että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Miksi pitää fanaattisesti olla sitä mieltä?
Miksei voi antaa sitä mahdollisuutta että voi olla jotain muutakin mitä ihminen ei tiedä?
Ihminen tietää maailmankaikkeudesta suunnilleen saman verran kuin mato maan alla tietää siitä mitä me tiedämme ja tunnemme.
On aika järjetön ajatus että kaikki mitä tiedämme, on koko totuus maailmankaikkeudesta.
Se olisi todella suuri sattuma että tietomme ja koko totuus maailmasta olisi sama asia.
Miksi pitää uskoa?
29
254
Vastaukset
- kadun*nainen
Ihmisillä on tarve jakaa keskenään samoja tunne ja kokemus-mattomuus- tiloja. Se on eräänlaista vertaistukea
olipa kysymyksessä korkeasti henkiset kokemukset tai täydellinen materialismi, eli kokemattomuus. Kirkot
ovat olleet ja vuosituhansia niitä paikkoja, missä Pyhän koskettamat sielut ovat kokoontuneet yhteiseen hartauteen
Luojaansa kohtaan.
>>Miksei voi antaa sitä mahdollisuutta että voi olla jotain muutakin mitä ihminen ei tiedä?"Yksi ihmisenä elämisen tarkoitus on myös kartoittaa oma pienuutensa, eli sijaintinsa ja omien älynystyröiden
mahdollisuus koko maailmankaikkeuden ja mahdollisuuksien hahmottamisessa. Sitä taustaa vasten, usko
luonnollisin vaihtoehto. Olisi todellakin merkillistä, jos ihminen asuisi yksinään universumissa, pienellä pallolla
kirjoittelemassa äkäisiä viestejä omasta suuremmoisuudestaan"
Ihminenhän asuu pienellä pallolla osana suurta biodiversiteettiä.
Pallon ulkopolellakin saattaa olla monenlaista elämää.
Tässä valossa on irrationaalista uskoa omaan suurenmoisuuteensa.
Uskonnot siis tarjoavat epäluonnollisia malleja kohottamalla ihmisen kuolemattomaksi.
Eikös pienuuden kartoittaminen elämän tarkoituksena ja uskontojen tapa kohottaa ihminen yliluonnolliseksi henkiolennoksi ole melkoisessa ristiriidassa?- otto..
Kun sinä et tiedä mistään mitään, niin yrität todistella että on "pakko" olla jumala. Säälittävää.
- kadun*nainen
otto.. kirjoitti:
Kun sinä et tiedä mistään mitään, niin yrität todistella että on "pakko" olla jumala. Säälittävää.
- otto..
kadun*nainen kirjoitti:
teitä uskiksia on niin helppo huijata, koska te uskotte ihan mitä vaan.
- Yks.V.Ajattelija
Olemattomiin ja mahdottomiin asioihin on äärettömän typerää uskoa.
>>että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Miksi pitää fanaattisesti olla sitä mieltä?>Miksei voi antaa sitä mahdollisuutta että voi olla jotain muutakin mitä ihminen ei tiedä?>Ihminen tietää maailmankaikkeudesta suunnilleen saman verran kuin mato maan alla tietää siitä mitä me tiedämme ja tunnemme.>On aika järjetön ajatus että kaikki mitä tiedämme, on koko totuus maailmankaikkeudesta.>Se olisi todella suuri sattuma että tietomme ja koko totuus maailmasta olisi sama asia. "että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Miksi pitää fanaattisesti olla sitä mieltä?"
Ilmeisesti tarkoitat sitä, että kuoleeko ihminen kokonaan elintoimintojen lakkaamisen ja ruumiin hävittämisen jälkeen vaiko eikö.
Meillähän on asiaan liittyen karkeasti ottaen kaksi uskomisen mallia. Toiset uskovat että kuolee. Toiset uskovat että ei kuole.
Niillä, jotka eivät näe ihmisellä tai muilla elävillä organismeilla kuoleman jälkeen sen ihmeellisempää jatkumoa, on asiasta ihan luonnollisen oloinen malli ajattelussaan, eikä siihen tarvitse liittyä mitään dramatiikkkaa tai fanaattisuutta.
Draamaa asiasta tekevät ennemminkin ne, jotka tuovat asiaan yliluonnollisen uskomuksen elämän jatkumisesta tavalla tai toisella (hengen jälleensyntyminen, ruumiin ylösnouseminen, sulautuminen yleiseen henkisyyteen, jne.).
Moni ihminen tykkää korottaa ihmisen yleensä ja itsensä erikseen niin tärkeään osaan Telluksen luntoa, että ei yksinkertaisesti voi hyväksyä yksinkertaista seltystä (kun ihmisen elämä lakkaa, niin se ei jatku).
Kuoleman kammottavuus on syy ihmisen haluun uskoa ihmisen kuolemattomuuteen. Oman tai läheisen lähestyvän kuoleman ajattelu saa monissa aikaiseksi hyvin suurta pelkoa ja tähän sopii hoitavksi laastariksi uskontojen lupaukset homman jatkumisesta. Lohdutukselle on siis sosiaalinen tilaus ja siihen täkyyn tartutaan laajasti kaikkialla maailmassa. Eri uskontosuuntaukset käyttävät tätä hyväkseen.
"Miksei voi antaa sitä mahdollisuutta että voi olla jotain muutakin mitä ihminen ei tiedä?
Ihminen tietää maailmankaikkeudesta suunnilleen saman verran kuin mato maan alla tietää siitä mitä me tiedämme ja tunnemme.
On aika järjetön ajatus että kaikki mitä tiedämme, on koko totuus maailmankaikkeudesta.
Se olisi todella suuri sattuma että tietomme ja koko totuus maailmasta olisi sama asia."
Niinpä. Tiedämme hyvin vähän. Mutta olemme havainneet kaikenlaisten eliöiden kuolevan. Miksi kehittäisimme ylimääräisiä teorioita kuolemattomuudesta? Pöyhkeyttämme?- ~~~
elää elämäänsä siten, että jos mielikuvituksella jokin voi olla mahdollista, siihen on syytä uskoa.
Saattaahan se mahdollista olla. Ei se kuitenkaan siltä näytä. Miksi siis alkaisin erikseen uskomaan johonkin kuolemanjälkeiseen elämään ja sitten vielä perusteetta keksisin, millainen se olisi ja päättäisin vielä uskoa jumalaan tai pariin, viiteen menninkäislajiin ja keijukaisten kuningattareen? Tai mihin nyt kukakin päätyy...
Jos olen mielestäsi fanaatikko, kun en usko laillasi tai muiden uskovaisten lailla, niin ole hyvä vain. En silti leiki sitä leikkiä. Se, etten tiedä kaikkea, ei ole syy keksiä jotakin yliluonnollista muka selittämään se tietämättömyys. Se, etten keksi asioita selitykseksi, ei tarkoita, että luulisin tietäväni kaiken - päinvastoin! - .....
ettei usko kuolemanjälkeiseen elämään. Se on realismia.
- ...
Kuullosti siltä.
- .....
... kirjoitti:
Kuullosti siltä.
Olen ateisti.
OOt voinut kexiä ite !! : ) Kiitos Jumalalle susta !! Ole siunattu !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Koko UUsi Vuos !!!
- .
suksia vittuun häiriköimästä. Kiitos.
"Miksi pitää uskoa?"
Aivan, sen minäkin haluaisin tietää.
Mutta tavallaan ihan kivoja ovat nämä tällaiset pulut, jotka kirjoittavat palstalle yhden hölmön viestin, ja antavan sen jälkeen ateistien lytätä sen, eivätkä vaivaudu enää millään tavalla puolustelemaan tai selittämään. Palstasta tulee automaattisesti vähän niin kuin "Uskovaisten harhaluulot debunkattuna" -kirjoituskokoelma. Sitä on satunnaisten kävijöiden hyvä lueskella kirkostaeroamisaikeidensa tueksi. Kiitos siitä rekkaamattomille puluille, teette suuren palveluksen meille.- Rompix
savonarola kirjoitti:
Kysy Jumalalta niin tulet fixu ja et tartte olla tietämätön !!
Hiljasta on. Taitaa olla linjat varattuna tai joku työseisaus meneillään, kun ei mitään kuulu.
Rompix kirjoitti:
Hiljasta on. Taitaa olla linjat varattuna tai joku työseisaus meneillään, kun ei mitään kuulu.
Varo ettet joudu huutamaan täyttä kurkkua pilkkan vuoxi...
Ps. 53:4
(53:5) Eivätkö he mitään käsitä, nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani, eivätkä avuksensa huuda Jumalaa?
Ps. 79:6
Vuodata vihasi pakanain ylitse, jotka eivät sinua tunne, ja valtakuntien ylitse, jotka eivät sinun nimeäsi avukseen huuda.- Rompix
savonarola kirjoitti:
Varo ettet joudu huutamaan täyttä kurkkua pilkkan vuoxi...
Ps. 53:4
(53:5) Eivätkö he mitään käsitä, nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani, eivätkä avuksensa huuda Jumalaa?
