Näin sanoi filosofi Descartes 1500-luvulla. Se ei kuitenkaan toteudu aina. Eli milloin olemme olemassa?
Kun ihminen menee nukkumaan, täytyy ajattelevien aivojen sammua, jotta uni voi alkaa. Eli emme ajattele unen aikana, mutta voimme nähdä joskus unta. Saattaa olla öitä, jolloin odotat unen tuloa kelloon katsoen vaikka viisi minuuttia: sitten pimeni. Kun havaitset ärsykkeen (esim herätyskellon), sinä aktivoidut ja ajatustoimintasi käynnistyy.
Eli tuolla filosofialla, olemmeko olemassa silloin kun nukumme? Fyysisesti olemme olemassa, mutta entä onko meidän oletettu minuus olemassa? Onko minuus fyysistä (aivoissa aivosolut) vai onko olemassa henkinen minuus eli sielu?
Mielestäni sielua ei ole olemassa. Jos se olisi olemassa, se olisi pystytty havaitsemaan koska sielun on pystyttävä vaikuttamaan tähän maailmaan, jotta se voisi ohjata meidän ruumista. Ja jos se pystyy olemaan vaikutuksissa tähän maailmaan, sen toiminta voidaan silloin myös havaita. Sen olemassaoloa ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan.
Epäilen vahvasti että kaikki minuus on vain aivoissa - aivosolut vaihtavat sähkösignaaleja keskenään. Nukkumaan mennessä aivot sammuttavat ajatustoiminan ja siksi ei pysty ajattelemaan nukkuessa - vain aivojen automaattiset toiminnot jäävät päälle. Yöllä aivot eivät kuitenkaan ole aivan pimeinä, vaan ne järjestelevät päivällä käytyjä kokemuksia läpi. Ihmisen persoonaa, minuutta, voidaan muuttaa esimerkiksi lobotomialla, josta sattuineista syistä on saatavilla runsaastikin koeaineistoa.
Eli minulla on vahva syy epäillä, että sielua ei ole olemassa. Toki, jos joku pystyy todistamaan/päättelemään päinvastoin, voisi olla kiva lukea sitä :)
Kun ihminen menee nukkumaan, täytyy ajattelevien aivojen sammua, jotta uni voi alkaa. Eli emme ajattele unen aikana, mutta voimme nähdä joskus unta. Saattaa olla öitä, jolloin odotat unen tuloa kelloon katsoen vaikka viisi minuuttia: sitten pimeni. Kun havaitset ärsykkeen (esim herätyskellon), sinä aktivoidut ja ajatustoimintasi käynnistyy.
Eli tuolla filosofialla, olemmeko olemassa silloin kun nukumme? Fyysisesti olemme olemassa, mutta entä onko meidän oletettu minuus olemassa? Onko minuus fyysistä (aivoissa aivosolut) vai onko olemassa henkinen minuus eli sielu?
Mielestäni sielua ei ole olemassa. Jos se olisi olemassa, se olisi pystytty havaitsemaan koska sielun on pystyttävä vaikuttamaan tähän maailmaan, jotta se voisi ohjata meidän ruumista. Ja jos se pystyy olemaan vaikutuksissa tähän maailmaan, sen toiminta voidaan silloin myös havaita. Sen olemassaoloa ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan.
Epäilen vahvasti että kaikki minuus on vain aivoissa - aivosolut vaihtavat sähkösignaaleja keskenään. Nukkumaan mennessä aivot sammuttavat ajatustoiminan ja siksi ei pysty ajattelemaan nukkuessa - vain aivojen automaattiset toiminnot jäävät päälle. Yöllä aivot eivät kuitenkaan ole aivan pimeinä, vaan ne järjestelevät päivällä käytyjä kokemuksia läpi. Ihmisen persoonaa, minuutta, voidaan muuttaa esimerkiksi lobotomialla, josta sattuineista syistä on saatavilla runsaastikin koeaineistoa.
