kaikki maakunnissa olevat aseet kerättävä pois.

ei muuta mitään. oliko kivääri/pistooli luvallinen tahi ei. ihan samaa. kerron miksiolen tätämieltä. pelkurit ovat aina vaarallisia´, mutta aseluvan saatuaan vielä vaarallisempia. mun entinen "työkaveri" oli juuri tällainen pienenmiehen kompeksin omaava tyyppi. niinkuin -koulukiusattu tms- hän liittyi metsästys-seuraan yms. ja sai kivääri haulikon pistoolin vantaan poliisilta. sitten kun hän oli on hyvin sairas niin käy työssä pistooli laukussaan. ja lukitsee kyllä laukkunsa -nahkaa- kun ottaa sieltä eväät tjms. mutta minua jotenkin häiritsee, kun tyyppi syö lääkkeitä ja jurottaa. siksi soitin vantaan poliisille, ja kysyin miten saako tämä "duunikaveri" kantaa pistoolia laukussaan työpaikalle verstaalle. vantaan poliisin kommenti oli, että onko sillä miehellä ASEENkanto lupa? sanoin että kyllä hänellä varmaan on lupa. ja poliisi sanoi, että kyllä sellainen henkilö saa tuoda aseen pistolin duuniin, josasa työskentelen.. soitin kahtena eri päivänä vantaan poliisille. minusta jotenkin tuntuu, että poliisi ei ole oikeesti perillä miten hulluja voi esm. pienetmiehet olla ja pelokkaita. mitä mieltä ollaan?????? mä olen hengissä vieläkin.. ---vaikka kun lähdin kyseisestä työpaikasta pois. niin tämä kyseinen hemmo oli sanonut muille mun duunikavereille, että ampua seolisi pitänyt----
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niin miksi ette kerää luvallisia aseita pois. luvattomat on piilossa, niitä ei voi kerää...

Äänestä

Aseiden keräämistä tärkeämpää on karkoittaa rikolliset vierasmaalaiset sekä estää uusien tulo!
Aseita pitää pikemminkin lisätä ts jokaisen suomalaisen (syntyperäisen) tulee saada kansaa asetta oman henkensä, perheensä ja omaisuutensa suojaamiseksi. Ulkomaalaisten epämääräisten ainesten määrän lisäännyttyä eivät viranomaiset enää pysty takaamaan kanslaisten turvallisuutta! Täten vaadin aseita kaikille! Pystyy sitten ampumaan takasin ja mm. puolustautumaan mamuryöstäjiltä/raiskareilta

ps. omille urpoille (rikollisille) kovemmat tuomiot, vierasmaalaisien ja mamujen osalta myös kuolemantuomio tulee ottaa käyttöön (julkinen teloitus)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa?? kirjoitti:

ei muuta mitään. oliko kivääri/pistooli luvallinen tahi ei. ihan samaa. kerron miksiolen tätämieltä. pelkurit ovat aina vaarallisia´, mutta aseluvan saatuaan vielä vaarallisempia. mun entinen "työkaveri" oli juuri tällainen pienenmiehen kompeksin omaava tyyppi. niinkuin -koulukiusattu tms- hän liittyi metsästys-seuraan yms. ja sai kivääri haulikon pistoolin vantaan poliisilta. sitten kun hän oli on hyvin sairas niin käy työssä pistooli laukussaan. ja lukitsee kyllä laukkunsa -nahkaa- kun ottaa sieltä eväät tjms. mutta minua jotenkin häiritsee, kun tyyppi syö lääkkeitä ja jurottaa. siksi soitin vantaan poliisille, ja kysyin miten saako tämä "duunikaveri" kantaa pistoolia laukussaan työpaikalle verstaalle. vantaan poliisin kommenti oli, että onko sillä miehellä ASEENkanto lupa? sanoin että kyllä hänellä varmaan on lupa. ja poliisi sanoi, että kyllä sellainen henkilö saa tuoda aseen pistolin duuniin, josasa työskentelen.. soitin kahtena eri päivänä vantaan poliisille. minusta jotenkin tuntuu, että poliisi ei ole oikeesti perillä miten hulluja voi esm. pienetmiehet olla ja pelokkaita. mitä mieltä ollaan?????? mä olen hengissä vieläkin.. ---vaikka kun lähdin kyseisestä työpaikasta pois. niin tämä kyseinen hemmo oli sanonut muille mun duunikavereille, että ampua seolisi pitänyt----

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu