Suomen kielipolitiikka tarkoittaa Suomen valtion suhdetta eri kieliin ja eri kieliä puhuviin ihmisryhmiin. Suomen kielipolitiikan erityispiirteeksi nousi 1800-luvulta lähtien maan suomen ja ruotsin kielten virallinen asema ja voimasuhteet, jota usein nimitetään myös kielikysymykseksi. Erityisesti Suomen itsenäisyyden alkuaikoina ruotsin ja suomen asemasta käytiin kiihkeää poliittista kamppailua. Vuoden 1919 hallitusmuodon 14 §, johon nykyinen kahden kansalliskielen malli perustuu, aiheutti syntyvaiheessaan paljon kiistaa, ja se sisältyikin lopullisessa muodossaan vasta neljänteen hallituksen eduskunnalle antamaan esitykseen. Kielipolitiikka pysyi kiistanalaisena alueena aina sotien jälkeiseen aikaan asti, jonka jälkeen on saavutettu nykyinen laaja-alaisen konsensuksen aika.
Sotienjälkeisenä aikana ovat myös muiden kielivähemmistöjen oikeudet nousseet kielipolitiikassa esiin. Nykyinen lainsäädäntö ottaa huomioon saamen kielen, karjalan, viittomakielen ja romanin erityisaseman maassa. Muita perinteisiä vähemmistökieliä Suomessa ovat venäjä ja tataari. 1990-luvulta eteenpäin voimakkaasti lisääntynyt Suomen kansainvälistyminen maahanmuuton seurauksena on nostanut esiin myös muiden kieliryhmien oikeuden säilyttää oman kielensä ja kulttuurinsa sekä toisaalta heidän tarpeensa saada opetusta maan kansalliskielissä kotouttamisen edistämiseksi.
Sotienjälkeisenä aikana ovat myös muiden kielivähemmistöjen oikeudet nousseet kielipolitiikassa esiin. Nykyinen lainsäädäntö ottaa huomioon saamen kielen, karjalan, viittomakielen ja romanin erityisaseman maassa. Muita perinteisiä vähemmistökieliä Suomessa ovat venäjä ja tataari. 1990-luvulta eteenpäin voimakkaasti lisääntynyt Suomen kansainvälistyminen maahanmuuton seurauksena on nostanut esiin myös muiden kieliryhmien oikeuden säilyttää oman kielensä ja kulttuurinsa sekä toisaalta heidän tarpeensa saada opetusta maan kansalliskielissä kotouttamisen edistämiseksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Svekot ovat aina osanneet käyttää Suomen heikkoja hetkiä hyväkseen kuin Viides Kolonna.