Saatanan omat tuntee näistä käskyistä

varsinkin tällä palstalla:

1.Sinä olet herra, sinun jumalasi.
2. Älä pidä muita jumalia, kuin itsesi, ja muista tehdä jumalasi kuvia.
3. Lausu jatkuvasti oma nimesi, ja kehu tekemisiäsi.
4. Älä missään tapauksessa pyhitä lepopäivääsi. Keksi itse omasi, koska olet jumalasi.
5. Älä kunnioita isääsi eikä äitiäsi, vielä vähemmän lähimmäisiäsi. Kaikkein vähiten vähempiosaisia. Kunnioita vain niitä, jotka kumartavat myös itseään.
6. Tapa jatkuvasti, varsinkin sanoin joka päivä ja varsinkin heitä, jotka eivät osaa puolustautua samoin ilkein metodein.
7. Lirkuttele joka päivä lähimmäistesi puolisoille, paitsi omallesi. Sano kuinka rakastat heitä, ja muista haukkua omasi ystävillesi.
8. Varasta toisen nimet, kirjoitukset, identiteetti, ajatusmaailma ja tuo ne omanasi esimerkiksi nettiin, ja muita lisätä paljon valhetta ja jättää jäljelle vain sen verran, että lähimmäisesi tunnistetaan, ja luullaan hänestä huonoa. Laita sanat suuhun lähimmäisellesi.
9. Muista sanoa väärä todistus aina ja joka paikassa hurskaasta ihmisestä, jota kadehdit ja vihaat.
10. Kadehdi sairauteen asti lähimmäisesi vapautta, uskonnonvapautta, ilmaisun vapautta, rajojen vapautta, elämän iloa, sielun kauneutta, puoliosoita, taloja, asuntoja, rahoja, autoja, laihuutta, lihavuutta, menemisiä, tulemisia, ja vahdi niitä silmät verillä. Jos lähimmäiselläsi ei ole noista mitään, kadehdi häntä muuten vain.
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sen tähden Jumala antoi käskyt ja pelastuksen toivon Jeesuksessa, hänen antamassa vedessä ja Hengessä.

Äänestä
  • Nyt en sitten ihmettele enää mitään! Vielä allekirjoitatte ne. Sitä arvelinkin. Nuohan ovat saatanan tekopyhitettyjen kymmenen käskyä. Jumalan omat tottelevat ALKUPERÄISIÄ. Niitä on kymmenen, mutta periaatteessa miljoonia, soveltuen jokaiseen elämäntilanteeseen.

    Ne vain osaa, ei tarvii tarkistella Raamatuista. Se on niinkuin uudestisyntymälahjana annettu, ja joillekin syntymälahjana oikein alusta saakka.

    Toiset taas takkuavat koko elämän ja pänttäävät Sanaa, mutta ei aukea, ei sitten millään. Surku, mutta pysyvätpähän poissa jaloista kun ovat kirkoissaan opettelemassa, josko osaa elää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teräväinen kirjoitti:

varsinkin tällä palstalla:

1.Sinä olet herra, sinun jumalasi.
2. Älä pidä muita jumalia, kuin itsesi, ja muista tehdä jumalasi kuvia.
3. Lausu jatkuvasti oma nimesi, ja kehu tekemisiäsi.
4. Älä missään tapauksessa pyhitä lepopäivääsi. Keksi itse omasi, koska olet jumalasi.
5. Älä kunnioita isääsi eikä äitiäsi, vielä vähemmän lähimmäisiäsi. Kaikkein vähiten vähempiosaisia. Kunnioita vain niitä, jotka kumartavat myös itseään.
6. Tapa jatkuvasti, varsinkin sanoin joka päivä ja varsinkin heitä, jotka eivät osaa puolustautua samoin ilkein metodein.
7. Lirkuttele joka päivä lähimmäistesi puolisoille, paitsi omallesi. Sano kuinka rakastat heitä, ja muista haukkua omasi ystävillesi.
8. Varasta toisen nimet, kirjoitukset, identiteetti, ajatusmaailma ja tuo ne omanasi esimerkiksi nettiin, ja muita lisätä paljon valhetta ja jättää jäljelle vain sen verran, että lähimmäisesi tunnistetaan, ja luullaan hänestä huonoa. Laita sanat suuhun lähimmäisellesi.
9. Muista sanoa väärä todistus aina ja joka paikassa hurskaasta ihmisestä, jota kadehdit ja vihaat.
10. Kadehdi sairauteen asti lähimmäisesi vapautta, uskonnonvapautta, ilmaisun vapautta, rajojen vapautta, elämän iloa, sielun kauneutta, puoliosoita, taloja, asuntoja, rahoja, autoja, laihuutta, lihavuutta, menemisiä, tulemisia, ja vahdi niitä silmät verillä. Jos lähimmäiselläsi ei ole noista mitään, kadehdi häntä muuten vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu