulle. Kun tulit palstalle ihmettelinkin sitä aikaa mitä olet elänyt surussasi yksin. Se tuntui minusta pitkälle ajalle mutta mikäpä minä olen sanomaan kenellekkään mikä on pitkä-, lyhyt- tai sopiva aika. On selvää, että kannamme surua ja ikävää rakkaistamme lopun elämämme mutta jotenkin kuulostit, että olit elänyt jo aika tasapaksua surua pitkän aikaa. Voin toki olla väärässäkin.
Olen iloinen, että olet päässyt eteenpäin ja kerrot sen meille kaikille. Se antaa rohkeutta meille jokaiselle mennä omassakin elämässä eteenpäin. Suruun uupuu ja sekin pitäisi meidän jokaisen huomata ennen kuin on myöhäistä sillä masennus vie niin helposti mukanaan.
Älä jätä palstaa vieläkään vaan kerro välillä miten sinulla menee. Iloiset ja myönteiset asiat antavat kaikille rohkeutta ja murheessa elämme mukanasi. Voi hyvin ja paljon sinulle voimia jaksaa jatkaa viitoittamaasi tietä. Isän kätteen Anseliga68, Isän kätteen.
Hyvää huomenta kaikille
Kevättä kohti mennään. Meillä pakkasta -29.6 ja lähialueen lentokentällä sääfirma mittaa-32. Jotkut säätieteelijät ovat nyt arvelleet kevään ja kesän viivästymistä normaalista sillä liki koko euroopa on nyt lumipeitteessä. Lumipeitteen sulaminen viilentää pitkään ilmastoa. Silti kevättä kohti mennään päivä päivältä. Kevätkään ei jää "tuleen makaamaan" vaan etenee.
Niin se on tässä surussa ja ikävässäkin, että hartaasti toivoisi asioiden toisin olevan. Suru ja ikävä kourii pitkiäkin jaksoja ja se saa tulevaisuudenkin näyttämään yhtä synkälletai onnellisuuden viivästymisen. Elämä etenee silti ja jotain kohti mennään kokoajan. Niin sää kuin elämäkään eivät pysy mitenkään paikoillaan. Joskus tuntuu, että lähelle on pitkä matka. Vaikeissa olosuhteissa eläminen vie näkökyvyn kaikesta hyvästä mitä elämässä voisikaan olla. Ihmisinä meillä on kuitenkin kyky vertailla eritilanteita ja vasta sitten kun menee huonommin ymmärtää senkin aiemman huonouden paremmaksi. Surussa ja ikävässä tuntuu, ettei tämän huonommin voisi enää mennä. Eikä kovin herkästi lähde edes pohtimaan, että mikä voisi tätä huonompaa olla.
Ollaan tänään menossa täysillä kevättä kohti näyttäköön sää mitä hyvänsä. Ollaan kiitollisia itsestämme, elämästämme, läheisistämme, toisistamme, menneisyydestä ja terveydentilastamme. Huonomminkin voisi olla.
Huomenta Turvamies ja kaikki te muut !
Täälläkin tällä heatkellä -23 astetta, harmaan näköistä tuolla ulkona. Pitkä yksinäinen päivä edessä (vaikka ei se minua haittaa). Mies lähti aamulla ajelemaan Vaasaa kohti, hänellä joku kurssi siellä ja menee iltamyöhään. Yksinäinen päivä,mutta ei se minua haittaa, on minulla tekemistä ja voihan sitä vain ollakkin joskus. Ajattelin käydä hautausmaallakin tänään, kun viikko jo vierähtänyt edellisestä käynnistäni.
Eilen illalla kävimme avannossa, vaikka täytyy sanoa, että vähän hirvitti, jotenkin oli niin palelevainen olo. Vesi tuntui kuitenkin jopa lämpimältä, kun ilma ympärillä oli niin paljon kylmempi. Ihana oli sitten tulla kotiin, joimme kahvit ja söimme kääretorttua,jonka olin leiponut. Yritän tyhjentää pakastinta ja käyttää pois omenahillot ja viinimarjat. Puolukoita ei viime vuonna ollutkaan kovin runsaasti ja ne ovat meillä jo lopussa.
Viime syksynä mietin, että ensi kesäksi en laittele tänne kotiin paljon kesäkukkia ja istutuksia ja kasvihuonekkin saa olla pelkkänä kahvittelupaikkana tuulisilla ilmoilla. Saisimme vaikka asua pitempiä jaksoja mökillä ilman, että pitää juosta kaupungissa kastelemassa.Sieltä pääsee hyvin töihinkin aamuisin. Katsotaan nyt, alkaako tuo kylvöinto miten vaivata tässä kevättalven kuluessa.
Pitää yrittää kerätä itselleen sellaisia elämän kultahippusia, pienia asioita, joista voi iloita ja nauttia. Jotenkin vain elämästä ei enää tule ehjää, kun yksi tärkeä pala siitä puuttuu, mutta sittenkin vain on koetettava elää mahdollisuuksien mukaista elämää. Välillä onistuu siinä paremmin, välillä huonommin.
Koettakaa tänä päivänäkin löytää niitä pieniä asioita, jotka antavat voimaa ja iloakin. Nyt on kulunut 2 v 2 kk poikani kuolemasta, vieläkin poika elää mukanani jokaisessa päivässäni.
Hyvää päivää teille kaikille
Hei ja kiitos ajatuksistanne,huomasin että osa kirjoituksista jääny huomaamattakin,kun kaikki ei ole aikajärjestyksessä.
Pakkasta on pidellyt,sais kyllä jo helpottaa,mutta sekään ei ole meidän päätettävissä,niin kuin ei mikään muukaaan tässä elämän kiertokulussa. Nyt on "vain" -20,mutta iltaa kohtihan se alkaa taas nousta.
Kovasti ikävä kourii rintaa,eikä tosiaan meinaa vieläkään "mennä jakeluun aina,se lopullisuus",ettei tässä maanpäällisessä elämässä voi halia ja rutistaa yhtä lapsista,niinpä mie tyydyn pojan kuvaan,otan sen ja painan rintaa vasten ja puhelen sille valokuvalle kaikki sen ikävän ja rakkauden. Jatkettava kuitenkin on parhaan kykynsä mukaan ja koitettava niitä oljenkorsia bongata joka paikasta joka lähtöön. Kylläpä te tiedätte tämän tunteen.
Veljen tyttö on paljon mielessä ja koittaa tukea vanhempia,paljon on tullut yllätyksiä ja takapakkia ja onkin huomannut kuinka sitä eletään syövän kans "tässä ja nyt"...rankat hoidot menossa,lääkäri oli sanonut,että 95% tätä syöpää sairastavista ei tarvi tätä lääkettä,mitä laitetaan suoraa selkäytimeen,on kuulema kallista lääkettä. Sydänfilmissä oli ollut häikkää ja epäilivät keuhkoveritulppaa,mutta onneksi tarkemmissa tutkimuksissa osottautui tulehdukseksi keuhkoissa ja sydänkin pitäisi olla kunnossa.
Aurinkoista ja toivottavasti lauhempaa ilmaa teille kaikille ja kiitos,että löydytte täältä,oletta tärkeitä kaikki.
Ps. Jos jollakin olis mielessä jotain musiikkilinkkiä,niin laittakaa tulemaan,Isän käteen viikonloppunne.
kävin hautausmaalla viimeviikonloppuna. Vein sinne kynttilän ja siellä oli jotenkin niin rauhallista, ei ketään missään. Siellä paloi ainoastaan yhdellä toisellakin haudalla kynttilä. No kenties muutkin käyvät siellä juttelemassa hiljaisina aikoina. Ainakin minua häiritsee jos lähistöllä on joku.
Hei Minä se vaan !
Mukava kuulla sinusta
Minä kävin hautausmaalla tänään. Ei siellä näkynyt muita. Oli kyllä kylmää siellä sytytellä kynttilöitä, onneksi ei tuullut kuitenkaan. Minäkin siellä hetken juttelin pojalle.
Täällä vain poltellaan takassa tulta ja mieskin palasi kurssiltaan ja alkoi paistaa itselleen makkaraa näin perjantai-illan kunniaksi. Perjantai-suklaa odottaa minua. Naurettiin aina ennen yhden työkaverin kanssa, että me ostamme perjantaipussin, kun toiset ostaa perjantaipullon.
Eteleässä on kai lumimyräkkä taas ja huono ajokeli. Onneksi poika lähti jo aamupäivällä linja-autolla Turusta ja auto oli jopa etuajassa perillä.
Hyvää viikonloppua teille kaikille ystävät
Hei Viola
Taas olemme samaan aikaan koneella. Mukavaa kun alkaa viikonloppu. Kylmää on ja lunta odotellaan tännekin sillä jossakin kohtaa sen pitäisi sataa aika tasapuolisesti joka kolkkaan. Mekin pidimme tulta olohuoneen vanhassa kaakeliuunissa. Talo on lämmin ja nyt vähän liiankin lämmin. Kävimme saunassa ja vetäydyn kohta olohuoneen sohvalle lukemaan lehtiä. Se on jotain mielipuhaani.
Kirjoitit Viola vanhusten hoidosta. Tänään kun kävin Mikkelissä kuulin autoradiosta kun siellä puhui joku professori. Hän sanoi, että kun eläinaktivistit julkaisevat kuvia huonostoi kohdeltuista eläimistä yhtenä päivänä niin seuraavana päivänä ministeri määrää tarkastukset käyntiin. Kun vanhusten huollosta raportoidaan tutkimustuloksia huonosta hoidosta kukaan ei tee yhtään mitään. Näin ikävästi se on!
Eipä ole minullakaan ollut perjantai pulloa sitten 26 - vuoteen. Perjantaisin syön salmiakkia. Sikaria tekisi kyllä mieli mutta en ole polttanut nyt muutamaan viikkoon tupakkaa tai sikaria. Maistuisi hyvälle mutta haisee kamalalle. Ihanaa ottaa pikku poikakin syliin kun ei tarvitse haista pahalle. Pikku poika kävi tänään lääkärissä ja niin kuin ukki oli jo aiemmin havainnut oli pojalla korvatulehdus. Sai nyt lääkkeet ja voi paremmin.
Hyvää iltaa teille ja nauttikaa takkatulesta, suklaasta ja etenkin makkarasta. Nam!
No morjesta Minä se vaan
Mukava kun kirjoittelit. Miten sinulla muutoin on mennyt?
Hyvää viikonloppua sinullekin Sydän syrjällään
Olemme muistaneet yhdessä veljen tytärtäsi ja minusta olisi hyvä jos jatkaisimme sitä edelleenkin. Ihan vaikka tänään jokainen tahollaan ja tavallaan. Emme voi tietää Luojan tahtoa tyttären kohdalla mutta muistamisessa on sitä jotain salaista voimaa. isän kätteen tytär ja te kaikki toiset.
Siinä muistamisessa on tosiaan sitä salaista voimaa.
Hyvää viikonloppua Turvamies ja kaikki toisetkin.
siis tämä minua juuri häiritseekin, terveydenhuollon henkilökunta valittaa, ettei he ole seuraneitejä, ymmärrän kyllä nykymaailman...no itse olen IT alalla massiivisia automaatio koneita rakentelen ja korjailen ja aikaa on toisinaan melko vähän minulla. Olen eläinten ystävä, mutta en viitsi liittyä juurikaan mihinkään kannatusryhmiin ennenkuin mielenterveyspalveluja tarvitsevat saa hoitoa ja vanhukset kunnon hoitoa, kyllä me nuoremmat koitetaan käydä aina kun keritään, mutta ei me aina voida olla siellä...huomenna ajan mummon luokse.
Ei sitä oikein mitkään hommat toimi tuolla työelämässäkään, mutta mun hommani on laittaa hommat toimimaan ja aikaahan siihen menee...
ei tässä kummempia pääsin toistuvasta unestani eroon, siihen nyt liittyi jotain mikä sotii moraalisääntöjäni vastaan, mutta idean sain eräästä unien analysointi dokumentoinnista, missä puhuttiin juuri toistuvista unista yms.
No kaippa sitä voisi sanoa, että olen ihastunut. Kyseessä vanha tuttu exäni. Hänen kanssahan olen tapaillut melko usein.
Menettämisen peloksi analysoin uneni ja toimin sitten sen mukaan...no tilanne on monimutkainen, mutta toisaalta osaan nyt elää menettämisen pelon kanssa.
Nyt on sitten se ikävä toisinaan ja pelottavinta on, että exäni ymmärtää sen täysin ja jollain tavalla hänellä on itsetuntoongelma sen kanssa, ettei hän ole lähellekkään kultaani omasta mielestään ja toisaalta kaippa se niin on että rakastan yhä kuollutta vaikkei häntä enää ole.
Mutta se mitä yleensä tiedämme ns. tutuista on vain pieni pintariipaisu, kultani kyllä jutteli exäni kanssa, mutta minä laitoin välit poikki aikanaan, jottei kultani ja mun välit menisi solmuun.
No tällästä hauskaa minulle kuuluu =) Tehän varmaan tiedätte millaista on nähdä jollain vihdoin viimein hymy.
Huomenta Minä se vaan ja kaikki toisetkin
Sinullehan kuuluu hyvää ja olet elävä esimerkki siintä, että elämä jatkuu. On selvää, että ikävöit ja kaipaat kultaasi mutta osaat mennä eteenpäin. Ei kuolleen Kanssa voi elää tätä elämää enää yhdessä. Eikä se, että nyt seurustelet pyyhi pois mitään menneisyydestäsi. sinun on vaan elettävä tämä oma elämäsi loppuusi saakka ja siihen elämään on hyvä kuulua myös seurustelu. Seurustelu ei loukkaa tässä asiassa ketään tai ole muutoin pahaksi. Se on sitä sinun elämää ja opit vielä hyvin sisäistämään ajatuksen kulasi ikävästä mutta myös tämän uuden ihastuksen. Menet vain ajan mukana.
Sekin on hieno asia, että menet mummoa katsomaan. Siinäkin se aika saa hyvin merkittävän arvokkuuden. Tosin hienoa aikaa on sekin jos pääsee päristelemään moottoripyörällä. En nyt tarkoita mitenkään vertailla ajankäyttöä mummon ja moottoripyörän välillä. Minäkin pääsisin pärsitelemään moottoripyörällä ja kelkalla vaikkeivat omiani olekkaan. nappurin pojan 125 crossi ja kelkka ovat meillä säilytyksessä ja minulle on annettu käyttöoikeudet molempiin. Pakkasta nytki - 27. Oli ihan tarpeeski käydä jäällä pikku viimassa koiran kanssa.
Voippa hyvin Minä se vaan ja kirjoittele elämäsi kuulumisia. Minusta siinä on nyt jotain mistä me kaikki voimme saada rohkeutta moniin asioihin. Ja sinulle kanssa siihen Isän kätteen.
Tyttäreni on laittanut pikku pojan kuvan Pilttipiiriin sivulle. Jos kommentoitte niin pyydän, ettette mainitse nimimerkkiäni siellä. Minusta on kiva näyttää kuva teille.
http://pilttipiiri.fi/pilttipiiri/kilpailut-ja-gallupit/korkkikuvagalleria/kuva-1325
Myöhäis iltaa kaikille.
Kylläpä sulla Turvamies on suloinen aurinko,varmasti on sinun suurin ilon lähde,tässä elämässä,ehkä sitä itse joskus pääsee osalliseksi tuollaisesta lapsenlapsen tuomasta onnesta.
Mukava tosiaan kuulla "Minä se vaan" kuulumisiaki, ja tuliki mieleen, että mitä kuuluu "Marco-voxille".
Ja onhan teitä paljon muitakin,joista ei hetkeen ole kuulunut mitään. Kuitenkin kaikkien teidän kirjoituksia odottelen ja toivon,että jakselette hyvin.
Hyvää yötä ja kauniita ja levollisia unia kaikille.
Hyvää sunnuntai päivää kaikille
Lumimyräkkä alkaa saavuttaa nyt meidänkin alueta. Puitten oksat heiluvat -18 pakkasessa ja lunta satelee hiljalleen.Palstallamme on ollut monta ystäväämme ketkä ovat siten lopettaneet kirjoittamisen tai sitten ovat siirtyneet lukijoiksi. Heillä kaikilla oli niin paljon aiemmin annettavaa siksi monesti kaipaan heitä palstalle. Elämämme muuttuu ajan myötä ja jotkut asiat korvaavat toisensa. Meillä on mahdollisuus löytää elämäämme sisältöä muualtakin mikä auttaa meitä surusas ja ikävässä. Suru ja ikävä ei lopu vaan sen saa osakseen joakinen ja vieläpä montakertaa. On vain ajan kysymys milloin se tulee kenekin luo. Tuntuu, ettei se kuolema ja suru milloinkaan vierailemaan vaan se tulee ollakseen.
Minä ja niin monet jäävät kysymään MIKSI? Kysymys mihin ei ole ainakaan vielä olemassa vastausta. Kumpa sillä kohtaa olisi paljon viisautta ja kaukonäköisyyttä. Kykenisi hyväksymään tuon pakollisen asian ja asettamaan kysymyksen MITEN SELVIÄN TÄSTÄ? Ehkä se meneekin niin, että ensin on montakertaa kysyttävä MIKSI?, jotta pääsee sille tasolle milloin voi kysyä itseltää ja läheisiltään MITEN SELVIÄN TÄSTÄ?
Jotkut teistä ovat nyt nähneetkin pikku pojan joka on aurinkoni. Huomaan ajattelevani hänen kauttaan paljon tulevaisuuteen, että mitä kaikkea teenkään hänen kanssaan. Ihan niin kuin olen ajatuksissani suunnitellut omienkin lasteni kanssa. suunnitelmat eivät ole mitään erityisiä mutta aina sitä vanhempana jionkinlaisia ajatuksia mielensä luo. Ne tulevaisuuden ajatukset eivät varmaan ole mitään mahdottomuuksia ja kiellettyjä vaikka toisella olkapäällä istuukin jokin pikku pelko mikä varoittaa unelmoimasta tulevaisuuteen. Pelko voikin kasvaa niin suureksi ettei uskalla ajatella mitää huomisesta. Ei huomisessa tarvitse elää mutta ajatella pitää voida vapaasti. Ajatusten pitää välillä lentää niin kuin tuo lumi ulkona. Ilman pelkoja. Ajatuksemme ja ns. pilvilinnamme eivät ohjaa mitenkään epämiellyttäviä ja ikäviä asioita. Annetaan ajatusten lentää! ja jos jotain vastenmielistä sattuu niin mietitään ensisijaisesti MITEN SELVIÄN TÄSTÄ?
Isän kätteen kaikki. Etenkin lumityöt tänään.
Iltaa kaikille
Suomen kansa on tainut saada 12 olympiamitallin sateen sijaan vähintää 12cm lumisadetta. Sadetta sekin ja ilman mitään ponistuksia ja kilpailemista.
Lunta on tullut todellakin ihan kivasti. Paikkapaikoin muutama sentti mutta pyryttämällä sitten n. 20cm. uusi lumilinko toii hienosti. Ajelin sillä nyt enimmät jotta aamula päästään autoilla lähtemään. Pitää sitten putsailla paremmin kun lumentulo loppuu. Milloin se sitten loppuu? Sääennusteen mukaan sitä tulee vielä ensiviikolla lisää. On vaan taisteltava sitäkin vastaan ja koetettava selvitä.
Tämä päivä on ollut mielessäkin harmaa. Huomaan ihan selvästi, että olo on tyhjä ja ikävöin poikaani. Se lamaannuttaa ja on vaikea tarttua tekemään oikein mitään. On vain pakko ryhtyä johonkin ns. pakolliseen kuten lumitöihin. Tämäkin päivä alkaa olla illassa ja huomisesta ei vielä tiedetä. On niin tyhjä olo. Niin tyhjä!
Hyvää yötä teille kaikille ja Isän kätteen
Hei ! Lunta täälläkin sataa. Ulkoilu tänään jäi lumitöiden tekoon. Mies kävi kylläkin uimahallissa. Lunta tulee koko ajan lisää, joten huomenna saa taas touhuta tuon lumen kimpussa. Kyllästyttää koko lumi jo, vaikka eihän tässä mitään hätää, lämmintä ja sähköä on ainakin toistaiseksi. Välipoika soitti ja kertoi, että heillä jo toisen kerran ongelmia vesiputken kanssa. Jäätynyt, mutta saivat sen avattua. Toinen kerta jo tänä talvena. Vanha talo, oikein museokohde ja putkiremontti talossa edessä. Välipoika muuttaa kyllä kesäkuun alussa taloon, jonka ostivat jo muutama kuukausi sitten.
Ihana lapsenlapsi sinulla Turvamies ! Kyllä nuo pienet antavat lohtua ja toivoa tähän elämään. Toisaalta heidän puolestaankin kantaa huolta. Miettii, että mitä kaikkea he joutuvat vielä elämässään näkemään. '
Meillä tuo 5 v varsinkin on miehen perään kovasti ja aina mies saa leikkiä ja pelata. Tapaankin sanoa hänelle, että nauti nyt niin kauan kuin olet noin suosiossa, ajat muuttuvat vielä. Nauratti kun poika ja mies pelasivat jääkiekkopeliä (nyt sitä voi taas pelata, kun pikkuherra on alkanut sulattaa sen, ettei aina voita) ja sitten tuo 1 v:kin siinä oli touhuissaan ja koppasi kiekon käteensä ja laittoi sen kädellä maaliin. Ymmärsi ainakin, mikä oli pelin juju !
Sydän Syrjällään, olen usein ajatellut veljesi tyttöä ja lähettänyt ajatuksen ja rukouksen tuonne ylös. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja tyttö ja perhe jaksavat, Te kaikki tietysti siinä rinnalla, Kyllä näitä murheita tulee kaikenlaisia ja niinhän se on kuten Turvamieskin kirjoitti, pitää yrittää kysyä itseltään Miksi-kysymyksen sijasta, että miten tästä selviän? Ne pelkät miksi- kysymykset kun vain masentavat, kun niihin ei kukaan kuitenkaan voi vastata.
Mies tuolla katselee ampumahiihtoa,mutta eihän siellä suomalaisia ole laisinkaan mukana. Minä taidan laittautua yöpuulle ja lukea vielä jotakin.
Hyvää yötä ystävät, nukkukaa rauhallisesti
Lunta lunta ja lunta..ihme etten ole jo kyllästynyt lumeen. Äsken kolasin ihan ulkoilun vuoksi 10 minuuttia lunta.Enempää en jaksa, ja sisälläni hiipii taas ajatus siitä syvästä väsymyksestä joka aika ajoin hiipii ja ottaa kovan otteen minusta. Maa tuntuu niin puhtaalta ja tavallaan nautin siitä samalla kun tuntuu väärältä ettei poika ole elossa todistamassa tätä kauneutta.Ainokaiseni on lähdössä lomalle ja ajomatkaa yli 1000km. Pelottaa ja nuorilla kun on rahat vähissä päätyivät autoilla. yritän puhua pojan ympäri. Kun on jo yhden lapsen menettänyt , ajatus yli 2000km matkasta tuntuu pahemmalta kuin venäläinen ruletti. Vaikka arhat on vähissä yritän kuitenkin lahjoa pojan matkaamaan junalla. Toisaalta, mikä täällä enää on turvallista? Se ottaakin päähän että lopun elämäni poika tietää että olen huoklissani aiheesta, ja aina isoveljen menetys tulee elämään kanssamme.
Yhtään ei helpottanut kuin luin että lähistöllä kuoli nuori mies kolarissa .Se oli niin kuin piste iin päälle.
Luin väreistä tossa ylempänä, ja mietin mahtaako värejä enä koskaan tulla elämääni.
Pelkään omia ajatuksianikin , mietin välillä olenko sairaampi kuin uskoisin itsekkään.
Kuolema on liiaksi läsnä ajatuksissa. Jos poika kuolee, jos minä kuolen..mitä jos minä kuolen??
Onkohan kaikki kunnossa..on on..miten poika selviää toisesta menetyksestä..koska on oikea aika edes kuolla sen jälkeen kun mitä poika jo kerran joutui kokemaan..elänköhän tämän takia todella vanhaksi, suojellaakseni poikaani surusta??Jos niin se on yhtä kuin pitkä elämä minulle jossa poikani ikävä on läsnä..pohdin ja vertaan ajatuksia..onhan se sen väärti..onhan??Juu on on..mieluummin minä kärsin täällä jos poikaa voi säästä surulta,..kuolema tuntuu silti helpotukselta..on sitten elämää kuoleman jälkeen tai ei..sitten kaikki on ohi..vaikka syntyisinkin uudelleen, tuskin muistan tästä elämästä mitään.
Miksi edes miettiä tapettien värejä...tai mitään muutakaan ..eikä asunto joka on lämmin riitä? Riittää..kyllä.Mutta samalla tapetoimaton huone kertoo minulle totuuden..en voi hyvin..en ole saannut otetta elämästä vaikka siltä joskus tuntuu hetkittäin..
tällaista mietin..tänään
Hei Milla-äiti
Ilmaston reilua lämpenemistä täälläkin odotellaan ja lumitöitä on tehty täälläkin muiden töiden ohessa. Kerrot peloista lapsesi suhteen. Sellaisissa peloissa minäkin olen elänyt ja pojan osalle ne ovat jo toteutuneetkin. tilanteeni tuskin olisi toinen vaikken olisi pelännytkään. Minun pelolla tai rohkeudella ei ole mitään merkitystä tai voimaa milloin lapseni kuolee tai jää henkiin. Mutta ainahan sitä miettii ja pelkää. Normaalia kai?
Nuorempi tytär kävi pikku pojan kanssa. Hänen mies on saanut töitä Mikkelistä ja nyt he joutuvat miettimään asunnon vaihtoa. Olivat katsastelleet yhtä vanhaa omakotitaloa minkä läheisyydestä kulkee junanrata. Tytär piti sitä vaarallisena lapselle ja mahdollisille tuleville lapsille. Sanoin hänelle ettei asioita voi ihan noinkaan yksioikoisesti ajatella. Montakertaa asuinkadun varessa autoliikenne voi olla montakertaa vaarallisempaa. Kaikkeen täytyy kuitenkin varautua ja suojautua mutta tuskin elämää tai asumista voi alistaa ainaiselle pelolle.
Väreistä. Jos miellyn harmaaseen ja mustaan, on elämä harmaata ja mustaa. En voi ympärillenikään muuta viestittää kuin harmaata ja mustaa. Se on vähän kuin suunta mihin on menossa tai totuttu elämäntapa. Siksipä minun on koetettava etsiä värejä. Niitä kaipaan minä ja läheiseni pitävät jos voin heillekin niitä tarjota hatrmaan ja mustan sijaan. Aina vaan ei ole niin helppo niitä värejä elämään ottaan tai saada mutta mikään ei estä niitä tavoittelemasta.
Milla-äiti siinulle paljon värejä minulta ajatusten siivin. Rohkeutta toteuttaa jotain räväkkää. Siitä se sitten lähtee kun saa pienen aloituksen tehtyä. Isän kätteen värit ja elämäsi.
Heippa teille kaikille..
Meillä oli perjantaina poikamme hautajaiset. Hautajaiset olivat todella kauniit ja oli ihanaa kun läheisimmät ihmiset olimme kaikki sielä yhdessä koossa. Pappimmekin oli todella ihana nuori mies, ei niinkään perinteinen pappi vaan todella nuorekas ja hauska tyyppi. Olo on ollut taas vähän erilainen, kaikki se stressi hautajaisista on lauennut ja yllätys heti tulin kipeeksi, kamala flunssa päällä.
Nyt se arki alkaa, tai ainakin niin yritetään. Nyt ei ole suunta kuin eteenpäin, meidän poika sydämmessämme. Mieheni kävi ottamassa pojastamme tatuoinnin sydämmensä päälle, nyt joka yö poikamme nukkuu vieressämme.
On ihanaa kun on nyt joku paikka missä käydä poikamme luona, kun kuukauteen ei ollut mitään, ei tietoa edes missä poika oli milloinkin. Kuitenkin koen kun tänäänkin kävin haudalla että haudassa on poikamme ruumis, mutta hänen henki on kokoajan meidän kanssamme. Jokainen ajattelee tavallaan..
Tuntuu jotenkin niin huvittavalta kun asumme pienessä kylässä, jossa tuntuu että melkeen jokainen tietää toisensa, n. 15000 ihmistä. Kun on kuullut että jotkut kuvittelee, että voidaan hyvin kun ovatte nähneet vaikka meidät kaupassa naureskelemassa, en voi ymmärtää miten joku voi edes ajatella niin että me voidaan hyvin? Suru ja ikävä ei lopu koskaan, mutta olemme jokseenkin oppineet jo elämään sen kanssa, välillä on vaikeita hetkiä ja välillä hyviä, näinhän se menee.
Löysin yks yö kun surfailin netissä pitkin poikin tälläisen nettisivun kuin: www.muistopaikka.fi .. Tein sinne meidän pojallemme oman muistopaikan. Ajatus on kaunis. Ja kyyneleet valuu joka kerta kun joku tuttava, läheinen on sinne käynyt kirjottamassa muistoja.
Nyt on lähettävä sänkyyn kokeilemaan unta, olen 2 päivää nukkunut yöt ilman mitään lääkitystä, edistys sekin.
Noh, kirjottelen taas kun ajatus kulkee, nytkin tais tulla vähän sekavaa tekstiä kun pyörii niin paljon ajatuksia päässä.
Hyvää yötä teille kaikille!
Iltaa kaikille
Lunta sataa ja lumityöt odottavat aamulla. Ystävä opiskelee hierojaksi ja meillä eilen kotona hieromassa. täytyy todeta, että miehellä on lahjoja ja opittuja taitoja. Nyt huomattiin kuinka monet lihakset olivat jumissa ja sitäkin kautta useasti on särkyjä. Uskon, että surukin tekee jännitystiloja ja siitä seuraa lihaslukkoja.
Käytin pikkupoikaa labra kokeissa ja tulokset olivat ns. normaalit. kuumetta tänäänkin yli 38 ja sehän ei voi olla normaalia. Tytär on huomenna yhteydessä neuvolan lääkäriin. Keuhkokuumettako?
Muistakaa pikkupoikaa iltarukouksissanne. voikaa ja nukkukaa hyvin.
Muistan pikku poikaasi iltarukoukssessa ja teitä myös,että saadaan voimaa eteen päin kulkemiseen.
Nyt on niin sitkeä tämä flunssa,kun ei kunnolla ehi parantua,niin jo uuesti alkaa. Ei se ainakaan pidä paikkaasa,mitä aina on hoettu,että pakkanen tappaa pöpöt....pakkanen jatkunu kuukausi kaupala,mutta flunssat ne vain jatkaa kierto kulkua,minusta tuntuu,että kovemmasti vain kuin lauhempina talvina.
Levollista yötä kaikille.
Huomenta kaikille!
Rukouksissa on pieni mies, toivotaan, että selviää syy ja parannus löytyy lapselle. Meillä tällä hetkellä juuri lapsenlapset taas terveen kirjoissa. Menemmekin heitä perjantaina hoitamaan, kun vanhemmilla joku urheilujuttu ystävien kanssa illalla.
Enkelilapsen äiti, teille paljon voimia. Me tiedämme niin hyvin, että hetkittäinen hymy ja nauru ja arkiasioiden tekeminen ei ole merkki siitä, että suru olisi poissa tai se olisi edes helpottanut, ihmiset eivät ymmärrä tai sitten heitä itseään kauhistuttaa teidän surunne ja heille on helpompaa, kun se ei näy teistä niin selvästi. Tätä surua ei pyyhitä pois, sen kanssa vain oppii elämään, se alkaa jotenkin kuulua itselle ajan kanssa.
Eipä nämä pakkaset tosiaankaan ole vieneet pöpöjä mennessään. Paljon ihmiset sairastavat. Itse olen juuri nyt flunssasta vapaa, mutta selkä ja hartiat reistaavat. Juuri tässä aamulla mietin, että minnekkähän soittaisin, että saisi jotakin helpotusta. Valvoin lähes koko viime yön, tai torkahdin ja heräilin vähän väliä, kun oli särkyä niskassa ja hartioissa. Olen käynyt nyt vain kerta viikossa avannossa,avanto auttaa näihn särkyihin, mutta kerta taitaa ollakkin liian vähän. Nämä ovat istumatyötä kauan tehneen vanhoja vaivoja, mutta muutaman viime vuoden olen saanut olla paremmasa kunnossa.
Mieskin nukkui huonosti, hän on vähän sellainen stressaaja luonteeltaan ja työasiat ja muut tahtovat hänellä jäädä päälle öisinkin. Verenpaine kohoaa lääkkeistä huolimatta ja ei paranna ainakaan oloa. Siinäpä sitten pyörimme viime yönä ja valvotimme toinen toistamme.
Toivottavasti flunssa alkaa hellittää Sydän Syrjällään. Eipä noita sairauksia tähän arkeen enää kaipaisi.
Tällä on hieno aurinkoinen sää ja olin ajatellut tehdä hiihtolenkin nuorimman pojan kanssa, joka täällä hiihtolomalla,mutta siitä nyt ei tule mitään. Ulos kävelemään on kuitenkin päästävä saamaan raitista ilmaa.
Hyvää päviää teille kaikille, jospa nuo sairaudetkin selviäisivät päivän aikana meillä kaikilla
Huh, huh, huomenta kaikille
Kylläpä taas tuli viimeyönä lunta. Kävin linkoamassa alapihan jotta saan auton tarvitatessa katoksesta mikäli pitäisi lähteä pikkupoikaa käyttämään lääkärissä. Yläpihalla on reilu parikymmentä senttiä odottamassa ja lisää taivaalta hiljalleen hipsuttelee. -15 pakkasta ja tuulta tuntuu kasvoilla taas aika rankalle. Näin omasta rakaasta pojastani viimeyönä unia. En oletettavasti puhut hänen kanssaan mutta jossakin juhla-asussa hänet näin. Siis puku päällä.
Todella ihmeellinen tämä talven flunssa. Olen syönyt 10-päivän vahvan antibiootti kuurin ja kamala nuha vaan jatkuu. Aloitin syömään nyt 10-päivän kuuria antihistamiinia tähän nuhaan ja vähän tuntuukin helpottavan.
Olen kertonut joskus teille tuosta naapurin pojasta tai oikeastaan nuoresta miehestä sillä onhan hän jo 24 v. Hän pitää minuun päivittäin yhteyttä ja aika useasti piipahdamme toisetemme luona kahvilla. Laitetaan välillä tekstari, että - tule kahville. Rupatellaan hetki ja mennään sitten taas omille teille. Minä töihin ja hän jää asuntoonsa lähinnä pelaamaan. Eilen illallakin vastasin hänen tekstiviestiinsä, että -tulehan aamulla kahville kun heräät. Tein eilen keskitasoa parempaa pannukakkua ja sitä voinkin tarjota hänelle kahvin kera viikunahillolla.
Monet asiat tuntuvat nyt taas elämässäni polkevan paikallaan. Ihan niin kuin tämä talvi ja flunssakin. Ei mitään suuria suunnan muutoksia vaan kaikki on jo pitkään mennyt näin. Vaikka tällainen eläminen tuntuu vastenmieliselle on tälläkin joku tarkoitus ja merkitys. Nyt vain pitäisi osata ottaa hyödyt esiin ja käyttöön. Ehkäpä jotain tuleekin otettua ihan tietämättään. Aihan tällainen kasvattaa pitkäjänteisyyttä sillä eihän sitä muutoin voi harjoitella mitenkään.
Voimia päiväänmne ja etenkin lumen luontiin, kyllä se kesä tulee ainakin kalenterin mukaan.
Surettaa tämä oman elämän muutos kun parempaa ei ole luvassa,kaikki toiveet heitetty kaivoon mitään ei saa takaisin mitään ei ole tulevaisuudessa kun sitä samaa,ikävän kanssa elämistä päivästä päivään.
Samojen ajatusten kanssa kärsimystä vielä 20-30v ei kuulosta kovin hyvälle miten jaksaa sen ajan.
Vaikka tiedän turha syyttää itseään muutta niin me kaikki vaan teemme jos olisin.......tyttöni olisi elossa aika tuttua.
Jos rakkaamme olisi elossa ei meitä varmaan tarvittaisi kun elämä kulkisi omia teitä ja jokainen suunnittelisi omia juttuja.
Sitten tulee lapsen kuolema kaikki särkyy,toiveet murtuu tulevaisuus haihtuu taivaan tuuliin ja tätä jatkuu koko meidän elin ajan kuka voi ymmärtää lapsensa menettynyttä vastaus on ei kukaan se on niin henkilökohtaista että kukaan voi sitä käsittää,henkilökohtainen kärsimys ja miten siitä selvitään.
Selvitään kuolemasta siitä ei selviä se on peruuttamaton sen aivot ymmärtää tunteet ei ne jatkaa elämää niinkuin mitään ei olisi tapahtunut,siellä ne pääkallossa riitelee keskenään kumpi voittaa.
Tunne sanoo vielä me tapaamme toisessa maailmassa järki sanoo ei se ole mahdollista.Olen kirjoitellut toivosta ja sen antamista mahdollisuuksista jos on toivoa on elämää ja toisinpäin, koville ottaa luopua rakkaastaan.
Alan ymmärtää Turvamiehen sanoin tehkää hyviä/mukavia töitä toisten ja itsensä auttamisesta mistä saa uutta voimaa hyvyys palkitaan oman hyvinvoinnin paranimisella,kaikki ei heti jaksa mutta vähän kerrassaan,pakko on jaksaa eteenpäin.
Ikävän kanssa kamppailemme toivossa eletään.Olette ajatuksissani.
http://www.youtube.com/watch?v=PhE9CiAF1n0
Hei Jj
Tunteiden kanssa tämä on yhtä rumppaamisyta ylös ja alas. Sitä odottaa päivästä toiseen, että minun ulkopuolelta tulisi jotain piristävää kun omat voimat eivät aina riitä.
Tuo toisten auttaminen on kyllä salainen lääke omalle hyvinvoinnille. Aina ei autettavia osu kohdalle mutta se on varmaakin varmenpaa, että niitäkin vielä tulee. Kovan kohtalon ihmisiä on tullut palstallemme ja lisää tuklee kunhan tänne löytävät vertaistensa joukkoon.
Edesmennyt teologian tohtori, argeologi ja raamatunhistorian tutkija Aapeli Saarisalo sanoi aikanaan, että kun rukousvastaus näkyy hiipuvan, on syytä lisätä sitä jotta sen saisi roihuamaan. Kun on nyt tekemistä ns. lomaa niin kanttaa panostaa vaikka siihen rukoukseen. Näin sanon minä joka olen ollut erittäin huono rukoilemaan pojan kuoleman jälkeen. Olen kuitenkin osallistunut niihin yhteisiin pyyntöihin mitä palstallamme on ollut ja osallistun jatkossakin. Henkinen elämäni on vaan pysähtynyt sinne hiipuvalle tasolle. En ole kokenut hengellisessä elämässäni mitään hurmoshenkistä milloinkaan, enkä haluakkaan mutta elämässäni on tapahtunut asioita mitä pidän ehdottomasti rukousvastauksina tai ihmeinä. Uskon niihin vieläkin vaikka suhteeni Jumalaan onkin vähän vieraantunut. Toivotatvasti Hän ei ole vieraantunut minusta ja ymmärtää minua tällaisena kuin olen. Ehkäpä poika siellä jossakin käyttää nyt puhevaltaa ja onhan hän osa minua siellä minne itskein joku päivä menen.
Nyt on päivän lumityöt taas tehty . Ei kannata kovin siistiä tehdä sillä kova tuuli pyryttää vielä kokoajan vaikkei lunta muutoin sada. -15 pakkanen puree tuntuu kylymälle. Kylymälle!
TULEEN EI SAA JÄÄDÄ MAKAAMAAN!
Suomi palaa mitalleista Ruotsi lähti kotimatkalle.
Hymy todellakin levenee
Piti herätä aamulla katsomaan peliä ja eikä turhaan. Kävin luomassa lumet pojan haudalta. Nyt haudalle menee melkein metriä syvä käytävä. Muistuttaa taisteluasemaa elikkä vanhalla kielellä juoksuhautaa. Ehkpä se juoksuhauta onkin osuvampi tässä tapauksessa.
Eilen illalla taas ajatukset löivät yhtäkkiä tyhjää ja joku todellisuuden piikki iski, että poika on kuollut. Tiedätte tunteen. Sitä välillä elää useita tunteja sellaisessa toisenlaisessa elämässä ja välillä ikään kuin herää syvästä unesta todellisuuteen.
Pikku poika kävi taas eilen lääkärissä kuumeilunsa takia. Ei löytynyt mitään syytä ja nyt päätettiin lopettaa antibioottikuuri. Yhtenä epäilynä oli liharuoan aloittaminen vaikka onhan poika jo syönyt sitä jonkinaikaa. Pitänee aloitella kevyemmin mutta ukkki kyllä opettaa sitten myöhemmin kyllä pojan lihan syöjäksi.
Voimia päiväänne ja Isän kätteen.
Hei !
En tiedä, mikä tauti minulla on. Eilen aloin tuntea iseni jotenkin heikkovointiseksi ja kokeilin ottaa kuumeen ja olihan sitä 38.2. Lihassärkyä hartioissa ja edellisen yön nukuin huonosti juuri siitä syystä. Olin kuitenkin niin tyhmä, että lähdin eilen hiihtämään ja oli kyllä liian kylmä keli hiihtää.
