Demareiden presidenttiehdokkaaksi Dosentti Bäckman

Ehdotan seuraavaksi Demareiden seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi Dosentti Bäckmannia, sillä on vielä vanhat arvot tallella, mikä on meidän monelta politiikolta unohtunut, suuri kunnoitus itä naapuria kohtaan ja pienen heikon ihmisen asialla, niin kuin puolusti tätä naista jolta oli lapsi kaapattu, Bäckmanni pitäis olla 1 ehdokas.

Ja hyvää Joulua Varma Kostolle, se on niin hyvä että pistät porvarille luun kurkkuun , arvostan sinun suurta viisauttasi.

Kyllä meidän pitää olla itään kallellaan niin kuin ennen vanhaan, luulen että nöyristely kannattaa pitkällä juoksulla, eikä mennä populismiin niin kuin meidän nykyiset kähmijä pyrkyri politiikot.
12158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kuten muitakaan demareita ei ikinä pitäisi päästää presidentin paikalle johan se koivistolainen ja sahtivaaari ja nyt halonen ovat näyttäneet mitä demari pressat saavat aikaan eivät yhtään mitään muuta kuin kaaoksen! Matti Vanhanen on oikea presidentti suomelle ja suomen kansalle kansa tarvii jämäkän johtajan eikä kapitalisti sikoja

Äänestä

Sossu pressat ei osaa muuta kuin oman puolueen jäseniä nimittää virkoihin,siksi kansa vaatii pressalta valtaa pois.

Äänestä
  • Sossut tuskin tarvitsevat ketään ehdokasta presidentinvaaleihin, kun sossarista EI enää tule tasavallan presidenttiä tähän maahan. Jätetään vuoden 2012 presidenttikisa suosiolla porvaripuolueiden väliseksi mittelöksi, niin ollaan suurinpiirtein oikeilla jäljillä.
    Vuoteen 20212 mennessä kuluneet 5 presidenttikautta (eli yhteensä 30 vuotta !!!!) sossaripresidentin johdolla ovat olleet presidentti-instituution järjestestelmällistä alasajon ja kuihduttamisen kautta. Eipä olisi uskonut 1980 -luvun alussa, kun saatiin Mauno Koivisto tasavallan presidentiksi suurin toivein - muka uusia tuulia tuomaan - järkyttävän pitkän UKK-kauden ( 25 vuotta, yök !) jälkeen. Koivisto vielä menetteli, Ahtisaari teki presidentintehtävistä show-miehen hommaa ja - Halonen - no, eipä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun katsoo näitä nykyisen TP:n tempauksia. Onneksi se kohta loppuu. Enää runsaat kaksi (2) vuotta ja demarien presidenttiys on ohi, ohi, ohi, ohi, ohi......

    Äänestä

Toverit! Ehdotan seuraavaksi presidentiksi Piia Viitasta hän jos kuka on oikea Nainen
tehtävään. Ja ehdottomasti meidän parasta ainesta.

Äänestä
  • Kyllä pitää olla vanha kantasempi, mitä tuollaisella melkein kokoomus populistilla tekee, eikös se ole hiukan tyhmäkin, eikä päöivääkään tehnyt oikeaa duunia

    Äänestä

Nyt pitää lopettaa tämä pikkukokoomus leikki, ja siirtyä 20 astetta vasempaan, meidän puolueessa ei ole enään kuin populisteja ja pikkukokoomuslaisia, olen samaa mieltä että vanhanliiton touhut takaisin, tai porvarit nylkee meidät

Äänestä

  • Ei ole niin länsimielinen, ja ajatukset on vanhanliiton mukaisia, paras ehdokas SDPlle

    Äänestä

Dosentti Bäckman. Hänellä olisi karismaa ja kuuluva ääni.

Äänestä

Pitkään politiikkaa seuranneena olen sitä mieltä että JAAKONSAARI olisi jo jatkuvuudenkin kannalta paras demareitten ehdokas presidentiksi.
Idänsuhteiden hoito on pääilmansuunta noissa tehtävissä joten Jaakonsaari ja Puuttin myöhemmin sopisivat kun nakutettu samaan potrettiin ja pöytiin.
Siispä kaikki me demarit tukemaan JAAKONSAAREN ehdokkuutta.

Äänestä
  • Populisti ja liian porvari, Jaakonsaari vois olla vaikka kokoomuksessa, samanlaiset ajatusmailmat, mummo kerää vain eläkerahoja, pitää olla enemmän vasemmistolainen, eikä mikään pikkuporvari

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhat ajat kunniaan kirjoitti:

Ehdotan seuraavaksi Demareiden seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi Dosentti Bäckmannia, sillä on vielä vanhat arvot tallella, mikä on meidän monelta politiikolta unohtunut, suuri kunnoitus itä naapuria kohtaan ja pienen heikon ihmisen asialla, niin kuin puolusti tätä naista jolta oli lapsi kaapattu, Bäckmanni pitäis olla 1 ehdokas.

Ja hyvää Joulua Varma Kostolle, se on niin hyvä että pistät porvarille luun kurkkuun , arvostan sinun suurta viisauttasi.

Kyllä meidän pitää olla itään kallellaan niin kuin ennen vanhaan, luulen että nöyristely kannattaa pitkällä juoksulla, eikä mennä populismiin niin kuin meidän nykyiset kähmijä pyrkyri politiikot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu