karkoitus vai mielisairaala Ibrahimille

Sain tietää että Ibrahim olisi ollut toista vuotta sairauslomalla psyykkeen vuoksi. Lisäksi häneltä on etsitty poliisin toimesta aiemmin käsiasetta. Oli kuuleman mukaan piiloitellut 7,62 mm asetta saappaassan eikä poliisi löytänyt. Kuitenkin löytyi etsinnässä 9 mm patruunoita??

Siis ei Suomen kansalainen ja mielenterveysongelmainen jolta poliisin etsinnöissä löytynyt patruunoita. Oliko kansalaisuuden epäämisen peruste aiempi rikollinen toiminta vai mielisairaus vai molemmat syyt?

Rahako tämänkin karkoittamattajättämispäätöksen ratkaisi vai hänen sairauslomansa??
21269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

onko niin ettei Suomessa tappouhkaus täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Niin, senhän tiedämme ettei rikoksen suunittelu ole rikos Suomessa. Eli tappouhkauksia voi antaa joutumatta seurauksiin??

Olisi mielenkiintoista tietää Ibrahimin sairauskertomus psyykkeestä ja mahdollinen lääkitys. Voisiko lääkitys madaltaa kynnystä moiseen systemaattiseen tekoon joka täyttää kaikki hulluuden tunnusmerkistöt??

Äänestä
  • asiasta jo kirjallisen ja "epävirallisen" tiedotteen ennenkuin kirjoitti blokiaan. Hän on poliitikko joka ei ota riskejä, joten hänen "hämmästelystään" voi päätellä että virheitä on tehty ja POLIISI on ollut äärimmäisen passiivinen tutkiessaan Ibrahimin toimia.

    Äänestä

  • hullua, sillä kyseessä oli kosovolainen tapa, jolla kunnia palautetaan.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    hullua, sillä kyseessä oli kosovolainen tapa, jolla kunnia palautetaan.

    ole suomessa ainakaan tuominnut tekoa. Taitaa olla kyseessä kunnian palautus.

    Äänestä

  • kaalebbi karjalainen kirjoitti:

    ole suomessa ainakaan tuominnut tekoa. Taitaa olla kyseessä kunnian palautus.

    surunvalittelun.
    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Imaameilta ja Espoon piispalta yhteinen surunvalittelu/1135251827421

    Espoon piispa Mikko Heikka ja imaamit Abdoul-Majid Tahirou-Varjonen ja Abdirazak Sugulle Mohamed ovat esittäneet yhteisen surunvalittelun Sellon ampumatragedian johdosta.

    "Edustamamme islamilaiset ja kristilliset yhteisöt tuomitsevat tämän teon. Se loukkaa syvästi molempien uskontojen uskoa ja arvoja", he sanovat kirkon tiedotteessa.

    Piispa ja imaamit vetoavat ihmisiin, että muslimit ja kristityt rakentaisivat yhdessä turvallista Suomea.

    "Kristittyinä ja muslimeina haluamme yhteistyössä rakentaa parempaa, turvallista ja kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolta pitävää Suomea, johon väkivalta ei kuulu", uskonnolliset johtajat sanovat.

    Äänestä

  • ÖÖÖÖÖGGG kirjoitti:

    katotaanpa balkanille mitä tapahtui kun Muslimit saivat jäädä hävitessään sodat kristityille. Rinnakkaiselo ei yksinkertaisesti toimi ja Islam eikä kristinusko tule koskaan "yhdessä" luomaan "rauhanomaista" rinnakkaiseloa.

    Islam on puolikuu-valheuskonto kristinusko valon ja totuuden uskonto. Mitä yhteistä on yöllä ja päivällä??

    Äänestä

  • riekkiskä kirjoitti:

    Samaa heimokulttuurijäännettä kumpikin. Islamilla ja kristinuskolla ei ole huomattavaa eroa, yhtä väkivaltaisia ovat. Ei ihme ettei kristityt ja muslimit tule toimeen keskenään, ovat liian samanlaisia.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    eikös niin juuu.

    http://www.adressit.com/eiturkkiaeuhun

    Äänestä

Poliisi oli kotietsinnässä löytänyt 7,65 käsiaseen saappaanvarresta, 9mm patruunoita. Ibrahim sai 50 päiväsakkoa ja nuhtelut asiasta. 9mm Käsiasetta ei löytynyt tuolloin. Nythän sekin "löydettiin".

Ibrahim oli silminnäkijöiden mukaan "ominut" naisen niinkuin auton loppuaikoina ja nainen oli "alistunut" kohtaloonsa.
Mies oli aiemmin uhkaillu naista 30 cm veitsellä ja pitänyt sitä pöydällä, "tämä on tarkoitettu sinulle".

Ibrahim haki työkyvyttömyyseläkkeelle MIELENTERVEYSONGELMIINSA VEDOTEN.

Pulkkinen ilmeisesti avuttomana tyytynyt kohtaloonsa koska miehestä ei viranomaistenkaan avulla päässyt eroon.

Yritti muutosta tilanteeseen TYÖYHTEISÖNSÄ AVULLA.

KIITOS SUOMI, KIITOS THORS, KIITOS POLIISI, KIITOS kun piditte heimoimman puolto0a

Äänestä
  • niin ei voinut auttaa.

    Mitä teemme poliiseilla, virkamiehillä ja ministereillä?????

    Äänestä

  • hiittoman-1 kirjoitti:

    niin ei voinut auttaa.

    Mitä teemme poliiseilla, virkamiehillä ja ministereillä?????

    valtio maksaa korvauksia uhreille...

    että näin valtio toimii
    paljonkohan Ibrahimin lapset saavat valtiolta?? Kait niillekin jokin siivu kuuluisi.