Mieehllä myös samantapaista kuin minulla ja verenpaine koholla ja hän luuli, että johtuu työpaineista. Kävi työterveyslääkärillä, joka antoi kolme päivää sairaslomaa.L Kumma juttu, ei nuhaa, ei mitään kummallakaan, vain tuo särky ja kuume. Menin illalla jo kuuden maissa sänkyyn ja nukuinkin sitten aamuun. Parempi olo jo, joten eiköhän tästä selvitä.
Ulkona on vain -9 astetta, ihana aurinkoinen ilma ja varmaan olisi mahtava hiihtää.
Toissayönä näin jotakin unta pojasta pitkästä aikaa. Jotain pätkiä siitä jäi mieleeni ja siihen liittyi yllättäviä henkilöitä.
Vaasassa on kadonnut 16 v poika kotibileistä viime lauantaina. Laihialta kotoisin ja ei mitään tietoa siitä, mihin hän on kadonnut. Vaasassa ovat ystävät laittaneet sellaisia Kadonnut-ilmoituksia pylväisiin ja mietin, että, miten hirveä tilanne vanhemmille ja omaisille. Samanlaisia katoamisilmoituksia näin lentokentällä, kun tulimme joulun aikaan Kanarialta. Niissä oli kuva n. 9 v pojasta, joka muistutti ihan hirveästi meidän välipoikaa sen ikäisenä. Olisi hirveää, jos koskaan ei saisi edes tietää, mitä omalle lapselle tai omaiselle on tapahtunut. Joskus olen lohduttautunut juuri sillä, että poikani kuoli kotiinsa. Eräs naispoliisi, jolle pojan kuoleman jälkeen itkin sitä, että hän kuoli yksin ,sanoikin, että hänhän kuoli omassa kodissaan, oman koiran kanssa.
Tervehtymistä Turvamies pikkupojalle !
Hyvää päivänjatkoa kaikille
Hei Viola
Paranemisia sinulle. Kuumetta ei enää nykyisin suositella ns. pidettäväksi ja podettavaksi vaan sitä kannattaa alkaa torjumaan kuumetta alentavilla lääkkeillä. Minula on ollut melkein vastaavanlaisia oireita. Kova väsymys ja kuumeetonta flunssaa. Lumitöitäkin olen tehnyt pätkissä. Välillä punnertaen ja välillä leväten. Kävin äsken pudottamassa lumet markiisien-, leikkimökin-, autotallin-, autokatoksen-, roskakatoksen ja kattolippojen päältä. Lumi on nyt kevyttä mutta sitä on paljon. Edelleen olen kiitollinen nuukuudelleni ja köyhyydelleni, että ostimme tuon lumilingon. Vaikka kolaamistakin riittää niin lingolla san ajettua lumet tontinperille rinteeseen odottelemaan kevättä jos sitä nyt edes ehtii tulemaan.
Ilma on ihana. Aurinko paistaa ja lämmittää. Poikaa vaan ikävöin kovasti.
Katson pojan kuvaa työhuoneeni seinällä. On niin kova ikävä häntä. Niin kova ikävä.
Kyllä se siellä sydämessä lämmittää auringon kanssa kilpaa,kevättä kohti.
teille. On aikaa, kun kirjoittelin viimeksi, mutta kerron nyt kuulumisiani. Kävin terapeutilla eli siis lääkärillä. Masennuslääkkeeni nostettiin ja kaksi viikkoa syötyäni tuota suurempaa annosta, on mielialani noussut ja kova sureminen loppunut. Jaksan toimia normaalisti ja osaan siis suhtautua tuohon suruun nyt oikealla tavalla, mutta lääke todellakin on siis auttanut. Psykoterapeutti määräsi minulle nyt täksi rankaksi suruajaksi suuremman annoksen ja se vähennetään muutaman kuukauden kuluttua puoleen. Jos en pärjää niin annos pidetään korkeampana. ( kyseessä ei ole maksimiannos ko. lääkkeestä kuitenkaan )
Olen erittäin tyytyväinen, että jaksoin lähteä hakemaan apua. Itsekin ihmetten, kuinka jaksoin tuon neljä kuukautta tuollaisessa olotilassa ja niin itkuisena ja masentuneena. Nyt on hyvä. Minulla on nyt muutakin ajateltavaa ja on paljon kaikenlaista tekemistä ja jaksan mennä hyvin työpaikalleni jne. Ulkoilen, nautin vitamiinipitoisia ruokia ja tapailen tuttujani. En ole itkenyt nyt kolmeen viikkoon ainuttakaan kertaa. Kuullostaa varmaankin ihan hassulle ja oudolle, mutta monesti lääke on ihan paikallaan. Ja minullahan on masennusta ollutkin sisäsyntyinen ties kuinka kauan.
Minulle tällainen ratkaisu oli hyvä. Kannustan muitakin hakemaan apua, jos tuntuu ettei todellakaan jaksa. Nykyään on apua saatavilla, mutta sinne avun antajan luokse tulisi jaksaa mennä.
Tämä päivä on mennyt ihan hyvin. Olen myöskin joitakin kertoja käynyt hautausmaalla ja vienyt kynttilän haudalle.
Jaksamista ja voimia kaikille teille.
Huomenta kaikille
Naisten jääkiekko-ottelu oli eilen hienoa katseltavaa ja mitallihan sieltä tuli. Alueen suurin sanomalehti kuitenkin piti juttuna sitä paljon pienempänä kuin mies kiekkoilijoiden pääsyä jatkoon. Jonkinlainen eriarvoisuus näkyy siinäkin vaikka maailmahan pursuu eriarvoisuutta. Hienoa naiset!
Pikku poika vain kuumeilee ja lähden nyt aamulla viemään hänet Mikkelin keskussairaalaan. Tuntuu jotenkin niin pelottavalle ajatella, että jotain pahempaa olisi tulossa. Pakkanen ei ota lauhtuakseen -16,5.
Tämä aamu tuntuu jotenkin hankalalle mutta päivään on vain lähdettävä. On lähdettävä tekemään se omaosuus niin hyvin kuin vain voi ja muulle ei sitten voikaan mitään. Isän kätteen meidän kaikkien päivä.
Kylläpä se flunssa koettelee teitä,koittakaa jaksella ja parantua.
Pakkanen aamusta -25 ja nyt -18,alkaa jo tuntumaan lauhahkolta.
Totta tuo naisten arvostus jääkiekossa,ei juuri noterata isostikaan. Nythän yritetään saada naisten mäkihyppyä uudeksi lajiksi. Itse en seuraa urheilua niinkään,mutta mies kyllä senkin eestä. Ja voitta arvata,että hymy oli leveä,kun ruotsi joutu lähteen kotia.
Tuo 16 v pojan katoaminen on kyllä surullista,sitä ajattelee vanhempien ja omaisten hätää,voimia heille.
Ikävää kovasti tuntuu olevan teillä,niin mullakin. Onkohan se tuo pitkä pakkas-ja lumikausi osa syynä ja tietenki tämä flunssa- aalto.
En nyt pitemmästi kirjottele,mutta palailen koneelle myöhemmin kattoon teidän kuulumisia.
Voikaa niin hyvin, kuin suinkin mahdollista, näissä olosuhteissa ystävät.
Voimaa ja rakkautta sydämmiinne.
Hei
Niin meni päivä pikku poikaa lääkärissä käyttäen. Omalla paikkakunnalla lääkäri totesi, ettei tiedä mikä poikaa vaivaa kun kuumeilee ja käski lopettaa antibioottikuurin. Saatiin lähete tänä aamuna Mikkelin keskussairaalaan. Siellä lastenpoliklinikan ylilääkäri totesi pojalla erittäin selvän ja kovan korvatulehduksen. Käytiin myös röntgenissä missä pitelin pientä, pelkäävää pikku poikaa tuolilla istumassa jotta saatiin keuhkokuva otetuksi. Suojasin lyijykäsineellä pojan pikkusia kalleuksia ja toisella pitelin kiinni. Pojalla tärisi alahuuli ja lopuksi tuli vielä itkukin kun pelotti niin kovaa. Ukki toimi turvamiehenä. Terveyskeskuksista kuulee jatkuvasti kaikkea vitsejä ja jotkuthan nimittävätkin niitä arvauskeskuksiksi. Kun saavuimme Keskussairaalaan paperilähete mukanamme ilmoittautumiseen sanottiin meille, että ei täällä koneella näy mitään lähetettä mihinkään. Sitten siinä lapsi, tavarat ja kantokoppa sylissä katseltiin kun virkailijat alkoivat arpomaan millekkä osastolle meidät ohjattaisiin. Vaihtoehtoja oli lasten poliklinikka tai ea:n poli. Sanoin, että jos samanarvoisia vaihtoehtoja on nämä kaksi niin voitaisiinko valita tuo lastenpoli ja se arpa voitti. Lasten polilla oli kiva vastaanotto. Sitten meidät neuvottiin röntgeniin. Kakkos kerros ja sinne odottamaan kutsua. Siellä sitten odotettiin ja nälkäkin teki odottamisesta hankalampaa sairaan lapsen kanssa. Sitten tuli hoitaja kysymään, että ollaanko me tulossa röntgeniin? Heillä ei näkynyt koneella mitään pyyntöä, niin he ei vät osanneet tulla pyyttämään meitä sisälle. Sitten he laittoivat pojan nimen koneelle ja taas arpa voitti. Me päästiin kuvaukseen. Jos on vanhustenhoito mennyt alas niin vaivaa se tauti myös jo keskussairaaloitakin niistä arvauskeskuksista puhumattakaan. Hoitohenkilökunta tekee varmaan parhaansa mutta eivät ehdi tai kykene suoriutumaan tehtävistä. Keuhkokuviin meno alkoi tehdä minulle pahan aavistuksia. Lähdinhän aamulla harmain mielin liikenteeseen. Keskussairaalassa muistin kun pidin 15-vuotiasta poikaani päästä kiinni kun pojalle tehtiin kivuliasta toimenpidettä kurkkuun. Nyt pidin siellä pientä poikaa. Tunteet elävät niin monin tavoin eriajoissa. Nyt on jotain ja nyt ei ole jotain. Paikka on kuitenkin sama. Sinnehän meinasian itsekin toissa syksynä kuolla.
Nyt pikkupoia on kuitenkin lääkityksessä kotona ja minäkin kotonani. Päivä alkaa olla illassa. Näikin se elämä menee. Näinkin se päivä menee. Menee jokatapauksessa. Voimia iltaanne.
kalakaveri siitä tulee.Korvatulehdukset tulee ja menee niinkuin muutkin pikku vaivat kun vähän vastustuskykyä tulee.
Niin. Vaikka poika on nyt vielä pieni niin aika miehekkään näköisesti hän istui röntgenin tuolilla ilman paitaa. Mielenkiinnolla seurasimme yhdessä lastenpolin aulassa olevaa akvaariota ja siellä uivia kaloja. Poika läpytteli käsillään akvaarion lasia tavoitellakseen vikkelästi uivia värikkäitä pikkukaloja. Mietin samalla juuri tuota mainitsemaasi kalakaveria. Ihmeellistä vaikka en olekaan kova kalamies. Talvionginta on ollut minulle suositumpaa vaikka silloin tällöin kalastan kesälläkin. En muutoinkaan ole kalamies kun kerta olen turvamies.
ei kenenkään pidä välittää. koska me eletään kaikki tämä omalla tavallaan. minä siellä levähdys paikalla vedin donitseja ja olin kypsä tähän elämään. mutta se oli ainut laatuinen kokemus. tähdet loistivat kirkkaana ja mietin että jaksanko enään?
Olet jaksanut jo vuoden. Jaksa edelleen, päivä kerrallaan. Monesti täällä selitetään että pitää elää sitä ja tätä varten. Unohdetaan että saa myös elää ITSEÄÄN varten.
tuossa jo aiemmin, että olen hakenut apua terapeutilta. Koska jokainen todellakin elää myöskin itseään varten ja silloin meidän tulisi myöskin jaksaa jollakin tavalla muistaa sellainen tosia-asia, että suruaika ei tarkoita itsensä kokonaisvaltaista antautumista vain ja ainoastaan tuolle surulle. Vaikkakin suru tulee hetkeksi ja muistot ovat etualalla, niin jkaisen tulisi jaksaa myöskin elää täysipainoisesti juuri omaa elämäänsä, sillä meille kaikille on annettu elämä elettäväksi, ei surtavaksi. Ja kaikella on aikansa. Surua on ja se kuuluu emämään, mutta ei liiaksi. Jokainen päivä on jaksettava elää niin, että siitä jollakin tavalla myöskin itse osaa nauttia.
Tottakai edesmennyt henkilö tulee muistoina ja kuvina mieleemme ja niin pitääkin. Voimme sytyttää kynttilän hänelle vaikka kotona. Käymme hautausmaalla ja muistelemme häntä ja sytytämme myöskin sinne kynttilän, mutta se elämä, muistakaa elää. Kuunnelkaa aamuhartauksia ja sunnuntaina tulee Jumalanpalveluksia radiosta ja TV:sta. Kuunnelkaa klassista musiikkia ja muutenkin rauhallinen kirkkomusiikki tekee ainakin minulle hyvän ja rauhallisen olon.
http://www.lintukoto.net/muut/sytyta_kynttila/index.php?muistoja=1000
Kynttilän voi sytyttää niin usein kuin haluaa netissäkin. Kaunis tapa ja auttaa.
juttua sinulta.en vähättele suruasi mutta toivon että jaksat katsoa elämää eteenpäin surunkin keskellä.ja jos et jaksa niin hae apua,sitä saa lääkäriltä.lue tämän palstan kirjoituksia,monet ovat kokeneet surua jo useamman vuoden ja jaksavat iloita elämän pienistä hetkistä vaikka sydämessä viiltävä tuska.HAE APUA HYVÄ MIES!
Oikeastaan se ei ole niin, että olisi unohtanut, että saa elää itseään varten. Kyse on enemmänkin siitä, että, kun menettää suuren osan elämäänsä, minun tapauksessani yhden lapsistani, niin on niin äärettömän vaikeaa löytää mitään, mikä ihan oikeasti antaisi enää virtaa elämään. Se ei ole mikään tahdon asia, vaikka kuinka tahtoisi, niin sitä mielekkyyttä on vaikea löytää. Vaikka kuinka kiitollinen olen toisista lapsistani,miehestäni, terveydestäni, niin mikään ei näistä asioista ei korvaa minulle sitä poikaa, jota ei elämässäni enää ole. Meidän jokaisen surijan on omalta kohdaltamme löydettävä jotakin, mikä pitää pinnalla, elämässä. Elämää voi jatkaa, vaikka sen mielekkyys välillä olisikin hukassa, pitkäänkin. Kyllä elämä kieltämättä välillä on kuin pakkopullaa. Joskus tunnen, että olen elänyt jo hirveän kauan ja sitten ajattelen, että tätä elämää voi vielä kestää 20-30 v.Kiitään kuitenkin joka päivä perheestäni ja teistä toisista tätä samaa tietä kulkevista. Päivätkin ovat niin erilaisia, voimat ja tunteet vaihtelevat.
Voimia teille kaikille
ei kukaan korvaa kuollutta,mutta terve järki auttaa eteenpäin ja jos ei jaksa surun kanssa niin silloin on hyvä hakea apua ennen kuin on myöhäistä!
Hei marco-vox! Mukava taas kuulla sinusta pitkästä aikaa. Kirjoitit niin ihanasti tuolla aiemminkin niistä tähdistä. Kiitos sinulle siitä. Minäkin katselen usein tähtiä, iltaisin, kun tarkistan, että ulko-ovi lukossa, niin katson samalla näkyvätkö tähdet ja sanon sinne hyvät yöt myös jo poisnukkuneille. Sinä olet löytänyt omia tapojasi jaksaa tätä taivaltamista. Virtuaalinen voimahalaus sinulle.
Hyvää iltaa kaikille
Mukavaa, että olette kirjoitelleet. Isot morjekset Marco-voxille. Ollaan jo saatu pidemmänaikaa taivaltaa yhdessä tällä palstalla ja aina olen sinulle sanonut, että eteenpäin mennään vaikka vaikeaa on. Sinua tarvitaan nyt ja tullaan vielä tarvitsemaan joten kerää vaan lisää voimia edelleen.
Vihdoin se tiedemiesten lupaama ilmastonlämpeneminen on saavuttanut meidänkin seudun. Pesin tänään 4 autoa. Moottorit ja sisätilan puhdistukset sekä muut nestepintojen tarkistukset ja lisäykset. Luvassa on taas kylmenevää mutta on mukava kun autot ovat taas pitkästä aikaa puhtaana ja kunnossa.
Aamuni alkoi taas harmaana ja kovalla ikävällä poikaa. Oli niin masentavan pitkäveteistä käydä kaupungilla katselemassa nurkkasohvia. Huh, huh. Kun pääsin autojen huoltamiseen sain taas sen tekemisen kautta itseeni virtaa ja sitä kaipaamaani mielihyvää. Kyselin pikku pojan vointia ja kuumeilu vaan jatkuu vaikka poika on muutoin virkeä. On nyt uusi lääke siihen korvatulehdukseen ja vie varmaan muutaman päivän ennen kuin alkaa vaikuttamaan.
Palstalla oli kirjoiteltu suruajasta. Minä en ehkä osaa omalle kohdalle määritellä minkäänlaista suruaikaa. Siksi en osaa määritellä myöskään sen pituutta tai loppumista. Olen menettänyt rakkaan lapseni ja sitä menetystä poden loppuelämäni vaikka elämässäni tapahtuisi mitä hyvää ja miten paljon. Kaikki hyvä on tervetullutta mutta se tyhjyys minkä oma lapseni jätti, sitä ei mikään täytä tai korvaa. Sitä tyhjyyttä kuljetan mukanani harmaina päivinä, tähtiä katsellessa, saunassa istuessa, nukkuessa... ihan joka paikassa ja aina.
Minulla on kaksi ihanaa tytärtä ja nyt tuo pieni tyttären poika sekä puoliso elämässäni. He kaikki ovat minulle arvokkaita ja rakkaita. En edes aina tajua miten rakkaita sillä minussa oleva tyhjyys on tehnyt minut siltäosin repaleiseksi. Repaleisena kuitenkin jatkan elämääni kunnes se loppuu. Tämän välin olen päättänyt mennä niillä voimilla eteenpäin mitä minäkin päivänä on omaa takkaani kantaen. Kaikki hyvä antaa voimia sen taakan kantamiseen ja kaikki huono tekee siitä raskaamman. Kunhan koetan sen pitää, ETTEN JÄÄ TULEEN MAKAAMAAN niin uskon selvityväni.
Hyvää viikonlopun iltaa teille kaikille ja siihen ... Isän kätteen edelleen
teeskentelyä.Nää asiat on selviytymistarinoita jokaisella omansa.
Hei ja kiitos kirjoituksistanne.
Lauhaa on ollut ja lunta on sadellut tasaseen tahtiin.
Toivottavasti Turvamiehen aurinko sai nyt oikeat lääkkeet ja kuume hellittää. Korvatulehdus on kivulias vaiva,muistan vuosien takaa yhden kuukauden,jolloin meidän perheeseen haettiin 10 benisilikuuria,silloin ei nuorinta lasta vielä ollut. Korvat puhkastiin 3:lta pojalta ja minulta.
Veljen tytöllä on sytöt alkanu tepsimään ja ensi viikolla alkaa toinen sykli. Tosi heikossa kunnossa on ollut,hemoglubiini on ollut 75 ja valkosolut niin alhaiset,että niitä ei edes ole pystynyt laskemaan ...paljon erinäisiä vastoin käymisiä,mutta aina pitää jaksaa uskoa hyvää. Nyt pääsi kotona käymään,mutta yöksi sairaalaan.
Hyvää yötä ystävät kalliit...kauniita unia ja rauhaisaa yötä
enkeli kuvan profiilini. ja katson sitä kuinka enkelin siivet heiluvat. siellä pimeydessä missä ei näy edes tähtitaivas.
Kurkkaus koneelle vain !
Edestakainen reissu Turkuun tänään. Veimme itse nuorimman takaisin lomaltaan, kun nuo junat tuntuvat nyt kulkevan ihan miten sattuu. Selkä ihan jumissa, aivan jonkinlainen kramppi tuli pitkästä istumisesta. Muutenkin ollut selkä viime aikoina huonossa kunnossa minulla.
Toivottavasti Turvamies pieni poika alkaa toipua. Korvatulehdus tulee niin äkisti ja pieni ei osaa kertoa, mikä paikka on kipeänä, niin on vaikea tietää, mikä oikein on vikana.
Ihana asia Sydän Syrjällään tuo, että veljesi tyttärellä nyt ainakin valoisampaa näköpiirissä, vaikka rankalta tuo hoito kuulostaa. Iltaisin liitän hänet iltarukoukseeni.
Tullessa, kun mies ajoi, niin katselin sumuiselle taivaalle. Ei yhtään tähteä näkyvissä, pelkkää sumuista harmaata. Sieltä he Marco-Vox kuitenkin meitä katselevat rakkaamme, pilvien takaakin näkevät meidät.
Koko matkan oikein loskakeli. Kurja ajaa ja sitten yhtäkkiä säikähdin, kun takana tulevasta autojonosta irtaantui iso rekka ja lähti ohittelemaan aivan hullun lailla. Hurjan näköistä touhua ja vaarallista. Sanoin miehelle, että onko tuo joku itsemurhakandidaatti, joka haluaa viedä mukanaan muitakin.
Närpiöstä asti tulomatka meni sitten aika mukavasti, kun kuuntelimme 50-hiihtoa. Parahiksi olimme kotona katsomassa maalintulot.
Tämäkin päivä nyt lopuillaan, uusi viikko, uusi kuukausi alkamassa. Poikani syntymäkuukausi.
Nukkukaa hyvin ystävät
jos ei jaksa surunsa kanssa, niin silloin haetaan ammattiauttajalta apua.
Hyvää huomenta kaikille
Olympialaisten takia ei tarvitse enää valvoa ja tehdä univelkaa. Viimeyönäkin "piti" koettaa unen sekaisena katsoa jääkiekko-ottelu. Sitä jotenkin lähtee mukaan sellaiseen mistä ei oikein suuresti ole koskaan innostunut. Osallistuu keskusteluihin kuinka hienosti tai huonosti joku pelasi. Loppujen lopuksi se on vain urheilua tai peliä ja onko sillä sitten mitään erityistä merkitystä ainakaan minun elämässäni kuka voitti tai kuka hävisi. Suuri ja kallis urheilujuhla vie ajatukset kaukasi, asunnottomista, nälkiintyneistä, velkaantuneista, sairaista, surun murtamista ja ihan kaikesta mikä on vienyt yksittäisen ihmisen tai suuren ihmisjoukon elämässään ahtaalle.
On joskus jännittävää katsoa tv: stä kun afrikassa valmistellaan norsun lennättämistä helikopterilla alueelle missä ruoho on vihreämpää. Nukutettua eläintä tutkitaa ihopoimu, ihopoimulta ja tutkitaan mitä hoitoa voitaisiinkaan antaa. Kukaan ei mieti miten vastaavan alueen nälkiintyneille lapsille saataisiin puhdasta vettä janoon ruoasta puhumattakaan. Maailma on niin suurissa kuin pienissäkin asioissa eriarvoinen. Useasti pitää tutkia itseäkin, että mihin lähtee mukaan vaikka ajatuksin. Kuoleminen on yksi tasa-arvoisimmista asioista. Kuolema vie aikanaan minut ja sen helikopterilla lennätetyn norsunkin. Jotkut jäävät minua suremaan samoin kuin sitä norsuakin.
Pikku-poika on edelleen kuumeessa 38,4. On kuitenkin virkeä ja tätä uutta lääkekuuria on nyt käytetty perjantaista lähtien. Tytär on nyt tänään yhteydessä lääkäriin. Joten alkaa pikkuhiljaa pelottamaan tämäkin asia. Alkaa tuntumaan norsulle. En edes halua kirjoittaa teille miten kauaksi ajatukseni välillä lentävätkään pikku pojan suhteen. Tiedän, ettei peloille pidä antaa valtaa. Ne iskevät meihin itsekuhunkin ja kuuluvat elämään. On vain eri asia koettaa hallita niitä.
Tässä nyt odotellaan lääkärin parantavan tai muun ihmeen tulevan apuun. Korvatulehdus pitäisi olla helppo lääkärin hoidettavksi nykyisin keinoin ja eihän aikoinaan korvatulehduksia juuri ollutkaan mutta pystyykö lääkäri parantamaan surun, lääkitsemään sen tyhjiön minkä on jäänyt sieluun ja -mieleen? Tätäkin varmaan on jokainen on miettinyt kun koettaa etsiä apua menetykseen.
Vesi tippuu pisaroina puitten oksilta ja räystäiltä. Pitää lähteä siivoilemaan katolta tippuvaa lunta.
Erkki Lemisen runoon toivotan teille hyvää alkavaa viikkoa.
Niin kuin sumusta ei saa otetta
ja niin kuin sade valuu käsistä,
käy usein ajatuksille.
Niitä on vaikeaa saada kokoon,
toisille tarjottavaksi.
Mutta joskus, kuin itsestään,
kosteus kokoontuu pisaroiksi korren päähän.
Ja pinei lintu virvoituu pisarastakin.
Erkki Leminen (Kootut Runoja ja mietteitä)
Isän kätteen!
Hei Turvamies ja kaikki nimimerkillä nyt mainitsematta
Pitkään tuo pikkumiehen kuume nyt kestääkin. Hyvä asia on, että poika kuumeesta huolimatta on virkeän oloinen. Kyllä korvatulehdukset voivat olla sitkeässä huolimatta antibiootista. Ymmärrän, että helposti alkaa mietiä pahoja vaihtoehtoja, kun on suuri huoli, taitavat nämä meidän tähänastiset kokemuksemme elämästä ja pahoista asioista saada meidät erityisen herkäksi ja odottamaan jokaisesta uudesta vastoinkäymisestä pahempaa kuin se on tai siitä tulee. Ei vaan osaa enää suhtautua samanlaisella sanoisiko huolettomuudella ja luottamuksella elämään. Joka nurkan takana luuraa taas jotakin pahaa.
Eipähän noilla lääkäreillä ole parannusta suruun,korkeintaan ensiapua akuuttivaiheeseen. Mielenterveyden ammattilaiset voivat auttaa shokissa olevaaa ihmistä katsomaan eteenpäin. Siitä on jatkettava itse ja löydettävä keinonsa ja voimavaransa ja käytettävä niitä. Poikani kuoltua saimme kriisiapua ja se oli siinä tilanteessa hyvää. Jokaisen on sitten itse löydettävä selviytymiskeinonsa ja nämä kirjoituksemme ovat, kuten JJ tässä hyvin kirjoittikin niitä selviytymistarinoita, ei muuta, niiden ei ole tarkoituskaan olla mitään muuta. Joillekkin auttaa käydä keskustelemassa pitempäänkin asiantuntijan kanssa ja se on hyvä, että sellainen mahdollisuus heille annetaan, itselleni siitä tuskin olisi mitään hyötyä ainakaan enää. En ole masentunut, jatkan elämääni näennäisen eheänä, mutta elämän kokemukset väistämättä muuttavat ihmistä.
Poikaani en unohda koskaan, jos nyt en ihan dementoidu, hän elää mukanani, uskon, että hän on jossakin,jossakin toisessa olomuodossa vain. Puhun hänelle, joskus ääneen,useinmiten vain ajatuksissani. Joinakin päivinä tai hetkinä ikävä valtaa mielen, mutta niin se nyt vain on. Tosiasia, jota en voi muuttaa, sitä ei voi kukaan muuttaa.
Kun kirjoitat tuosta maailman epäoikeudenmukaisuudesta Turvamies,niin se on ollut nyt erinäisistä asioista johtuen juuri minunkin mielessäni. Yleensä mikä on oikeudenmukaista, mikä ei. Ketä autetaan, ketä hoidetaan ? Tekee minut välillä niin vihaiseksikin.
Meidän kaupungissamme ainakin vanhuksilta näytetään nyt vievän kaikki pois. Ajatelkaa, nyt otetaan heiltä pois vuodeosastolla iltapäiväkahvi (säästösyistä). Näille vanhuksille kahvitilaisuus, dementikoillekkin, se on kuitenkin jonkinlainen sosiaalinen hetki yhdessä. Nämä ihmiset ovat sitä ikäluokkaa, joille kahvi on kuulunut arjen ja juhlan piristäjäksi. Kahvi maksaa ja sitten se vie hoitajilta liikaa aikaa. Kyllä alkaa olla pienestä kiinni.
Toivottavasti pikkupojan tilanne nyt nopeasti kohentuu ja turha sanoa "että älä murehdi etukäteen", kun tiedän, että niin teet kuitenkin.
Voimia kaikkien päivään ja alkavaan viikkoon
kirjoittaa tänne. kävin kaikki läpi ja diagonissa oli se viimeinen, jolloin pääsin heidän luokseen. siellä pystyin itkeen. ja kirjoitin tänne kuinka olin joulun yksin ja kuinka pysähdyin siellä 20 asteen pakkasessa ja katsoin tähtitaivasta. tämä on minun selviytymis tarinani ja tämä tulee jatkumaan elämäni loppuun asti.
Kiitos Viola muistamisesta ja toisetkin,tuntuu kantavan oikeaan suuntaan veljentyttöä.
Lähetin velipojan matkassa pari huivia ja makeisia tytölle, mielen piristeeksi ja kummipojalle myös makeisia ja pientä mukavaa piristämään ankeaa arkea.
Kylläpä se on lujassa kuume pikkumiehellä,uskoma,että jo helpottaisi,voi olla virus peräistä,kun ei lääkekuurikaan ole tepsinyt. Sisko kävi tyttären ja hänen poikansa kans,on melko lailla samaa ikää kuin Turvamiehen aurinko. Voi kuinka suloisen pehmeä poski oli,kun paino posken poskea vasten ja se viaton katse ja hymyn kare. Eipä sen parempaa lohdun tuojaa,kuin pieni ihminen.
Se on kyllä ikävää tuo vanhusten kohtelu. Aina kun säästetään,eniten kärsii sairaat ja vanhukset,jotka eniten sitä apua ja huolenpitoa tarvitsisivat.
Lunta on muistanut sataa koko ajan,alkaa jo olla ongelmaksi asti.
Tuo runo oli hyvä,minun ajatuksille käy monesti nuin.
Hyvää alkavaa maaliskuuta. Kiitos että löydän teidät täältä.
Hei Sydädän syrjällään ja kaikki toisetkin
Veljen tyttäresi on lääkäreiden hoidossa ja varmaan kaikki tehdään mitä voidaan sairauden nujertamiseksi. Maailmassamme on lukuisia kertomuksia rukouksista ja sen salaisesta voimasta. Olkoo tulos mikä hyvänsä sairauden suhteen älkäämme asettako rukouspyyntöämme pakoksi vaan tahtoon tyytymiseksi. Muistetaan häntä edelleen ja toivotaan parasta. Siinä rukouksen voimasta emme tiedä mitään ja siinä voi olla jotain muuta salaista hyvää kuin mitä me yksinomaan toivomme. Jatketaan.
Lähden huomen aamuna viemään pikku aurinkoani Mikkelin keskussairaalaan. Menee lasten polille ja sieltä sitten korvalääkärille. Kuumeilu vaan jatkuu.
Sain tänää siivottua kaikki katolta tulleet lumet. Uusi lumilinko temppuili vaihteiden suhteen ja vein sen takuuhuoltoon. Ilmeisesti säätö juttu. Olipa hyvä kun on tuo lava-auton romu käytettävissä. Lunta ei vielä ole satanut ja lämpimän puolella ollaan. Keskiviikkona matkaankin Helsinkiin joten autossa saa taas istua pitkiä aikoja.
sairauslomalla ollaan...tottakai kaikki tökkii töissä enkä pääse sinne tsekkaamaan asioita. soiteltu sinne sun tänne ja nyt mies lähti katsomaan asioita mistä ei ymmärrä yhtikääs mitään.Ainokaiseni lapsi keksinyt kaikkea kummallista ja suuttuu kun sanon oman mielipoteeni asioista. Purkaa vihaa meihin jotka rakastamme häntä eniten. Tpoisaalta tunnustan että on raskasta olla ainoa lapsi jonka vanhemmat paapoo ja huolehtii liikasi hänen asioitaan. Mutta minkä luonteelleen tekee, kun pelko on aina läsnä.Ahdistavaa aikaa, ja minun kunj piti nauttia ja ottaa rennosti loman ajan..ota siinä sitten kun laskuja kasaantuu ja joka päivä maksaa hunajaa..
Kaverini näki pojasatni unta..hän ei puhunut mitään mutta oli iloinen ja bailasi jossain festarilla. Kaveri kysyi elossa olevalta pojalatani miten tämä on mahdollista koska hänhän on kuollut..sitä ihmettelen minäkin sanoi nuorempi poikani.
turvamies että sinulla on ne kaksi ihanaa tytärtä. mitä minulla ei ole. on vain kylmyys ja pimeys. ei edes vaimoa. siksi olen yksin, koska minun pitää olla yksin.
liikunta,metsässä kävely,harrastukset,toisten auttaminen siitä saatava hyvänolon tunne siinä lääkeitä tähän tautiin,laitetaan vielä ne lumityöt niin ja positiivinen elämänasenne vie eteenpäin kaikki muu taaksepäin.Hyvä huumori ja huumorintaju ei ole pahasta.
Meitä ennen lähtee aina joku ei tiedä sinä tai minä siihen on vain sopeuduttava.Huonotki hetket ovat hyviä sillä silloin ajattelemme rakkaitamme siellä jossakin siis olemme maailman positiivisimmat ihmiset tällä pallolla.
Sodassakin lähetetään terveiset "täältä jostain" ei jäädä makaamaan.
Hyvin kirjoitit JJ !
Tänään piristi käynti veljen luona. Minun nuorempi veljeni sai muutama vuosi sitten aivoveritulpan ja se vei yrittäjämieheltä paljon elämästä. Äskettäin tehdyn leikkauksen ansiosta pysyy nyt hämmästyttävän hyvin kävelemään sisätiloissa ja sähkäri ulkona liikkuessa on mieltäkin piristävä apu, kun ei pysty autoa ajamaan, koska silmistä on näkökenttä kaventunut ja näkö sivuille päin huono. Mukava oli tavata häntä ja nähdä, että miehellä vielä huumori tallella.
Täällä pyryyttää lunta todella. Loppuukohan tämä talvi koskaan? Lumitöitä riittää,mutta kai se on otettava positiivisena kuntoiluna.
Eilen vietin koko päivän lastenlapsia hoitaen. Vanhemmat yrittävät saada karsittua kodin tavaroita ja pakattua niitä edessä olevaa muuttoa varten. Asunto pitäisi saada mahdollisimman hyvännäköiseksi myös näyttöä varten ja isommat siivoilemiset eivät oikein onnistu kahden täystuhon kanssa. Olihan se sellainen päivä, kun isompi lapsi rakensi legoja ja pienempi silmät loistaen olisi halunnut olla mukana, mutta eihän se käynyt, kun vaivalla rakennettu paloasema kapistuksineen oli vaarassa rutistua paloiksi pienemmän käsiin. Mummo siinä välissä tuomarina. Pienempää eivät kyllä yhtään mitkään vauvalegot kiinnostaneet. Kävelimme sitten isomman toivomuksesta keskikaupungille kahvilaan. Elikä Arnoldsiin munkeille. Munkin valikoiminen kesti pitkän ja hartaan hetken. En itse ottanut itselleni munkkia ja poika sanoikin, että syö sinä sitten loput minun munkistani. Hetken syötyään hän kyllä tuumasikin "luulen, että jaksan syödä koko munkin", joten mummo jäi kokonaan ilman.
Millaäiti paranemista ja Miten Turvamiehen pikkumies jakselee?
Illanjatkoa kaikille
Hei :)
Löysin tämän palstan tänään, aikasemmin ei ole jaksanut tai oikeastaan kiinnostanutkaan etsiä "vertaisia" netistä. Nyt tuntui siltä, että onkohan minulla muita "kohtalontovereita" lainkaan. Onhan niitä, ihmisiä ja menetyksiä olemassa. Käyn myös seurakunnan sururyhmässä puhumassa muiden läheisten menettäiden kanssa.
Menetin rakkaan puolisoni sairaudelle viime syksynä. Kaikki alkoi vähän liiankin äkillisesti ja moni asia johti toiseen... syksyllä hän sitten nukkui pois. Kauhea kesä ja syksy. Liian aikaisin loppui hänen elämänsä ja samalla meidän yhteinen taival. Kaipaan häntä mielettömästi, rakastan edelleen vielä enemmän. Suru on jotenkin muuttanut muotoaan; nyt se on pohjaton ja lohduton. Kahdestaan kun elelimme, niin yksin jäin kotiamme asumaan. Muistot ovat ihania ja rakkaita, niitä hellin mielessäni. Joskus vain tuntuu, että muistot musertaa; se mitä oli ja mitä nyt on. Olen kuitenkin kiitollinen kaikista niistä hyvistä muistoista ja päivistä, jotka yhdessä elimme. Elämä on jatkunut, käyn töissä ja yritän joskus tehdä muutakin, kuin istua iltojani yksin. Kaipaan rakasta miestäni, kaipaan seuraa, kaipaan sitä entistä elämää. Joskus tuntuu, että olen täysin erilainen läheisen ihmisen menettänyt henkilö, lapseton, neljäkymppinen leski.
Lueskelin tätä palstaa jonkin verran taaksepäin, en tiedä onko tämä runo täällä jo ollut aiemmin. Minua tämä koskettaa todella syvästi.
Hän jota rakastin, ei ole täällä.
Hän lähti sade hiuksillaan.
Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä,
ja kylmä kaste peittää maan.
Hän jota rakastin. yön syliin lähti.
Hän jossain kulkee yli nurmikon.
Nyt lempeästi loista, taivaan tähti.
Hän ehkä yksinäinen tänään on.
Hän jota rakastin, on poissa, poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän jota rakastin, käy yli sillan
vaan sydäntäni yhä soittaa hän.
Ja aina saapuessa uuden illan
käyn hänen kanssaan halki pimeän.
Hän jota rakastin, ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
~Anna-Mari Kaskinen -
Iltaa kaikille ja terveiset Katajanokan vankilasta
Yövyn taas työmatkalla Katajanokan entisessä vankilassa mikä toimii nykyisin hotellina. Eilen olin kokopäivän käyttämässä pikku aurinkoani keskussairaalan lastenpolilla. Korvat olivat lähteneet paranemaan ja labra tutkimuksissa ei löytynyt mitään vikaa. Lääkäri sanoi, että lopettakaa kuumeen mittaaminen. Pojalla on nyt 17. päivä peräkkäin kun on kuumetta yli 38. Poika on kuitenkin virkeä. Pojan isä käy toisella paikkakunnalla töissä ja on armeijan jälkeen uudessa työpaikassaan vasta toista viikkoa joten minun oli parempi ottaa vapaapäivä tälle lääkärikäynnille. Poika painaa nyt puolivuotiaana reilun 10kg ja on ihan painava kannettava kaikkine turvaistuimineen ja hoitokasseineen. Labrassa hoitaja sanoi, että isä voi pitää poikaa kädestä, jotta saadaan verinäyte otettua. Korjasin hänelle: ukki. Tytär sanoi minulle, että sanoivat sinua isäksi. Sanoin, että olenhan sinun isä ja puolittain oikeihan se menikin.
Puolisoni sanoi, että tulin illalla huomattavasti iloisemmalla mielellä kotiin. En sitä itse oikein huomannutkaan. Hän sanoi, että aina kun olen pikku aurinkoni seurassa olen paljon iloisempi ja elämänmyönteisempi. Pitää varmasti paikkansa. Tuntui niin hyvälle hoitaa poikaa sairaalassa ja antaa tyttären vähän lepäillä käsistään ja hartioistaan.
Illalla odottikin isot lumityöt joita sitten lumilingollani ajelin. Nyt tämä uusi linko ei oikein toimi ja kaksi kertaa huollossa käyttäminen ensimmäisen käyttökuukauden aikana riittää minulle. Kauppias lupasi perua kaupat ja palauttaa ostohinnan. Nyt siten etsimään uutta linkoa jostakin toisaalta sillä tällä kauppiaaltakin ovat lingot loppuneet.
Tänään kävin alustavasti läpi sitä yhtä projektia mistä aiemmin kirjoitin. Se koskee sitä ns. ennalta estävää nuorten liikennekuolemia. Kun kuuntelin alustusta siitä ja niistä tapahtumista tuntui kuin korvani olisivat koettaneet väkisin sulkeutua ja asian käsittely tuntui kamalan pitkälle. Olen alustavasti lupautunut tähän ja katson eteenpäin mitä se minulta tulee vaatimaan. Ehkä päällimmäisenä ajatuksena pyörii se, että joskso jollekin voisin omalla olemuksellani sitä elämän jatkoaikaa antaa. Ja jos en voi niin olen kuitenkin tehnyt omanosuuteni katumatta sitä milloinkaan, etten tähän ryhtynyt.
Marko-voxille voisin sanoa, että minulla on ihanat tyttäret ja tämä pieni aurinko mutta sitä ei voi verrata mitenkään siihen kaipuuseen mikä minulla on omaa poikaani kohtaan. Mikään tai kukaan ns. jäljellejäänyt ei korvaa edesmennyttä. Raja on ylittämätön ja suru jatkuu entisellään sielussani olisipa minulla mitä hyvänsä ja minkä verran hyvänsä.
Oma flunssa alkaa hellittämään ja olenkin pikkuisen alkanut himoita kuntosalille. On kuitenkin vaikeaa aloittaa ja päästä rytmiin. Se vatii minulta ponnisteluja mutta yrittämättä ei tapahdu yhtään mitään. Joten on yritettävä lopputuloksesta huolimatta. Lunta vaikka muille jakaa mutta hiihtämään ei pääse kun ei ole latuja. Latukoneet eivät pääse jäälle kun pehmeän lumen ja jään välissä on reilusti vettä.
Kiitos kirjoituksistanne. Pidetään yhtä ja kerrotaan kuulumisia. Isän kätteen kaikille.
Iltaa kaikille
Koetin eilen lähettää tuota edellistä postiani Helsingistä läppärikautta mutta Suomi24:n palvelin ilmoitti ettei nimimerkkini kelpaa. Laitoin kyselyn Suomi24: lle. Kopioin postin ja lähetin sen nyt teille täältä kotikoneelta.
Tervetuloa Susanna palstalle ja asetu yhdeksi joukkoomme kirjoittelemaan. Palstallamme on muitakin jotka ovat mennettäneet puolisonsa ja varmasti hekin tarvitsevat sitä vertaistukea mitä puolison menettämisessä tarvitaan.
Kotona odottikin taas lumityöt. Pakkasta oli jo -5 astetta mutta pesin auton painepesurilla ja harjalla. Annoin jonkinaikaa pyöriä lämpimänä ja nyt se on päältäkin kuiva. Auton kyljet olivat suolasohjosta paksussa jäässä ja ikkunat niin harmaana suolasta ja kurasta ettei meinannut läpinäkyä.
Pikkupojalla tänään 38,2 kuumetta. On ollut jo väsyneempi. Lääkärin ohje oli, että -lopettakaa kuumeen mittailu. Nyt kuumetta yhtäjaksoisesti jo 18 päivää peräkkäin. Jotenkin vaan tuntuu, ettei kaikki ole hyvin.
Tytär ja hänen miehensä ovat ostamassa vanhaa pientä omakotitaloa. Tytär oli aivan innoissaan ja jotenkin tuntui se elämänilo ihanalle hänestä havaita sillä ikävöihän joka päivä veljeään siinä missä minäkin poikaani.
Hyvää iltaa teille ja kirjoitelkaa. Palaan vielä palstalle.
Ootte varmaan mittaillu eri mittareilla.Eikös ne labra testit ollut OK.Aamulämpö on eri kun iltalämpö.Kai siellä vielä tulehdusta on kun kuumetta pukkaa on vain sitkeessä.
Hei ja kiitos kirjoituksista ja runoista. Meän joukko se vain lisääntyy päivä päivältä.
Aurinko on pari päivää paistelut,vaihtelevasti ja lauhana on päivät ollu ja hyvä kun ei lunta ole tullut,piha kutistunu pikku hiljaa,kun on ongelmia jo mihin kipata.
Surussa on aallokkoista,vaihtelee niin se jaksaminen laijasta laitaan...välilä se ikävä on niin voimakasta,että on vaikea tarttua tähän arki elämään. Aina kuitenkin vielä on noustu sieltä aallon pohjastakin. Perheen ja ystävien ansiosta sitä saa iloakin tähän elämään,eihän se tarkoita etteikö murehtisi ja ikävöisi,mutta näillä eväillä mennään eteen päin tätä omaa maallista taivalta.
Hyvää viikonloppua kaikille...rakkautta,valoa,voimaa ja terveyttä.
Laitan tähän vielä yhen jännän linkin... http://www.mankeli.com/huumorikuvat/228/
Hei kaikille
Eilen kaupunki reissulla käytin pikku poikaa neuvolassa tyttäreni kanssa. Poika sai sikainfluenssa rokotteen reiteensä. Terveydenhoitaja empi rokotteen antamista kun on tuota jatkuvaa kuumeilua. Lääkäri kuitenkin sanoi, että piikki voidaan antaa. Tyrär sanoi, että pidä sinä kiinni poikaa sylissäsi. Pidin hellästi jalasta ja kädestä mutta niin etteivät ne päässeet heilumaan. Ja kun piikki painui persikkaihon läpi pulleaan jalkaan poika painautui minua vasten ja alkoi itkemään. Kyllä koski turvamiehenkin sieluun ja sanoin pojalle, että jos ukki olisi voinut tämän sinun puolesta ottaa niin varmasti olisivat saaneet pistään minuun ihan mihin kohtaan hyvänsä. Pojan itku ei kuitenkaan ollut mikään kova verrattuna johonkin muuhun itkuun ja siitäkin selvittiin. Sain kuitenkin olla turvamiehenä.
Pojalla kuumeilu vain jatkuu 38 ja vähän päälle pyllystä mitattuna. Kainalosta on normaali mutta kuumeeksi sitä voi lapsella pitää. Kukaan ei nyt ymmärrä, että mitä tämä on. Muutoin poika vaikuttaa terveelle. Pihallamme ja naapuritonteilla on yli satavuotiaita mäntyjä. Puut ovat erittäin paksuja ja oksatkin ovat normaalin männyn paksuiset. Yksi todella paksu oksa putosi lumien painosta maahan ja sitä sitten tänään moottorisahalla pistin pätkiin ja pinoon. Polttopuuta tuli yhdestä oksasta n. puolimottia. Sääkin on suosinut. Ei lumisadetta, ei kovaa pakkasta. Eilen jopa paistoi aurinko.
Aamulla kävin koiran kanssa pojan haudalla. Tein lumityöt. Lunta oli niin paljon, ettei naapurien hautakiviä edes näkynyt lumen alta. Laitoin kynttilän kiveen pojalle ja se toisen kynttilän sytytin kaikille teidän rakkaille. Siitä on tullut jonkinlainen tapa ja se tuntuu yhdistävän hyvälle. Aina kun olen käynyt haudalla on aina tuntunut, ettei poika ole siellä. Hän on jossakin aivan toisaalla. Joskus tuntuu, että ihan lähellä olenpa sitten missä tahansa muualla kuin haudalla. Miltä teistä tällainen tuntuu?
Hyvää viikonloppua teille kaikille ja edelleenkin siihen Isän kätteen ilot ja surut ammennetaan. Nekin mistä ei voida kenellekkään toiselle kertoa. Nekin vaan sinne kämmenelle.
Iltaa teille kaikille !
Täälläkin ollut nyt aika mukavat ilmat. Eilen tosiaan aurinkokin paistoi ja aamullakin herättiin aurinkoon. Pilveen taivas veti kuitenkin aika nopeasti.
Kävimme miehen kanssa kapungilla metsästämässä hänelle uusia hiihtokenkiä. Eipä löytynyt meidän kaupungista hänen kokoaan enää, joten joutunee käymään työmatkallaan ensi viikolla naapuirkaupungin urheilukaupoissa. Uuden hiihtopuvun kuitenkin osti, ei niitäkään enää ollut valittavaksi asti, mutta löysi kelvollisen. Hänen vanha pukunsa onkin sellainen retro-malli ja kun mieskin alkaa olla retroa, niin ajattelimme jotenkin uudistaa häntä edes pukua vaihtamalla. No uuden puvun innostamana lähdimme sitten hiihtämään iltapäivästä ja hiihdimmekin sellaisen 20 km lenkin. En ole kovin paljon hiihtänyt tänä talvena, vaikka tutut ovat hehkuttaneet ihanasta hiihtotalvesta ja keleistä. Minusta on ollut useimmiten liian kylmä hiihtää tänä talvena ja sitä paitsi selkä on ollut aika ajoin aika huonona. Kumma, että hiihtäessä ei tuntunut juuri ollenkaan. Istuminen on pahempaa.
Avannossa kävimme torstaina ja se teki hyvää. Huomenna aikomuksena taas mennä.
Minäkin kävin eilen pojan haudalla. Edellisest käynnstä oli vierähtänyt melkein kaksi viikkoa. Lunta oli haudalla niin paljon, ettei kiveä juuri näkynyt. Puhdistin lumet ja minäkin sytytin kaksi kynttilää. Sanoinkin ääneen pojalle, että toinen on teidän kaikkien palstalaisten rakkaille ja toivottavasti olette siellä jossakin te kaikki tavanneet. En minäkään oikein tavoita poikaa siellä haudalla. Jotenkin tuntuu vieläkin niin ihmeeltä mennä tapaamaan omaa lastaan hautausmaalle ja kai sitä yrittää vain selvitä niistä käynneistä, ei päästä itseään oikein ajattelemaan.
Surkeaa Turvamies, että lapsen kuumeilu ei mene ohitse. Onni, että lapsi kuitenkin vaikuttaa virkeältä kuumeilusta huolimatta. Meillä on 1v ollut terveenä. Isompi on ollut aika kovassa vatsataudissa, nyt kuitenkin terve. Toivottavasti pysyvätkin. Olemme vuokraneet mökin Syötekeskuksesta pääsiäiseksi ja aiomme lähteä pojan perheen kanssa sinne, mahdollisesti miniän äitikin tulee mukaan ja nuorin poika. Olisi kurjaa,jos joku sairastuisi ja reissusta ei sitten tulisikaan mitään.
Hyvää illanjatkoa kaikille ystävät !
Hyvää alkavaa sunnuntai aamua kaikille
Yö oli vähän repaleinen unien suhteen. Puolison polvi leikattiin perjantaina päiväkirurgiassa. Polven sisältä poistettiin 1,5cm irtopala. Polvi on nyt kipeä jayksi haavoista alkoi kolmen aikaan yöllä vuotamaan. Vaihdoin siteet jonka jälkeen en enää kunnolla saanutkaan unta. Koira sitten herättelikin minua seuraavaksi. Koira tulee sängyn viereen ja laittaa kuononsa minua vasten. Pitää josksus päätään minun päällääni. Ei yleensä ääntele mutta joskus inahtaa hyvin hiljaa. Ja sittenhän minä nousenkin ylös.
Eilen illalla kirjoitin pitkän sähköpostin naapurin nuorelle miehelle. Hän edelleenkin juo joka yö 1- 3 pientä Whisky pulloa ja muutaman kaljan lääkkeidensä lisäksi. Ollaan paljon puhuttu alkoholin käytöstä ja siitä mihin se loppujenlopuksi johtaa. Kuolemia on erilaisia mutta varsin monessa on mukana päihdyttävät aineet. Olen menettänyt aiemmin sisareni alkoholismille. En moralisoi hänen alkoholin käyttöä koska mies on jo sen ikäinen, että tee elämälleen mitä tahtoo. Kuitenkin kerroin huolestani ja pelostani menettää varhaisessa vaiheessa nuori naapuri joka tunteiltaan ja ajatuksiltaan hyvin samanhenkinen kanssani. Meillä on hyvä luottamus toisiimme ja voidaan puhua tai kirjoittaa asioista. Hän joskus sanookin, että arvostaa minun suorapuheisuutta ja miettii useasti sitä kun olen puhunut hänelle elämän suunnasta, että mihin suuntaan se on meneossa. Eilinen sähköposti kosketti omia tunteita sillä kävin siinä läpi nuoren poikani alkoholin käyttöä ja sitä, että kuinka hän luulikaan voivansa kokeilla autoa laskuhumalan aikana aamuyöstä. Tällä kohtaa tunnen usein vihan tunteita ja tekisi mieli syyttää poikaa kuinka tyhmä hän onkaan voinut olla. Tyhmä, että aiheutti kuolemansa ja jätti minut sekä meidät tänne suremaan ja ikävöimään. Tämä on tunne jonka kirjoitin ja tiedän, ettei se niin todellisuudessa mene.
Pakkanen paukkuu -22 ja talvi jyllää. Puolison kaksois sisko on ollut meillä viikonloppua auttelemassa ja lähden kohta viemään hänet junalle. Sitten on koiran lenkitykset päiväohjelmassa. Voikaa hyvin.
Iltaa kaikki ystäväni!
Viikonloppu takanapäin. Lähdimme taas aamulla miehen kanssa hiihtämään ja teimme sen saman 20 km lenkin, minkä eilenkin tai pikkuisen eri latua palasimme takaisinpäin. Eräs miehen tuttu hiihti eilen ja tänäänkin ohitsemme ja kysyi, että oletteko olleet ladulla eilisestä saakka.
Selkä tuntuu nyt kumman hyvältä ja tunnen itseni paljon energisemmäksi.
Hiihtäessä sitä miettii kaikenlaista. Olisi mukava tehdä jotakin ihan erilaista, kokeilla joitakin omia voimavarojaan tai jotakin, jossakin. Vuosikausia olen miettinyt vaikka Vasaloppettiin lähtemistä, vaikka Kilimanzarolle kiipeämistä. Niitä matkoja sinne vuoristovaellukselle järjestetään, mutta maksavat tähtitieteellisiä summia ja ei oikein olisi sellaiseen mahdollisuuksia. Jotakin voisi tehdä, jotakin sellaista, minkä valitsen ihan itse. Poikani kuolemaa en voinut valita itse. Mietin millaista olisi jos poikani eläisi, olisi fyysisesti vielä kanssamme. Minusta tuntuu, että elän jotenkin kaksoismaailmassa. Sisälläni poikani elää, vaikka se onkin vain haavemaailmaa ja tiedän, että näin tulee olemaan elämäni loppuun saakka. En tietenkään ajattele häntä tietoisesti joka hetki, mutta kuitenkin hän pulpahtaa tämän tästä ajatuksiini, toisina hetkinä se kolahtaa pahemmin.
Nyt kuitenkin hiihtelen täällä kotinurkilla ja hyvät mahdollisuudet siihen on täällä, eikä maksa paljoa.
Huomiseksi meille on luvattu tänne plusasteita, jospa nuo lumimassat alkaisivat hiipua pihalta.
Nukkumaan tästä on kai käytävä pikkuhiljaa
Rauhallisia unia kaikille
Hyvää Naistenpäivää naisille ja myös miehille (vähän vähemmän kuin naisille)
Pakkasta on vain -7 astetta mutta tuuli on navakka ja tuntuukin kylmemmälle kuin tyyni parinkympin pakkanen. Meillä ei pääse oikein kunnolla hiitämään sillä latukoneet eivät pääse jäälle jään ja lumen välissä olevan veden takia. Metsissä menee jonkinlainen latu mutta sinne on vaikea mennä tästä meidän rannasta. Kävelin eilen koiran kanssa jäätyneitä moottorikelkan jälkiä pitkiä joka kantoi juuri ja juuri rutisten jalkojen alla. Yhden kerran astuin hieman sivulle ja kenkä hurahti veteen. Tämä talvi on monessa suhteessa hyvin poikkeuksellinen muihin talviin verattuina.
Eilen illalla taas koin sen suuren ikävän kouraisun. Se tuntuu niin syvälle ja voimakkaalle siitä päivittäisestä perusikävästä mutta menee aika nopeasti ohi jääden sitten leijumaan sille perusikävän tasolle. Siivosin eilen remonttihuoneemme ja laittelin työkalut paikoilleen mitä tulee joskus kiireessä heiteltyä pitkin työpöytiä. Paikassa on paljon muistoja pojasta. Pöytien alusia imuroidessa löysin pojalle tekemät ritsat. Puusta veistettynä ja käteen muotoiltuina ne olivat vieläkin hienot vaikka maali oli niistä rapistunut vuosien varrella. Kumi oli jo mennyt heikoksi. Muistin kuinka onnellinen hän oli niillä ampuillessaan ja kuinka hyvin niillä kivi lensi. Laitoin ne nyt talteen ja ajattelin kunnostaa ne pikku pojalle kun aika on sopiva. Siinäkin näkyy se elämisen jatkuminen. Siivoilin pöydiltä roskia ja romuja. Hyllyn nurkalla oli auton renkaan pultti joka oli jäänyt pojalta viimeremonteista. En tee mitään ko. pultilla mutta tuntui hyvälle jättää se siihen hyllyn reunalle paikoilleen. Pulttiin ei sisälly mitään yhteisiä muistoja mutta se jotenkin tuntuu siltä kuin poika olisi läsnä. Hänestä on siihen jäänyt jokin merkki.
Lähdetäänpä nyt maanataihin ja naistenpäivään. Kukaan meistä ei vielä ole elänyt tätä päivää ja siitä voi löytyä jotain ihan uutta elämäämme. Rohkeasti pitää koettaa etsiä voimia surun ja ikävän kantamiseen. Kaikkeen hyvään on tartuttava vaikka joku sisällämme sitä vastustaakin. Juuri sitä vastaan on taisteltava.
Isän kätteen
Taas on täälläkin herätty uuteen päivään. Heräsin jj:n kännykän piippaukseen ,siitä on akku loppumassa ja sitten en kyllä enää unta saanut. Poikakin lähti kouluun, touhuili keittiössä jo seitsemältä.
Eilen oli minulla viikon ainoa vapaapäiväni ja vietin sen kokonaan sisätiloissa, en edes pukenut, kuljeskelin yöpaidassani. Lueskelin kirjaa ja katselin telkkaa. Joskus tekee hyvää olla vaan ja pysähtyä.
Tänään menen töitten jälkeen taas joogatunnille.
Tilasimme viikon matkan Kreikkaan. Lähdemme sinne reissuun juuri silloin kun on tytön kuoleman vuosipäivä, vappuna. On ollut mukava suunnitella matkaa ja tutustua paikkaan jo etukäteen, netistä löytyy kuvia ja tietoa. Jotenkin tuntuu vaikealta uskoa että tätä surua on eletty jo yli 10 kk , ja aina se kulkee mukana, arjessa ja myös matkasuunnitelmissa. Viime keväänä olimme myös reissulle lähdössa ja kun siitä tytölle kerroimme hän oli innokas lähtemään meidän mukaamme. No sitten ei sille reissulle lähdetty, kohtalo heitti elämämme sekasin. Sekasin elämä on toki vieläkin , suuri osa puuttuu ja ikävästä on tullut tuttu kumppani .Silti on yritettävä, on löydetttävä tähän jotakin sisältöa.
Haudalla on ole viikkoihin käynyt . En vaan tunne että tyttöni siellä olisi. Mieltäni kyllä lämmittää aina kun kerrotte sytyttävänne meidän kaikkien läheisille kynttilän - kiitos.
Hyvää naistenpäivää kaikille!
En ole vähään aikaan kirjotellut, mutta seuraillut olen kyllä päivittäin. Ajattelin nyt taas vähän purkaa ajatuksiani.
Asuimme vanhempieni luona 2kk poikamme kuoleman jälkeen. Olemme kuitenkin nyt palanneet kotiin. Oli ihanaa palata kotiin, meidän kotiin. Tietenkin koti tuo enemmän muistoja mieleen, mutta en koe niitä pahalla, olen ylpeä niistä kaikista muistoista poikamme kanssa. Olen kuitenkin hieman säikympi kuin vanhempieni luona, kuten esimerkiksi yks päivä poikamme sukka oli lattialla, sydämmeni alkoi jumputtaa ihan hirveesti ja kävi kaikki maailman ajatukset mielessä, mutta sitten oli pakko vetää syvää henkeä ja miettiä järkevästi: koira oli jostain löytänyt sukan ja kantanut sen olohuoneeseen. Pelkään sellaista että tulen vainoharhaiseksi ynnä muuta, mutta jotenkin sitä osaa ajatella kuitenkin järkevästi ja aivot toimii niinkuin pitääkin, vaikka luulis tälläisessä tilanteessa aivan toisin. Nukkumaanmeno on hieman hankalaa, pitää mennä syvälle ukon kainaloon että osaan nukahtaa. Usein öisin onkin yölamppu päällä että "uskallan" nukahtaa. Olen kuitenkin päässyt jo kaikista lääkkeistäkin eroon ja haluan oppia nukkumaan ilman niitä. Kotona on niin hiljaista..
Olen palannut myös töihin, en niin sanottuna vakituisesti vaan heitän keikkaa kun pyydetään, onhan sekin jonkinlaista terapiaa, että saa vähän mielensä muualle ja pakko on keskittyä töihin. Kuten töissä olen sanonut että en niinkään ole tullut tänne tienaamaan, vaan viettää aikaa. Raha on vähä niinku ekstraa. :)
Kastepisar puhui että on lähdössä reissuun. Me myös! Me lähdemme ens kuussa Hammamettiin :) Emme ole mieheni kanssa missään muualla ulkomailla käynneetkään kuin Virossa ja Ruotsissa, nyt on sit aika hyvä ajoitus lähteä pois täältä kylmästä Suomesta.
Toivotan teille kaikille kaikkea hyvää ja kyl se on että elämä voittaa.
Hyvää kaikkien alkavaa aamua
Ostin n. kuukausi sitten uuden lumilingon joka ei toiminut ensimmäisen kahden ajotunnin jälkeen. Käytin sitä heti huollossa omalla paikkakunnalla. Sanottiin, ettei siinä ole mitään vikaa ja kun taas kotona sillä ajelin niin välillä vaihteet meneivät päälle ja taas välillä eivät. Toimi kuin auton vilkku: - palaa, ei pala, palaa... Käytin sitten linkoa naapurikaupungin pienkonehuollossa ja siellä viritettiin se vielä huonommaksi. Tein siitä reklamaatiota myyjälle, huoltoliikkeille ja maahantuojalle. Eilen sitten maahantuoja soitti, että tulevat noutamaan lingon pihastamme ja palauttavat kauppahinnan tilille sillä muissakin vastaavissa lingoisa on havaittu jokin samanlainen vika ja lingot palautuvat valmistajalle. Eihän siinä mitään ongelmaa jos jostakin saisi vastaavan tilalle mutta lähialueella, eikä naapuri kaupungeissa ole yhtään linkoa myytävänä. Kaikki olivat myyty. Yksi käytetty linko tuli nettiin myyntiin n. 40km päässä mutta olin aamupäivän soitollani todella myöhässä. Sen oli ostanut joku vantaalainen ja oli jo lähtenyt tänne keski-suomeen hakemaan sitä. Lingot on loppu myös etelä-suomesta.
Sitten jotenkin keksin paikkakunnan Outokumpu. Vanha kuollut kaivoskaupunki erämaassa jonka ympärillä on vain metsää. Siellä oli vielä myynnissä kaksi lumilinkoa. Pieni tehoinen ja sitten isonpi kone. Varasin heti puhelimessa sen isomman ja pienikin myytiin sieltä matkani aikana. Samasta pienkone liikkeestä ostin pojalle n. 5-vuotta sitten kevyt moottoripyörän hänen olleessaan 16-vuotias. Lähdimme sitä yhdessä silloin autolla hakemaan. Poika ajoi tulomatkalla moottoripyörällä ja minä autolla perässä. Alkoi satamaan vettä ihan kauheasti. Välillä pysähdyimme ja odottelimme autossa sateen loppumista mutta eihän se loppunut ainoastaan vähän hiljeni. Poika oli läpimärkä ja annoin hänelle vaatteitani jotta pysyisi edes jotenkin lämpimänä vaikka olikin märkä. Nyt ajoin tuota samaa tietä ja muistin elävästi kuinka sieluuni koski tuo märkä-poika. Olisin varmasti vahtanut osat jos vain pojalla olisi ollut autonajokortti. Kotona sitten lämmiteltiin saunassa.
Nyt ajoin yksin ja jotenkin kuvittelin mielessäni edellä ajavan moottoripyörän poikani ajamana. Välillä näin edessäni tyhjän maantien. Tätä maantietä on kulkenut moni ihminen niin ilossa kuin surussakin. Kulkenut kotiin tai ollut vain ohikulkumatkalla. Paljon sitä kulkeneita ei enää ole, on vain tie ja muistot.
Muistot tuottavat hyvää mieltä mutta myös tuskaa. On vaikeaa nauttia muistoista vain iloiten. Tuska ja ikävät tulevat ikäänkuin kaupanpäälle, eikä niistä pääse eroon vaikka kuinka haluaisi. Muistojakin pitäisi koettaa osata käyttää oikein, ikään kuin napsia rusinat pullasta tai mansikat kakusta ja jättää loput nauttimatta.
Voimia päiväänne. Etenkin pohjoisen yhdelle ystävällemme joka oman surunsa ohessa koettaa tukea läheistään. Muistetaan heitä ja pyydetään meille kaikille voimaa elää tämä päivä niin muistoissa kuin tämänpäivän haasteissakin. Isän kätteen.
Huomenta ystävät!
Taas uuteen päivään, toivottavasti kaikki uudistunein voimin.
Kävin eilen taas avannossa ja nukinkin makeasti koko yön.
Luin illalla ääneen miehelle eilen lainaamaani kirjaa (hän kyllä nukahti aika nopeasti), jonka nimi on Tröstebok (Lohdutuskirja) Margaretha Zandren-Wigren Peter Björk. Kirja ilmestyi v.2009 ja on vain ruotsiksi, mutta jos joku teistä lukee ruotsiksi, niin on yksi hyvä kirjavihje. Kirjan kirjoittaja on menettänyt 21 v poikansa oman käden kautta ja kirjassa on lähinnä juuri useiden lähiomaisten (vanhempien, sisarusten, puolison menettäneiden) kertomuksia elämästä ja ajatuksista itsemurhan jälkeen. Kaikille meille surussa kulkeville kuitenkin toki tuttuja ajatuksia ja lohtua antavaa.
Kirjassa on paljon sellaista, josta olemme täällä kirjoittaneet, rurutyöstä, surun vaiheista, keinoista selvitä.
Minua on lohduttanut surussani vahva uskoni siihen, että meille kaikille ihmiseille on annettu oma tehtävämme täällä maan päällä. Jotain, mitä olemme tällä maan päällä opettelemassa ja se mikä meidän itsemme pitäisi opettaa ja antaa muille.Meillä on täällä tehtävä. Kun saamme sen tehtävän valmikisi täällä, jätämme tämän maailman ja muutamme johonkin toiseen paikkaan, toiselle tasolle.Toinen saa tehtävän valmiiksi nopeasti, jo lapsena tai nuorena, toinen viipyy täällä kauan, vanhaksi.Pääasia on, että ihminen on ollut täällä, sielu on ollut maan päällä.
Olen paljon miettinyt poikaani, tietysti. Hän oli jo aikuinen . Hän oli lapsesta asti sellainen "helppo" lapsi. Hänen kanssaan ei ihan oikeasi ollut koskaan mitään ihmeellistä. Hänen sisintään en kuitenkaan tuntenut kovin hyvin, hän kertoi harvoin asioistaan, omasta olostaan. Mieluummin hän auttoi toisia, kuunteli, hän oli ihminen, joka osasi olla läsnä toiselle ja kuunnella. Hänen työtoverinsa toivatkin meille esille juuri tämän puolen pojastamme.Hänen ei kyllä ollut mikään vaikea saada ystäviä, lapsena jo häntä haettiin ulos, kavereita kävi, mutta mielellään hän puuhasteli myös omia asioitaan, omassa rauhassaan, Hän piti luonnosta, varsinkin melominen kesäisin ja talvella hän kävi luistelemassa meren jäällä.
Kirjassa, jota luin, käsiteltiin aikaa ennen surua ja aikaa jälkeen, aikaa nyt. Olen paljon itsekkin miettinyt juuri aikaa. Se on jotenkin niin kummallista. Alussa kipu oli niin intensiivistä ja jokainen hetki, päivä oli niin pitkä. Koko nykyisyys tuntui pitkältä ajalta. Nyt on kulunut jo 2 v 3 kk poikani kuolemasta ja se aika ei ole lyhyt, vaikka jos hän olisi elänyt olisi aika varmaan tuntunut minusta paljon lyhyemmältä. Kun kävin poikani haudalla viimeksi hätkähdin oikein. Kuolinvuosi on 2007 ja nyt kirjoitetaan vuosi 2010. Miten se oikein on mahdollista, miten oikein olen selvinnytkään tänne asti ? Surutyö kulkee vielä vierelläni, tunnen, että työ ei ole valmis vieläkään, mutta kuitenkin tämäkin aika on tehnyt jo tehtäväänsä, työ on ollut kovaa, mutta jotakin tulosta on tapahtunut. Kuten joku jossakin kirjoitti, suru ikäänkuin elää jonkinlaista eläkeläiselämää minussa, se on vain. Joinakin hetkinä ikävä ja kaipaus iskevät terän lailla, tehden kipeää. Rakkaus poikaani kohtaan ja suru siitä, että hän ei enää ole elävässä elämässä elävät rinta rinnan minussa. Rakkauskin voi tehdä kipeää. Jos muistatte, kun lapsi oli pieni ja tuli hetkiä, että sitä tunsi rakastavansa niin, että teki ihan kipeää.
Ulkona paistaa aurinko, kevät tekee nyt toissaan tuloaan, vihdoinkin !!
Hyvää päivää teille kaikille ystävät
rakkaat ystävät. minulla ei nyt ole muuta sanottavaa kuin tämä linkki.
http://www.youtube.com/watch?v=J0qNVrnCv_s
Ehkä ihan kaikki kaunis ei sittenkään lopullisesti katoa, haluan ainakin uskoa niin.
Jokaisen syvän surun kohteena on menetetty ilo
Älä kadota tätä suuntaa
Älä anna surun unohtaa asiaa
Suru on syvin kunnia,jonka ilo voi saada
Harry Martinsonin runoista
Voimia marco-voxille ja kaikille muille myös
Hyvää alkavaa aamua kaikille
Lunta on satanut jo n. 5 cm ja lisää tulee kokoajan joten talvi jatkuu. Pakkastakin on luvassa liki kahteenkymmeneen saakka. Koira herätteli jo kolmesta lähtien ja unet jäi taas vähiin. Jään useasti huonotuuliseksi sitten kokopäiväksi kun ole väsynyt. Kaikki asiat tuntuvat raskaammalle kun on väsynyt.
Nuorempi tytär perheineen suunnittelee talokauppaa pienestä vanhasta omakotitalosta. Siellä on tänään kuntotarkastus ja menen mukaan sen valmistumista katsomaan. Olisi hyvä jos ei tarvitsisi heti alkaa mitään suurempaa tekemään vaan pääsisivät asumaan ja lyhentämään velkaansa näillä varoilla mitä nyt on.
Kiitos Marco-vox upeasta linkistä. Hienoa, että olet mukana. Linkki kertoo paljon tunteistasi ja elämän tilanteestasi niin kuin meidän muidenkin. Valtava ikävä kalvaa sisikuntaa jokapäivä ja tilanne tuntuu aivan käsittämättömälle. Kaikkea ei voidakkaan ymmärtää mutta hyväksyä voidaan jos vaan siihen mitenkään pystyy. Joskus ei ole muuta vaihtoehtoa ja se hyväksyminen on pakollista. Sen myöntäminen vaatii kovaa taistelua ja kaikki eivät sitä pysty milloinkaan tekemään. Aika kuitenkin kypsyttää siihen suuntaan vaikkemme tahtoisikaan. Olet tärkeä ihminen omana itsenäsi ja sinuakin tarvitaan joten pysy meidän muiden kohtalotovereiden mukana.
Vahvaa voimaa päiväänne missä sitten olettekin. Tartutaan rohkeasti kaikkeen hyvään mitä kukakin tästä päivästä voi löytää. Isän kätteen ystävät, Isän kätteen.
Olen löytänyt tämän viestiketjun vasta eilen ja tutkinut sen historiaa vielä tänään - vieläpä työaikana - mutta se kai anteeksi annettakoon. Olen niin totaalisen eksyksissä ja surun valtaamana ettei tälle ole rajoja eikä loppua näy ja silti yritän hakea jotain.. jotain mikä pitäisi elämässä (mutta miksi) tai edes järjissäni. Vain se, että minun on käytävä töissä ansaitakseni palkkani ja maksaa laskuni (ainakin toistaiseksi), pitää minut käynnissä mutta siinä se sitten on.
Ensin menetin rakkaan isäni ja siitä 1 v 9 kk myöhemmin mieheni kuoli äkillisesti 46-vuotiaana. Kun isäni kuoli, luulin tietäväni mitä suru on mutta, voi pojat, miten olinkaan väärässä. Meillä ei ollut lapsia sillä meidän suhteeseemme ei mahtunut muita. Ilman toista ei ollut toista... Ihan kuin minusta olisi puolet revitty irti.. en pysty kunnolla nukkumaan, en tekemään töitä täysipainoisesti ja toivon, että nämä merkilliset tykytykset ja kouraisut rinnassa merkitsevät kuolemaa.
Tämä alkava kevät saa minut suorastaan voimaan pahoin eikä elämässäni tunnu olevan mitään mikä pitäisi täällä enää kiinni. Olen pyytänyt Taivaan Isältä anteeksi jo etukäteen, että aion omatoimisesti lähteä mieheni ja isäni luokse, sillä he eivät ole tulleet minua vielä hakemaan vaikka sitä olen koko ajan toivonut ja pyytänyt. Olen laatinut testamenttini, että läheiset ja omaiset tietävät toimia toiveeni mukaan. Yritän vielä saada asiat järjestykseen eli asunnon myytyä ja velat maksettua, ettei muilla olisi niin suurta työtä edessään (mutta kuitenkin heillä on). Hetken olen jo valinnut mutta välineet on vielä keskeneräiset.. kaikki aikanaan.
Ikävöin niin suunnattomasti rakasta puolisoani, joka oli minulle kaikki kaikessa: ensirakkauteni, turvani, kannustajani.. koko elämäni valo ja kaiken hyvän lähde. Toivon, että pystyin edes osan antamaan hänelle takaisin. Kunpa voisin kuolla jo tänä yönä...
Samanlaisissa ajatuksissa kuljin poikani kuoleman jälkeen (paria kuukautta vaille 34 v) kuin sinä. Vaikka minulla on kaksi muuta lasta ja aviomies ja rakastan heitä, niin siitä huolimatta tuntui, että poikani mukana meni koko elämäni. Melkein kaikki ihmiset, jotka ovat menettäneet rakkaan läheisen tuntevat olevansa jotenkin erilaisia ja niin,niin yksi surussaan. Muistan, että ajattelin, että minussa täytyy olla jotakin vikaa, minun on täytynyt tehdä jotakin hyvin väärin, että minulle/meille on käynyt näin. Itseluottamuksenikin oli täysin nollissa. Olemme kirjoittaneet täällä, meillä taitaa olla kolmas ketju menossa jo lokakuusta 2008 ja yhä tunnen tarvitsevani toisten tukea ja lukea toisten surusta ja sen kulusta ja keinoista jatkaa elämää. Ehkä se on sitäkin, että, kun lukee toisten surusta ja mielessään kuvittelee tämän henkilön, hänen rakkaansa poismenon ja sen surun ja ne kaikki siihen liittyvät tunteet, kaiken sen minkä niin hyvin voi tunnistaa itsessäänkin,niin ikäänkuin hetkeksi unohtaa juuri sen oman surunsa ja voi tuntea myötätuntoa, kanssaelämistä toisen, vaikkakin täällä oikeastaan tuntemattoman ihmisen kanssa. . Lohduttaa ei toista oikeastaan voi. Itsekkään ei jaksanut kuunnella toisia, kun he sanoivat, "aika parantaa", onhan sinulla toiset lapset ja ihana kun nuo lapsenlapset korvaavat sinulle poikaasi tai ole kiitollinen, kun miehesi on vielä elossa. Ei lohduttanut, kun sisältä oli vain tyhjää ja pimeää ja olin varma, että en koskaan enää voisi iloita mistään, en olla onnellinen yhtään mistään. Turvamies muistaa varmaan, kun joskus silloin alussa kirjoitin, että en pystynyt edes jäätelöä syömään, kun minulla ei ollut edes lupa nauttia mistään, kun poikaani ei enää ollut.
2 v 3 kk myöhemmin olen kuitenkin tässä. Suru elää vierelläni omaa "eläkeläiselämää", voin jo jopa nauttia erinäisistä asioista. Ulospäin olen kai aika tavallinen keski-ikäinen (vähän kai jo ylikin) nainen, kuitenkaan en ole enää sama kuin ennen. Jotkut ihmiset, joista en ennen hirveästi välittänyt,ovatkin osoittautuneet ystäviksi tällä suruntiellä, jotkut,joita luulin ystäviksi, ovat saaneet väistyä taka-alalle.
Olemme näillä palstoillamme keskustelleet paljon keinoista mennä eteenpäin surussa. Joillekkin se on kirjoittaminen, lukeminen, musiikki. Tajusin yhtäkkiä tässä eilen, että minulla oli yhdessä vaiheessa käsillä tekeminen, tästä muutkin ovat kertoneet, huonekalujen kunnostuksesta, remontista,moottoripyörän korjauksesta, mistä vain käsillä tekemisestä. Itse kudoin ensimmäisenä talvena älyttömän määrän sukkia ja niitä Äiti Teresa lappuja, virkkasin isoäidinruutuja viime kesänä. Keskityin niiden sukkien ja lappujen kutomiseen ja virkkaamiseen, ompelin niitä lappuja yhteen. Keskustelin samalla itseni ja poikani kanssa, kyyneleet valuivat ja kai sitten joitakin möykkyjä suli sisätäni. Voiko sitä sanoa kenties meditoinniksi. Tänä talvena en ole kutonut mitään. Jotenkin ne käsityöt kyllä liittyivät tähän suruprosessiini.
Sinulle Lyöty, täällä me olemme suruinemme ja ehkä voimme antaa sinulle voimaa ainakin ajatuksin.
Voimia ja hyvää päivää kaikille muillekkin palstalaisille
Niin tutuilta tuntuvat ajatuksesi. Tiedän että tavallaan on turha puhua ja sanoa mitään järkevää kunnei siinä tilassa jossa olet usko mitään, eikä mikään lohduta.
Tuntuu kun juuri oman itsen ja rakkaan menetetyn rakkaus on niin paljon suurempaa ja tiiviimpää kuin kenelläkään muulla on ollut. Kaikki pyörii saman asian ympärillä kauan.
Omaa kuolemaanikin toivoin minäkin koska en halunnut jättää poikaani yksin taivaaseen, eikä elämä tuntunut merkitsevän yhtään mitään. Vaikkei olisi yhtään olevinas turhamainen , minulle siivoaminen, ruoan laittaminen, verhojen laittamiset sun muut mitä tein harvoin ennen poistui koska millään ei ollut mitään väliä. Kohta on nelje vuotta kulunut ja kaipaan edelleen, en ole unohtanut ja välillä kouraisee syvästi. Poikani syntymäpäivän itkin koko päivän, kuolemaa sekä elämän vääryyttä. Kesti kauan päästä eteenpäin. Tässä surussasi pyydän sinua kuitenkin miettimään yhtä ainoata asiaa. Voisitko ikinä rakkaimmillesi toivoa samaa tuskaa mitä nyt koet? En tuomitse ajatuksiasi , ei ei..luulen että suurin osa ajattelee myös omaa kuolemaansa surun keskellä.
En edes tiedä miten pääsin eteenpäin ja vastaavat kirjoitukset , mitä nyt itse kirjoitan tuntui kaukaisilta. Arki oli yksi asia joka pakotti minua eteenpäin. Laskut jotka notkui selvittämättä.
paljon jäi tekemättäkin. Ruokaa en tehnyt yli puoleen vuoteen ja olisin kuivunut pystyyn ilman apua ja lievää pakottamista.
Ihan itseänikin ahdistaa sinun surusi koska tunnen itseni niin voimattomaksi kirjoittaa juuri ne oikeat sanat mitä tarvitset. Muista kuitenkin että aidosta hyvästä sydämestäni kaikkea tarkoitan.
On myös hyvä tehdä kaikki ne asiat mitkä tuntuu oikealta. Kaverini kuntoili kuin hullu ja kutoi sukkia yhden vuoden enemmän kuin tarpeeksi. Minä taas kirjoitin ja luin paljon kirjallisuutta. Kahlasin kaikki kirjoitukset jotka käsitteli kuolemaa. Pakenin töihini jossa raadoin aamusta iltaan jotta ei jäänyt aikaa ajatella niin paljon.
Ensimmäisen kerran kun ymmärsin etten halua kuolla ( ostin jo hautapaikankin itselleni), oli kun ajelin luonnollisesti ilman turvavyötä ( nopeampi tapa kuolla ja sama se elinkö vai en) , lähestyin risteystä , joka oli peililiukas. Auto lähti kuin ohjus kohti bussipysäkin katosta jossa luojan kiitos ei ollut ihmisiä.
Viime tipassa autoni kaarsi mutta lähesty kylki edellä tolppaa, kunnes tuli äkkipysähdys ja auton kyljen ja tolpan väliin jäi ehkä 5 cm.
Silloin hävetti ja pyysin oikean oikeasti jumalalta anteeksi. Kaikki mitä eteeni tuliopetti minua ymmärtämään omaa suruani. Et voi omaa suruasi ymmärtää vielä, koska olet niin alkutaipaleella. Suru muuttuu ja paljon asioita tulee mitä mietit. Asiat muuttuu ja kaikki uudetkin jutut mitä tupsahtaa eteesi kai kuitenkin auttaa. Älä välitä mitä muut sanoo, toimit kuitenkin nyt sellaisessa tilassa ettei järkipuhe mene perille. Minä kävin ennustajilla, monen monessa meedioistunnossa , kunnen uskonut yhtä kokeilin toista..hain lohtua epätoivoisesti. Se mihin uskoin romuttui täysin , syytin itseni monen monesta asiasta. Syytin miestänikin pelkistä sanoista ja ajatukista. Pallottelin asioita päässäni kuin hullu. Menetin paljon rahaa kaikkeen mitä tein, mutta millään ei ollut merkitystä, enkä kadu ainuttakaan asiaa mitä tein epätoivossa. Jollen olisi käynnyt meedioilla asia olisi jäännyt vaivaamaan. Jollen olisi tilannut lehtiä vuosienkin takaa ja kahlannut läpi ne monet kirjat mitkä tilasin, en olisi tässä missä olen tänään. Olen luonnut itselleni oman maailmani mihin uskon , enkä välitä mitä mieltä muut ovat. Uskon että poikani elää. Uskon ettei ajatusta voi tappaa, koska sitä ei voi vangita. Uskon että ollaan yhteydessä johonkin suurempaan joka on yhtä luonnon kanssa. Se lohduttaa minua. Tiedän että poikani rakasti minua, tiedän ettei hän halua minun olevan surullinen. Pyydän häneltä anteeksi kun itken. Pallottelin ajatusteni kanssa ja käänsin asioita toisiinpäin. Mitä minä olisin toivonut , jos olisin kuollut. Olisinko toivonut että poikani itkisi loputtomiin, toivosinko ettei hän koskaan olisi iloinen, toivoisinko että joku heistä joka minua jöi suremaan tappaisi itsensä minun takiani? Puhuin itseni kanssa ja sain vastauksia pikkuhiljaa. Ei suru vähene, ei rakkauteni vähene vaikka joskus jopa osaan jo nauraa.
Suru on niiiiin monimutkainen juttu. Jos tunnet itsesi yksinäiseksi, jollei sinulla ole ketään kenelle voi soittaa, hae apua. Minäkin hain apua, tosin se ei ollut minun juttuni puhua , koska kuolemasta puhuminen ei ollut minulle ongelma.
Toivon että pidät meihin yhteyttä ja toivon että kaikki enkelit lähettää sinulle voimia ..kaikkea hyvää
Hyvää huomenta kaikille ja erityisesti sinulle Lyöty
Luin eilen illalla kirjoituksesi josta heräsi paljon ajatuksia omasta kokemuksesta. En kuitenkaan jaksanut kirjoittaa mitää sillä jo aamuyöstä ylösnousu, lumityöt ja uuden suihkun asentaminen sekä tyttären pikku pojan kanssa riehuminen veivät ne loputkin voimat mitä oli käyetttävissä.
Poikani kuoleman yhteydessä minäkin olin aivan valmis kuolemaan. Olin niin pohajlla sen asian kanssa ettei syvemmällä voinut olla. Olla valmis kuolemaan on ihan eri asia kuin valmistella jotenkin omaa kuolemaansa. Minä en valmistellut sitä mitenkään. Vaikka minulla silloin oli puoliso ja molemmat tyttäret sekä monet rakkaat ystävät ja sukulaiset, olin valmis lähtemään sillä pojan lähtö tuntui vievän minun sisältäni aivan kaiken. Minun ulkopuolelta ei mitään. Pari kuukautta pojan kuolemasta sairastuin epämääräiseen keuhkokuumeeseen jota ei ola vieläkään selvitetty, että mistä se tuli ja minne sitten lopulta meni. Molemmat keuhkot tulehtuivat täysin ja tulehdus levisi maksaan ja pernaan. Keskussairaalan EA:n lääkäri sanoi, että tilanne on nyt vakava ja totuus asiassa on, että se voi mennä vielä vakavammaksi. Antibiootit eivät auttaneet ja minua valmisteltiin hengityskoneeseen laitettavaksi. En pystynyt enää puhumaan mutta kirjoitin tyttärille tekstiviestin: jos nyt lähden niin laittakaa kaikki samoin kuin pojalle. Rakastan teitä aina ja rajan tuolla puolen olen vastassa teitä. En tuntenut minkäänlaista kuoleman pelkoa, en edes ikävää jättää rakkaita läheisiä. Olin valmis lähtemään. Päiväni eivät kuitenkaan olleet vielä täynnä ja kortisoni alkoi vaikuttamaan parantavasti. Elämä on edennyt eteenpäin. Nyt elämässäni on pieni tyttären poika joka on aurinkoni.
Monet asiat elämässä ovat muutuneet. Myös ne lähtemisen ajatukset. Päivät ovat edelleen surun ja ikävän kantamista mutta olen päättänyt ajelehtia tässä elämän virrassa ja etsiä voimia suruni kantamiseksi. On jokin suunta vaikkei päämäärästä tiedä yhtään mitään. Sitä samaa rohkeutta toivon sinullekin ja uskallan vielä luvatakkin, että elämä muuttuu myös surussa ja ikävässä. Sen on pakko muuttua sillä ympäristömme muuttuu vaikkemme itse muuttuisikaan.
Ole tervetullut palstalle kirjoittamaan ja lukemaan. Vaelletaan tätä elämää yhdessä näin kirjoitusten välityksellä. Ollaan repaleisia ja sellaisia kuin ollaan mutta yhdessä etsitään sitä parempaa elämää. Päivämme täyttyvät ja päättyvät automaattisesti joten siihen ei kannata aika tuhlata. Meidän elossa olevien päätehtävä on elää. Isän kätteen päiväsi ja päivänne. Isän kätteen.
Hyvää iltaa kaikille
Päivä on ollut voimarikas mutta todella huonossa vireessä. Olen ollut hyvin väsynyt lyhyine unineni ja töiden takia. Pikku aurinkonikin oli perheineen meillä yötä ja tytärtä helpottaakseni otin pojan hoitooni aikaisin ennen töiden alkamista. Poika on todella aurinko. Huitoo käsillään, hyppii, päästelee koviä ääniä ja ilveilee ilmeillään. Illalla hypyttelin häntä vatsani päällä ilman vaippaa ja niinhän siinä kävi, että pikku pissi valui kainalooni kastellen paidan ja poika nauraa rutakatti. Amme kylvetyskin oli aivan mahdoton meininki. Kukaan ei välty kastumiselta kun poika polskuttaa käsillään ja jaloillaan. Nämä asiat eivät ole sitä huonoa virettä.
Päivällä riitelin sisareni kanssa ja tikkuisena ihmisenä ilmoitin hänelle, että pyyhi minut muistoistasi ja numerot puhelimesta. Niin teen minäkin. Jotenkin tuntuu, ettei jaksa riidellä mutta ei myöskään ole voimia panostaa erimielisyyksiin kun sopu tuntuu vaikealle. Tuntuu jotenkin helpolle jättää koko ihminen elämästä. Kun on jo paljon menettänyt ei ole voimia parantaa huonoa suhdetta.
Iltapäivällä kuulin, että naapurikaupungissa työpaikalleen ammuttu mies oli nuoruuden ystäväni. Ei enää aikuisena pidetty yhteyttä mutta tuttavuushan ei ollut mihinkään kadonnut. Ensimmäisenä muistoihini nousi oma kateuteni nuoruuteen. Hän oli ostanut uuden moottoripyörän ja kilpailikin sillä. Pyörä aiheutti ainakin minussa kateutta koska musitin sen heti kuultuani ystävän nimen. Kuka olisikaan voinut milloinkaan uskoa, että hänen työpaikalleen tulee mies joka ampuu hänet ja elämä on siihen eletty. Vieläkö löytyy katellisa? kateellisia?
Kuolema elää minussa. Aina kun kuulen tai tiedän jonkun kuoleman tapauksen, saa kuolema minussa elinvoimaa ja muistuttaa olemassa olostaan. Muistan poikaani päivittäin mutta kuolemasta kuuleminen on kuin avain johonkin sisäiseen kammioon mistä lohduton suru alkaa purkautua mieleen. Välillä sen kammion voi sulkea mutta välillä sen avaa joku muu ulkopuolinen. Vanhempi sisareni koetti soittaa mutta vastasin tekstiviestillä, etten jaksa tänä iltana jutella ja että soitan hänelle tuonempana. Jaksan kuitenkin teille kirjoittaa. Siinä samalla kirjoitan tätä itselleni. Se on kuin tekisi jonkinlaista tilinpäätöstä päivästä ja katsoisi mitä jäi viivan alle. Plussaa vaiko miinusta ja pitääkö huomenna koettaa parantaa tulosta vai voinko antaa mennä entisellään?
Päivä käy nyt iltaan ja koetan päästä nukkumaan ajoissa sillä univelkaa on saatava takaisin. Väsyneenä on helppo riidellä ja olla hankala. Silloin ei tule mieleenkään etsiä voimia surun kantamiseen vaan pakertaa hampaat irvessä ja otsasuonet pullistellen eteenpäin. Eteenpäin mutta huonoin tuloksin.
Toivottavasti teidän päivänne on ollut parempi ja olette jaksaneet etsiä voimia. Isän kätteen yönne ja nukkukaa hyvin.
Kiitos Viole, Milla-äiti ja Turvamies vastauksistanne.
En millään vähättele sitä menetyksen tunnetta mitä teillä on ollut ja on edelleen. Koen silti, että olen toisenlaisessa tilanteessa. Minulla ei ole enää ketään kenen vuoksi jaksaisin ja haluaisin täällä kovin kauaa jatkaa. Toki on mm. sisaruksia ja heidän lapsiaan mutta elämä kantaa heitä eteenpäin - minun jälkeenkin. Ymmärrän, että olen osa heidänkin elämää mutta ymmärrän ja tiedän senkin, että heidän on myös niin helppo unohtaa. Olen sen jo nähnyt.
Tiedän, että on ihmisiä, joita elämä on lyönyt vielä pahemmin ja silti he ovat jollain tavalla jaksaneet jatkaa eteenpäin. Tunnen vain, että kuolin samana päivänä kuin miehenikin.
Annan vielä Luojalle aikaa korjata virheensä ja huomata, ettei meitä olisi saanut erottaa. Mutta en anna sitä loputtomiin.
Hei Kaikille !
Tulin vielä tänne päivän päätteeksi kurkkaamaan, että olisiko joku kirjoittanut. Lapsenlapsi 5 v on meillä täällä nyt sunnuntaihin saakka (tai vanhemmat ja pikkuveli tulevat kyllä lauantaina myös tänne) ja iltapuuhat venyivät tavattoman pitkiksi, kun on luettu kirjastollinen kirjoja tässä iltapuhteeksi. Meillä on paljon omien lasten vanhoja kirjoja ja kun me molemmat pidämme lukemisesta, niin eihän siitä tahdo tulla loppua. Minä en tykkää konttailla lattialla leikkimässä, mutta lukeminen on sitten meidän juttu, mies saa hoitaa nuo leikkipuolet.He kävivät kyllä yhdessä uimahallissakin, kun mies tuli töistä.
On sinulla Turvamies ollutkin vähän kehnonlainen päivä. Univaje on kyllä oikea paholainen ja saa pinnankin kiristymään. Sisarukset ovat välillä mukavia olemassa, mutta välillä kyllä ovat aika rasituksia. Minulla on viisi sisarusta,, neljä elossa. Vanhin veli kuoli 51 v syöpään. Yksi sisko ja hän on se,jota en aina oikein jaksaisi. Nuorempana neillä oli paljonkin yhteenottoja, nykyään en jaksa välittää kaikista hänen mielipiteistään, parempi niin.
Surullista tuo nuoruudenystäväsi kuolema ja kuolemantapa. Pitänee paikkansa tuo ihmisten kademieli, että kun kadehdimme jonkun onnea, niin kateus voi kestää pidempään kuin se kadehtimamme ihmisen onni. Kaikki kuolemantapaukset kyllä koskettavat nykyään ihan toisella tavalla kuin ennen, sellaistenkin henkilöiden,joita ei ole edes tuntenut. Itsekkin olen miettinyt kovasti sitä 16.v poikaa, joka sitten lähes kolmen viikon jälkeen löytyi kuolleena Vaasassa. Hän löytyi ihan läheltä poikani perheen asuntoa. Luultavasti kävelin ohi siitä paikasta, kun olin hoitamassa lapsia viime viikolla. Ajattelen sitä tuskaa, mikä pojan perheellä on juuri nyt ja mikä tie heillä on edessään.
Tämä päivä on eletty iloineen, murheineen, se ei enää palaa ja sille ei voi enää tehdä mitään
Hyvää yötä, nukkukaa kaikki hyvin ja enkeleitä teille
Voimia sinulle Lyöty. Itse olen kokenut, että kaikesta huolimatta, synkimmälläkin hetkellä, on kuin joku olisi kulkenut vierellä ja jostakin on tullut joka päivään voimaa. Pitkään tuntui niin turhalta nousta joka aamu, vielä syksyllä mietin monesti aamuisin, että mitä järkeä tässä kaikessa elämässä oikein on. Nousta joka aamu, vetää se sama sängynpeitto sängylle, tehdä ne samat aamutoimet, joka ikinen aamu sitä samaa. Kuitenkin ne arkiset asiat auttoivat myös. Poikani naisystävä sanoikin minulle, että "arki auttaa jaksamaan" ja niinhän se on. Tilanteemme on tietysti erilainen, mutta vaikka on perhe ympärillä, niin jokaisen perheenjäsenen suru on niin erilainen, jokainen suree juuri omaa suruaan. Minusta oli hyvin vähän apua surutyössä ainakin aluksi miehelle, muille lapsille.
Hyvää huomenta ystävät
Kirjoitin teille eilen illalla ja annoin käskyn tietokoneelle sulkeuta. Koneen raksutellessa sulkeutumistaa huusi puolisoni, että alakerrassa on savua. Olimme tällöin molemmat yläkerran työhuoneissamme. Säntäsin alakertaan ja huomasin leivänpaahtimen olevan ilmiliekeissä keittiön apupöydällä. Puolisoni oli laittanut paahtoleivät paahtimeen ja tuli sammuttamaan työhuoneensa tietokonetta. Samaan aikaan savuhälyttimet alkoivat soimaan. Nappasin keittiön sammutuspeiton ja tukahdutin paahdintä mikä ei meinnaut millään tukehtua. Toisella kädellä virtajohto irti ja kiikutin palavan materiaalin ovesta ulos. Suljin huoneitten ovia ettei savu olisi päässyt muihin huoneisiin ja auoin keittiön isoja ikkunoita. Hain pari sisätuuletinta ja sitten tuulettelimmekin liki yhteen saakka yöllä. Laitoin vielä tulet olohuoneen kaakeliuuniin jotta uunikin vetäisi palaessaan sisäilmaa ulos. Koira säikähti eniten. Oikein vapsisi ja pysytteli koko illan ihan lähellä.
Yön yli oli liesituuletin ja yksi huonetuuletin päällä mutta savun haju tuntuu vieläkin aika voimakkaalle. Pitänee tänään lähteä etsimään kemikalia millä voidaan pestä pintoja. Verhot hoituvatkin pyykinpesulla. Muistin, että yhdessä autoliikkeessä kerran myyjä esitteli tuotetta mikä sisälsi ainetta hajujen poistoon.
En sitten mennytkään ajoissa nukkumaan niin kuin kirjoitin. Näin yhtä-äkkiä elämän suunnitelmat voivat muuttua sellaiseksi mitä emme osaisi edes pitkänkään miettimisen jälkeen arvata. On myös muistettava, että yhtäsuuri mahdollisuus tulee elämään käänteitä myös hyvään ja elämänmyönteisiin tapahtumiin osaamatta niitäkään mitenkään ennustaa. Niitäkään ei voi pidätella. Ne vain tulevat.
Lähdetäänpä tähän päivään huonoja asioita poistaen. Ne voivat olla ajatuksia, tapoja, tekoja ja vaikkapa hajuja. Lasketaan sitten taas illalla mitä viivan alle jää. Illan tulokseen ei kaikella tapaa voida vaikuttaa mutta osaan voidaan aivan varmasti. Sinulle lyöty sanon sen saman kuin meille muillekin Talvisodan henkeen, että juuri nyt EI SAA JÄÄDÄ TULEEN MAKAAMAAN! On mentävä eteenpäin ja vielä löyty rauha ja suoja tässä elämässä mikä on annettu elettäväksi itsekullekin. Älä huoli nyt Jumala suhteestasi sillä siinäkin voi olla vapaamatkustaja. Ei aina tarvitse itse ohjata vaan voi olla kyytiläisenä ja katsoa mihin ollaan menossa.
Voimia päiväänne!
Kiitos ajatuksistanne kaikille. Meän ketju vain kasvaa...hyvä, että oletta löytäneet meät toiset surevat ja ikävöivät.
Turvamiehen aurinko on varmaan piristynyt ja toipunt flunssasta,hyvä niin. Minusta on niin mukava kun kirjottelet Violan kans lapsenlapsista.
Onneksi ei pahempaa päässy tapahtuun Turvamiehellä,vaikka savuvahinkokin on inhottava,savu on niin sitkeä haju.
Kiitos kirjoituksistanne ja edelleenkin odotan teidän kaikkien kuulumisia.
Mie toivotan teille kaikille hyvää viikonloppua ja siihen Isän käteen, Jenni Vartiainen http://www.youtube.com/watch?v=fvVfPyserJM
Jostakin syystä, minun koneesta äänet on taas vaihteeksi hukassa... eikhän nekin palaudu.
Voikaa ystävät hyvin,oletta kaikki tärkeitä.
Näin eilen Turvamiehen pe 12.3. aamulla kirjoittaman viestin mutta en jostain syystä lukenut sitä kuin vain aivan alun. Pelottava tapahtuma sai onnellisen lopun ja tekstisi loppusanat sai minut taas kirjoittamaan.
Lähdin viikonlopuksi - kuten olen tehnyt joka viikonloppu mieheni kuoleman jälkeen - synnyinkaupunkiini, sillä täällä tunnen saavani jonkinlaisen rauhan. Ihmekö tuo, sillä täällä on isäni ja mieheni viimeinen leposija. Tänne ajaessani olin väsynyt, kuten monesti ennenkin, ja pariin kertaan silmät menivät kiinni ihan pieneksi hetkeksi. Näin on käynyt aiemminkin. Mitään ei taaskaan tapahtunut mutta kuitenkin pysähdyin huoltoasemalla ja otin kofeiinitabletteja. Ajattelin ettei tämä ole oikea tapa lähteä, sillä olenhan testamentannut autonkin siskonpojalle. Mitä siitäkin tulisi, jos auto olisi romuna. Matkani jatkui ja pimeys alkoi pikku hiljaa kiivetä taivaankannelle. Se tosiaan näytti kiipeämiseltä, sillä pitkät tummat suikaleet kurottuivat yhä korkeammalle. Ajattelin jossain vaiheessa, että jos nyt jotain automatkalla pitää tapahtua, niin olisiko hirvikolari riittävän raju viemään hengen. Ja taas tuli testamenttini mieleen. Vain vajaa 30 km ennen perillepääsyäni huomasin vastaantulevan auton valokiilassa liikettä.. ja vielä lisää.. hiljensin vauhtia ja samalla tajusin, että tiellä oli 2 hirveä. Vastaantuleva auto koukkasi kaistalleni mutta mitään ei tapahtunut, sillä vauhtini oli jo selvästi pudonnut sallitusta nopeudesta ja etäisyyttäkin oli vielä ns. riittävästi. Sitten yhtäkkiä huomasin kolmannen hirven oikealla puolellani, n. 4-5 m päässä. Näinköhän se on, että pitää olla varovainen: saako sitä tosiaan, mitä tilaa (paitsi ravintolassa)?
On merkillistä miksi tunnen olevani täällä, lapsuudenkodissa ja -maisemissa, rauhallisempi kuin meidän yhteisessä kodissa? Toki sielläkin minulla on hyvä olla, mutta tunne on jollain tavalla erilainen. Onko syynä se, että täällä ollessani tiedän voivani milloin tahansa lähteä käymään mieheni haudalla puhumaan hänelle ja hänen kanssaan. Tuntuuko tämä teistä ihan hullulta?
Nyt taas jaksan paremmin mutta tiedän, että tulee taas hetkiä kun tunnen hukkuvani suruun ja ikävään. Tämä päivä oli taas tässä eikä vieläkään ollut vuoroni. Olisiko se huomenna illalla kun on taas kotiinlähdön aika? Tulisiko rakkaani nyt hakemaan minut luokseen?
itsemurhan vuosi sitten en vieläkään ole selvinnyt asiasta.
Hyvää sunnuntai aamua Lyöty ja kaikki toiset rinnallakulkijat
Suuri suru ja menetys sai minutkin ajattelemaan omaa kuolemaa ja siihenliittyviä asioita. Jopa sitä testamenttia. Ajatuksissani putosin kelaamaan elettyä elämääni kuin filminauhaa ja niitä yhteisiä hetkiä pojan kanssa. Se oli niin täydellistä, ettei siinä tilanteessa voinut ajatella edes tuntia tulevasta, puhumattakaan huomisesta tai minkäälaisesta tulevaisuudesta. Elämä oli pysähtynyt ja minulla ei ollut minkäänlaisia voimia ajatella tulevaisuutta. Ehkä se tilanne olikin ihan normaalia kun ihmisen sisältä häviää kaikki.
Nyt kun olen elellyt eteenpäin tuntuu elämä edelleenkin tyhjälle mutta se menee eteenpäin vaikken niin tahtoisikaan. Alan pikkuhiljaa huomata, että elämässä on asioita mille en mahda mitään ja että niitä asioita on myös hyviä. En mahda mitään, että elämääni tulee myös hyviä asioita ja joskus niitä jaksan ottaa vastaan ja joskus en. Kun on tyhjä aika elämässä niin ei pidä itse luovuttaa. On joko odoteltava tai vielä parempi on vaikka mennä eteenpäin hammastapurren ja otsasuonet pullistellen. Ne ponnistelut eivät mene hukkaan vaan ne voi todeta vielä joskus ihan kannattavaksi.
Mitä siihen omaan kuolemaan tulee niin sehän on automaatio. Se tulee sitten aikanaan ja kaikki kysymykset mihin ei nyt saa vastausta selviävät. Olen itse ollut mestari hakkaamaan päätä seinään ja kysymään itseltäni MIKSI? Välillä pääsen eteenpäin ja taas kysynyn MIKSI? Ei pidä kieltää itseään tässä surun täytteisessä elämässä kysymystä. Kysymystä voi kuitenkin muuttaa: MITEN SELVIÄN TÄSTÄ? ja hakea siihen vastausta. Tuo MIKSI? selviää sitten aikanaan mutta nyt ei ole sen aika. Pelimiehet ja -naiset ottavat tappiolta näyttävässä tilanteessa AIKALISÄN. He miettivät, että miten selviytyvät tästä tilanteesta uskoen vielä parempaan lopputulokseen kuin luovuttamiseen. Kokeile sinäkin Lyöty nyt tätä AIKALISÄÄ.
Vomia kaikkien päivään ja siihen Isän kätteen
Huomenta Jj
Läheisemme ovat siirtyneet rajan tuolle puolen kuka mitenkin mutta he kaikki ovat siellä ja me täällä. Minusta tuntuu, ettemme oman elämämme aikana täydellisesti selviä milloinkaan. Itse en edes kuvittele sellaista omalla kohdallani. On vain etsittävä ja löydettävä voimia, että jaksaa surun ja ikävän kantaa. Voimien löytäminen ei ole mahdottomuus ja siihen voi itsekin koettaa vaikuttaa. Voimia tulee myös meidän jokaisen itsemme ulkopuolelta. Minä olen saanut voimia kirjoituksistanne ja myötäelämisestänne. Ne ovat auttaneet päivittäin mennä päivän eteenpäin. Voimia Jj ja Kastepisara!
Sunnuntaita kaikille !
Olemme tässä miehen kanssa sellaisessa lässähtäneessä tilassa. Keskimmäinen poika perheineen lähti juuri meiltä ja me nyt vain nautimme hiljaisuudesta. Lapsenlapsi 5 v oli meillä torstaista saakka ja hänen kanssaan ei ole aika tullut pitkäksi. Loppu perhe tuli eilen, olivat täällä yötä. Perjantaina kävimme illansuussa hiihtämässä ja kaveri hiihti 6 km, eikä valituksen sanaa kuulunut. Menimme sitten lauantaina vielä samalle reitille, mutta sittenpä ei enää ollutkaan ihan hänen päivänsä. Kaikki oli vähän vialla. Sukset lipsuivat, oli kuuma ja lisäksi samanikäinen tyttö hiihti yhdessä kohtaa ohitse, se jäi kyllä harmittamaan. Hiihdimme sellaisen 3 km lenkin ja joimme mehut ja siinä hiihtäminen siltä päivältä. Pihallamme hän viihtyi oikein hyvin. Kuistin puoli on länteen ja siellä oli ihmeen lämmintä ja isot ihanat lumikinokset kaivaa tunneleita. Piti oikein ottaa valokuvia, kun harvoin kai täällä rannikolla on näin paljon lunta nähty, nähdäänkö enää koskaan. Pikkuveli on alkanut kävellä oikein kunolla tavlikengätkin jaloissa, vähän ulkonakin jo.
Olipa teillä Turvamies väheltä piti tilanne, onni, ettei käynyt hullummin.
Viikonloppu on mennyt siten, että ei ole oikein ollut aikaa miettiä mitään omiaan. Nyt viikolla onkin sitten vanhimman pojan syntymäpäivä 36:s. Nyt jo alkaa hieman hirvittämään, kun jotenkin noita kahta päviää syntymä ja kuolinpäivää ei noin vain voi ohittaa, vaikka kuinka ajattelisi niin.
Kyllä itsekkin olen ajatellut, että tämän pojan kuoleman yli en tavallaan koskaan pääse, aina se on mielessä, joka päivä edelleen ja tulee aina olemaankin.
Hyvää sunnuntainjatkoa, lähdemme avantoon
Hyvää alkavaa viikkoa Viola ja kaikki toisetkin
Tuo on minullekin tuttu tunnne kun lapset tulevat perheineen käymään. Kivaa ja hulinaa on mutta kun lähtevät tulee ikään kuin täystyyni myrskyn jälkeen. Siinä ei ehkä fyysisesti rasitu niinkään mutta monet tapahtunmat saavat ajatukset normaalia elämää vilkkaammaksi ja se väsyttää.
Hyvä ystäväni Timppa miltä olen oppinut Isän kätteen sanonnan sanoo monesti, että olipa kiva kun lapset olivat perheineen käymässä mutta kyllä oli mukava katsoa heidän auton perävalojakin kun pihasta lähtivät. Hekin tarkoittavat hyvää mutta myös sitä, että se oma elämänrytmi muuttuu niin paljon.
Isän kätteen!
Hei Turvamies ja kaikki toiset !
Totta nuo perävalot. Katselin eilen portailta, kun pojan auto käänty pihasta kadulle ja ajattelin juuri noin, mukava kun kävitte, mutta ihana taas olla omassa rauhassa.
Meillä tuo nuorimmainenkin tuli lähes kymmenen vuotta keskimmäisen jälkeen,joten se lapsien aika oli meilläaika pitkä ja lisäksi nuorimmaisella ne omat vaikeutensa, jotka tekivät sen, että sai muuntua vaikka miksi, äidiksi- opettajaksi- sairaanhoitajaksi terapeutiksi -kuntouttajaksi - ottaa selvää kaikenlaisista läkipykälistä ja kiemuroista, että pystyi monesta kielteisestä päätöksestä edes valittamaan. On niin helppo sanoa, että Suomessa saa kuntoutusta sun muuta, mutta totuus on tarua ihmeellisempi. Koko Suomi ei ole kaikissa palveluissakaan ihan tasavertainen. Meillä on lisäksi täällä tämä kaksikielisyys, joka tekee asian vielä vaikeammaksi. Joka tapauksessa meillä on jo siltä osin helpompaa ja osaamme todella arvostaa sitä, että saamme lähteä yhdessä vaikka hiihtolenkille.
Tänään on kuitenkin aika raskaan tuntuista. Katselin aamulla hääkuvaamme tuossa makuuhuoneen seinällä. Miten luottavaisen näköisiä 20-kymppiset vain voivatkaan olla. Olen monesti miettinyt, että olisiko sitä uskaltanut aloittaa yhteistä taivaltaan, jos olisi tiennyt, mitä on edessä. Vuosi häittemme jälkeen syntyi esikoisemme, tämä, joka on jo lähtenyt. 36 v. sitten tänään olin sairaalassa synnyttämässä. Poika syntyi vasta vuorokauden yrittämisen jälkeen, siis ensi yönä klo 2.00, imukupilla, iso mustelma toisella puolella päätä. Lähtöpisteet eivät olleet kovin korkeat, mutta mitään erikoista ei sitten myöhemmin ilmennyt. Ihan normaali, hyväkuntoinen poika. Nyt häntä ei enää ole, ei ainakaan tässä elämässä. Kun poika kuoli, niin pitkään aikaan tuntui kuin kaikki muistot hänen lapsuudestaankin olisivat pyyhkiytyneet päästäni. Pikkuhiljaa olen musitanut yhtä sun toista hänen lapsuudestaan,joten siellä pääni sisällä niitä on kuitenkin.
Huomenna käyn hautausmaalla ja vien sinne kukkia ja kynttilät.Mies on kursseilla toisella paikkakunnalla, joten teen matkan hautausmaalle yksikseni.
Hyvää päivää teille kaikille, muistetaan toisiamme
Viimeksi kun kirjottelin, olin niin väsynyt,että ei oikein jaksanu mitään. Nyt ajattelin muutaman rivin kirjotella. Mie aivan silmissä näen nuo tilanteet mitä kirjottelette.
Muistorikasta rakkaan poikasi syntymäpäivää Viola. Paljon voimia päivään. Mieki olen käyny omassa mielessä samoja juttuja läpi,ihan syntymästä lähtien siihen viime vuotiseen kuolin päivään. Ne on niin rakkaita ja tärkeitä muistoja. Välilä miettii sitäkin,että jos ei muistakaan,jos vaikka sairastuu dementiaan,kaiken laisia ajtuksia aina välilä tulee mieleen.
Olen ollut kauan pois työelämästä,ei minulla vakituista työtä ole ollukaan,mutta kausiluontosta olen tehnyt, ennen pojan sairastumista. Pojan kuolemankin jälkeen olin pitkällä sairaslomalla,mutta nyt olen ollut jo jonkin aikaa työnhakijana ja ollut sellaisella kurssilla,joka on tarkoitettu juuri sellaisille jotka ovat syystä tai toisesta olleet työmarkkinoilta poissa. Meilä oli sitte terveystarkastus siellä ja muut arvot oli kohillaan,paitsi verenpaine....huh se huiteli sellasissa lukemissa,että panee jo miettimään...meillä on isän puolelta se sukurasituksena,sanoinkin tervedenhoitajalle,että sisaruksilla on lähes kaikilla verenpainelääkitys,kun mittariin on tullut vähän matkaa yli 40 . No jospa se tästä tasottuu. Huomena on sitten aika entisen työnantajan luo,se sitten on eri asia pääseekö sinne,seitsemänä kesänä olen ollut niitä 5 kuukauden pätkiä samassa paikassa.
Aurinkoista päivän jatkoa ja kiitos että lödän teidät täältä.
Iltaa kaikille
Väsyttää! Puolisoni lähti Ouluun vanhempiensa luo junalla ja minun olisi tarkoitus lähteä sinne huomenna tai ylihuomenna riippuen miten pääsen töistä. Tänään ajattelin, että saan viettää illan ihan yksin tai koiran kanssa. Luen lehtiä, katson telkkaria, torkahtelen ja vaikka pelkästään olen vaan omassa hiljaisuudessani.
Mutta, mutta sitten nuorempi tyttäreni tuli sen pienen aurinkoni kanssa meille ikään kuin päivä käynnille. Kuultuaan, että hänen miehellä menee todella myöhään kun pääsee töistä, päätti tytär jäädä poikansa kanssa tänne minun seurakseni. Arvaatte varmaan, että olen sitten lukenut tai torkahdellut vaikka viideltä olen tänäkin aamuna ylös noussut. On jotenkin niin ihanaa kun saa pikku poikaa sylissä hypyttää ja jutella hänelle, kylvettää häntä ja olla tyttäreni kanssa mutta "paukut" meinaa ihan väkisin loppumaan. Tällaisesta tilanteesta tulee valtava ristiriita sisikuntaan. Puolisoni sanoikin puhelimessa, että kyllä sinä voit sanoa tyttärelle olevasi väsynyt ja tarvitsevasi lepoa. En kuitenkaan voi. Kaikki aika minkä saan tässä elämässä viettää heidän kanssa on minulle tärkeintä. Joskus se aika vaan viedään niin kuin aika joka meni poikani mukana.Kuinka kaipaankaan sitä aikaa. Ehkä minä olen nyt turhaan "pumpuliperseenä" ja valitan väsymystäni vaikka kaikki on hyvin. Joskus pitää vaan jaksaa ja venyä. Sitten vielä valitusta. Riita sisareni kanssa on jatkunut edelleen ja sekin omallatavallaan syö turvamiehenkin mieltä. Laitoinsiskolle sähköpostilla anteeksi pyynnön ja toivoin sopua. Ei ole ainakaan vielä vastaannut mitään mutta nyt pallo onkin sitten hänellä ja päättäköön asiansa miten haluaa. Minun puolelta on ainakin anteeksipyyntö ja sovintoesitys esitetty. Jos kaikkien kanssa ei voi elää sovussa niin riidelköön itsekseen. En jaksa ottaa omien murheitteni lisäksi enää riita-asioita kannettavaksi. Kaikki päivät eivät ole samanlaisia ja joskus tarvitaan voimia enempi ja joskus taas vähempi. Tänään niille voimille on ollut käyttöä. Pikku poika nukkuu nyt kylvyn raikkaana ja pääsin koneelle. Opetin hänelle tänään: missä kello ja sanon tik,tak? Meillä on seinällä sellainen heilurilla oleva seinäkello ja poika osoittaa sitä sitten kädellään ja kuuntelee kun se sanoo tik,tak. Nauraa sitten minulle. Sanoin pojalle, että kunhan olet vähän isompi niin puretaan tuo kello ja katsotaan mitä sen sisällä on. Siitä lapset tykkää. Tänään istutin poikaa myös jo kauan sitten ostamani potkuauton päällä. Poika pyöritteli rattia ja painoi äänimerkkiä. Kun työntelin häntä edestakas autolla oli se hänestä todella hauskaa. Kyllä elämässä on ihanuuttakin. Voikaapa hyvin ja älkää te väsyttäkö itseänne. Isän kätteen.
Huomenta kaikille !
Kiitos Sydän Syrjällään syntymäpäivätoivotuksista. Ollut niin haikea olo taas. Kävin eilen haudalla ja vein sinne kolme punaista ruusua ja siskoni oli tilannut sinne vielä pienen kukka-asetelman. Sytytin kynttilän, siellä paloi jo ennestään muutama ja en saanut avattua kivessä olevaa lyhtyäkään, kun kiven takana oli niin paljon jäätynyttä lunta. Otin myös kuvan haudasta. Hautausmaalla oli niin rauhallista ja kaunista, kun aurinko paistoi valkealle lumelle. Toivotin pojalle hyvät synttärit ja ajttelin samalla teitä kaikkia täällä.
Aloin illalla sängyssä lukea taas Elsa Barkerin kirjaa Kirjeitä Valon Maailmasta. Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen ? Tämä kirja on minusta niin mielenkiintoinen ja antaa toivoa. Siihen on olemassa jatko-osakin, mutta sitä en ole onnistunut saamaan käsiini.
Ymmärrän täysin tuon ristiriitaisen tunteen, mikä sinut jotenkin valtasi eilen Turvamies. Itsekkin koen samoin monesti. On niin mukava olla lastenlasten kanssa, toisten lapsiensa kanssa myös, mutta välillä ei vain oikein jaksaisi, haluaisi olla omissa oloissaan, kun sitäkin ihminen tarvitsee, omaa rauhaa ja hiljaisuutta, lepoa. Lastenlasten kanssa on ihan koko ajan läsnäoleva ja valppaana, ettei vain mitään sattuisi. Kun olen yksin heidän kanssaan, niin mitään muuta en oikeastaan saa tehdyksi. Olen vain heidän kanssaan. Minua ihan oikeasti häiritsee myös , kun kaikki paikat kotona ovat levällään, tavaraa siellä ja täällä ja tuntuu ettei mikään ole paikoilaan. Kassia ja pussia on joka paikassa. Toisaalta haluaisi olla avuksi lasten vanhemmille, antaa heille omaa aikaa olla joskus kahdestaan, tai vain tehdä omia asioitaan, kun se auttaa taas heitä jaksamaan. Kyllä sitä joskus kuitenkin ihmettelee, kun lasten kanssa touhuaa, että miten sitä oikein jaksoikaan aikoinaan pyörittää sitä rumbaa vuorokauden ympäri lähes , lapset ja työ rinnalla. Muistan kyllä, että joskus sitä vain kaatui sänkyyn illalla ja huokaisi helpotuksesta, että vihdoinkin oli hiljaista ympärillä. Ei sitä silloinkaan aina olisi jaksanut, mutta pakkohan se oli jaksaa.
Ulkona näyttää tulevan kaunis kevätpäivä vielä tänäänkin. Yöt ovat olleet kylmiä, mutta päivällä on kuitenkin ollut vain muutama aste pakkasta ja aurinkoista. Lisää luntakin lupasivat tänne,joten kyllä kevään tulo on tänä vuonna hidasta. Täällä on ollut paljon vatsatautia liikkeellä, vuodeosastoja suljettu vierailijoilta.
Ystävän kanssa puhuin puhelimessa eilen ja hän kertoi, että he olivat palanneet Teneriffalta ja joutuneet olemaan siellä yli viikon ylimääräistä, kun molemmat puolisot sairastuivat ensin vatsatautiin ja sitten miehelle tuli joku sydänperäinen juttu, josta joutui sairaalaan siellä viideksi päiväksi ja kun hän pääsi pois sairaalasta niin ystävättäreni sairastui uudelleen vatsatautiin. Hän kertoi, että siellä kiersi joku äkäinen virus,joka kaatoi turisteja ja paikallisia tautiin.
Teille kaikille kuitenkin terveyttä ja voimaa päiväänne
Iltaa kaikille
Violalle syntymäpäivä toivotukisia minultakin. Itse olen päättänyt muistaa aina syntymäpäiviä mutta kuolinpäivän tahdon tulevaisuudessakin unohtaa. Se kun tuntuu jollakin tapaa olevan tässä elämässäni ihan jokapäivä. Olin tänään mukana palaverissa mistä kerroin teille aiemmin. Se koskee sitä, että voitaisiinko nuorten liikennekuolemia jotenkin ehkäistä. Jouduin siellä käymään aika paljon syvällisiä asioita omasta ja poikani elämästä joten se tuntui vievän paljon voimia. Minun piti lähteä tänään ajamaan Ouluun puolisoni luokse mutta niin kova migreeni iski, ettei minusta ollut ajamaan. Siispä jäin koiran kanssa vielä kotiin. Nyt ollaan kaksistaan ja useiden särkylääkkeiden helpottava vaikutus alkaa tuntua. Lääkkeistä kuitenkin jää jonkinlainen "pöhnä" olotila mutta enköhän huomenna ole jo kunnossa. Sovin myös riitani sisareni kanssa anteeksi pyytäen ja myös saaden. Samoin hänkin teki. On jotenkin niin tärkeää saada elää sovussa ja rakkaudessa kaikkien niiden kanssa läheisten kanssa mitä elämässäni on. Taas tulee se aika ilmiö. Yhteistä aikaa ei voi korvata mikään kun elämä on jonkun osalle eletty. Nuorempi tyttäreni on saanut rahoitus asiat kuntoon ja ostavat maanantaina vanhan rintamamiestalon. Pikku aurinkoni pääsee uuteen kotiin. Välimatkaa meillä on edelleen sama 25km.
Voimia teille kaikille iltaanne ja elämäänne. Eläkää tekin sovussa läheistenne kanssa ja antkaa aikaa heille mutta muistakaa pitää hyvä huoli itsestänne sillä huonokuntoisena on niin raskasta olla itsekseenkin ja mitä silloin pystyy antamaan läheisilleen. Isän kätteen ihan kaikki.
Kiitos Turvamies.
Toivottavasti migreeni paranee särkylääkkeillä ja levolla. Ehkä se palaveri otti niin voimille ja puhkaisi migreenikohtauksen.Repiihän se varmaan auki haavoja ja joutuu antamaan itsestään sellaistakin, mihin ei oikeastaan enää jaksaisi kajota. Itse olen alkanut jotenkin elää sellaisissa hyvissä muistoissa ja yritän oikeastaan sivuuttaa vain kaikki sellaiset muistot, jotka eivät ole niin hyviä, tai joihin en oikein saa järkeä.
Tuntuu tärkeältä pitää välejä oman perheen lisäksi muihinkin ihmisiin. Aika vähän olen kyllä tekemisissä sisarusteni kanssa siskoa lukuunottamatta, ei niin, että olisi mitään meidän välillä, kaikki vain ovat alkaneet jostakin syystä vain enemmän ja enemmän käpertyä omiin asioihinsa ja omaan perheeseensä. Jotenkin sitä ei vain jaksa. Minulla ja veljilläni on lapsenlapsia, joitten kanssa touhutaan, vielä työkiireitäkin, sairauksia ja onko se niin, että kun tulee vanhemmaksi ei niin jaksa. Sitä vain soitetaan tai lähetetään tekstiviestiä, tavataan joskus ja todetaan, että pitäisi tavata useammin, mutta ei siitä sitten tule mitään. Nyt toukokuussa mies täyttää pyöreitä vuosia ja sitten ehkä tulee kutsuttua ainakin sisarukset kahville.
