http://hommaforum.org/index.php/topic,19591.0.html
Jos haluatte voitte keskustella tästä aiheesta. Mielipiteitäkin saa esittää.
Jos haluatte voitte keskustella tästä aiheesta. Mielipiteitäkin saa esittää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
osaa,Mäki-Ketelä on ihan toista kaliiberia kuin joku käde.
Ääneni on muutokselle varma jos se sieltä vauhtiin pääsee.
erittäin tärkeä lääke jäänyt ottamatta, jo useana päivänä. Omaisille tiedoksi että kotisairaanhoitoa saa vielä kunnissa, ainakin senverran että lääkedosetit käydään täyttämässä, ja samalla kontrolloidaan että lääkkeet on otettu säännöllisesti. (kuten ko. tapauksessa on suositeltavaa)
Valitettavasti suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään puoluetta, joka näitä asioita ajaisi.
Mäki-Ketelällä on sana hallussa, kynämies se on.
Taidan sittenkin jättää perussuomalaiset ja antaa tukeni muutos 2011- hankkeelle.
Soinin linjaukset ovat poukkoilevia, toisinaan tulee kyllä mieleen oikeasti, onko sen miehen ravihevoset kansaa tärkeämpi.
Joka tapauksessa, nykyiselle kansanvallan ja kansan tahdon halveksinnalle sekä päättäjien korruptiolle tarvitaan kovat vastalääkkeet.
Muutos 2011 tulee tuoda enemmän esille medioissa. Siis, heti, kova julkituominen ja kannattajien hankinta.
keskusteluun osastoa: muutos 2011.
tollaset muutokset, kun pitää olla puolue. Hörhöjen keskutelufoorumi on tuolla mielenterveys palstalla.
Voivathan ne mennä rasismiosastolle tai isänmaaosastolle SKS:n kanssa.
Ei vihasta muita kohtaan, vaan rakkaudesta omiin - omaan kansaan, omaan maahan, esi-isien työllä rakennettuun, esi-isien verellä lunastettuun. Sukupolvien ketju ei ole katkennut. Vielä elää vanha henki, suomalainen taistelumieli. Muutos tulee 2011. Sen on pakko tulla. Rappion ajalle pannaan päätös ja piste. Sitä kansa tahtoo. Siksi tuhannet marssivat jo uusien kovien tunnusten alla.
...hallitusvastuu v.2105? Kun ne kannatajkortitkin ovat ns. kiven takana? Tai kenties tämä halllitusvastuu saavutetaankin ulkoparlamentaarisin keinoin, esim. katoilta äänestämällä?
Kaikkialla Suomessa liittyy koko ajan ihmisiä mukaan Muutoksen toimintaan. Maahanmuuttajavastaiset asenteet ovat jyrkentymässä. Suomalaisilta löytyy jälleen terästä selkärankaan.
jossa pieni johtoporras pitää valtaa jan kaikkialla vallitsee kuri ja järjestys. Aivan kuin kansallis-sosialistisessa ihanteessa. Hyvä kuin maki-ketälä on näinkin avoin .
ei siis saisi olla,no sinäkin olet ilmeisesti vapaan kasvatuksen kakaroita.Vapaan kasvatuksen surkeat tulokset ovat kyllä hyvin näkyvissä tänä päivänä nuorison käyttäytymisessä.
Ns. vapaa kasvatus ja muu humanistinen roska on 60- ja 70-lukulaisen punamädätyksen jäännettä. Kun arvokonservatiivinen vallankumous uudistaa suomalaisen yhteiskunnan, kaikki tällaiset epäkohdat korjataan kovalla kädellä. Palataan esi-isien verellä lunastettuihin koviin arvoihin ja asenteisiin. Sitä kansa tahtoo, sitä suomalaiset nyt vaativat, yhä äänekkäämmin.
johtohahmot tälläistä diabeetikoilta, Kerosta lukuun ottamatta. Hägglundion sanoin upseerin liikalihavuus on osoitus sisäisen kurin puuteesta joten miten hän voi vaatia kuria alasiltaan.
"Kaduilla vallitsee laki ja järjestys."
Teleskooppipamppumiehen ja yönritarin järjestyspartiot valvovat yötä päivää.
"Erityisesti verotuloja käytetään ikääntyvien kansalaisten ihmisarvoisen loppuelämän varmistamiseen sekä lasten ja nuorten kasvattamiseen ja kouluttamiseen."
Terveysministeri Friedrich von Wunderbaumin vanhustenhuoltouudistus takaa ihmisarvoisen loppuelämän ikääntyville kansalaisille.
Alle kymmenvuotiaat -sikäli kuin täyttävät laadulliset kriteerit - voivat liittyä Pikku-hompansseihin, joissa lapset saavat virikkeellistä varhaiskasvatusta. Sitä vanhemmille SuomenSisu-nuoret tai lyhyemmin SS-nuoret tarjoavat sekä ruumista että mieltä karaisevia ja kehittäviä aktiviteetteja.
"Verovaroja käytetään myös työn tuottavuuden parantamiseen, tehokkaiden investointien rahoittamiseen sekä uusien, taloudellisesti kannattavien työpaikkojen luomiseen Suomessa."
Leirihallinnon toimenpitein työvoimakustannukset on saatu minimoitua.
"Sisäministeriö, rajavartiolaitos, poliisi ja puolustusvoimat estävät tehokkaalla toiminnallaan ei-toivotun aineksen maahan pääsyn tiukasti, mutta asiallisesti. Tieto tästä on kiirinyt ympäri maailmaa, eivätkä turvapaikkaturistit enää edes pyri Suomeen."
Täällä ammutaan kovilla, kohti ja ilman eri varoitusta.
Jussi-setä unohti muuten mainita, että Muutos2k11:n Suomessa junat kulkevat sitten aikataulussa.
sinunlaisiasi punahomoja ei kaivata.
...se ollutkin niin, että homot ammutaan päähän ja punikit suohaudataan?
Punikkiaate on itse saatanasta.
Kansankokonaisuuden tervehtyminen edellyttää, että omaksutaan jälleen terveitä arvoja ja asenteita - kovia konservativisia arvoja, kovia konservatiivisia asenteita. Ne edustavat aitoa suomalaisuutta, jota puna-aate ei ole kyennyt tukahduttamanaan. Kansan ydin on yhä terve, ja nyt sitä johtaa poliittisesti historiallisesta tehtävästään tietoinen etujoukko, Muutos 2011 -liike.
Mitäkä ovat prosentti mahdollisuus että tämä visio toteutuu?
loikannut persuista Muutokseen. YESS! peruSS murenee kautta maan!
islamilaiset moskeijoineen ja minareetteineen sydämellisesti tervetulleeksi Suomeen! Vitun kekkuli.