Kokemusta yötyöstä?

The Bat

Mulle tarjottiin yötöitä!!! Arg. Onko kenelläkään kokemusta? Millanen palkka?

En mä aamu uninen ole mutta vähän yötyön sopivuus itselle arveluttaa. Tai siis miten se vaikuttaa sitten seuraavaan päivään, tuleeko sitä nukuttua aina koko(/puolet) päivä ja vaan öisin on hereillä? Tänä aikana ei paljon tekisi mieli evätä tarjottua työtä, joko makaan kotona työttömänä tai yötyössä. Haastattelu aika huomenna!

19

227

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä tein toistakymmentä vuotta katkeamatonta 3-vuorotyötä. Ilta- ja yövuorot olivat todella helppoja, mutta aamuvuoroon ei meinannut sisäinen kello kääntyä. Minä ainakin menin yövuoron jälkeen nukkumaan noin seitsemän aikaan aamulla ja herätyskello herätti kolmelta iltapäivällä. Koko ilta oli aikaa tavata kavereita ja harrastaa, kun muutkin olivat päässeet töistä. Meillä maksettiin yötyöstä 30% korotettua palkkaa, joten liksassakin se näkyi positiivisesti.

      Tietysti se ei sovi kaikille. Jotkut eivät osaa nukkua päivällä, jolloin väsymys on varmaan kaamea ja saattaa tulla muitakin oireita, kuten kohonnutta verenpainetta, päänsärkyä jne. Minua auttoi pimennysverhot, ja että makuuhuone oli keskellä kirkasta päivääkin pilkkopimeä, hiljainen ja viileä.

    • vänksy

      parhaiten just yötyö rytmini puolesta - siis jos olisin yksin. Kyllä mä oon ajatellutkin että kun lapsi on jo niin iso että pärjää yötkin yksin niin menen vaikka jakamaan lehteä jossen muuta keksi :) Musta yöllä on ihanaa kulkea ja olla. Joskus oli niin että työvuoro loppui kahdentoista aikaan, niin se oli ihanaa kävellä töistä kotiin aina öisin. Viikolla kunnei liikennettäkään niin hirveesti ollut. Seuraavana päivänä kyllä tulee sit nukuttua.. En mä ainakaan alle kahdeksan tunnin yöunilla pärjää, vaan tarvin kyllä ne uneni, olivat ne sitten mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

      • j-ere-75-

        yksinhuoltaja vai?

      • vänksy
        j-ere-75- kirjoitti:

        yksinhuoltaja vai?

        yksin- ja yhteishuoltaja. :) Musta on moneksi.

    • dayum

      mutta etenkin siitä, miten saat vuorokausirytmiäsi muutettua riippunee aika pitkälle se, miten yötyö onnistuu. Ja pitemmän päälle työn mielekkyyskin on omassa roolissaan. Kaipa tuota oman unentarpeesi tiedostat, itse ainakin suosittelisin pitämään melko säännöllisen uni/vuorokausirytmin vaikka yöt töissä olisitkin. Omanlaisensa luonteenlaadun se kyllä vaatii, monesta ei siihen ole, ja moni ei sellaiseen edes halua.

    • Kyllä siinä aamu-uniseksi tulee jos yön valvoo :-)

      Se palkka sun varmaan pitäs itte tietää.

      Eipä se selviä kuin koittamalla. Ite oon vähän tehny ja tuntui sopivan ihan hyvin kunhan vaan oli sitä tekemistä. Jos on kuivaa puuhaa ni ei kiitos...

    • Oopust

      vaimo ja lapsia?

      Ne on loppujen lopuksi ne varsinaiset hankaluudet yötyön kanssa...

      • Vaimo on päivät töissä ja lapset päiväkodissa tai koulussa. Minusta iltavuoro oli paljon ongelmallisempi, koska silloin ei voinut tavata ihmisiä eikä harrastaa.

      • dayum
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Vaimo on päivät töissä ja lapset päiväkodissa tai koulussa. Minusta iltavuoro oli paljon ongelmallisempi, koska silloin ei voinut tavata ihmisiä eikä harrastaa.

        töissä tai hoidossa (etenkään vaimo), niin herkkäunisella voi olla tekemistä nukkumisen suhteen. Tai naisen työvuorojen ja kulkemisten ja lasten kuljettelujen suhteen voi tulla säätämistä. Tai jos nainen (olipa lapsia tai ei) ei ole ymmärtäväistä sorttia sen yötyön tai yleensäkin 8-16 työajoista poikkeavien työaikojen kanssa. Etenkin tämä viimeinen. Silloin voi toki pohtia onko valinta osunut rosvosektoriin.

      • dayum
        dayum kirjoitti:

        Olipa taas tyhmästi kirjoitettu. Unirytmin sovittaminen, etenkin mitä herkkäunisempi on, voi muodostua haastavaksi jos itse alkaa nukkumaan siinä vaiheessa kun toiset heräilevät tai puuhastelevat lähtöä. Joka aamuinen show. Vaati venymistä.

      • dayum kirjoitti:

        töissä tai hoidossa (etenkään vaimo), niin herkkäunisella voi olla tekemistä nukkumisen suhteen. Tai naisen työvuorojen ja kulkemisten ja lasten kuljettelujen suhteen voi tulla säätämistä. Tai jos nainen (olipa lapsia tai ei) ei ole ymmärtäväistä sorttia sen yötyön tai yleensäkin 8-16 työajoista poikkeavien työaikojen kanssa. Etenkin tämä viimeinen. Silloin voi toki pohtia onko valinta osunut rosvosektoriin.

        Kas kun minä en ikinä törmännyt moiseen rosvosektoriin. Kaikki ovat aina ymmärtäneet, että töihin mennään silloin kuin firma määrää. Se on tietysti totta, että nukkuminen saattaa vaatia korvatulppia ja lukkoa makuuhuoneen ovessa.

      • dayum
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Kas kun minä en ikinä törmännyt moiseen rosvosektoriin. Kaikki ovat aina ymmärtäneet, että töihin mennään silloin kuin firma määrää. Se on tietysti totta, että nukkuminen saattaa vaatia korvatulppia ja lukkoa makuuhuoneen ovessa.

        Onpa jätkällä käynyt mäihä. Ilmankos sitä ei ole minulle enää riittänyt kun kaikki tuuri on jaettu sinulle. Minun jonkinlaisilla kokemuksilla olen saanut osakseni näennäistä ymmärtämistä. Tai miten tuota nyt kuvaisi, näennäistä ymmärtämistä ja/tai sellaista "aitoa" tai melkein aitoa ymmärtämistä, että työt on tehtävä, mutta se ei siltikään ole ollut hyvä eikä etenkään se, ettei minusta ole venymään joka paikkaan. Onhan minussakin ollut vikaa, ja suhteessa yleensäkin, mutta silti enemmän vastapuoli olisi voinut katsoa peiliin.

        Tosin viesteistä päätellen sinulla näyttää olevan enemmän kohtalotovereita kuin minulla. Valitettavasti.

      • Oopust
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Vaimo on päivät töissä ja lapset päiväkodissa tai koulussa. Minusta iltavuoro oli paljon ongelmallisempi, koska silloin ei voinut tavata ihmisiä eikä harrastaa.

        Pienet lapset menevät kouluun yhdeksäksi tai kymmeneksi, tulevat yhdeltä tai kahdelta, isommatkin kahdeksasta kolmeen, joten mahdollisuus siihen, että kunnon unien saaminen on vaikeaa, on pirun iso.

        Varsinkin nuoremmat muksut kun eivät oikein tahdo muistaa, että pitää olla hissun kissun...

    • uk-ko

      ei oma mutta koettu. Mun eksä teki yötöitä. Kolmivuorotyö oli todella raskasta, kun vuorokausirytmit ja vireystilat oli koko ajan sekaisin ja se näkyi kyllä arjessa. Kaikki vapaapäivät menivät rytmin kääntämiseen. Raskasta.
      Myöhemmin hän teki pelkkää yötyötä: viikko yövalvpmista ja viikko vapaalla. Se toimi suhteellisen hyvin. Työviikon jälkeen 1 vuorokausi meni rytmin kääntämiseen, mutta loput vapaapäivät olivat normaalia lomailua.

      Mun kokemus sivusta seuraajana oli, että ei se valvominen niin kovaa ole, vaan alituinen vuorotyöhön sisältyvä rytmin muuttaminen.

      Mutta kyllä perhe-elämä oli koetuksella joka tapauksessa, kun itse tein päivätyötä ja kersat myös. Ja yksi joko nukkuu tai on vapaalla. Tekemisissä oli aika paljon sovittelua.

    • Itse olin koulun kesäloman ajan autolle eri paikoissa kelloavaimia kääntävä vartia.

      Yössä suhasin noin 200 km. Johtuen siitä, että sain kiireisimmän piirin.
      Joissain paikoissa joutui käymään viisikin kertaa.

      Hyvin sain päivällä nukuttua.

      Tehtaalla olin kolmesa vuorossa, päivävuoro oli vaikein.
      Iltavuorolla taas nukui puoleen päivään ja minusta huonoin, koska muhun ei juri jäänyt aikaa.

      • Onhan täällä sentään yksi samanmielinenkin.

    • Jazuli

      oon ollu kolmivuorotyössä...mä en oikee tykänny yövuoroista..joskus sattu niinki et 4 yötäki oli peräkkäin (tuurausta)..=o((

      ei oikee sovi mulle..menee sitten unirytmit sekasin eikä taho herää, et mieluusti teen päivävuoroja..=o)

      palkkahan on alan mukaan..

      • aloittaja

        kokemuksia siis on, hyvä lukea näitä! haastattelu aika on 13.00. jos pääsee jatkoon, pääsee toiseen haastatteluun. no mulla ei ole lapsia mutta tyttöystävä löytyy. hän ei ole sanonut oikeestaan mitään tähän, käskenyt vaan käymään siellä haastattelussa nyt ensin kai se palkkakin siellä sitten selviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45281
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      176
      10821
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      2850
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1485
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1470
    Aihe