Ps. 79:6
Vuodata vihasi pakanain ylitse, jotka eivät sinua tunne, ja valtakuntien ylitse, jotka eivät sinun nimeäsi avukseen huuda.Aaaaapuuuuva! Apuva! Jumala, olisitko niin kiltti, että vastaisit minulle tai vaihtoehtoisesti tälle palstalle?
*hakee mikrophonin ja laittaa äänityksen päälle*
- koska asia on niin
koska asia on fakta, niin eikö ole oikeutettua uskoa siihen.
toki on selaista mitä emme tiedä,mutta kuoleman seuraukset kyllä tiedämme..
kuollessa tietoisuus katoaa, ikäänkuin nukutuksessa....
erona tietenkin, että kuolemassa tietoisuus katoaa lopullisesti. - Atheism
Itse pysyn tässä asiassa toistaiseksi puolueettomana, koska ei ole mitään varmaa tietoa. En usko kuolemanjälkeiseen elämään niin kuin uskikset (eli toisin sanoen en usko helvettiin/taivaaseen tms...) mutta en kiellä sitä vaihtoehtoa että elämä ei lopu siihen. Tietysti tuo ei ole kovin realistisen kuuloista, mutta en lyttää sitäkään vaihtoehtoa...
- Kössönöm
Onko madoilla mahdollisuuksia kuolemanjälkeiseen elämään, mitä luulet?
Filosofithan on pohtinut tätä jo ennen ajanlaskumme alkua
Niinku Anaksagorasa (500-428eaja), Demokritos (460-370 eaja)
Sokrates (470-399 eaja)
Luin näiltä hyvän molekyyliteorian
jonka mukaan molekyylit on ollut aina ja tulee olemaan vakio
Eli kun jotain kuolee syntyy jotain uutta.
Ihminen kun kuolee se lahoaa/molekyylit irtoaa
ja kiinnittyy johonkin muuhun (esim. multaan)
"Mikään ei voi syntyä tyhjästä"
Mitä taas "sieluun" tulee
se on sidoksissa aivoihin
ja aivotoiminnan lakattua ei jää minkäänlaista
tietoisuuden tilaa- Ehkä_tai_ei
Kössönöm kirjoitti:
Onko madoilla mahdollisuuksia kuolemanjälkeiseen elämään, mitä luulet?
"Onko madoilla mahdollisuuksia kuolemanjälkeiseen elämään, mitä luulet? "
Toki madolla, jos ihmiselläkin olisi mahdollisuus kuoleman jälkeiseen elämään.
Ihminen on mielestäni vain yksi eläin muiden joukossa, ei muuta.
Mutta olen pohtinut, kun on fyysinen näkyvä evoluutio, miksei voi olla henkistäkin evoluutiota.
Miksi on kehittynyt mm. rakkaus ja epäitsekkyys?
Se voisi olla monien elämien aikaansaamaa henkistä kehitystä.
Kun riisto ja sota olisi helpoin tapa pärjätä. Itsekkyys ja vahvimman lakihan tuo voiton heti.
Siis ehkä.
Ehkä ei.
Jospa Jumala on "kasvanut" ajassa ja mennyt alkuun ajan ulkopuolella ja synnyttänyt siellä itsensä?
Jos elämä täällä on vain matkaa Jumaluuteen.
Ehkä ei.
Siis minä en ole fanaattinen kun en tiedä mitään.
Ihminen ei tiedä mitään eikä se ole säälittävää.
Vai mitä OTTO? Ehkä_tai_ei kirjoitti:
"Onko madoilla mahdollisuuksia kuolemanjälkeiseen elämään, mitä luulet? "
Toki madolla, jos ihmiselläkin olisi mahdollisuus kuoleman jälkeiseen elämään.
Ihminen on mielestäni vain yksi eläin muiden joukossa, ei muuta.
Mutta olen pohtinut, kun on fyysinen näkyvä evoluutio, miksei voi olla henkistäkin evoluutiota.
Miksi on kehittynyt mm. rakkaus ja epäitsekkyys?
Se voisi olla monien elämien aikaansaamaa henkistä kehitystä.
Kun riisto ja sota olisi helpoin tapa pärjätä. Itsekkyys ja vahvimman lakihan tuo voiton heti.
Siis ehkä.
Ehkä ei.
Jospa Jumala on "kasvanut" ajassa ja mennyt alkuun ajan ulkopuolella ja synnyttänyt siellä itsensä?
Jos elämä täällä on vain matkaa Jumaluuteen.
Ehkä ei.
Siis minä en ole fanaattinen kun en tiedä mitään.
