Elämänlaatu on ihan toista kuin Helsingissä pienessä kyläyhteisössä, jossa ei ole sosiaalista asumista, ei somaleja, mustalaisia, kerjäläisiä, juoppoja tai narkomaaneja. ...
Ehkä kuuluisin kehyskuntien "kyläyhteisö" taitaa olla Tuusulan Jokela. Eli ei kannata yleistää suuntaan toiseen "kyläyhteisöjen" onnellista harmoniaa tai keskustan sosiaalisia ongelmia. Surullista on se, että osa Jokelaan kaltaisille alueille muuttaneista on perustellut päätöstään sillä, että lapset pääsevät kouluun jossa on vain (omistus) pientaloissa asuvien perheiden lapsia eikä pahamaineisten vuokratalojen asukkaita.
On aika huolestuttavaa, että ihmiset haluavat jopa rodullisesti "puhtaisiin" läpeensä keskiluokkaisiin asuinalueisiin. Kun naapureiden kanssa ei puhu, niin sekään ei haittaa, että yhä useammin myös pientaloalueiden naapurustossa on venäjää äidinkielenään puhuvia. He eivät kuitenkaan päältäpäin näytä erilaisilta ja se ilmeisesti on tärkeää?
Elämänlaatua Tuusulassa
8
715
Vastaukset
- meizi83
Kuulostaa ihan mukavalle ja tavoittelemisen arvoiselle. On suuri sääli, että moni asuinalue on pilattu ottamalla mamuja ja sosiaalitapauksia. Ylipäätänsä jo vuokra-asuminenkin aiheuttaa karmeasti häiriötä, se kun houkuttelee paikalle kaikenlaisia arjensankareita.
Sossut ym. pitäisi täysin eristää tavallisista Suomalaisista, jotka käyvät töissä ja itse maksavat asumisensa. Tälläiset tapaukset ei tuo mitään lisäarvoa (ei ns. rikastuttavaa vaikutusta, edes henkistä) naapureina.- ex-stad
Olen ajatellut muuttavani Jokelaan ja työllistymisestä paikkakunnalla olisi hyvä tietää etukäteen. Mitä töitä Jokelasta löytyy?
- Työtä vieroksuva
ex-stad kirjoitti:
Olen ajatellut muuttavani Jokelaan ja työllistymisestä paikkakunnalla olisi hyvä tietää etukäteen. Mitä töitä Jokelasta löytyy?
niitä riittää täällä Jokelassa, Työkalut saat jokelan rautiasta.
- tosissaa
ex-stad kirjoitti:
Olen ajatellut muuttavani Jokelaan ja työllistymisestä paikkakunnalla olisi hyvä tietää etukäteen. Mitä töitä Jokelasta löytyy?
Kukkuluuruu??? - on nähkääs monta ringissä jotka tätä virttä veissaa!!!
- Elämä helvetissä
Kyllä niitä ilmanpilaajia tänne mahtuu ihan tarpeeksi. Lähden Tuusulasta huotsinnevadaan heti kun siihen vain on mahdollisuus. Olen saanut tarpeekseni naapurin kahdesta räkyttävästä rakista, jotka jostain syystä jaksaa räkyttää tuntitolkulla yhteenmenoon. Naapurit itse istuu perse tuolilla sisällä eivätkä tee mitään. Kakarat katkoo kiusallaan pensasaitaa ja kävelevät pihamme läpi astuen kukkien ja kasvimaan päälle. Jääkiekolla on kolhittu autoa. Itse jouduin korjauksen maksamaan, koska kuulemma emme voi todistaa heidän kakaroiden sen tehneen...meillä ei ole edes mailaa talossa, että se siitä. Jalkapallolla pamautettu kukka-amppeliin joka meni rikki ja se levisi terassille ja pari kertaa on pallo katkonut kukkaistutuksia pihallamme. Pelottavaa on myös se että ammutaan kuula-aseilla ikkunoihin ja ihmisiin. Auton tuulilasin alareunastaa keräsin kourallisen niitä halvatun valkoisia pallukoita elikkä sitä ollaan oikein tähdätty siihen tuulilasiin. Terassi on näköjään ollut myös ampumisen kohteena...entäs jos olisi mennyt ikkuna rikki. Itsekin sain kerran osuman jalkaani johon tuli mukavan kokoinen mustelma. Yhden kerran satuin sanomaan ettei taajaman pihoilla saa kuula-aseille ammuskella, niin vastauksena haistateltiin oikein porukalla. Sählypalloja saa ruohoa leikatessa väistellä,
niitä kun jostain kumman syystä tulee naapurin puolelta jatkuvasti. Parin vuoden aikana olen kerännyt
kaksi muovikassillista. Olemme todenneet että on varmaan vanhemmat opettaneet että jos olemme pihalla niin silloin kakarat voivat näyttää meille paljasta persettä tai keskisormea....on kyllä oppi mennyt perile.
Olomme on siis oikein extremeä kaikilla herkuilla. On ihan ikävä entisiä naapureita.- PERSUSHUTTUA
Jos et tule naapureiden kanssa toimeen. Eiköhän niitä persusnaapureita löydy kaikkialta, niitä ei pääse pakoon.
- persjunttipunaniska
PERSUSHUTTUA kirjoitti:
Jos et tule naapureiden kanssa toimeen. Eiköhän niitä persusnaapureita löydy kaikkialta, niitä ei pääse pakoon.
Perusjuntteja on kaikkialla, Tuusulassa tavallista enemmän = niiden kanssa joutuu väkisinkin tekemisiin vaikka miten välttelisi.
- itsensä sivistänyt
persjunttipunaniska kirjoitti:
Perusjuntteja on kaikkialla, Tuusulassa tavallista enemmän = niiden kanssa joutuu väkisinkin tekemisiin vaikka miten välttelisi.
Kuulut JÄRVENPÄÄN JAMPASTA? jos juntteja kaipaat muuta sinne.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227