Eli minulla on vahva syy epäillä, että sielua ei ole olemassa. Toki, jos joku pystyy todistamaan/päättelemään päinvastoin, voisi olla kiva lukea sitä :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos avaat suusi ja sanot A, kaikki kuulevat että sanoit A. Jos päähäsi kiskotaan öpauttia 10 myssyä päällekkäin ja vaikka sanko vielä siihen päällimmäiseksi ja sitten sanot A ja kukaan ei kuule mitään, tarkoittaako se sitä että et sanonut mitään ja oikeastaan sinua ei ole edes olemassakaan?
Jotkut ovat sitä mieltä että fyysinen materia on niin tiivistä ja karkeaa ettei sieltä pahemmin pääse mikään henki tai sielu läpi. Toisaalta jotkut ovat sitä mieltä että juuri se että me päivällä liikutamme kehoamme ja teemme kaikenlaista on todiste siitä että _jokin_ elävöittää kehon, ja yöllä kun tietoisuus on sammunut se tarkoittaa sitä että _jokin_ on poistunut kehosta.
Koska olen kokenut joitakin lucid-unia joissa olen normaali oma itseni, enkä esim. vaihda sukupuolta kuten tavallisissa unissani usein teen, olen tottunut siihen että on olemassa mitä erilaisimpia tietoisuudentiloja. Johtuvatko ne kaikki aivoista? Miksi aivoilla olisi tarve järjestellä kaikkea kokemaansa, eikö se riittäisi että ihminen on täysin sammuksissa leponsa aikana?
Sitäpaitsi jos unessa näkee jotain niin outoa ettei ole eläissään sellaista nähnyt (niin kuin olevan varsinkin lucid-unissa nähnyt), niin miten ihmeessä ne voivat olla lähtöisin omasta tietoisuudesta tai varsinkaan siitä "mitä on koettu"? Eläissäni en ole myöskään onnistunut levitoimaan, mutta unissa tätä voi tapahtua. Mistä aivot saavat yön aikana yhtäkkiä päähänsä että heureka, mehän voidaan kuvitella ja toteuttaa unessa leijumiskokemus - kun sille ei ole mitään konkreettista pohjaa elämästä?
Sielun olemassaoloa, mieluummin sanoisin ehkä: tietoisuuden, olemassoloa miettiessä kannattaa heti ensimmäiseksi unohtaa kaikki uskonnot ja lahkolaisuudet. Ymmärrän hyvin sellaista että kun on tympiintynyt kaikkiin uskontoihin ja varsinkin niiden vaatimukseen uskoa että silloin tulee suorastaan allergiseksi koko sille mahdollisuudelle että olisi olemassa jotain mitä ei fyysisin aistein aistita. Itse olen hyvin kiinnostunut sellaisesta mahdollisuudesta että tietoisuus piilisi jossain hiukkastasolla, kvanttien seassa tms. ja yhtyisi atomien muodostamaan materiakehoon aina joksikin aikaa saadakseen tietynlaisia kokemuksia.
Olemassaoloa lähdin pohtimaan ihan omasta näkökulmasta, eli omasta ajattelusta. Ja siltä pohjalta, mitä voidaan tietää. Jos tähän lisätään spekuloinnit uskonnoista, mahdollisuuksia tulee liikaa ja ne on mahdoton selittää (tietyistä syistä). Nukkuessani varmasti näyttää muille että en sano mitään, eivätkä he kuule, jos jotain unta näen. Minulle nukkuminen on kuitenkin ihan sellaista, että menen nukkumaan ja puf- pimeni. Sitten herään aamulla joku auringonnousuun tai herätyskelloon. En ainakaan pysty ajattelemaan nukkuessa, ajatellessani olen aina hereillä.
Aivoille se ei riitä että ollaan aivan sammuksissa. Tai siis aivot haluaa, että ajatteleva osa on sammuksissa että voidaan nukkua. Aivoilla on tarve järjestellä asioita esim muistamisen helpottamiseksi. Pitkien valvomisjaksojen jälkeen voi tulla mikrounia, jolloin näytät olevan hereillä mutta voit nukkua - etkä edes itse huomaa sitä. Mikrounet ovat erityisen vaarallisia ajaessa ja siitä tulee tietääkseni väsyneen ihmisen vastaavuus promillen humalassa olevaan ihmiseen suorituskyvyssä ja tarkkuudessa.
