Kun Nibiru, Planet X alkaa vaikuttaa vetovoimillaan:

Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se putoaa paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät.

Maamurskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.
maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, hhuojuu niinkuin lehvämaja.

Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse. Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä.
Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan (tuhanneksi vuodeksi) pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään.
ja kuupunastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus. (Jesaja 24: 17-23)
10472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

joka on Jeerusalemin edustalla itää kohti.
ja öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy
pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.

ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette , niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian,Juudan kuninkaan päivinä

Ja Herra minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi. (Sakarja 14: 4-6)

Äänestä
  • Kun kerran näin kirjoitatte,niin mihin vaiheeseen sen sijoitatte.Ei niin,etten asioita ymmärtäisi,mutta ymmärrättekö te?

    Äänestä

  • kirjoitukset kirjoitti:

    Kun kerran näin kirjoitatte,niin mihin vaiheeseen sen sijoitatte.Ei niin,etten asioita ymmärtäisi,mutta ymmärrättekö te?

    Juuri ennen Jumalan vihan, viininkorjuun alkaessa.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Juuri ennen Jumalan vihan, viininkorjuun alkaessa.

    ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa,
    ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten meidät. (1. Tess. 4:16)

    Äänestä

Se on se maanjäristys joka laukaisee sen tulivuoren. Maapallon pyörimisliike alkaa vaappua.

Äänestä
  • Mitään Nibirua ei ole olemassa,lopettakaa valehteleminen ja uhkailu.
    Mikäli huru-ukkojen päissä seilaa nibirut,oikeassa avaruudessa ei.

    Äänestä

  • Merenptah kirjoitti:

    Mitään Nibirua ei ole olemassa,lopettakaa valehteleminen ja uhkailu.
    Mikäli huru-ukkojen päissä seilaa nibirut,oikeassa avaruudessa ei.

    Saat parempaa tietoa

    Äänestä

  • Kritik kirjoitti:

    Saat parempaa tietoa

    huuhaa ei muutu muuksi vaikka kuinka Googlailisi. Tämä palsta on muutenkin naurettavuuden väärällä puolella, älkää nyt enää sekoittako Nibirukouhotuksiakin tänne. Ne on tuolla Maailmanloppu-palstallakin jo jauhettu päreiksi monet kerrat.

    Mitään Nibiruja ei ole eikä tule, piste.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Venäjän avaruusagenttien johtaja sanoi keskiviikkona, suunitelmasta muuttaa sen kurssia,
    mahdollisesti NASAN kanssa yhteisenä projectina.

    Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Venäjän avaruusagenttien johtaja sanoi keskiviikkona, suunitelmasta muuttaa sen kurssia,
    mahdollisesti NASAN kanssa yhteisenä projectina.

    Ja mitähän tekemistä moisella on Nibiruhöpötysten kanssa? Ja mitä ovat "avaruusagentit"? Pistä linkkiä uutiseen. Jos osaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Westsider kirjoitti:

Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se putoaa paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät.

Maamurskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.
maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, hhuojuu niinkuin lehvämaja.

Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse. Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä.
Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan (tuhanneksi vuodeksi) pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään.
ja kuupunastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus. (Jesaja 24: 17-23)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu