Esimerkki suomalaisen vihan kasvusta mamuja kohtaan

Kok enut

Koska koittaa se päivä, jolloin SUOMALAINEN murhaa joukon maahanmuuttajia? Luulen sellaisen tilanteen olevan jo ovella. On ajan kysymys, koska alkaa tummat päät putoilemaan.

Suomessa on suuri joukko työelämästä pudonneita, pienipalkkaisia, osa-aikaisia, 8euron päiväpalkkaisia, työkkärin ja sossun pompottamia ihmisiä jotka näkevät punaista kohdatessaan paremmin pärjäävän työttömän somalin, irakilaisen, afgaanin. Yleensäkään ei ole suurtakaan väliä mistä päin ja mitä rotua maahanmuuttaja on.

Viha alkaa siitä kun suomalainen huomaa olevansa maahanmuuttajaa arvottomampi. Ei ole mukava huomata pärjäävänsä huonommin kuin työtön maahanmuuttaja.

Maahanmuuttaja ei ole eikä ole osallistunut (koskaan) yhteiskunnan rakentamiseen mutta saa silti kaikki suomalaisille tarkoitetut sos.edut.

Työtön ja mitään osaamaton maahanmuuttaja on monin tavoin paremmassa asemassa kuin ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle pudonnut suomalainen ammattihenkilö.

Maahanmuuttajaa ei sosiaali- ja työkkäritantat pompota ja laita ahtaalle. Suomalainen työtön voi joutua 8euron päiväpalkalle taikka kokonaan ilman päivärahaa eli 0 euroa/ päivä "ansiolle".
Maahanmuuttajaa ei koske sanktiot millään lailla. Mukava vapaa-aika elätteinämme jatkuu, jatkuu ja jatkuu.
Asuminen ja kaikki palvelut ovatmaahanmuuttajille ilmaisia. Pitääkö paikkansa, että valtiomme myöntää ilmaiset lomamatkatkin kotimaahan?

ESIMERKKI MENNEISYYDESTÄ:
Esimerkkinä epätasa-arvosta ja yleisestä vihan syystä, joka kohdistuu iki-työttömään sos.etuja nauttivaan maaahanmuuttajaan, mainitsen esimerkin:

Joutuessani työttömäksi, en saanut vastikkeeseen (vuokraan) mitään asumistukiapua. Vaan: (minäkin putosin aikanaan perusp.rahalle. Putosin myös 3kk karenssille ilmen mittän ansioita. Sossu kehotti myymään as.osakkeeni, menemään vuokralle ja maksamaan asunnosta saamalla rahalla vuokran. "Sitten kun ne rahat on käytetty vuokraan, tulkaa uudestaan").

Oli kiva tulla sossusta kotiin ja törmätä rapussa samanlaisessa kämpässä asuvaan, vuosikausia työttömänä olleeseen somaliin... Tämä vain hassasi aikaansa kaupungin keskustoissa, kyläili heimoveljien luona ja vietti kivaa elämää. Juhlia ja menoa, naisia ja hyviä vaatteita riitti....

Minä Koetin suoriutua lasteni kanssa joka päivästä niukin naukin koska sain vielä karenssiakin. Tulot olivat 0e/3kk. (ilman asumistukia). Autoni myin ja sillä rahalla elettiin! Kiva myydä omaisuuttaan ja elää niillä rahoilla! Kauaksi se ei kanna. Naapuri-somalilla ei ollut näitä ongelmia. Tuskin sellaisista mitään tiesikään?

Onneksi pääsin takaisin ammattitöihin 3n työttömyysvuoden jälkeen! Somali se vaan jatkaa kuten ennenkin....

33

1227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirsi Treelta

      Samantapaisia kokemuksia olen kuullut useita. Yleensä meillä työpaikalla ei maahanmuuttajista pidetä koska tiedetään heidän olevan täällä vain saamiensa hyvien etujen tähden.

      • Anonyymi00033
        UUSI

        Rasismi on sitä kun suomaliaset ei pidä väristä musta ihonväri on niin inhottava pinkin värinen kieli ym ym. Väri vaan inhottaa. Mustat haisee tosi pahalle sönkkäävät hoonoa soomea. Huhhhh

    • Israelilainen

      Jos sillä somalilla olisi ollut asunto ja oma auto, kyllä sekin ne olisi joutunut myymään. Somalit panostavat paljon vaatteisiin ja vähän muuhun monien muiden maahanmuuttajien tapaan ja vähemmän muuhun. Puhut ilmeisesti nyt jostain nuoresta kaverista. Ihan normaalia myös suomalaiselle 20-25-v miehelle käydä juhlimassa paljon ja panostaa jos ei pukeutumiseen niin elektroniikkaan ja tekniikkaan.

      Se somalin toimeentulotuki on n. 100 euroa pienempi kuin sinun peruspäivärahasi oli, mutta jos nuorella jätkällä ei ole lapsia, tottakai sillä riittää rahat vähän enempään kuin sinulla riitti.

      Eikä ole mitään sellaista sääntöä tai lakia, ettei ulkomaalainen saisi tienata enempää kuin suomalainen. Jos ulkomaalaisella on älyä ja lahjoja kouluttaa itsensä vaikka lääkäriksi, niin sitten se tienaa enemmän kuin keskivertosuomalainen ja ostelee hienoja asuntoja ja autoja. Mitä vittua se kenellekään kuuluu, jos ihminen on kouluttanut itsensä ja sitten tekee oman alansa töitä? Somalilääkäreitäkin on Suomessa. Somali ja kuka tahansa ulkomaalainen SAA tienata enemmän rahaa kuin sinä ja SAA ajella mersulla, jos on kouluttanut itsensä lääkäriksi tai vaikkapa valtiotieteen maisteriksi. Mitään somalilisää suomalaisessa toimeentulotuessa ei ole, ja sellaisesta on turha vihjaillakaan.

      Kyllä toivon, että joku päivä saan alan työtä, jolle olen kouluttautunut ilman että kateellisen vittumaiset ihmiset kyräilevät ja vihjailevat minun saaneen jotain ilmaiseksi. Mutta ei kai toivoakaan, että Suomi muuttuisi minun elinaikanani yhtään mihinkään, helvettikin jäätyy ennemmin.

      • 2ee

        Nyt sain sellaisen kuvat, että kyseinen herra somali ei ole tehnyt töitä, ei tee aikä luultavasti tule tekemäänkään. Ja elää silti mukavaa elämää.

      • Israelilainen
        2ee kirjoitti:

        Varmaan sen verran mukavaa elämää mitä noin 20-25 sinkkumies voi elää noin 400 eurolla kuussa. Eli yhtä mukavaa kuin kuka tahansa toimeentulotuella elävä suomalainenkin. Minun kaverini ovat suurelta osin koostuneet vähävaraisista suomalaisista, ja tiedän, että joillakin heistä menee usein paljon rahaa alkoholiin, ja toisilla erilaiseen elektroniikkaan yms. Jos joku toinen työtön haluaa panostaa vaatteisiin, nuo muslimit kun eivät yleensä hirveästi alkoholia käytä, niin panostakoon. Se on se sama juttu, jos köyhä suomalainen ostaa hienon taulutelevision säästöillään tai osamaksuillaan. On jotain mistä olla ylpeä ja mitä näytellä kavereille, vaikka on köyhä. Somaleille se juttu on vaatteet.

        Nuo järjettömät väitteet siitä, että somali saisi jotenkin hirveän paljon enemmän rahaa kuin suomalaiset, ovat ihan täyttä paskaa. Toimeentulotuessa ei ole, eikä tule olemaan mitään somalilisää. Sitten se, että joku ihmettelee, että kun itsellä on monta lasta ja tienaa suunnilleen saman kuin sinkku perheetön nuori somalimies, niin KUMMASTI somalilla riittää niin paljoon enempään rahaa. Ja miten minä nyt jouduin asuntoni myymään, kun somali, jolla ei muuten koskaan ole mitään omistusasuntoa ollutkaan, ei joutunut.

        En edelleenkään ole mikään somalien asioiden ajaja, mutta lapsesta asti 90-luvun alusta asti olen kuunnellut tuota paskaa, että "ulkomaalaiset saa niin hirveän paljon enemmän kuin me" ja ne "ajelee mersuilla". Noita samoja toitotuksia oli radiossa jo v. 89-90. Suomen olisi pitänyt 20 vuodessa muuttua johonkin. Eikä siinä mitään jos on rasisti, en itsekään tykkää kaikista, mutta pitää kuitenkin pysyä realiteeteissa, eikä valehdella ja paisutella. Suomalaisten rehellisyys tuntuu katoavan jonnekin siinä vaiheessa, kun se ei heidän omia tarkoitusperiään palvele.

      • cscwec
        Israelilainen kirjoitti:

        miksi suomalaisen veronmaksajan pitäisi maksaa yhtään mitään somalille? Miksi somalit eivät pistä omaa maataan kuntoon? Pakeneeko somali somalia? Pitääkö suomeen saada afrikkakulttuuri?

      • Israelilainen
        cscwec kirjoitti:

        lähteä rehelliseltä pohjalta ja myöntää, että sinun mielestäsi somalin pitäisi saada murto-osa siitä toimeentulotuen määrästä kuin mitä suomalainen tai ei sitäkään. Voit myös myöntää, että et vain pidä somaleista, ja että on ihan yksi ja sama ovatko töissä vai eivät, kun et vain pidä niistä ja haluat ne pois Suomesta.

        Keksityt jutut työttömien somalien mersuista tai paljon korkeammasta toimeentulotuesta tai väite siitä, että somalien tekemät rikokset olisivat merkittävin tai ainoa syy siihen, miksi et heistä pidä, ovat kaikki valheita ja TEKOSYITÄ. Kenenkään ei ole pakko pitää kenestäkään, mutta rehellinen pitää olla itselleen ja muille.

      • muuverin kaveri

        että muka vähemmän.

        Eihän meidän kuulu sille maksaa yhtään mitään.

        Kaikkien somppujen on välittömästi poistuttava Suomesta.

      • suomi suomalaisille
        Israelilainen kirjoitti:

        lähteä rehelliseltä pohjalta ja myöntää, että sinun mielestäsi somalin pitäisi saada murto-osa siitä toimeentulotuen määrästä kuin mitä suomalainen tai ei sitäkään. Voit myös myöntää, että et vain pidä somaleista, ja että on ihan yksi ja sama ovatko töissä vai eivät, kun et vain pidä niistä ja haluat ne pois Suomesta.

