Hei!
Onko muilla kokemusta anopin kanssa asumisesta? Hyviä, huonoja kokemuksia? Itse muutin maalle mieheni kotiin noin reilu vuosi sitten, jossa asuu myös hänen äitinsä. Asuminen näin on tilapäistä, mutta kyllä välillä ottaa hermoon ja pahasti. Ja muuttaessani kuvittelin, että anoppi muuttais muualle paljon nopeammin, mutta olosuhteiden pakosta on menty jo näin pitkään. Nyt on sentään valoa tunnelin päässä...
Anoppi on kyllä ihan jees ihmisenä, mitä nyt kahden sukupolven naiset ovat omaksuneet erilaisen tyylin tehdä asioita. Mutta se oma tila!! Huh huh kun välillä tuntuu, että tukehtuu!!! Onneksi mies ymmärtää ja hänkin toivoo, että jäisimme kahden taloon asumaan ja perustaisimme sen oman ydinperheen. Ei ole mikään äidinpoika vaikka äitinsä parasta hänkin ajattelee..
Itse kaipaisin kovasti omaa tilaa toteuttaa itseäni esim. puutarhassa, sisustuksessa ja yleensäkin kotiaskareissa. Itsekkyyttäkö, kärsimättömyyttäkö? Tuntuu, että minä elän vähän niinkuin puolittain, jotkut tarpeet on vain täytynyt unohtaa hetkeksi. Ja toki parisuhdekin kaipaisi välillä sitä kaksinoloa, toki on päiviä, jolloin anoppi on pois, mutta en minä niitä päiviä valitse. En voi esim. suunnitella kahdenkeskistä romanttista ateriaa, kun en tiedä ollaanko kahdestaan vai ei. Kerran anoppi tuli miesystävänsä kanssa kesken meidän kynttiläillallisen... Kyllä kai he tajus mitä pääsi tapahtumaan, mutta myöhäistä!!
No nyt kun anopin muutto on ajankohtainen tai ainakin tosi lähellä, anoppi suhtautuu minuun jotenkin viileästi tai ylimielisesti. Omaa pahaa oloa kenties, kuka tietää. Mutta jotenkin tuntuu, että hän on katkera siitä, että hän joutuu muuttamaan minun takiani, vaikka ei sitä ääneen sanokaan.
Pahin pelkoni on se, että hän tulee jatkossakin hallitsemaan kotiamme tavalla tai toisella. Tuleeko kylään kutsumatta tms. Talohan jää edelleen hänen osaomistukseen toistaiseksi. Miten ihmeessä rajan voi vetää, pilaamatta välejä?? Voihan olla että kaikki sujuu hyvin, mutta epäilen...
Tällä hetkellä olen tosi väsynyt tähän tilanteeseen, onneksi päivisin olen töissä ja hyviä harrastuksia on iltaisin. En olis uskonut, että koti tulee olemaan paikka missä ei halua olla. Kun en edes tiedä tunnenko sitä vielä kodikseni, enhän ole voinut laittaa sitä mieleni mukaan jne. Ilman kärsivällistä ihanaa miestä en olisi jaksanut käydä moista läpi.
Se miksi halusin kirjoittaa kokemuksiani.. tämä on kai pieni varoitus niille, jotka edes harkitsee vastaavaa. En suosittele, vaikka anoppi olisi kuinka kiva ja mukava tahansa!!! Itse olen sen verran itsenäinen ihminen, että ei sovi ainakaan minulle. En ole katkera anopille, vaan olosuhteille. Toivon, että minun ja anoppini välit säilyy, nyt vain tunnelma on kireä syystä tai toisesta. Kertokaahan omia kokemuksianne vai läytyykö muita "kummajaisia". Itse ainakin kerron vähän häpeillen, että anoppi asuu saman katon alla...
asuminen anopin kanssa
14
4677
Vastaukset
- kys
"jää edelleen hänen osaomistukseen toistaiseksi."
MIKSI IHMEESSÄ? Anteeksi kun huudan, mutta tollasesta ei hyvä seuraa. Jotain riitaa syntyy aina omaisuudesta, kun ilmankin voi syntyä. Hyi kauhistus sentään, en ikinä haluaisi asua toisen osaksi omistamassa talossa. - Saman kokenut
Kokemuksesta voin kertoa sinulle että sitä omaa rauhaa ei varmasti tule vieläkään vaikka hän muuttaisikin pois. koska anoppi on vielä osakaskin taloon. Sinuna en alkaisi asumaan siinä talossa.
Minulla on katkeria muistoja samanlaisesta asumisesta enkä ikinä voi antaa näin jälkeen päin itselleni anteeksi sitä, miksi siihen suostuin. Anoppi tuli saunaan joka lauantai-ilta ihan niinkuin kotiinsa. Kun puhui talosta niin sanoi aina että tämä meidän koti, vaikka asui omassa osakkeessa. Ja varsinkin minun kuullen oikein korotti ääntään kun "omasta kodista" puhui.
Jos anoppi on suostunut myymään, luopumaan tai miten vain talosta, niin ehdotan ilman muuta että omistuspapereissakaan ei lue hänen nimeään.
Toivotan sinulle ja miehellesi mukavia ja rauhallisia kynttiläillallisia. - minullakin on kokemuksia
Avioiduimme 30 kymppisenä ja mieheni on eronneen äidin ainoa poika. Muutimme asumaan mieheni äidin pojalleen lahjoittamaan läpimätään vanhaan puutaloon, jonka olemme nyt näiden yli 20 vuoden aikana kunnostaneet. Lahjoitukseen kuului, että anopilleni kunnostettiin eräs pihapiirissä ollut rakennus vapaa-ajan asunnoksi. Menimme syksyllä naimisiin ja koko sen talven ja seuraavan kesän, jolloin anopin mökki saatiin kuntoon, anoppini saapui meille viikonlopun viettoon ilamn että edes tiesin siitä etukäteen. Anoppini kutsui myös sukulaisiaan meille, siis meidän kotiimme. Mieheni kanssa hän ehkä sopi siitä, tai ilmoitti tulostaan, en ole koskaan saanut sitä selville. No, mökki valmistui aikanaan ja anoppi muutti siihen. Mökki sijaitsee samassa pihpiirissä meidän kotimme kanssa. Noin vuoden kuluttua hän sairastui ja jäi eläkkeelle mikä tarkoitti sitä, että hän muutti toukokuussa kaupungista mökkiinsä ja syyskuussa pois. Anoppini oli oikea primadonna, ensimmäisenä vastaanottamassa meidän vieraitamme ja alkuvuosina itseoikeutettu vieras meillä aina kuin meillä oli vieraita. En pitänyt koskaan anopistani, olimme liian erilaisia ja olisin halunnut, että me olisimme olleet mieheni kanssa oma perhe. Myöhemmin saimme kaksi lasta ja anopin läsnäolo sen kuin lisääntyi. Kuvioon kuului vielä se, että naapuritontilla asui anopin sisar aikamiespoikansa kanssa kaiket kesät. Mieheni, anoppini, sisar ja poika olivat oma ryhmäsä, joka istui lähes joka ilta jomman kumman luona ( ei kylläkään juopotellen) ja minä tunsin itseni ulkopuoliseksi. Mieheni ei ole koskaan ymmärtänyt minua tässä asiassa . syyttänyt minua vain erakoksi. Vaikka kaikki anoppini tunteneet pitivät häntä vaikeana ihmisenä, minä olin hänelle maalaistyttö, nainen joka vei hänen poikansa. Voit varmaan arvata, että en suuremmin rakasta mieheni sukua. Tapaan vain pakosta. Kuvioon kuului vielä kolmas sisar, hieno kaupunkilaisrouva, joka vieraili meillä lähinnä arvostelemassa sitä mitä olimme saaneet aikaan. Paikka oli aivan kauhea. oikea häpeäpilkku, mutta nyt se kukoistaa. Joten , ohjeeni on, älä suostu mihinkään yhteisomistusjuttuihin, älkää asuko yhdessä jos tuntuu siltä, ettei oikein suju. Syy voi olla mikä tahansa. Muista, että sinulla on vain yksi elämä , itse olin hiljaa ja kadun sitä nyt. Jos suostuu kynnysmatoksi, sitä saa olla aina. Onnea matkaan
- voi kauhistus
Sydämeni oikein tuntui paisuvan ja aloin itkeä kun luin kertomuksesi. Eihän tämä varmaan lohduta mutta tiedät kuitenkin että on ymmärtäjiä.
Itselläni on pari sellaista tunkeilevaa sukulaista, ja olen oikein mielissäni kun asumme niin kaukana etteivät he voi "poikkeilla" miten sattuu. Yksi on sellainenkin joka menee aivan vieraitten ihmistenkin kaapit tarkastamaan ja vähän varasteleekin. huh sellaisia pölhökustaita.
Vielä rasittavampaa on ellei oma puoliso oikein ymmärrä... Oletko nyt päässyt irti siitä tilanteesta? - minullakin on kokemuksia
voi kauhistus kirjoitti:
Sydämeni oikein tuntui paisuvan ja aloin itkeä kun luin kertomuksesi. Eihän tämä varmaan lohduta mutta tiedät kuitenkin että on ymmärtäjiä.
Itselläni on pari sellaista tunkeilevaa sukulaista, ja olen oikein mielissäni kun asumme niin kaukana etteivät he voi "poikkeilla" miten sattuu. Yksi on sellainenkin joka menee aivan vieraitten ihmistenkin kaapit tarkastamaan ja vähän varasteleekin. huh sellaisia pölhökustaita.
Vielä rasittavampaa on ellei oma puoliso oikein ymmärrä... Oletko nyt päässyt irti siitä tilanteesta?Anoppini kuoli kuusi vuotta sitten. Olen yrittänyt kertoa kokemuksistani miehelleni, mutta hän on täysin välinpitämätön sen suhteen. Hänestä edelleenkin minun olisi pitänyt ymmärtää ja että lähtökohtaisesti minun asenteeni on ollut väärä. Voi olla niinkin, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus myös päättää miten me elämme. Anoppini oli kolmas pyörä, joka jumaloi poikaansa. Voin sanoa, että en arvosta miestäni enkä tiedä haluanko jatkaa elämääni hänen kanssaan loputtomiin.
- Ohi on
Tulin 30-vuotiaana miniäksi maataloon. Anoppi ja appiukko asuivat saman katon alla. Mieheni kuitenkin omisti talon. Minulla oli työpaikka onneksi muualla, sain päivät kulumaan ja sain tavata muita ihmisiä. Koskaan anoppi ei antanut minulle mitään emannän tehtäviä/oikeuksia. Vaikka hän oli hyvin ystävällinen ja auttavainenkin koko ajan, eikä mitään riitaa hänen kanssaan koskaan ollut, hän kuitenkin hoiti itse talouden, puutarhan, sisustusasiat jne. Minä olin kuin jokin vuokralainen talossa. Mihinkään asiaan ei kysytty mielipidettäni. Hän hoiteli kaiken itse. Kahdessa huoneessa saimmne mieheni kanssa asustella ja sisisustaa sen itse. Kuitenkin esim. keittiö oli hänen aluettaan. Ison talon matot, liinat ja verhot hän valitsi itse.
Minustakin alkoi jotenkin olla noloa kertoa tuttaville, että asutaan samassa talossa. Vieraita en viitsinyt kutsua. Sen sijaan appivanhemmat käyttivät omia vieraitaan talossa viikkojenkin vierailuilla miten halusivat.
Anoppi kuoli 3 vuotta sitten. Ajattelin silloin, että nyt kai voin tarttua emännän tehtäviin. Mutta ei, appiukko joka silloin oli jo 76-vuotias ilmoitti minulle, että hän hoitaa nyt ne hommat talossa mitä anoppi teki. Onneksi sain itse hoitaa kuitenkin oman ruuan valmistuksen. Appiukko kuitenkin änkesi koko ajan keittiöön hoitelemaan asioitaan. Koko ajan oli tunne, että piti päästä pian pois hänen jaloistaan. Puutarhan hän hoiti itse. Hankki pöytäliinat jne. esim. tuvan pöydälle, vaikkei ymmärtänyt sisustuksesta ja taloustöistä mitään. Koko talo alkoi näyttää karmealle, oli jos jonkin näköistä mattoa ja liinaa sikinsokin. No nyt viikko sitten hän onneksi kuoli. Vielä on hautajaiset edessä. Kuitenkin olen jo suunnitellut mitä uudistuksia alan sen jälkeen tehdä. On ollut vuosien varrella aikaa miettiä asioita valmiiksi. Onneksi on ollut aina oma työ muualla ja omaa rahaa käytettävissä.
Mutta jos nyt saisin valita uudelleen, en samaan enää lähtisi. Odotan kuitenkin, että saataisiin nyt tehdä omassa (mieheni) talossa niinkuin itse parhaaksi nähdään.- Onneksi
On sinulla ollut kestämistä! Varmasti ihanaa kun vihdoin pääsette omaan rauhaan. Tuskin pysyn kuvittelemaan kärsimystäsi tod.näk. vanhanaikaisesti sisustetussa kodissanne, jossa anoppi on päällepäsmärinä. Nyt sinulla alkaa ihana uusi elämä!
- kärsimätön
Kuinka ihmeessä kestit noin kauan, tilanteesi tuntuu pahemmalta kuin minun!? Anoppini sentään kuuntelee mielipiteitäni, mutta joskus vain tuntuu siltä että hänen ehdotuksensa vain kuuluu hyväksyä.
Nyt tilanne muuttuu!!! =) Anopille asunto katsottu ja muutto edessä lähiviikkoina. Tuon omistussuhteen en voi muuta kuin katsoa miten käy, perikunta omistaa talon, mutta tulee kyllä jäämään mieheni nimiin ainakin aikanaan.
Jäänpä seuraamaan miten saamme sitä omaa rauhaa jatkossa??? Ilkeä en halua olla, mutta en liian kilttikään. Ja jos olen liian rehellinenkin, niin ei sekään ole hyväksi, on huomattu. Ja miten menee tavaroiden jako ym. Omat tavarat saan onneksi viimeinkin käyttöön. Ehkä maalaan vain piruja seinille, mutta epäilen että kaikki sujuis ilman kyyneleitä...
Mutta kiitos kaikille vastauksista, oli kiva huomata että en ole ainut "kummajainen". Me ollaan vahvoja naisia, jotka on moisen läpi käynyt!
T.kärsimätön (vai kärisvällinenkö kuitenkin kun yli vuoden kestin) - Ohi on
kärsimätön kirjoitti:
Kuinka ihmeessä kestit noin kauan, tilanteesi tuntuu pahemmalta kuin minun!? Anoppini sentään kuuntelee mielipiteitäni, mutta joskus vain tuntuu siltä että hänen ehdotuksensa vain kuuluu hyväksyä.
Nyt tilanne muuttuu!!! =) Anopille asunto katsottu ja muutto edessä lähiviikkoina. Tuon omistussuhteen en voi muuta kuin katsoa miten käy, perikunta omistaa talon, mutta tulee kyllä jäämään mieheni nimiin ainakin aikanaan.
Jäänpä seuraamaan miten saamme sitä omaa rauhaa jatkossa??? Ilkeä en halua olla, mutta en liian kilttikään. Ja jos olen liian rehellinenkin, niin ei sekään ole hyväksi, on huomattu. Ja miten menee tavaroiden jako ym. Omat tavarat saan onneksi viimeinkin käyttöön. Ehkä maalaan vain piruja seinille, mutta epäilen että kaikki sujuis ilman kyyneleitä...
Mutta kiitos kaikille vastauksista, oli kiva huomata että en ole ainut "kummajainen". Me ollaan vahvoja naisia, jotka on moisen läpi käynyt!
T.kärsimätön (vai kärisvällinenkö kuitenkin kun yli vuoden kestin)No olihan siinä kestämistä. Ehkä rakkaus mieheen kuitenkin antoi voimia, silloin kun pahiten tuntui ettei jaksa enää. No mieheni kanssa kyllä rakennettiin omaan rantaan 7 vuotta sitten pieni hirsinen kesämökki. Vaikka mökissä on vain 50 m3, siinä on kuitenkin tupakeittiö, parvi, sauna ja pesutilat. Se helpotti asumista. Kesäisin olimme useita viikkoja tai kuukausia mökillä. Appivanhemmat kyllä tajusivat miksi rantaan mökki laitettiin, ja pysyttelivät poissa sieltä. Mökillä sentään saimme asua kahdestaan. Nyt kyllä on kieltämättä ihana vapauden tunne. Enkä tunne minkäänlaista surua appiukon kuolemasta. Toivottavasti saat pian omat asiasi kuntoon. Epäilen kyllä, että jos miehesi ei taloa omista, niin hänen sukulaisensa puuttuvat talon aisoihin, vaikkeivat siinä enää asuisikaan. Oliskohan meidän kummankin kohdalla kuitenkin vähän niinkin, että meillä on sen verran sisua, että ei olla annettu periksi, eikä myönnetty inhottaville miehen sukulaisille, että tuli tehtyä vikatikku kun miniäksi tultiin. Itselläni tuo kaikki on jokatapuksesa ohi, toivon että pian myös sinun kahdallasi. Onnea.
- miniä
Ohi on kirjoitti:
No olihan siinä kestämistä. Ehkä rakkaus mieheen kuitenkin antoi voimia, silloin kun pahiten tuntui ettei jaksa enää. No mieheni kanssa kyllä rakennettiin omaan rantaan 7 vuotta sitten pieni hirsinen kesämökki. Vaikka mökissä on vain 50 m3, siinä on kuitenkin tupakeittiö, parvi, sauna ja pesutilat. Se helpotti asumista. Kesäisin olimme useita viikkoja tai kuukausia mökillä. Appivanhemmat kyllä tajusivat miksi rantaan mökki laitettiin, ja pysyttelivät poissa sieltä. Mökillä sentään saimme asua kahdestaan. Nyt kyllä on kieltämättä ihana vapauden tunne. Enkä tunne minkäänlaista surua appiukon kuolemasta. Toivottavasti saat pian omat asiasi kuntoon. Epäilen kyllä, että jos miehesi ei taloa omista, niin hänen sukulaisensa puuttuvat talon aisoihin, vaikkeivat siinä enää asuisikaan. Oliskohan meidän kummankin kohdalla kuitenkin vähän niinkin, että meillä on sen verran sisua, että ei olla annettu periksi, eikä myönnetty inhottaville miehen sukulaisille, että tuli tehtyä vikatikku kun miniäksi tultiin. Itselläni tuo kaikki on jokatapuksesa ohi, toivon että pian myös sinun kahdallasi. Onnea.
Kenenkään nuoren naisen ei kannata mennä maaseudulle ja maatilalle miniäksi. Sanon sen kokemuksesta. Siellä menee vähintään mielenterveys. Vielä tänä aikana maalla asuu tosi vanhanaikaisia ja änkyröitä ihmisiä. Miniää ei pidetä minään. Miniä ei saa päättää mistään ja miniä ei tiedä mistään mitään. Jos haluat ei-onnellisen avioliiton, niin mene avioliittoon maanviljelijän kanssa ja vielä niin, että anoppi ja appi asuvat samassa talossa tai lähellä.
Kierrä maatilat kaukaa!
- ei olisi pitänyt
Olen itse kestänyt tässä tilanteessa jo 25 vuotta. 25-vuotiaana tulin maatilan minäksi ja edelleen appivanhemmat ovat voimissaan. Helppoa ei ole ollut ja olen pakannut matkalaukkuni lukemattomat kerrat. Ensin minua piti täällä suuri rakkaus mieheen, sitten en halunnut hajottaa lasten kotia, ja nyt olen liian vanha saamaan enää töitä mistään. Rakkaus mieheeni ei ole kadonnut minnekään, mutta ketään en tällaiseen asmustilanteeseen suosittele menemään.
- ne vuodet ovat ohi
Minulla myös avioliittoa takana 25 vuotta ja anopin kanssa asumista 6 vuotta. Jos ei oltais rakennettu pientä taloa vähän matkan päähän, olisi varmasti tullut ero. Oma asunto on ihan välttämätön, samoin se, että tehdään selvät rajat kotielämälle. Nykyisin en näe anoppia kuin ehkä kerran viikossa ja kaikki tuotantorakennusten ja kotimme avaimet on jouduttu häneltä ottamaan pois kiusanteon takia. Hän on todella hyväkuntoinen myös. Asutteko samassa talossa? Jos asutte, niin muuttakaa pois, se on parempi vaikka olisi kallistakin, koska sopu on arvokkaampaa kuin raha. Appivanhempiin ei ole pakko olla missään yhteyksissä, sukujuhlat vain.
- ei olisi pitänyt
Ei voi pois muuttaa, jos on lypsykarjaa. On asuttava tilalla.
- ne vuodet ovat ohi
Meilläkin oli karjaa, jonka hoidin, mies kävi muualla töissä, rakensimme talon samalle tontille kauemmas, metsää väliin. Ymmärrän tilanteen se on vaikeaa :( Mutta haluan rohkaista kuitenkin, menkää vaikka seurakunnan perheterapiaan puhumaan, meillä se auttoi tekemään päätöksen talosta, vaikka tilanne jatkui sen jälkeen vielä pitkään pahana. Mutta se että asuu erillään auttaa kuitenkin tosi paljon, vaikka velkaa on tänäpäivänä jokaisella tarpeeksi, siitä huolimatta, vaikka pieni mökki, jossa saa olla rauhassa. Meilläkin on pieni talo, siinä kasvoi perhe ja anoppi asuu lähes 300 neliöisessä talossa yksin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi2048284- 424678
Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak282250Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O192148Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.281955Armi Aavikko Malmin hautausmaa
Haudattiinko Armi arkussa Malmin hautausmaalle vai tuhkattiinko hänet? Kuka tietää asiasta oikein?401835Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta771746Haluisin suudella ja huokailla
ja purra kaulaasi ja rakastella sinua. Haluisin puristella rintojasi ja pakaroitasi. Ei sinulla taida olla kuitenkaan ni231746Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt171653Miksi näin?
Miksi vihervassut haluaa maahan porukkaa jonka pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Näin kotoutumi391458