Kuitenkin on hyvä olla ainakin sovussa, sen on ainakin oppinut, kun koskaan ei tiedä onko meistä itsekullakin aikaa paljon tai vähän, mikä kohtaaminen onkin se viimeinen ja ei haluaisi. että jäisi riitoihin jonkun kanssa.
Hyvää yötä, nukkukaa hyvin
Heipat kaikille
Tulimme kotiin Oulusta. Lunta oli satanut liki 10cm joten ensimmäiseksi pääsi lumitöihin. Nyt on vielä paljon tehtävää ja ehkähuomenna on enempi aikaa kirjoittaa joten hyvää iltaa kaikille ja voikaa hyvin. Luen mielelläni mitä teillä muilla on milenpäällä ja ennenkaikkea odotan kuulumisia niiltä ketkä eivät ole pitkään aikaan kirjoittaneet. He tunnistavat itsensä edellisestä lauseesta mutta kaikkien kirjoitukset ovat minulle yhtä tärkeitä.
Hei!
Tulimmem miehen kanssa juuri hiihtolenkiltä ja vilkaisin tänne. Eipä täällä mitään erikoista. Lunta täälläkinon tullut, ei näytä meille kesää tänä vuonna tulevankaan.
Kirjoittelen myöhemmin lisää, sauna odottaa
Hyvää viikonloppua kaikille
Heh! Luin tuon edellä lähettämäni tekstin. Siis tarkoitin, että en ole tehnyt mitään erikoista. Päivät vain kuluneet omalla painollaan.
Joka tapauksessa, hyvää iltaa kaikille
Tänään tuli osallistuttua erityisliikkujien talvipäivään Himoksella..Kelkkalaskettelu tuntui aika mieluisalta vaikka olen joskus lasketellut ihan tavallisillakin suksilla mutta kai pääasia kuitenkin se mäkeen pääsy itsessään ja se vauhdin hurma:)
Sieltä jatkettiin miehen kanssa mun porukoille. Illasta käytiin katsomassa maamiesseurantalolla huvinäytelmä Hotelli Humina, mikä oli todella hauska sisällöltään ja ylipoäätään tuo käynti toi mun arkeen mm.tämän suremisen ja väsymyksen lisäksi mukavaa vaihtelua.. Olen ennenkin käynyt katsomassa saman porukan näytelmiä ja kaikki on olleet hauskoja kyllä.
Mitä tulee suruaiheeseen,jota edelleen käyn purkamassa sururyhmässä ja henkilökohtaisimmin psykologilla niin aika paljon jäi ihmetyttämään erään mun läheiseni kommentti mun omasta surukokemuksesta. Hän nimittäin ei jaksanut kunnolla ymmärtää, miksi tämä mun biologisen äidin (joka nyt sattui olemaan se alkoholisti) kuolema ja sen sureminen ottaa mulle niin koville ja mitä suremista mulla nyt sitten edes oikein onkaan. Ei kai kukaan,läheinenkään, voi tulla mun omalle tunnealueelleni vähättelemään mun suruani? Olin ja olen kyllä vieläkin aika käärmeissäni tuosta ja siis mun sijaisäitini koko asenteesta tätä asiaa kohtaan. Mun vaikea oloni ja koko tämä masis ei tunnu häntä hirveesti kiinnostavan..en usko että vois olla niin kiireinen ettei muka ole aikaa edes hiukan osoittaa mulle tukeaan tässä koska tämän vaikeammassa tilanteessa on koe koskaan olleeni,huolimatta nyt siitä ettei me mun biologisen äidin kanssa kunnolla ikinä oikein kohdattu toisiamme koska hänen alkoholinkäyttö oli aina välissä ja esti luottamuksen syntymistä..mutta silti, olihan hän mun äiti, minusta se merkitsee kyllä paljonkin,ainakin mulle itselleni..
HYvää huomenta Jonna81
Ystävälläsi ei ehkä ole ollut tarvittavaa ymmärrystä. On aina ainutlaatuista ja yhtä lohdutonta menettää joku perheen ytimestä tai läheisistä. Silläkään ei ole väliä onko menetetty sairastanut diabetesta, verenpainetautia, suonikohjuja... tai alkoholismia. Uskon siihenkin, että kun tänne synnytään niin ollaan tasavertaisia niin taloudellisesti kuin tulevien sairauksienkin kanssa. Kun taas kuollaan niin tilanne on sama. Jokainen elää omaa elämää omine iloineen ja suruineen joista sitten nauttii tai kärsii myös läheiset. Sinulle äiti on aina äiti. Monesti myös jollakin tapaa "tuomitsemme " tai "tiedämme" alkoholistin sielun elämän tarkemmin kuin hän itse. Olenkin aina sanonut, että ei usko tule juomalla tai sen kummemmin lähde juomalla alkoholia. Kyllä äitisi elämään mahtuu niitä suuria onnellisia hetkiäkin. Yksi niistä suurimmista on varmaan sinun syntymäsi. Kuinka ihanaa hänellä onkaan voinut olla kun on saanut ihanan pienen tytön? Älä tee arvoratkaisuja äitisi suhteen hänen ikävän sairautensa tähden vaan pelkästään, että hän on äitisi. Isän kätteen Jonna 81.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille
Meillä aamu alkaa ikään kuin siihen mihin se eilen päättyi. Lumitöihin. Lunta tulee taivaan täydeltä ja kohta ollaan taas siinä 10cm luokassa. Voi niitä kenellä ei ole siihen apuja tai mitään helpottavaa laitetta kuten lumilinkoa. Kuntoliikuntaakin voi lumitöillä harrastaa mutat eiköhän itsekukin ala jo tänä talvena olla ylikunnossa sen suhteen.
Kävin Oulun matkallani sen sisaren luona kenekä kanssa olin vielä muutama päivä sitten riidoissa. Tuntui hyvälle olla sovussa ja halata siksoa oikein kunnolla. Koville se riita oli ottanut hänellekin. Ei tätä elämää selvitä mitenkään loukaantumatta tai loukkaajaana. Sitä vain ei välillä tajua kuinka tärkeää on elää sovussa tämä aika mikä yhdessä täällä ollaan. Riitelyyn käytetty aika on niin turhaa. Ikävät ja raskaat lumityötkin ovat paljon hyödyllisempää ajankäyttöä.
Välillä surun keskellä unohtuu se eteenpäin surussa ja rakkaudessa. Valitsimme palstan otsikon hyvin. Siinä ei ole, että eteenpäin riidoissa. Riidat pitää koettaa saada loppumaan ja sekin jo kenventää mieltä jaksaa surunsa kantaa. Teillä kaikilla ei ole kuitenkaan sama tilanne kuin mitä minulla on nyt ollut mutta niitä kannattaa aina varoa jo etukäteenkin.
Hyvää viikonloppua niin suruun kuin lumitöihinkin.
Peukalot ylös tai -alas
Olen huomannut, että palstamme otsikon mukna on kuvakkeet peukalo ylös- tai alas. On kolme ylös peukaloa ja yksi alas peukalo. Ilmeisesti niitä voi tulkita, että ollaanko kirjoitettu tuntemuksistamme hyvin vaiko huonosti? Kukahan niitä antaa ja millä perusteilla? Peukaloihin ei kannata keskittyä vaan niihin mitä mielessä pyörii. Jokaisen kirjoitus on minulle ainakin peukalo ylös joka koettaa mennä eteenpäin surussa ja rakkaudessa. Kirjoitusvirheet ja ajatuksen katkeaminen kuuluvat surevan ihmisen elämään. Ei tällä palstalla kukaan ole peukaloiden takia. Toivon, että ojennattette peukalonne näppikselle ja kirjoitatte mitä mielellä on.
Isän kämmenellä on myös peukalo. Se on vain yksi sormi muiden joukossa joka pitää meitä siellä. Isän kätteen.
Olen taas täällä kotipuolessa eli syntymäkaupungissani. Niinhän se on, että vaikka elämä minnepäin maailmaa viskelee niin aina on takapuolessa tai missä lie se leima, mistä on kotoisin. Se on ja pysyy eikä se miksikään muutu. Tänne rannikkokaupunkiin on siunattu sekä mieheni että isäni ja tänne haluan aina tulla - ja jäädä.
Violen poika ja mieheni syntymäpäivät ovat lähekkäin: toissapäivänä minäkin vein haudalle yhden syvänpunaisen ruusun. Vielä vuosi sitten syntymäpäiviä vietettiin hieman erilaisimmissa merkeissä. Tämä on raskastakin siksi, että tämä oli se ensimmäinen syntymäpäivä mieheni kuoleman jälkeen.. hän olisi täyttänyt 47. MInä puolestani vietin joulukuussa oman syntymäpäiväni ensimmäistä kertaa yksin ja ensimmäistä kertaa myös unohdin koko merkkipäivän. Millään kun ei ole merkitystä... miten sitä voikin olla niin turta. Kaikki muu toiminta meneekin vain rutiinilla; näin kuuluu toimia kun lähtee töihin ja näin kuuluu toimia kun tulee kotiin. Välillä itsekin pelästyn kun huomaan tekeneeni jotain (ja valitettavasti myös liikenteessä) enkä muista asiasta mitään. Tarkoituksenani ei ole vahingoittaa ketään omalla toiminnallani tai sillä toimimattomuudella.
Aamulla satoi vettä ja lumi sulaa vauhdilla. Nyt aurinko paistaa enkä jaksa silti innostua mistään. Elämä on tällä hetkellä pakkoa ja suorittamista. Velvollisuuksien täyttämistä.
Sen verran minuun on Herranpelkoa saatu iskettyä, että en rohkene kuitenkaan määrätä omien päivieni määrästä: jos en pääsekään samaan paikkaan missä rakas mieheni on. Se ei kuitenkaan estä rukoilemasta jäljellä olevien päivien minimaalista määrää. Tätä ikävää ja kaipausta ei pysty millään mittaamaan.
Tätä keskusteluketjua pystyy mittaamaan ja tässä pitäisi olla jo monta monta plussaa. Toivottavasti ne, jotka eivät tänne kirjoita (minultakin meni hetki ennen kuin uskalsin hypätä mukaan), saavat edes lukiessaan jotain lohtua ja tukea. Meitä on monta samankaltaisen kokemuksen käynyttä ja valitettavasti heitä tulee joka päivä lisää. Minulta vaan meni pidempi aika löytää vertaisiani tällä tavoin mutta hyvä kun löysin. Tuki, tulee se sitten näin virtuaalisesti ja etänä, on kuitenkin tärkeää.
Voimia teille jokaiselle tähän päivään ja viikonloppuun. Kiitoksia kun olette olemassa.
Hei Lyöty
Hienoa, että pysyt mukana vaikka koskeekin. Eihän tästä virtuaalisesta vertaistuesta ole kaikille lohtua ja jokainen ottaa lohtunsa sieltä mistä parhaaksi katsoo. Tärkeintä, että joku auttaa ja antaa voimia mennä eteenpäin. Muista kuitenkin, että sinunkin kirjoituksesi ja kokemuksesi surusta antaa voimaa monelle muulle kärsivälle. Olet yksi repaleinen parvessa mutta parvessa on helpompi lentää. Eteenpäin surussa mutta myös rakkaudessa.
Joittenkin ihmisten ilo
pulpahtelee pintaan asti.
Minun iloni on sekoittunut suruun
ja syvällä kuin pohjavesi.
Kun elämä ravistelee minua
ja sisällä läikkyy niin,
että kyynelkanavat täyttyvät,
ei aina tiedä ilon vaiko surun kyyneleet
sieltä esille pyrkivät.
Erkki Leminen (Kootut)
marco-vox tässä. niin, noista peukuista ja muistan sen tekstin. ei kai jumalauta tänne tulla naureskeleen. menköön muualle. tai voishan kaikki mun tekstini arvioida ja nauraa perään. että lyö vihaks.ja mulla on ollut saatananmoinen hätä kun olen tänne kirjoittanut. mut olen selvinnyt siitä pimeydestä muta psyyke ei tule enään normaaliks.
olen nyt alkamassa sellaiseks puolipäivä farmariks. pienen kotieläintilan mihin hommaan pari alpakkaa. jota kaikki saa tulla katsoon. nyt kun on yksin voi sit yrittää rakentaa vielä jotain. tyttärelle ne olisivat kuuluneet eikä kenellekkään muulle. mutta mä myöhästyin.
hyvää jatkoo kaikille ja pahoittelen tekstini sävyä.
Hei Marco vox
Älä vähättele kirjoituksiasi. Niillä on ollut hyvin paljon merkitystä minulle ja uskon samoin olevan monelle muullekin. Olen iloinen, että olet mukana ja kirjoitat. Sinulla on jotain suunnitelmia ja sekin kuulostaa todella hyvälle. Jos Luoja suo niin tulen vielä katsomaan niitä elikoita. Rakentaminen ja remontonti on pitänyt minua hengissä ja uskon siitä olevan apua sellaisella joka siitä tykkää. Se vie ajatukset ihan ihan omaan maailmaansa ja siinä ikään kuin lepää surusta. sittenhän sitä on arkeen aina palaaminen ja senkin kanssa pitää vain koettaa jaksaa elää.
Tiesin ja tunsin jotenkin sinusta, että olet taistelija pahoissa tilanteissa mutta et jäänyt tuleen makaamaan. Hyvä Marco vox!
Hei kaikki!
Turvamies vei ajatukseni sanoiksi marco-vox. Alusta asti ajattelinkin kirjoituksistasi, että siellä pohjalla piilee taistelija. Muuten et olisi kirjoittanutkaan itsellesi ja meille. Olit välillä pimeydessä ja sinulla oli kaikki oikeus olla sitä ja raivoissasi ja epätoivoinen.On niin vaikea lohduttaa toista silloin kun toisella kaikki on vain mustaa ja hän on ihan varma, että ikinä enää ei mikään tule hyväksi, ei edes siedettäväksi. Kaikki vain on pilalla ja lopullisesti. Ei siihen mitkään, kenenkään sanat autakkaan. Jos joku sanoi minulle, että suru lievenee ja kyllä se aurinko vielä paistaa, niin tuli vielä surkeammaksi. Kun itse olin varma, että minun elämäni on nyt eletty ja kaikki on ohi ja turhaa.Pohjamutia myöten meidän jokaisen on ollut ryömittävä ihan itse kohti valoa. Kuitenkin on hyvä jos joku on lähellä, jolle voi sanoa jotakin tai kirjoittaa. Ihmisten pitäisi osata olla vain rinnalla, eikä pelästyä toisen surua. kaikenlainen tekeminen tosiaan vie ajatukset pois surusta, saa hetken hengähtää ja jaksaa taas paremmin ja pikkuhiljaa tosiaan alkaa nähdä valoa tunnelin päästä ainakin aika ajoin.
Tämä kaikki on totta nyt myös sinulle Lyöty. Surusi on vielä tuore. Sattumaa, että miehesi ja poikani syntymäpäivät sattuivat noin lähekkäin. Olen ajatellut, että syntymäpäivää muistan, ja muistelemattakin se on mielessä. Kuolinpäivän muistan,mutta sitä en halua mitenkään korostaa.
Täällä on satanut räntää lähes koko päivän. viime yönä oli satanut lunta, joka oli tosi raskas aurata pois aamulla. Huomiseksi on onneksi luvattu jo parempaa.
Tulimme vähän aikaa sitten talviuinnista, kun ei ollut oikein hiihtoilmaakaan. Ihana, että saa tämän viikonlopun olla ihan rauhassa. Ensi perjantai-lauantai olenkin sitten taas hoitamassa lapsenlapsia. Yleensä en mielelläni yövy heillä, mutta nyt taitaa olla pakko, kun miniä kotiutuu vasta yöllä (hän laulaa kuorossa ja he esiintyvät Seinäjoella lauantaina)ja poika on Turussa soittokeikalla koko ensi viikonlopun. No se on sitten ensi viikon juttu.
Hyvääå illanjatkoa teille kaikille, läytäkää jotakin mukavaa ajateltavaa ja tekemistä välillä.
on hienoa ja asiallista.lukenut näitä ketkä tämän ymmärtävät
itse olen ollut hoidossa ja mitään ei saa aikaiseksi
herääminen ,nukahtaminen on tuskaa.
entisestä elämästäni ei ole jäljellä kuin sirpaleita
Ystävätkin "katosivat"
Elämästäni on tullut taistelulaji
http://www.youtube.com/watch?v=UhfJrwAcKt8
Hyvää yötä
Heräsin poikkeuksellisesti liialliseen lämpöön. Muutoin yleensä nukun yöllä tai sitten saatan olla töissä. Olet surullinen. Miksi? Elämä voi olla todella taistelulaji niin kuin kirjoitat mutta on siinä hyvin paljon muutakin. Mitä ystäviä ne ovat mitkä katoavat ja jos ovat ystäviä niin miksi he katoavat? On asoita mihin ei voi mitenkään vaikuttaa ja silloin on vain hyväksyminen niin tuskallista kuin se joskus voi ollakin. On taas asioita mihin voi hyvin pitkälti itsekkin vaikuttaa ja silloin pitää koettaa etsiä voimia niitä rohkeasti toteuttaa. Siis alkaa tekemään jotain. Nukkumisen ja heräämisen väliin mahtuu paljon aikaa jolloin pitää tehdä jotain. Jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu! Voi kokeilla myös uusia asoita. Yksi niistä voi olla vaikkapa musiikki. Minun mieltä ei ainakaan keventänyt yhtään kuunnella laittamaasi youtube linkkiä, enkä kokenut siinä mitään lohduttavaa. Monet muutokset saattaisivat tuoda elämään jotain aivan uutta. Kannattaa ainakin kokeilla. Isän kätteen!
Hyvää päivää kaikille
Kävin nakkaamassa pari lumipenkkaa talon seinustalta vähän kauemmaksi. Näin tein vähän kevättä ja läämintä oli kuin hellekesänä. Teinpä mitä hyvänsä on elämäni hyvinvointi kiinni tekemisessä. Kun tekee jotain on usein ajatukset vain siinä mitä tekee ja kun saa lumipenkan siirrettyä paikasta toiseen tuottaa se myös silminnähden mielihyvää. Kyllähän se poika välillä pilkahtelee mielessä ja ajatukset siitä, että tätäkin voisimme tehdä yhdessä jos elämän kulku olisi mennyt toisin.
Aurinkokin alkoi paistamaan iltapäivällä ja keli ulkona on se ns. ihana. Pikku aurinkoni on tulossa Helsingistä ja huomenna menenkin aamusta vähäksi aikaa häntä hoitamaan, että vanhempnsa pääsevät tekemään talokauppoja. Muutama päivä etten ole häntä nähnyt saa aikaan jo ikävän tunnetta. Kaipaan nähdä myös omia tyttäriäni. Huomaan olevani aika kiinni lapsissani mutta ei kai siinä mitään pahaa ole. Yhtä kiinni olen pojassanikin. Eilen illalla taas kouri oikein rinnasta. Ne olivat taas niitä hetkiä missä mieli heittää kuperkeikan. Se on kuperkeikka sillä siinä mieli ikäänkuin pyörähtää ympäri mutta palaa taas jaloilleen siitä mistä lähtikin liikkeelle. Tiedätte tunteen.
Ote Erkki Lemisen kirjasta Kootut:
Taidan olla väkivaltainen luonne-
pahoinpitelen joskus itseäni - lyön lyötyä.
Hyvvää huomenta kaikille
Pakkasta -16,5 mutta aurinko on jo noussut lämmittämään. Lähden kohta pikku aurinkoni seuraksi vähäksi aikaa. Ikävä on poikaa ja tänäänkin löysin itseni miettimästä häntä kun kävelin koiran kanssa lenkillä. Sitä ei aina edes huomaa kun voi koko lenkin ajan miettiä häntä. Mietin nyt, että miltähän minä näytän kun kävelen koiran kanssa täysin omissa ajatuksissani. Olenkohan miettiliään näköinen ja poissaoleva kun en katsele aurinkoa ja kurkottele puidenoksille tähyilemään laulavia lintuja? Jokin leimahan surusta jää näkyviin mitä ei itse aina välttämättä edes huomaa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja pysykää mukana. Nauttikaa auringosta ja niistä laulavista linnuista jos kohdalle sattuu. Kyllä se näkyvä leimakin aikanaan haalistuu. Isän kätteen tuleva viikko.
Hei kaikille!
Meilläkin ihana aurinkoinen päivä ja pakkasta aamulla aika reilusti. Meillä paistaa tuohon mittariin aurinko ja näyttää nyt vain -2.
Aamu alkoi kivasti hammaslääkärikäynnillä jo klo 8.00, mukavaa juuri maanantai-aamuna. No eipä minulla mitään erikoista ollutkaan, tarkastus ja puhdistus vain. Hyvä kuitenkin, että on tuo vakihammaslääkäri, jonka luona saa käydä.
Pyöräilin vielä hautausmaan kautta ja sytytin sinne kynttilän ajatellen teidän kaikkien läheisiä myös. Kaunista siellä oli ja niin rauhallista, kun aurinko kimmeltää lumella. Enpä minä siellä poikaa tavoita, mutta jotenkin oli tarve nyt käydä. Tänään on 2 v 3 kk pojan kuolemasta, mutta tajusin sen vasta siellä haudalla.
Kyllä sitä joskus jää niin omiin ajatuksiinsa miettimään tätä kaikkea. Kyllä tämä suru repussa kulkee loppuelämän.
Eilenkin oli samanlainen kaunis aurinkoinen päivä kuin tänään ja lähdimme miehen kanssa aamusta hiihtämään. Teimme aika reilun 25 km lenkin. Latu kulkee rannikon tuntumassa, alue on kaunis kesällä ja talvella. Matkan varrella on taukotupia ja laavuja, joten on hyviä levähdyspaikkoja. Kaupungilla ja joillakin isommilla työnantajilla on siellä kuntolaatikoita ja vihkoihin voi kirjoittaa nimensä ja kuntoilijoitten kesken sitten arvotaan aina sesonkien päätyttyä jotakin.
Olen täällä vapaalla,tai en ihan, tunnin päästä alkaa taas englannin kurssini.
Hyvää päivää ja alkavaa viikkoa teille kaikille ystävät
Hei
Todellakin aurinkoista. Ulkona paistaa aurinko ja sisälläkin sain siitä nauttia. Kävin hoitamassa pikku poikaa. Äitisä laittoi ruoat valmiiksi ja lounasaika oli sovittu klo. 11.00. Poika kuitenkin vaikutti väsyneelle pikku riehamme jälkeen. Haukotteli ja hieroi silmiään. Silittelin poskista ja niin hän nukahti syliini. Nukkui siinä 45min ja kun vanhemmat tulivat kotiin alkoi siinä sitten pikku hiljaa heräilemään. Tuntui niin hyvälle pitää nukkuvaa pikku aurinkoa sylissä. En raaskinut siitä liikkua mihinkään vaan annoin pojan nukkua. Joskus elämässä 45min voi olla niin ihanaa aikaa.
Edelleen vierailen palstalla lukemassa viestejänne. En ole ehtinyt, enkä jaksanutkaan kirjoitella. Huomenna tulee kolme vuotta poikani kuolemasta. Säännöllisin väliajoin kuolema vierailee. Enoni kuoli kaksi vuotta sitten ja ystäväni vuosi sitten. Viikko sitten kuoli monta vuotta omistamani hevonen, sympaattinen, ainutlaatuinen persoona. Kuiskasin hevoseni korvaan ennen poisnukuttamista; vie xxxxx:lle terveisiä, ikävä on. Pojan kuolema ja hevosen kuolema. Suru on perheemme yhteinen. Hautasimme hevosen maillemme. Mieheni sanoi, että onkohan sopivaa murrosikäisten lastemme nähdä hevosemme hautausta. Tuohon vastasin, että olivathan lapset mukanamme katsomassa veljeään...ennen viimeistä matkaa.
Teimme kaikkemme hevosen pelastamiseksi. Teimmekö kaikkea poikamme pelastamiseksi? Syyllisyys painaa edelleen, miksi en tehnyt enemmän? Kerroin hevosklinikkalääkärille, että Suomessa eläimet hoidetaan paremmin kuin ihmiset. Poikani myöhästyi yliopistollisen sairaalan tutkimuksista kaksi kuukautta... hän ehti kuolla. Kun peruin poikani kuoleman jälkeen sairaalan tutkimusaikoja, vastaanottaja sanoi minulle: "Olisitte tilanneet peruutusajan pojallenne."
Hei Poikansa menettänyt äiti
Peruutusajat eivät aina pelasta kuolemalta ja kyllä se on lääkäreitten velvollisuus arvioida potilaan tila ja tarvittava hoito.
Tuntuipa kivalle kun kirjoitit. Olenkin kaivannut sinua palstalle sillä ns. palstan alkuaikoina olit mukana niin paljon. Ymmärrän myös hyvin kun eläin kuolee ja siitäkin on surua. Ei eläimen kuolemaa tarvitse verrata mihinkään vaan suru on yksinomaan rakkaasta eläimestä. Eläimissä on se erikoinen asia, että niiden uskollisuus ja hyväntuulisuus läheistä ihmistä kohtaan on usein aina vain hyvää. Syntyminen ja kuoleminen ovat se elämä oli se sitten mikä elävä olento hyvänsä.
Olen vakuuttunut, että sinun on aivan turhaa pähkäillä, että teitkö kaikkesi poikasi pelastamiseksi. Teit varmasti kaikkesi! Nyt jälkikäteen mietin minäkin, että olisin kyllä voinut ennakkoon käydä sahaamassa sen puun tienvarresta mihin poikani elämä päättyi autolla. Monia asioita olsin voinut tehdä mutta ei tämä elämä vaan mene niin. Se menee toisin. Jokin tärkeä meille tuntematon aikajärjestys on kuolemallakin ja kun päivät tulevat täyteen niin ne tulevat tehtiin mitä hyvänsä tai jätettiin tekemättä. Syyllisyyden taakka on myös taakka ja jos siitä vapaudut on enää kanettava surun taakka ja siinäkin on ihan tarpeeksi.
Voi hyvin ja karista ylimääräiset syyllisyyden taakat. Kirjoita palstalle. Isän kätteen ihan kaikki.
Hyvää huomenta kaikille
Olen tainnut jäädä yksin palstalle kirjoittelemaan. Minäkään en ehtinyt ja enää jaksanut eilen kirjoittaa sillä työpäivälle tuli pituutta 13h. Mielessä kuitenkin kaikki olitte kun käväisin koneella palstaa katsomassa. Aurinko paistaa tänäkin aamuna täällä ihanasti mutta pakkasta on vieläkin n. - 14 astetta. On kuitenkin pakko alkaa jo havaitsemaan jotain kevään merkkejä ja niitähän voi aistia niin monella tapaa. Hyvää päivää teille sinne missä olettekin. Paistakoon aurinko tai olkoon pilvistä niin mennään yhdessä eteenpäin tämäkin päivä.
Huomenta!
Täällä aamu valjennut aurinkoisena myös, pakkasta sellainen -10 tällä hetkellä.
Eilen illalla tein pitkän lenkin erään ystävättären kanssa ja olin vasta yhdeksän jälkeen kotona. Tuli aika kylmä kävellessä, kun ystävä ei voinut ottaa mitään jättiaskeleita. Hän ja miehensä palasivat pari viikkoa sitten etelänmatkalta ja ystävä oli siellä joutunut pienen tapaturman uhriksi, aalto rannalla oli heittänyt hänet kivikkoon ja kylkiluita oli haljennut. Ei siis poikki, mutta haljennut ja ne vieläkin olivat hellät.
Juttelimme kaikenlaista, hän tuki minua paljon poikani kuoleman jälkeen, nyt hänellä itsellään murheita. Hänen äitinsä on sairastunut vaikeaan dementiaan ja kunto parissa kuukaudessa mennyt ihan dramaattisesti alaspäin. Noita dementian muotojakin on niin monenlaisia ja tämä muoto, mikä ystävän äidillä, aiheuttaa potilaassa harhoja ja psykooseja. Pelottavaa sairastuneelle ja myös omaisille.
Mietimme, että miksi aina puhutaan pitkästä elämästä ja sitä jotenkin tavoitellaankin. Miksi, omassakin lähipiirissä vanhuksia ja nähnyt, että ne viimeiset vuodet ovat olleet kaikilla kaikkea muuta kuin ihania ja tavoittelemisen arvoisia vuosia.
Itse, kun työskentelin kymmeniä vuosia tuolla rahoitusalalla, niin siellä aina puhuttiin ihmisen elämänkaaresta.Myimme rahoituspalveluja kaikkiin vaiheisiin ihmisen elämässä. Hienoja esitteitä, vauva-iästä aina mummoksi ja vaariksi. Ihanat lapsuusvuodet turvattuna, nuoruusvuodet opiskeluineen, avioliitto, äiti ja isä, kaksi lasta tyttö ja poika omakotitalossa, sitten eläkesäästöillä ihanaan eläkeläiselämään harrastamaan kuka mitäkin. Oi, mikä idylli ja saippuakupla.
Ihmisille myydään haaveita muillakin aloilla eipä silti. Vakuutuksia, turvalaitteita sun muuta ja sitten emme kuitenkaan ole turvassa elämältä. Mitä tahansa voi sattua kaikesta suunnittelusta huolimatta. Me kaikki tässä ketjussa todistamme siitä. Jos olisimme voineet itse päättää ja turvata, niin tuskinpa meistä kukaan kirjoittaisi täällä. Elämä voi antaa niin paljon, mutta kaikesta on kuitenkin loppujen lopuksi luovuttava.
Olen monesti miettinyt itseänikin. Luulisi, että kaiken kokemansa jälkeen olisi tullut jotenkin paremmaksi ihmiseksi, suvaitsevaisemmaksi edes. Mutta ei se niin toimi. Minusta tuntuu, että olen tullut vain enemmän puoleni pitäväksi. Ihan kuin katsoisin, että olen kokenut tarpeeksi, mninulla on oikeus pitää puoleni ja minun ei tarvitse kärsiä mistään epäoikeudenmukaisuuksista enää. Vai onkohan tämä vain sitä, miten sanotaan, että kilteistä naisista tulee ilkeitä akkoja.
Hyvää uutta päivää teille kaikille ystävät siellä missä te tahoillanne ja toimissanne olettekkin tänään
kevät hymyilee niin sielussa kuin luonnossakin.
Olen oikeesti onnellinen,että olen saanut ihania ystäviä ympärille,jotka silloin surun aikana
jäivät taka alalle ja nyt olemme tapailleet,käyty on elokuvissa,shoppailemassa ym.
Tässä on aivan nuortunut,vaikka muutama ryppy jo kasvoilla onkin.
Tällä kirjoittamisella en halua kenenkään surua väheksyä,mutta nyt itse olen päästänyt
surusta irti, katsoen mitä elämä tuo tulessaan.
Kaikkea hyvää teille kaikille!
Hei Anseliga68
Kiva kun kirjoitit ja kerroit myönteisistä kuulumisistasi. Vaikka elämässä suru kulkeekin mukana niin juuri tuota onnellisuutta ja iloa jokainen meistä tarvitsee elämäänsä. Se juuri auttaa jaksamaan surussa. Kiva sekin, että olet nuortunut. Olen iloinen kanssasi hyvinvoinnistasi. Kirjoittelehan vieläkin kuulumisistasi. Ne kaikki rohkaisee meitä muitakin jaksamaan mennä eteenpäin. Minullakin oli aika hyvä päivä. Selvittelein työpaikan riitatilannetta missä en itse ole mukana muutoin kuin ns. luottomiehenä. Pikku poika, aurinkoni kävi myös meillä tänään. Tänään taas ajoimme sillä potkuautolla ja painelimme sen äänimerkkiä. Aurinko paistoi ihanasti. Se on myös sitä elämän onnellisuutta.
Voi Anseliga68 hyvin! Samoin te toisetkin. Isän kätteen yönne ja unenne.
surusta irti. Itse jouduin ottamaan paikkakunnan psykologiin yhteyttä poikani menetyksen johdosta. Menetin hänet viimekesänä. Toivoisin että oppisin elämään asian kanssa. Koskaan en taida ylipäästä. Välillä parempia päiviä välillä todella huonoja ja siltä väliltä.
Jokaisen suru on henkilökohtaista,mutta jos suru kulkee mukana useampia vuosia on
siitä päästettävä irti ja antaa kuolleelle rauha,niin sanoi ennenvanhan kansa.
itse ryömein surussa yli 16 vuotta,aamulla päivällä ja illalla oli rakas mielessä,eli suru meni
yli ymmärryksen,myös läheiset rupesivat siitä kärsimään.surusta tulee kaipuu ja sitä
kautta on helpompi jatkaa. jokaisella on oma ristinsä kannettavana, ja senkin eteen
täytyy tehdä töitä, että jaksaa eteenpäin.
Hyvää huomenta sinulle
Surusta irti pääseminen on varmaankin hyvin yksilöllistä ja henkilökohtaista. Minä menetin 18 - vuotiaan poikani toissa kesänä ja monet kysymykset ovat pyörineet minunkin mielessäni. Usein huomaan kysyväni itseltäni ja muilta, että MIKSI? Olen sitä mieltä, ettei pidä tässä tilanteessa itseltään kieltään kysymyksiä sillä vastausten kautta koetetaan hakea ymmärrystä. Olenkin koettanut muuttaa ja tiivistää kysymykseni yhteen kysymykseen: MITEN SELVIÄN TÄSTÄ? Luotan, että niihin muihin kysymyksiini vastaus tulee vielä mutta ei nyt. Osa selviää varmaankin viimeistään kun olen itse poikani luona.
Päästä surusta irti? Omalle elämälleni olen hyväksynyt asian siten, että en koskaan elämäni aikana pääse tästä surusta irti. Se ns. alkuaikojen tuska on lieventynyt ja voimia on tullut lisää kantaa sitä surua. Joskus tässä elämässä ilman suruakin on vähän voimia ja paljon voimia. Koetan kuitenkin toimillanikin vastata kysymykseeni MITEN SELVIÄN TÄSTÄ? Selviäminen on sitä, että tekemisen ja kirjoittamisen kautta koetan kerätä rohkeutta toteuttaa elämässni asioita mitkä ovat minulle ja läheisilleni mielekkäitä. Suru estää minua toteuttamasta niitä. Missä se elämän onni oikein luuraa? Se ei ole kaukana ja tavoittamattomissa. Suru kulkee minussa silti mukana ja vaikka suru lievenisi niin ikävöin poikaa aina. Olenpa miten onnellinen hyvänsä, pysyy poika aina lähelläni.
En tiedä osasinko mitenkään vastata kysymykseesi. Kerroin vain miten itse koetan elää kitkuttaa. Ole tervetullut palstallemme joka on myös yhtähyvin sinun palstasi. Etsitään toistemme kirjoituksista voimia mennä yhdessä eteenpäin niin SURUSSA kuin RAKKAUDESSAKIN. Isän kätteen surusi. Pysy mukana.
poikani viimekesänä. Oli jo aikuinen kolmekymppinen . Oli silti lapseni. Moni on sanonut että miten sinulla noin kauan kestää. Siksi olenkin kysynyt, että onko siihen jokin aika. Ammatti ihmiset sanovat jos suru kestää yli 2,5-3 vuotta niin muuttuu sairaudeksi. Mene ja tiedä. Isäni kuollessa, elämä rupesi vuoden jälkeen voittamaan. Mutta suru ja tuska ihan erilaista. Ei voi koskaan rinnastaa samoiksi tuntemuksiksi. Mitä koin lapseni kuoleman johdosta. Suru ja ikävä kulkee lopun elämää mukanani. Kun oppisi elämään sen kanssa. Tämä olotila syö ihmistä rajusti. Toivon että aurinko joskus vielä paistaisi tähänkin risukasaan.
Minun tyttöni kuolemasta tulee nyt vappuna 1 vuosi. Surusta on tullut osa elämää, sururyhmässä jossa kävin puhuttiin että meillä on menettämiinne läheisiin nyt muistosuhde: tunnemme, muistelemme, kaipaamme ,ikävöimme . En koskaan edes halua enkä aio lopettaa suremista .Suru on rakkautta. Toki tytön kuolema muutti koko nukyisen ja tulevan elämän erilaiseksi tyhjäksi ja jotenkin turhaksi, silti on etsittävä keinoja jaksaa jatkaa.
On elettävä päivä kellallaan ,alussa jopa hetki kerrallaan. Huomaan vieläkin jaksottavani päivääni, jotta jaksaisin. Odottelen kahvitaukoa ,odottelen kotiin lähtöä töistä, odottelen hyvää tv ohjelmaa...
Minun on purettava pahaa oloani touhuamiseen, siivoaminen autaa, liikunta auttaa, metsässä kävely autaa jaksamaan. Kirjojen lukeminen vie ajatukset hetkeksi toisiin maailmoihin. Tältä palstalta olen löytänyt vertaistukea, joka on auttanut pahimpien aikojen yli. Puolison kanssa voidaan yhdessä jutella. surra ja kaivata tyttöä. Ei tämä suru ikinä lopu /häviä, se kulkee tässä mukana, nykyisessä elämässä. Ilo on poissa elämästä, silti vaan mennä raahustetaan eteenpäin päivä kerrallaan. Minulla on sellainen kirja johon kirjoittelen runon tapaisia ja muita tuntemuksia joskus, ei siis mikään päiväkirja ,ennemminkin pahan olon purku kirja.
Tänään pyöräilin ekaa kertaa tänä keväänä töihin, paikoitellen piti vielä pyörää talutella oli sellaista jääkoppuraa esteenä. Kuukauden päässä häämöttää Kreikan matka. Töissä olen vapaahetkinä ommellut sellaisia Tilda juttuja (jonkin sortin mollamaijoja ja pehmoeläimiä) Minulla kun on aina oltava jotakin käsityötä menossa.
Aurinkoa tähänkin päiväänne ja voimia
Hyvää huomenta kaikille ja alkavaa viikonloppua
Kävin eilen illalla ajamassa lumia lingolla tyttären perheen uudella vanhalla omakotitalolla. Vanhapariskunta pakkaili vielä tavaroitaan. Tilan nimi on ollut uudesta lähtien Onnela. Iltaurinko paistoi ja lämmin sää tuntui kivalle kun yksin lumia pihalla lennättelin. Mietin tuon paikan nimeä ja se jotenkin tuntuikin Onnelalle. Mielessä kävi sekin, että voi miten poikakin olisi mielellään viraillut siellä sisarensa luona. Olisimme yhdessä kunnostelleet vanhan pihasaunan jne. Näin ne ajatukset joskus lentävät hypoteettisesti.
Ihana aamu kun pakkasta on vain -1,5 astetta. Leipätöiden jälkeen olisi kiva ajella moottorisahalla muutamia syksyllä kasattuja puunrunkoja. Saisin nyt ne puut alinmaiseksi puuliiteriin kun jossakin vaiheessa on kuivaa puuta otettava syksyä varten.
Jotkut ovat jossakin vaiheessa miettineet, että minkälaiset kirjoitukset sopivat palstalle. Voiko Kuolema ja Suru palstalle kirjoittaa onnesta ja ilosta? Ei onni ja ilo vie surua pois mihinkään. Ne vain auttavat sitä surua kantamaan ja kestämään. Silloin kun suru ja lohduton ikävä riehuu sisikunnassamme on mahdoton onnea ja iloa tavoittaa. Ne myrskyt on vaan käytävä tietäen samalla, että ohi se menee ja seesteisempääkin on vielä tulossa.
Kaikki mikä on elämässä eteenpäin, on matkaa kohti omakohtaista onnelaa. Isän kätteen päivänne.
Kiitokset erityisesti Turvamiehelle, Violelle sekä muille aktiivi-kirjoittajille.
Minulle joka aamu ja päivä on yhtä suurta tuskaa ja niin se tulee olemaan siihen asti kun tulee minunkin vuoroni. Mutta se, mitä saan ja voin täältä lukea, auttaa kestämään sen hetken, ehkä jopa pidempään. Siksi mielestäni on tärkeää, että tänne voi kirjoittaa juuri niin kuin sillä hetkellä tuntee. Mahdatkohan, Turvamies, edes tietää, miten elintärkeitä kirjoituksesi ovat - ainakin minulle ne ovat nyt niitä henkireikiä. On mennyt päiviä, etten jaksa kirjoittaa mutta silti käyn lukaisemassa, josko joku olisi ehtinyt jotain kirjoittaa. Jokaiselle lähimmäisen menetys on se suurin ja raskain mutta se, että sen voi jollain tavalla täällä yhdessä kantaa, helpottaa taakkaa jonkun verran.
Tänään taas lähden ajamaan tuonne lounaisrannikolle - pääsen käymään keskusteluja mieheni kanssa hänen haudallaan. Ja toivon, että minäkin pian...
Hyvä Sinä
Kiitos sanoistasi. En koe olevani mikäänlainen tukija tai surun selittäjä. Itsekkin repaleisena tätä elämääni kuljen mutta voimia etsien. Olen iloinen, että olet kanssani ja kanssamme jakamassa omia tuntemuksiasi ja kokemuksiasi sillä niillä on myös suuri merkitys minun suruuni, ikävääni ja siihen rakkauteen niin kuin varmaan kaikkien muidenkin kirjoituksilla. Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse välittää tai omaksua jos siltä tuntuu. Näin itsekin koin yhtenä yönä kun avasin palstalle tulleen Youtube videon. Sekin video voi kuitenkin kertoa siitä hädästä ja tuskasta mitä ihminen tuntee sisällään. Etsitään sitä hyvää mikä auttaa. Isän kätteen matkasi ja tule terveenä takaisin kirjoittamaan.
