Katselin tilastoja (joku voisi varmistaa nämä, ks. http://www.helsinginseurakuntayhtyma.fi/?deptid=142). Vuonna 2004 Helsingissä kirkkoon kuului 69,8% ja 63,5% kastettiin. Vuonna 2008 luvut olivat ja 65,2% ja 55,6%. Näin siis kuuluvuus laski 3,7 %-yksikköä mutta kasteet 7,9 %-yksikköä. Maahanmuuttajillakin on jo vaikutusta tilastoihin, eikä kehitys muissa kaupungeissa ole ollut yhtä jyrkkää. Tästä huolimatta en näe miten kehitys ei seuraisi perässä koko maassa.
Toisaalta tietysti Helsingissäkin kirkkoon kuuluvien osuus on edelleen aika suuri. Varsinaista romahdusta tuskin nähdään kokonaiskirkon tasolla kymmeneen vuoteen. Tänä aikana kuuluvuus tippuu noin 70 prosenttiin. Sen jälkeen yhteiskunnan keskeisillä paikoilla alkaa olla ikäpolvi, josta jo melkoisen moni on kirkosta eronnut. Tämäkin heijastunee kirkon asemaan, ei vain jäsenten osuus koko kansasta.
Toisaalta tietysti Helsingissäkin kirkkoon kuuluvien osuus on edelleen aika suuri. Varsinaista romahdusta tuskin nähdään kokonaiskirkon tasolla kymmeneen vuoteen. Tänä aikana kuuluvuus tippuu noin 70 prosenttiin. Sen jälkeen yhteiskunnan keskeisillä paikoilla alkaa olla ikäpolvi, josta jo melkoisen moni on kirkosta eronnut. Tämäkin heijastunee kirkon asemaan, ei vain jäsenten osuus koko kansasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
2009 kasteluvuissa tullaan menemään Helsingin osalta aika lähelle 50%. Hyvältä näyttää. Ehkä 2010 päästään jo alle 50%. Toivottavasti media kiinnittää huomionsa uutisoinnissaan 50% alituksiin. Näin merkittävän rajapyykin murtumiset tulevat antamaan lisä potkua kautta maan.
Tuo on hyvä pointti kuinka kirkkoon kuulumattomat tulevat täyttämään enenevissä määrin merkityksellisiä työpaikkoja ja täten tulevat omalla toiminnallaan ja valinnoillaan edistämään kirkkoon kuulumisen laskua. Tälläisia paikkoja on läpi työkentän mm. tv, radio, lehti ja netti toimittajat, kunnallispoliitikot, kansanedustajat, lastentarhahoitajat, opettajat, virkamiehet, tuomarit, kirjailijat, jne...
Isossa kaupungissa uskaltaa helpommin olla oma itsensä, mutta pikku paikkakunnalla monikaan ei eroa, kun ei jaksa juoruilua, mutta ote on jo hellittämässä, esim Lapissa jo nuoriso eroaa eikä välitä vanhempiensa paheksunnasta.
Iso ikäluokka kun kuolee pois, niin sosiaalinen paine suurimmalta osin poistuu.
En minä ainakaan sukulaisilleni ilmoittanut mitään erostani, kun kirkosta erosin jo vuonna 1975.
Kuulun itse mainitsemaasi ikäluokkaan, tuntuu kuin pitäisit kaikkia siihen ryhmään kuuluvia vähäjärkisinä.
Luulen, että enemmän on vikaa niiden nuorempien päässä, jotka eivät ole vielä eronneet kirkosta.
Minä kerroin sukulaisilleni heti erottuani kirkosta ja tämän jälkeen meidän suvussa alkoi erobuumi. Suvussamme kirkkoon kuuluvat ovat vähemmistö.
Luulen, että hyvin monissa tapauksissa tämä estää eroamisen: kuvitellaan, että heti se suvun uskonnollinen täti saa tietää ja nostaa hirmuisen metelin. Kirkkoon siis kuulutaan monesti vain sen vuoksi, että epäillään jonkun sukulaisen raivostuvan.
Oletteko, Jori, miettineet, olisiko tarpeellista korostaa julkisuudessa henkilökohtaista valintaa uskonasioissa (siis että päätetään asioista oman käsityksen mukaisesti eikä minkään tädin miehen mieliksi) ja että tuollaiset asiat tulevat suvun tietoon ainoastaan, jos sen itse haluaa kertoa (muussa tiedotusmallissa kyse on henkilötietorikoksesta) ? Minusta nimittäin tuntuu, että ihmiset kyllä jo tietävät, että eroaminen on helppoa nykyisin, mutta esim. tuo tiedotus (tai tiedotuksen pelko) on vielä hämärää aluetta - samoin kuin vaikka hautausmaksut.
Kuka kertoo sukulaisilleen kaiken? Miksi edes pitäisi?
paikkakunnalla etelä-suomessa. Itse en kuulu kirkkoon, mutta ihmettelen kun naapurini erosi niin hän kyllä puhui sen minulle, mutta kielsi puhumasta kenellekkään muulle. Syyksi sanoi, että pelkää mitä muut sanovat. Aika uskomatonta kun noin pelkää. Näyttää siltä että pienellä paikkakunnilla vallitsee jonkinlainen kyläkuri.
Alistaako tämä naapurisi kaikki elämänvalintansa kylätoimikunnan käsittelyyn?
Kyllähän tuokin olisi yksi viesti joka olisi hyvä saada julkisuuteen.
Mutta. Mitä asioita me tosiasiallisesti voimme saada julkisuuteen? Tiedottaa voi vaikka mistä, mutta läpi menee mitä menee. On hyvin rajallista mitä voimme korostaa tiedotteissamme siten, että tieto menee lopulliseen uutiseen. Viimeksi tämä onnistui kastettujen osuuden vähenemisen suhteen, kaiketi koska se liittyi siinä määrin suoranaisesti eroamiseen. Kaikki yleisemmät asiat vaatisivat haastattelun jossa pääsisi pitkään kertomaan asioistaan, käytännössä jonkin aikakauslehden tai ajankohtaisohjelman tekijän kiinnostuvan.
naapurini pelkää olla erilainen kuin muut. Kun täällä on tapana esim. kuulua kirkkoon, niin uskalsi erota vasta sitten kun omat vanhemmat olivat kuolleet. Ja hänen arkuus tulee siinä esille kun ei uskaltanut puhua eroamisestaan muille kuin minulle, kun tiesi, että en kuulu kirkkoon ja vastenmielisyyttäni koko kirkkoa kohtaan.
Tuollainen pelko on ihan tavallista. Ei haluta riitautua sukulaisten kanssa ja pelätään niitä tädin tai sedän suuttumisia. Varmaan joka pikku kylällä sama homma. Kaupungissa on helpompi säilyttää yksityisyys kuin tuppukylissä, joissa kaikki tietää kaikkien asiat tai sukulaismummot tai -papat paheksuvat.
kukaan saa tietää, jos ei siitä kerro.