Heippa! Mulla ei pitäisi olla mistään saatua tartuntaa eli olen ollut sisätiloissa jo kuukauden päivät. Omaiseni käy kauppa-asioilla puolestani eikä ole flunssainenkaan.
Minulle tuli tuossa joulun tienoon flunssan tapaista kurkun aristamista, mutta nyt on ollut viikon päivät limaisuutta ja yskimistä, flunssaisuutta ja 38 kuume.
Kroppa tuntuu hakatulta ja tähän saakka sain yöt nukuttua hyvin, mutta viime yönä yskitti useaan otteeseen. Eilen hengittelin pyyhkeen alla lämmintä vesihöyryä.
Olen astmaatikko ja se on ihan hyvässä hoitotasapainossa.
Otin yskänlääke tabletteja ( silomat ) muutamana päivänä, mutta niistä ei ollut yskimisen rauhoittajaksi. Eilen otin yskänlääkettä juuri nukkumaankäyntiä ennen ja hetken aikaa vain oli, kun täytyi lähteä oksentamaan limaa. Huono olo on koko ajan limaisuuden takia.
Onko liman oksentaminen aikuisiällä tavallista? Mulla ei ole ollut sitä koskaan. Limasta johtuen kai hengitys rohisee.
Sikainfulenssarokotetta en lääkärin kehoituksesta ottanut ja lapsuusiän hinkuyskä-tetanusrokotteesta on aikaa yli 20 vuotta.
Voiko aikuiselle tulla "ilman syytä" hinkuyskä?
En ole matkustellut missään, lähipiirissä ei ole sairastuneita, olen tupakoimaton ja raitis.
Lääkärille meno on niin ja näin, sillä en siedä minkäänlaista antibioottia. Onko tähän kotikonsteja? Muuta kuin yskiä ja oksentaa limaa?
"hau-hau!"

Vastaukset 1
Vanhimmat
lääkärissä sillä keuhkokuume pitää sulkea pois kokeilla. Monet kerrat keuhkokuume on jopa kuumeeton ja käy vakavaksi ajan mittaan. Eli lääkäriin ettei kehity pahemmaksi. Meillä oli tytöllä samanlaiset oireet ja oli keuhkokuume.