Kysyn, etsin perusteluja, en väitä vastaan etteikö olisi! Siis järkeä maksaa pennusta 1400 euroa.
Tuohon summaan sisältyy, että pentu on rekisteröity, madotettu, eläilääkärin tarkastama ja mikrosirutettu. Mukaan hoito-ohjeet, pieni pentupaketti ja kasvattajan tuki.
Koiraharrastajan toki on järkeä maksaa. Jos käy näyttelyissä ja/tai TOKOssa ym., haaveilee ehkä joskus omista pennuista tai kasvattamisesta. Kotikoirankin hankkijan on järkeä, että saa hyvän ja huolella jalostetun pennun eikä tue pentutehtailua.
Mutta! Jälkimmäistä ajatellen, pitäisikö sittenkin tyytyä esim. johonkin muuhun rotuun? Kenties jopa pienempään (vaikka jotkut näistäkin maksavat tätäkin enemmän), jos sen ylläpitokin tulisi halvemmaksi kuin ison tai vähemmän harvinaiseen, jos saisi halvemmalla.
Tiedän, että pennun hinta on vain osa kaikista kustannuksista mitä koira tuo mukanaan. Tietysti! Mutta jos ostohetken budjetti on vaikka 2000€ mistä pitäisi sitten vielä maksaa vakuutus, rokotukset, kaikki pennun tarpeet ja tarvikkeet, koirakoulun penturyhmät, kennelliiton tai rotuyhdistyksen jäsenmaksu yms. Tuleehan sitä rahaa koiran ylläpitoon sitten myöhemmin niin kuin tähänkin asti, mutta nyt puhutaan koiran ensimmäisistä kuukauksista ja kustannuksista.
Eli jos ei vaikka osamaksumahdollisuutta ostossa ole kannattaako luopua juuri tästä pennusta ja odotella vaikka vielä ja säästää tai vaihtaa rotua?
Asiallisia vastauksia kiitos. Itsestäänselvyyksien tai typeryyksien huutelu täällä ei hyödytä eikä lämmitä ketään, kun yritetään luoda rakentavaa keskustelua.
1400€ pennusta
23
768
Vastaukset
- marppi86
me hankittiin iso (hieman harvinaisempi) koira tuolla 1400 euron hinnalla. Me ainakin valittiin ensin rotu mikä miellytti ulkoisesti sekä luonteeltaan ja mikä sopi meidän elämäntilanteeseen ja sen jälkeen vasta alettiin miettiä hintaa.. ja kyllähän sille hintaa tulikin.. Tapiolan vakuutus kokonaisuudessaan, juurikin nuo jäsenmaksut kennelliittoon sekä rotuyhdistykseen, pentu ruoka (n.70 €/säkki) ensimmäisille kuukausille jonka jälkeen vaihdettiin kyllä halvempaan.., pari päivää palkatonta vapaata töistä pennun saavuttua, ruokakupit, remmit, pannat, tarhan ja kopin rakennus, rokotukset, madotukset, rautainen näyttelyhäkki ym.. rahaa meillä on mennyt koiraan valehtelematta lähemmäs 3000 € ja koira ei ole vielä edes vuoden vanha. Mutta tämä siis tiedettiin jo koiraa hankkiessa eikä mieleenkään tullut vaihtaa rotua vain sen vuoksi että tulisi halvemmaksi. Mikäli tuota summaa ei olisi ollut nyt laittaa koiraan, me oltais kyllä säästetty niin kauan että saadaan rahat juuri tähän rotuun.. ei kyllä oltaisi tyydytty toiseen halvempaan rotuun mistään hinnasta. Ja ei ole kaduttanut pätkääkään :)
- Koiraa ei pidä valit
hinnan kautta, eri rotuisilla hyvinkin eri luonteet, vaativat eri tyyppistä koulutusta jne. Rotuun pitää tustua huolella, mitä voit tarjota koiralle, jne. Vasta sitten hinta yms.
- on sen arvoista.
Nii-in. Tässäpä tämä kun mielestäni on nyt se oma rotu löytynyt ja keskustelut hankinnasta kasvattajan kanssa meneillään. "Varalla" on toinen samanmoinen rotu mielenkiinnosta siihenkin, muttei se tämän halvempi tai yleisempi ainakaan ole :)
Olipa rohkaisevaa kuulla marppi86, ettei kaduta pätkääkään. Saako udella, mikä oli tämä valitsemasi rotu?- Myös koiran
sukupuu vaikuttaa eli sieltä tulokset, terveys, luonnetestit, käyttökokeet yms.