        Keksityt jutut työttömien somalien mersuista tai paljon korkeammasta toimeentulotuesta tai väite siitä, että somalien tekemät rikokset olisivat merkittävin tai ainoa syy siihen, miksi et heistä pidä, ovat kaikki valheita ja TEKOSYITÄ. Kenenkään ei ole pakko pitää kenestäkään, mutta rehellinen pitää olla itselleen ja muille.

        ja kumarrus, sinnikkäälle somalin puolustus puheellesi.
        henkilökohtaisesti minulle on yks hailee millä autolla ajellaan, somalin tapauksessa on luultavasti kyseessä yksi mersu jonka ostamiseen koko suku on osallistunut sossusta saduilla rahoilla, heimo henkee kato. en tiedä mitä sossu heille maksaa joten parempi kun en asiaaan puutu.
        sen minä tiedän että broidi oli kantamassa nahkasohvaa kaupungin rahoittamaan asuntoon, ensimäinen sohva ei kelvannut, oli kuulemma naarmuja.
        eipä mitän hämminkiä, haettiin liikkeestä tuliterä johan kelpasi. tätä käytäntöä ei kuulemma sovelleta suomalaisiin köyhiin. konnia ne kyllä on joka ainoo , länsimaiden standarteilla ,joten äläviitti lässyttää heitin kunnollisuudestaan ja tohtorin arvoista.
        juu, kenenkään ei tarvitse heistä pitää, eikä kukaan pidäkään paitsi sinä. olen joutessani seurannut
        mitä e-african lehdet somali serkuista kirjoittavat, ei kovinkaan positiivista tekstiä, ota huomioonettä kirjoittajat ovat mustia, samaa sanomaa tulee usasta englannista ja muualtakin.
        niinettä mistähän moinen???rasismia tietenkin täh???. jos kiinnostaa mitä african kärjessä touhutaan
        maputa koneelle CAPE TIMES tai STAR za, sieltä saat jonkunlaisen kuvan mitä tapahtuu.

      • Sinner

        Pitkä paska. Eikö sinua ole jo nöyryytetty tarpeeksi tälläkin palstalla? Saat vastapalloon melkeinpä joka kerta kun kirjoitat mitä vain. Somali ei todellakaan saa 100e vähemmän yhtään mitään. Sitä vastoin toimeentulotukea hän voi hakea useammalla perusteella kuin kantasuomalainen. Yritä reppana saada edes faktat kuntoon, ennenkuin alat taas opettamaan.

      • somalit
        Israelilainen kirjoitti:

        lähteä rehelliseltä pohjalta ja myöntää, että sinun mielestäsi somalin pitäisi saada murto-osa siitä toimeentulotuen määrästä kuin mitä suomalainen tai ei sitäkään. Voit myös myöntää, että et vain pidä somaleista, ja että on ihan yksi ja sama ovatko töissä vai eivät, kun et vain pidä niistä ja haluat ne pois Suomesta.

        Keksityt jutut työttömien somalien mersuista tai paljon korkeammasta toimeentulotuesta tai väite siitä, että somalien tekemät rikokset olisivat merkittävin tai ainoa syy siihen, miksi et heistä pidä, ovat kaikki valheita ja TEKOSYITÄ. Kenenkään ei ole pakko pitää kenestäkään, mutta rehellinen pitää olla itselleen ja muille.

        voi häipyä täältä sinne omaan neekerimaahansa

      • RStoner
        Israelilainen kirjoitti:

        Varmaan sen verran mukavaa elämää mitä noin 20-25 sinkkumies voi elää noin 400 eurolla kuussa. Eli yhtä mukavaa kuin kuka tahansa toimeentulotuella elävä suomalainenkin. Minun kaverini ovat suurelta osin koostuneet vähävaraisista suomalaisista, ja tiedän, että joillakin heistä menee usein paljon rahaa alkoholiin, ja toisilla erilaiseen elektroniikkaan yms. Jos joku toinen työtön haluaa panostaa vaatteisiin, nuo muslimit kun eivät yleensä hirveästi alkoholia käytä, niin panostakoon. Se on se sama juttu, jos köyhä suomalainen ostaa hienon taulutelevision säästöillään tai osamaksuillaan. On jotain mistä olla ylpeä ja mitä näytellä kavereille, vaikka on köyhä. Somaleille se juttu on vaatteet.

        Nuo järjettömät väitteet siitä, että somali saisi jotenkin hirveän paljon enemmän rahaa kuin suomalaiset, ovat ihan täyttä paskaa. Toimeentulotuessa ei ole, eikä tule olemaan mitään somalilisää. Sitten se, että joku ihmettelee, että kun itsellä on monta lasta ja tienaa suunnilleen saman kuin sinkku perheetön nuori somalimies, niin KUMMASTI somalilla riittää niin paljoon enempään rahaa. Ja miten minä nyt jouduin asuntoni myymään, kun somali, jolla ei muuten koskaan ole mitään omistusasuntoa ollutkaan, ei joutunut.

        En edelleenkään ole mikään somalien asioiden ajaja, mutta lapsesta asti 90-luvun alusta asti olen kuunnellut tuota paskaa, että "ulkomaalaiset saa niin hirveän paljon enemmän kuin me" ja ne "ajelee mersuilla". Noita samoja toitotuksia oli radiossa jo v. 89-90. Suomen olisi pitänyt 20 vuodessa muuttua johonkin. Eikä siinä mitään jos on rasisti, en itsekään tykkää kaikista, mutta pitää kuitenkin pysyä realiteeteissa, eikä valehdella ja paisutella. Suomalaisten rehellisyys tuntuu katoavan jonnekin siinä vaiheessa, kun se ei heidän omia tarkoitusperiään palvele.

        Taas on israelilainen täällä valehtelemassa, älkää uskoko
        tyypin juttuja.

        Suomessa on täysin laillista syrjiä valkoihoisia ja maksaa
        suurempia tukia ei-valkoisille, tunnustaahan Suomi
        "positiivisen" syrjinnän mahdollistavaa EU:n direktiiviä.

