Kuolemanrajakokemukset, onko niillä todistusvoimaa oikeasta kuolemanjälkeisestä elämästä?
Itse olen lukenut kuolemanrajakokemuksia mielenkiinnolla ja olen laittanut merkille että niissä, kokemusta kokeva, näkee tuolla puolen usein jo kuolleita omaisiaan, muttei koskaan vielä elossa olevia. Eikö tämä jo ole vankka todiste kokemusten aitoudesta?
Toinen todiste että kokija itse pitää kokemista täytenä totena, niin sitä että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Kokija pitää kokemusta niin totena että hänen elämänsä muuttuu täysin kokemuksen jälkeen.
Löydättekö lisää todisteita, kuolemanjälkeisestä elämästä, kuolemanrajakokemuksista?
Itse olen lukenut kuolemanrajakokemuksia mielenkiinnolla ja olen laittanut merkille että niissä, kokemusta kokeva, näkee tuolla puolen usein jo kuolleita omaisiaan, muttei koskaan vielä elossa olevia. Eikö tämä jo ole vankka todiste kokemusten aitoudesta?
Toinen todiste että kokija itse pitää kokemista täytenä totena, niin sitä että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Kokija pitää kokemusta niin totena että hänen elämänsä muuttuu täysin kokemuksen jälkeen.
Löydättekö lisää todisteita, kuolemanjälkeisestä elämästä, kuolemanrajakokemuksista?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä kerran jo luulin tavanneeni tutun joka on elossa, mutta kun tarkistin asian hänen omaisiltaan, niin selveni, ellä hän oli kuollut n. pari kuukautta sitten.
Koin rajakokemuksen 19vuotiaana, kun rukoilin Jumalaa, että Hän antaisi minun kuolla mieluummin, kuin kärsiä sellaista päänsärkyä, jonka aivokalvontulehdus aiheutti. Katselin jostain aukosta alas hämärään laaksoon ja oloni oli sanoinkuvaamattoman hyvä. Erään puun alla näin itseäni nuoremman pojan, joka oli elossa. Valitettavasti minulle sanottiin, ettei aikani ole vielä tullut. Toivuin taudistani, mutta tämä poika kuoli parin viikon kuluttua moottoripyöräonnettomuudessa.
Rajakokemuksia on aika lailla tutkittu ja pikku hiljaa alkaa selvitä.
On huomattu että kokemuksia tuottaa käpyrauhasen erittämä dimetyylitryptamiini. Ketamiinilla on saatu myös aikaan samanlaisia kokemuksia.
Kemiallisten syiden lisäksi on kehitelty teoriaa jonka mukaan lähellä kuolemaa olo on aivoille sen verran poikkeuksellinen tila että aivot alkavat "kuumeisesti" etsiä uumenistaan jotakin vastaavaa, mikä selittäisi "filminauhakokemukset". Ja kun aivot yrittävät rakentaa poikkeuksellisesta tilanteesta edes jonkinlaista kokonaiskuvaa, voi syntyä ruumiistapoistumiskokemuksia, joissa tilannetta tarkastellaan ulkopuolisen silmin.
Täydellisiä nuo teoriat eivät missään nimessä vielä ole mutta koko lailla varmasti rajatilakokemukset tulevat aikanaan selittymään luonnollisella tavalla ilman tarvetta turvautua oletuksiin kuoleman jälkeisestä elämästä.
>>ilman tarvetta turvautua oletuksiin kuoleman jälkeisestä elämästä
on Kuoleman tuolla puolen,kirjoittanut Maurice Rawlings.Oon lukenut ja voin suositella sitä!
aivojen tuottama kuvitelma on todellisuutta. siis aivoissa.
eli rajakokemukset ovat tietenkin aivoista peräisin. eli tottakai ihmiset saayttavat nähdä rajakokemuksia , koska aivot niitä tuottavat. kokemukset tietenkin kokijalle todellisia.
kun aivot ovat kokonaan kuolleet mitään rajakokemuksia ei ole. tämä on fakta, koska niitä ei silloin mikään voi tuottaa.
eli kuolemanjälkeisyyttä ei ole. Erittäin yksinkertaista.
monesti ajatellaan että "henki säilyy" mutta siis mikä henki on?
eikö se ole ihmisen ajatukset ,minä? ihmisen aivojen on mielestäni todettu olevan ajattelun kannalta oleelliset... eli, kun aivot kuolevat myöskin "henki kuolee"
>>aivot ovat kokonaan kuolleet mitään rajakokemuksia ei ole>eli kuolemanjälkeisyyttä ei ole. Erittäin yksinkertaista.
tämän?
> Energiaruumis ja fyysinen ruumis ovat toistensa kopioita, mutta energiaruumiissa ihmisen aistit ovat terveet, vaikka ne fyysisessä ruumiissa olisivatkin vajavaiset.
"Erään sokean amerikkalaisen biologin sydän pysähtyi leikkauksen aikana, ja hänet julistettiin kuolleeksi. Mutta mies virkosi henkiin. Hän kertoi irronneensa ruumiistaan ja hämmästyksekseen nähneensä lääkäreiden toimenpiteet ja koko leikkaussalin. Henkiruumiissa hänen aistinsa olivat terveet näköä myöten, mutta herättyään henkiin mies oli jälleen sokea."
"Energiaruumista on yritetty valokuvata jo vuosikymmenien ajan. Vuonna 1910 ranskalainen valokuvaaja Barduk otti kuvan kuolinvuoteella lepäävästä vaimostaan juuri kun tämän sydän lakkasi toimimasta. Barduk sai kuvan, jossa näkyi vaalea, pilvimäinen muodostuma. Oliko se ihmisen hienoaineinen kaksoisruumis, josta eri kulttuuripiireissä käytetään nimitystä energiaruumis, bioplasma, astraaliruumis, hienoaineruumis, henkinen olemus tai sielu?
>>Erään sokean amerikkalaisen biologin>Vuonna 1910 ranskalainen valokuvaaja Barduk
Henki on elämä, joka ei kuole milloinkaan, ja on kaikille sama, sillä ihmisen mielen perusta on tuota yhtä elämää
Sielu, ajattelija, ego taas on se joka hallitsee aivoja, eikä se ole ikuinen, vaan karman alainen ja päättyy aikanaan.
Elämä onajaton ja ikuinen, mutta sielu on aikaa ja ainetta, ja ihmisen itsensä synnyttämä, vanha aatami, joka kulkee perisyntinä elämästä toiseen, niin kauan kuin karma täyttyy, niin se päättyy
höpötä. Ketamiinilla tai millään muullakaan ei ole saatu yhteneväisiä "kuolemanrajakokemuksia" aikaiseksi. Kaikilla kemiallisilla aineilla aikaansaaduilla kokemuksilla on eroavaisuuksia enemmän kuin yhtäläisyyksiä. Kuolemanrajakokemusten samankaltaisuus riippumatta kulttuurista, kasvatuksesta, ympäristöstä ym. tekevät siitä jotain ihan muuta
Ja mitenkä ne on voinut vierailla satojen kilometrien päässäkin ja nähneet ja kuulleet mitä toiset on keskustellut? Sun tiede on sittenkin vain selitystä ja lohdutuksen "valhetta". Vaikea myöntää, että kaikkea ei voi järjellä ymmärtää.....
http://viraldeath.com/
Meinaatko tämän kanssa väitellä?
kuoltavahan se on kuitenkin,tyyli vain vaihtalee,
rekan alle pääsee helpommin kuin taivaisiin,vaivaisiin?
Esimerkiksi tri Raymond A.Moodyn kirja Kokemuksia kuolemasta dokumentoi monia ruumiistairtautumiskokemuksia. Näistä todistusvoimaisimmat ovat sellaisia, joissa potilaan palattua "rajalta" ovat toiset ihmiset pystyneet vahvistamaan hänen kuvauksensa siitä, mitä hän on nähnyt ja kuullut eetterikehossa ollessaan (teosofiasta lainattu käsite); mitä ihmiset ovat keskustelleet, mitä tehneet, miten he olivat pukeutuneet yms. Rajakokemus voidaan tuottaa kemiallisesti, mutta monesti siinä on kysymys jostain muusta kuin aivojen tuottamasta illuusiosta: eetterikeho saadaan keinotekoisesti erkanemaan ruumiista. Se ei silti ole mikään lopullinen kuolemanjälkeinen olotila.