- lajeissa, joista
Myös koiran kirjoitti:
sukupuu vaikuttaa eli sieltä tulokset, terveys, luonnetestit, käyttökokeet yms.
ostaja haaveilee. Minusta aina rakkaus koiraan on kaiken a ja o, jos harrastuksissa menestyy niin hyvä, mutta kaikkeen pitää varautua. Lajin vaihtokin voi tulla eteen kun koira kasvaa ja osoittaakin taipumuksia toiseen lajiin. Hinnat vaihtelee roduittain paljonkin, mikähän rotu on kyseessä, olisi hempompi pohtia?
- marppi86
Meidän koira on siis Amerikanakita. Ei mikään helppo rotu, mutta meille juuri sopiva :)
Mitä rotuja teillä (aloittajalla) on mietinnässä? - Aloittaja
marppi86 kirjoitti:
Meidän koira on siis Amerikanakita. Ei mikään helppo rotu, mutta meille juuri sopiva :)
Mitä rotuja teillä (aloittajalla) on mietinnässä?Tämä minunkin rotuni on amerikanakita :D Menossa pupu vähän pöksyyn tässä vaiheessa sitten..
Ja mulla ei ole meininkikään menestyä missään lajeissa koiran kanssa, että sitä, mitä harrastetaan niin harrastetaan ihan fiilispohjalta ja yhteiseksi riemuksi. Ko. rotu kun ei muutenkaan ole esim. agility/toko menestys vaikean motivoimisensa takia, mitä olen ymmärtänyt ja kasvattajat kertoneet. - marppi86
Aloittaja kirjoitti:
Tämä minunkin rotuni on amerikanakita :D Menossa pupu vähän pöksyyn tässä vaiheessa sitten..
Ja mulla ei ole meininkikään menestyä missään lajeissa koiran kanssa, että sitä, mitä harrastetaan niin harrastetaan ihan fiilispohjalta ja yhteiseksi riemuksi. Ko. rotu kun ei muutenkaan ole esim. agility/toko menestys vaikean motivoimisensa takia, mitä olen ymmärtänyt ja kasvattajat kertoneet.Kirjauduppa tuonne amerikanakita foorumille. Sieltä saat kaikenmoista tietoa :)
me ollaan koitettu tuon kanssa harrastaa vähän kaikenlaista. tokoa, jälkeä, parissa näyttelyssä ollaan käyty ym.. Mutta ei tuosta kyllä mitään toko koiraa saa ainakaan :D Jälki ehkä koiralle kiinnostavin harrastus..
Toivon että löydät itsellesi sopivan rodun tai kumppanin tästä ihanasta am.akitasta :)
- neppari n
sairas hinta. Rikastuupa ainakin kasvattaja!!!! Ja sitten valitetaan että sekarotuisista ei saa ottaa kun 100euroa,en ymmärrä. Kukahan tässä pentutehtailija ennemminkin on?? Mun mielestä rotukasvattajat,jotka pyytää tollasia sairaita hintoja.
- totemi
Ottaen huomioon kaikki kulut (astutus-, eläinlääkäri-, näyttely/käyttökokeet, rekisteröinnit, sirutukset yms), niin kyllä kasvattajilla palaa sitä rahaa ja "työaikaa".
Esim harvinaisia koiria kiikutetaan ulkomailla astutettavana kun alkaa suomen piirit kapenemaan...
Tai haalataan tuontikoiria jalostukseen ja sekin maksaa aikaa ja rahaa ennenkuin/jos siltä tulee pentuja. Kyllä niitä matkakustannuksiakin tulee siinä kiitettävästi. Emän ja pentujen hoito ja ruokintakin maksaa.
Jos kaikki menee pieleen niin kasvattaja jää pahasti miinuksenpuolelle! Jos koiraa ei voi kaiken vaivannäön takia käyttääkkään jalostukseen, niin pakko alottaa alusta tai luovuttaa. Tietenkin jos ei ole muita vaihtoehtoja kuten sijoituksessa olevat tai yhteisomistajuus yms.
Yksi erittäin hyvä syy on pitää tiettyjen muotikoirien hinnat korkealla. Se kun riittää että ihmiset näkevät söpön/rohkean/uskollisen nappisilmän televisiosta, niin sehän on pakko saada. Ihan vaan naaman tai lavastetun tilanteen perusteella vaikkei rotu sopisikaan heille.
Esim collie (Lassie), dalmatialainen (101 dalmatialaista), olvi-koira (sileäkarvainen kettuterrieri), chihuahua (paris hiltton), Akita, (hopeanuoli) ja monet muut...
- pink yoshi
No, itte oon hankkimassa koiraa joka maksaa noin 1500 € rotu on valittu luonteen perustella budjettiin olis rahaa n.2500€. Mun mielestä, siis mun mielestä tää ei oo käsky, kannattaa etsii se oikee rotu joka sopii perheeseen maksoi mitä maksoi ainakin melkein.
- Jones77
Itselläni on palveluskoira, sen vanhemmilla ipo2 ja ipo3 tulokset ja muutenkin huippu suku käyttöpuolelta, terveydessäkään ei ollut sanomista. Hinta oli 450 euroa, joillekkin kasvattajille ei se raha ole tärkeää... varsinkaan käyttöpuolen harrastajille, tärkeintä on löytää harrastava perhe. Niin ja hintaanhan tietenkin kuului sirutus, rekisteröinti, pentupaketti, 15kg ruokaa ym ym ja tietenkin elinikäisen tuen kasvattajalta. Näyttelypuolen pennuilla nuo hinnat on lähteny täysin lapasesta joka on järjen vastaista.
- miljoonayks
Ei nuo hinnat mene aina yks yhteen. Suurin hintaero tulee siitä, mitä esim. uroksen omistaja ottaa astutuspalkkiota. Juuri noissa hieman vähälukuisimmista roduista monet uroksen omistajat kiskovat ihan sikahintaa. Samoin hintaan voi vaikutaa, jos emä on jalostukseen tarkoitettu tuontikoira.
- Aloittaja
miljoonayks kirjoitti:
Ei nuo hinnat mene aina yks yhteen. Suurin hintaero tulee siitä, mitä esim. uroksen omistaja ottaa astutuspalkkiota. Juuri noissa hieman vähälukuisimmista roduista monet uroksen omistajat kiskovat ihan sikahintaa. Samoin hintaan voi vaikutaa, jos emä on jalostukseen tarkoitettu tuontikoira.
Tämän pennun tapauksessa ovat tuontikoiria sekä isä että äiti. Ja tosiaan täällä harvinaisempi rotu ja tuota luokkaa kys. rodun koirat on muiltakin kasvattajilta, tietääkseni.
Kun tuossa vähän laskeskelin kuluja,niin heräsikin kysymys,että mikä rotu on kyseessä,jos noin halvalla saa,kun vähentää tuosta kulut/per pentu ja ottaa huomioon vanhempien tulokset?
Tosin en tiedä mitä kuluja noit ym ym on,joten ne puuttuu laskelmista...- Aloittaja
molossi kirjoitti:
Kun tuossa vähän laskeskelin kuluja,niin heräsikin kysymys,että mikä rotu on kyseessä,jos noin halvalla saa,kun vähentää tuosta kulut/per pentu ja ottaa huomioon vanhempien tulokset?
Tosin en tiedä mitä kuluja noit ym ym on,joten ne puuttuu laskelmista...Tuolla ylempänä olen jo kertonut, että amerikanakita kyseessä. Ja vanhemmat eivät ole näyttelyissä menestyneitä, vielä.
Aloittaja kirjoitti:
Tuolla ylempänä olen jo kertonut, että amerikanakita kyseessä. Ja vanhemmat eivät ole näyttelyissä menestyneitä, vielä.
Minä tarkoitin nim.jones77 rotua... ;)
Eipä taida akitoissa pahemmin virallisia ipotuloksia olla ;D- Jones77
molossi kirjoitti:
Kun tuossa vähän laskeskelin kuluja,niin heräsikin kysymys,että mikä rotu on kyseessä,jos noin halvalla saa,kun vähentää tuosta kulut/per pentu ja ottaa huomioon vanhempien tulokset?
Tosin en tiedä mitä kuluja noit ym ym on,joten ne puuttuu laskelmista...Bouvier des flandres
Jones77 kirjoitti:
Bouvier des flandres
Hieno rotu,ja ei ihan yleistä taida olla kummallakin vanhemmalla ipo tulokset.
Mutta täytyy sanoa,että verrattuna yleisesti vaikka buvvehintoihin,niin aika halvalla on mennyt,jos siis ihan normitason luovutusikäinen pentu on ollut eli ei myyntihetkellä pahempaa vikaaJa muutaman vuoden hintatasoa...
Hinnat kun on noussut jokusessakin rodussa,jos vaikka ajatellaan yli viisi vuottakin taaksepäin.- hohhoijaa taas
molossi kirjoitti:
Hieno rotu,ja ei ihan yleistä taida olla kummallakin vanhemmalla ipo tulokset.
Mutta täytyy sanoa,että verrattuna yleisesti vaikka buvvehintoihin,niin aika halvalla on mennyt,jos siis ihan normitason luovutusikäinen pentu on ollut eli ei myyntihetkellä pahempaa vikaaJa muutaman vuoden hintatasoa...
Hinnat kun on noussut jokusessakin rodussa,jos vaikka ajatellaan yli viisi vuottakin taaksepäin.En ole kasvattaja,mutta yrittäjä olen.Rehellisen kasvattajan kulut on sitä luokkaa,ettei pennuilla rikastu!Huh,ihmsillä on kyllä hukassa käsitys siitä,mitä kaikki maksaa.Omassa yrityksessäni minulle on tultava kassaan 20e tunti,että saan palkan itselle kaikkien kulujen jälkeen.Joku sitten luulee,ttä palkkani on 20e tunti.Kyllä siitä käteen jää reilu kolmasosa.Ja miten paljon tunteja menee koiranpentujen kanssa,rokotukset,ja kaikki kulut.
Meillä on kaksi koiraa,ja ollut jo tätä ennen 5.Näistä toinen hieman harvinaisempi,ja maskoi 4v sitten 1250e.Kasvattaja kartoi kaikki kulut silloin,kun ystävystyimme muutenkin.Kyllä siitä käteen jäi vain parisataa.Mikä on vähän työmäärään nähden.Ja erikoisrodulla oli myös erikoiskuluja (tarkat silmätarkastukset,emon astutus ulkomailla,kun kanta täällä pieni jne)
Joidenkin mielestä mikään ei saisi maksaa mitään.. - totemi
hohhoijaa taas kirjoitti:
En ole kasvattaja,mutta yrittäjä olen.Rehellisen kasvattajan kulut on sitä luokkaa,ettei pennuilla rikastu!Huh,ihmsillä on kyllä hukassa käsitys siitä,mitä kaikki maksaa.Omassa yrityksessäni minulle on tultava kassaan 20e tunti,että saan palkan itselle kaikkien kulujen jälkeen.Joku sitten luulee,ttä palkkani on 20e tunti.Kyllä siitä käteen jää reilu kolmasosa.Ja miten paljon tunteja menee koiranpentujen kanssa,rokotukset,ja kaikki kulut.
Meillä on kaksi koiraa,ja ollut jo tätä ennen 5.Näistä toinen hieman harvinaisempi,ja maskoi 4v sitten 1250e.Kasvattaja kartoi kaikki kulut silloin,kun ystävystyimme muutenkin.Kyllä siitä käteen jäi vain parisataa.Mikä on vähän työmäärään nähden.Ja erikoisrodulla oli myös erikoiskuluja (tarkat silmätarkastukset,emon astutus ulkomailla,kun kanta täällä pieni jne)
Joidenkin mielestä mikään ei saisi maksaa mitään..Näin on!
Joidenkin mielestä kun maitokaan ei saa maksaa mitään kun sehän tulee purkista....
No se ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta olipahan pienenä esimerkkinä:)
- krameri
Jonkunlainen raja pitäisi olla kyllä noilla koirien hinnoilla. Jos nämä nykyiset hinnat muuttaa markoiksi, niin moniko ostaisi koiran näillä nykyisillä hinnoilla??? Tulot eivät ole nousseet samaan tahtiin.
Tarkoitus on nähtävästi koiraharrastuksesta tehdä vain rikkaiden herkkua ja silti köyhimmät ihmiset ovat niitä, joille koirasta olisi eniten iloa ja apua. Sekarotuisten koirienkin hinta yritetään hilata pilviin. Niihinkään ei ole enää varaa.
Ja nyt on aivan turha kenenkään sanoa, että ei ole sitten varaa sitä koiraa pitääkään, jos ei ole varaa siitä maksaakaan mieletöntä hintaa. Kokemuksesta tiedän, että siihen on varaa, mutta jos tarvitsee koiran saadakseen tehdä konkurssi, niin sitten ei ole varaa koiraa hoitaa.
ANTAKAA EDES SEKAROTUISTEN KOIRIEN OLLA NIITÄ JOIHIN VÄHÄVARAISEMMILLAKIN ON MAHDOLLISUUS!!! - Törkeetä
Ei ikinä. !200 maksetaan pennusta kunhan saadaan hakea kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4141206- 641106
- 61842
- 61795
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100703Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,16702- 72684
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49661- 26653
- 60645