    Äänestä

  • hiittoman-1 kirjoitti:

    niin ei voinut auttaa.

    Mitä teemme poliiseilla, virkamiehillä ja ministereillä?????

    Ahtisaaren aikaa on ikävä, mutta maamme on ollut tuuliajolla siitä lähtien ja korruption mädättämä.

    Vain homoilla ja rikollisilla menee hyvin, kuten arvata saattaa.

    Äänestä

  • samaisessa paikassa lounasti PRISMAN henkilökuntaa. Tuli tippa linssiin kun suru paistoi läpi vaikka vähän naurua kuuluikin.

    Osanottoni puolestani Sellon prisman henkilökunnalle.

    Onko asiasta tekeillä suuronnettomuustutkintaa??
    Pitäisi olla koska tapaus IBRAHIM on paljastanut hallinnossa,poliisissa, ministereissä jne. "pullonkauloja" jotka heikentävät oleellisesti turvallisuutta maassamme.

    Tiedetään että POLIISI ja virkamiehet "tutkivat" asiaa. Paljonkohan totuutta koko tapahtumasta siivotaan maton alle ja yritetään pelastaa oma nahka.

    HÄVETKÄÄ THORS, HOLMLUND JA POLIISI!!!!

    Äänestä

  • C stoltzenberg kirjoitti:

    samaisessa paikassa lounasti PRISMAN henkilökuntaa. Tuli tippa linssiin kun suru paistoi läpi vaikka vähän naurua kuuluikin.

    Osanottoni puolestani Sellon prisman henkilökunnalle.

    Onko asiasta tekeillä suuronnettomuustutkintaa??
    Pitäisi olla koska tapaus IBRAHIM on paljastanut hallinnossa,poliisissa, ministereissä jne. "pullonkauloja" jotka heikentävät oleellisesti turvallisuutta maassamme.

    Tiedetään että POLIISI ja virkamiehet "tutkivat" asiaa. Paljonkohan totuutta koko tapahtumasta siivotaan maton alle ja yritetään pelastaa oma nahka.

    HÄVETKÄÄ THORS, HOLMLUND JA POLIISI!!!!

    pidetään loppilllan ajan hiljainen hetki
    sulkemalla tietokoneemme, valot, verhot
    eteen - ei seksiä. Pipot päähän.
    Herätys huomen aamulla 10.00 ja takaisin
    tänne linjoille.

    Äänestä

  • Hölmöinen hetki. kirjoitti:

    pidetään loppilllan ajan hiljainen hetki
    sulkemalla tietokoneemme, valot, verhot
    eteen - ei seksiä. Pipot päähän.
    Herätys huomen aamulla 10.00 ja takaisin
    tänne linjoille.

    nämä me Suomalaiset äänestimme vallankahvaan. Toivottavasti seuraaviin vaaleihin mennessä tulee sopivia ehdokkaita muista puolueista että Suomessa tilanne muuttuisi. Tarvitaan muutosta ja vallanpitäjät vaihtoo joko hyvällä tai pahalla.

    Niin ja mitä EU toi tullessaa??? PELKOA

    Äänestä

  • Igor Shkull kirjoitti:

    talousliitto eikä mitään muuta

    Äänestä

lääkityksessä ?

Hänen olemus antaa viitteitä siihen että on ollut ?

Äänestä
  • käytän itse mielialalääkkeitä ja tiedän kokemuksesta että ne auttavat mutta arvomaailmaa tai näkemyksiä lääkkeet eivät "korjaa". Siihen auttaa psykoterapia jossa voi punnita ajatuksiaaan suhteessa mielitekoihin. Psykiatria antaa mahdollisuuden minuuden määrittämiseen ja selkeyttää tunteiden merkitystä.

    Mielialalääkitystä ei saa itsestään lopettaa, koska se lisää agressioita ja raivokohtauksia vaan se on tehtävä valvotusti, vähän kerrassaan.

    Tiedän senkin että ainakin Jokelan murhaaja käytti vastaavanlaisia mielialalääkkeitä ja ilmeisesti epäsäännöllisesti.

    Äänestä

Väkisinkin tulee mieleen taas oliko kaveri jälleen nurkkaan ajettu,suomalaiset kun osaavat nämä syrjintäjutut,empatia tipotiessään kanssa ihmisiä kohtaan,vain henkilökohtaisesta vallasta kysymys.Uskon,että aika pitkälle tästä on ollut kysymys.Psykiatria ei ratkaisu tämän kaltaisiin ongelmiin.Loppu päätelmä suomalaiset alkakoon kunnioittaa kanssa ihmisiä oikeasti.Kuka tahansa tarpeeksi ärsytettynä ajautuu lopulta kyseisen malliseen toiminta ratkaisuun.Ei varmasti jäänyt viimeiseksi.Karkoitus ei olis muuttanut mitään.Sitä saa mitä tilaa,toisten kunnioitus kunniaan.

Äänestä
  • Tottavie

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Igor Shkull kirjoitti:

Sain tietää että Ibrahim olisi ollut toista vuotta sairauslomalla psyykkeen vuoksi. Lisäksi häneltä on etsitty poliisin toimesta aiemmin käsiasetta. Oli kuuleman mukaan piiloitellut 7,62 mm asetta saappaassan eikä poliisi löytänyt. Kuitenkin löytyi etsinnässä 9 mm patruunoita??

Siis ei Suomen kansalainen ja mielenterveysongelmainen jolta poliisin etsinnöissä löytynyt patruunoita. Oliko kansalaisuuden epäämisen peruste aiempi rikollinen toiminta vai mielisairaus vai molemmat syyt?

Rahako tämänkin karkoittamattajättämispäätöksen ratkaisi vai hänen sairauslomansa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu