Suomen Turku vahvistaa hyvän uutisen

Suomen Turku vahvistaa hyvän uutisen

Kristillisen tunnustuksen mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, jolloin ihmisen inhimillis-biologinen kolmiyhteys, eli mies-nainen ja yhteinen lapsi rinnastuvat Jumalallis-hengelliseen kolmiyhteyteen, eli Isään, Poikaan, ja Pyhään henkeen. Näin Joulun aikaan meitä jälleen kerran muistutetaankin aina Suomen Turkua myöten noiden kahden kolmiyhteisen todellisuuden kohtaamisesta, eli biologis-inhimillisen ihmisen ja Uusi-testamentillisen Jumalallis-hengellisen Jumalan yhteisestä ihmeestä.

Evankeliumien kertomana ihme on tapahtunut neito Marian kohdussa, joka on kirjoitusten mukaan sikissyt Pyhästä hengestä, eli näin ollen Jeesuksen syntymässä Jumala ja ihminen ovat konkreettisesti kohdanneet ja tulleet näin yhdeksi ja samaksi lihaksi (uudeksi ihmiseksi). Näin Jeesuskin on evankeliumien perusteella todettu perimältään ihmisen pojaksi (Marian pojaksi), että myös Jumalan pojaksi (oikeudellisen aseman omaavaksi Taivaalliseen Isäänsä nähden), eli Jeesus on näin ollen samalla kertaa inhimillis-Jumalallinen ja Jumalallis-inhimillinen, eli ihminen ja Jumala yhdessä ja samassa persoonassa.

Näin Joulun aikaan olemme myös huomanneet, että juhlallisin valtakunnallinen muistutus ja todennus tuosta Betlehemin ihmeestä on joka vuosi annettu myös Suomen Turusta, josta Joulurauhan julistus on kantautunut tänäkin Jouluna perinteisesti kahdella kielellä suomalaisiin koteihin ja mitä moninaisimpiin elämän muotoihin, eli enkelien kielellä sanoen näin: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Myös kettutytöt pääsivät esittämään oman ilmauksensa, suojelupyhimyksensä Jumalan takia.. siis ansiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KH. kirjoitti:

Suomen Turku vahvistaa hyvän uutisen

Kristillisen tunnustuksen mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, jolloin ihmisen inhimillis-biologinen kolmiyhteys, eli mies-nainen ja yhteinen lapsi rinnastuvat Jumalallis-hengelliseen kolmiyhteyteen, eli Isään, Poikaan, ja Pyhään henkeen. Näin Joulun aikaan meitä jälleen kerran muistutetaankin aina Suomen Turkua myöten noiden kahden kolmiyhteisen todellisuuden kohtaamisesta, eli biologis-inhimillisen ihmisen ja Uusi-testamentillisen Jumalallis-hengellisen Jumalan yhteisestä ihmeestä.

Evankeliumien kertomana ihme on tapahtunut neito Marian kohdussa, joka on kirjoitusten mukaan sikissyt Pyhästä hengestä, eli näin ollen Jeesuksen syntymässä Jumala ja ihminen ovat konkreettisesti kohdanneet ja tulleet näin yhdeksi ja samaksi lihaksi (uudeksi ihmiseksi). Näin Jeesuskin on evankeliumien perusteella todettu perimältään ihmisen pojaksi (Marian pojaksi), että myös Jumalan pojaksi (oikeudellisen aseman omaavaksi Taivaalliseen Isäänsä nähden), eli Jeesus on näin ollen samalla kertaa inhimillis-Jumalallinen ja Jumalallis-inhimillinen, eli ihminen ja Jumala yhdessä ja samassa persoonassa.

Näin Joulun aikaan olemme myös huomanneet, että juhlallisin valtakunnallinen muistutus ja todennus tuosta Betlehemin ihmeestä on joka vuosi annettu myös Suomen Turusta, josta Joulurauhan julistus on kantautunut tänäkin Jouluna perinteisesti kahdella kielellä suomalaisiin koteihin ja mitä moninaisimpiin elämän muotoihin, eli enkelien kielellä sanoen näin: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu