Miksi käytän kaukobusseja VR:n sijaan

Bussimatkaaja

Laitanpa ajan kuluksi muutaman syyn, miksi käytän Matkahuollon pikavuorobusseja kaukojunien sijaan.

Bussien kohdalla riippuu liikennöitsijästä aika paljon. Eli jos matkustaa aina samaa väliä, niin sille välille saattaa sattua huono liikennöitsijä. Junien osalta taas ympäri maata on sama ongelma, että ne ovat myöhässä ja tökkivät. Ei ole mitään vaihtoehtoja VR:lle, kuten ulkomailla on tilanne.

Täältä Helsingistä lähtevät bussilinjat, esimerkiksi Helsinki-Turku, ovat tasokkaampia kuin muualla maassa kulkevat, esimerkiksi Joensuu-Oulu. Näillä Helsinkiin päättyvillä reiteillä on parempilaatuiset bussit, koska matkustajia on riittävästi. Lisäksi aikataulut on tehty väljiksi, eli matka-ajat ovat tarkoituksellisen hitaita, että myöhästymiset saadaan kiinni väliasemilla.

Jos yksi bussi hajoaa matkalle, niin se ei vaikuta muihin busseihin ja tilalle on helppo saada toinen bussi. Jos yksi juna hajoaa, niin kaikkien junien aikataulut menevät sekaisin ja kestää tuntikausia, ennen kuin saadaan korvaavia kuljetuksia järjestetyksi.

Bussiliput ovat useimmiten junalippuja edullisempia ja ei tarvitse etukäteen tietää, millä vuorolla menee ja silti saa yleensä haluamansa istumapaikan. Tämä edullisuus vielä korostuu siinä mielessä, että bussit vievät lähelle määränpäätä, eikä tarvitse matkustaa monissa tapauksissa paikallisbussilla, pyytää autokyytiä asemalle tai tilata taksia.

Junamatkoilla tarvitsee vaihtaa usein, kun taas bussilla vaihdottomia yhteyksiä on aika monilla väleillä. Esimerkiksi Lappeenranta-Jyväskylä tarkoittaa junalla ensin Lappeenranta-Kouvola, Kouvola-Pieksämäki ja Pieksämäki-Jyväskylä. Busseilla on useampikin vaihdoton yhteys päivän aikana tälläkin välillä.

Tässä oli joitain mielipiteitäni, mitä olen käyttänyt molempia kulkuvälineitä aika paljon. Tietysti paljon riippuu siitäkin, missä tärkeysjärjestyksessä pitää asioita ja mikä sattuu olemaan se oma reitti, mitä matkustaa.

Ai niin, miksi en käytä henkilöautoa? Sen matka-ajat ovat yhtä hitaita kuin bussilla, koska matkan aikana on pidettävä lepotaukoja pysyäkseen virkeänä ja pitkän matkan ajamisen jälkeen on hyvin uupunut olo. Saa lisäksi koko ajan arvuutella, koska joku sekopää ajaa humalassa päin. Maksan vaikka vähän enemmän, että joku muu hoitaa sen ikävän homman eli ajamisen näin pimeillä ja liukkailla talvikeleillä. Autokoulun opettajakin sanoi aikoinaan, että "autolla ajaminen on homojen hommaa".

3

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roro-dada

      Jokainen saa vapaasti valita. Joillain väleillä bussi on ihan mainio keksintö, toisilla taas juna vie voiton. Se vähän riippuu minne matkustaa. Esim Helsinki-Seinäjoki välin pääsee pendoliinolla aikaan 2h 34min. Kun sama matka menee bussilla nopeimmillaan 5h 50min, on siinä mielestäni iso ero. Junalippu maksaa ehkä 5-6 euroa enemmän, mutta maksan sen ilomielin, koska se lisää vapaa-aikaani 3 tuntia per suunta.

      Junat aina myöhässä??? On ne joskus, mutta ei aina. Oma kokemukseni on, että 9 matkaa 10:stä on suunnilleen ajassaan, joskus harvoin sitten ollaan enemmän myöhässä (puoli tuntia tai yli), mutta silloinkin voi ajatella, että autolla tai bussilla oltaisiin vasta jossain toijalan korkeudella matkalla.

      Juna tulee järkeväksi yleensä silloin, kun matka-aika muulla kulkuneuvolla on pidempi kuin 2 tuntia. Junassa on myös käveleskelymahdollisuus, sekä ravintolavaunu (kallis tosin). Kuka tykkää mistäkin.

      • Bussimatkaaja

        roro-dada toi ihan hyviä kantoja esille. Riippuu varmaan aika paljon, että miten usein jotain tiettyä väliä matkustaa. Jos on kyse lomamatkasta ja aika harvoin matkustaa, niin bussin pidempi matka-aika ei suuremmin haittaa. Näkee maisemiakin. Jos taas usein menee samaa väliä tai tekee matkan aikana tietokoneella töitä, niin junan nopeus voi olla merkitsevämpää. Sittenhän meillä on tietysti kotimaan lentoliikenne jos on oikein kiire, kotimaan lentoliputkin ovat nykyään kilpailukykyisiä junan kanssa, mutta ikävä kyllä vain siksi, että VR on nostanut hintoja niin korkeiksi.


      • Ei myöhässä
        Bussimatkaaja kirjoitti:

        roro-dada toi ihan hyviä kantoja esille. Riippuu varmaan aika paljon, että miten usein jotain tiettyä väliä matkustaa. Jos on kyse lomamatkasta ja aika harvoin matkustaa, niin bussin pidempi matka-aika ei suuremmin haittaa. Näkee maisemiakin. Jos taas usein menee samaa väliä tai tekee matkan aikana tietokoneella töitä, niin junan nopeus voi olla merkitsevämpää. Sittenhän meillä on tietysti kotimaan lentoliikenne jos on oikein kiire, kotimaan lentoliputkin ovat nykyään kilpailukykyisiä junan kanssa, mutta ikävä kyllä vain siksi, että VR on nostanut hintoja niin korkeiksi.

        junat viimeisen 2 iikon aikana.

        viimeviikon maanataina ja tiistaina myöhässä, kun jotkut välkyt heittäytyivät junan alle.
        Keskiviikkona vaihdevika aamulla ja juna ei kulkenut pasilaa pidemmälle ja myöhästyn töistä.

        Viikonloppuna junat jatkuvasti myöhässä, itse odotin i-junaa malmilla yli 30-min raskaiden kauppakassien kanssa.
        Tänään en päässyt töihin lainkaan koska juna seinä'n läpi.
        Huomenna varmaan juna Eduskuntatalon sisällä,

        Joo ei myöhässä juuri koskaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      23
      3094
    2. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2138
    3. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      2025
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1847
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1508
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1299
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      123
      1198
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      254
      1179
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1095
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1049
    Aihe