En ole ainakaan vielä menettänyt uskoani, mutta ongelmani on seuraavanlainen: Minua ei hyväksytä tässä nykyisessä seurakunnassa, eikä edellisessäkään, jotkut vanhat tutut saattavat jopa tervehtiä, joka tuntuu ihan piristävältä.
Minulla ei ole mitään erityistaitoja seurakunnan rakentamiseksi, julistustyötä tuli joskus nuorempana kokeiltua, ensin jopa tykättiin, mutta väsähdin siihen, enkä enää valmistellut puheita kunnolla ja lopputulos oli sen mukainen.
Kaikkein suurimman virheen tein kun menin pyytämään erästä sisarta (tuntenut yli 10V) Facepook-kaveriksi lakkasi tervehtimästä sen jälkeen. Pyysin toki monia muitakin sekä miehiä että naisia kotikaupungistani kavereikseni Facepookiin, mutta peruutin ne ettei olisi tullut lisäpettymyksiä.
Kysyisinkin että onnistuisiko uskon harjoittaminen yksinään ilman mitään seurakuntayhteyttä ja mitä pitäisi ottaa huomioon?
Minulla ei ole mitään erityistaitoja seurakunnan rakentamiseksi, julistustyötä tuli joskus nuorempana kokeiltua, ensin jopa tykättiin, mutta väsähdin siihen, enkä enää valmistellut puheita kunnolla ja lopputulos oli sen mukainen.
Kaikkein suurimman virheen tein kun menin pyytämään erästä sisarta (tuntenut yli 10V) Facepook-kaveriksi lakkasi tervehtimästä sen jälkeen. Pyysin toki monia muitakin sekä miehiä että naisia kotikaupungistani kavereikseni Facepookiin, mutta peruutin ne ettei olisi tullut lisäpettymyksiä.
Kysyisinkin että onnistuisiko uskon harjoittaminen yksinään ilman mitään seurakuntayhteyttä ja mitä pitäisi ottaa huomioon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yksinäisen uskovan käy kuin hiilen joka on otettu pois nuotiosta.
Tee joskus nuotio ja kokeile ottaa yksi hehkuva hiili siitä erilleen ja seuraa miten sen käy.
Ihmissuhdepuuro ansaitsee monimuotoisemman mallin kuin hillos.
Niille, jotka tarvitsevat yksinkertaisia metaforia asioiden pohtimiseen, voi tietenkin kehitellä jotain tilanteeseen sopivaa. Voidaan aloittaa vaikka ajattelemalla nuotiota, jossa on erilaisia pilkkeitä. Tässä tapauksessa yksi ylivuotinen, joka palaisi mielellään ja useita tuoreita märkiä halkoja, jotka eivät tahdo antaa sen innokkaan halon palaa.
Nyt kun kristinuskossakin on pari tuhatta vuotta ollut aikaa hoitaa halkojen kuivausta, niin ihmetyttää, miten siellä kehdataan hylkiä uskovia yksilöitä.
Aloittaja varmaan pärjäisi paljon paremmin, jos hakisi kavereita muiden harastusten piiristä ja hoitaisi uskomisen vaikka seurakuntien ulkopuolella.
Ihminen, siis kuka hyvänsä, ei voi muuten ollakkaan oikeassa uskossa, kuin yksin vahvana uskossaan. Tosin, ei ilman Jumalaansa, Luojaansa, hengellistä ja henkistä, taivaallista Isäänsä, koska vain Häntä tottelemalla omaehtoisesti ja vaapaehtoisesti voi olla sitä jota oikeasti on ja jota haluaa olla uskovana, toimien oikein ja tehden sitä joka on oikein. Eikä ihmisen tarvitse ollenkaan ikäänkuin näytellä olevansa uskossa, siis esiintyä julkisesti uskovana, vaan tehdä senkin salassa.
Asiaa voi kiteyttää vaikka näinkin: Salassa voi ihminen, aivan jokainen, tehdä kaikki hyvät ja kristilliset tekonsa, sillä salassa niistä palkankin on sitten aikanaan, itse kukin, saava. Toisaalta, ei toisten elävien auttaminen saa perustua itsekkyyteen, vaan pyytettömyyteen ja rakkauteen. Joten, jos jotenkin jollakin tavalla ja tasolla työskentelee omien lähimmäistensä hyväksi, siis jopa ennemmän tai vähemmään julkisesti, niin ei siitä suinkaan rangaista. Vaan hyvällä sitäkin katsotaan
ja arvokastahan se onkin, koituen lopulta siunaukseksi.
osta moottoripyörä, opiskele kieliä, käy kuntosalilla, etsi itsestäsi luovia kykyjä esim maalaamalla.. Saat kavereita eikä tarvitse olla facebookissa.
Uskonasioiden pohtimisessa vain haaskaat elämääsi.
haluaa pohtia uskonasioista, vaikka se jonkun toisen mielestä olisikin "elämän haskaamista"? Entäpä jos ne, joilla on uskonnollisuutta geeneissään, haluavat pohtia myös uskonasioita, mutta ne, joilla ei näin ole, eivät sitä mietenkään pysty ymmärtämään tai eivät edes halua ymmärtää? Uskoa voi kai harjoittaa yksinkin, mutta parempi olisi ilman muuta, jos olisi muitakin.
Kannattaa kuitenkin käydä vaikka kirkossa, se ehtoollinen on tärkeä asia, ja se tarjotaan kirkoissa. Jonkun uuden kirkon kirkkokahvit voisivat olla sellainen piristävä tekijä, jota voisit kokeilla, älä jää yksin kotiin, onhan sitä muuallakin uskovaisia joilla on sama usko. Vaikka eri seurakunnastakin, kyllä niissä saa vapaasti vierailla kuka vain haluaa.
Mutta pidä elävä yhteys Jeesukseen, ja rukoile paljon, toivon että löytäisit ikäistäsi uskoavaista seuraa, ei ole hyvä jäädä yksinkään. Miten olisi jos kuitenkin kävisit siellä vaikka harventaisitkin ainakin aluksi niitä käyntejä, ellei mielesi vielä joskus muutu? Voihan se olla toisenluontoinen ihminen, ja siellä on varmaan niitäkin jotka ymmärtävät sinua paremmin kuin nämä muutamat jotka mainitsit? Ihmisluonteissa on paljon eroja, ja se vika voi olla pelkästään siinä, ja tarvitset sitä seurakuntaa ja uskovien yhteyttä kuitenkin vielä?
Miksikäs ei voisi?
Messussakin voi käydä vaan istumassa penkillä ja kuuntelemassa vaikka takarivissä jos sikseen tulee.
Itsekseen mietiskely/rukoilu ja raamatun luku ovat hyviä tapoja "harjoittaa" uskontoa yksikseen.