Päivänjatkoa kaikille!
Turvallista matkaa sinulle Lyöty !
Kastepisaran kirjoituksessa oli niin paljon sellaista,millä itsekkin yritän mennä eteenpäin. Nuo sinun käsityösi kyllä kiinnostavat kovasti. Käsillä tekeminen on kyllä terapiaa parhaasta päästä. En osaa maalata, en pahemmin kirjoitella runoja, en soittaakkaan mitään ja laulaminenkin on aika heikkoa. Käsityöt ovat kai sitten sitä minun luomistyötäni, tai viljely. Nyt kyllä, kun katselee ulos niin tuntuu se viljelyharrastus aika kaukaiselta. Lumimassat eivät ole paljon häipyneet. Päinvastoin, viime yönä tuli vain lisää lunta ja nytkin satelee hiljakseen.
Eilen TV:ssä sanottiin että puolet vai oliko se yli puolet yli 50 v on tyytymättömiä elämäänsä. Johtuuko siitä, että yli 50 v on jo koko joukko suuriakin suruja repussaan ja sitä tietää jo, kuinka rajalinen tämä elämämme on, ei pahemmin enää odota, että mitään hyvää tapahtuisi. Itsellänikin alkaa hiipiä tämän surun rinnalle muutakin apeuden aiheuttajaa. Olen huomannut liittyneeni siihen kansalaisten kaartiin, joka tuntee, että Suomessa asiat alkavat mennä päin mäntyä. Miettii, että minkälainen tästä maasta muodostuu lapsenlapsille.
Jotenkin odotan tänä vuonna kesää enemmän kuin viime vuonnakaan, vaikka viime kesä oli jo edellistä parempi. Ensimmäisenä kesänä poikani kuoleman jälkeen satoi paljon ja ajattelin, että taivaskin itkee poikani kuolemaa. Sade oli ihan hyvä. En ollut mökilläkään, ei jotenkin voinut. Liikaa muistoja.
Viime kesänä jo sitten oli vähän toisin ja siellä saattoi jo vähän nauttiakkin.
Tänä kesänä olen luvannut lapsenlapselle 5 v, että saa olla siellä meidän kanssamme kesälomalla.
Välipojan perhe muuttaa uuteen taloonsa kesäkuun alussa ja poika on niin surrut sitä, että pitää muuttaa ja sitten ei voi enää olla saaressakaan, kun isällä ei ole aikaa, kun pitää rakentaa kesällä autotallia.
Lähdemme iltapäivällä, kun mies tulee töistä ajamaan kohti Vaasaa. Minun piti mennä sinne yksin hoitamaan lapsia, mutta mieskin sai järjestettyä puoli päivää vapaata ja lähtee mukaan. Kivempi hoitaa siellä kahdestaan, niin hän saa keskittyä 5 v.hen ja minä yksivuotiaaseen.
Voikaa hyvin
lueskelin noita teidän kirjoituksianne lohtua ja kokemuksia etsien.
Menetin rakkaani äkillisesti; odottelin häntä kotiin lenkiltä - turhaan koska ovelle saapuikin kaksi poliisia jotka sanoivat että kultani on menehtynyt. Noin vain. Terve ja ihana mieheni, jota olin hetki sitten suudellut ja halannut ja toivottanut hyvää lenkkeilyä? En ymmärtänyt alkuunkaan sanaa "menehtynyt" ja taisin väittää virkavallalle että he valehtelevat jne.
Kaksi kuukautta on kulunut. Sumuissa kuljetaan.
Minusta tuli kahden pienen lapsemme yksinhuoltaja enkä oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Ja välillä taas luulen tietäväni; täytyy luopua rakkaasta talostamme, jota hellin käsin rakensimme ja jossa meidän piti yhdessä asua, aina. Ja jossa lasten piti varttua isoiksi.
Meidän ei koskaan pitänyt erota, enkä oikein vieläkään tajua että hän on poissa. Kiltti ja ihana mieheni, lapsieni isi. Isi ei enää tule takaisin, milloinkaan. Hän ei saa nähdä tyttöjensä kasvavan ja vanheta kanssani, ja se on niin väärin. Väärin!
Voi kuinka ikävöin häntä.
Miten ihmeessä te olette selvinneet?
Hei S
Ei tästä olla selvitty mutta eteenpäin ollaan menty
Elämän kamalin asia on nyt kohdannut sinutkin ja kaikki on tietämättömän kaaosta. Voimia sinulle nyt toivotan. Vastauksia moniin kysymyksiisi ei ole nyt saatavilla ja on mentävä vain eteenpäin sillä vastaukset tulevat sitten aikanaan. Olet mennut eteenpäin kaksi kuukautta vaikkei sitä voi mitenkään edes huomata. En minäkään huomannut ajan kulkua ja kaikki vieläkin tuntuu jollakintapaa eiliselle. Omalla kohdallani se kamala lohduton jatkuva tuska on lieventynyt ja sitä on vaan mennyt eteenpäin vaikka väkisin. Ja jos omat voimat loppuvat niin kuinka voisin pitää huolta lähesistäni sillä elämässäni on myös vastuuta. Turvamiehen on annettava turvaa vaikka itse kokisi turvattomuutta. Se paikka on nyt pakko pitää.
Sinun ei pitäisi olla tällä palstalla mutta ei meidän muidenkaan. Ollaan silti ja sinäkin olet tervetullut etsimään voimia mennä elämän tässä tilanteessa eteenpäin. Tule mukaan kirjoittamaan tuntojasi sillä sekin on yksi muoto purkaa sitä surun ja ikävän painetta. Elämässä on olemassa lohtua mutta se pitää löytää. Sanon useasti itselleni ja kaikille toisille Isän kätteen. Isän kätteen sinä ja pienet tyttäresi!
Onnellinen 50 vuotias ei ole viellä kokenut menetyksiä elävät ruususen unta,vanhemmat elää kaikki onnistuu hyvä työ palkka juoksee lapset on koulutettuja hyväosaisia ei työttömyyttä suhteet pelaa virkoja löytyy.
Tavallinen 50v maksaa puolet elämästään asuntovelkaa yrittää rakentaa siinä samassa hoitaa lapset työn ja kodin koko ajan peläten koska potku persiille tulee.Veroihin tärväytyy 7kk palkka kun tietää minne ne rahat menee kyllä jurppii varsinkin kun kuuntelee nuita meidän edustajia kun eivä mitään aikaan saa.Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy palveluja leikataan toiset ajelee taksilla syö ja juo jopa asuu meidän laskuun edustuskulut nousee ja läipäjonot kasvaa.Kun on 50v pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia tietää mikä on oikein ja mikä on väärin ei onnellisia 50 vuotiaita voi olla kuin puolet.
vastailen nyt vähän muutamaan kirjoitukseen. ehkä minäkin kohta, niin ajattelin minäkin ja istuin kaiteella.
että ehkä minä tästä lähden heidän mukaansa. sehän on se ensi tuntemus mikä ihmiseen iskee. sitten putosin parvekkeen puolelle ja mä tärisin pelosta. tavallaan joku veti mut kuitenkin sille puolelle. tämä elämä, tämä yksi ainut elämä. olihan se kova paikka menettää 2-vuotias tytär ja hänen äitinsä samana päivänä. muistan aina sen kun päiväkodista soitettiin, loppu puhelusta kuulin vain enkelin äänen. niin se iski. siis en tule näkemään tyttöä enään tässä elämässä. mutta näitä kohtaloita on suomi täynnä. ja se onnela tulee olemaan se farmi missä nämä alpakat ovat. se on elämäni työni nyt.kumppania en ole hakenut, koska kuka katsois tyyppiä jonka sydän on näin repaleinen.
Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. Olen kyllä lueskellut viestejänne ja lohtuahan ne tuo.
Elämä vaan kulkee eteenpäin omalla painollaan. Olen käynyt muutaman kerran sururyhmässä ja aina on ahdistavaa mennä sinne ja menee päiviä toipua siitä kun asioita pohditaan ja keskustellaan mutta aina se vähän helpottaa luulisin.
Minulla täytyy olla kokoajan jotain tekemistä että jaksaisin. En kestä yksinjäämistä. Nyt ikävä on taas valtava kun kevät ja kesä on tulossa. Kesäkuussa tulee vuosi poikani kuolemasta. Olo on kuin eksyneellä. Ihanaa kun olette täällä.
ja se korpeaa. Ei meiltä kysytty, tahtoisimmeko kenties lähteä eri suuntiin - mieheni vain yksinkertaisesti kuoli ja sillä tavalla meni minut jättämään. Se ei ollut meidän valintamme, olisimme olleet yhdessä aina, aina. On niin väärin, että toiset saavat sentään valita yhdessäpysymisensä ja eroamisensa. En ole vihainen miehelleni, mutta kuitenkin jolle kulle..
Liki 18 vuotta rakastin ja olin rakastettu. Niin suuresti. Niin täysillä. Enkä milloinkaan pitänyt rakkauttani itsestäänselvyytenä, vaikka olimme suorastaan hävyttömän onnellisia. Joten mietin, että mistä meitä rankaistaan; ei tässä ole järjen hiventäkään. Ja kaikkein vähiten omassa päässäni juuri nyt.
Enää on jäljellä vain lapset ja minä. Ja muistot tietenkin. Tunnen olevani niin yksin, vaikka ympärillä paljon läheisiä ihmisiä ja perhettä onkin. Mies oli minulle kuin kallio, tuttu ja turvallinen ja aina siinä. Minun kanssani, kuin kompassi. Hänen luokseen oli aina ihana palata, kotiin.
Voi tilitys sentään. En tiedä auttaako tämä, paljon olen saanut puhua ihmisten kanssa ja minusta on sentään pidetty huolta kaiken tämän kaaoksen keskellä. Ainakin auttaa lukea teidän muiden tuntoja, ja huomaan että monista kirjoituksista huokuu tuo eteenpäin menemisen fiilis. Tai ainakin sinne pyritään. Toivottavasti teistä kaikista pidetään huolta!
Pohdin, että ainakin JOSSAIN vaiheessa menen sinne Suomen nuorten leskien kokoontumiseen. Mutta ehkä en vielä. Luulen, että samaa kieltä voi puhua vain toinen saman menetyksen kokenut. Tai muuhun sururyhmään..Mistä sinäkin Mie särkynyt kirjoitit.
Hyvää yötä kaikille. Kaikille jotka rakkaanne olette menettäneet..Olkoonkin sitten isä,äiti, sisko,veli,puoliso,lapsi..
Toivon näkeväni unta miehestäni, mutta en ole vielä nähnyt. Ehkä sen aika ei ole vielä.
no eräs nainen koittaa saada minua avautumaan. Kerron jotain niin käsittää sen väärin tai kummastelee vieläkö sulla on kihlasormus. Minä juttelen kiville. En minä jaksa kiville enää näistä jutella.
On se hienoa niin, lörpötetään jotain rakkaudesta erotaan ja kas muutaman viikon päästä on uus kumppani ehdokas. Pommitetaan tekstiviesteillä. Ei sinä olet todella kaukana kullastani. Eikä mikään temppusi toimi.
ei ole mitään halua olla kenenkään kanssa. haluan kyllä rakentaa elämääni, ja sen teen. ja haluan myös kirjoittaa. tämä on ollut hieno homma. enkä niin halua et näitä luettais vaan et olen pääsyt kirjoittaan tänne. ja olen sentäs löytänyt onnelan. ja vaikka mulla on tuo profiili niin haen vain ystäviä, koska en jaksa rakastaa.
Hyvää huomenta
Monet tunteet ja asiat pyörivät mielessä. Itse olen eronnut pitkästä avioliitosta ihan vaan sen takia, ettei se avioliitto enää toiminut millään tasolla. Oli paljon riitoja ja pahaa oloa. Jonkinlainen tasapaino ja mielenrauha tuli elämääni ihan heti eroamisen jälkeen vaikka eroonkin liittyvä surutyö on ollut raskas tehtävä. Olen iloinen, että lasteni äiti elää ja on edelleen lasten elämässä mukana vaikka asuukin kauempana heistä. Kuolema taas on niin lopullista ja se tulee meille kaikille ajallaan. Se ei kysele, että oletko tarpeellinen vaan se vie mennessään meidät. Sitä hyvää aikaa missä rakkaus ja onni on, sitä me kaipaamme niiltä kenen kanssa on hyvä elää tätä yhteistä elämää.
Rangaistus? Niin moneen mieleen tulee kuoleman yhteydessä kysymys tai toteamus, että nyt meitä rangaistaan. Ihmiset ja jotkut "oikeudet" tuomitsevat kuolemaan ja panevat niitä täytäntöön. He kutsuvat sitä kuolemaa rangaistukseksi. Muutoin se kuolema onkin meille jokaiselle kuuluva jonkinlainen "etuoikeus". Kaikki me ollaan tyytymättömiä siihen ajankohtaan milloin se tulee mutta siihen päätökseen meillä ei ole ns. valitusoikeutta. Katkeruuttahan ja vihaakin se tuottaa. Näin olen kokenut itsekin.
Veljen tyttäreni menetti miehensä sairaudelle 38 - vuotiaana. Hän kävi nurten leskien ryhmässä ja piti kokemaansa ihan hyvänä. Muutaman vuoden jälkeen hän avioitui uudelleen ja perhe näyttää voivan hyvin. Pienin poika on minun kummipoika. On aina ollut minulle hyvin läheinen samoin kuin oli pojallenikin. Hänen isänsä hautajaisissa kun lähdimme kantamaan hänen isän arkkua kirkosta, kimposi tuo pikku poika toiseen käteeni. Toisella kädellä kannoin arkkua ja toisessa kädessä oli kummipoika. Jotkut hautajaisissa olijat koettivat saada poikaa irti minusta mutta sanoin, että antakaa hänen olla - kyllä tämä tälläkintapaa hoituu. Poika käveli kädessäni koko matkan kirkosta haudalle. Haudalla kummipojan kengän näuhat olivat auki ja muistan vieläkin sen kun poikani sitoi noita kenkiä kiinni. Tuntui niin hyvälle katsoa miten oma poikani piti hyvää huolta tuosta pienestä joka oli nyt hautaan saattanut isänsä.
Joskus ne kengännauhat aukeavat meiltäkin. Aukinaiset kengät ovat hankalat käyttää ja saattavat tuntua pahalle. Pitää vaan sitoa ne uudeleen tai antaa jonkun toisen ne sitoa. Ja taas mennään eteenpäin.
Morjens Körmyt (tarkoitan myös ihan teitä kaikkia)
Erosin joitakin vuosia sitten pitkästä avioliitosta ja sekin surutyö on pitänyt tehdä. Mikään ei korvaa toista ja jokainen on yksilönsä mutta elemä etenee vaikkemme tahtoisikaan ja uusia tuuliaaina puhaltaa. On varmasti rankkaa ajatella parisuhteen aloittamista mutta silti jokin siellä miehen sisällä kaipaa naisen läheisyyttä niin kuin varmaan nainenkin miestä ja niitäkin kutsuja on itsessään seurattava.
Aina ei jaksa tarttua kaikkeen mikä elämässä tulee vastaan mutta joitakin kannattaa kyllä kokeilla. Muutoinhan sitä jää tavallaan siihen tuleenkin makaamaan. Eikä omaa mieltään vastaan kannata kovasti taistella. Se mieli kun on kypsä johonkin niin kaikki hoituu ihan itsestään. Ollaan kaikki raskaista asioista ja menetyksistä toipumassa ja jokaisella se kestää juuri niin kauan tai lyhyesti kun kestää. Kyllä minunkin parisuhteessani pojan kuolema näyttelee minussa suurta osaa vaikken sitä toisille haluakkaan työntää. Tunnen monesti riitämättömyyteni mutta koetan sitäkin jotenkin kehittää parempaan suuntaan.
Tuosta tekemisestä sen verta vielä, että eilen oli aika masentava olotila ja lähddinkin sitten kaivamaan lumenalle syksyllä jäänyttä rankakasaa. Sahasin sitten rangat pätkiin moottorisahalla ja osan puista jo kiikutin puuliiteriin ja osan jätin halkomista vaille pinoon. Näilläkään puilla ei ollut mitään kiirettä mutta piti vaan käydä joku tunti riehumassa jotta sain oman olotilani tasaantumaan. Mietin siinä puita tehdessäni kuinka Viola ja Kastepisara puhui niistä käsitöistä. Tuskin heilläkään on kiire mihinkään niiden kanssa mutta tehdä vain pitää jotta ajatukset pysyisivät kutakuinkin kasassa. Sellasta se nyt vaan on.
Teillä kahdella miehellä on jonkinlainen "vapaus" tutkia elämäänne monelta kantilta. Viedä sitä eteenpäin tahtomallanne tavalla. Mitä teettekin, se ei ole keneltäkään pois. Kaikki se hyvä mitä elämässä voi kokea on vain teille.
Eikös siitä elämäsi suurimmasta kolauksesta ole vasta vuosi?
Tässä vaiheessa päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. Voimia tulee lisää hiljalleen eikä kukaan tiedä miten, missä ja kenen kanssa elää viiden vuoden kuluttua . Eikä kukaan meistä voi olla varma elääkö itse viiden vuoden kuluttua. Mutta se hetki mitä nyt on, se on elettävä, sillä "elämättömästä elämästä ei saa rahojaan takaisin".
Hyvää kesäaikaa kaikille
Tyttären pikku poika kävi aamulla virpomassa. Muita ei sitten käynytkään. Joskus tässä taajamassa on ollut paljon virpojia mutta viimevuonnakaan ei käynyt ketään. Kunnostin vanhan lasten syöttötuolin jonka sain ystävältäni. Muutaman vuoden takaiset kolmen lapsen puurot hioin hiomakoneella, kiinnitin pinnapuut ja maalasin tuolin valkoiseksi. Puolisoni ompeli vielä pehmustetun selkänojan ja istuinosan samanlaiseksi kuin keittiön muutkin ruokapöydän tuolit ovat. Kun laittelein tuoli niin monet muistikuvat pyörivät mielessäni menneiltä vuosilta. Joskus tein vanhimalle tyttärelle keppihevosen. Se oli yksi tyttöjen pihaleikin kohokohtia kun leikkivät ratsastustallia. Nuoremmalle tyttärelle tein nukkekotiin kalusteet ja pojalle pysyyjä, lumikelkkoja ja sota-ukoille taisteluasemia ym. Ne ajat ovat menneet mutta nyt taas saan tehdä jotain lapselle. Ehkäpä minä ja pikku poika tehdään vielä jotain yhdessäkin. Ainakin voi istua nyt pöytäämme ihan omaan tuoliin, omalle paikalle. Yksi paikka on edelleen tyhjä mutta yksi uusi paikka on nyt järjestetty pöytämme ääreen.
Vettä sataa mutta nythän on kevät ja ei nämä lumet oikein muutoin lähde kun liukenemalla. Hyvää iltaa teille kaikille ja voimia tulevalle viikolle.
En tiedä teidän kaikkien tarinoita, kuka on menettänyt lapsensa tai kuka jonkun muun.
Eniten olen kuitenkin huomannut TUrvamiehen kirjoitukset joissa aina miettii että mitä olisi milloinkin pojan kanssa puuhannut. Mutta vaikka se pois mennyt läheinen eläisikin niin ei kaikki aina olisi mneenyt siten kun nyt kuvittelee. Esimerkiksi Turvamiehen poika olisi saattanut muuttaa pitkälle pois kotoa, vaikka valtameren taa. Kyllä puhelimet ja kaikenlaiset koneet on keksitty joten sen läheisen äänen olisi kuullut aina silloin tällöin, nähtykin varmasti silloin tällöin. Kenties olisi ollut ikäväkin mutta se olisi varmasti ollut toisenlaista ikävää.
Mutta siitä kuvitelmasta pitää päästää irti että tätä ja tätäkin olisi tehty yhdessä jos.
Hyvää yötä kaikille
Minun on pakko ollut luopua pojastani. On ollut pakko päästää irti. Unelmistani ja kuvitelmistani hänestä minun ei ole pakko luopua hänestä milloinkaan. Ei päästää irti siitä mitä minulla on. Nukkukaa hyvin ja pitäkää kiinni unistanne jos jotain ihanaa näette. Niitäkään ei voi teiltä kukaan riistää. Hyvää yötä.
Hei!
Kirjoittelin pitkät jutut,mutta jostakin syystä kaikki häipyi jonnekkin bittitaivaalle. Nyt en enää jaksa pitkiä kirjoituksia.'
Täällä sataa vettä, Lenkillä käytiin ja avannossa. Uimapaikka täynnä ihmisiä ja joidenkin ulkomaalaisia vieraita. Avantouinti on sellainen kestosuosikki,jota pitää näyttää ulkomaalaisille vierailijoille.
Pojan haudalla kävimme eilen sytyttämässä kynttilän ja veimme sinne ruukkunarsissin (joka ei siellä kauaa säily tietenkään, mutta halusin sinne nyt jotakin keväistä kuitenkin)
Keittiön innostuin kotona myös laittamaan kevätkuntoon ja koristelin pääsiäiseksi,l vaikka lähdemmekin Syötteelle viettämään pääsiäistä koko porukka.
Pääsiäiseen ei liity sellaista voimakasta tunnetta, kuten jouluun ja sitä on helpompi juhlistaakkin.
Nukkukaa hyvin ja voimia uuteen viikkoon
tosiaan ja rakkaanne myös siellä missä ovat.
Monien valtamerten takana on siskoni, maailman toisella laidalla. Häntä kaipaan, joka päivä, vaikka puhummekin tietotekniikan ihmeellisesti sallimilla tavoilla joskus monestikin viikossa. Ja näemme myös; tietokoneen kautta hän halaa minua ja pieniä tyttäriäni, ja joskus hän itkee kanssani.
Kun mieheni kuoli, hän pääsi tänne luoksemme kun oli kulunut vasta vajaat kolme vuorokautta.
Se oli huimasti nopeammin, kuin joiltain jotka asuvat vain vaikkapa kymmenen kilometrin päässä minusta.
Niin nopeasti voi järkätä elämän toisessa maassa niin, että matkaa merien ja mantereitten poikki - kun on sellainen pakko että sitä ei pitele enää mikään.
Minun mies on mukanani lastemme naurussa, räntäsateessa ja virpomisvitsoissa. Niitä teimme yhdessä viime pääsiäisenä ja hän kuvasi meitä kaikkia prinsessojansa pajunkissojen seassa.
Eilen tein niitä virpomaoksia yhdessä tyttöni kanssa nuoremman nukkuessa päiväunia. Kastelemme joka päivä rairuohoja, jotka jollain ihmevoimilla sainkin kylvettyä. Ja vasta nyt tajusin, että ehkä olisi ollut kiva viedä haudallekin yksi oksa. Tytöstäni tuli niin hieno pääsiäisnoita, että isi olisi varmasti ollut ylpeä hänestä.
En yhtään tiedä mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Tai edes seuraava aamu ja päivä ja taas uusi ilta.
Mutta muistan kuitenkin lukita oven huolellisesti joka ilta. Ja koska mies aina tuplatarkisti oven lukituksen, teen minäkin niin. Ennen en välittänyt; ei tarvinnut koska hän aina huolehti. Nyt sanoin taivaaseen, että "älä pelkää, en koskaan unohda ovea". Ja katson monta kertaa että tytöt nukkuu turvaisasti peitot päällään.
Talon suhteen eräs ihana lääkäri sanoi minulle, että kaikki mitä mieheni ja minä tässä ajateltiin tekevämme, ovat nyt menneitä unelmia ja ne täytyy minun jätää taakseni. En saisi ajatella niin, että tuohon piti laittaa sitä ja tähän tätä ja tämä tehdä noin. Kuluttaa liikaa voimia saatikka että oikesati menisin ja tekisin ne asiat.
Mutta rakkaastani ja juurikin häneen kohdistuneista unelmista minun ei tarvitse luopua. Näin meidät aina yhdessä, vanhoinakin. Ja tiedän kyllä että hän olisi ollut ihana silloinkin.
Ihanaa kun sinä Turvamies sait tehtyä uuden paikan ruokapöytäänne, tärkeitä juttuja pienelle ihmiselle! Ja sinun poikasi olisi varmasti hyvillään.
Jouduin luopumaan pojastani kuoleman edessä kolme vuotta sitten, mutta en luovu kuvitelmistani. Olen monesti kuvitellut, mitä tekisin poikani kanssa, jos hän eläisi. Olen myös kertonut muille lapsilleni, mitä kuvittelen. Äitini on sanonut minulle, että pitäisi "päästää poikani irti", lopettaisin suremasta, jotta poikani saisi levätä rauhassa. Elämä jatkuu, vaikka poikani on kuollut, mutta miksi pitäisi heittää suremasta ja kaipaamasta poikaani. Tämä suru on osa minua loppuelämäni, enkä halua unohtaa. Ehkä äitini pelkää sitä, että en jaksa elää...eteenpäin on kuitenkin mentävä.
Eräs ystäväni, joka ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä uskovainen, sanoi minulle, että mitä pahaa olet tehnyt, kun sinua näin koetellaan...Ovatko useat läheisteni kuolemat ja nyt tämä hevoseni kuolema minulle rangaistus. Totesinkin itseironisesti ja "leikillään" siihen, että taidan olla ollut aikaisemmassa elämässäni "joku murhaaja"....
Eilen tallitöitä tehdessämme tallissa nuorin poikani huomasi, että vasta kuolleen hevosemme nimikyltti oli otettu karsinan ovesta pois. Hän meni ulos itkemään. Menin perään ja niin itkimme yhdessä hevosen kuoleman surua. En uskonut, että mikään kuolemansuru poikani kuoleman jälkeen koskettaa, mutta tämä hevosemme poismeno koskettaa. Puhuin nuorimman poikani kanssa hänen veljensä ja hevosen poismenosta. Hevosemme oli näistä useista muista hevosistamme se sympaattisin ja monipuolisin hevonen. Se oli hevonen, jonka harjaan itkin yksin iltaisin tallissa poikani kuolemaa...
Eteenpäin mennään, ehkä se päivä paistaa joskus risukasaankin. Voimia teille kanssasurijat tähän päivään. Lumet sulaa ja kevät tulee...
Hei Poikansa menettänyt
Jos pahan tekeminen ja syyllisyys olisivat seurausta kuolemaan olisi tämä maailama entistä sekavampi. Näin ei voi olla, että syyllisyys astuisi voimaan jos emme sitä itse ihan fyysisesti jollekin aiheuta. Näin ei käynyt sinunkaan tapauksessa, eikä minunkaan vaan kuolema on tullut ihan muista syistä.
Ymmärrän hyvin myös surusi hevosta kohtaan. Elävä luontokappale jakoi varmasti suruasi kun itkit sen luona. Se varmasti tiesi miksi itket. Ei ole mitään syytä unohtaa tuota "ystävää" joka ei varmasti syyllistänyt sinua mihinkään. Hevonen todella ymmärtää joskus paljon enemmän kuin ihmiset jotka päästävät suustaan tai kirjoittavat ihan mitä sattuu.
Olen pakosta päästänyt irti pojastani. Siellä missä hän on, hän ei tule häirityksi ajatuksistani tai kirjoituksistani. Suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin kuuluu jopa erityinen päivä vainajien muistamiseen. Häiriintyvätkö he sinä päivänä erityisesti? No, ei tietenkään!
Pidä sinäkin kiinni muistoista, kuvitellaan tapahtumia mieleemme mitä ei ole tapahtunut, muistellaan välillä mennyttä. Se kaikki on mielen rikkautta ja keneltä se puuttuu on se mielen köyhyyttä. Meidän ei edes tarvitse käskeä mieltämme toimimaan toisin. Se elää, ajatukset ja mielikuvat muuttuvat ihan itsestään.
Olen monesti elänyt mielikuvissani kun puuhastelet hevosten kanssa. Olet kuvannut siinä yhteydessä suruasi mutta myös rakkautta mitä elämässäsi on. Rikasta jatkossakin meitä niillä. Voimia työhösi ja Isän kätteen kaikki mielikuvat.
rakasti hevosia.
Hei kaikille!
Kävin hautausmaalla, sytytin kaksi kynttilää, toisen ajatellen teidän kaikkien rakkaita ja toivottelin hyvät pääsiäiset. Mistäpä sitä tietää, miten siellä jossakin tehdään, onko sielläkin juhlapäiviä. Vein vielä lisää keltaisia narsisseja mukanani sinne.
Kiersin vielä muutkin suvun haudat laittamassa kynttilöitä ja kukkia. Kaikki hautamme ovat lähellä kappelia ja siinä laitellessani alkoi kappelille päin virrata väkeä Joku saatettiin sinne kappeliin mustassa autossa ja kellot soivat. Pysähdyin paikalleni ja jäin vain kuuntelemaan. Oli kuin olisi ollut jossakin toisessa maailmassa, minne ei maailman häly yllä.
Muistui mieleeni aika,kun nuorin poika oli pieni. Lapsuudenkotini on tuon hautausmaan vieressä ja äitini asui siinä samassa asunnossa kuolemaansa saakka. Hän hoiti poikaa paljon, kun hän oli pieni ja pojasta oli niin mukava mennä kuuntelemaan noita kappelin kelloja mummon kanssa.
Olin liikkeellä pyörällä ja tiet ovat nyt niin sohjoiset ja märät. Kuinka ollakkaan, yhtäkkiä tajusin vain maakavani maassa pyöräni päällä ja pyörän tanko kävi kipeästi kylkeen. Nopeaakin nopeammin nousin sieltä ja aloin puistella märkiä vaatteitani, vaikka otti vähän sinne ja tänne kipeää.Koko talven olen pyöräillyt ja kertaakaan en ole kaatunut ja nyt sitten, kun alkaa kevät koittaa , kupsahdan nurin.
Kylki on tullut vähän kipeämmäksi koko ajan. Toivottavasti ei äidy oikein pahaksi. Huomenna pitäisi istua autossa Syötteelle ja hiihtääkkin teksisi kyllä siellä mieli. Minun hiihtämiseni taitavat kyllä jäädä aika vähäisiksi joka tapauksessa, koska tarkoitus oli, että minä olisin siellä vähän niinkuin mökin vartijana ja hoitaisin pikkupoikaa ja laittelisin muille ruokaa. Ei kyllä hyvä,jos ei jaksa nostella poikaa. Yksivuotias painaa jo aika paljon, mutta kuitenkin on vielä välillä pakko nostaa. Hän nukkuu vielä vaunuissa päikkäritkin.
Olen saanut kyllä pakattua tavaramme kasaan. Miten se nykyään onkin niin hankalaa tuo pakkaaminenkin. Pahinta koko matkustamisessa on saada tavarat kasaan ja sitten on puolet liikaa kaikkea aina matkassa.
Meillä on juuri nyt hiljaista, kun olen yksin vielä kotona, mutta tämä on tyyntä myrskyn edellä. Isäntä on hakemassa nuorinta poikaa linj-.autolta ja välipojan perhe tulee tänne meille yöksi vielä ja sitten aamulla lähdemme ajelemaan kahdella autolla.
Jos en ehdi enää kirjoittaa teille, niin oikein hyvää pääsiäistä kaikille, koettakaa jaksaa kukin tahollanne.
Hei kaikille
Minäkin tulin työmatkalta haminasta kotiin. Pikku poika osaa nyt kontata. Meille tulee Tanskasta nuori tyttö pääsiäisen viettoon. Tutustuimme häneen ja hänen äitiinsä viime kesänä kun olimme pitämässä sadetta Sisiliassa. Muitakin sukulaisia saattaa piipahtaa kun vietetään puolison ja hänen kaksois siskon synttäreitä (ei pyöreitä). Ostin heille molemmille 2,5h Islanninhevos ratsastusretken. Itsekkin kävin viime syksynä Vierumäen urheiluopistolla ratsastamassa Islanninhevosella ja mukavaa oli. Kiitos Viola kynttilöistä. Minä en olekkaan ehtinyt haudalla käymään muta kyllä tässä joku päivä meinaan mennä.
Hyvää Pääsiäistä kaikille. Se on jonkinlaisen uudestisyntymisen aikaa. Isän kätteen.
Hyvää matkaa Viola sinulle ja perheellesi. Viettäkää hyvä loma ja palatkaa turvallisesti kotiin. Isän kätteen.
Hei ja kiitos hyvistä kirjoituksistanne.
Olen kyllä käyny lukemassa täällä ja ollu hyvilläni, kun löydän teidän kuulumiset, mutta ei ite ole oikein saanu aikaseksi kirjotella mitään.
Jotensaki käyny puolella teholla ja ikävöiny paljon (...että miksi,miksi...) ja sitte, ollu kovasssa yskässä,mikä lopulta on vieny äänen....nyt sitte olen viskutellut,mutta eikös nyt vietetäkki ns. hiljasta viikkoa...mie olen sitte ihan kirjaimellisesti vietäny hiljasta viikkoa.
Turvallista matkaa kaikille reissaajille,meiläki poika ja minia lähtee töitten jälkeen ajamaan kohti etelää....matka kestää n.9 tuntia ainaki. Onneksi on kännykkä keksitty.
Moni teistä varmaan on jo nukkumassa ja unta lähden mieki houkutteleen.
Kauniita unia ja levollista yötä,voikaa ystävät hyvin.
Tänään oli erityisen vaikea päivä ja se on sitä edelleen. Tänään tuli kuluneeksi tasan 5 kk siitä, kun näin mieheni vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Olen käynyt läpi meidän yhteistä viimeistä päiväämme ja sitä kaikkea mitä hänelle tapahtui.. se oli miltei täsmälleen näitä aikoja, kun sain sen soiton sairaalasta ja syöksyin paikalle niin pian kuin mahdollista. Mutta en enää nähnyt häntä. Miten tämä voi sattua näin paljon! Varmaan siksi se toinen puoli houkuttelee luokseen todella voimakkaasti. Nyt en kertakaikkiaan jaksa... tule rakas hakemaan mut pois.
paljon jos lähtisimme rakkaittemme perään!Tämä maanpäällinen vaellus on vain välivaihe kyllä ne siellä meitä odottelee.Katotaan nyt loppuun vaan eipä tässä mitään hätää ole sulla on vielä tarkotus.
Hei kaikille
Jj on oikessa, että eihän meillä täällä pidä olla mitään kiirettä oman kuolemamme suhteen. Se tulee sitten aikanaan. Mutta jos nyt on tuntu kiirehtiä niin kannattaa ottaa se aikalisä. Aikalisän aikana voi miettiä, kuunnella ja vaikka pelkästään olla.
Minäkin olen tuon tunteen kokenut, että minun aikani olisi tullut täyteen kun poikani kuoli ja moni muukin palstalla olija on samoja asioita pyöritellyt. Aikalisän aikana koetetaan mennä yhdessä eteenpäin niillä voimilla mitä milloinkin on käytettävissä.
Huomaan, että Pääsiäinen tuntuu jotenkin ajankohtana ahdistavalle. Ehkä se johtuu raamatun ristiinnaulitsemisesta. Huomio kiinnittyy siihen enemmän kuin ylösnousemukseen. Jotenkin kuitenkin ihan eri fiilis kuin muina juhlapyhinä. Olkoon aika mikä hyvänsä niin elettävänä on nyt tänään vain tämä päivä. Eilisessä ei voida ja olla ja huominen ei ole vielä tullut. Voimia kaikille ja aikalisän aikanakin voi olla Isän kädellä. Isän kätteen ystävät.
Pääsiäisenä on muutama vapaapäivä minullakin, yrittäjä kun olen niin on 6 päivää viikossa pidettävä puotia auki ja palveltava asiakkaita. Toki nykyisin voisin olla töissä myös sunnuntasin, mutten ole jaksanut. Hyvä kun jaksaa tämänkin verran.
Maanantaina masensi, tiistaina oli huono päivä ,eilen väsytti niin että menin nukkumaan jo ilta yhdeksältä ( Yleensä kömmin sänkyyn vasta puolen yön jälkeen) Tänään olo on ollut paprempi. Toki tyttöäni ajattelen ja kaipailen tänäänkin, kuten joka ikinen päivä ,mutta tänään ikävä ei ole raastavaa vaan kaunista kaipausta.
Aurinko paistaa ja saan pyöräillä kotiin töiden jälkeen. Ajattelin tänään poikenta SPR:llä verenluovutuksessa.
Rauhallista pääsiästä teille ystävät toivottelee Kastepisara
mutta ei iloista. olen ottanut aikalisän aikanaan. yli vuosi on menty nyt näin. muistan sentäs vielä edellis pääsiäisen, kuinka sumuisin silmin katsoin jeesus elokuvaa. ja sitä katsellessa ajattelin et en kyl ole ainoo joka nyt joutuu kärsii. ja kuitenkin todellinen luonteeni on tosi herkkä. ja sit se et mä olen nyt lähtenyt myös kokeileen rajoja. ja olen myös kokeillut niitä ilman kuoleman pelkoa. ja mä olen todella pahoillani et en pysty vastaan teille muille yhtään mitään. mut se vaan et saa kirjoittaa kun siltä tuntuu. kiitos.
siis selitän vielä siitä kumppanista. siis tämä musiikki linkki joka ei nyt kuulu suruun. en todellakaan ole vielä valmis. koska mä sit olen valmis. kuolemassa. miten täs nyt pitäis elää. ja se kun rakkaat ihmiset kuolee niin onhan ne sun sydämes. mut jos sinne tuleekin jokin uus niin voitko siirtää ne vanhat rakkaudet sivuun vain hautakivi jää. ei todellakkaan ainakaan minun elämäs.
http://www.youtube.com/watch?v=fym5qL1Fnk4
Huomenta vox
Tänään on taas uusi päivä ja lähdetään siihen uusin voimin. Olet edennyt monta-monta päivää surussasi vaikka vaikeaa se on ollut. Jaksat vielä eteenkinpäin ja eihän meidän tarvitse kuin tämä päivä iltaan saada. Pysyhän mukana ja kirjoittele.
Hyvää Pitkääperjantaita kaikille. Pääsiäisen sanomassa on suruntua mutta oon siinä sekin, että uusi aika koittaa ja sitähän ne rai- tai raeruohot, tiput ja munat symbolisoivat.
Kävin aamulla pojan haudalla. Sytytin kynttiän kiveen ja toisen lyhtyyn kaikille teidän rakkaille. Joten pieni liekki palaa nyt myös täällä kaikille. Ikävä kourii sisikuntaani mutta jotenkin taas tuntui, että kävin tyhjällä haudalla. Ettei poika ollut siellä. On niin kova ikävä häntä!
turvamies. he eivät olekkaan siellä vaan meidän sydämes. ja yhdessä me nousemme tähtiin missä vain tähdet loistavat. tähdet antavat sen riittävän valon missä tunnistamme toisemme. lopullisesti.
Hyvää pääsiäisen aikaa teille kaikille.
Ääni on vieläki melko hukassa,mutta jospa se tästä korjaantuu,yskä ainakin on helpottanut.
Nuorin poika täyttää huomena 20 v ja kakkua tehdessä muistelin tietenkin meän taivaspoikaa,hän täyttäisi 20. päivä 24 v...meillä tämä kevät on yhtä merkkipäivää.
Huomena lähdetään käymään mummojen luona,siitäkin huono omatunto,kun niin harvoin tulee käytyä. Ei sitä varmaan hirveästi tule poristua,mutta sitäkin sujuvammasti kuuntelee,kun itellä ei ääni kuje.
Voimia ja rakkautta päiviinne.
Menetimme nuorimmaisemme liikenneonnettomuudessa toissa keväänä.
Hän olisi täyttänyt ensi viikolla 20 v. Vvuosi sitten syntymäpäivän yli auttoi löytämäni teksti ".. Sinä teit ihmisen kuoleman hetkestä hänen taivaallisen syntymäpäivänsä."
On tämä vaikeaa, luopua lahjasta, josta on ollut niin tavattoman kiitollinen. Kipu ei ole enää niin raastavaa, mutta menetys ja kaipaus täyttävät mielen kaiken aikaa - eikä sitä halua unohtaakaan. Voimat ovat hyvin rajalliset enimmäkseen. Velvollisuuksia, joiden pitäisi olla mieluisia, ei meinaa jaksaa.
Olen rakentanut kotisivua Raamatunjakeista, kuin olisin hoivannut lastani. Pääsiäisen sanoma on kantanut. Alkuun tartuin sanoihin taivaasta, nyt ehkä tuskasta ja lohdutuksesta.
Löysin vasta tämän palstan, ensimmäiseksi lohdutti joulukuinen merkintä "..Kaksi vuotta on aika pitkä aika, mutta ei kovin pitkä aika surra lastaan."
Vuosi sitten en halunnut edes katsoa kevätaurinkoa, olin sen kanssa ihan eri mieltä. Silloin ymmärsin, miten leski monesti kuolee vuoden kuluttua puolisonsa jälkeen.
Nyt kuitenkin jo nauran, laulan ja joskus jopa hieman juoksen.
Hetkittäin vilahtaa mieleen, että tuonne voisi mennä - ulos. Huomasin viestiketjua lukiessani, että koirasta on voi olla apua.
Erittäin terapeuttinen tämä ketju, varmaan moni saa apua ja lohtua, vaikkei osallistukaan.
Hei ystävät
Rakkaiksi teitäkin voi tuntematta kutsua. Nyt kesäkuussa tulee poikani liikennekuolemasta kaksi vuotta kuluneeksi.Lokakuussa hän täyttää 21 vuotta. Avasin kirjoitus ketjun jollonkin lokakuussa 2008 otsikolla MIKÄ ON AUTTANUT SURUSSA? ja siitä lähtien me nykyisetkin olemme tällä palstalla olleet. Osa alusta asti entisiä ja osa ehkä käymässä ja uusiakin on tullut. Tervetuloa teillekin vaikka eihän teidänkään pitäisi täällä olla kirjoittamassa surustanne. Jatkoimme sitten kirjoittelua Jj n keksimalla uudella nimellä SURUSSA JA RAKKAUDESSA ja nyt kirjoitelemmekin tata palstaa ETEENPAIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA. Mikahan tuli nappikselle. Se ei nyt kirjoita kirjaimia missa on pilkut paalla. Tulee hassu kirjoitus mutta koettakaa ymmartaa.
Kannan suruani hautaani asti mutta tana aikana minun pitaa koettaa etsia voimia sen kantamiseksi. Pitaa koettaa loytaa myos sita rakkautta ja koettaa nauttia siitakin. Olen jo saanutkin sita elamaani tyttaren pikkupojan kautta. Oli meilla tanaan ja taas meilla oli ihanaa. Se oli sita elamastani kadonnutta rakkautta.
Koirakin on tullut elamaani pojan kuoleman jalkeen ja kylla siita on paljon ajatusten toisaalle viejaksi. Pysykaa mukna silla meilla kaikilla on paljon jaettavaa toistemme kanssa. T. Turvamies
Hyvää alkavaa aamupäivää kaikille
Suru on ympärivuotinen jos jonkinlaisena aikajaksona sitä tarkastelee. Erityiset juhlapyhät vaikuttavat mieliimme ja saattavat tehdä olon tavallista arkea raskaammaksi. Juhlapyhinä kokoonnutaan perheinä yhteen ja tavataan sukulaisia. Tilanne on aina jotenkin outo kun joku puuttuu joukosta. Tyttärellä oli raskas muutto viikonlopun aikaan. Toissa yönä puhkesi sitten migreeni kohtaus ja kun vielä imettää niin ei uskaltanut syödä särkylääkkeitä. Konsultoin paria sukulaislääkäriä ja päädyimme, että tytär ottaa tavan särkylääkettä ja menee nukkumaan. Hain pikku pojan meille ja poikahan viihtyi 7h. Nukkui päivällä 2,5h päikkärit ulkona vaunuissa ja muu aika leikittiin ja syötiin. Pojalla on ihania ilmeitä. Istuu topakasti ja konttaa lattialla. Ajelimme myös sillä potkuautolla minkä hänelle jo kauan sitten hankin. Pesin ja imuroin molempien tyttärien autot ja tankkasin ne samalla.
Viikonlopulla oli meillä kävi vieraita puolison ja hänen kasoissisarensa synttäreillä. Tanskasta oli 19 - vuotias nuorinainen myös kylässä. Tapsimme hänet ja hänen äidin kun olimme lomamatkallakun olimme katsomassa Sisilian vesisateita. Tyttö oli kiva ja ihana. Tulee kesällä uudelleen.
Sain pari kuukautta menemään ilman tupakkaa ja sikareita mutta sitten olen taas poltellut. Hankin uudelleen sen lopettamis lääkkeen ja nyt tänään on se päivä kun aioin taas lopettaa toivoen pysyvää tupakoimattomuutta. Jotenkin tuo tupakka tuottaa niin hyvää mieltä pahasta hajusta huolimatta. Yritän myös aloittaa kuntoilun. Vielä pojan eläessä kuntoilin säännöllisesti mutta hänen kuoleman yhteydessä se jäi kokonaan. Pari pientä yritystä aloittaa on ollut mutta siihen onkin sitten jäänyt. Katsotaan, että miten nyt onnistun tässäkin. Näissäkin asioissa TULEEN EI SAA JÄÄDÄ MAKAAMAAN vaan on mentävä ETEENPÄIN! Kuntoilun aloittainen on aina vaikeaa minulle. Niin mieli kuin kroppakin tulee alkuun kipeäksi mutta kun siihen pääsee sisälle niin sitten se alkaa maistumaan ja sitä on pakko tehdä. Suunnitelmiakin pitää koettaa tehdä vaikka elämä olisi sitä ajelehtimista. Katsotaan, että onnistuuko. Isän kätteen päivänne.
Hyvää huomenta
Nyt puhaltavat vastatuulet puolison työasioissa ja ne vaikuttavat minuunkin. Ainakin tuntuu pahalle kun toisesta tuntuu pahalle. Elämä on kuitenkin tätä, ettemme selviydy aina kaikesta ilman niitä vastatuulia. Sun kantaa loppuelämän päivittäistä surua harteillaan, tuntuu lisätaakka aivan ylimääräiselle vaikka onkin elämään kuuluvaa.
Nyt pitäisi olla niitä voimia varastossa niin henkisiä kuin fyysisisäkin. Väsymys ja nälkäkin lisäävät taakkaa jos emme huolehdi itsestämme. Kun voimme huonosti, emme pysty kantamaan vastuuta kenestäkään toisestakaan. Voimien kerääminen ei ole surun syövereissä kulkevalle helppoa. Monesti pelkkä pieni innostus saisi liikahtamaan mutta juuri se pieni innostus on kadonnut kokonaan. Joskus on hyvä miettiä tilannetta, että missä oikein on ja miten tällähetkellä voi. Itse olen nyt löytänyt itseni voimasta huonosti ja nyt koetankin korjata tilannettani.
Vastatuulet ovat olemassa ja osuvat minuun mutta samoin on ne myötätuuletkin. Nekin puhaltavat usein ja yleensä tulevatvatkin niiden vastatuulten jälkeen. Voimia päiväänne ja siihen Isän kätteen nekin vastatuulet.
Hei teille kaikille ystäväni !
Uusia kirjoittajiakin on tullut mukaan, tervetuloa jakamaan kansssamme tuntoja ja kokemuksia surusta, elämästä ja ihan mistä vain. Itselleni tämä ketju on ollut tärkeä. Kun kohtaa tällaisen suuren, elämää mullistavan menetyksen, niin tuntee jäävänsä yksin, ulkopuolelle tavallisten ihmisten elämästä.
Kyllähän sitä tietää, että aina voi tapahtua jokin odottamaton katastrofi, mutta harva vain uskoo tai haluaa sen kohtaavan itseään. Se tapahtuu vain muille, jossakin kaukana, mieluummin tosella puolella maapalloa. Yhtäkkiä se onkin tapahtunut itselle ja olenkin yksi niistä toisista.
Itse olen kokenut, että kun tässä ketjussa olen lukenut toisista,joille on sattunut joku käsittämättömän vaikea menetys, niin olen samaistunut heidän kertomukseensa, tunteisiinsa, keinoihinsa selvitä päivästä päivään. Olen surrut välillä heidän suruaan ja unohtanut hetkeksi omani.
Palasimme toissapäivänä Syötteeltä. Olikin aika vilkas pyhänaika lastenlasten kanssa. Hyvin kaikki kuitenkin meni. Kaikki pysyivät terveinäkin. Hoitelin enimmäkseen nuorempaa lasta, enkä hiihtänyt kuin yhden ainoan kerran. Työntelin Eliasta vaunuissa ja hän nukkui 2-3 tunnin unia ulkona. Muu porukka oli rinteissä ja ladulla. Lunta oli vielä paljon, mutta lämmin sää pehmensi ladut sohjoksi ja sekin ainoa kerta, kun hiihdin, niin satoi oikestaan vettä. Viisivuotias aloitti laskettelun viime talvena ja tulee jo tosi mallikkaasti rinnettä alas ja käyttää lastenhissejä itse ja on niin ylpeä taidoistaan. Häntä oli kyllä hauska katsella. Hän matkusti meidän autossamme meno-ja paluumatkan, eikä meillä ollut miehen ja nuorimman poikamme kianssa ollenkaan pitkä aika. Vuoroon nuorimman pojan kanssa luimme hänelle ja pelasivat Nintendoa takapenkillä.
Kevät tekee tosissaan tuloaan. Lumi on kadonnut ihan vauhdilla. Kolmas kevät pojan kuoleman jälkeen.
Surua voi verrata vuodenaikojen vaihteluihin. Alun suru oli kuin syksyn myrsky, joka sai minut melkein taipumaan ja katkeamaan. Myrskyt tulivat tiuhaan, kunnes tuulet lauhtuivat vähitellen. Oli talven vuoro. Oli pysähtynyt aika, minä vain olin, ajelehtin, tuulet tulivat harvemmin. Olin kuin maa lumipeitteen alla.
Mietin tuleeko koskaan kevättä ja millainen se kevät sitten on.
Kanssaihmiset eivät näe tuskin mitään myrskystä, jonka olen kokenut, se ei näy päälle, vain minä tiedän, miten kauhea se oli, miltä se minusta tuntui. Ehkä hieman hauraampana, mutta kuitenkin jollakin tapaa vahvemmaksi kasvaneena taivallan elämääni nyt eteenpäin.
¨
Uusia suruja, menetyksiä, ehkä arkisempiakin tulemme kohtaamaan. Niitä ei voi estää, vaikka tuntuu, että riittäisi jo.Itselleni ovat kaikki, pienetkin vastoinkäymiset ,äärettömän vaikeita tässä elämäntilanteessa.
Toivon Turvamies, että puolison työasiat selviävät. Kaikki tuollainen ylimääräinen huoli tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta lisätaakalta.
Itse olen tässä miettinyt veljeni vaimoa. Veljeni pojan kuolemasta tulee kesällä kolme vuotta (kuoli moottoripyöräonnettomuudessa 28 v). Nyt veljen vaimon työ loppuu ja hän jää työttömäksi juuri pahassa iässä. Ei vielä pääse mihinkään "eläkeputkeen", toisaalta jo liian vanha omalle alalleen tai uudelleenkoulutukseenkaan. Tässä kaupungissa on muutenkin vaikea työllistyä, kun työttömiä on pilvin pimein. Työ on ollut se, minkä tiedän auttaneen veljeni vaimoa eniten pojan kuoleman jälkeen.
Voimia kaikille vastoinkäymisiin ja kurotellaan kohti sitä kevättä, johon meistä kukin on jossakin vaiheessa valmis, uuteen kevääseen syysmyrskyjen jälkeen.
Hei Viola
Kiva kun olet tullut palstalle ja olette päässeet turvallisesti kotiin. Puolisoni on töissä ja haki työpaikallaan ollutta virkaa. Oli pätevä ja työkokemusta alalta 22 vuotta. Virka meni nuorelle jolla myös pätevyys ja työkokemusta 1vuosi. Tiedän, että puolisoni on erittäin tunnollinen ja osaava työssään. Sitä palautetta hän on saanut työantajansa lisäksi vielä toisaaltakin. Elikkä nyt virkaan valituksi pääsi joillakin toisilla tuntemattomilla perusteilla.
Lohduttelin häntä eilen, että mitään ei voi tietää tulevaisuuteen ja niin monet asiat vaikuttavat elämään. Hän voisi tähän uuteen virkaan matkatessaan joutua vaikka liikenneonettomuuteen. Jossakin toisaalla sitä onnettomuutta ei tulisikaan. Kai tämä ajatusmaailma pohjautuu jollakin tapaa johonkin johdatuksen uskomiseen vaikka heikosti uskon siihenkin. Harmittaa kuitenkin kun ei jaksa ymmärtää tarkoitusta. Ja vaikka ymmärtäisi tarkoituksenkin niin taitaisi harmittaa sittenkin. Niin se vaan menee, että tyytymättömyyden tunteet kuohuttavat joskus enemmän kuin tyytyväisyyden tunteet.
Tärkeintä olla kiitollinen, että on työtä ja toimeentuloa. Niinhän se meni se muinainen juttukin miehestä joka itki kun ei ollut kenkiä. Lopetti itkunsa kun näki miehen millä ei ollut jalkoja. Ihanaa kun ei ole pakkasta ja ei tarvitse tehdä lumitöitä. Sekin keventää elämää vaikka ei sitä aina huomaa. Voimia kaikkien iltaan.
Ja vaikka tarkoitusta
en kaikkeen löydäkään,
niin anna tässä kasvaa
Sinua kiittämään.
Vk 481:6
Tämä värssy tuli mieleeni useampaakin viestiä lukiessani. Taidankin laittaa tänne näitä, jos en muuta jaksa. Näistä saan itse voimaa ja lohdutusta hetkiini.
Kiitos, Turvamies, vastauksestasi. Välittäminen ja ymmärtäminen tuntuvat niin hyvältä. Näitä lukiessa huomaa, että vain saman kokeneet voivat tajuta mitä tämä on.
Hei vaikea luopua ja kaikki toisetkin
Kiva, että kirjoitit. Minäkin olen monta kertaa käynyt katsomassa palstaa josko saisin lukea uusia kirjoituksia omieni ja Violan lisäksi ja sinä vaikea Luopua olit nyt suorittamassa sitä tehtävää mikä auttaa ja lohduttaa minunkin mieltäni. Olen jossakin kirjoituksessani kirjoittanut siitä kuinka olenkaan vieraantunut siitä Jumala suhteesta missä aikoinaan koin eläväni. En itse tarkoituksellisesti hae edes lohdutusta hengellisistä asioista vaikka edelleen uskonkin Jumalaan. Nyt sain annoksen kaunista hengellistä sanomaa sinulta. Kiitos. Tuossa värssyssä on juuri sitä MIKSI? - kysmystä ja todellakin tarvitsen kasvua kiittämiseen. Se ei tule nyt ihan luonnostaan ja helposti.
Olen taas kokenut eilen ja tänään sen syvän ikävän fyysisen kouristuksen rinnassani kuinka kaipaankaan poikaani. Sekunnin murto-osina käy ajatus mielessäni, että ei tämä voi olla totta. Se ei ole pahaa unta. Totta se kuitenkin on. Minulla kai ei ole muuta sanomaa itselleni tai kenellekään toiselle kuin jatkaa eteenpäin surussa ja rakkaudessa. Isän kätteen kaikki meidän asiat ja eteenpäin.
Hei kaikki !
Eilen, kun juttelimme veljen vaimon kanssa pojista(siis hänkin on menettänyt poikansa), niin juuri tuo kiitollisuus sanana tuli mainittua. Siis kiitollisuus siitä, että sain juuri hänet, ihanan poikani, pitää edes sen ajan, minkä hän oli luonani. Vakaa uskoni myös siihen, että meille kaikille ihmisille täällä maan päällä on annettu jokin tehtävä suoritettavaksi ja saatuamme tehtävämme valmiiksi täällä, niin siirrymme jonnekkin toisaalle, toiselle tasolle tai miksi sitä sitten kutsummekin. Kaipaan poikaani niin suunnattomasti, mutta uskon, että, kun oma aikani on jättää tämä maailma, niin hän on se, joka on minua ensimmäisenä vastassa.
Meillä sataa vettä, hiljaista sadetta. Siivosin autotallin tänään ja pihalla on nyt peräkärryllinen tavaraa vietäväksi eko-roskapaikalle. Mistä ihmeestä tuota kamaa kertyykin ?
Kylvin eilen persiljaa, ruohosipulia ja tilliä ja istutin gladioluksen sipulit purkkeihin. Esikasvatan ne, että ehtivät sitten kukkia loppukesästä. Kasivihuoneesta oli muutama lasi mennyt rikki ja isäntä niitä vaihtoi eilen.
En kyllä laita kovin paljoa pihalle tänä kesänä, kun ajattelimme asua enemmän mökillä tänä vuonna. Siellä ei pahemmin viljellä mitään, on niin kallioista ja kivistä maastoa. Muutamiin astioihin kesäkukkia ja siinä se.
Lunta on takapihalla vielä aika paljon, mutta se sulaa kuitenkin ihan silmissä, kun on sellaista hötyä vain.
Turvamies kirjoitti tuosta uskomattomasta hetkellisestä tuskan tunteesta, epätodellisesta jotenkin "eihän tämä voi olla totta " Joskus ne iskevät, menevät ohi nopeasti tai sitten on vain pantava niille piste. Ei ikäänkuin uskalla alkaa miettiä koko asiaa, koska totuutta, tosiasiaa ei oikeastaan kestäisi. Tuntuu, kuin sydän murtuisi.
Poikani käytti viimeisinä aikoinaan päähineenä sellaista mustaa pipoa , jossa lukee edessä Timberland-teksti ja nyt, kun olimme lähdässä Syötteelle, niin nuoremmalla pojalla ei oikein ollut sopivaa päähinettä ja hän otti sen päähänsä. Hän olisi ottanut sen mukaaansa Turkuunkin, mutta en voinut antaa sitä hänelle peläten, että se jää häneltä jonnekkin. Kun tässä laittelin lakkia pois, niin iski sellainen kuristava epätodellisuuden tunne. Kyyneleet nousivat silmiin ja puristin sitä lakkia kuin henkeni hädässä.
Enoni kuoli eilen. Hänen vaimonsa kuoli n. vuosi sitten ja enon elämänhalu katosi. Hän oli jo vanha, yli 90 v. Yksi tädeistäni soitti ja kertoi uutisen ja hän 80 v sanoi sanat " mitähän tällä ihmisen elämällä on merkitystä, aikamme pyörimme ja touhuamme ja siinä se sitten on". Jotkut saavat touhuta täällä pitkään,joillekkin riittää pienempi aika.
Oikein hyvää perjantai-iltaa ja viikonloppua kaikille
Hei Viola
Kiva kun taas kirjoitit. En tiedä, että mistä johtuu mutta miltei aina samaistun kirjoituksiisi hyvin vahvasti. Toki muidenkin. Sain tänään sähköpostia siltä siskoltani jonka kanssa vielä jokinaika sitten oli riidoissa. Meillä oli velipuoli Eelis jolla muuten tänään on nimipäivä. Hän kuoli liki kolmekymmentä vuotta sitten. En muista häntä tavanneeni kuin pari kertaa elämäni aikana. Veli hän minulle oli kuitenkin ja siskoni sanovat, että meissä on paljon yhdennäköisyyttä. Hänen avovaimonsa halusi silloin ehdottomasti hänet haudattavaksi Kotkaan. Meillä sukulaisilla ja sisarilla oli erittäin pitkämatka ko. haudalle. Minä olin vielä muutama vuosi sitten aika usein työmatkalla ko. suunnalla ja kävinkin haudalla sitä silloin tällöin hoitelemassa. Nyt siksoni kirjoitti, että Eelis veljen hauta on ns. seurakunnan puolesta hävitetty. Haudlla ollut kivi oli poistettu ja murskattu. Seurakunta oli pitänyt haudalla lappua n. vuoden verran, että jos hautaa ei hoideta niin se hävitetään ja näin sitten oli käynyt. Jotenkin tuntui aika roisille lukea, että kivikin mitä yhtenä vuonna oioin ja pesin oli nyt murskattu. Jos olisimme tienneet asiasta mitään ennakkoon niin olisimme vaikka ostaneet seurakunnalta palvelun haudan hoitamiseksi. Kallis kivikin on nyt MURSKATTU!
Veljeni avopuoliso ei sitten luovuttanut milloinkaan vastuuta haudanhoidosta meille sukulaisille ja me taas ei tiedetty miten hautaa oli hoidettu. Nyt sitten ajatellaan, että veljeni on maatunut maaksi. On samaa maata mitä kaikkialla on. Siskoni laittaa hänen nimilaatan isämme Pohjois-Savossa olevaan hautakiveen ja siitä tule sitten Eelis veljen muistopaikka.
Tänne maailmaan kakki jää ja mikään ei ole pysyvää. Ei edes hautapaikat ja kivet. Pitää koettaa ymmärtää, että hautakin rapistuu ja muuttuu ajanmyötä. Voimme koettaa sitäkin kunnostella ja pitää siitä huolta mutta kuinka monella on tallessa monta sukupolvea vanhoja olevia hautoja. Muutama satavuotta taaksepäin. Missä ne sukulaisemme ovat? En minä ainakaan tiedä.
Minäkin uskon, että kun aikani tulee on se ihana poikani minua vastassa. Saan pitää häntä sylissäni. Olla siinä olomuodossa missä ollaan mutta yhdessä. Nyt kuitenkin ajatukset haudasta päivän valoon. Viikonloppu edessä. Levätkää nyt hyvät ihmiset, että jaksatte kirjoittaa palstalle kuulumisianne. Voikaa hyvin.
Kiitos teile kaikille kirjoituksista. Kyllä sitä löytää ne samat mietteet teidän kirjoituksistanne.
Mie en ole käynyt haudalla muutamaan viikkoon,tänään ajattelin käydä,ja se miksi en ole käyny johtuu siitä,että lumitilanne on ollut aivan mahoton,viimeksi kun kävin, kahlasin niin syvästi,ettei jalan pittuus meinanu riittää. Mies on käynyt sitte yksin aina viemässä kynttilät. Mutta nythän lumen pinta on laskenut hurjasti. Ja niin kuin olette kirjotelleetkin,että eihän siellä ole kuin hautakivi,niin minustakin tuntuu....lähempänä poikaa on kotona ja kotona sytytän kynttilän joka aamu kun nousen kahvin keittoon pojan kuvan viereen.
Pääsiäisen aika on ollut kovasti ikävöinti aikaa...tuntu välilä,että on ottanut lujemmasti voimile kuin joulu. Lohtua koittaa etsiä joka asiasta...ja sitte taas kuitenkin miettii,että niin...teit mitä vain,niin totuus on kuitenkin tämä ...lohduton ikävä...
Niin tuosta vielä,kun oma aika koittaa...varmaan me kaikki surevat ja ikävöivät uskomme siihen,että oma rakas on sielä vastaanottamassa. Pojan kuolemiseen liittyy yksi tarina,jonka ehkä joskus kirjoitan teille.
Muistin teitä kun kävin positiivareiden sivulla,ajatusten aamiainen,sieltä löyty teksti;
AAMUN AJATUS
Ihmisen elämässä on kaksi suurta päivää - se,
jona hän syntyy, ja se, jona hänelle selviää miksi.
Voimia päiviinne ja siihen turvalliseen Isän käteen.
Nuorin sisko soitteli ja oli tulossa käymään. En nyt jää pitemmäksi aikaa koneelle.
Tänään näin ensimmäiset leskenlehdet pyöräillessäni töistä kotiinpäin. Täällä rannikolla ei siis lunta ole jäljellä kuin joissakin varjoisissa kohdissa ja isommissa lumikasoissa.
Ensimmäinen kevät ilman tyttöä. Aika vaikeaa on olo ja elo ollut ja en kyllä usko että se tästä miksikään koskaan muuksi muuttuukaan. Ikävä on , joka päivä.
Kävin äsken hakemassa ulkovarastosta muutaman laatikollisen tytön tavaroita. Niitä on siellä vielä paljon jäljellä ,mutta tänään lajittelin tämän erän. Osan laitoin yläkaappiin muistoksi, osan vien kirpputorille, joitakin puseroita sovittelin ja laitoin omaan vaatehyllyyni, niitä voin pitää itse. Hänen kenkänsä ovat minulle liian suuria ja korkeakorkoisia ,joten niitä en voi käyttää itse, Mielestäni kauneimmat säästän .Samoin käsilaukut, kaikkia kun en voi säästää (Niitä on paljon) . Käyttöön jo ottamani tytön yksi musta laukku on keikkunut olkapäälläni pian vuoden , ja sen käyttäminen on tuntunut hyvältä. Tavaroihin liittyy tunnearvoja, näen mielessäni kuinka tyttö niitä valitsi js sovitteli ja oli sen hetken onnellinen. Kaipaan hänen nauruaan.
Jj lähti eilen mökille yksikseen ja minä olen yksin kotosalla. Toki poika välillä piipahtaa syömässä.
Nyt lähden päiväkahvin keittoon, joka onkin tämän päivän ensimmäinen kahvi , kun en aamulla viitsinyt itselleni keitää ja töissä join kaakaota. Jaksamisia kaikille teille
Hei kaikille
Vaihdoin kahteen autoon renkaat ja pesin kesärenkaat säilytystä varten. Lunta on paljon mutta tiet sulat ja kuivat. Ja jos lunta tulee niin vielä on yhdessä autossa nastarenkaat alla. Aamulla hakkasin muutamia koivupölkkyjä klapeiksi ja nakkasin ne liiteriin kuivumaan. Nyt alkaa olla raukea olotila kun on taas saanut purkaa itseään jotain fyysistä tekemällä. Olen muuten ollut polttamatta ja syömättä nikotiini purukumia. Välillä tekee mieli mutta ei mitään kovin vaikeaa. Hyvää iltaa kaikille ja antakaa kuulua itsestänne. Miten Anseliga68: lla uudet suunnitelmat ovat edenneet? Entä te toiset?
Enpä tiedä mitä sanoisin,koska kun kerroin silloin surusta irti pääsemisestä,täällä ei toiset sitä meinannut
ymmärtää,joten olen päättänyt olla hiljaa.
Hei kaikki !
Kiitos kirjoituksistanne. Niin samanlaisia tunteita ja kuvioita meillä kaikilla. Eteenpäin vain porskutetaan kukin tahoillamme ja omilla keinoillamme.
Kävimme tänään vielä tuolla talviuinnissa, vaikka voiko sitä nyt enää talviuinniksi kutusakkaan. Avointa vettä on jo niin laajalti. Perjantai-iltana, kun kävimme myös uimassa ,niin eikö siellä vielä kaksi pilkkijää noköttänytkin jään päällä, Nyt ei enää kukaan kyllä uskaltaudu jäälle. Jää näytti silloin perjantaina ihan harmaalta, nyt se oli valkoista ja merkki siitä, että jäät lähtevät kokonaan. Monin paikoin täällä on jo niin sulaa, että veneitäkin on laitettu jo vesille. Vapuksi taidetaan päästä mekin jo veneellä saareemme.
Meillä on vielä parina maanantaina englannin kurssia jäljellä ja aina vähän läksyjäkin annetaan. Lueskelin niitä tuossa äsken. Kertaamme sanoja ja olihan siellä monia sanoja, joita ei saa päähänsä, kaipa tuo pää vanhemmiten alkaa olla niin kova, ettei millään enää tartu.
Ihana arusingonpaiste täällä pitkästä aikaa ja niitä kevään merkkejä alkaa näkyä. Lunta on vielä pihalla aika lailla, mutta terassi on nyt kuiva ja joimme siellä ensi kertaa iltapäiväkahvit tänään miehen kanssa.
Olemmekin olleet aivan kaksistaan tämän viikonlopun. Lapsenlapsi, viisivuotias, soitti kylläkin ja kertoi, että osaa nyt ajaa ilman apurattaita pyörällä. Apupyörät vain otettiin pois ja kuulemma yhden illan aikana oli oppinut. Itse ainakin selitti näin. Lapset kasvavat ja uusia taitoja opitaan, eteenpäin menoa sekin elämässä ja mukavaahan on seurata taas uutta polvea. Samalla sekin on jotenkin niin surullista, kun se tuo niin paljon haikeita muistoja mieleen. Muistin niin elävästi, kun ostimme pojallemme ensimmäisen pyörän. Miten iloisena ja ylpeänä hän ajoi sillä. Minulla on kuva hänestä vihreässä verryttelypuvussa sen pyörän päällä. Jotenkin kummasti nyt on alkanut tulla niin paljon muistoja mieleen, muistoja, jotka olin luullut kadottaneeni kokonaan. Kun poika kuoli, niin tuntui kuin en muistaisi yhtään mitään hänen lapsuudestaan. Oliko se shokin vaikutusta vai mitä, mutta nyt pulppuaa kaikenlaisia muistoja mieleen. Kaivoin esiin vanhoja satukirjoja ja niissä suurimmassa osassa lukee vanhimman pojan nimi, kun hänelle, ensimmäiselle lapselle niitä tuli hankittua paljon.
Haudallakin kävin eilen. Lumi oli sieltäkin sulanut ja sisarukseni olivat vieneet sinne lisää keltaisia pääsiäisliljoja pääsiäisen aikaan ja ne kukkivat kauniisti siellä. Vuodenaikojen mukaan hautakin näyttää aina erilaiselta. Jotenkin en kuitenkaan saavuta millään tavalla poikaani siellä. Minäkin sytyttelen oikeastaan paljon mieluummin kynttilän kotona hänen kuvansa viereen.
Ikävä juttu Turvamies tuo veljesi haudan kohtalo. Oikeastaan aika käsittämätöntä, että kivikin murskataan, kun ei kuitenkaan ollut kysymys mistään vanhasta kivestä.
Oma veljeni kuoli 50 v ja hän asui perheineen Ruotsissa. Veli haudattiin kuitenkin tänne Suomeen, kotikaupungin hautausmaalle. Tytär käy joskus Suomessa sukulaisissa ja käy haudalla, muuten me sisarukset hoidamme sitä, täällä on monta sukulaisten hautaa lähekkäin. Jos veli olisi haudattu Ruotsiin, niin hauta olisi jäänyt hoitamatta, kun vaimo ja tytärkin ovat muuttaneet Ruotsissa toiselle paikkakunnalle.
Hyvää illanjatkoa ystävät ja uuteen viikkoon
Hei Anseliga68
No ei!Et elä tai kirjoita toisten elämästä vaan omastasi. Jos joku ei jotain ymmärrä niin minkäs sille voi. Minusta olisi kiva kuulla jos elämäsi on mennyt myönteisellä tavalla eteenpäin. Kannat varmasti surua sydämessäsi mutta ei sen takia tarvitse säkkiin pukeutua ja viskellä tuhkaa päälleen. Jos olet löytänyt elämästä pikku timantteja niin loistakoon ne yksinomaan sinulle. Minä ainakin nautin kaikesta hyvästä mitä kirjoitat. Päätäppä nyt alkaa kertomaan ja voi hyvin.
Jessus, Turvamies!
Melkoista ketjua jaksat pitää yllä, Turvamies! Monelle henkireikä, mutta entä oma jaksamisesi? Jumittaako tämä oman surusi käsittelyä? Haluatko "jäädä tuleen makaamaan" vai mennä elämässä eteenpäin?
painovihre paholainen, olen leski 2007
Hyvää huomenta Leskiäiti97
Itsekin ihmettelen, että melkoista ketjua olen jaksanut pitää yllä. Minulle on jotenkin poikkeuksellista kertoa kenellekkään syvistä tunteistani tai päivän tapahtumista. Tämä ketju on kuitenkin minulle sitä surun purkamista ja siinä ohessa olen kirjoitellut teille toisillekin. Tuntuisi löysälle sanoa teille kenellekkään palstalla olijalle, että - hankippa elämä kun surussasi kieriskelet! Paljon ihminen voi elämänsä aikana hankkia mutta ei elämää. Se on elettävä pääosin siten kuin se annetaan. Kun jotain hankkii voi siinä toteuttaa halujaan mutta kun saa mitä saa, on se otettava vastaan sellaisena kun sen saa. Täältä minun puolelta katsottuna elämäni on mennyt eteenpäin kohti parempaa. Sitä mitä olen elämässäni menettänyt ei korvaa mikään. Tarkoitan sillä lastani. Olen kuitenkin saanut ihan hankkimatta tai tahtomatta paljon uutta ja hyvää entisten lisäksi. Yksi suuri uusi ilon ja kiitoksen aihe on tyttäreni pikku poika.
On totta, että välillä löydän itsenikin siitä mistä teitä toisia olen lukuisat kerrat varoittanut: -tulesta makaamasta. Tunnen sen vaarat hyvin ja vaikka siihen välillä joudunkin niin olen aina päässyt eteenpäin. Aivan kuten te kaikki toisetkin. Mietin tuotakin vaihtoehtoa, että olisiko se minulle ja teille hyväksi jos lopettaisin kirjoittamisen tälle palstalle. Toisaalta vaikka olen teitä monia kutsunut tänne kirjoittamaan en ole kuitenkaan pakottanut tai muutoin kiristänyt ja lukeminenkin on tahdosta kiinni.
Kyllä minusta tuntuu siltä, että näillä voimilla mitä minulla on, on minulla vara auttaa tai tukea toisia jos siitä on kenellekään mitään apua. Repaleisena olen välillä mutta kaltaisteni parvessa on aina helpompaa lentää, samoin kuin elääkkin. On kuitenkin hyvä seurata omaa vointia ja sitä, että mihin suuntaan on menossa tässä annetussa elämässä. Hyvää päivää sinulle Leskiäiti97 ja iloitaan siitä mitä meillä tällähetkellä on.
No, mutta hyvää huomenta Leski 2007
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille
Tuskin missään on nyt suomessa on suuria lumitöitä ainakaan sataneen lumen tiimoilta. Meillä ainakin lumet sulaa kovaa vauhtia niin yöllä kuin päivälläkin. Aamulenkillä koiran kanssa mietin tuota Leskiäiti 2007 tms. kehoitusta hankkia elämä. Palasin ajatuksissani elämäni aikaan milloin oikeastaan monet asiat olivat hyvin tai erityisen hyvin. Silloin minusta tuntui, että nyt olen hankkinut elämän. Pidin sitä elämää hyvin paljon itseni aikaan saannoksena. Nyt pojan kuoleman jälkeen olen tajunnut, ettei mitään "hankkittua" ollut milloinkaan olemassa. Kaikki eivät saa lapsia vaikka kuinka haluaisivat niitä hankkia ja toiset taas saa hankkimattakin. Omaosuus voidaan aina tehdä mutta se mikä saadaan on saatua ja se mikä otetaan pois on ollut minulla vain lainassa. Lyhyestä laina-ajasta on niin vaikea kiittää sillä ainahan me haluaisimme omistaa ja pitää ikuisesti mikä on minun hankkimaa. Siksi elämänikin on vain lainaa. Lainasta nauttii parhaiten kun pitää siitä erityisen hyvää huolta. Isän kätteen tuleva viikko ja voikaa hyvin.
Lainaa tämä elämä on. Kehoitus "hanki oma elämä" on näitä nykyajan sanontoja, joita oikeastaan inhoan. Samoinkuin sanaa luuseri, jota viljellään joka paikassa. Jos et ole samaa mieltä kuin joku toinen, niin olet luuseri, jos olet kiinnostunut toisesta tulee kehotus hankkia oma elämä. Kiinnostus toisen elämää kohtaan tietysti voi olla liioiteltua uteliaisuutta ja vaikka naapurin tai lasten kautta elämistä, heidän elämäänsä liiallisesti puuttumista.
Tämä meidän ketjumme nyt on vain omakohtaisia kokemuksiamme surusta ja sen kanssa elämisestä. Myötäelämistä ja omien tunteiden purkamista. Jonkun menetyksestä on kauemmin jo ja surukin todella muuttuu ajan kanssa. Ei katoa, mutta muuttuu siedettävämmäksi ja sen kanssakin voi elää. Eli repaleistakin elämää voi elää. Kaikenlaisista asioista ihmiset jakavat kokemuksiaan nettisivustoilla, miksi surun pitäisi olla asia mistä ei voi jakaa kokemuksia. En usko omalta kohdaltani, että olen jäänyt tähän suruun. Olen perusterve ihminen, nousen joka aamu töilleni, huolehdin itsestäni ja lähipiiristäni ainakin. En ikiniä unohda poikaani, en haluakkaan. Hän kuuluu yhä edelleen perheeseemme, vaikka asuukin nyt vain sydämessä, muistoissa. Olisihan kummallista, jos noin vain parissa vuodessa unohtaisin lapseni, joka on ollut kuitenkin hienointa,mitä olen elämässäni saanut.(Lahjana) On ollut hienoa kirjoittaa täällä toisten surun kokeneiden kanssa. Ymmärrän, mitä Angeliga tarkoittaa surusta isrti päästämisellä. Eihän meidän tarvitse pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päällemme, vaikka suru kohtasikin keskellä elämää. Meillä on lupa edelleen iloita niistä asioista, jotka tuottavat elämäämme iloa ja tarkoitusta. Kestää aikansa, ennenkun ilo palaa, mutta kyllä se palaa kaikille vähitellen, siitä olen varma. Elämä vain virtaa eteenpäin, ei se pysähdy ja tempaudumme siihen mukaan, vaikka aluksi surun kohdatessa tuntuu siltä kuin olisi viskattu sivuun koko elämän pyörästä ja jää henkeään haukkoen ihmettelemään, että miten maailma ympärillä on täysin muuttumaton edelleen.
Jokaisella meillä on omat tapamme selviytyä. Toisista on mukava kirjoittaa. Ehkä jotkut haluavat lukea toisten kokemuksista. Valinta on jokaisen ikioma. Kun poikani kuoli, niin mietin oman blogin aloittamista, mutta tähän ketjuun jäin ja hyvä niin. Kirjoitetaan, jos siltä tuntuu. Kyllä ketju katkeaa sitten, kun kukaan ei enää halua kirjoittaa. Voihan sitä kirjoittaa muustakin kuin suremisesta, niinkuin paljolta teemmekin. Jonkinlaista päiväkirjaa tämäkin.
Täällä alkaa aurinko paistelemaan. Olen kotona, mutta lähdössä kurssille hetken perästä. Pyöräkin pitäisi samalla vielä huoltoon, kun isännällä ei ole aikaa korjailuun ja itse olen niin tökerö noissa "miesten korjaushommissa".
Hyvää päivää kaikille !
Heip
Miten niiden alpakoiden hankinta on edennyt ja joko bemarissa on kesäläskit alla?
tämä vastaus ei kuulu tälle palstalle. siis paremminkin autot ja alpakat. noo, kesärenkaat olleet jo viikon alla ja alpakka farmi ei ole vielä valmis. mutta rakentaa, rakentaa. vastasin tähän kun kerta kysyit. tää on kyl ihan uus juttu, toivottavasti pärjään.
Hyvää huomenta Marco-vox
Olisin voinut eilen kysyä suoraankin, että miten voit. Sehän se oli se perinmäinen ajatukseni. Alpakoissa on ollut sinulle mieluisaa tulevaisuutta ja Bemari on ollut "ystäväsi" monissa vaikeissa tilanteissa, joten voidaan kirjoittaa niistäkin kun kerta tiedetään, että mitä ne merkitsevät sinulle. Kyllä sinä pärjäät vaikka eihän ne ikävän ja surun puristukset mihinkään häviä. Niitä tulee mutta niitä myös meneekin. Rakentaminen kuulostaa hyvälle joten voimia sen toteuttamiseksi. Ja tietenkin siihen Isän kätteen.
Voxi rakentaa nyt uudestaan elämäänsä. voimahalaus teille kaikille. hymy on kuin aurinko, kyynelten ja sateen jälkeen.
Kiitos halauksesta. Sinulle myöskin samanlainen!
Oletko nyt jo paremmassa kunnossa kuin esim puoli vuotta sitten? Tuntuuko tuleva kesä paremmalta ajatukselta kuin viime kesä?
Ovatko ystävät pitäneet sinuun yhteyttä ja tukeneet vai kaikkosivatko läheltäsi?
Hei sinulle
Hyvä kysymys. Huomaan nyt, että en juurikaan muista kovin paljoa ensimmäisestä kesästä kun poika kuoli. Enkä niistä kirjoituksistakaan mitä ensimmäiselle palstalle kirjoittelin. Sitä on ikäänkuin kulkenut jonkinlaisessa sumussa. Sumussa mutta eteenpäin. Vastaus kysymykseesi on KYLLÄ. Kyllä olen voinut paremmin kuin puolivuotta sitten. Suru ja ikävä on mielessäni ihan joka päivä mutta tuntuu jotenkin vahvemmalle sitä kantaa.
Hyvä kysymys tuokin, että tuntuuko tuleva kesä paremmalta ajatukselta kuin viime kesä? Olen perusluonteeltani hyvin lyhyt katseinen ihminen omaan tulevaisuuteen nähden. Monesti elän sitä päivä kerralaan elämää mutta en kuitenkaan kuin viimeistä päivää. On edelleenkin vaikeaa ajatella jonnekin etäänmäksi, että mitä sitten. esim. lomamatkan varaaminenkin tuntuu vaikealle jonnekin kuukausien päähän. On paljon asioita mitkä tapahtuvat elämässäni ilman, että olisin voinut niihin mitenkään vaikuttaa. Elämässä tulee vastaan niin hyviä kuin huonojakin asioita. Ne kuuluvat elämään. Kun nyt ajattelen kesää niin kyllä minulla on haaveita viettää aikaa tyttären pikku pojan kanssa ulkona jotain puuhastellen. Tämä ajatus saa ensi kesän tuntumaan viime kesää paremmalle.
Monet ystävät ovat pitäneet minuun yhteyttä mutta olen itse ollut aika passiivinen ja sulkeutunut. Sellainen olemus haittaa myös ystävien yhteydenottoja. Olen elänyt suruani hyvin avoimesti tällä palstalla ystävieni kanssa. Ystävien jotka taivaltavat myös repaleisina elämäänsä mutta etsivät voimaa sen kantamiseksi. Jokainen tarvitsee elämäänsä rakkautta ja onnea. Surevana sitä jotenkin torjuu ja ajattelee, ettei se kuulu mitenkään elämääni.
Surun ja ikävän kanssa pitää koettaa oppia elämään. Monia asioita pitää joinakin ajanjaksoina taiteilla ja säveltää mutta nekin muuntuvat ajastaan. Pitkä vastaus pariin kysymykseesi. Mikä on sinun tarinasi?
Kysymys oli oikeastaan Marco-voxille. Jos näin voidaan sanoa niin hänen menetyksensä oli suurempi ja ainakin tuoreempi.
Itse en ole menettänyt aivan läheisiäni, isovanhemmat aikanaan ja tätiä ja setiä ja työkavereita kyllä. Isovanhemmat olivat iäkkäitä ja tädit ja sedätkin jo yli seisenkymppisiä. Työkaverit olivatkin nuorempia, toisen kuolema tuli yllätyksenä ja siitä järkytyin junkun verran. Tai hänellä oli vakava sairaus mutta hän oli salannut sen. Vuoden verran mielessä kävi silloin tällöin hänen sanomisiaan ja tekemisisään ja ymmärsin että hän oli itse tiennyt kaiken päättyvän pian. Toinen työkaveri sairastui vaikeaan syöpään, minä tiesin että hänellä ei ole mahdollisuutta selvitä ja jotenkin tuntui hölmöltä kuunnella kun muut vakuuttelivat että kyllä hän selviää. No ei selvinnut kuitenkaan. Hänen kuolemansa oli minusta vaan luonnollista vaikka häneltä jäi teini-ikäiset lapset.
Enemmän olen miettinyt työkavereitten suhtautumista menetyksiin.
Yksi työkaverini menetti yhden alle vuoden ikäisen lapsensa. Parin kuukauden sairasloman jälkeen hän palasi töihin. Hänellä oli ennestään lapsia ja vuoden kuluttua hän synnytti jällen vauvan. Ja parin vuoden kulutta vielä yhden. Meistä muista tuntui että hän hankki vai korvikkeita mutta oikeasti hän oli hyvin lapsirakas. Jotenkin näytti että hän pärjäsi töissä oikein hyvin, oli mukana työpaikan juhlissa ja muussa riennossa. Sitten niihin aikoihin kun hänen kuollut lapsensa olisi täyttänyt 10 vuotta hän masentui. Ensimmäisiä oireita oli kun työssä hän olisi joutumut laittamaan maksamattomia laskuja perintään. Jos kyseessä oli perhe jossa oli pieniä lapsia niin hän ei voinut käynnistää perintää. Tietenkään hän ei noin saanut menetellä. Hän lopetti osallistumisen työyhteisön juhliin ja muihin menoihin. Aikaa myöten hän ahdistui töissä niin että jäi sairaslomalle. Sairasloma jatkui yli vuoden ja lopulta hän irtisanoutui. Tiedän että tänä päivänä hän työskentelee pienten lasten kanssa. Alan vaihto oli täydellinen muutos.
Pari työkaveriani on myös menettäneen puolisonsa noin viisikymppisinä. Toinen suri pitkään ja kaipaa edelleen vaikka aikaa on kulunut jo lähes 10 vuotta. Toinen leskeksi jäänyt elää jo uuden kumppanin kanssa, puolison kuolemasta on reilu 4 vuotta. Hän palasi töihinkin melkein heti miehen hautajaisten jälkeen ja on pystynyt loistaviin työsuorituksiin. Silti tiedän että heidän avioliittonsa oli hyvä ja kesti 30 vuotta. Kun mietin näitä kahta leskeksi jäänyttä työkaveria niin täytyy sanoa että hyvin erilaisia persoonia he ovat muutenkin.
Ehkä tästä ei saa muuta järkevää kuin että me ihmiset olemme erilaisia, kukin omanlaisensa. Mutta toivottavasti jokainen joka tarvitsee apua saa myös apua, joko ystävilta tai sitten vaikka joltain terapeutilta.
Olenhan paremmassa kunnossa. Olenhan? Pakko vaan nyt on olla jotta tämä elämä jatkuu. Mutta vuosi on mennyt, mitään järkevää en pystynyt tekemään. Odotin vain että aika kuluu ja että helvetti alkais helpottaa. Yksi vuosi ihmisen elämästä ja täyttä helvettiä. Mutta mä olen nyt tarttunut johonkin joka pitää mut vielä tällä puolen. Olen pystynyt jo tekeen jotain päätöksiä ja alkanut toteuttaa suunnitelmia. Mutta mikään ei palaa kuitenkaan ennalleen. En pysty katsomaan toista naista enkä toisen lasta. Enkä aio irrottautua tästä ajatuksesta. No,tämä on vain mun tarinani ei kenenkään muun. Tulevan kesän kuitenkin aion elää ja pysyä suunnitelmissa. Ystävistä voin kertoa sen verran kun tää tragedia tapahtu niin mä siirsin heidät pois elämästäni, en ottanut heihin yhteyttä ja ilmoittelin vaan et, otan yhteyttä jos tarve vaatii. Ja se oli mulle oikee päätös, koska mä halusin olla yksin ja kärsiä yksin. Sukulaisetkin siirsin sivuun ja jopa kielsin heitä menemästä haudalle. Mutta ovathan he siellä käyneet. Että näin tämä mua on koskettanut ja suosittelen tätä kokemusta kaikille joilla on elämä tylsää. Ryömikää siellä pimeydessä kuoleman kanssa käsi kädessä ja tuntekaa kuinka ette edes tiedä missä olette. Ups, anteeks taas tää vuodatus. Mutta kyllä sinne kasvoille joskus se hymy ilmestyy vaikka kuinka se olisi ollut kyyneleitten peitossa. vox.
Ainakin tekstisi on jo paljon järkevämpää. Ihan selvästi alat saada jo elävän elämän syrjästä kiinni. Ota vaan lujemmin otetta niin hymy ja aurinko löytyy.
Päivää kaikille
Eilen illalla laittelin sitä lava-auton romua. En ollut milloinkaan korjaillut auton jarruja mutta nyt sitten purin jarru systeemin. Puhdistin sen ja nyt toimii moitteettomasti. Samoin purin painepesurin ja tilasin siihen uudet tiivisteet. En ollut koskaan aiemmin korjannut painepesuriakaan mutta sekin näyttää kuntoon tulevan. Pitää taas todeta, että voi miten mukavaa olisikaan korjailla näitä laitteita pojan kanssa yhdessä. Tosin mitä tahansa olisi mukavaa pojan kanssa mutta kun yksin näitä remontteja teen niin tulee ne ajat mieleen milloin olimme yhdessä miettimässä vian löytämisessä.
Kävin tänä aamuna jo aikaisin laittamassa tyttären talolle yhteen kaappiin hyllyt jotta saa hyllytilaa pikku pojan vaatteille. Harmi etten nähnyt poikaa kun oli nukkumassa. Tulee kuitenkin perjantaina tänne meille.
Keväässä on itsessään jo jonkinlaista elämän myötätuulta. Kasvit lähtevät uudistumaan ja on ihan kun aurinko paistaa lämmittäen. On ihan eri fiilis kun työpäivän päätteeksi puskee parin kymmenen sentin lumimassaa piha-alueilta.
Paljon on teitä palstalla olijoita kenestä ei ole kuulut aikoihin mitään. Kertokaa tekin miten elämänne menee eteenpäin vai tuntuuko, että se pysyy hetkellä paikallaan. Muiden korjattavien lisäksi aina voi koettaa myös korjata elämän suuntaa ja jos hyvin menee niin on korjailematta. Voimia päiväänne.
Hyvää huomenta kaikille
Olin eilen taas työmatkalla ja istuin autossa useita tunteja. Olen kertonut aiemmin miten nämä pitkät matkat saavat ajatukseni pyörimään surussa ja ikävässä. Joskus ne ajetut kilometrit ovat olleet todella raskaita ja tuulilasi on näyttänyt olevan "molemmin puolin märkänä". Nyt nmatka oli jotenkin paljon kevyempi. Mietin, että mistä se johtuu. Olenko nyt kulkenut surussani eteenpäin? Olenko vahvistunut? Voi olla, että olen molempia mutta se mitä kuljetan sisälläni ei ole poistunut mihinkään.
Kotiin tultua sitten illalla paneuduin siihen projektiin mikä käsittelee nuorten liikennekuolemia. Osittain olin tyytyväinen itseeni mutta raskasta sen asian läpikäyminen taaskin oli. En saanut nyt migreeniä mutta pieni päänsärky kyllä illalla vaivasi. Jotkut reagoivat stressaaviin asioihin vatsallaan. Minä niska-hartia jännityksellä ja sitä kautta sitten silloin tällöin migreenillä. Elikkä ei se aina ole mieli kun suru ja ikävä sitä rouhivat. Joskus sen voi tuntea koko kropalla. Sitten loppuillasta vielä koin ne lohduttoman ikävän kouristukset.
Pikku poika kävi eilen. Konttaa lattialla ja jos lähtee konttaamaan hänen peräänsä painaa poika karkuun sen minkä raajoistaan pääsee ja nauraa samma välillä taakseen katsoen. Ajoimme taas sillä potkuautolla. Se tuntuu olevan kovin mieleinen vaikkeivat jalat vielä yletä lattiaan.
Vettä sataa ja tuulee mutta on edelleenkin ihanaa kun ei tarvitse lumitöitä tehdä. Voimia päiväänne missä sitten olettekin ja siihen isän kätteen.
Kirjoitin jo tänä aamuna, mutta teksti häipyi jonnekkin. Nyt odottavat päivän työt ja ehdin vain toivottaa kaikille hyvää alkavaa päivää. Palailen myöhemmin tänne.
Voimia päiväänne
Huomenta Viola
Odotinkin kovasti kirjoitustasi mutta mukava tämäkin. Pojan entisellä opettajalla on alkoholi ongelma ja tunnen hänet hyvin. Pojan kuolema oli kamalan kova isku hänellekin. Kuolinpöivän seuraavana aamuna ilmestyneessä lehdessä oli onnettomuus auton kuva ja opettaja oli tunnistanut sen poikani autoksi. Soitti minulle, itki puhelimessa ja sanoi: sano ettei se ole hänen auto. Sanoin, että kyllä on se. Hän ei pystynyt enää puhumaan yhtään mitään. Se oli silloin. Nytkin hän itki puhelimessa ja sanoi olevansa loppu. Pyysi minua auttamaan jos veisin hänet hoitoon. Lisäksi kysyi, että miten jaksan. Lupasin auttaa häntä. Poika oli hyvin monelle ja suru koskettaa myös heitä. Monesti ajattelen vain omaa suruani ja ikävääni. Minä pärjään mutta miten ne toiset läheiset.
Iloisiakin asioita on tälle päivälle. Ostin tänään autoon pikku pojalle turvaistuimen jotta voin kuljettaa häntä ilman, että joudutaan aina turvaistuinta irroittelemaan tyttären perheen autosta. Ajatella, että autossani on nyt ikäänkuin kiinteästi lasten turvaistuin. Voimia päiväänne.
Hei ja kiitos ajatuksistanne. Hyvä että ketju elää ja löydytte kaikki sieltä jostain ja uusiakin tulee koko ajan,mikä on todella ikävää,että tämä surevien joukko kasvaa,mutta onhan joukossa ihmisiä jotka ottaa kantaa ilman oma kohtasta suruakin.
Täällä on ilmat vaihdelleet parin päivän aikana auringosta sateseen ja räntään...no uusi lumi on vanhan surma...ainakin vanhan sanonan mukaan.
Kurssia vielä pari viikkoa ja sitten alkaa työt,entisen työnantjan leivissä.
Asiat on loksahtaneet yksi toisesa jälkeen paikoilleen, ja tuntuukin että,vähän liiankin hyvin...eli tarkotan, että "liian hyvää ollakseen totta". Mutta ikävää ja surua se ei vie mihinkään...kuitenkin meän on taivallettava omaa polkua eteen päin,voimia ja oljenkorsia hakien joka paikasta.
Kurssilla olen tutustunut erilaisiin ihmisiin,jokainen oman laisesa persoona ja kaikki mukavia ihmisiä...surua ja ikävää on monen laista. Jokainen antaa omalla itsellänsä hyvää,auttaen toista.
Hyvää ja rauhaisaa yötä kaikille ja kauniita unia,voikaa ystävät hyvin.
Hyvää huomenta ja alkavaa viikoa kaikille
Alkaako teistä tuntumaan, että palstamme on jotenkin jämähtänyt tai polkee paikallaan vailla mielenkiintoa? Itse joskua sitäkin mietin vaikka kyllähän palstalle on tullut uusia ajatuksia ja kysymyksiäkin. Elämä ja elämän tavat muuttuvat ja palstan merkitys saattaa laimentua siitä mitä se joskus aiemmin on merkinnyt. Näin se elämä varmaan meneekin ja kehittyy eteenpäin niin surussa kuin rakkaudessakin.
Tänään on ihana pikkupakkas aamu ja aurinko paistaa. Menen tänään iltapäivällä hoitamaan pikku poikaa jotta hänen äitinsä pääsee hoitamaan itseään surunsa myötä perheneuvolaan. Se projekti mistä olen aiemmin kertonut nuorten liikkennekuolemien estämiseksi on vaikuttanut minuun aika syvästi. Tiesin jo mukaan lähtiessä, että siinä sitten revitään ne pienimmätkin haavat ja syvältä auki. Olen kuitenkin iloinen rohkeudestani, että lähdin mukaan. Asian käsittelystä on jo monta päivää mutta vieläkin sen vaikutus tuntuu. Hassua, että miten taaskin koettaa kysymys MIKSI iskeä vaikka niin monet kerrat olen tuota asiaa tuloksetta miettinyt. Ei ole minun asia päättää projekstin onnistumisesta ja sen tuloksista. Teen vain oman osani niin hyvin kuin vain voin. Silloin turvamies on suorittanut tehtävänsä.
Lähdetäänpä tähän tulevaan viikkoon reippain mielin. Ei kysytä MIKSI tai jätetä kokonaan kyselemättä. Kysytään, että miten päästään eteenpäin surussa ja rakkaudessa? Isän kätteen ystävät. Isän kätteen.
Hei Viola
Onko kaikki hyvin?
Hei kaikki toisetkin
Vaihdoin naapurin rouvan autoon kesärenkaat, imuroin ja pesin auton sekä lisäsin öljyt ja pissapojan. Hän hoitaa paljon koiraamme kun työt sattuvat niin ettemme itse pysty. Tänääkin hän haki koiramme päivällä ihan muuten vaan kun oli menossa kesämökilleen. Siellä heidän ja meidän koira saavat leikkiä ja uida. Järvet ovat vielä meillä jäässä mutta rannat osoitatin sulana. Vaihadan vielä renkaat ja teen pikku huollon hänen miehensä autoon kunhan joku ilta joudan. Heillä itsellään ei ole oikein renkaan vaitopaikkaa, eikä pesumahdollisuuksia. On kiva kun voidaan auttaa toinen toisiamme. Äsken satoi pieni lumikuuro ja oikein isoilla hiutaleilla. Melkein kuin paperinenäliinoja.
Voikaa hyvin ja Isän kätteen iltanne
Hei kaikille!
Olen yrittänyt pariin kertaan kirjoittaa tänne, mutta häipyvät jonnekkin taivaan tuuliin.
Pähkäilen täällä virusohjelman uusimisen kanssa, mutta saan kyllä viedä koneen huomenna tuttavalle, on saatava vähän apua varmuuden vuoksi.
Juu, eipä täällä mitään erikoista. Elämä tuntuu voittavan ainakin nyt juuri.
Onkohan elämäni pikkuhiljaa taas laajentumassa, kun alkaa suuttua,nauraa, ottaa kantaa asioihin, jotka vielä joku aika sitten saattoivat kylläkin ärsyttää tai huvittaakkin, mutta olivat kuiten jotenkin ihan herttaisen yhdentekeviä minulle.
Harmaa kivireki, jota on vetänyt perässään kohta 2 ja puoli vuotta on jo kummasti keventynyt. Ihminen on sitten kai kuitenkin aika sopeutuvainen. Näillä korteilla,mitkä elämä antoi, mennään nyt eteenpäin. Onkohan tämä nyt sitä joidenkin puhumaa surutyän sopeutumisvaihetta. Toivottavasti on. Jossakin sisimmässä kytee kuitenkin vielä epäilys, että tästä voi taas tipahtaa jollekkin toiselle rappuselle vielä.
Käsivarsi kipeänä eilisestä haravoimisesta. Piha on melko puhdas lumesta jo ja aloitin haravoimisen.
Olin aamulla vesijumpassa ja kun valittelin käsivarttani, niin ikäiseni tuttava sanoi, että kyllä se on niin, että jos tässä iässä ei jo jotakin paikkaa aamulla herätessä kolota, niin ei sitä enää ole elävien kirjoissa. Kaipa se niin on. Kroppa rapistuu, vaikka kuinka kuntoilisi ja jumppaisi.
Meillä on vesi ollut suljettuna aamusta aikaisesta. Meidän katu on ollut suljettu vesiputken rikkoutumisen vuoksi ja miehet ovat sitä koko päivän epätoivoisesti korjailleet. Pikkuisen vettä sain aamulla tiputettua hanasta, niin, että pari kuppia kahvia sai keitettyä.
Miehellä on matka uimahalliin pesulle illalla, jos vettä ei saada. Hänen pitäisi aamulla aikaisin lähteä työmatkalle Ikaalisiin, viipyy siellä yhden yön.
Englannin kurssi loppui eilen tältä vuodelta. Meillä oli siellä eräs argentiinalainen nainen vierailulla ja juttelimme oikein intensiivisesti englanniksi.
Tällaista täällä
Hyvää illanjatkoa kaikille
Hei Viola
Hyvä, että olet tallessa ja kutakuinkin kunnossa. Haravointi tekee kipeää kropalle mutta erityisen hyvää mielelle. Olen ihmetellyt, että monta kertaa ajatuksesi kulkevat aikalailla samoja ratoja kuin minunkin. Olen hermostunut välillä aikalailla ja ottanut kantaa asioihin joihin ei välttämättä tarvitsisi. Samoin olen minäkin miettinyt, että ovatko henkiset voimani vahvistuneet surun myötä parempaan suuntaan kun on voimia vääntää.
Pikku poika tulee äitinsä kanssa meille yöksi ja olenkin luvannut hoivata poikaa jotta tytär voisi koettaa levätä. On aika väsynyt useitten yö valvomisten suhteen. Poika osaa nyt kontata ja herää yöllä, kääntyy mahalleen ja alkaa konttaamaan. Eikä tietenkään nuku. Minä meinaan ryömiä ensiyönä pojan kanssa. Migreeni on minuakin nyt vaivannut jo kolmatta päivää. Niskat ovat jotenkin juntturissa ja en oikein meinaa saada niitä rentoutumaan.
Hyvää iltaa sinulle ja kaikille toisillekin.
Jo ennen syntymääni kun uinuin toivona,
niin minut lapseksensa jo tunsi Jumala.
Jo idussani sykki elämä ihmeineen,
loit täyden tarkoituksen
sen hetkeen jokaiseen. Vk 395:1,3
Siitä tuli 20 vuotta kun saimme nuorimmaisemme. Ja nyt toinen syntymäpäivä ilman häntä - Hän sydämissämme. Veimme haudalle 20 tuikkua. Pikkuiset keräilivät käpyjä, niitäkin oli 20. Aseteltiin nekin koristeeksi enon / kummin haudalle. Kivi on niin kaunis ja sopiva: korkea, ryhdikäs. Siihen on kaiverrettu viittaus Psalmiin 139:14 -16:
"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän Sinua siitä. Ihmeellisiä ovat Sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta Sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Lohduttaa tuo, että päivät olivat siinä -vaikka mitä oltaisiin tehty, vaikka olisi ollut 8 turvatyynyä tai varoitettu enemmän..
Lapsemme ovat saman päivän lapsia. Meidän poika olisi täyttänyt tänään 24 v.
Laitan tähän linkin Isän rakkauskirjeeseen,voi olla tuttukin sinulle jo entuudestaan,tuli vain mieleen sinun kirjoituksesta http://www.fathersloveletter.com/Finnish/flashvideo.html
Hyvää yötä kaikille
Hei kaikille
Pikku poika oli viimeyön äitinsä kanssa meillä ja sain olla turvamiehenä. Tytär ei ole saanut nukkua pitkään aikaan oikein kunnolla ja muuttokin on vienyt voimia. Tyttäreni nukkui yhdessä huoneessa yksinään ja minä pikku pojan kanssa toisessa kahdestaan. Poika heräsi yöllä seitsämän kertaa. Välillä pyörähti kontalleen kun on nyt oppinut ryömimään. Pyöräytin pojan aina kyljelleen ja laitoin tutin suuhun nukkuma koppaa hyssytellen ja niin me päästiin jopa puoli kuuteen saakka jolloin vein hänet sitten rintamaidolle. Nukkuivat vielä jonkin aikaa yhdessä. Tänään on hieman väsyttänyt mutta kun saa antaa jotain apua toisille saa siitäkin jotain voimaa. Se on sitä eteenpäin rakkaudessa. Hyvää loppupäivää kaikille ja voikaa hyvin.
Hyvää torstai aamua kaikille
Joka toisesta torstaista on tullut meille ainakin yhdellä tapaa tärkeä merkipäivä. Silloina ajaa roska-auto ja tyhjentää "täpötayteen" ahdetun roskasäiliön. Pari viikkoa sitä pikkuhiljaa täytetään ja sitten torstaina se onkin niin täynnä että jos siihen lisää laittaisi pursuaisi se säiliön ulkopuolelle. Surevan ihmisen olisi varmaan hyvä sopia itselleen myös joku viikonpäivä jolloin voisi tyhjentää mielensä joko itsekseen tai toisen avustamana. Parissa viikossa ehtii kertyä mieleen paljon surua, ikävää, vihan tunteita, miksi-kysymyksiä, syyllisyyttä ja vaikka mitä mikä täyttää mieltä ja usein tuntuu pursuvan "säiliön" ulkopuolelle.
Miten sitten tämä mielen "jätehuolto" toimisi? Olisiko se vaikka avannossa käynti, luonnossa liikkuminen, ystävän tapaaminen, hengellisessä tilaisuudessa käynti, musiikki konsertti tai mikä tahansa muu missä mieltä voisi tietoisesti tyhjentää. Roska-auto ajaa säännöllisesti joka toinen torstai mutta osaammeko me tehdä mielen tyhjennystä yhtä säännöllisesti? En minä ainakaan tee sitä tietoisesti tai yhtä säännöllisesti.
Eilen ostin pikku-pojalle matkasängyn. On helppo laittaa pieneen tilaan ja nopea kasata nukkuma kuntoon. Ostin siihen vielä erillisen patjan ja lisäksi pienen lasten pehmeän nojatuolin. Ruokapurkkeja, vellitetroja ja vaippojakin on valmiina. On jotenkin mukavaa ja käytännöllistä kun poika tulee täällä käymään niin kaikki on valminna ja mitään ei tarvitse alkaa kehittelemään. Ihmettelen välillä, että miten elämäni onkaan voinut muuttua sellaiseksi etten olisi ennalta osannut sitä edes kuvitella. Se on esillä ja näkyy kodissamme. Sekin näkyy uaseasti, että yksi on poissa. Oma lapseni on poissa ja se näkymättömyys näkyy silti kokoajan.
Painetaan tämäkin päivä loppuun niin viikonloppu onkin jo lähempänä. Voimia päiväänne ja siihen Isän kätteen.
Hei!
Kirjastoss pistäytymässä. Tilaan erään kirjan, joka kaikkialta loppuunmyyty.Oma koneeni jäi vielä sille huoltajalle, joka laittaa siihen uuden virusohjelman. Hänellä oli niin paljon töitä, että voi olla, että saan sen vasta alkuviikosta takaisin.
Tänään tasan 2 v 4 kk pojan kuolemasta. Jotenkin taas surullisempi olo, voi johtua siitäkin, että on yksinäisempää, kun mies on työmatkalla. Pitäisi kyllä olla jo tottunut siihenkin.Aurinkoista, vaikka kylmä tuuli.
Hyvää päivää teille kaikille
Hyvää viikonlopun aamua
Kävin aamulla pojan haudalla ja taaskaan ei tuntunut tippakaan, että poika olisi siellä. Laitoin kuitenkin kynttilän palamaan. Violalla on kone huollossa mutta oletteko te toiset jättäneet jo palstan? Miten Marco-voxin alpakka aita on edennyt ja miten Anseliga68:n elämä on soljunut eteenpäin? Ja onko pohjoisen äiti seikkallut erämaassa? Monia kysymyksiä teille kaikille jotka olette kirjoittaneet tänne ennenkin. Teillä on niin erilaisia kohtaloita mutta suru ja ikävä pusertaa miltein samalla tavalla jokaisen sisuksissa. On rohkaisevaa kuulla että onko elämässä tapahtunut jotain hyvää ja myönteistä. Sekin on sitä rakkautta ja antaa varmasti monelle lukijalle uskoa jatkaa elämässä eteenpäin. Muistan teidät kaikki mutta en nyt ala enempi kysymyksiä rustaamaan. Älköön kukaan tunteko painostusta vastaamiseen vaan toimikoon tunteidensa ja tilanteen mukaan.
Fredrik Wislöff on kirjoittanut aikoinaan:
Mitä suru on?
Mikä tuo tuskan suruun?
Yksinäisyys.
Isän kätteen viikonloppunne. Maa alkaa olla valkoisena ja lunta hipsuttelee hiljalleen. Lumitöihinkö?
saatko yhteyden elämään missä olen. saat jos rakastatat mun kotieläimiäni. ne on ihan terapia kavereita. ja olen vaihtanut bemarin 8- sarjaan. mutta se on tosi et elän kaksois elämää. paikoissa missä vaaditaan johtajuutta, olen siellä. mutta paikoissa missä olen yksin, putoan täysin. mutta kestääkö pää enään tätä kauan? sitä kysyn vain.
miten muuten olisin voisin elää tätä elämää. niin kuin näin. vox
Hienoa
Morjens Vox
On vaikeaa sanoa tai ennustaa pään kestävyyttä eritilanteissa mutta uskon sinun kuitenkin jaksavan. Etenet pikkuhiljaa joka saralla ja annat välillä aikaa sekä lepäät. Onnea uudelle Bemarille.
Bemari nyt ei ole mikään status.
Se,että olet selvinnyt on jotain ihan mahtavaa...kaikkea hyvää sinulle
Hyvää huomenta kaikille
On aivan oikeaa sanoa, ettei Bemari ole status sillä sehän merkitsisi jotain yhteiskunnallista asemaa tai henkilön olotilaa. Bemari on auto. Bemari on kutsumanimi yhdestä saksalaisesta automerkistä. Bemari on usein yksi kateutta tuottavista automerkkejä sillä harvoin sillä "persaukinaiset" ajelevat tai edes pääsevät sen kyytiin. Bemarissa on paljon teknistä hienoutta mitä ei ns. jokamiehen autoissa ole. Ja vaikka asentaisi Bemarin ratin johonkin toiseen automerkkiin ei sen auton ajo-ominaisuudet paremmaksi muutu. Bemari on Bemari. Nyt onkin hyvä miettiä, että voisiko Bemarista olla minkäänlaista apua surussa? Tuottaisiko Bemari edes pientä mielihyvää kun elämässä ei ole minkäänlaista iloa kun yksin vaeltaa?
Se "Bemari" löytyy niin monesta muustakin elämän asiasta tai tilanteesta. Järvellä tai merellä on ihanampaa suorittaa talvista avantouintia kuin 500L tynnyrissä. On ihanampaa vaeltaa tuntureilla kuin takapihalla. On ihanampaa ratsastaa itse kuin katsoa lännen elokuvaa. On ihanampaa olla auringon paisteessa kun räntä sateessa. Jos on mahdollisuus valita monesta hyvästä niin aina kannattaa valita vain parasta sillä siitä voi olla eniten apua. Joskus se paras valinta voi olla vaikka se räntäsade kun ei ole mahdollisuutta auringon paisteeseen. Parasta kannattaa kuitenkin valita aina tilanteen mukaan.
Tänään meillä on tarjolla aivan ihana auringon paiste pikku pakkasineen. Tällä hetkellä tuntuu parhaalle valinnalle lähteä kävelemään koiran kanssa ulos. Mielihyvää ei ole koskaan liikaa. Hyvää päivää teille kaikille missä sitten olettekin ja jos on mahdollisuus valita niin valitkaa aina se "Bemari".
Polkupyörä on hyvä ja kevyt poljettava,tuolla metsän keskellä jossa linnut laulaa!
Kiitos kysymästä Turvamies,elämääni kuuluu hyvää,olen ollut erittäin iloinen monesta pienistäkin
asioita.Suunnitelmissa on ehkä lentää Atlanttin toiselle puolelle jos saan halvat lentoliput,
olen kysellyt tarjouksia ja halvin hinta tällä hetkellä on 966e kun viime vuonna pääsin 780e,
lentokenttäverot on noussut aika reippaasti ja kesä on sesonkiaikaa.
Minä myös odotan vaivasenluun leikkausta joka voi tulla hetkenä minä hyvänsä.Sitten onkin
jalka 6 viikkoa tukikengässä ja lenkille en pääse.
Nyt paistaa aurinko ihanasti ja taidan tästä pikkuhiljaa lähteä tunnin pyörälenkille, tuonne
Paloheinän metsäpoluille,Helkama kulkee kevyesti eteenpäin...
Lämpöinen virtuualihalaus sinulle Turvamies ja kaikille palstalaisille.
Hei Anseliga68
Hyvää helkamaa
Oikein. Elämässä pitää olla helkamaa ja sen voi löytää niin monesta asiasta. Olen myötä iloinen, että sinulla on mennyt paremmin kuin ammoisina aikoina. Toivottavasti saat lentoliput ja pääset matkalle. Joskus on pakko maksaa jostakin hiukka enempi tai normaalia enempi. Mielihyvästä kannattaa maksaa niin kuin ammulla kirjoitin jos vain siihen on mahdollisuus. Monesti rahat menevät paljon huonompaankin. Kiitos halauksestasi ja samoin sinulle. Olen iloinen, että kirjoitat.
Minullakin olisi olkapään leikkaus mutta en mene siihen vielä jos näinkin hyvin pärjään. Leikkaus on päivä kirurgiassa pieni naulaus mutta 3kk sairausloma ei nappaa minulle. Ehkä joskus myöhemmin mutta ei nyt.
Voimia sinulle. Jatka vaan hyvillä ja elämän myönteisillä "helkamilla". Isän kätteen.
ja pimeä. siellä autossa. ja yksin. mutta mä kävin tän läpi. mutta nyt mulla on ihmisiä jotka eivät ole edes ihmisiä. ja me ollaan itketty. elämää mikä meille on annettu.
Bemariko se johtajuus on?
Etkö ole kotona viihtynyt? Monethan käpertyy neljän seinän sisälle surussa? Ja kun vähän helpottaa niin sitten lähtee ulos aurinkoon.
et mulla on rahaa kuin rantarosvolla. mutta ne alpakat tuli kyllä maksaan. ja bemarin vaihto. ja kun otin sen lapsen istuimen pois autosta, kerron sen nyt vasta, se on paikka mitä ei varmaan kukaan haluisi kokea. et Nelly ei istu siinä enään. ja toisaalta taas, kukaan ei istu pelkääjänpaikalla. eikä tule istumaan.
Morjens Vox
Joko olet hankkinut ne alpakat? Montako niitä on ja miten niitä hoidetaan? Olisi mukava joskus käydä katsomassa niitä elikoita. Minut tavoitat gallerian kautta kautta. Tiedän tunteesi kun olet irroittanut lapsen istuinta autosta. Viime kesänä pakkasin poikani tavaroita laatikoihin ja osan roskiin. Tuntui niin kamalalle luopua jostakin vanhasta vaatteestakin. Nyt hankin turvaistuimen omaan autooni tyttären pikkupoikaa varten mitä en ollut koskaan ajatellut hankkivani enää elämäni aikana. Kiva, että sait sen Bemarin vaihdettua mieleisemmäksi, äläkä vielä mieti kuka siinä voisi istua vielä elämäsi aikana tai olla istumatta. Uskon, etä sekin asia järjestyy sitten aikanaan. Nyt vain pitää jaksaa mennä näin eteenpäin. Iloitaan siitä mitä meillä on tänään sillä huomisesta ei tiedetä ja eilistä ei enää ole. Voimia päivääsi Marco-vox.
voi siinä pelkääjän paikalla vielä joku joskus istua kun annat ajan kulua etkä heitä ulos jos joku istuu. Mut mistä ihmeestä sä keksit alpakat? Mistä löysit ja millasia ne on, onko ihmisystävällisiä?
Joo. Kerro Marco-vox lisää noista elikoista. Minullekin ne ovat ihan täysin tuntemattomia.
katsoin teeveestä jotain documenttia. ja se oli siinä. mun kotieläimeni. tuotu norjasta ja ne on terapiaeläimiä. alpakka on laaman sukulainen ja villan tuottaja. profiilissa on kuva siitä. alpakka on myös laumaeläin siis niitä on mulla kaksi. ja mä pärjään niiden kanssa.
alpakka on kallis eläin, eikä sinne farmille mennä ihan millä vaan autolla. mutta tämä ei kuulu suruun. vaan kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. mikä mulla on. katsoin tähtiin ja annoin palaa. vai mitä mun olis pitänyt tehdä.
Jep!
Minä ainakin olen vakuuttunut, että olet toiminut täysin oikein.
pelkäsin jo et olen väärällä tiellä.
Vaimon kanssa on jännätty pitkin viikkoa päästäänkö ensi viikonlopulla lähteemään Kreikkaan näyttäisi nyt lentoliikenne palautumaan normaaliksi.Lapset on aina mukana kulkenut lomalla nyt lähdetään ilman osaakohan sitä,tyttöni oli aina innokas loman luoja 2.5 tulee vuosi täyteen ilman rakasta tytärtä siellä sitten muistellaan rakilasi kädessä yhteistä elämää jos luoja suo.Kaikille palstalaisille lämpöisiä terveisiä.
Morjens Jj
On mukava kuulla sinusta tai teistäkin. Matka Kreikkaan on nyt se elämän bemari tai helkama kun toisena vaihtoehtona olisi voinut olla suomessa matka naapurikaupunkiin. Olen myötäiloinen, että pääsette matkalle ja toivon paljon aurinkoa ja lämpöä ihan muissa maisemissa. Siellä kannattaa koettaa olla lomalla siitä surusta ja ikävästä. Kertokaahan sitten matkakuulumisia. Isän kätteen matkanne.
Hei kaikille!
Koneessa taas uusin virustorjuntaohjelma ja muutkin päivitykset kunnossa.
Meillä on ollut täällä todella lämmin kevätapäivä 14 ja olinkin tuossa pihalla kolmisen tuntia tekemässä pihatöitä. Käväisimme vielä tuolla talviuintipaikallakin ja nyt on sellainen raukea olo uimisen ja saunomisen jälkeen.
Eilen illalla tuli taas sellainen pohjattoman surullinen tunne. Se yllättää minut usein juuri iltaisin, kun en enää voi paeta muistoja, ajatuksia, kaikenlaiseen touhuamiseen ja tekemiseen. Menee päiviä, joina jo tunnen eläväni ja tunnen, että energiani on palannut ja olen kutakuinkin entisenlaiseni. Yhtäkkiä kuitenkin taas riipaisee ja kaikki onkin niin käsittämättömän kauheaa. Näin se tulee jatkumaan läpi elämäni. Suru vain kulkee rinnalla. Välillä sitä ei melkein huomaa ja sitten se sopivassa tilaisuudessa muistuttaa itsestään todella rankasti.
Toivottavasti teille Jj tulee hyvä matka sinne Kreikkaan. Kyllä tyttönne on tietysti mukananne, mutta olen itse kokenut, että matkalla on kuin olisi jotenkin eri maailmassa kuitenkin. Koko ajan kaikki ei ole muistuttamassa menetyksestä.
Me olemme varanneet nyt jo syksyn ruskamatkan Äkäslompoloon. Se on se sama mökki, missä olemme olleet todella paljon vuosien varrella. Olemme olleet siellä monet kerrat pojankin kanssa, kun hän oli lapsi. Hänen kanssaan olimme tosin vain talvisin siellä. Se on sellainen miehen työpaikan urheilijoiden perustama ja rakentama mökki ja sinne mahtuu n. 30 henkeä kerrallaan ihan mukavasti asumaan. Linja-autolla olisi tarkoitus lähteä matkaan.Oli jo niin paljon innostuneita lähtijöitä, että oli parasta varmistaa jo nyt, että mahtuu mukaan.
Vappua vietämme täällä kotona. Venettä tuskin ehdimme laittaa vielä veteen, vaikka meri on jo auennut.Lasuantaina välipojan perhe tulee meille yöksi ja sitten onkin taas täysi tohina päällä.
Seuraaana viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Turusta risteilylle Tukholmaan. Se on äitienpäiväristelily ja nuorin poika lähtee mukaamme, kun on jo valmiiksi Turussakin.
Hyvää yötä nyt teille kaikille ystävät, toivotaan, että illan mörät pysyvät poissa. Omat surulliset ajatukset siis.
Hyvää huomenta kaikille
Pari edellistä yötä ja eilinen päivä oli aika rankka. Sunnuntaina teimme koiran kanssa vähän pidemmän lenkin metsäteitä pitkin. Koira alkoi sitten yöllä oksentaan ja voimaan pahoin. Siivosimme niitä sitten yöllä pitkin lattioita. Ulostulleessa oli mukana paljon heinää. Koiran pahoinvointi jatkui vielä koko eilisen päivän ja oksenteli ihan pienein väliajoin vaikka ei oiekin mitään ollut enää edes tulossa. Sitten ei enää sisällä pysynyt edes vesikään ja koiran vointi huononi muutamassa tunnissa. Soitin eläinlääkärille ja hän neuvoi vielä seuraamaan tilannetta ja pitämään koiraa ruokapaastolla mutta huolehtimaan nesteen saannista. Naapurin rouva kävi päivällä hätääntyneenä vanhan koiransa kanssa kun koiralla oli alkanut pää turvota ja silmätkin olivat jo aika ummessa. Epäilin kyynpuremaa ja neuvoin häntä lähtemään välittömästi pieneläin polille. Siellä koira laitettiin nesteytykseen ja aloitettiin kipulääkitys. Kyy oli purrut koiraa päähän. En tiedä miten nyt on heillä yö mennyt. Meillä koira kipuili kovasti yöllä eikä saanut sijojaan. Päästin yöllä uloskin ja se meni pihassa olevalle pinelle lumipenkalle makaamaan. Ei jaksanut nousta siitä enää itse ylös ja kannoimem koiran sisälle. Olin ihan varma,, että lähdemme aamulla kahdeksaksi eläinlääkärille mutta nyt koiran vointi on jo parempi. joi pienen määrän riisinkeitinvettä maitohappobakteerien kera. Ei kuitenkaan ole täysin terve. On vaikeaa sanoa, että onko koiralla myrkytystila, suolistotukos vaiko bakteeritulehdus vatsassa. Omat yöunet ovat olleet nyt hyvin vähäisiä ja illalla pitäisi ajaa vielä työmatkalle Helsinkiin. Koetan levätä koiran kanssa nyt päivällä.
Eilen istuin ulkona rappusilla ja seurailin koiran liikkeitä. Yhtä-äkkiä iski se ajatus omasta pojastani, ettei tämä voi olla totta! Vähän niin kuin Viola kertoi eilen myös kokeneensa. Ajatus meni kuitenkin hyvin nopeasti ohi mutta tuntui kuin olisi sähköiskun saanut. Joku siellä ajatuksissa kokoajan vaikuttaa vaikkei sitä aina mietikkään. Viimeyönä nukuin sen varran, että näin pojastani unta. Poika oli pinei ja nostin hänet pöydälle istumaan. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja se tuntui niin hyvälle, että itkin. Ehkä itskin ihan oikeastikkin sillä heräsin ja haukoin henkeäni. Välillä poika näytti unessa siltä nuorelta mieheltä mikä oli. Katselin hänen niskaansa ja siinä olevaa hiusten rajaa. Pöydän toisella puolella istui entinen vaimoni ja pojan äiti. Sanoin hänelle, että eikö olekin ihanaa kun poika on tässä. Hän sanoi että mikä poika, en näe tässä pöydällä mitään. Koetin selittää hänelle, että tässä mutta hän sanoi näkevänsä vain minun käteni. Uni mikä uni. Uni kuitenkin kosketti minua kovasti sillä jotenkin sen voima tuntuu näin väsyneenäkin.
Pikku poika on tulossa vappuaattona meille yöksi. On ensimmäistä yötä "reissussa" ilman äitiä. Meillä onkin sänky valmiina ja minähän se turvamiehenä nukun sitten vieressä ja laittelen tippunutta tuttia suuhun. Nyt on pientä päänsärkyä ja meinaan koettaa vähän levätä että jaksan illalla ajella Hki. Mukava, että Violan kone on kunnossa ja tietenkin se on vielä mukavampaa kun jaksaa päivittäin kirjoittaa. Voikaa kaikki hyvin ja pitäkää hyvä huoli läheisistänne. Isän kätteen päivänne.
ETEENPÄIN SURUSSA JA RAKKAUDESSA tulee täyteen on taas aika uudelle otsikolle.Kyllä tässä loman tarpeessa jo on vuosi mennyt niin ja näin mutta eteenpäin vaan ollaan menty hammasta purren.Kaikki kirjoittajat olette olleet erittäin tärkeitä ja jaksatte tuntoja kirjoitella vaikka itse aina jaksa en.