Ihminen ei tiedä mitään eikä se ole säälittävää.
Vai mitä OTTO?"Mutta olen pohtinut, kun on fyysinen näkyvä evoluutio, miksei voi olla henkistäkin evoluutiota."
Vilaisepa wikipediasta semmoinen asia kuin "Meemi". Ehkäpä se on sitä tarkoittamaasi henkistä evoluutiota?
Ei kukaan voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu tai on.
Uskominen on turhan vahvasti sanottu asiasta, josta yhdelläkään lajitoverillamme ei ole mitään havaintoa .
Todennäköisimmältä vaihtoehdolta kuitenkin tuntuu kaiken loppuminen, olemattomuus.
Kuolemahan on luonnollinen päätös elämälle. Siksi voisi kuvitella, että kuolema noudattaa samoja säännönmukaisuuksia kuin elämäkin. Täällä maailmassamme yleensä yksinkertaisin ja vähiten olettamuksia edellyttävä ratkaisu on lähinnä totuutta. Tällöin elintomintojen loppuminen aiheuttaisi myös olemassaolon loppumisen.
Täyden varmuuden asiasta tulemme kyllä jokainen saamaan aikanaan.
Sitä odotellessa eletään hyvä ja täysi elämä, jooko?- Ehkä_ehkä_ei
Hyvän elämän eläminen on joskus vaikeaa....
Kuka saa autuuden väittelemällä täällä.
Kuka uskosta.
Kuka siitä että ei usko.
Sama tuo, kaikki kukat kukkikoot.
Otimpahan vain kantaa minäkin.
Huvikseni.
itselleni vain toivo rakkauden ja hyvyyden kasvamisesta ja paremmasta tulevaisuudesta tuo lohtua.
Mutta jos kuolee ja kaikki loppuu, ei siitä ainakaan kärsi.
Helvetillä pelottelijat on kuitenkin pahimpia, sillä saadaan köyhät kuriin ja vallan alle.
- M@k3
Olet sitä mieltä että olemme pieniä ja tietämättömiä kuin madot ja kuitenkin samaan aikaan niin arvokkaita että meidät pitää säilyttää ikuisesti?
- ...
"että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Miksi pitää fanaattisesti olla sitä mieltä?"
- Koska ilmiselvästi näemme jonkin elollisen kuollessa, että tämä tosiaan on kuollut eikä ole mitään perustetta uskoa, että se vielä eläisi. Fanatismia tällaisessa arkijärkeilyssä ei tarvita.
"Miksei voi antaa sitä mahdollisuutta että voi olla jotain muutakin mitä ihminen ei tiedä?"
- On mahdollista, että 17 näkymätöntä keijua tanssii peukaloni ympärillä. Minulla ei vain ole mitään syytä uskoa siihen ja elää ikään kuin se olisi totta.
"Ihminen tietää maailmankaikkeudesta suunnilleen saman verran kuin mato maan alla tietää siitä mitä me tiedämme ja tunnemme."
- Siksikö pitäisi vielä entisestään vähentää tietoa ja selittää asioita saduilla?
"On aika järjetön ajatus että kaikki mitä tiedämme, on koko totuus maailmankaikkeudesta. - - Se olisi todella suuri sattuma että tietomme ja koko totuus maailmasta olisi sama asia."
- Onko joku väittänyt tuollaista? mutta jokainen joka tahtoo,, saa,,,, koska niin on vapaus maassamme vielä . Vapaus ajatella ja uskoa mihin vaan !! Eikö ole hienoa? Ateismi yrittää kieltä sen vapauden mikä Kristinusko edustaa. Jokaiselle oma tahtoa uskoa jos halua.
Mutta raaka ateismi sanoo kaverille. Et saa uskoa ja jos uskot en ole sun kaveri enä. Joo huh huh-ateismi on antiuskon liike ja samanlainen kun hitlerin perustama natsipuolue. Väkivaltainen vaativa ei uskoa liike.
Uskoononvapauslain kautta pitäisi ateismi olla laissa kieletty.. Koska se kieltää uskonto ja mahdollisuus uska mitä halua..
Et usko koska me kielletään kaikki uskoa,, on tän fanaattinen ateismi liike,, missä mirka operoi ja mihin kuuluu ja hän ihannoi sitä diktatuuri missä hän elää ja edustaa..
Taas ,,, Rakkaus on,,, että saat Uskoa Jeesuxen jos haluat. Pakko ei ole. Valinta on sinuun!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684351Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D983916- 503436
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul222683Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242518Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562373- 432217
- 471858
- 391857
- 301626