Kaksi Suomalaista matkailuautoa kolaroivat tänään Tarifassa rekka auton kanssa. Tarifan rantatietä pitkin ajoi rekkaauto uusia moottoriveneitä kyydissä. Hetimiten kun auto oli kääntymässä sataman alueelle törmäsi Suomalainen asunto auto rekan perään. auto sinkoutui vastaan tulevien kaistalle törmäten Suomalaiseen matkailuautoon ja vielä kaksi henkilöautoa törmasi samaa kasaan . Jälki oli karmean näköistä. Maantielle oli Suomalaisautosta paiskautunut kuljettaja kadulle ja näytti olevan tajuttomana. Toisen matkailuauton keula ja katto olivat painuneet kasaan mutta kuljettaja ja apumies näyttivät oleva täysin loukkaantumattomia ainakin ohjaamon sisältä kantautuneen puheen äänestä päätellen .
Täytyy kiittää Tarifan palolaitosta nopeasta toiminnasta, palolaitoksen miehet olivat hetkessä paikalla irroitus tunkkien kanssa. Ei mennyt kuin kasi minuuttia siitä kun tulivat paikalle pääsivät Suomalaiset ulos ja aivan vahingoittumana. Henkilö autoissa olevat ihmiset eivät myöskään loukkaantuneet.Toisesta autosta löytyi vielä nainen tajuttomana todennäköisesti myöskin Suomalainen ja tajuttomana. Loukaantuneet Suomalaiset kuljetettiinin läheiseen sairaalaan .
Autot meni kyllä lunastukseen muut paisi rekka ,siihen ei tullut sanottavia jälkiä. En tiedä vaikka olisivat olleet marokkoon menossa, koska Trifan rantakadulla ajoivat. NYt jäi kyllä Marokon matka tekemättä. Todella ikävä tapahtuma surkea joululahja niin vahingon kärsineille kuin omaisille. Jos joku tietää keitä olivat niin laittakaa nettiin oliko meikäläisiä. Ajakaa varovasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ota ainakin kaksi niitä punasia pillereitä ettei typeryys pääse valtaan.
Etuteltasta sieltä virtuaalikaravaanareiden hiekkalaatikolta, mene takaisin kaltaisesi seuraan.
voisit opetella
ovat punaiset pillerit, kuinka typeryys pääsee valtaan, mitä pitäisi jaksaa ? Pillerin syönti kehoitukset eivät ole oiken järkeviä ehdotuksia.
Ovatko kaikki etuteltassa, hiekkalaatikossa leikkiviä lapsia.?
Onko maisteri neuvomassa aloittajaa taas oikeinkirjoituksessa . Onko väliä kirjoitaako oikein ?
Mitä jos tapahtuma onkin totta, kyllä voi odottaa kunnes selviää . Ei kannata hötkyilla haukkumisien kanssa. Ei ole leikin asia jos tapahtuma on todellinen.
tuomaa tietoa asiastasi vai miten selvität jutun,ei nämä sähköiset välineet tiedä mitään moisesta tapahtumasta.