Aivoilla on eri alueita, jotka säätelevät eri toimintoja. Unessakävelyyn on esitetty, että aivojen tietoa arvosteleva etuosa on poissa päältä ja liikettä hallitseva keskiosa on päällä. Liiketta hallitseva osa käsittelee myös tiedon silloin - omalla tavallaan ja unissakävely toimisi näin. Unissakävelyssä en ainakaan itse ole ajatellut, vaikka olenkin siirtynyt eri paikkaan. Yhtäkkiä vain herännyt ja havahtunut että missäs olen :)
Esittämässäsi tapauksessa aivot myös sammuttavat ajattelun nukkumisen ajaksi, mutta /jokin/ poistuisi silloin ruumiista palatakseen sinne uudelleen heräämisen hetkellä. Mutta jos tuo oletus kuitenkin on sillä pohjalla että jotain poistuu ruumiista; onko hiukkasia sitten monta vai onko vain yksi hiukkanen/persoona? Tuo, että jokin poistuu ja liittyy ruumiiseen monimutkaistaa asiaa siinä, että mikä on sitten aivojen toimialue ja onko tämä liittyjä kykenevä omaan tietoisuuteen vai toimiiko se vain aivojen kanssa tietoisena eliönä?
Voisihan se olla kiinnostavaa, jos löytyisi tietoisuuden ulottuvuus tai hiukkanen. Se ehkä avaisi mahdollisuuksia herättää kuolleista? Mutta tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tietoisuus on vain aivosolujen välinen asia. Aivot voidaan sammuttaa, jolloin tietoisuus lakkaa - jos tietoisuus määritellään ajatteluna. Aivoja voidaan häiritä, jolloin voidaan saada "vääriä" havaintoja (mm. huumausaineet, sähköärsykkeet). Kvanttinäkemys oli hyvin mielenkiintoinen, pitää tutkailla lisää sen mahdollisuuksista.
Nykyinen näkemykseni on maallinen ja kiillottamaton: olemme kaikessa yksinkertaisuudessa vain kasa järjestyneitä, keskenään keskustelevia hermosoluja.
Sanonta ajattelen olen olemassa, vain käsite jota voidaan tulkita monella lailla, mutta filosohvit eivät ole tulkinneet sitä mitenkään, vaan käyttävät sitä vain pelkkänä sanontana.
Niinpä haluan vähän konkretisoita tuota sanontaa
Se tarkoittaa sitä, että,kun ihminen oppi puhutun kielen mukaisesti ajattelemaan,niin ihmisen psykologisella
alueella loi keskuksen, ajattelijan, egon, sielun, ja niin ajaton mieli joutui tämän ajattelijan synnyttämään aikaan sidotuksi.
Näin syntyi yksilöllisyyden harha joka hallitsee ihmistä, jo aatamin sukukunnan ajoista lähtien.
Aatami ja Eeva eivät olleet yksilöitä vaan olivat senaikaista ihmissukua, ja yksilöitä heistä tuli, kun yksilöllisyys syntyi, kun sielu muodostui
Mielemme perusta on kuitenkin ajaton elämä, joka pitää meidät elossa eliaikanamme, mutta ajattelija hallitsee meitä elinaikanamme, ja koska se on aikaa niin se on myös syyn ja seurauksen lain alainen ja voi kuoltuamme jatkaa noita syitä ja seurauksia, tulevissa elämissä.
Sillä ei kuitenkaan ole ikuista elämää, sillä se kuitenkin päättyy kun syyt ja seuraukset on loppuunkäyty
Siihen on olemassa myös oikopolku jolla voidaan nopettaa tuota prosessia, ja se tarkoittaa, että ymmärrämme omakohtaisesti tuon asian alusta lähtien, ja kun tuo tapahtuu, niin pääsee ajaton elämä,kaiken lähde, sydänmeemme
En ole itsekään kiteyttänyt mihinkään "lopulliseen" muotoon omia ajatuksiani olemassaolon suhteen, mietiskelen vain kulloinkin asiat uusiksi siltä pohjalta kuin kulloinkin tuntuu hyvältä. Jonkinlaista kaavamaisuutta ajattelussani tietenkin on, ja se kaava voidaan käsittää katsomukseksi, omassa tapauksessani uskoksi reinkarnaatioon. Kaiketi sen vuoksi minua ei niin kiinnosta voiko sieluttoman kehon herättää uudelleen eloon, koska ainahan voi kytkeytyä uuteen kehoon. Toisaalta: herätämmekö sieluttoman kehon eloon jokaikinen aamu? Onko ruumiilla jonkinlaista residuaalitietoisuutta niin että se ilman sielua voi kehitellä sekavia uniaan yön aikana, vai ovatko unet sekasotku joka muodostuu kun sielu palaa kehoon ja tuo mukanaan jotain niin käsittämätöntä informaatiota että kokonaisuus (keho/mieli/sielu) ei sitä käsitä ja täten jää vain jotain merkillisiä "unia" mieleen. En myöskään pitäisi mahdottomana etteikö sielu ramppaisi eestaas koko yön ajan eli välillä olisi enemmän kiinni kehossa ja välillä vähemmän. Jotkut puhuvat hopealangasta; olen joskus miettinyt olisiko sielu kuin purukumia joka on tarrautunut kehoon (tai keho siihen), ja välillä tulee osittainen irtoaminen jossa sielu lähtee venymään omaan suuntaansa mutta paukahtaa sitten lopulta taas takaisin kehoon kiinni. Tämä äkkipaluu selittäisi sellaiset hätkähdykset joita ainakin itse joskus öisin koen jos olen nukahtanut ja yhtäkkiä herään.
Jos sielu seikkailee jossakin aivan omassa taajuudellaan joka on olemassa fyysisen maailman ohella ja/tai siitä riippumatta, miksemme sitten muista muuta kuin sekavia "unia"? Ehkä se todellisuus sillä sielullisella tasolla tai taajuudella on vain niin kertakaikkisen käsittämätön.
Oikeastaan vasta tässä ketjussa tulin ajatelleeksi että minähän tosiaan _ajattelen_ kun näen lucid-unia. Tavallisissa unissa en pysty tekemään minkäänlaisia tietoisia päätöksiä, vaan idiootin tavoin ajaudun vain tilanteesta tilanteeseen enkä mahda millekään mitään. Joskus tulee suoranainen raivotila unessa että miksi minun pitää nähdä näin rasittavaa unta. Joskus tuo ärtymys on johtanut siihen että tulee unessa tietoiseksi ja tajuaa että voi lähteä liikkeelle katsastamaan muita tienoita. Tai jopa vaihtaa unta. On käsittääkseni ihmisiä jotka unissaan pystyvät lähes mihin tahansa aina kun alkavat nähdä lucid-unta (jota itse nimitän tietoiseksi uneksi). Mutta yhdenkään en tiedä pystyneen unestaan käsin vaikuttamaan tähän fyysiseen maailmaan, joten lopullinen todiste siitä että uni olisikin kehosta irronneen sielun liikettä jossain muualla jää täten löytämättä.
Jokatapauksessa kai se että miksi itse jaksan itse uskoa tietoisuuden olemassaoloon kehosta riippumattomana olentona johtuu siitä että uskon tosiaan että materiaalinen maailmankaikkeus on niin raskas, tiheä ja uuvuttava ettei tänne noin vaan pääse läpi mitään matskua "jostain muualta". Sen vuoksi tämä tuntuu niin todelliselta ja sen vuoksi samaistamme tietoisuutemme aivoihimme ja oletamme että se on kehomme sivutuote. Fyysisessä kehossa oleminen on kuin rönöttäisi siirapissa tai suossa, ei siitä noin vaan poistuta. Tai paremminkin: ei poistuta ja palata _tietoisena_. Jotkut harvat pystyvät olemaan tietoisia ilman kehoakin, uskon minä. Se että joskus näen tietoisia unia ei mielestäni ole tästä todiste, mutta katsoisin että se on askel sinnepäin.
Onko tietoisuus yksi partikkeli vai onko se useita hiukkasia... Kuka tietää. Jotkut uskovat että onkin vain yksi ainoa tietoisuus jossa me kaikki elävät olennot olemme eräänlaisia näyttöpäätteitä; tietoisuus onkin kuin Internet eli yksi kokonaisuus josta näkyy satunnaisia sirpaleita siellä täällä, yksi sirpale per yksi olio. Kuolemassa sitten vaan se yksi näyttöpääte sammahtaa, mutta ei netti minnekään katoa.
Aivot ovat mielemme työväline, ja toimiakseen ne vaativat järjestystä, ja jos emme tiedosta pävän tapahtumia, tarpeeksi syvällisesti, niin aivot pyrkivät, unessa yön aikana saamaan tuon järjestyksen aikaan.
Kun ne joutuvat työskentelemään yölläkin, niin ne eivät saa tarpeeksi lepoa,niin ne eivät pysty työskentelemään täydellä teholla
Jos mieli ei tiedosta kaikkia tapahtumia, niin aivot sen kyllä tekevät, ja sitä esim. mainostajat käyttävät menestyksellisesti hyväkseen.
Jos näemme paljon unia, ja ne ovat sekavia ja painajaismaisia, niin se on merkki siitä, että emme ole tiedostaneet kunnolla, ja aivot joutuvat hakemaan järjestystä unessa.
Jos olisimme joka päivä tietoisia siitäkään, että emme tiedosta, niin sekin jo auttaa, mutta jos kävisimme joka päivä, päivän tapahtumat läpi, niin ,että huomaisimme,mitä me emme ole kunnolla tiedostaneet.
Kun tietoisuudemme on täydellistä, niin unimaailma muuttuu täydellisesti, niin että unimaailma on samanlainen kuin päivämaailmamme, emmekä välttämättä näe unia laisinkaan, ja jos näemme, niin ne evät ole sekavia,eikä panajaisunia laisinkaan
Kyllä, Niin näyttäisi olevan. Tääkin on kummiskin jännä juttu, että me ollan synnytty tänne ja eletään tällaisessa todellisuudessa, jonka näemme ympärillämme.
Mikä on olemassa kun ajattelee? Ajattelija sen tarkkaileva taustatietoisuus (mielenpohja). Tämä ajatukseton tietoisuus on ajatusta korkeammalla.
Koen olevani hereillä nukkuessani. Ajatukseni toimivat 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ympäri. Kun muistatte olevanne olemassa ja ajattelevanne myös nukkuessanne, niin monet asiat selviävät itsestään. Mutta sekään ei ole olemassaolo, sillä olemassaolo on päivällistä ja yöllistä unitilaa korkeammalla. Ajaton, ilman unta ja ajatusta.
Kun unessa tulee tietoiseksi, niin voi alkaa meditoimaan siellä. Silloin voi saavuttaa helposti tarkkailevan tietoisuuden, koska fyysistä kroppaa ei ole tiellä.
Itse ajattelen että ihmisen aistit pettävät, ja jokainen ihminen näkee maailman erinäköisenä, jopa väritkin, koska maailmahan on jokaisen ihmisen pään sisällä. "Minä näen sinut, mutta en voi tietää ollenkaan millaisena sinä näet minut, ja onko sinua edes olemassa". Mistä voin tietää vaikka maailma olisi vain oman pääni sisällä... Kaikki muut ihmiset vain sinua varten? Tai muita ihmisiä ei olisi ollenkaan olemassa... Sinut laitettu yksin "tietokonepelin sisälle".
Tuntuupa joku hallitsevan ajatuksiakin. Esimerkkeinä kymmenkunta
sivupersoonaa jotka ottavat käskyvallan ihmisessä.
Mikä niistä on " ajattelen olenpa siis olemassa."
Mikä lienee myös virtuaalitodellisuutta ja oikeaa.
Ja mikä lienee virtuaalin erotus todellisesta.
Onko ympäristö se mitä ns. aistien välityksellä väitetään todelliseski.
Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi. [Matt. 17:20 ]