Harrastettiin jotain kolme kuukautta sitten poikaystäväni kanssa seksiä.Kauheudeksemme huomasimme että juuri kun hän oli lauennut ja vetänyt peniksensä pois emättimestäni,kondomi oli revennyt.En edes typeränä hankkinut tätä pilleriä jolla olisi mahdollisesti siitäkin huolesta päästy.Nyt olen alkanut huomaamaan että vatsani on hitusen pyöristynyt ja kuukautisia ei ole ilmennyt sen jälkeen kun sekstailimme.En uskalla tehdä raskaustestiä vaikka se onkin käynyt monesti mielessä.Viimeisimmistä kuukautisistani oli aikaa joku viikko ennen tätä meidän yhdyntäämme,kun sillä kierrollahan on ainakin jonkun verran väliä?En voi lasta pitää kun olen vasta näin nuorikin (täytän viikon päästä 13).Olen aivan umpikujassa,eikä minulla ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä?Isääkään mahdollisesti tälle lapselle ei olisi koska erosimme poikaystäväni kanssa muutamia viikkoja sitten,ja hän vain mahdollisesti nauraisi minulle ja ongelmalleni.Toivon pikaista apua,omat aivot eivät nyt tahdo toimia tämän huolen alla.
Auttakaa??
Porkkanaaaaaaaaaaa
14507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
toiseksi tänne on ikärajana 18vuotta ja sinun ikäisesi ei edes kuulu harrastaa seksiä saati edes miettiä sellaista
olen siis aivan samaa mieltä edellisen kanssa.jotenkin tyrmistyin ihan kun luin että olet 13-vuotta???
ei tuon ikäisen pitäisi harrastaa seksiä!!!en kyllä nyt osaa sanoa mitään muuta kun lääkäriin ja heti!
Jos et ole huomannut, niin tälle palstalle pääsee myös otsikon "Terveys" kautta ja siellä ei kysellä ikää.
Ihme seksimaanikko.
trolli
Jos on kypsä harrastamaan seksiä pitää olla myös kypsä ottamaan vastaan sen riskit. Ei tähän maailma kaadu. Vaikealta tuntuu varmasti. Sulla ei oo muuta vaihtoehtoa ku kertoa jollekkin aikuiselle. Mene vaikka lääkäriin heti. Siellä neuvotaan miten edetään. Jos oot raskaana pitää huolehtia sikiöstyäkin. Sullahan on 2 vaihtoehtoa joko pitää lapsi tai tehdä abortti mikäli olet raskaana. Kunhan se päätös on täysin sun valinta on kaikki hyvin. Ja hae ihmeessä raskaustesti. Sä et voi jäädä kiinni sen ostosta ja teosta jos hävität sen hyvin. Voihan olla ettet ole raskaana.
Pääpystyn ja ota vastuu!
näemmä tälle palstalle saman aiheensa kanssa
Ei sun tarvii tänne tulla mistään trolleista selittelemään.Kivaa kun joku ottaa tosissaan toisen ihmisen huolenaiheet.Mut kiitos vinkeistä muille vastaajille,koitampa ottaa vastuun teoistani ja sitä mukaan myös opiksi.
13 vuotias ja harrastaa seksiä?
Ei tuota aikuinen mieskään voi ymmärtää.
No ei sillä iällä ole väliä,mä koin että oon valmis ja nii edelleen.Mun oli pakko kertoa vanhemmille tästä asiasta ja mutsi lähti mun kans lääkäriin vaikka se oli tosi vihanen.Siellä selvis että oon tosiaan raskaana,ja en voi tehä aborttia enää.Että kiitti vaan tällekkin vitun lääkärivaltiolle...
Aborttia ei pidä pitää ehkäisykeinona, mutta ei siitä sen enempää.
Kuinka pitkällä raskaus oikein on, jos ei aborttia voi enää tehdä?
Kuulostaa kyllä hieman oudolta.
olet jos et tajua ettei aborttia voi enää tehdä kun olet ollut raskaana jo 3-4 kuukautta! Raskaushan on jo melkein puolessa välissä.. Kannattais pitää ne housut jalassa jos ei ole valmis siihen mahdollisuuteen, että tulee raskaaksi.
aloitus taas on.
Sori, en huomannut, että raskaus on näin pitkällä.
Nyt ihmettelen, että se on vasta nyt huomattu.
Jos kondomi on hajonnut, luulisi, että mahdollinen raskaus olisi jo aikaisemmin selvitetty.
Vaikka lukihan Kalevalassakin, että Marjatta tuli raskaaksi puolukasta.
Tiedän että on varmasti vaikeaa, mutta minä ainakin kertoisin aikuiselle sinuna,
ja tekisin raskaustestin.
Ja lääkäriin nopeasti.
jos olet raskaana, niin aborttia ilmiselvästi ei voi tehdä sillä, jos olet ollut 3-4 kuukautta raskaana,
se on jo puolivälissä.