Tuo erillinen keho käsitetään nykyään lähinnä "kylmäksi plasmaksi", jota jokin kenttävoima pitää koossa. Aiheesta lisää mm. Mikol Davis & Earl Lane: Elämän sateenkaaret sekä http://www.unexplained-mysteries.com/column.php?id=123547
Kuolema on ollut mysteeri koko ihmisen historian ajan. Kuolema elää keskuudessamme jokaisena päivänä. Usein kuulemme, että joku on kuollut. Milloin se on tuttu milloin tuntematon, mahdollisesti joku julkkis tms. Silloin pysähdymme miettimään sitä väistämätöntä. Useat meistä pelkäävät omaa kuolemaansa, jotkut enemmän jotkut vähemmän. Kuolema on tuntematon ja väistämätön. Se saa meidät tuntemaan heikoksi ja pelokkaaksi sen edessä. Siihen meillä on puolustuskeino; Ihmismieli on monimutkainen kone. Se paitsi tunnistaa ilon aiheet, myös auttaa meitä selvitymään pahimmissakin suruissa. Kuoleman aihettamat surut saa aikaan puolustusreaktion, jotta selviytyisit surusta, joka muuten tappaa sinut, koska et halua kuolla, koska loppukädessä pelkäät kuolla. Silloin lohdulliset mielikuvat mitä mystisimmissä muodoissa auttaa. Ja mitä vanhemmaksi ihmiskunta tulee sitä erilaisempia muotoja kuolema saa.
Ts. kuolema elää "evoluution" mukana. Kuolema saa uusia muotoja, tuntemuksia, mielipiteitä jne. Yksi ihmisen epätoivoisimmista selviytymiskeinoista on ollut luoda teoria, että kuolleet jatkavat olemassaoloa, mutta eri muodossa. Ajatuskin siitä, että kuoleman jälkeen on pelkkää tyhjyyttä... et tiedä mitään, et tunne mitään, et aisti mitään... Pelottava ajatus, kun jäät hetkeksi miettimään millaista on kun mitään ei enää ole olemassa, vai mitä? Silloin voikin lohduttautua lukemalla tarinoita kokemuksista kun on ollut kuolleena hetken... kun ihminen nukkuu, hän näkee unta. Miten voi nähdä tapahtumia, paikkoja, värejä, ihmisiä jne. kun on unessa? Aivot tuottaa ne, kuten hyvin tiedät. Kun sydämesi lakkaa lyömästä, aivosi jatkavat vielä hetken elämää... aivot alkaa tuottaa unikuvia, kunnes sähkökemiallinen toiminta lakkaa.
Aivot on ihmeellinen kone. Jos esim. sairastat tiettyä silmäsairautta, jossa näkökenttäsi keskiosa on sokeutunut, aivot alkavat paikata tätä aukkoa. Se on tieteellisesti todistettu. Sairautta poteva ihminen voi nähdä kuolleen isänsä tulevan seinän läpi, voi nähdä kirkkaita valoja, raamatullisia ilmentymiä, ihmishahmoja ja yleensä kaikkea tuttua.
Tietenkin joskus elää toivo, että totuus ei olisi niin julma, että kaikki päättyy tiedottomuuteen. Ja onhan elämä tietenkin paljon helpompi kun uskoo johonkin lohtua tuovaan asiaan. Inharealistina taas saatat kärsiä koko ajan. Joskus voikin tuntua siltä, että elämä on kokoajan hiuskarvan varassa, että minä hetkenä tahansa saatat jäädä auton alle, saada vakavan kohtauksen jne. Ehkä tämä on juuri se, miksi luomme herkästi lohtua tuovia mielikuvia ja yritämme saada niille ruumiillistuman... (Jumala, Jeesus, Allah, Anshar, kirkko tms. pyhättö... ateistien pyhättöjä ovat lähinnä rajakokemuksia ja muita yliluonnollisia ilmiöitä käsittelevät sivustot, dokumentit ja kirjallisuus) ... ettemme tuntisi olevamme yksinäisiä ja avuttomia kuoleman läsnäollessa. Mitä syvempää ja erilaisempaa on uskonto/uskomus, sitä erilaisemman muodon kuolema saa mielessä, ja ihmisissä johon hlön kuolema vaikuttaa... vanhemmat, lapset, tutut jne.
Mutta, elä inharealismissa tai usko johonkin lohdulliseen, kunhan saat elää hyvän elämän.
Se mihin ihminen tai kuka tahansa kokija itse uskoo, on hänelle sellaista todellisuutta josta hän ei lluovu ellei jostakin syystä ala uskomaan jotain muuta. Kukaan ei saa mitään yleispäteviä todiste edes siitä, että on itse olemassa.