Suomalaiset ovat aina olleet ja ovat osittain edelleen ruotsalaisten ja venäläisten puristuksessa. Molemmat ovat yrittäneet tunkea omaa kieltään suihimme pakolla. Venäläisiä piti tappaa satoja tuhansia, jotta Stalin uskoi, ettei tänne ole tulemista. Ruotsi on koettu jonkinlaisena henkireikänä länteen kylmän sodan aikana ja eikös mokoma heti iskenyt pakkoruotsin Suomeen.
Tarvittiin Neuvostoliiton romahtaminen ja Suomen EU-jäsenyys ennen kuin asiat alkoivat soljua oikeisiin ja järkeviin uomiin. Työtä on vielä paljon, mutta tosi hyvään alkuun ja vauhtiin on pääsy. Pakkoruotsi esiintyy jo omalla nimellään televisiossa (TV1 ja TV2), lehdet ovat alkaneet kirjoittaa aiheesta entistä enemmän ja netti on pullollaan kielipolitiikkaa. Siinä taustalla vaikuttaa ylioppilastutkinnon rakennemuutos omalla järkähtämättömällä tavallaan; 100-68-51-25 ja vielä syksyllä 2009 pudotus pitkässä ruotsissa oli 10 % ja lyhyessäkin 3,3 %.
Kymmenen prosentin puolivuotisvauhti vei pitkän ruotsin nollatasolle viidessä vuodessa. Keskipitkä ruotsi häviää 3,3 prosentillaan 15 vuodessa. Viimeistään silloin Suomi on valmis säätämään suomen ainoaksi viralliseksi pääkieleksi. Silloin myös venäjää puhuvien määrä on noussut niin suureksi, että sekä ruotsi että venäjä saavat kansallisen vähemmistökielen aseman.
Tuo 26.11.2009 Ruotsissa pidetty seminaari kertoo, millaisia keinoja suomenruotsalaiset käyttävät omien etujensa pönkittämiseksi. Kunhan meillä on pari sataa tuhatta suomenvenäläistä ja he alkavat ravata Moskovassa pitämässä vastaavia seminaareja ja takana on Venäjän armeija, niin alkaa hymy hyytyä. Suomella on nyt etsikkoaika!
Ruotsissa asuu Suomen kansalainen ahvenanmaalainen pitkänmatkan muslimijuoksijahistorioitsija, joka vaatii Suomen historianopetusta uusiksi. Että sellainen tapaus.
Ministeri Astrid Thors on kehittänyt RKP-strategian ruotsin kielen pelastamiseksi Suomessa ja se perustuu afrikkalaisten muslimien suurimittaiseen maahanmuuttoon ja heidän ruotsinkielistämiseensä. Lisäksi inkeriläisten maahanmuutto pysäytetään. Saas nähdä, miten tuossa käy!

Vastaukset 21
Vanhimmat
on yhtymäkohtia siten, että kumpaankiin näistä on pakko liittyä jos naimakaupat tulee.
"Ruotsissa asuu Suomen kansalainen ahvenanmaalainen pitkänmatkan muslimijuoksijahistorioitsija, joka vaatii Suomen historianopetusta uusiksi."
Luultavasti suomalaisten pitäisi yhä lisääntyvässä määrin kirjoittaa omaa historiaansa uusiksi. Nyt on ihan liian paljon suomalaista koskevaa historiaa joka on ruotsinkielisen kynällä kirjoitettua. Suomalaisen pitää saada tietää millaista elämä oli Ruotsin ikeen alla eläessä. Nyt siitä vaietaan tai kaunistellaan tahallisesti.
Meillä ei ole käytettävissä miljardeja euroja kuten suomenruotsalaisilla, mutta eiköhän lähikuukausina ilmesty melko mielenkiintoinen kooste.
Jos tarkoitat sitä omaa historiaasi, jota olet kehunut kirjoittavasi, niin tuskin sitä kovinkaan moni viitsii lukea. Taitaa olla samaa tosiasioiden vääristelyä, kuin juttusi tällä palstallakin. Mistä muuten saat ne "tositapahtumat" siihen kirjaasi ? Ethän itse elänyt silloin ja ainoat kirjalliset kieletkin maassamme oli ruotsi ja kirkko-latina.
Tarkoittaako tuo nyt luvattua mustamaalaus- ja panettelukoostetta "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet kautta aikojen"?
Vai käykö myös sen kanssa kuten kävi sen säätiönkin, jonka perustamisesta oli jo päätetty ja jolle rahoitus oli jo varattu? Paljon porua, vähän villoja. Tai no, ei oikeastaan villoja ollenkaan.
Ruotsalaisilla ja venäläisillä on ollut Suomessa samanlainen historia. Alistajien ja valloittajien historia suhteessa suomalaisiin. Silti suomalaiset ovat selvinneet. Vielä täytyy tehdä rkp:n kanssa pesän selvitys.
Suomalaiset ovat selvinneet vain ja ainoastaan sen takia koska Lenin oli suomalais-ugrilainen ja Tsaari Putin on vepsäläinen. Se on syy miksi Stalin ei miehittänyt Suomea vuonna 1944 ja miksi Suomi ei ole samassa asemassa kuin Georgia oli vuonna 2008.
Toinen voi tietenkin olla suomenjuutalaisten hyvä asema josta Rooseveltin luottomies Henry Morgenthau juniori kuulemma tykkäsi.
Ruotsinkielen merkitys tulee vähenemään jatkuvasti. Tänne muuttavista ei tule ruotsinkielisiä tekemälläkään. Ruotsinkielisten röyhkeyttä kuvaa hyvin kun he kouluttavat maahamme muuttavia, suomessa täysin keinotekoisen ruotsinkielen käyttäjiksi, mutta maksattavat viulut suomenkielisillä. Ruotsin kielen merkitys tulee vähenemään suomessa, eikä millään keinotekoisilla ohjailuilla ole muuta merkitystä kuin, että niihin joudutaan laittamaan runsaasti veronmaksajien varoja, joka kuitenkin menee kuin Kankkulan kaivoon.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy, eikä keinotekoinen ruotsin kieli suomessa.
koko sivun artikkelissa "Svenskan är inte lika viktig länge" eli ruotsi ei ole enää yhtä tärkeää. Itse asiassa HBL olisi voinut otsikoida "Svenskan är inte viktig länge" eli ruotsi ei ole enää tärkeä.
Jotakin peruuttamatonta tapahtui suomenkielisessä ajattelumaailmassa Ruotsin ja ruotsin kielen suhteen pian päättyvällä vuosikymmenellä.
Ministeri Biaudet totesi sen jo edellisellä vuosikymmenellä sanoessaa, että "ilmassa on jotakin omituista". Niinhän sitä oli - kansa alkoi herätä pakkoruotsin ikeestä.
Älä käännä tekstiä, ellet osaa.
Miksi, Heikki, et vatannut eilen noihin yllä oleviin kysymyksiin, koskien sitä sinun kehumaasi, tulevaa "historiankirjaasi" ? Odotan mielenkiinnolla?????
Ruotsilla ei ole juuri mitään merkitystä suomenkielisten elämässä. Suomenkielisten todellisuus on suomenkielistä ja englanninkielistä. Ruotsi on pelkkä taakka suomenkielisille, ruotsi on pelkkä kirous suomenkielisille.
Pakkoruotsi on fasismin ilmentymä
Pakkoruotsi on ihmisoikeusrikos suomenkielisiä kohtaan.
on etuoikeus meille suomenkielisille. Ollaan kiitollisia, että saamme opiskella myös entisen "isänmaamme" kieltä. Naapuriinhan moni nuori taas joutuu lähtemään, leivän perään, kun tämä "fenno-Suomi" ei pysty töitä järjestämään. Onpa nuorilla ainakin kielitaito eväänä mennessään, toisin kuin niillä 50-60-luvulla Ruotsiin lähtemään joutuneilla.
Heikki Tala kirjoitti aloituskeskustelun lopussa:
"Ministeri Astrid Thors on kehittänyt RKP-strategian ruotsin kielen pelastamiseksi Suomessa ja se perustuu afrikkalaisten muslimien suurimittaiseen maahanmuuttoon ja heidän ruotsinkielistämiseensä. Lisäksi inkeriläisten maahanmuutto pysäytetään. Saas nähdä, miten tuossa käy!"
Huonolta näyttää ellei sitä naista saada pikaisesti pallilta alas. Mulla meni kahvi väärään kurkkuun kun somaliliitolle ja muillekin asianosaisille meni lausuntopyynnölle esityksestä kansalaisuuslain muuttamisesta.
http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/bedd4ba9247d92e6c225765e0047268e/$file/lausuntopyyntö 29.10.2009.pdf
Tässä kansalisuuslain lausuntopyynnön asia:
http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/PFBD/C3220719D104B1B6C225765F002A79FD
Mitä voitais tehdä, ettei Thors ja kumppanit ala rahalla hallitsee enemmän?
Demokratiassa on paras keino käyttää ääntänsä, eli 2011 vaaleissa äänestäkää perussuomalaisia, jotka ovat rkp:n pahin vihollinen!
thorsin ja rkp:n puuhat voidaan lopettaa vain heittämällä rkp ulos hallitukesta, johon se ei 4 % äänisaalillaan todellakaan enää kuulu!!
ON VIETÄVÄ VALTAKUNNANOIKEUTEEN.
ja Heikki. Heikin rikos: Totuuden esiintuominen.
Ruotsin kielessä on alettu taivuttaa englannin sanoja mm. cool taipuu coolt
taistelu on fajt jne.
Osaamalla englantia ja erityisesti jos osaa vielä saksaa, pystyy ruotsia 15 vuoden kuluttua lukemaan
opiskelematta sitä ollenkaan.
Siksi ruotsin kielen tilalle on esitettävä vaatimus: kielitaito kunniaan, pakkoruotsi pois, suomen ja englannin lisäksi tarvitaa lähinnä suuria EU-kieliä kuten saksaa, ranskaa, espanjaa ...
http://www.campus.se/Start/pa-jobbet/”Pa-Scania-ar-det-coolt-att-gora-smarta-grejer,-in.aspx
http://blogg.aftonbladet.se/mingla/2009/12/vi-har-fri-fajt-utanfor-mellan-isbjornar-och-pingviner-mingla
Wenn man englische und besonders deutsche Sprachen sprechen kann, kann man Schwedisch lesen lernen, sogar ohne Studien zu fördern nach 15 Jahren. Anstelle von den schwedischen Studien mussen wir jetzt bessere Sprachfähigkeiten verlangen, keine obligatorische schwedische Studien aber notwendige grossere EU-Sprachen wie deutsch, französisch, spanisch u.a.
Heikin räpellykset ovat yhtä kuin nolla. Sadan vuoden päästä Suomessa puhutaan venäjää ja ruotsia. Suomea muistetaan muinaisten metsäläisten mongerruksena.
Ja säälitään tätä metsäläiskansaa, joka ei koskaan sopeutunut nykyaikaiseen yhteiskuntaan, esimerkiksi kieliä opettelemalla.
mielialalääkkeesi tapio-fitti.
Alat vielä muuten kiihtymään ja leikkimään kuten peppupellen kuuluukin..
Muuhunhan et kykene- et osaa