        Positiivista syrjintää kun voidaan soveltaa myös sosiaalitoimessa.

      • Israelilainen
        RStoner kirjoitti:

        "Suomessa on täysin laillista syrjiä valkoihoisia ja maksaa
        suurempia tukia ei-valkoisille"

        Haeppas porvaripelle turhake jostain joku todiste siitä, että millekään ulkomaalaisryhmille maksettaisiin senttiäkään enempää toimeentulotukea. Suomessa asuvalle maahanmuuttajalle ja maahanmuuttajataustaiselle maksetaan tasan sama toimeentulotuki kuin muillekin. Sosiaaliturvaa koskeva laki velvoittaa maksamaan saman summan kaikille ja lakeja sovelletaan samoin kaikkiin ihmisiin.

      • Israelilainen
        Sinner kirjoitti:

        Pitkä paska. Eikö sinua ole jo nöyryytetty tarpeeksi tälläkin palstalla? Saat vastapalloon melkeinpä joka kerta kun kirjoitat mitä vain. Somali ei todellakaan saa 100e vähemmän yhtään mitään. Sitä vastoin toimeentulotukea hän voi hakea useammalla perusteella kuin kantasuomalainen. Yritä reppana saada edes faktat kuntoon, ennenkuin alat taas opettamaan.

        "Saat vastapalloon melkeinpä joka kerta kun kirjoitat mitä vain."

        Jos joku idiootti tai kaksikin on kanssani eri mieltä, se ei vielä tarkoita sitä, etten olisi oikeassa, päinvastoin. Totuutta on usein vaikea kestää. Kyllä sen somalin toimeentulotuki on 100 euroa vähemmän kuin suomalaisen PERUSPÄIVÄRAHA.

        Somali, jolla jo on turvapaikka Suomessa tai joka on Suomen kansalainen, ei voi hakea toimeentulotukea useammalla perusteella.

        Tämä somali-asia on suomalaiselle kovin arka. Fakta on, että en ainoastaan minä ole teidän kanssanne eri mieltä, vaan jo naapurimaassa Ruotsissa somaleita pidetään vain yhtenä muslimi-kansana, ei sen kummempana. Suomalaiset ovat ainoa kansa KOKO MAAILMASSA, jotka suhtautuvat pakkomielteisesti somaleihin. En ole suomalaisten kanssa eri mieltä siitä, etteivätkö somalit voisi aiheuttaa ongelmia, kuten muutkin maahanmuuttajat. Olen eri mieltä siitä, että he jotenkin erityisen paljon erottuisivat muista muslimi-maahanmuuttajista ja että heihin tulisi suhtautua PAKKOMIELTEISESTI niin, että kun Balkanin tai Kaukasuksen muslimi ampuu muutaman ihmisen, niin siihenkin pitää vetää SOMALIT mukaan.

      • näinpä....

        Mm. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan eräskin 2 lapsen somaliyksinhuoltaja sai 55.000 euroa tukirahoja joka vuosi vaikka vastaavasti 2 lapsen suomalainen yksinhuoltaja saa hädintuskin joitakin tuhansia vuodessa. Mamut saavat ns. kotoutumistukirahaa, rahaa esim. vaatteisiin kuten romanitkin (jota suomalaisille ei myönnetä), kaupungin asunnot koska heille on omat asuntokiintiöt joita suomalaiset eivät saa hakea... yms.

        90% somaleista elää tulosiirtojen varassa ja alle 10% siis oikeissa töissä, tästä huolimatta heillä on varaa ostaa kalliita vaatteita, asua isoissakin asunnoissa, hankkia lautasantennit, matkustaa säännöllisesti Dubain kautta Somaliaan lomille. Vastaavasti suomalainen työtön pysyy hädin tuskin hengissä.

      • Sinner
        Israelilainen kirjoitti:

        "Saat vastapalloon melkeinpä joka kerta kun kirjoitat mitä vain."

        Jos joku idiootti tai kaksikin on kanssani eri mieltä, se ei vielä tarkoita sitä, etten olisi oikeassa, päinvastoin. Totuutta on usein vaikea kestää. Kyllä sen somalin toimeentulotuki on 100 euroa vähemmän kuin suomalaisen PERUSPÄIVÄRAHA.

        Somali, jolla jo on turvapaikka Suomessa tai joka on Suomen kansalainen, ei voi hakea toimeentulotukea useammalla perusteella.

        Tämä somali-asia on suomalaiselle kovin arka. Fakta on, että en ainoastaan minä ole teidän kanssanne eri mieltä, vaan jo naapurimaassa Ruotsissa somaleita pidetään vain yhtenä muslimi-kansana, ei sen kummempana. Suomalaiset ovat ainoa kansa KOKO MAAILMASSA, jotka suhtautuvat pakkomielteisesti somaleihin. En ole suomalaisten kanssa eri mieltä siitä, etteivätkö somalit voisi aiheuttaa ongelmia, kuten muutkin maahanmuuttajat. Olen eri mieltä siitä, että he jotenkin erityisen paljon erottuisivat muista muslimi-maahanmuuttajista ja että heihin tulisi suhtautua PAKKOMIELTEISESTI niin, että kun Balkanin tai Kaukasuksen muslimi ampuu muutaman ihmisen, niin siihenkin pitää vetää SOMALIT mukaan.

        sinä ressukka kertoa, että somalin toimeentulotuki olisi 300e/kk.(peruspäiväraha on n.400e) Voin sanoa 100% varmuudella, että et tiedä asiasta tuon taivaallista. Sen verran olen keskustellut asiasta sosiaalityöntekijöiden kanssa, joita on kaksinkin kappalein tuttavapiirissä. "Mamu-ohjeistuksiin" kuuluu myös lähinnä oksettava "joustava" suhtautuminen harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämiseen. Tämä harkinnanvarainen EI ole TUOTA perustoimeentulotukea. PAINA kalloosi spede.

        Joo no oma sukulaiseni on sosiaalityöntekijä, että ei sun kannata yrittää täällä valehdella. Et esittänyt mitään, mikä olisi osoittanut minun olevan väärässä siitä, että TURVAPAIKAN SAANUT SOMALI tai SOMALITAUSTAINEN SUOMEN KANSALAINEN olisi oikeutettu saamaan senttiäkään enempää kuin suomalainen SUOMEN KANSALAINEN toimeentulotukea. Harkinnanvaraista syrjäytymistä ja työttömyyttä ehkäisevää "harkinnanvaraista" toimeentulotukea myönnetään myös suomalaiselle tarvittaessa.

      • vfvfvv
        Israelilainen kirjoitti:

        "Suomessa on täysin laillista syrjiä valkoihoisia ja maksaa
        suurempia tukia ei-valkoisille"

        Haeppas porvaripelle turhake jostain joku todiste siitä, että millekään ulkomaalaisryhmille maksettaisiin senttiäkään enempää toimeentulotukea. Suomessa asuvalle maahanmuuttajalle ja maahanmuuttajataustaiselle maksetaan tasan sama toimeentulotuki kuin muillekin. Sosiaaliturvaa koskeva laki velvoittaa maksamaan saman summan kaikille ja lakeja sovelletaan samoin kaikkiin ihmisiin.

        miksi ulkomaiselle suomessa pitäisi maksaa yhtään mitään jos ulkomainen ei käy töissä?
        Eivät ole maksaneet veroja suomeen, silti suomen pitäisi maksaa kaiken maailman ongenonkijoille? Sitten vielä lähettelevät kotimaihinsakin suomen veronmaksjien maksamia rahoja.

      • Israelin Ystävä

        Jos olisit aito isrealilainen, et puolustaisi somaleja. Israel on maa, jossa kaikki osallistuvat sen rakentamiseen ja puolustamiseen. Siellä ei ole varaa pitää vapaamatkustajia jotka ovat yhteiskunnalle nollia (0).

      • mmjmjmjmjm

        "Joo no oma sukulaiseni on sosiaalityöntekijä, "
        joo ja Israelilainen (afrikkalainen?) on tiskin toisella puolella?

      • vvfvfvvf
        Israelin Ystävä kirjoitti:

        Jos olisit aito isrealilainen, et puolustaisi somaleja. Israel on maa, jossa kaikki osallistuvat sen rakentamiseen ja puolustamiseen. Siellä ei ole varaa pitää vapaamatkustajia jotka ovat yhteiskunnalle nollia (0).

        "Jos olisit aito isrealilainen, et puolustaisi somaleja. Israel on maa, jossa kaikki osallistuvat sen rakentamiseen ja puolustamiseen. Siellä ei ole varaa pitää vapaamatkustajia jotka ovat yhteiskunnalle nollia"

        edes rikkaissa muslimimaissa ei siedetä afrikan vapaamatkustajia ei edes muslimeja. Suomeen kyllä viherkommunistit kutsuvat tervetulleeksi kaikki massamurhaajatkin. Ehkä viherkommunistinkin mieli muuttuu kun islamistin veitsi on kurkulla? Ikävä kyllä silloin on liian myöhäistä.

      • Israelilainen
        Israelin Ystävä kirjoitti:

        Jos olisit aito isrealilainen, et puolustaisi somaleja. Israel on maa, jossa kaikki osallistuvat sen rakentamiseen ja puolustamiseen. Siellä ei ole varaa pitää vapaamatkustajia jotka ovat yhteiskunnalle nollia (0).

        Mitä luulet, että ne miljoona venäläistä "vapaamatkustajaa" siellä tekee? Suurin osa niistä on työttömiä, ja suurin osa niistä, mitkä ei ole, on rikollisia. Sä et ole sitä maata nähnytkään.

      • Sinner
        Israelilainen kirjoitti:

        Joo no oma sukulaiseni on sosiaalityöntekijä, että ei sun kannata yrittää täällä valehdella. Et esittänyt mitään, mikä olisi osoittanut minun olevan väärässä siitä, että TURVAPAIKAN SAANUT SOMALI tai SOMALITAUSTAINEN SUOMEN KANSALAINEN olisi oikeutettu saamaan senttiäkään enempää kuin suomalainen SUOMEN KANSALAINEN toimeentulotukea. Harkinnanvaraista syrjäytymistä ja työttömyyttä ehkäisevää "harkinnanvaraista" toimeentulotukea myönnetään myös suomalaiselle tarvittaessa.

        nyt ressukka niitä omia viestejäsi. Somali saa 100e vähemmän toimeentulotukea kuin peruspäiväraha. Ei pidä paikkaansa. Jos nyt viittaat typeryyksissäsi tuohon keskusteluun pakolaisten rahojen pienentämisestä oliko nyt 75 prosenttiin nykyisestä, niin mitään lainavoimaa näillä ei edelleenkään ole.

        Ja nyt tarkkana! "Harkinnanvaraista syrjäytymistä ja työttömyyttä ehkäisevää "harkinnanvaraista" toimeentulotukea myönnetään myös suomalaiselle TARVITTAESSA." Näitä myönnetään erittäin harvoin , kun taas toisille tuosta on ohjeistettu joustamaan. "Sukulaisesi" ei taida olla kovin kummoinen sosiaalityöntekijä.

      • ?DD??D?
        Israelilainen kirjoitti:

        Mitä luulet, että ne miljoona venäläistä "vapaamatkustajaa" siellä tekee? Suurin osa niistä on työttömiä, ja suurin osa niistä, mitkä ei ole, on rikollisia. Sä et ole sitä maata nähnytkään.

        mitä eikö monikultturisuus olekkaan rikkaus iraelissa?

      • Israelilainen
        Sinner kirjoitti:

        nyt ressukka niitä omia viestejäsi. Somali saa 100e vähemmän toimeentulotukea kuin peruspäiväraha. Ei pidä paikkaansa. Jos nyt viittaat typeryyksissäsi tuohon keskusteluun pakolaisten rahojen pienentämisestä oliko nyt 75 prosenttiin nykyisestä, niin mitään lainavoimaa näillä ei edelleenkään ole.

        Ja nyt tarkkana! "Harkinnanvaraista syrjäytymistä ja työttömyyttä ehkäisevää "harkinnanvaraista" toimeentulotukea myönnetään myös suomalaiselle TARVITTAESSA." Näitä myönnetään erittäin harvoin , kun taas toisille tuosta on ohjeistettu joustamaan. "Sukulaisesi" ei taida olla kovin kummoinen sosiaalityöntekijä.

        Kyllä on sukulaiseni suomalaisen vanhempani puolelta sosiaalityöntekijä.

        Toimeentulotuki on käytännössä aina pienempi kuin peruspäiväraha. Kun siitä oli aiemmin puhetta, vertailtiin yksittäisen somalin toimeentulotukea ja yksittäisen suomalaisen peruspäivärahaa, siitä tuli se 100e vähemmän.

        Sinun, kuten monien muidenkin suomalaisten elämä tuntuu pyörivän somalien ympärillä. Ihan sama onko joku raiskaaja esim. arabi, virolainen tai venäläinen tai ampuja balkanilainen tai tshetseeni, niin aina ja kaikkeen vedetään somalit mukaan. Jollain tavalla suomalaisten täytyy pitää somaleja kiinnostavina ihmisinä, kun jaksavat niistä jauhaa koko ajan. Minun mielestäni tuollainen pakkomielteisyys ei ole aivan tervettä.

        Monilla näillä somalipakkomielteisillä on henkilökohtaisia ongelmia, esim. aggressiivisuutta ja muita tunnepuolen ongelmia, päihdeongelmia ja yleistä tyytymättömyyttä omaan elämään. Somaleista tulee kohde, johon kaikki omat ongelmat voi heijastaa.

        Se on vähän sama asia kuin vesikauhuinen koira, jolla on sisällään monenlaisia kipuja ja tuskia. Kun se näkee ihmisen, siitä tuntuu, että juuri TUO on aiheuttanut kaikki minun kipuni ja se hyökkää kimppuun. Samalla tavalla nämä somalipakkomielteiset ottavat somalit tähtäimeensä.

        nyt sisäistää, että Suomessa on perusosa, joka on taattu.Ja vaikka toimeentulotuki VOI olla pienempi kuin peruspäiväraha se on enemmän kuin tuo 300e. Väitteesi on jo lakiemme mukaan mahdoton. Useat saavat peruspäivärahan lisäksi harkinnanvaraista toimeentulotukea. Muutakin siis kuin vuokrat, sähkölaskut, lääkärit, lääkkeet jne.

        Sinä olet muuten viimepäivinä ollut se suurin somaleista jankuttaja.

      • Israelilaisuus

        tekee suomalaisista passiivisia esimerkiksi poliittisesti, kun he syyttävät kaikista ongelmistaan yhtä tiettyä kansanryhmää. Esim. työläiset eivät enää äänestä työväenpuolueita tai ylipäänsä äänestä. Käärmeen tavoin maan johtoon luikertelee Kataisen tyyppisiä täysin epäpäteviä ja työhönsä kykenemättömiä porvarihomoja, jotka saavat kaikessa rauhassa siirtää rahat köyhälistöltä rikkaille ja samalla ratsastaa näillä maahanmuuttokysymyksillä antamalla erilaisia populistisia "maahanmuuttokriittisiä" lausuntoja. Fakta on, että kokoomuslainen myisi vaikka äitinsä Somaliaan, jos hyötyisi siitä taloudellisesti. Tavalliset suomalaiset ummistavat silmänsä tältä ja keskittyvät epäolennaiseen eli somaleihin.

        Lisäksi ne OIKEASTI vaaralliset maahanmuuttajat eivät tule Somaliasta. Somalialaiset eivät ole sillä tavalla järjestäytyneitä kuin jotkut muslimiryhmittymät. Somalien rikollisuus on sattumanvaraista ja impulsiivista, ja yleensä ne myös jäävät rikoksistaan kiinni. Kun taas esimerkiksi monet Suomessa asuvista palestiinalaisista on sellaisia, etteivät ne oikeasti edes halua asua Suomessa, mutta epämääräisen taustan tai menneisyyden takia niitä ei päästetä Israeliin. Esimerkkinä "suomalaiset"-kirjasessa esiintyvä nuori mies, joka sanoi, ettei häntä päästetty Palestiinaan (Israeliin), koska "hän on palestiinalainen". Hänet oli käännytetty Israelista pois, ja hän palasi takaisin Suomeen, jossa ei halua asua. Selkeästi hänen taustallaan oli jotain, miksi hän ei Israeliin päässyt. Ja hän tuskin on ainoa. Ne vaarallisimmat maahanmuuttajat, joiden toiminta on järjestäytynyttä, eivät ole somaleja. En ole koskaan kuullut esim. somalin tekemästä itsemurhaiskusta länsimaassa tms.

      • Huoh!!

        Somalimiehet elävät keskenään,ja vaimot (joita heillä voi olla neljäkin per. kärsä) elävät ns. yksinhuoltajina lapsineen..nämä rouvat sen rahan tekevät miehille olemalla jatkuvasti raskaana, nämä miehet keräävät rahat, ja pukeutuvat hyvin, kuten myös nuoret tytöt ,joiden kanssa seurustellaan.

        Ihmetellä vaan täytyy lastensuojelu-ihmisiä, eivätkö he yhtään ihmettele että uskonnolliset YKSINHUOLTAJAT ovat jatkuvasti paksuna?, suomalaiselta mammalta jo lujasti tivattaisiin isi-ehdokkaita.

      • - mutta
        vfvfvv kirjoitti:

        miksi ulkomaiselle suomessa pitäisi maksaa yhtään mitään jos ulkomainen ei käy töissä?
        Eivät ole maksaneet veroja suomeen, silti suomen pitäisi maksaa kaiken maailman ongenonkijoille? Sitten vielä lähettelevät kotimaihinsakin suomen veronmaksjien maksamia rahoja.

        tiesitkö että ulkomaalaisetkin maksavat veroja jos saavat työpaikan? Vaikka he eivät niin paljon tältä yhteiskunnalta olekaan ilmaiseksi saaneet kuin sinä ja minä.

      • -€-
        Israelilainen kirjoitti:

        "Saat vastapalloon melkeinpä joka kerta kun kirjoitat mitä vain."

        Jos joku idiootti tai kaksikin on kanssani eri mieltä, se ei vielä tarkoita sitä, etten olisi oikeassa, päinvastoin. Totuutta on usein vaikea kestää. Kyllä sen somalin toimeentulotuki on 100 euroa vähemmän kuin suomalaisen PERUSPÄIVÄRAHA.

        Somali, jolla jo on turvapaikka Suomessa tai joka on Suomen kansalainen, ei voi hakea toimeentulotukea useammalla perusteella.

        Tämä somali-asia on suomalaiselle kovin arka. Fakta on, että en ainoastaan minä ole teidän kanssanne eri mieltä, vaan jo naapurimaassa Ruotsissa somaleita pidetään vain yhtenä muslimi-kansana, ei sen kummempana. Suomalaiset ovat ainoa kansa KOKO MAAILMASSA, jotka suhtautuvat pakkomielteisesti somaleihin. En ole suomalaisten kanssa eri mieltä siitä, etteivätkö somalit voisi aiheuttaa ongelmia, kuten muutkin maahanmuuttajat. Olen eri mieltä siitä, että he jotenkin erityisen paljon erottuisivat muista muslimi-maahanmuuttajista ja että heihin tulisi suhtautua PAKKOMIELTEISESTI niin, että kun Balkanin tai Kaukasuksen muslimi ampuu muutaman ihmisen, niin siihenkin pitää vetää SOMALIT mukaan.

        Peruspäiväraha on pirun pieni.
        Mistä ihmeestä he saavat NIIN paljon euroja, että niitä riittää ulkomaille lähetettäväksi? Mistä heille riittää rahaa jaaaaatkuvaan huvitteluun ja piiiiiiitkäääään vapaa-aikaansa?
        Yhtenä syynä on -kaikki ilmaista- tapa, jolla he elävät täällä. Kaikki tosiaan on ilmaista asumista myöten!
        Samalla mukavalla mallilla ei suomallaisella peruspäivärahalaisella tosiaankaan ole. Suomalaista sossu pompottaa parin euron päiväpalkalla orjatyössä jossakin. Vastaavaa ei mamu tule koskaan kokemaan. Mamulla ei ole Suomessa työvelvoitetta. Mamu ei osallistu mitenkään Suomen rakentamiseen.

      • sdgha
        Israelilainen kirjoitti:

        "Suomessa on täysin laillista syrjiä valkoihoisia ja maksaa
        suurempia tukia ei-valkoisille"

        Haeppas porvaripelle turhake jostain joku todiste siitä, että millekään ulkomaalaisryhmille maksettaisiin senttiäkään enempää toimeentulotukea. Suomessa asuvalle maahanmuuttajalle ja maahanmuuttajataustaiselle maksetaan tasan sama toimeentulotuki kuin muillekin. Sosiaaliturvaa koskeva laki velvoittaa maksamaan saman summan kaikille ja lakeja sovelletaan samoin kaikkiin ihmisiin.

        jo pelkästään 1700 euroa kuussa verotonta toimeentulotukea, valehtelevalle rikolliselle naisimmeiselle joka saapuu valehtelemalla yhden huom. siis YHDEN lapsen kanssa. ja tuohon kun lisää vielä tuon 900euron verollisen tuen vielä asumislisän, josta ei mainita mitään. Yhteensä siis 2500euroa käteen tekemättä mitään. Kaivapa jostain esimerkki jossa suomalainen yksinhuoltaja äiti saa saman-

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090014

        ei ehkä somali mutta samalta suunnalta kuitenkin.

      • Iloista vuotta 2010
        Huoh!! kirjoitti:

        Somalimiehet elävät keskenään,ja vaimot (joita heillä voi olla neljäkin per. kärsä) elävät ns. yksinhuoltajina lapsineen..nämä rouvat sen rahan tekevät miehille olemalla jatkuvasti raskaana, nämä miehet keräävät rahat, ja pukeutuvat hyvin, kuten myös nuoret tytöt ,joiden kanssa seurustellaan.

        Ihmetellä vaan täytyy lastensuojelu-ihmisiä, eivätkö he yhtään ihmettele että uskonnolliset YKSINHUOLTAJAT ovat jatkuvasti paksuna?, suomalaiselta mammalta jo lujasti tivattaisiin isi-ehdokkaita.

        Meidän lapset ottavat vanhemmistaan vastuun kun vanhenemme. Katsokaa omaa yhteiskuntaanne, missä vanhukset elävät yksin kotona, omaiset käyvät heidän luonaan ani harvoin. Joka toinen vanhus haluaisi jo kuolla pois, koska elämällä ei ole enää mitään annettavaa hänelle koska lapset ovat kauan olleet jo omillaan, puolisot kuolleet ja ketään ei ole enää lähettyvillä. Apua saadaan muualta ( kaupassa käynnit, siivouspalvelut jne.) Missä on omaiset?? Jouluna kotisairaanhoitajille itketään kun joutuvat yksin viettämään joulua. Suomalaiset: miten kuvittelette olevanne niin paljon edistyneempiä tässä hyvinvointivaltiossa kuin muut? ehkä aineellisesti ja talousasioissa te olette edellä, maassanne on rauha mutta eikö teiltä puutu elämän muut arvot kokonaan? äitinne joka kasvatti teidät asuu nyt todennäköisesti yksin kotonaan toivoen edes että soittaisitte heille muutaman kerran viikossa. Tai jos vanhempanne menevät huonompaan kuntoon, ei muuta kun laitoshoitoon ja dementiaosastolle viettämään loppuvuotensa, teillä kun on niin hieno valtio että järjestää tämmöisen edun teille nuorille, jotta pääsisitte helpommalla.Kyllä Yhteiskunta hoitaa vanhempanne, jotka hoitivat teidän jaloilleen tähän maailmaan. Surkeaa. Islamiin kuuluu, että vanhemmat elävät loppuun asti perheen keskellä ja heistä huolehditaan. Uskonnossamme on sanottu: paratiisi on vanhempienne jalkojen alla. Siinä olisi teillekkin jonkin näköistä opittavaa. Aina jaksatte kitistä työ ja raha asioista, mutta keskittyisitte vaihteeksi elämän arvoihin! Mutta kai se on nykypäivää, kun onnellisuus mitataan somalien vaatteissa.

        Toiseksi, jos itse tulisit maasta, joka on raunioina ja vailla minkäänlaista koulutusta, monessako vuodessa luulet pystyväsi aloittamaan työnteon, jos olet vielä perheen äiti? Et osaa kieltä, et ole kouluttautunut jne. Laskeppa vaikka sormillasi sinä kouluttautunut suomalainen, montako vuotta vei sinulta oppia sellainen englanti, että pärjäisit sillä maailmalla? Läpi peruskoulunhan sitä opetellaan lukiovuosiin asti. Siihen päälle vielä koulutus niin laske vaikkapa varpaillasi. Maahanmuuttajien tulevaisuus on taattu heidän lapsiensa tuella, ei valtion rahoilla. Lapset opiskelevat ja käyvät koulua. nyt ensimmäinen suomessa syntynyt maahanmuuttaja sukupolvi alkaa olemaan siinä iässä, että alkavat siirtyä työelämään. Kaikki kun ei käy hetkessä. vanhemmat ihmiset tekevät sitten muita töitä joihin koulutusta ei tarvita, katsokaapa itse montako suomalaista näette siivoojina ja bussikuskeina, saatikka varastotyöntekijöinä? pelkästään itellan ja inexin työntekijöistä suurin osa on ulkomaista työvoimaa. Ei muutakun tutustumiskäynneille vaan. Ja hyvinpä näyttää teillekkin maistuvan niin kiinalaiset, intialaiset kuin kebab ruoatkin.

        ja vielä muuten, paljonko teidän rahoistanne käytätte vanhempienne hyväksi? Suomalaisilla se menee vanhemmilta lapsille ( mikä on ihan loogista koska käytte töissä) mutta maahanmuuttajilla se menee lapsilta vanhemmille ( koska nuoret ovat kouluttautuneet ja työelämässä). Valtio ei sitäpaitsi maksa sen vertaa enempääkään kuin teillekkään, sama tuet opiskelijoille ja työttömillekkin.

        Uskallan sitä paitsi väittää, että monet teidän vanhemmistanne jotka ovat joko laitoshoidossa tai kotisairaanhoidossa ovat tyytyväisiä niihin lähijoitaja maahanmuuttajiin, jotka ovat heidän kanssaan tekemisissä, kun ette itse viitsi käydä heitä katsomassa. Tehkää vaihteeksi jotain muuta kun valitatte. Luulenpa että meissä jokaisessa on aina parannettavaa.

        Nimimerkki huoh!! Miksi et menisi joku kerta tekemään jonkinlaista galluppia vaitöksiesi tueksi? Kukaan ei sinua syö, senkun rohkeasti menet vain lähimpään moskeijaan käymään kyselemään somalimiehiltä, onko väitöksissäsi mitään perää. Vaivannäöstäsi saat palkaksi kupin kahvia ja makeaa, sekä mahdollisesti vähän avarakatseisemman mielen :)

    • Anonyymi00032
      UUSI

      Hemmetin hyvä kommentti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      256
      3225
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1789
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1463
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      138
      1322
    5. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1284
    6. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1268
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1082
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1055
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1008
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      977
    Aihe